Kirjoitukset avainsanalla lapselle säästäminen

Säästämisessä toimii korkoa korolle -efekti. Mitä pidemmän ajan sijoitettu summa kasvaa korkoa, sitä suuremmaksi potti kasvaa. Tuotto ei kasva vain pääomalle, vaan myös kaikille edellisten vuosien tuotoille. Varsinkin lapsille säästämisessä tämä korostuu. Pienillä summilla lapselle kertyy mukava pesämuna itsenäisen elämän alkutaipaleelle 20 vuodessa.

Jos lapselle ei ole mahdollisuutta säästää, se saattaa harmittaa vanhempia. Joskus voi olla tarpeeksi haastetta jo siinä, että saisi itselleen pesämunaa säästettyä. Siitä ei kuitenkaan kannata kokea huonoa mieltä. Tämä ei lopulta määrää lapsen taloudellista tulevaisuutta. Olen ollut aina sitä mieltä, että rahataitojen opettaminen on tärkeämpää kuin rahan antaminen.

Itse opin säästämisen taidon kotoa ja myöhemmin opettelin sijoittamaan. Se, etten saanut kotoa taloudellista pääomaa, ei ole koskaan estänyt minua tekemästä sitä itse. Kotoa sain myös opin, että ilman työtä ei ole tuloksia. En ole koskaan uskonut, että saisin mitään ilmaiseksi. Jokaisen euron eteen on pitänyt tehdä työtä ja ottaa riskiä.

Ennen kuin ryhtyy säästämään lapselle, kannattaa laittaa oma talous kuntoon. On tärkeämpää hoitaa omaa talouttaan kuin miettiä ensisijaisesti lapsille säästämistä. Lentokoneessakin happinaamari laitetaan ensin itselle ja sitten vasta lapsille.

”On paljon tärkeämpää antaa perintönä hyvät rahataidot kuin paksu säästötili.”

Vastaako esimerkiksi tulevaisuuden eläketasosi sitä, mitä toivoisit? Jos ei, aloita säästäminen itsellesi. Korkoa korolle -periaate toimii samalla tavalla omille rahoille kuin lastenkin pesämunalle. Ja mikään ei estä lasta sijoittamasta omia rahojaan, joita hän esimerkiksi voi saada kesätöistä tai lahjaksi.

Ensimmäinen työpaikka on merkittävä taitekohta elämässä. Jos rahasummasta ymmärtää laittaa aina osan sivuun tuottamaan, ajan myötä varallisuutta kertyy suurella todennäköisyydellä mukavasti. Tämä päätös kannattaa tehdä heti, kun omia tuloja alkaa virrata.

Jokainen meistä tekee elämänsä aikana tuhansia taloudellisia päätöksiä. Siksi on paljon tärkeämpää antaa perintönä hyvät rahataidot kuin paksu säästötili. Tietojen antamista helpottaa, kun ne ovat myös itsellä hallussa. Toki jos on taloudellisesti mahdollista, kannattaa myös säästää ja sijoittaa lapsilleen.

- Terhi

Kommentit (0)

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat