Kirjoitukset avainsanalla Osaaminen

Hätkähdin hieman, kun huomasin tuttavani Facebook-päivityksen uutisvirrassani. Hän totesi, etteivät trendiravintolat ole houkutelleet häntä enää vuosiin, eikä hän viitsi kantaa niihin suotta rahojaan. Trendiravintoloissa notkuminen voi olla joillekin vain oman itsetunnon pönkitystä ja kauniiden Instagram-annoskuvien postailua. Ravintoa ihminen saa paljon halvemmallakin.

Vaikka en minäkään ravintoloissa annoskuvia zoomaile, tykkään käydä ihanissa ruokapaikoissa, joissa annokset ovat kuin taidematka. Siellä voin sulkea silmäni ja kokea suussani makujen sinfoniaa. Toki ravintolassa syöminen maksaa enemmän kuin kotiruoka. Ja todellisten mestareiden ravintolassa saan maksaa ruuastani huomattavasti keskiarvoa enemmän. Jonkun mielestä tässä touhussa ei ole mitään järkeä.

En kuitenkaan itse viihdy keittiössä, eivätkä kulinaristiset taitoni häikäise ketään. Kun suljen silmäni itse tehdyn ruoka-annoksen äärellä, sinfoniat harvoin kajahtelevat. Juuri siksi kunnioitan valtavasti ammatti-ihmisiä, jotka ovat jaksaneet kehittää itseään vuosia tullakseen oman alansa huipuiksi. Ja olen valmis maksamaan heidän taidoistaan sievoisen summan.

Mielelläni maksan asialle omistautumisesta, koska se näkyy lopputuloksessa.

Eikö kuitenkin olisi mukava ajatella, että poikkeuksellisesta osaamisesta ollaan valmiita myös maksamaan? Työelämässä jokainen meistä toivoo, että meitä arvostettaisiin. Että juuri meidän kokemuksestamme ja taidoistamme oltaisiin valmiita maksamaan pientä ekstraa. Kokemusta kannattaakin arvostaa. Pikadieeteillä ja vippaskonsteilla saadaan nopeita tuloksia, mutta yleensä vain hetkellisesti.

Työmaailmassa joku saattaa saada huomiota hetkellisesti, vaikka oma osaaminen ei olisikaan kilpailijoiden tasolla. Kuitenkin pitkässä juoksussa se, joka osaa loistavasti asiansa, pystyy paremmin auttamaan asiakkaitaan. Tämä antaa myös mahdollisuuden hinnoitella omat palvelunsa muita korkeammalle. Itse ainakin mielelläni maksan asialle omistautumisesta, koska se näkyy lopputuloksessa.

Missä asiassa sinä haluat olla mestari? Jokainen meistä valitsee jonkun polun tallattavakseen. Siinä kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä. Huipulla hintalappunsa saa kirjoittaa itse ja kertyneestä osaamisesta on iloa ja hyötyä myös muille.

-Terhi

Kommentit (1)

Vierailija

Mene puhumaan leipäjonoon 'sijoittamisesta'. Tällä naisella on suppea maailmankuva. Oksettaa aina hänen juttunsa.

Olen yrittäjä, ja elämässäni on hyvin selvää, milloin työni on tuloksellista. Jos asiakas haluaa maksaa palveluistani, rahaa tulee. Jos taas asiakas kokee, etten yrittäjänä pysty tarjoamaan arvoa, raha jää saamatta. Vaikka päädyinkin yrittäjäksi sattumalta jo yli 15 vuotta sitten, olen vuosien varrella entistä enemmän tykästynyt ajatukseen, että näen oman kehitykseni melko suoraan sisään virtaavan rahan määrässä.

Suomessa on kuitenkin valtavasti työtehtäviä, joissa ei ole helppoa mitata oman työn tuloksellisuutta taloudellisesti. Kuinka arvokasta on pelastaa henki? Joku sanoisi, että mittaamattoman, mutta kuinka paljon sitten pitäisi maksaa palkkaa henkilölle, joka hengen pelastaa? Minkä voisi ottaa mittatikuksi? Vaikka emme voisi mitata työn arvoa rahassa, voidaan aina kuitenkin mitata asiakastyytyväisyyttä.

Palkkaus voidaan sitoa esimerkiksi osittain asiakastyytyväisyyteen.

Hyvä esimerkki on yhteiset verorahamme. Työntekijä A voi miettiä hyvinkin harkiten, kuinka verorahoja käytetään ja näin säästää rahaa kaikilta. Sen sijaan työntekijä B saattaa käyttää rahaa hyvinkin löyhästi, jolloin kaikki menettävät. Onko oikein, että A ja B saavat työstään yhtä paljon palkkaa?

Kysymys työn tuloksellisuudesta liittyy myös lakkoihin, joita Suomessa nähdään verraten usein. Lakkojen avulla voidaan saada kaikille yhtä paljon tai yhtä vähän palkakorotuksia, mutta lakkokaan ei ota huomioon sitä, miten hyvin tai huonosti työntekijät tekevät työnsä. Työn laadussa ja tuloksissa voi olla merkittävä ero. Mutta haluavatko ihmiset, että heitä palkitaan oman suorituksen hyvyyden perusteella?

Pitäisikö työn jälki näkyä palkkapussissa?

Minusta palkan pitäisi auttaa ihmistä näkemään oma kehityksensä, motivoida kehitykseen ylipäänsä ja palkita heitä, jotka ovat valmiita tekemään hieman enemmän asioiden eteen. Tasaveroisen, titteliin perustuvan palkitsemisen lisäksi olisi hyvä miettiä myös sitä, miten hyvin ihminen työnsä tekee ja miten paljon arvoa luo.

Joku varmasti ajattelee, että näin työelämä on pelkkää kilpailua, kun palkkaa maksetaan suoritusten ja tulosten perusteella. Työelämä on aina ollut kilpailua ja se on vuosien varrella vain laajentunut. Näin tällä viikolla videon, jossa 12-vuotias kiinalainen poika ratkaisi kolme Rubikin kuutiota jongleeraten. Hän on myös yksi meidän kilpailijoistamme. Globalisaation myötä vertailukohtamme eivät löydy enää viereiseltä työpöydältä vaan tuhansien kilometrien päästä. Ja juuri siksi on tärkeää pitää huolta omasta osaamisestaan. On tärkeää löytää motivaatiota itsensä kehittämiseen. Minulla se on asiakkaat, jotka saavat yritykseni palvelujen avulla parempaa elämänlaatua. Ja minun pitää olla heidän arvoisensa.

-Terhi

Kommentit (0)

Vuosien varrella olen pohtinut paljon epävarmuutta, jota meistä jokainen kokee enemmän tai vähemmän. Itse olin ”kiltti tyttö”, joka ei saanut mielipidettään ulos, mutta tekemisen myötä rohkeus on kasvanut.

Kirjoitukseni ovat kirvoittaneet kommentteja laidasta laitaan. Kukaan ei ole immuuni vähättelylle, ikäville sanoille ja pahoille kommenteille. Aina se jossain sielun sopukassa tuntuu. Kuitenkin olisi todella tärkeää, että uskaltaisimme tulla ulos kuorestamme, antaa sen mitä meillä on annettavana maailmalle ja elää täysillä elämäämme.

Uskon, että moni ei uskalla rikkoa rajojaan juuri tämän arvostelun pelosta, vaikka se tulee täysin tuntemattomilta ihmisiltä.

Koen, että paras suoja mollaamiselle on ammentaa tietoa ja kehittää itseään niin paljon, että vaikka toinen tökkää hieman, sitä ei kaadu rähmälleen maahan – henkisesti. Omasta osaamisestaan ja tuloksistaan kannattaa olla ylpeä. Ja vaikka kuka sanoisi mitä, kaikista tärkeintä on kuitenkin itse tietää mitä osaa ja mitä on saanut aikaan. Toinen osapuoli ei yleensä tiedä, koska tuskin on vaivautunut edes ottamaan selvää. On myös hyvä muistaa, että toisten sanat kertovat enemmän hänestä itsestään kuin sinusta.

Muutama vuosi sitten ymmärsin, etten millään voi auttaa kaikkia vaurastumisen saralla, vaikka haluaisinkin.

Oma talous vaatii vastuunottoa ja sitä kaikki eivät halua tehdä.

Mutta niille, jotka haluavat, annan kaikkeni, jotta he pääsevät eteenpäin. Vuosien varrella saatu palaute on ollut tärkeä asia ja olen ilahtunut valtavasti ihan jokaisesta. On upeaa, että joku antaa hetken omasta ajastaan kirjoittaessaan minulle.

Intohimo asuu epävarmuuden valtakunnassa. Kukaan ei tiedä kyvyistäsi ja taidoistasi, vaan sinun tulee ensin kertoa niistä. Ihmeet tapahtuvat vasta tämän jälkeen. Sinä tiedät parhaiten, miten sinä voit palvella muita ihmisiä.

-Terhi

Kommentit (3)

VeikkoOF

Kannattaa lopettaa vertailu muihin ja keskittyä vertailemaan omaa suoritusta itseensä pelkästään. Ja ihmisten kuunteleminen ... se on aina niin ja näin. Jokainen kun puhuu lähinnä itselleen ja projisoi omia pelkojaan toisiin. Suurin osa puheesta on turhaa hölötystä ja tunneilmaisupitoista arvuuttelua. Jos olet toisten sanojen ja alati vaihtuvien mielipiteiden vietävissä, olet toisten ajatusten vanki. Ei kannata sellaiseen lähteä koskaan.

Terhi Majasalmi
Liittynyt26.10.2017

Kiitos kommentistasi. Olen kanssasi samaa mieltä. Jos mietimme rahaa ja varallisuutta, aina löytyy joku joka on sinua varakkaampi, jos et ole maailman varakkain. Omalta kohdalta kannattaa miettiä, mikä on itselle tärkeää ja tavoitella niitä rohkeasti. Aurinkoisia kevätpäiviä Sinulle!

:)

Kiitos Terhi mainioista teksteistäsi! Olet esimerkillinen nainen, kannustava ja rohkaiseva. Meille muille aroille "kilteille tytöille" joilla on ollut omat polkumme kuljettavanamme. Ilahduttaa se että menestyksestä huolimatta niin sinä kuin moni muukin, on terveellä tavalla nöyrä. Se kertoo mielestäni siitä että mikään ei ole tullut liian helposti ja automaattisesti. On nähtävä vaivaa menestyksen eteen. Ja mikä ihaninta ihmisessä on aitous ja nöyryys, oli menestystä tai ei. 

Sijoittaminen on kovin uutta minulle joten ahmin kaiken mahdollisen kannustavan tekstin mm. juuri teidän blogistanne. Harmittaa  omalla kohdallani vain kaksi asiaa, olen jo aika vanha 60 v ja olen aloittanut osakesijoittamisen vasta alle vuosi sitten. Mutta toivottavasti jotain jää jälkipolville sitten. . .   :)  

Reilu viisikymppinen Sanna menetti yllättäen työnsä. Uuden työn löytäminen on ollut kiven alla. Kun kymmenien hakemusten rustaaminen ei tuottanut tulosta, tuska vain syveni. Niinpä hän päätti tehdä rohkean inventaarion ja mietti kokonaan uusiksi, mitä taitoja, toteutumattomia intohimoja ja ominaisuuksia hänellä on.

Entinen markkinointipäällikkö on nyt pilatesohjaaja ja suomen kielen keikkaopettaja maahanmuuttajille. Lisäksi hän vuokraa huonetta Airbnb:lle, mikä tuo säännöllistä lisätuloa. Näin yhden ihmisen osaamisesta syntyikin kolme tulonlähdettä. Kirsikkana kermakakussa Sanna kokee myös saaneensa innostuksensa takaisin.

Perinteinen kassavirta-ajattelu muuttaa meidät helposti oman elämämme yleisöksi.

Perinteinen kassavirta-ajattelu muuttaa meidät helposti oman elämämme yleisöksi. Rahat ilmestyvät palkkapäivänä tilille kuin jostakin kaukaa, etäiseltä palkanmaksajalta, ja virtaavat sieltä melkein saman tien kuluina ulos. Tuntuu, ettei virtaukseen oikein edes voi vaikuttaa. 

Käyttäytymistieteen tohtori Sarah Newcomb ravistelee ja haastaa muuttamaan näkökulmaa: ”Tuleeko palkkasi työnantajaltasi? Ei suinkaan. Työnantajasi vuokraa aikaasi ja taitojasi. Palkkasi on seurausta siitä, että olet vaihtanut omat resurssisi arvokkaiksi voimavaroiksi, joita liisaat tai vuokraat työnantajallesi, työvoimana tai työaikana. Näin palkkasi tuleekin sinulta.”

Ajattelepa vaikka mahdollisuutta, että työpaikkasi menisi yllättäen alta. Menetitkö tulolähteesi? 

Näin ajatellen et. Menetit vain ostajan, mutta omistat edelleen tärkeimmät eli aikasi, energiasi, kokemuksesi, älysi, ihmissuhdeverkostosi ja osaamisesi. Et siis jäänyt tyhjän päälle. 

Emme ole yhtä kuin tutkintomme, tittelimme ja cv:mme. Olemme paljon enemmän. 

Jos ajattelet kaikkea sitä, mitä sinulla on, voimavaroina ja varallisuuden lähteenä etkä pelkkänä ohikiitävänä rahavirtana, sinun on helpompi tehdä fiksuja talouspäätöksiä.

Kun lapseni joku päivä astuvat työelämään, toivon heidän tarttuvan tähän asenteeseen. Emme ole yhtä kuin tutkintomme, tittelimme ja cv:mme. Olemme paljon enemmän. 

Kaikki osaaminen on varallisuutta, jonka voi vaihtaa tuloksi. Ja elämä kerryttää sitä jatkuvasti lisää. Uskalla nähdä se rohkeasti, uudessa valossa.

- Unna

Kommentit (5)

Vierailija

Sannan esimerkki on huono. Käytännössä hänen toimeentulonsa on 3n epävarman tulonlähteen varassa, kaikki huonommin maksavia kk-tuloksi muutettuina kuin hänen edellinen työnsä. Hänell on jatkuva stressi siitä, käykö hänen työnsä kaupaksi 1-2 kk päästä ja hän joutuu jakamaan kotinsa ventovieraiden kanssa.

Unna L.
Liittynyt19.10.2017

Hei, kiitos palautteesta. Esimerkissä yksi töistä on jatkuva, mutta on totta, ettei tulotaso ole sama kuin ennen. Toisaalta keventynyt verotus auttaa asiaa, ja merkityksellisyyden kokemukselle onkin sitten jo vaikeampi laittaa hintalappua. Tämähän on kaikilla yrittäjillä jatkuva tilanne, eli joka päivä työsuoritus ja osaaminen pitää markkinoida uudelleen, mutta toisaalta siinä on myös oma vapaus allokoida kalenterinsa ja aikansa. Mainiota talven jatkoa!

Nelikko

Kannattaa muistaa sekin, että ihmisten kyky työllistää itse itsensä ja halu taitojensa kaupallistamiseen vaihtelee. Ei rakkaasta harrastuksesta tule automaattisesti nautittavaa työtä. Olemme muutakin kuin työkykymme tai työmarkkina-arvomme. Ei unohdeta sitä.

Unna L.
Liittynyt19.10.2017

Kiitos palautteesta! Tämä on aivan totta, yrittäjämäinen työnteko ei sovi kaikille, mutta tulevaisuudess auskon, että yhä useampi meistä tekee työtään ja harjoittaa ammattitaitoaan yrittäjämäisesti, eli näitä taitoja olisi hyvä lisätä kaikkiin koulutuksiin. Harrastuksissa ihmiset myös oppivat taitoja (esim. järjestö/yhdistystoiminnassa) joita voi hyvin soveltaa työhön, ja jopa uralla etenemiseen. En unohda: Olemme paljon muuta kuin työkykymme. Ja sillä ei ole hintalappua.

Vierailija

Itse olen huomannut että ei tarvitse kuin osata pissiä seisaaltaan niin töissä menee paremmin

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat