Kirjoitukset avainsanalla Aki Hintsa

Lukiessani Aki Hintsan työstä kertovaa kirjaa Voittamisen anatomia törmään jälleen samaan asiaan kuin niin monesti. Oma vanhempi torppaa tavalla tai toisella lapsen unelmat. Aki haaveili jääkiekkoammattilaisuudesta, mutta oma isä halusi pojastaan ylioppilaan. Hän ei halunnut uhmata isäänsä. Erilaisten vaiheiden jälkeen Aki pääsi lääketieteelliseen tiedekuntaan ja oli elämänsä aikana vaikuttamassa monen urheilijan elämään heidän matkallaan mestariksi. Kuitenkin ihmisessä särkyy jokin, kun omalta unelmalta katkaistiin siivet.

Monet lapsista päätyvät toteuttamaan omien vanhempiensa unelmia ja elämätöntä elämää.

Kun vanhemmilla ei ole ollut mahdollisuutta tai rohkeutta tavoitella omia haaveitaan, he haluavat, että heidän lapsensa tekevät sen heidän puolestaan.

Toisaalta lapsen unelmat eivät ole vanhempien mielestä järkeviä ja asiaa ei mietitä sen enempää, vaan ne nujerretaan alta aikayksikön.

Tämä on harmi, sillä me kaikki olemme erilaisia ja meillä on erilaiset unelmat. Lapsikin on oma yksilö siinä missä hänen vanhempansa. Lapsi voi haluta aivan eri asioita kuin omat vanhemmat. Ja hänellä on siihen täysi oikeus.

Juttelin omien vanhempieni kanssa elämästäni. Äitini totesi, että he ovat mielenkiinnolla seuranneet, mitä kaikkea minun elämässäni tapahtuu ja minkälaisia käänteitä siihen muodostuu.

Jälkeenpäin olen pohtinut, että onpa mahtavaa, että vanhempani ovat antaneet minun löytää oman polkuni.

Toki he ovat ohjanneet ja olleet tukena, kun olen tarvinnut, mutta ilman velvollisuutta elää heidän minulle asettamaa elämää.

Joulun alla pohditaan kiivaasti lahjoja. Yksi lahja omille lapsille on antaa heidän tavoitella heille tärkeitä asioita. Jos itse kokee tällä hetkellä, että on toteuttanut enemmän muiden elämätöntä elämää, voi antaa itselleen lahjaksi rohkeutta ja luvan kokeilla itselle tärkeitä asioita. Ne voivat pelottaa, mutta se on merkki juuri siitä, että kannattaa rohkaistua. Jokainen meistä pelkää, mutta pelko ei ole este ottaa askelta kohti unelmia. 

Kaunista joulun aikaa
Terhi

Kommentit (0)

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat