Kirjoitukset avainsanalla rahariita

Raha tuo helposti ryppyjä, jopa viiltohaavoja rakkauteen. Avioeroon johtaneiden syiden listalla talouteen liittyvät ristiriidat keikkuvat kärkisijoilla. Mutta miksi? 

Etsin vastausta kutsumalla kahville ystäväni,  parisuhdetohtori Hanna Ranssi-Matikaisen, joka on väitellyt parisuhdekriisien ratkaisuista.

Erilaiset rahankäyttötottumukset, kiteyttää Hanna kärkisyiksi riitoihin. Jos kumppaneilla on hyvin erilainen käsitys siitä, mihin rahaa käytetään ja mitä arvoja sillä edistetään, on riita väistämätön.

Jos jokin rahaan liittyvä kysymys nostattaa aallokkoja ja on jatkuva kiistakapula, kyse on todennäköisesti sen takana olevasta tarpeesta ja tunnekokemuksesta.

Se voi olla esimerkiksi pelko, turvattomuuden tai arvottomuuden tunne. Siksi tunne- ja tarvetaidot ovat parisuhteen parhaita taloustaitoja. On ymmärrettävä ne syväsyyt, mistä rahaan liittyvät tunteet nousevat. On uskallettava kysyä, niin itseltään kuin toiselta.

Ehkä lapsuudenperheen tiukka taloustilanne ja perheessä leijunut työttömyyden uhkan tunnelma nostaa aina päätään, kun pitäisi tehdä kulutuspäätöksiä. Kumppanin pienikin shoppailuinto nostaa hikikarpalot otsalle, vaikka pankkitilin lukujen valossa siihen olisi hyvin varaa. Toisaalta myös kumppanin pihiys voi ahdistaa ja aiheuttaa pakokauhua.

Aina kun parisuhteeseen astuu puhe rahasta, laskuista tai säästämisestä, aiemman elämämme taakat nousevat esiin.

Suhteellamme rahaan on aina historia. Siksi on tärkeää ymmärtää sen vaikutus rahankäyttöön liittyviin tunteisiin.

Jos emme luota toiseen taloudellisissa kysymyksissä, nakertaa se suhdetta muiltakin osin ja läikkyy suoraan jopa seksiin, muistuttaa Hanna.

Parisuhteessa otamme helposti vastaroolit. Vaikka en lähtökohtaisesti olisi holtiton rahankäyttäjä, superpihin puolison rinnalla näyttäisin sellaiselta.

No, mikä neuvoksi? Hyvässä parisuhteessa tavoitteena on, että yhteinen omaisuus kuuluu molemmille ja molemmat ovat selvillä todellisesta taloustilanteesta.

Hanna suosittelee parisuhteeseen yhteistä kassaa. Jos siinä on joustovaraa, olisi molemmille hyvä korvamerkitä samansuuruinen ”viikkoraha”, jonka käytöstä puoliso voi yksin päättää. Ja johon toisella ei ole nokankoputtamista. 

Itselläni toimii systeemi, jossa molemmat laittavat saman summan palkastaan yhteiselle tilille ja hallinnoivat loppua itse.  Yhteiseltä tililtä irtoavat niin lainojen maksut, bensa- ja ruokaostokset kuin jalkapallokerhojen kuukausimaksut. Jos palkkaero on suuri, on reilua, että isompipalkkainen siirtää tilille enemmän. On myös fiksua varmistaa, että yhteinen omaisuus on molempien nimissä myös paperilla.

Molempien on tultava toisiaan vastaan. Pihin pitää avata kukkaronnyörejään ja nähdä, että myös kuluttamalla voi ruokkia yhteistä Perhe Oy:n hyvää. Toisen puolestaan on opittava kuluttamaan vastuullisemmin ja myös ennakoimaan säästämällä. Niin rahan saa rakastamaan rakkautta.

Pelkät tekniset järjestelyt eivät raharauhaa parisuhteessa takaa, vaan on tärkeää ymmärtää, mitä tunteita ja tarpeita rahankäyttöön liittyy, ja miten lapsuutemme mallit vaikuttavat omiin kulutuspäätöksiin. 

Raha-asioista keskustellessa tärkeää on hyvä ajoitus.

Raha-asioista keskustellessa tärkeää on hyvä ajoitus, muistuttaa Hanna. Valitse myönteinen hetki, sillä rahasta puhuttaessa – erityisesti niihin liittyvissä erimielisyyksissä – kierrokset ja tunteet voivat nopeasti käydä kierroksilla. 

Poimin tähän vielä pari lämmittelykysymystä vaikkapa joululomalle, joilla pääset hyvin rahakeskustelun alkuun kumppanin kanssa:

-       Mikä on kaikkein kipein rahaan liittyvä muistosi?

-       Mikä on kaikkein onnellisin rahaan liittyvä muistosi?

-       Miten nämä kokemukset ovat muokanneet suhdettasi rahaan?

-       Mitkä kolme asiaa ovat tärkeintä opetusta, jotka lapsuudessasi omaksuin rahan käyttöön liittyen?

-       Onko asioita jotka minun (puolisosi) tavassa suhtautua rahaan tai käyttää sitä, huolettavat sinua? Mitä tunteita ne herättävät sinussa? Mitä toivoisit minun tekevän toisin?

(Kysymykset kirjasta ”Timanttipesula – sijoita elämäsi fiksusti”)

 

Rohkeutta  ja viisautta keskustelun avaamiseen!

-  Unna

Kommentit (0)

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat