Kirjoitukset avainsanalla Yrittäjyys

Arjessani teen tiivisti töitä muiden yrittäjien kanssa. Jotkut ovat sillä tiellä keltanokkia, toiset kokeneita sarjayrittäjiä, kolmannet elävät kaksoiselämää osa-aikayrittäjinä ja samanaikaisesti palkkatöissä. Valmennusasiakkaissani on myös ollut useita, jotka pohtivat yrittäjyyttä oman elämänsä vaihtoehtona. Mutta kenestä sitten oikeasti on yrittäjäksi?

Oma tieni yrittäjyyteen on sattumien ja sisäisen palon cocktail. Ensimmäisen valmennus- ja viestintäyritykseni perustin vain muutama kuukausi esikoisen syntymän jälkeen jo melkein parikymmentä vuotta sitten. Iso mullistus haastoi miettimään, miten saisin yhdistettyä mielekkään työelämän, tulovirtoja ja perhe-elämän sopuisasti yhteen. Äitiyslomalla oli enemmän henkistä tilaa ajatella, rakentaa uutta ja kysyä rehellisesti itseltään, mitä oikeasti haluan. Tämä tarve vain kasvoi kun lapsien lukumäärä kasvoi ja elämän haasteiden kierrokset lisääntyivät. Toinen yritykseni näki päivänvalon muutama vuosi sitten, ja tuoreimman osakeyhtiön perustamispöytäkirjan allekirjoitin vasta muutama viikko sitten. Mutta missä yrittäjyyttä voi oikeasti oppia?

Vaikka takataskussani on opintoja kahdessa yliopistossa, toinen kauppatieteissä, ei silti juuri mikään valmistanut minua yrittäjyyteen. Yrittäjänä menestymistä ei opita koulussa.  Esimerkiksi Ekonomiliiton jäsenistä vain 4 prosenttia tekee työtään yrittäjänä, mikä on luvattoman alhainen luku maassa, jossa yrittäjyyttä pitäisi enemmän kannustaa. Se tarkoittaa, että vastavalmistunut hakeutuu mieluummin ison emokonsernin tai tunnetun yrityksen suojiin, mikä tarjoaa käyntikorttiin valmiiksi mukavan tittelin, keskeytymättömän tulovirran ja valmiin työnkuvan kuin että joutuisi itse luomaan roolinsa ja uransa.

Harvard Business Schoolin opettaja ja uravalmentaja Timothy Butler on listannut kolme ominaisuutta, jotka ennustavat yrittäjälle menestystä. Hän vertasi menestyneiden perinteisten ja yrittäjähenkisen managereiden piirteitä keskenään. Monet pärjäämistä ennustavat piirteet olivat molemmille yhteisiä, mutta yrittäjähenkisillä ihmisillä muutama piirre korostui selkeästi.

Ensiksi, yrittäjähenkisyys ilmenee kykynä luovia eteenpäin epävarmoissa tilanteissa. Epävarmuuden sietokyky pitää olla korkea. Se vaatii luottamusta tulevaisuuteen, vaikka varmuutta ei olisi. Yrittäjällähän on tavallaan ”aktiivimalli” joka päivä, eli varmaa tulovirtaa ei ole, vaan hänen täytyy jokaisena päivänä löytää ostaja osaamiselleen.

Kun yrittäjyys ei ole enää vaihtoehto vaan ainoa vaihtoehto.

Toiseksi, yrittäjähenkisyys ilmenee intohimoisena tarpeena vaikuttaa lopputulokseen ja jättää siihen oma puumerkkinsä. Vaikka titteli olisi komea, konserni iso ja arvostettu, yrittäjällä polttelee silti halu toteuttaa jotakin omaa, omissa nimissään.  Siksi oma kivijalkakauppa – vaikka leipä olisi kapea - voi olla jopa kutkuttavampi ajatus kuin merkittävä asema isossa konsernissa, pienenä siruna isossa koneistossa. Esimerkiksi maanviljelijä on tyypillisesti hyvin yrittäjähenkinen. Se vaatii oman elämänsä Don Quijote-henkeä, jossa joutuu taistelemaan luonnonvoimia vastaan. Yrittäjähenkinen johtajakaan ei saa kicksejä siitä, että istuu kulmahuoneessa pyramidin huipulla johtamassa, vaan haluaa olla mukana tekemässä, kädet savessa, siellä missä tapahtuu.  Yrittäjä ei niinkään etsi valtaa kuin tunnetta siitä, että on itse saanut olla luomassa ja perustamassa asioita, jotka kokee merkittäväksi.  

Kolmanneksi, menestyneillä yrittäjillä on Butlerin mukaan hyvät neuvottelu-, suostuttelu- ja myyntitaidot. Se ei tarkoita tuputtamista tai kirje- tai online-kurssilla opituilla myyntikikoilla keikailua, vaan luontaista innostusta omasta asiastaan niin, että saa muutkin ideansa, tuotteensa tai palvelunsa taakse. Ajattele vaikkapa start up-yrittäjää, jonka pitää saada sijoittajat puolelleen tai koota tiimiin osaajat jo ennen kuin on näyttöä lopullisesta tuotteesta tai onnistumisista.

"Haluatko olla jäsen vai perustajajäsen?"

Yrittäjähenkisyyttä kartoittaessaan Butler kertoo kysyvänsä opiskelijoilta, haluaisivatko he mieluummin olla jäseniä tai perustajajäseniä? Oliko heillä on lapsena draivi perustaa kerhoja ikätovereilleen tai aloittaa pikkubisneksiä jo kouluaikana? Ovatko he ottaneet vastuuta elämästään jo varhain? Tämä voi ennakoida, että jossakin vaiheessa elämää yrittäjyys ei ole enää vaihtoehto vaan ainoa vaihtoehto.

Yrittäjähenkinen ihminen turhautuu nopeasti kun työ muuttuu rutiiniksi. Häntä ajaa eteenpäin uuden oppimisen himo, jopa tuntemattoman kaipuu. Hän ei välttämättä ole sen riskihakuisempi kuin muutkaan, mutta on levollisempi tilanteissa joissa epävarmuus on suurta.

Tunnistitko tästä  itseäsi?

Tästä teemasta jatkan myös seuraavissa blogeissa.

-  Unna Lehtipuu

Kommentit (0)

Yrittäjänä käyn palkkaneuvottelut aina kun asiakas pyytää minulta tarjouksen. Muistan, kuinka olen urani alkuaikoina pyytänyt muutaman satasen puheenvuorosta. Silloin tuntui, että on tärkeämpää päästä puhumaan kuin saada rahaa. Toisaalta en kehdannut pyytää enempää. Kun puhepyyntöjä alkoi tulla enemmän, olen nostanut palkkiotani tasaisesti ylemmäksi. Myönnän, että oman hinnan kertominen jännittää aina. Tilanteessa on jotenkin tosi ”alasti”. Kun myyt itseäsi ja ammattitaitoasi, on vain sinä eikä mitään muuta.

Ymmärrän hyvin, miksi ihmisiä jännittää käydä palkkaneuvotteluita.

Ymmärrän hyvin, miksi ihmisiä jännittää käydä palkkaneuvotteluita. Ensinnäkin oman osaamisen ”myyminen” on jännittävää ja haastavaakin. Toiseksi palkkaneuvotteluita saatetaan käydä melko harvoin, jolloin asiaa myös pääsee harjoittelemaan vähän. Itse pääsen harjoittamaan osaamiseni hinnoittelua tasaisin väliajoin, kun taas palkkaneuvotteluiden välissä voi olla vuosia aikaa. Tunnetusti mitä enemmän asiaa tekee, sitä paremmaksi asiassa harjaantuu.

Oman osaamisen hinnoittelu oikealle tasolle on kuitenkin tärkeää ja fiksua. Miksi itseään lähtisi alihinnoittelemaan? Toisaalta hinnan pitää olla suhteessa osaamiseen ja arvoon. Mistä sitten tietää, kuinka paljon voi pyytää? Itse olen tiedustellut muilta yrittäjiltä ja puhujilta, kuinka paljon he pyytävät puheenvuoroistaan. Avoin linja on kaikkien alalla toimivien eduksi. Palkkaneuvotteluja varten kannattaa tutustua alan yleiseen palkkatasoon, mutta myös miettiä, olisiko itsellä jotain sellaista osaamista, mikä näkyisi työnantajalla merkittävänä hyötynä ja sen avulla pääsisi myös perustelemaan oman korkeamman palkkansa.

Mistä sitten tietää, kuinka paljon voi pyytää?

Itse olen ottanut avoimen linjan palkkioissa ja ilmoitan puheenvuorojeni arvot sivuillani. Se on minusta hyvä lähtökohta neuvotteluille ja on toiminut minulle.

Itselleni on jäänyt mieleen sanat, jotka kuulin viitisen vuotta sitten menestyneeltä naisjohtajalta. Hän sanoi käyvänsä joka vuosi palkkaneuvottelut, koska hänen osaamisensa oli korkeammalla tasolla verrattuna edelliseen vuoteen. Jos näin todella on, minusta tämä on hyvä lähtökohta osaamisen hinnoitteluun. Ja oman osaamiseenhan voi vaikuttaa meistä jokainen.

Kommentit (0)

Pari viikkoa sitten selvisi, että Cheekin eli Jare Tiihosen yritys Liiga Music Oy teki viime vuonna voittoa 1,1 miljoonaa. Mikä valtava summa yhdelle miehelle, saattaa moni ajatella. 

Tulojen lisäksi pitää muistaa, että Cheekin yritys on maksanut veroja viimeisen viiden vuoden aikana yli miljoona euroa. Se on kova saavutus kenelle tahansa, mutta erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kyse on juuri Cheekistä – miehestä, jonka musiikkia osa rakastaa ja osa vihaa. 

Oli Cheekistä ja hänen musiikistaan mitä mieltä tahansa, häntä kannattaisi arvostaa ainakin yhdestä syystä: hän on maksanut merkittävästi veroja ja työllistänyt muita ihmisiä.

Harva tulee ajatelleeksi, että kun joku ottaa riskin yrittäjänä, sataa se usein myös yhteiseen laariin. Kun Cheek yhteistyökumppaneidensa kanssa järjesti Olympiastadionin konsertit, se merkitsi työtä ja tuloja paitsi kaikille konserttia rakentaneille, myös sadoille taksikuskeille sekä hotelli- ja ravintolatyöntekijöille. 

Ilman Cheekin menestystä yhteiskunta eli me kaikki olisimme menettäneet melkoisen kasan riihikuivaa.

Taloudellisen riskin ottivat kuitenkin konsertin järjestäneet yritykset. Jos konsertit olisivat epäonnistuneet, lasku olisi jäänyt yritysten maksettavaksi.

Ilman Cheekin menestystä yhteiskunta eli me kaikki olisimme menettäneet melkoisen kasan riihikuivaa. Keskipalkkainen, vuodessa 36 000 euroa ansaitseva palkansaaja maksaa veroja keskimäärin hieman alle kymppitonnin. Viidessä vuodessa veroja kertyy noin 50 000 euroa. Tarvitaan siis 20 keskipalkkaista ihmistä paiskimaan hommia viiden vuoden ajan, jotta päästään Cheekin miljoonan euron veropottiin.

Voisimme myös laskea, kuinka paljon muut yritykset ovat laskuttaneet Cheekin yritykseltä ja mikä olisi tämän tuotto valtiolle. Sitäkin vaikeampaa on luetella kaikki ne, jotka hyötyvät epäsuorasti. Kun Cheekin konserttivieraita kyydinnyt taksikuski käyttää ansaitsemaansa rahaa arjessa, sellainenkin ihminen, jolla ei ole mitään tekemistä Cheekin kanssa, pääsee nauttimaan hänen työnsä hedelmistä.

Yrittäjyys ja yritteliäisyys ovat yhteiskunnan veri. Jos kukaan ei olisi valmis ottamaan riskiä, ei myöskään syntyisi verotuloja. Ensin tulee riskinotto – ja vasta sen jälkeen palkinto. 

- Terhi

Kommentit (3)

Etna

Totta toinen puoli. Niitä tuloja ja varoja ei kumminkaan olis, jos ei ne tavalliset ihmiset olisi lippuja ja levyjä ostaneet. Ne tavalliset ihmiset, jotka pienestä palkastaan hakevat pankista lainaa (ja laina on se joka synnyttää rahaa, ei varsinainen rahojen liikkuminen eikä työn tekeminen) ja maksavat pikku hiljaa lainaa pois pienestä palkastaan, käyttäen samall vähäisiä eurojaan johonkin palveluun tai tavaraan, kuten cheekin konserttikeikkaan hartwall areenalla.

Wanha Saara

Voisi myös laskea, paljonko ihmiset ovat menettäneet rahaa ostaessaan Cheekin kalliita lippuja ja levyjä. Ei taida olla pieni summa. Se raha on pois vaikkapa säästämisestä / sijoittamisesta, johon Rikastamo kai meitä opastaa.

Keski-ikäinen

Voi sekä säästää ja sijoittaa että nauttia hyvistä voimaannuttavista asioista elämässä, kuten Cheekin konsertista tai mistä tahansa mikä tuottaa elämään iloa ja sisältöä. 

Sijoittamisessa voi olla liian paljon ilotonta kiristystä henkisellä ja taloudellisella rintamalla, vaikka elämä on elettävänä tässä ja nyt. Tulevaisuus kannattaa pitää mielessä, tehdä valintoja jotka takaavat turvaa tuleville vuosille mikäli Luoja suo elinikää, mutta ei mielestäni liian rankalla säästökuurilla. Kun on liian monta hyvää läheistään saattanut rajan taakse, arvioi henkilöiden kohdalla usein millaista elämää elivät. On monia jotka vaan pakersivat. . .  ja mitään ei kukaan meistä vie rajan taakse. Jälkipolvet saattavat kuluttaa aikaa ja rahaa omaisuudesta riitelemiseen. . . .

No nämä ovat arvokysymyksiä, kukin omalla tyylillään. Itse tavoittelen tasapainoa, ja myös henkisesti  rikasta elämää säästämisen ohessa. Toistaiseksi olen onnistunut tässä vaikka sijoitukseni ovat jääneet aika vaatimattomiksi. 

Kuinka usein mietit omien tulojesi kasvattamista? Uskotko, että tulosi voisivat olla kymmenen vuoden päästä moninkertaiset?

Aika harva jaksaa miettiä ja uskoa.

Minua harmittaa se, että usein raha-asioissa tunnutaan ajattelevan, että käytettävissä olevat tulot eivät muuksi muutu ajan saatossa. Ihmiset myös usein ajattelevat, ettei omiin tuloihin voi juuri vaikuttaa omalla toiminnalla. Elämä nyt vain menee näin, niin kuin on aina mennyt.

Tämä taloudellinen näköalattomuus on kuitenkin oikeasti vain uskomus. Jos jäämme sen vangiksi, on varmaa, etteivät tulomme lähde hurjaan laukkaan.

Kun olin äitiyslomalla kymmenen vuotta sitten, käytettävissä olevat tuloni olivat noin tuhat euroa kuukaudessa. En halunnut missään nimessä velkaantua, joten sovitin oman kulutukseni juuri sille tasolle, mihin minulla oli varaa. Muistan miettineeni, etten voi käydä kahvilassa syömässä kahden euron pullaa, saati kampaajalla, koska rahat piti käyttää ensisijaisesti perustarpeisiin.

Punnitessani näitä erilaisia kulutusvaihtoehtoja ymmärsin samalla hyvin kirkkaasti, etten halunnut loppuelämäni ajan tehdä valintoja haluamieni asioiden välillä – tuhlaanko kampaajaan vai ostanko lapselle välikausihaalarin.

Sisäistin kaksi ajatusta: sen, että tulot saattavat vaihdella, ja sen, että omalla toiminnallani voin tehdä tulevaisuudestani erilaisen.

Tuolloin ympärilläni oli useita yrittäjiä, joiden tulotaso oli muuttunut äkisti. Sisäistin kaksi ajatusta: sen, että tulot saattavat vaihdella, ja sen, että omalla toiminnallani voin tehdä tulevaisuudestani erilaisen.

Suuremmat tulot eivät tietenkään tipu kenenkään syliin noin vain. Minun kohdallani se on vaatinut sijoittamista omaan koulutukseen, opitun soveltamista käytännössä, eli itse työn ja sijoitustoiminnan tekemistä, sekä uusien työkalujen opettelua.

Kymmenen vuoden aikana tuloni ovat moninkertaistuneet. Nykyään ei tarvitse miettiä, voinko käydä kahvilassa ja kampaajalla. Omien tulojen kasvattaminen vaatii suunnittelua ja tekemistä, mutta palkkio onkin sitten huikea.

Tunne siitä, että tietää olevansa itse elämänsä ohjaksissa, on jotain, mitä rahalla on vaikea mitata. Luottamus itseen kasvaa, mitä enemmän osaat. Ja tämä taas innostaa oppimaan lisää. Positiivinen kierre on alkanut!

- Terhi

Kommentit (0)

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat