Voisimme jaotella rahamaailman ihmistyypit esimerkiksi kolmeen ryhmään.

Ammattilaiset

Ammattilaiset ovat minkä tahansa ammattiryhmän työssä käyvät ihmiset kuten opettaja, lääkäri, kiinteistövälittäjä tai palomies. Tämä ei ota kantaa tulotasoon vaan siihen, että ansainta tapahtuu olemalla palkkasuhteessa työnantajaan.

Pienyrittäjät

Tässä ryhmässä yrittäjä omistaa oman työnsä. Vallan ja vapauden vastapainona on tieto siitä, että bisnekset pysähtyvät, ellei yrittäjä itse väännä koneen kahvasta. Vaikka työssä olisi muitakin, on yrittäjän panos liiketoimintaan aivan kriittinen. 

Omistajat

Tähän ryhmään kuuluvat yrityksen omistajat, sellaisissa yrityksissä, joissa yrityksen päivittäisen liiketoiminnan sujuminen ei ole kiinni omistajan päivittäisestä osallistumisesta ja työpanoksesta. Kyseessä voisi olla esimerkiksi keskisuuri kotimainen perheyritys tai muu sellainen yritys, jonka omistus on keskittynyt. Omistaja voi saada palkkaa yrityksestä ja työskennellä siinä tai sitten tulo saattaa muodostua kokonaisuudessaan osinkotulosta.

Riippumatta siitä mihin ryhmään yllä olevista kuulumme, on meidän kasvettava sijoittajiksi, jos aiomme saada rahan poikimaan eli tekemään töitä silloinkin, kun me emme tee.

Riippumatta siitä mihin ryhmään yllä olevista kuulumme, on meidän kasvettava sijoittajiksi, jos aiomme saada rahan poikimaan eli tekemään töitä silloinkin, kun me emme tee. Mikään yllä kuvatuista rahamaailman ihmistyypeistä ei suoraan anna valmiuksia toimia sijoittajana. Riippumatta siitä, kuinka menestyksekäs lääkäri tai kirjanpitäjä sattuu olemaan, ovat sijoittamisen haasteet ja opinkappaleet jokseenkin vieraita.

Tutkimusten mukaan sijoittajan päätökset ovat sijoituksen tuottoon eniten vaikuttava tekijä. Kyse sijoittamisessa ei siis ole niinkään yksittäisestä sijoituksesta tai siitä mihin sijoitetaan vaan millaisia sijoittajia olemme. Sijoittajan tehtävä on pitää huolta rahoistaan ja saada ne kasvamaan. Erikoinen piirre maailmassa, joka on kyllästetty sijoitustuotteilla ja sijoituspalveluiden tarjoajilla on, että kukaan ei aivan oikeasti ole kiinnostuneempi meidän rahojemme hyvinvoinnista kuin mitä me itse olemme. Varainhoitaja on kiinnostunut siinä määrin, että saisi varmistettua asiakassuhteen säilyvyyden, mutta vain me tiedämme rahan todellisen arvon, mikäli olemme sen itse ansainneet.

Mikäli emme itse ole kiinnostuneita rahasta tai rahojemme hyvinvoinnista, ei niiden kohtalosta ole kovin kiinnostunut silloin kukaan.

Mikäli emme itse ole kiinnostuneita rahasta tai rahojemme hyvinvoinnista, ei niiden kohtalosta ole kovin kiinnostunut silloin kukaan. Ottajia rahoille kyllä tarjoutuu, mutta kuka niistä huolehtisi, jollemme me itse?

Me emme suoranaisesti voi päättää koskaan varallisuudestamme tai vauraudestamme, mutta me voimme siihen voimakkaasti omilla valinnoillamme vaikuttaa. Sijoittajaksi kasvaminen on rahan lainalaisuuksien oppimista ja soveltamista. Kyse on siitä, että sijoittaminen on taito ja se tarkoittaa, että sen voi kuka tahansa oppia. Kyse ei ole rakettitieteestä vaan yksinkertaisista ja toimivaksi todetuista tavoista saada rahat kasvamaan. Yksi parhaista uuden vuoden lupauksista voisikin olla, että ensi vuonna lukisi ainakin yhden sijoituskirjan kuukaudessa, jos sitä ei vielä tähän asti ole tehnyt.

Hyvää joulua!

-Terhi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat