NYT! Minun vuoroni lähteä, sillä yleensä muru lähtee työmatkalle. Lähden ensi viikolla Maailman seksuaaliterveysjärjestön (WAS) konferenssiin Prahaan edustamaan Suomen Seksologista Seuraa. Olen ihan superinnoissani ja motivoitunut. Mutta. Syyllisyys on hiipinyt myös mieleeni.

 

Mistä kummasta tämä syyllisyys on tullut? Tätähän olen odottanut! Vaikeina hetkinä se on ollut unelma, jota kohti menen pikku hiljaa askel askeleelta. Jokainen pyykkikoneen läpi meno, lapsen kiukkukohtauksen rauhoittelu tai imetys ovat olleet askelia.

 

Suomen Mielenterveysseuran sivuilla syyllisyydestä sanotaan, että syyllisyyden tunteisiin kuuluvat häpeä, tunnontuskat ja katumus. Tunnistan heti tunnontuskat. Ne liittyvät vahvasti tulevaan työmatkaani ja ne tuntuvat kehossa asti. Välillä on melkein pahaolo, kun ajattelee liikaa tulevaa matkaa syyllisyyden kautta.

 

Edellisen kerran olin työmatkalla Berliinissä melkein kolme vuotta sitten! Se voi tuntua kaukaiselta, mutta aika on mennyt äkkiä äiti-hommissa. Tässä välissä olen ollut kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä enemmän ja vähemmän. Niin ja tehtiin me Samin kanssa Pannaan menemään kirjakin!

 

Järjellä ajateltuna voisin lähteä vailla turhia syyllisyyden tuskia. Tunteet eivät kuitenkaan aina järkeä kuuntele. Ikävä kyllä.

 

Siksi teen itselleni saman kuin jos pyydän asiakkaitani tekemään. Raakalista siitä – MISTÄ SYYLLISYYTESI JOHTUU? Sitten käyn listan läpi, katson jokaisen asian taakse ja mietin, mitä ne tarkoittavat. Mistä juuri tuo syyllisyyden tunne kumpuaa?

 

* Miten lapset pärjäävät?

* Miten muru jaksaa?

* Miten imetyksen käy?

* Pelko omasta ikävästä – mitä jos en osaa nauttia yksin olosta?

* Mitä jos minulla on liian kivaa?

 

Nämä asiat nousivat spontaanisti. Melkein nolotti kirjoittaa niitä. Miten ihmeessä lapset tai muru eivät muka pärjäisi ilman minua, totta kai he pärjäävät! Ajattelenko, että olen jotenkin korvaamaton? Tai imetys. Voisin olla jopa helpottunut, että se loppuisi luonnollisesti. Mutta samaan aikaan suren imetyksen loppumista jo etukäteen.

 

Pelko omasta ikävästä ja siitä nautinko yksinolosta, on tärkeä kohta listallani. Se on kuin huutomerkki. Tämän äidin on korkea aika lähteä pidemmäksi aikaa ja kauemmaksi kuin yhdeksi yöksi Turkuun. Minä tarvitsen äitinä, naisena ja vaimona varmuuden siitä, että riitän itselleni omana itsenäni. Haluan huomata, miten ihanaa on olla yksin.

 

Jos minulla on liian kivaa, niin mitä sitten?! Pahinta, mitä se voi aiheuttaa on onnellinen nainen, joka palaa työmatkalta kotiin perheensä luokse.

 

Listan teko auttoi minua. Tai oikeastaan koko tämän blogipostauksen teko. Koska on ihan turhaa kantaa harteillaan syyllisyyttä, joka ei ole tarpeen. Ensi viikolla varmaan kipuilen lähtöä hieman ja valutan kyyneliä laittaessani lapsia nukkumaan. Saatan myös voivotella, miten osaan nukkua ilman murua. Se on ihan ok.

 

Lauantaina kun lähden, lähden työmatkalle ilman taakkaa. Aion nauttia innostuksestani työtäni kohtaan, aamupaloista ilman lapsiperheen sirkusta, lounaista kiinnostavien työkollegoiden kanssa ja illalla voin nauttia lasin viiniä terassilla. 

 

Ikävä kotiin on sitä rakkautta, mikä saa minut hymyilemään ja rakastaan perhettäni vieläkin enemmän.  Ehkä pieni välimatka tekee meille kaikille hyvää. Avain on kaunis kaipaus. <3

 

 

*Oletteko te tunteneet syyllisyyttä työmatkalle tai lomalle lähtiessänne, jos lähdette ilman perhettä? Miten olette selättäneet syyllisyyden vai oletteko kantaneet siitä taakkaa mukananne matkalla?

 

*Laittakaa minulle ihmeessä hyviä vinkkejä syyllisyyden kanssa. Tai vaikka matkavinkkejä Prahaan. Toivottavasti ehdin edes pienen hetken kurkata, millainen Praha on kongressikeskuksen ulkopuolella. =)

Kommentit (6)

Laamu

Lähdin huhtikuussa Tukholman risteilylle ystävän kanssa. Olin ensin innoissani, matkan lähestyessä lähinnä kauhuissani. Ihan samalla tavalla Oodin syyllisyyttä, pohdin ja mietin joka kantilta matkan hyviä ja huonoja puolia. Sitä miten ne pärjää ilman mua. Hamstrasin poikaa varten ruokaa ydintalven varalle, siivosin, järjestelin. Itkin ja kaipasin jo etukäteen. Kerroin myös kummeille että tietäisivät pyytää isää ja poikaa sitten mukaan puuhaamaan jotain kivaa, että päivät kuluisivat huomaamatta, ja iskä saisi vähän levähtää siinä sivussa.
Tavallaan sitä toki tiedostaa tän kelan älyttömyyden, mutta kai ne on pakko kelata läpi. Lopulta syyllisyys helpotti jo kun matkasin bussilla keskustaa kohti. Matka meni hyvin, en itkenyt ikävääni, ja kotiin saavuttua oli mahtavaa huomata miten kivaa isällä ja pojalla oli ollut. Kehtasivat bondata oikein kunnolla mun poissaollessa.
Lopulta tuollainen pieni irtiotto oli vain hyväksi isän ja pojan suhteelle, ja ihan tervetullut herääminen mulle, että kaikki sujuukin oikein hyvin vaikka en ole kaikista naruista vetelemässä.
Hyvää matkaa sinulle!

Puhu muru

Kiitos Laamu! Tuo kuulostaa melkein kuin minun matkalle lähdöltäni. Niin samoja tunteita ja tuo jännä helpotus, kun saa lähdettyä. Lentokoneessa oli jo paljon kevyempi olo.

Olen nyt ollut Prahassa neljä yötä. Kotona murulla ja lapsilla sujuu hyvin niin kuin täälläkin. Olen nukkunut neljä yötä kokonaan! Tavannut todella mahtavia ihmisiä ja kuunnellut mielenkiintoisia luentoja. Eli kyllä tämä taisi kaikille tehdä hyvää vaikka välillä on ollut ikävä. Huomenna sitten kotiin. <3

Soikku

Tunnistan. Oltiin häämatkalla 8vrk kun kuopus oli 11kk. Imetys oli siinä juuri loppunut mutta koin kauheaa syyllisyyttä ensimmäiset pari päivää. Sitten kyllästyin itsesääliin ja loppuloma menikin mukavasti. Lapset olivat toki kaivanneet meitä mutta mitään traumoja ei jäänyt. Mummot ja vaarit hoitivat lapset hyvin.
Praha on ihana. Mahtavia oluita, kieroja taskuvarkaita...

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Soikku. Ihanaa, että sinäkin kuitenkin sitten parin päivän jälkeen annoit itsesi nauttia häämatkasta. Minäkin päätin, että nautin täällä ja onhan tämä ollut mahtavaa. Ja Praha on kyllä kaunis. <3 

Karita

Hei, tuolla syyllisyyden tunteella on myös merkityks ajatellen äidin ja lapsen kiintymyssuhdetta. Omien tunteiden lisäksi olisi hyvä miettiä myös mitähän pieni lapsi mahtaa miettiä äidin poissaolosta. Poissaolon valmistelu ja yhteydenpito lapseen voi auttaa lasta kestämään eron aiheuttamia tunteita ja pitämään äidin mielessä. MLL:n Vanhempainnetistä löytyy muuten osuva Pirni lapsi erossa vanhemmistaan -teksti tällaisiin pohdintoihin: mll.fi/Vanhempainnetti/tukivinkit/erossa_vanhemmista

Puhu muru

Kiitos kommentista ja tiedon jaosta Karita. Laitankin tuo linkin suosikkeihin. Me valmisteltiin poissaoloa puhumalla lapsille matkastani, hieman yhdessä pakattiinkin  ja nyt ollaan soitettu skypepuheluita. Lapset ovat kuitenkin isänsä kanssa eikä heillä ole mitään hätää. Tämä on varmasti vain syventänyt heidän suhteitaan, mikä on hyvä asia. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat