On turhauttavaa, kun kaapit ovat täynnä vaatteita, joita en käytä. Tai voisin käyttää, mutta joku asia aina mättää. Yksi on niin ihana, mutta se tekee minulle pullean olon. Toinen on täydellinen, mutta mittasuhteet ovat minulle väärät.

 

Jokin minussa silti mättää. Tuntuu, etten voi luopua noista vaatteista. Aina kun olen reippaasti laittanut ne kirppiskassiin, joku ääni olkapäälläni käskee nostaa ne takaisin vaatekaappiin. Se ärsyttää ihan hulluna!

 

Olen kotoa oppinut ”säästämisen” jalon taidon. Ideologiaan kuuluu ajatus: ”Ehkä tätä vielä tarvitsee.” Siinä on paljon hyvää, mutta se myös kahlitsee. Se suorastaan tukahduttaa. Syyllisyys meinaa kasvaa jättiläisen kokoiseksi, kun olen laittamassa jotain pois. Kyse on kuitenkin vain vaatteesta.

 

Juuret säästämiseen tulee isoisoäidiltäni saakka. Hän asui yksinhuoltajana pienessä metsämökissä kahden lapsen kanssa. Toinen heistä oli isoäitini. He näkivät todellisen pula-ajan, jossa kengät käytettiin loppuun ja paidat parsittiin kasaan uudelleen ja uudelleen. Ei ollut rahaa ostaa uutta. Oli vain se, mitä kaapista löytyi.

 

Äitini eli jo aivan eri elämää, mutta oppi omalta äidiltään vahvan säästämisen vimman. Tämän huomasin viimeistään, kun esikoiseni syntyi ja äitini kantoi ylpeänä mummona esiin minun ja veljeni äitiyspakkaukset. Siellä oli siististi säästettynä isot kasat vauvanvaatteita 1980-luvulta. Olin ihmeissäni. Ja otettu. Hämmentynyt. Siitä seurasi myös ajatus, pitäisikö minunkin tehdä näin?

Nyt äitini on muuttamassa pienempään asuntoon ja lapsuudenkotiani tyhjennetään. Laatikko toisensa perään tuo säästämisen hedelmiä esiin. Eilen äitini kaivoi esiin minun housuni, joita käytin 15-vuotiaana! Heillä on ihan liikaa tavaraa. Muutosta tulee yllättävän rankka, kun sortteerattavaa on niin paljon. Eikä vain fyysisesti vaan myös henkisesti.

 

Olen itse tehnyt muutostyötä jo pidempään. Haluan kierrättää, luopua tavaroista, joita en käytä, ja luoda tilaa. Siihen on hyvin looginen syy. Viisi ihmistä kerrostalokolmiossa. Tilaa ei ole liikaa. Kaikki turha tavara olisi hyvä saada pois. Minulla on eniten turhia vaatteita. Lapsilla on turhia leluja ja sitten jotain kodin perussälää.

 

Mutta on kyse muustakin. Liika tavara painaa mieltäni. Eniten minua painavat juuri vaatteet. Pieleen menneet aleostokset, unohduksiin jääneet mummon vintagemekot ja sekalainen ”ei sopivien” vaatteiden meri. Ehkä joku löytäisi niistä itselleen sen täydellisen mekon, kun vain raaskisin luopua?

 

Olen lukenut Marie Kondon Konmaria ja Rinna Saramäen Hyvänmielen vaatekaappia. Olen yrittänyt kysyä Kondon neuvon mukaan: ”Tuottaako tämä minulle iloa?” Se on hyvä kysymys. Mutta sitten jotenkin aina keksin selityksen, miksi melkein tykkään jostain ja siksi se pitää säästää. Olen Saramäen innoittamana pohtinut, pärjäänkö 33 vaatteella 3 kuukautta tulematta lopulliseen ratkaisuun.

 

Kirjoista on apua. Mutta lopun viimein kyse on minusta. Minun on opittava luopumaan muistoistani ja kummallisistakin unelmista, jotka liittyvät noihin vaatteisiin. En ole enää 20-vuotias bilepimu, joten ehkä voisin ne sen ajan biletopit jo laittaa kiertoon. Siihen silti liittyy jotain syvää haikeutta, vaikka tiedän, että olen jo kolmekymppinen kolmen lapsen äiti!

On monia vaatteita, jotka olen maalannut mieleeni luoden itsestäni ihan uuden naisen. Sitten kun sovitan niitä kotona, olen kuin perusmaatiaiskana olisi sovittanut riikinkukon asua. Ei toimi. Ei vaikka odottaisi vuosia. Usko jo Marja! Täytyy ehkä mennä peilin eteen ja jutella itselle.

 

Tällä viikolla joudun tosi paikan eteen. Minulle on kirppispaikka varattuna Töölön mielettömästä uudesta aarteesta Relove –kaupasta. Se on täydellinen hetki minulle antautua luopumisen tuskaan ja siitä toivottavasti uudelleen syntyä kuin Fenix-lintu puhdistauneena kaikesta.

 

Te pääsette blogini kautta seuraamaan tuskaisen ihanaa viikkoani. Pöytä nro 34 on minun torstaista seuraavan viikon keskiviikkoon. Raportoin teille tänne kaikesta, mitä matkan varrella tulee. Pääsette myös kuulemaan paljonko sain. Kannattiko koko homma. Mitä opin? Sainko sen ihanan helpotuksen tunteen?

 

*Toivoisin teillä rakkaat lukijani VINKKEJÄ. Hyviä vinkkejä kirppikselle, miten saa myytyä hyvin. Mikä teitä kiinnostaa? Ja vinkkejä, miten helpottaa luopumisen tuskaa. Kertokaa ihmeessä minulle omista kokemuksistanne. Voi laittaa tänne blogiin kommenttia tai vaikka suoraan meiliä puhumuru@gmail.com

 

*Ja nyt viimeistään tulkaa seuraamaan minua Instaan @puhumuru. Sinne päivitän kuvia ja luulenpa, että nyt ainakin kuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa! =)

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat