Eräs lukijani otti minuun yhteyttä. Hän oli keskellä painajaista. Mieli oli täynnä ristiriitaa. Hän odotti vauvaa oikein huolehditusta ehkäisystä huolimatta, mutta oli varannut ajan raskauden keskeytykseen. Se tuntui hänestä väärältä, mutta onko hänellä vaihtoehtoja?

 

Hän oli jo pari viikkoa aiemmin ihmetellyt kuukautisiaan, tehnyt testin ja käynyt ehkäisyneuvolassa. Siellä hoitaja oli ollut sitä mieltä, ettei hän ollut raskaana. Ohjeeksi tuli odottaa vielä kaksi viikkoa.

 

Plussa. Selkeät kaksi viivaa. Ei helvetti. Mieli huusi: ”Miksi odotin sen kaksi viikkoa?!!!”

 

Käynti monen mutkan jälkeen yksityisellä gynekologilla, joka totesi raskauden ja kertoi, että syke näkyy jo. Lopuksi antoi kuvan mukaan lausuntonsa lisäksi. Tilanne kävi  entistä ahdistavammaksi hänelle eikä lääkärin empatiasta ollut tietoakaan. 

Lukijani oli löytänyt netistä monenlaista vertaistukea ja kokemuksia raskauden keskeytyksestä. Hän kuitenkin koki jääneensä hyvin yksin omassa tilanteessaan.

 

Perheessä on jo kaksi lasta ja rinnalla aviomies. Hän kertoi, että kumppanin terveys oli ollut perheelle haaste viime vuodet. Tällä hetkellä kumppanilta ei onnistu edes tiskikoneen täyttö ja luvassa voi olla lääkäreiden mukaan vielä vaikeampia vaiheita. Vaikka vauva voisi olla toivottu, miten uskoa omaan jaksamiseen, kun voimat nykyisessä tilanteessakin olivat koetuksella? 

 

Samaan hengenvetoon hän kertoi, miten oli itse ollut aina suuri raskauden keskeytyksen vastustaja. Ja nyt se kuitenkin tapahtuisi hänelle itselleen. Se tuntui aivan kamalalta. Hirvittävältä. 

 

”Miksi juuri minulle käy näin?” ”Voinko antaa tätä anteeksi itselleni?” ”Mitä jos katkeroidun miehelleni?” ”Mistä tiedän, teenkö oikein vai väärin?” ”Mitä jos masennun?” ”Voinko joskus vielä toivoa kolmatta lasta, jos elämä muuten helpottaa?”

Entä perheen kaksi muuta lasta?Lukijani pohti, miten heidän kävisi jos vauva syntyisi. Jokainen lapsi tarvitsee kuitenkin hoivaa ja huolenpitoa, mutta myös rakkautta ja arkista kohtaamista. Miten parisuhteen kävisi? Miten hän itse jaksaisi?

 

Vaikka itse päättää tehdä raskauden keskeytyksen, se voi olla silti samaan aikaan iso menetys, sanoi lukijani. Heille se on menetys. <3

 

Tietoa raskauden keskeytyksistä (THL):

  • Vuonna 2016 tehtiin 9464 raskauden keskeytystä Suomessa. 
  • Eniten raskauden keskeytyksiä tehtiin 20-24-vuotiaille naisille.
  • Naisista, joiden raskaus keskeytettiin vuonna 2016, 10 prosenttia oli synnyttänyt vuonna 2015-2016. 
  • Vaikka raskauden keskeytysten kokonaismäärä on laskenut viimeiset 10 vuotta Suomessa, silti toistuvien keskeytysten osuus kasvaa edelleen. 
  • Muun muassa oikean ehkäisymenetelmän löytäminen ja ehkäisyn parempi saatavuus ovat vaikuttaneet raskauden keskeytysten määrän vähentymiseen. 

Tukea löydät Itu-projektin kautta:

  • Tampereen NNKY:n Ituprojekti auttaa naisia ja tyttöjä yllätysraskaustilanteissa ja abortin jälkeisissä kriiseissä. Naisia tuetaan myös tilanteessa, jossa he jatkavat raskauttaan vaikeassa tilanteessa.
  • Tärkeimmät työmuodot ovat yksilötapaamiset, puhelinpäivystys sekä abortin läpikäyneiden vertaistukiryhmät.
  • Joillakin paikkakunnilla tehdään äiti-lapsikahvilatyötä.

 

*Kun lukee muiden ihmisten kokemuksista, saa mahdollisuuden peilata niihin omia tunteitaan. Lukijani kaipaisi muiden kokemuksia, vertaistuekseen tähän vaikeaan hetkeen. Oletko sinä ollut vastaavanlaisessa tilanteessa? Mihin ratkaisuun sinä päädyit? Miten teillä menee nyt? Saitko jostain apua? Mistä? Kerrothan tarinasi, kunhan se ei ole sinulle liian kipeä.  Jos kommentoit postausta, kirjoitathan asiallisesti lukijaani syyllistämättä. Poistan keskustelusta kaikki ikävät kommentit.

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (21)

Kirsi
1/21 | 

ITU-työ tarjoaa yksilötukea ja vertaisryhmiä eri puolilla Suomea, Tampereella ja Helsingissä ainakin. Ituprojekti.net. Itse sain käydä läpi parikymmentä vuotta aiemmin tehdyn abortin, kokemus oli eheyttävä!

Tiedän mistä puhut
2/21 | 

Mulla on kokemusta mutta silti eri tilanne olin teini silloin, mutta jos siitä on apua voin toki kertoa tarinani, mutta teinitdestä huolimatta se ei ollut helppoa

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Tiedän mistä puhut. Voit ehdottomasti jakaa kokemuksesi, jos haluat. Uskon, että se auttaa aina jotakin toista ihmistä. Tärkeää on, että olet itse saanut käsitellä asiaa ettei kokemuksen kirjoittamisen revi vanhoja haavoja auki. 

Enkeleitä
3/21 | 

Reilut 10 vuotta sitten olin 7kk ikäisen vauvan yksinhuoltaja. Tapasin nykyisen mieheni ja tulin heti raskaaksi. Suhteemme oli on/off-tyylistä joten plussaa näyttänyt raskaustesti oli shokki ja koin päätökseni ainoaksi oikeeksi siinä tilanteessa. Tein abortin. Laskettu aika olisi ollut jouluaatto.
Vuodet kului ja meillä on nyt kolme yhteistä lasta. En tiedä onko kohtalolla tekemistä, mutta saimme kaksoset joiden laskettu aika oli samana päivänä kuin tämän abortoidun eli jouluaatto.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Enkeleitä. Sinäkin olet joutunut vaikean valinnan eteen. Ihanaa, että olette kuitenkin saaneet yhteisiä lapsia raskauden keskeytyksen jälkeenkin. <3

Voimia!
4/21 | 

Hei, jouduin miettimään raskaudenkeskeytystä n 1,5vuotta sitten. Ehkäisystä oli huolehdittu ja perheessä kolme lasta, nuorin vasta 1-vuotias, juuri aloitettu yritys ja takana myös viisi keskenmenoa jotka kaikki toivat tilanteeseen omat sävynsä.. järkyttyneenä ja epäuskoisena menin gynelle ja varovasti ja häpeillen ilmaisin ajatuksiani. Hän järkytti sanomalla ”tämä lapsi haluaa syntyä teidän perheeseen”, Suomessa syntyy liian vähän lapsia” ja ”Tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuutesi”. Nämä kommentit eivät helpottaneet oloa vaan tipauttivat entistä syvemmälle häpeän ja syyllisyyden tunteeseen. Viikon päästä uskaltauduin uudelleen toiselle gynelle. Hän oli huomattavasti myötätuntoisempi. Raskaudessa kävi lopulta niin kuin jo monesti aiemminkin ja se keskeytyi. Keskenmeno oli vaikea ja olin lopulta sairaalassa useaan kertaan. Tilanteessa jäi paljon syviä arpia, eniten siitä että joutui kohtaamaan ajatuksiaan raskaudenkeskeytyksestä ja elämän käänteiden arvoituksia. Voimia!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Voimia! Olet joutunut kohtamaan monenlaista surua, keskenmenoja ja raskauden keskeytykseen liittyvän pohdinnan. Tilanne on varmasti aiheuttanut sinulle syviä arpia, jotka sattuvat. Niiden kestää parantua ja paranemiseen voi tarvita ulkopuolista apua. Voimia sinulle ja hae vain rohkeasti apua, jos sitä kaipaat. <3

Vauva tulossa
5/21 | 

Tein reilu kuukausi sitten positiivisen raskaustestin. Itkin. Meille olisi tulossa viides lapsi eikä tätä oltu suunniteltu. Vauva ei kuulunut enää suunnitelmiimme. Niin kuitenki oli nyt käynyt että vauva olisi tulossa.
Itkin soittaen neuvolaan, että en tiedä mitä teen kun raskaus ei ollut toivottu. Kävin neuvolassa ultrassa tarkistamassa viikot olisiko minulla vielä aikaa miettiä päätöstäni. Sain lisäaikaa muutaman päivän.
Itkin ja tein päätöksen etten kykene vauvaa pitämään. Oloni oli surkea ja muutama päivä meni jonkinlaisessa shokissa.
Sitten ajatukseni muuttui täysin.
Ajattelin että vauva on tulossa vaikka näin ei pitäny enää käydä. Hänet on varmasti tarkoitettu syntyväksi meidän perheeseen.
En pystyisi elämään päätökseni kanssa jos keskeytän. Miettisin vauvaa usein ja millainen hän olisi. Nyt annan hänelle mahdollisuuden tulla luoksemme.
Ajattelen, että kaikella on tarkoitus ja asioilla on tapana järjestyä.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vauva tulossa. Sinullakin on ollut viime aikoina paljon mietittävää. Onneksi näissä tilanteissa, jokainen voi itse pohtia omaan elämäänsä sopivan ratkaisun. Hyvää raskautta sinulle ja voimia vauvavuoteen. <3

kyynel
6/21 | 

Siitä on reilu vuosi. Abortista. Itsekin olin aina ollut aborttia vastaan ja ihan varma etten ikinä itse sellaiseen tilanteeseen joutuisi että sitä pitäisi edes harkita saati tehdä. En ikinä tekisi! Mutta niin siinä kävi, kahdeksan vuotta hyvin toiminut ehkäisytapa petti meidät. Elämäni ehdottomasti hirvein tilanne. Kolme lasta meillä jo oli, kouluikäisiä kaikki. Elämäntilanne työmme suhteen (yrittäjiä) niin mahdoton ettei mitenkään oltaisi selvitty vauva-ajasta, ei ainakaan yhdessä, perheenä. Tukiverkostokin aivan olematon. Olin ihan hukassa, mutta pyysin mieheltäni saada luvan ajatella edessä olevan viikonlopun ajan asiaa siltä kantilta, että pidetään vauva. Se viikonloppu avasi silmäni; ei mitään mahdollisuuksia pitää tätä vauvaa vaikka se meille kovasti tulossa on. Ajattelin jossain vaiheessa myös että katkeroidun miestä kohtaan (joka oli abortin kannalla heti), mutta tuo viikonloppu oli se ratkaiseva. Yleensä ajattelen ihan kaiken tunteella, nyt oli pakko antaa järjen viedä voitto. Niin hirveeltä kun se kuulostaakin. Ei vaan oltaisi mitenkään selvitty, kaiken yritin kyllä miettiä ja käydä läpi mutta mahdotonta se olisi ollut. Tai ei meillä ainakaan tätä perhettä, tätä arkea enää olisi. Kaikki olisi mennyt uusiksi ihan pakosti.

Kuten sanoin, mikään elämäni aikana ei ole ollut yhtä hirveää. Henkisesti. Fyysisesti kaikki abortin suhteen meni helpommin kuin ikinä uskalsin edes odottaa..

Ja se, ettei minulla olisi muka lupa surra tätä pientä.. Se tuntuu aivan hirveen kamalan väärältä. Ja kun asiasta ei voi/saa puhua. Tuntuu että tukehtuu. Pari kertaa kävin terapeutin vastaanotolla aborttia ennen ja jälkeen ja sain niiltä parilta kerralta muutaman niin tärkeän lauseen, että tallensin ne sydämeeni kyllä loppuelämäkseni tuomaan edes hitusen helpotusta.

Päivääkään ei ole kulunut etten asiaa miettisi. Pahin on, kun muistelee että "nyt olisi laskettuaika" tai "tänään on se päivä kun abortti tehtiin".. Huh. Ne kulkee mukanani aina. Kynttilän sytytän silloin <3.

Vertaistukea kaipasin kovasti itsekin silloin. Ja minulla olisi ollut niin kova tarve vain puhua, puhua ja puhua asiasta - miehenikin hermostutin. Hänelle se pieni oli vain solumöykky - minulle vauva <3.

Häpeän edelleen syvästi, että edes jouduin tuohon tilanteeseen, mutta en kuitenkaan kadu aborttia. Mielestäni jokainen lapsi ansaitsee syntyä sellaiseen perheeseen, jossa äiti ehtii pitää sylissä ja olla aidosti läsnä <3. Minusta ei siihen nyt olisi ollut.

Tänä päivänä koen suurta myötätuntoa niitä naisia kohtaan, jotka joutuvat miettimään aborttia tai tekemään sen - silmäni siis avautuivat tämän asian suhteen ihan totisesti. Koskaan ei voi olla varma, mitä elämä tuo tullessaan. Ennen katsoin jopa halveksuen abortin tehneitä, olin vihainenkin - ja nyt häpeän myös sitä.

Taas huomaan, että tästä asiasta on edelleen valtava tarve edes kirjoittaa..  Täytyy myöntää että melkein pyysin silloin vuosi sitten nimenomaan Puhu murulta juttua aiheesta - nyt se tuli. Niin tärkeä, mutta samalla niin vaiettu aihe. Varmaankin juuri sen häpeän vuoksi :( .

Lukijalle ihan suunnattoman suuri, myötätuntoinen halaus <3. Niin kovin kipeä paikka ja kun lopulta sen päätöksen kanssa on ihan liian yksin :'( .

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi kyynel. Kokemuksesi on ollut varmasti raastava. Paljon tunteita, ristiriitaa. Niin paljon, ettei sille kaikelle varmasti ollut edes sanoja. Minusta raskauden keskeytys on aihe, minkä kanssa naisten ei pitäisi joutua häpeän varjoon. Tilanteita on niin monia ja niin kuin sanot, sinun piti ottaa huomioon ja olemassa oleva perheesi. Myötätunto, josta puhuit, on äärimmäisen tärkeää. Tuomitseminen vai lisää tuskaa ja häpeää.

Osasit hienosti hakea terapiasta apua tilanteeseen. Menetys on varmasti jättänyt jäljen, mutta ajan kanssa sen voi oppia elämään. Jos kipu ottaa liikaa valtaa, hae vaan edelleen apua terapiasta. Voimia sinullekin. <3

Vierailija
7/21 | 

Kokemusta on sinäänsä, että tulin raskaaksi 15--vuotiaana. Olisin kovasti halunnut pitää lapsen, mutta tuossa kohtaa minulla ei ollut mitään tietoa tulevaisuudesta; yhteishaun tulokset ei ollut selvillä ja näin ollen jatko-opiskelu paikasta ei ollut mitään varmuutta. En halunnut heittää itseäni, enkä lasta tyhjän päälle ja koin abortin olevan ainoa oikea ratkaisu. Pitkään surin sitä ja kyllähän se joka marraskuu on mielessä, kun silloin olisi sen lapsen laskettu aika ollut. Muistelen toisinaan abortin (tehtiin lääkkeellisesti) jälkeisiä tunteja. Muistan kun itkin vessassa huomatessani paperissa sen onnettoman kokoisen kikkareen.
Vuosi siitä eteen päin ja olin jälkeen raskaana. Silloin päätin pitää lapsen vaikka kuinka monet yrittivät saada minua tekemään abortin.
Nyt olenkin pian 10-vuotta täyttävän tytön ja 7-vuotiaan pojan äiti; he ovat maailmani ❤
Tietysti sitä usein miettii, että mitä JOS olisi pitänyt sen ihan ensimmäisen 🤔 mutta kaikella on tarkoituksensa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Tilanteet ovat niin monenlaisia. Ja sinä teit varmasti oikean päätöksen siinä tilanteessa, missä olit. Varmasti päätös mietityttää, nyt kun sinulla on kaksi lasta. Ihanaa, että sinulla on heidät ja heillä sinut. <3

Surusilmä
8/21 | 

13 vuotta sitten sappirakon poiston yhteydessä sain keuhkoveritulpan. Tuntui, että elämä kaatuu siihen paikkaan. Niin huonoon kuntoon menin, vaikka siitä selvisinkin. Tuolloin meillä lapset olivat 4 ja 6-vuotiaita. Mies yrittäjänä ja töissä koko ajan. Kuolemanpelko ja oireiden kanssa pärjääminen sekä arjen hoitaminen veivät voimani. Romahdin myös henkisesti. Silloin ei diagnosoitu mitään, mutta kävin asioista juttelemassa. Jossain vaiheessa tulin raskaaksi ja se oli järkytys! Olin aina ollut ehdottomasti abortin vastustaja. Siis etten ikinä sitä tekisi itse. Ja nyt sitten kohtasinkin tilanteen itse. Olimme mieheni kanssa asiasta yhtä mieltä, mutta älyttömän vaikea oli päätös. Raskauspahoinvointi oli rajua ihan alkumetreiltä saakka ja se vaikeutti jaksamistani entisestään. Olin ihan polvillani.
Millään emme olisi jaksaneet vauvan tuloa, koska olimme jo ihan äärirajoilla muutenkin. Aina olin haaveillut kolmesta lapsesta ja nyt jouduin tällaiseen tilanteeseen.

Abortin jälkeen asiasta muutaman kerran keskusteltiin mielenterveysneuvolassa. Itkin ja surin, mutta käsittely hautautui vuosiksi lapsiperheen kiireisiin. Kunnes tuli aika surra ja käydä itse asia läpi osana muita läpikäytäviä asioita. Olin jopa pelännyt julmetusti sen läpikäymistä.

Suosittelen ehdottomasti asiasta keskustelua ammattilaisen kanssa heti, jotta sitä pääsee työstämään.

Abortti ei ole unohtunut minulta ikinä. Olen oppinut antamaan itselleni anteeksi ja näkemään kuinka monenlaisista tilanteista voikaan olla kyse. Silti henkinen arpi siitä jäi syvälle.
Saimme vielä kolmannen lapsen, vaikka ajattelin, että rangaistuksena teostani sitä ei tule koskaan tapahtumaan.

Suosittelen tunteiden käsittelyyn tunnevyöhyketerapiaa ja taideterapiaa.
Voimia jokaiselle tämän läpikäyneelle tai sitä pohtivalle❤

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Surusilmä kokemuksesi jakamisesta. Suru kuuluu kirjoituksestasi. Samalla myös lempeys itseäsi ja tilannetta kohtaan. Omat voimat ja perheen voimat ovat rajalliset. Päätös tehdä raskauden keskeytyksestä on äärimmäisen raskas, etenkin jos on itse ollut sitä vastaan niin kuin kerroit ja niin kuin lukijankin oli. Jälki mikä ihmiseen jää on kuin haava, mikä pikku hiljaa arpeutuu.

On todella tärkeää, että oman kivun kohtaa ja sitä käsittelee niin kuin sinäkin teit. Olet äärimmäisen rohkea, kun uskalsit kohdata sen. <3 Kiitos myös vinkeistäsi ja voimauttavista sanoistasi. Hyväksyntä antaa tilaa käsitellä raskauden keskeytyksen aiheuttamaa menetystä.

Ihanaa, että te saitte vielä kolmannen lapsen. <3

Nnea
9/21 | 

Olen 30-vuotias ja elämässäni olen kokenut kaksi aborttia, 19vuotiaana ja 22vuotiaana. E-pillereiden vaihdot aiheuttivat raskaudet. Ensimmäinen oli vaikea kaikinpuolin mutta toinen ei enää niinkään, sen kuin sain tehdä kotona.
Olen aina tiennyt, että en halua lapsia joten minua asia ei ole sen kummemmin vaivannut. Rankka juttu se tietysti on, varsinkin henkisesti. Mutta kyllä siitä selviää, pitää vain olla itselleen lempeä.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Nnea. Olet selvästi käsitellyt kokemuksiasi. Ja tuo lempeys itseä kohtaan on hyvin tärkeää, niin kuin sanoit. Raskauden keskeytyksen takia ei tarvitse rankaista itseään. <3

MMinnna
10/21 | 

Huomasin tammikuussa olevani tosi huonovointinen ja kuukautisten olevan pahasti myöhässä ja tein raskaustestin. Mielestäni ei oltu edes harrastettu seksiä viimeisten viikkojen aikana (oli paljon stressiä ilmoilla monesta suunnasta, joten petipuuhatkin oli mitä oli), joten pidin raskautta mahdottomana. Ajattelin, että stressin takia kuukautiset ovat epäsäännölliset. Raskaana kuitenkin oltiin, ilmeisesti ovulaatio oli tapahtunut paljon aiemmin kuin yleensä. Perheessämme on kaksi suunniteltua ja erittäin toivottua lasta ja takana on myös yksi tuulimunaraskaus, joka päättyi vasta kahden kaavinnan jälkeen. Tämä oli tosi raskas ja ahdistava kokemus. Emme olleet päättäneet mikä perheemme lapsiluku tulee olemaan, mutta ikääkin meillä alkaa jo olemaan, joten tiesimme, että lapsiluku pitäisi päättää viimeistään seuraavan parin vuoden aikana. Nyt sitten mietimme tätä asiaa yhdessä mieheni kanssa, minä keskellä alkuraskauden huonovointisuutta. Mentiin yksityiseen ultraan (koska olin sillä kannalla että tämäkin voi olla tuulimunaraskaus) ja jatkettiin mietintöjä. Asiaa mutkisti oma hankala työtilanteeni ja erittäin stressaava kulunut vuosi - mietimme onko meillä tässä tilanteessa voimavaroja hoitaa uutta vauvaa. Ajatusprosessi kesti viikkoja ja oli todella raskas meille molemmille. Päädyimme lopulta siihen, että yritetään parhaan kykymme mukaan järjestää elämäämme vähemmän kuormittavaksi ja että jos se onnistuu, perheeseemme mahtuu kolmas lapsi. Nyt oma työtilanteeni onkin hieman helpottanut ja kuluneen vuoden kaaos on alkanut rauhoittua. Raskaus on nyt puolivälissä. En ole koskaan vastustanut aborttia vaan ajattelen, että se kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Nyt kun asiaa piti harkita omalta kohdaltani, se ei tuntunut oikealta ratkaisulta - ehkä siksi, että huomasin sittenkin kaipaavani perheeseemme vielä yhtä lasta. Voimia ja jaksamista kaikille vaikeita päätöksiä tehneille ja niitä miettiville. 

Vierailija
11/21 | 

Abortista.
Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa 750 amerikkalaista hypnotisoitiin siihen tilaan, missä he olivat vähän ennen syntymää. He sanoivat kaikki olevansa henkimaailmassa. Tutkimuksessa paljastui myös, että sikiö saa henkiruumiinsa vähän ennen syntymää, syntymän aikana tai syntymän jälkeen. Olen sitä mieltä, että sikiö on ennen henkiruumiinsa saamista pelkkä äidin elimellinen osa, ei "elävä sielu", ja sen poistaminen on pelkkä kirurginen toimenpide. Silloin kun abortti yleensä on vielä mahdollista tehdä, se on siis pelkkä kirurginen toimenpide, ei lapsen murha.

30. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi

Tämä on suurin käsky ja se sisältää kaiken lain ja profeetat, mutta sitä ei noudata kukaan. 30 000 veljeä ja sisarta kuolee maailmalla päivittäin nälkään ja heitä ei rakasta kukaan. Sanassa sanotaan lisäksi että joka rikkoo yhtä käskyä vastaan on syypää kaiken Mooseksen lain myös käskyn Älä tapa rikkomiseen, eli me olemme syypäitä kaikki kaiken rikkomiseen. Ainoaksi keinoksi jää silloin se mitä Jeesus sanoo, että Minun armossani on teille kyllin.

Särkynyt äiti
12/21 | 

Kovasti olen hakenut netistä tietoa, juttuja aborttiin liittyen, löysin tieni tänne.Helmikuussa huomasin ehkäisystä huolimatta olevani raskaana, mies oli alusta lähtien keskeytyksen kannalla.Minä halusin pitää pienen, meillä ennestään kolme tyttöä ja lähinnä tämä oli suurin syy miksi mieheni ei halunnut raskautta jatkaa. Aika ja taloudellinen tilanne, itse en osannut näin ajatella vaan ajattelin että kaikki kyllä järjestyy. Miehestäni kuitenkin tuli kylmä ja kyyninen, täysin eri ihminen jonka olen 15vuotta tuntenut. Pitkitin aikaa, kuvittelin että mieheni kyllä heltyisi..mutta ei, painostus keskytykseen jatkui ja niin varasin ajan siihen sydän verta itkien. Kaksi päivää sitten kävin äitiyspolilla ottamassa ekan keskeytyspillerin, itkin tärisin ja valitin. En pysty edelleenkään ymmärtämään kuinka kätilö antoi minulle pillerin vaikka kaikki minussa huusi etten sitä halua, paperissakin luki syynä ettei mies tahdo neljättä.Kukaan ei puuttunut, ei kyseenalaistanut olinko järjissäni päättänyt asian.Pyysin että saisimme hetken aikaa olla mieheni kanssa kaksin, miettiä vielä otanko pillerin. Ja edelleen mies toivoi minun syövän tabletin, itkin olin järkyttynyt uhkasin erolla, en halunnut tappaa pientä jonka lääkäri oli juuri todennut voivan hyvin. Kymmenen viikkoinen pieni ihmeeni ❤😭 Pian kätilö tuli sanomaan että nyt täytyisi päättää koska oli tulossa seuraava asiakas, hätäännyin, nappasin pillerin ja nielaisin sen. Mulkaisin miestäni ilmeellä, saithan nyt mitä toivoitkin.Kätilö sanoi jotain joka hänen mielestään varmaankin oli lohduttavaa, minun teki mieli vain tirvasta kaikkia turpaan.Olin niin vihainen, pettynyt ja shokissa siitä mitä juuri oli tapahtunut.Autossa tajusin että tämä oli tässä, itkin itkin ja halusin kuolla.Kotiin tultuani lähdin töihin, jokainen vastaan tullut rekka houkutteli painamaan kaasua ja ajamaan alle, en halunnut elää, en vaikka minulla on kolme ihanaa tytärtä. Selvisin töihin, töistä ei tullut mitään ja lähdin pois.Seuraavana päivänä varasin ajan lääkärille joka sanoi minun tarvitsevan pikaisesti apua, tiesin sen itsekin.Kun pääsin kotio, alkoi verinen vuoto, tipahdin vessan lattialle ja huusin. Mietin taas kuinka pääsisin helpoiten hengestäni.Nukuin koko päivän toivoen etten heräisi seuraavaan päivään.Heräsin kuitenkin ja tänään oli keskeytyksen toinen vaihe jossa alapäähän laitettiin neljä tablettia, pelkäsin näkeväni pienen. Sairaanhoitaja toi vessaan ämpärin johon oli tarkoitus nousta kun tuntuu siltä että jotain olisi tulossa, muutaman tunnin päästä tuntui kuinka sisällä poksahti, tajusin heti että vedet meni, aika pian tämän jälkeen tunsin että jotain on tulossa, istuin ämpärille ja tunsin kuinka jotain muljahti sisältä, katsoin vaikka en halunnut.Siellä se oli, minun pieni rakas.Kaikki oli valmiina, kädet,jalat,sormet,varpaat,nenä,suu,korvat,silmät, kaikki!!Minun täydellinen pieni ihminen!!En usko että ikinä annan itselleni saatika miehelleni tätä anteeksi, en unohda koskaan!! 27.3 tapoin lapseni ja tulen aina muistamaan tämän päivän, samoin lasketun päivän 23.10. En ymmärrä kuinka tästä voi selvitä, haluanko edes selvitä.Teinhän jotain anteeksi antamatonta.Kaduttaa niin paljon että en osaa sanoiksi pukea!Kuinka ikävä on raskautta ja sitä pientä ihmettä!En ikinä unohda sitä näkyä jonka ämpärissä näin.Itkin sairaanhoitajalle etten haluisi minun pienen joutuvan pöntöstä alas, hoitaja oli ihana ja ymmärtäväinen, lupasi että pikkuinen menee polttoon.Voi luoja kun saisin tuon tiistain takaisin, haistattaisin miehelleni pitkät ja pitäisin pienen, vaikka silläkin uhalla että jäisin yksin!Miettikää naiset tarkkaan, hyvin tarkkaan, älkää antako kenenkään painostaa, päätös on sinun, vain sinun!Minä tekisin toisin jos voisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat