Alkuhuumassa raha hädin tuskin on olemassa. Huomaat vain ihanan kumppanisi, hänen kiinnostavan persoonansa ja puoleensa vetävä ulkokuori vievät sinua. Saatat törmätä raha-asiaan vain ohimennen, kun käytte syömässä ulkona. Käytännön asiat eivät kiinnosta lemmen sokaisemaa tuoretta paria usein lainkaan.

Rahasta puhuminen on kuitenkin tärkeä osa parisuhteen pelisääntöjen läpikäymistä. Se voi tuntua romantiikan pilaavalta aiheelta tai toisen epäilemiseltä. Raha vaikuttaa jokaiseen parisuhteeseen tavalla tai toisella. Viimeistään, kun suhteessa tulee haasteita, se nousee esiin.

Seurusteluvaiheessa voi molemmilla olla oma tapa hoitaa raha-asioita. Viimeistään ennen yhteiseen kotiin muuttoa olisi hyvä käydä läpi, miten kulut jakaantuvat. Voi olla, että toinen on hyvinkin selvillä rahankäytöstään ja toinen vain elää hetkessä vailla huolen häivää. Rahaa kuitenkin kuluu asumiseen, ruokaan ja yllättäviin laskuihin.

Kuuluuko lääkärikulut molempien omiin kustannuksiin tai miten toimitaan, kun auto on toisen omistama? Jaetaanko kaikki peruskulut puoliksi ja loput ovat omaa rahaa? Tai entä jos toisen tulot ovat selkeästi suuremmat kuin toisen?  Ja elämä heittelee muutenkin. Voi jäädä työttömäksi, vammautua onnettomuudessa tai tapahtua jotain muuta yllättävää.

Olen asunut vuosien varrella viiden eri miehen kanssa yhdessä. Rahankäyttö on sujunut välillä hyvin ja helposti, kun kulutustottumukset ovat olleet samanlaiset. Silloin yhteisesti asioiden sopiminen on ollut sujuvaa ja rahasta on riidelty vähän. Ikävimmillään se on kuitenkin tarkoittanut toisen tekemisten kyttäämistä, nalkutusta ja jatkuvaa epäilyä.

Olen jopa kokenut sen, että eron sattuessa kaikki yhteisen kodin laskut jää maksettavakseni. Minä olin tehnyt asuntoon liittyvät sopimukset vain omiin nimiini, joten en  voinut kuin maksaa. Opiskelijalle se oli kova taloudellinen kolaus.

Rakastamisen lisäksi parisuhteeseen kuuluvat myös riidat. Rahankäyttö on yksi yleisimpiä riidanaiheita parisuhteissa. Se voi pahimmillaan olla repivää valtataistelua näkyvästi tai taitavaa toisen piilohallintaa. Usein sillä, jolla on enemmän rahaa, on myös enemmän valtaa. Onko se oikein? Pieni nalkutus voi olla jopa tärkeä muistutus, ettei tuhlaile. Mutta loputon nalkutus tai toisen komentelu alkaa lannistaa kumppania tai rikkoo parin yhteyden.  

Rahankäyttöön liittyvien riitojen taakse kannattaakin kurkistaa tarkemmin. Itse olen kokenut murun ajoittaiset ”tenttaamiset” epäilynä ja se on nostanut tunteen, ettei hän luota minuun. Se jos mikä tuntuu pahalle. Se pahimmillaan tekee olon, etten minä kelpaa, vaikka yritän parhaani. Onneksi puhuminen auttaa. Kannattaa myös avata nettipankit ja ottaa paperi sekä kynät esille. Rahankäytössä faktat kannattaa selvittää. Turhat oletukset vain pahentaa riitoja, joten kokeilkaa yhteistä taloussuunnitelma. Mekin olemme tätä opetelleet ja olemme huomanneet siitä olevan höytyä.

Siinä vaiheessa kun ensimmäinen lapsi syntyy, rahankäytön merkitys korostuu entisestään. Rahaa alkaa kulua enemmän jo ennen kuin vauva syntyy. Lapselle pitää vuosien varrella hankkia yhtä sun toista ja asunnon voi joutua vaihtamaan isompaan. Samaan aikaan oman perheen mallit vaikuttavat meihin enemmän. Oletko miettinyt ääneen kumppanisi kanssa? miten sinun ja hänen perheessään rahaa on käytetty? Panostetaanko enemmän asumiseen vai esimerkiksi lasten harrastuksiin? Entä aikuisten hyvinvointi ja parisuhde?

On tärkeää myös miettiä, miten kulut jakaantuu, kun toinen jatkaa työelämässä ja toinen jää kotiin. Olen kuullut perheistä, missä töissä käyvä kumppani säästää kotona olevalle eläkettä. Jos toinen on pitkään, jopa kymmenen vuotta, lasten kanssa kotona, tekee se eläkkeeseen ison loven.

Olen kipuillut paljon sen kanssa, kun omat tuloni ovat alhaiset etenkin hoitovapaalla. Saan vain muutamia satasia ja olen murun rahojen varassa. Se on aiheuttanut tunteen, ettei rahat ole minun. Tuntuu, ettei ole oikeutta ostaa mitään ”turhaa” tai vain jotain itselle tärkeää. Omassa mielessäni alkaa hiipiä syyllisyys, jo ennen kuin muru tietää edes suunnitelmistani.  Kun yritän kertoa, että asia vaivaa, ärisen jo valmiiksi. Kun tarvitsisi esittää vain kysymys: ”Saisinko tuhlata vähän itseeni muru?”

Toisaalta meillä on ollut välillä tiukkaa, niin kuin lähes kaikilla pikkulapsiperheillä. Penniä on venytetty ja säästötiliä tyhjennetty. Sitten tulee taas kausia, kun ei ole niin tiukkaa. Tiukat kaudet kiristävät helposti parisuhdetta, mutta me olemme päättäneet, ettei raha saa tulla meidän väliin. Yksi yhteinen iso päätöksemme on ollut asua vuokralla, nyt kun lapsia on syntynyt. Iso asuntolaina on tuntunut pelottavalta taakalta juuri nyt.

Rahaan liittyy tunteita, kun puhutaan parisuhteen rahankäytöstä. Jos teillä on haasteita tai jopa myrskyisää, pohtikaa tahoillanne, mistä riidat kumpuaa. Kun kysymykset on kysytty ja oletukset purettu, on aika punnita, voiko toiseen luottaa. Joskus luottamuspula johtuu ihan muusta kuin rahakäytöstä. Kaikille ei sovi yhteiset tilit ja on monia tapoja hoitaa raha-asiat. Tärkeää on kuitenkin, ettei raha ala hallita rakkauttanne. Sillä kun raha-asiat sujuu, ei niitä meinaa edes huomata suhteessa. Ja silloin jää aikaa paljon mukavammille asioille,  kuten sohvalla suutelulle, riitelyn sijaan.

Kalliit ulkomaan matkat ja lahjat eivät tee onnelliseksi, vaan aito yhdessä olo sekä toisen huomioiminen. Olen itse joutunut opettelemaan, että nyt ollaan kotona enemmän ja isommat matkat tulevat sitten, kun minäkin olen taas kunnolla työelämässä ja rahaa jää säästöön. Todennäköisesti muistelen näitä ”kotimaan” vuosia rakkaudella ja kaihomielin vielä joskus. <3

Kommentit (3)

Jenni / Ilopiikki

Raha-asiat voivat olla monimutkaisia. Olimme mieheni kanssa tosi pitkään omissa rahoissa. Ensimmäisten pidempien ulkomaanreissujen aikaan rahamme alkoivat yhdistyä. Nykyisin ei ole enää jakoa minun ja sinun rahojen kanssa. Se on mukavaa varsinkin nyt, kun pienikin on mukana touhuissa. Vaikka ei tämä  tarkoita sitä, ettei välillä rahan käyttökohteista tulisi kinaa :)

Puhu muru

Kyllä, raha-asiat tosiaan ovat monimutkaisia. Meillä kävi myöskin vähän samalla tavalla, että pikku hiljaa rahoista tuli yhteisiä. Me ollaan onneksi murun kanssa aika samanlaisia rahankäyttäjiä, mikä on auttanut. Nyt kun meillä on jo kolme lasta, niin rahaa tuntuu uppoavan lapsiin aika paljon vaikka etsisi käytettyjäkin tavaroita tai vaatteita. Sit muru ihmettelee, mihin rahat kuluu kun mä hoidan lastenhankinnat pääosin yksin. Mutta kyllä mä ostan aina välillä itselleni jotain, jos siihen on mahdollisuus. 

Kävin katsomassa sun blogia Ilopiikkiä ja se oli tosi kiva Jenni. Ja huomasin, et meillä on ihan samanikäiset lapsetkin. Munkin nuorimmainen syntyi toukokuussa 2015. Kiva kun tulit kommentoimaan. Täytyy poikketa katsomassa sunkin blogia jatkossa. =)

Jenni/Ilopiikki

Kyllä varmasti kuluu, kun yhteenkin lapseen kuluu :) Silti itsekin pitää jotain välillä saada! Kivaa, kun kävit visiitillä, tervetuloa vastaisuudessakin. Jään myös mielenkiinnolla seuraamaan kirjoitteluasi! 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat