Toukokuu tuli ja meni. Päätöksen tekeminen tuntui luissa ja ytimissä. Päättäväisesti veimme muuttoa eteenpäin ja minä hoidin käytännön asioita. Olin jo soittanut päiväkotipaikan tytöllemme ja pojan uuteen kouluun. Tyttö sai paikan yhdestä maailman ihanimmista päiväkodeista. Pojan uusi opekin oli jo tiedossa, hän oli minun vanha openi. Muutto tuntui hetken niin selvältä ja oikealta.

 

Isommat lapset näyttivät omilla tavoillaan pelkonsa ja huolensa. Keskimmäinen pissaili sänkyyn vähän väliä öisin ja koululainen kiukutteli. Hän oli jopa muuttamassa naapuriin kaverinsa luokse. Vauva takertui minuun normaalia enemmän. Ehkä hän ymmärsi puheet lähtemisestä ja pelosta.

 

Epävarmuus alkoi kalvamaan mieltä kuitenkin, vaikka olimme tehneet päätöksen. Enää en nähnyt ihanaa helpompaa elämää maalla vaan liian ison talon, jota siivosin yksin uupuneena murun ollessa töissä. Muru näki itsensä väsyneenä pimeässä ajamassa kohti Karkkilaa. Olisinko yksin lasten kanssa suurimman osan ajasta, kun työmatkat veisivät isän, aviomiehen ja rakkauden?

 

Meillä kummallakin työt painottuvat pääkaupunkiseudulle. Työmatkat olivat huolemme jo alun alkaen. Ne huolettivat edelleen tai jopa enemmän. Itse olin alkanut pohtia, olinko nähnyt itseni vain kotiäitinä. Ensi vuonna minun oli kuitenkin tarkoitus palata työelämään. Miten voisin alkaa yrittäjäksi ja perustaa seksuaaliterapia vastaanoton Helsinkiin, jos asuisin Karkkilassa?

 

Samaan aikaan näin silmissäni tutun Karkkilan liikuntahallin. Siellä lapseni pääsisivät hyvien valmentajien siipien suojassa kasvamaan koripalloilijoiksi ja urheilijoiksi. He saisivat saman ilon ja rakkauden liikuntaa kohtaan kuin me saimme lapsina murun kanssa. Pelko liian totisesta ”otsa kurtussa” urheilusta jäisi Helsinkiin. Maalla jokainen lapsi on arvokas ja kentälle pääsee kaikki, jotka  haluavat pelata.

Me olimme murun kanssa jo etukäteen suunnitelleet muuton. Ennen muuttoa talo olisi kuitenkin pitänyt tyhjentää täysin, siivota putipuhtaaksi. Ja remonttikin olisi pitänyt tehdä. Itse muutto alkoi myös tuntua varsinaiselta painajaiselta. Perheeni oli asunut talossa jo 80-luvulta saakka ja talon tyhjeneminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä aikatauluumme nähden. Oli pakko todeta, että emme voi tehdä asialle mitään. Talosta ei tulisi ikinä meidän taloa, jos perheeni tavarat jäisivät sinne pyörimään.

 

Tuntui vaikealta myöntää, että maalle muuttomme päälle alkoi kertyä harmaita pilviä. Toivoin niin monena iltana salaa sitä ihmeellistä kristallipalloa, josta olisi voinut tarkistaa, teemmekö elämämme virheen, jos muutamme. Tai vielä isomman virheen, jos jänistämme. Vai olemmeko niitä pirun jahkaajia, joilta elämä menee ohi niin kuin viimeksi pohdin?

 

Huomasin myös, että minuun vaikuttivat  eri ihmisten mielipiteet. Toiset kannustivat ihanasti muuttamaan maalle, toiset nostivat rehellisesti esiin asioita, jotka puolsivat kaupungissa asumista. Osa pelotteli tai ihmetteli suuresti, miten ihmeessä me muutamme Karkkilaan. Oli todella mielenkiintoista lukea teidän kaikkien kommentteja viestiketjusta. Miten näin jo mielessäni sen helpotuksen ja vapaan olon maalla. Tai toisaalta ahdistuksen ja yksinäisyyden omalla pihalla nököttäessä. Olen palannut lukemaan kommenttejanne monta kertaa.

Teimme päätöksen jäädä vielä Helsinkiin. Peruin päiväkotipaikan ja koulupaikan. Se tuntui melkein tappion myöntämiseltä. Nolotti ja hävetti. Esikoinen oli hyvin onnellinen meidän jäädessä. Keskimmäinen vähän ihmeissään, mutta tyytyväinen ja yöpissailut loppuivat kuin seinään. Vauva tunnusteli muiden fiiliksiä. Meille jäi vieläkin ristiriitainen olo murun kanssa. Ja haikeus. Minä olin jopa turhautunut ja toisaalta helpottunut.

 

Kun olemme käyneet Karkkilassa päätöksen teon jälkeen, on tullut outo tunne. Tunne siitä, että tänne me kuulumme. Aika ei vaan ollut vielä oikea. Siksi olemme jatkaneet muuton suunnittelua rauhallisemmalla tahdilla. Jos remontti saadaan kuntoon ja työkuviot selviävät, voipi olla, että ensi vuonna suuntaamme jo Karkkilaan. Puhtaus, rauha ja hieman lisää tilaa ovat tarpeita, jotka eivät ole hävinneet mihinkään.

Nyt kuitenkin Töölö Helsingin sydämessä on kotimme. Jos jotain opimme ja saimme arkeemme,  niin rakkautta nykyistä eloa kohtaan. Miksi emme nauttisi nyt kaupungin vilinästä, ystävistä täällä, merestä ja kesäisistä leikkipuisto hulinoista täysin rinnoin. Kyllä meidän täytyy murun kanssa varmaan käydä vielä Helsingin yöelämässä ja nauttia hiprakassa aamu auringon noususta, kun kävelemme kotiin lasten ollessa mummolassa. Se on meinaa aika ihanaa. <3

 

*Miten te jotka olette muuttaneet maalle, olette kokeneet työmatkat, jos ne ovat pitkät? Onko lukijoissa, niitä jotka asuvat Helsingissä ennen kaikkea töiden takia? Tai niitä, jotka ovat muuttaneet maalta takaisin kaupunkiin syystä tai toisesta? Kaikki kommentit ovat arvokkaita. Uskon itse siihen, että muiden kokemuksista voi itsekin oppia.

 

Kiitos jo etukäteen! =)

Kommentit (4)

Maria K

Kiva kun kerroit tämän! Olen se sama tyyppi, joka tästä jo kyselikin aiemmin. Arvaa miksi kyselin? Nyt uskallan paljastaa! Meillä oli täsmälleen sama tilanne, tosin olimme muuttamassa eri paikkakunnalta joko Helsinkiin tai sitten Karkkilaan. :) Vähän salaa luin mietintöjäsi, pohdin samoja juttuja ja punnitsimme miehen kanssa asioita. Käymme myös molemmat pk-seudulla töissä. Meilläkin on nyt ainakin hetkeksi tilanne jäädytetty, mutta silti se pohdinta kytee edelleen. Harkitsimme myös Vihtiä siitä välistä, koska meillä ei ole Karkkilasta valmista taloa, kuten ilmeisesti teillä olisi ollut. :) Kyllä vai ei, jaksaako ajaa vai ei? Vaikeita juttuja. Meillä ei tosin ole vielä lapsia, joten tämä ratkaisu vaikuttaa vain meihin kahteen. Kiitos siis pohdintojen jakamisesta, sain vertaistukea!

Puhu muru

Ihana kuulla, jos kirjoituksista on ollut apua pohdintaanne. Kiva kun kerroit teidän tarinanne Maria K. Kyllä tuossa tosiaan pähkäiltävää riittää. Asumisen kustannuksissa ja rauhallisuuden on paljon eroja Helsinki-Vihti-Karkkila välillä. Mekin ollaan pohdittu myös Vihtiä, mutta siellä ei ole mummolaa eikä koripalloa (toki on muitakin eroja). Karkkilassa on mun lapsuudenkoti vapautumassa, mutta ei se ole ollut meille ainoa vaihtoehto.

Karkkilastahan on hyvä bussiyhteys Helsinkiin, mitä ainakin minä haluaisin ja toivoisin, että voisin käyttää. Silloin voisi bussimatkat jopa käyttää hyödyksi lepoon, lukemiseen tai työhön. Jos autolla joutuu kulkemaan viisi päivää viikossa pk-seudulle, niin ainakin mulle se on liikaa. Kannattaa teidänkin tarkkaan pohtia, vaikkei ole lapsia. Ei maalla asuminen kannata, jos ei ole ikinä kotona ja jos on kotona oma kulta on töissä. Rakkautta ja omaa jaksamista kannattaa  vaalia. Tule ihmeessä kertomaan kuulumisia tänne blogiin, jos teette isompia päätöksiä asumisen suhteen. Samalla tavalla minuakin kiinnostaa teidänkin pohdinta ja valinta. 

Ja oikein ihanaa Juhannusta! =)

retu-p

Nää on kyllä hankalia pähkäiltäviä, tsemppiä! Kaikissa kun on puolensa. Mä olen ollut tyytyväinen meidän kompromissiin: asutaan Espoossa (lähin city Leppävaara). Lapsella on pihalla tilaa juosta ja pyöräillä ja kavereita leikkeihin. Meidän rivari on suojaisesssa paikassa kevyen liikenteen väylien ympäröimänä, autotiet ei oo kovin lähellä. Mulle riittävän "maalla" kun villivihanneksia voi kerätä vaikka tuosta yhteisen alueen pusikosta. Miinuksena se, että töihin kun yrittää ehtiä päiväkodin kautta, menee se yleensä autoiluksi.

Tuttavaperhe muutti maalta takas kaupunkiin kun kyllästyivät autossa istumiseen, lasten harrastuskuskauksiin ym.

Puhu muru

Oot niin oikeassa retu-p! Ja kiitos tsempistä. Espookin on ollut välillä meidän pohdinnassa, mutta sieltä ei oo löytynyt tiettyä paikkaa, mikä tuntuisi oikealta. Nuo asiat, mitä sinä mainitsit kuulostavat hyviltä. Teilläkin tuntuu olevan sitä meidän kaipaamaa vapautta arjessa. Täällä töölössä liikenne väkisinkin rajaa olemista ja etenkin lastenmaailmaa, mikä surettaa meitä. 

Tuttavaperheenne tarina paluu muutosta on yksi "kauhuskenaarioistani". Minä meinaa rakastan julkista liikennettä ja töihin pyöräilyä. Osaan ajaa kyllä autoa ja meillä on hyvä auto, mutta en vain ole "autoihmisiä". Siksi Karkkilaan muutto voi olla virhe tuossa mielessä. 

Ehkä meidän pitää katsella Espootakin lisää. Uteliaisuudesta kysyn, ikä oli asuinalueenne, jos saa kysyä? Jos et tänne halua vastata voit laittaa meiliini viestiä puhumuru@gmail.com.

Aurinkoista ja mukavaa Juhannusta teillekin! =)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat