Mielessäni myllertää. Me olemme murun kanssa kallistuttu siihen, että muutttaisimme maalle Karkkilaan. Tunnelma on ristiriitainen. Toisaalta välillä niin selkeä. Tämä on meille ja lapsille iso päätös. Niin iso, että välillä tuntuu kuin halkeaisin, kun mietin sitä. Tuntuu kuin olisin syönyt liian ison pullan ja se olisi tehnyt möykyn kurkkuuni.

Olen itse Karkkilasta kotoisin. Tämä olisi historian toistoa. Äitikin tapasi isäni Helsingissä ja parin muksun jälkeen he halusivat maalle. Saimme isomman kodin, rauhallisemman elämänrytmin ja muu perhe oli lähempänä. Samoja syitä kuin meilläkin. Mekin tapasimme Helsingissä. Ja kaiken kukkuraksi talokin, johon muuttoa suunnittelemme on sama.

Kaikki tuntuu välillä niin oikealta. Näen mielessäni jo meidän tavarat omilla paikoillaan omakotitalossa. Murukin pohtii nurmikon hoitoa ja katsoo Youtubesta jotain outoja videoita. Kaikilla meillä vähän enemmän tilaa ja rauhaa. Lapset saisi jossain vaiheessa omat huoneet. Ulkoilu omalla pihalla helpottaisi elämää ja isommat lapset juoksentelisivat naapurin lasten kanssa ympäri pihoja. Kaikkialle pääsisi kävellen ja pyörällä.

Toisinaan tulee tunne, mitä jos… Talossa tulee kaikkea outoa vikaa, johon menee rahaa hulluna. Osaammeko me hoitaa ja korjata sitä? Lunta tulee talvella hirmuisesti ja olen yksin muksujen kanssa murun ollessa työmatkalla. Mitäs sitten teen? Tai mitä jos isommalle ei löydy kavereita uudesta koulusta? Löydänkö minä uusia äitikavereita? Mieleen alkaa tulla monenlaisia huolia myös työmatkojen pituudesta ja sopeutumisesta.

Kaikkeen ei taida olla vastausta. Luotan muhun ja muruun. Meistä tämä tuntuu hyvältä ja asioita on tarkasteltu myös puhtaasti asiabpohjalta. Helsingissä asuminen on tällä hetkellä aivan törkeän kallista. Meillä menee nyt jo vuokraan valtava osuus tuloista ja tämä asunto ei riittäisi kooltaan meille kuin muutaman vuoden. Se mitä maksaa ja mitä saa eivät kohtaa. Ainakaan meidän kohdalla.

Iso tekijä on myös luonnon läheisyys ja rauha. Nyt kotimme on upean Hesperianpuiston laidalla, mutta toisella puolella meteliä pitää Runeberginkatu ja toisella puolella Mechelininkatu. Saastepitoisuudet mietityttää. Keskimmäisen lapsemme päiväkoti on Mechelininkadun varressa. Voiko se olla terveellistä lapselle? Luontoa saa lähteä etsimään autolla, vaikka toki Keskuspuistoon pääsee ratikallakin. Muuten ympärillä on lähinnä puistoja. Lapsiemme luontosuhde on mietityttänyt meitä jo kauan.

Pelko lasten puolesta kasvoi viime syksynä, kun pieni koululainen kuoli kuorma-auton alle ihan esikoisemme koulun vieressä. Liikenne ei ole vain saaste- tai meluongelma, vaan myös turvallisuuskysymys. Samalla se vie myös kasvavilta lapsiltamme vapauden. Aina täytyy saattaa ja olla mukana valvomassa. Jos ei ole, pelko tuntuu luissa ja ytimissä. Itse muistan lapsuuden Karkkilassa, johon kuului vapaus liikkua kavereiden kanssa.

Ehkä aika on nyt kypsä. Kuusi vuotta sitten kun tapasimme murun kanssa, olisin varmaan nauranut Karkkilaan muutolle. Silloin Töölö ja kaupungissa oleminen tuntui juuri oikealta. Enkä minä kiistä sitä, etteikö nyt jo tuntuisi ikävä. Luopuminen on meillä kaikilla edessä. Uudelle täytyy luoda tilaa.

Kuudessa vuodessa olen saanut tutustua ihaniin äitikavereihin, lasteni ystävien vanhempiin, naapureihin ja satunnaisiin muihin kanssaeläjiin. Puistot ja kadut ovat tuttuja, niin kuin päiväkodit ja koulut. Meri on rakas ja niin lähellä. Muutenkin työmatkat ovat sujuneet käden käänteessä, kun kaikki on niin lähellä.  Etenkin esikoisellamme, joka on koululainen, on omat ystävät. Hänelle muutto tuntuukin vaikealta. Hänen kipunsa tuntuu, myös meissä.

Töölö on täynnä rakkaita muistoja meille. Meidän ensimmäisen  yhteinen kotimme, lapsien syntymät, kotihäät ja monet pienet tärkeät hetket. Ehkä muistotkin pitävät minua kiinni vanhassa? Vaikka eiväthän ne mihinkään häviä.

Karkkila ole kuin tunnin matkan päässä ja työ vie minua sekä murua kuitenkin ympäriinsä. Tämä on silti niitä hetkiä elämässä kun toivoo, että olisi kristallipallo ja sieltä voisi varmistaa, onhan tämä oikea päätös.

Murun vanhempien sanoin: ”Elämä menee ohi jahkaillessa.”  Toukokuussa on päätöksien aika.

*Kertoisitko minulle kokemuksesi kaupungista maalle muutosta? Olisin iloinen, jos kuulisin millainen muutos on ollut? Mikä oli sinusta hyvää tai mihin petyit? Mistä yllätyit?

Kommentit (32)

Vierailija

Rohkeasti vain. Itse muutimme kaupungista maalle puoli vuotta sitten. Nyt tuntuu kuin olisi enemmän tilaa hengittää. Omat vanhemmat, lapsen isovanhemmat ovat nyt lähellä. Saa olla ja mennä vapaasti eikä tarvitse elää hirveässä pöly-, melu- ja valosaasteessa vaan voi ihailla vaikka tähtitaivasta kotipihasta. Elämä on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa vaikka omat haasteensa täälläkin on. Olen kuitenkin nyt kotona! Viisaita päätöksiä teille ♡

Puhu muru

Kiitos Vierailija ihanasta kommentistasi. <3 Se oli niin ihanan kannustava ja samalla sain vertaistukea. Tuntuu, et just nyt ne ketkä ovat tämän kokeneet tuntuvat niin tärkeiltä. Haluaisin vaan kysellä kaikesta ja kuulla, millaista se elämä sitten on. Ja tuota vapautta mä odotan. Ja tähtitaivasta. Mieli alkaa olla jo tässä muuton työstämisessä pitkällä. Ja onnea sinullekin hyvästä päätöksestä. <3

jennam

Me muutimme kaupungista maalle kolme kuukautta sitte. Olemme nii tyytyväisiä. Samoja ajatuksia kelasin alkuun niinku sinäkin. Meillä on naapureita mut huoleti voi pitää verhot auki yötä päivää. Se vapauden tunne jonka olen kokenut sillä että meen omalle pihalle lasten kanssa touhuaan jne. Meiltä lähinpään pieneen kaupunkiin on 12 km.

Puhu muru

Kiitos jennam kommentistasi. Ja mukava kuulla, etten ole ainoa kuka tällaisia on pohdiskellu. Välillä sitä miettii, et miten ihmeen solmuun sitä saakin itsensä kun pohtii tätä muuttoa. Onneksi on tuo muru vieressä sohvalla, niin saa vähän tolkkua omiin ajatuksiin. Kun tuota sun kommenttia luki alkoi jo odottamaan muuttoa. Vaikka eka pitäs tehdä päätös vie lopullisesti. =)

mäntsälämielessäin

Muutin itse miehen perässä Helsingistä maalle peltojen ja metsän keskelle 3 vuotta sitten. Siihen saakka olisin nauranut jos joku olisi sanonut miten asiat tulevat joskus olemaan.. Helppoa ei ole ollut mutta tähän kolmeen vuoteen on mahtunut uuden talon rakentaminen itse alusta loppuun (tai no, keskenhän tämä vielä on) sekä esikoisen syntymä. Suurin pelkoni äitiyslomalle jäädessä oli yksinäisyys. Sitä täällä asuminen on. Lähimpään naapuriin on yli 500m ja lähin ystävä asuu 7 km päässä. Kaikki toisaalta on suhteellista, autolla täällä liikutaan paikasta toiseen eli 7km matka on 7 minuuttia. Puhelin ja nettiyhteydet toimii, kyllä ihmisiin edelleen saa pidettyä yhteyttä myös pk-seudulla. Ja kun pitää itse huolen siitä että yrittää tutustua ihmisiin kyllä siinä onnistuukin. Itse kävin aktiivisesti vauvan kanssa kerhoissa ja tutustuin sitä kautta ihmisiin. Maalla yhteisöllisyys on aivan toista kun kaupungissa. Kaikkia tervehditään, lähikaupassa vaihdetaan kuulumisia, naapuria autetaan. Täällä auttaminen on luonnollista eikä päälleliimattua kiiltokuvaelämää josta täytyy hehkuttaa fb:ssä.
Ei maalle muuttaminen ole helppoa mutta toisaalta, sulla on tuttu ympäristö joten tiedät mitä odottaa. Työmatka (tunti suuntaansa) on pitkä. Mutta toisaalta sama aika menee helposti pk-seudullakin. Uusi koulu ja päiväkoti on 5min ajomatkan päässä (voisi olla huonomminkin). Tiellä liikkuu autoja mutta niin on omassa pihassakin - pienestä pitäen on opetettu että autoja ja muita koneita täytyy väistää. Pienelle ihmiselle maaseutu on ihmeitä täynnä, löytyy traktoreita, kuorma-autoja, eläimiä, metsäretkiä... Mikäs sen helpompaa kun työpäivän jälkeen lähteä lyhyelle metsäretkelle omasta pihasta niin, että koti on koko ajan näkyvissä. Pelko on kuitenkin koko ajan läsnä... metsä on suuri, miten sieltä löytää hyvin omatahtoisen lapsen joka lähtee omille teilleen eikä vastaa kutsuihin? Mites metsän eläimet, ilveksiä liikkuu täällä ainakin... Täytyy oppia kunnioittamaan luontoa.
Tästä tajunnanvirrasta on ehkä vaikea saada selkoa joten tiivistän kommenttini: maalla asumisessa on haasteensa mutta kyllä täällä ihmisen on ihan hyvä olla :) Päivittäin kun käy Helsingin keskustassa katsomassa kiirettä ja pahantuulisuutta tulee hyvillä mielin illalla kotiin rauhoittumaan.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi mäntsälämielessäin. Se oli hyvää tajunnanvirtaa! Sä oot ollu vielä niin rohkea, että oot lähtenyt miehen perään ilmeisesti vieraalle paikkakunnalle. Mäkin uskon kyllä siihen, että muuton myötä tulee uusia hyviä asioita elämään, mutta myös haasteita. Työt yritetään hoitaa niin, ettei aina tarvitsisi Hesaan tulla. Mut sit toisaalta välillä pääsisi. =)

Vierailija

Niin tuttua pohdintaa. Tosin me asuimme ennen Espoossa ja muutimme pohjois-Kirkkonummelle eli muutos ei nyt ehkä ihan niin valtava ollut kun teillä keskikaupungilta Karkkilaan. Mutta aivan samoja pohdintoja kävin mielessäni kuin sinä ja voin näin parin kuukautta muuton jälkeen onnellisena todeta, että en ole katunut muuttoa päivääkään. :) Ehkä ekan kuukauden ajan murehdin lasten sopeutumista (meillä päiväkotilainen ja eskarilainen), koska he tuntuivat kaipaavan vanhoja kavereita ja päiväkotia. Mutta nyt jo he ovat ihan kotiutuneet uuteen päiväkotiin ja saaneet kavereita. Lapset on sopeutuvaisia. :) Itse ajattelin, että parempi nyt tehdä muutos, kun lapset on suht pieniä. Mitä isommaksi ne kasvaa, sitä hankalampaa muutto ehkä on..?

Vasta muutettuamme olen tajunnut miten paljon vanhan kodin ympärillä oli betonia, autoja, asfalttia ja melua. Mieli lepää uudessa kodissa. <3

Suosittelen siis lämpimästi!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Teillä on mennyt hienosti muutto. Kiva kuulla, että teidän lapset ovat sopeutuneet. Se meitä kovasti jännittää. Mutta uskon kyllä, että he kavereita löytävät. Ja parempi se varmaan on nyt ennen kuin esikoinen tulee murrosikään. Mä uskon kanssa, että se tietty ero pikku kaupungin ja Helsingin keskustan välillä huomaa vasta kun ollaan siellä. Nyt täytyy vaan hyppää vähän tuntemattomaan. Teidän kokemuksenne kannusti olemaan rohkea. <3

Vierailija

Suosittelen. Itse muutin espoosta 450km päähän, pieneen kuntaan. Ei ole kertaakaan tehnyt mieli takaisin. Lasten ja lemmikkien kanssa helpompaa ja itsenikin helpompi hengittää ja iho voi paremmin.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Mahtava kuulla sinunkin kokemuksesi! Mä kans luulen et se on iso helpotus kun kerrostalo muuttuu omaan taloon. Ei oo enää niin montaa ovea ulos ja liikennettä ei tarvii pelkää samalla tavalla. Me saadaan myös mun vanha koira omaan kotiin. Mosse -koira on ollut mummolassa viimeiset vuodet kun tuntui, ettei sen paikka ole kaupungissa. Etenkin keskimmäinen lapsemme oottaa sitä kovasti. =)

Vierailija

Onhan se niinkin, että Helsinki on todella pieni kaupunki. Vaikka ne melu- ja pölysaasteet Töölössä suurilta tuntuisivatkin, niin on täällä aivan erilainen ilmanlaatu kuin esimerkiksi Pietarissa! Jotenkin sen huomaa joka kerran, kun käy jossain muualla.. Suomi on pieni maa ja pientä on liikenne, vaikka se Helsingissä - ymmärrettävästi - tuntuukin vaikka Karkkilaa suuremmalta, ja tokihan se sitä onkin. En kuitenkaan näe Suomessa minkäänlaisena itsestäänselvyytenä sitä, että täällä pitäisi muuttaa lasten takia saasteita pakoon kaupungista maalle. Mutta jos teillä tarvitaan enemmän huoneita ja neliöitä, eikä niitä ole varaa hankkia Töölöstä, niin tilanne on toinen. Ihmiskehoon päätyy Suomessa saasteita ja lisäaineita, tuholaismyrkkyjä yms. huomattavasti ilman pienhiukkasia enemmän ravinnon kautta, eli siirry kokonaan luomuun ja lähiruokaan, jos haluat lapsistasi saasteita puhtoisia. Muutoin ei maalle muutto hyödytä mitään... 

Puhu muru

Toit esiin hyvän näkökulman Vierailija. Kiitos siitä. Se on aivan totta, että Helsinki on varsin pieni kaupunki vielä. Ilman puhtaus ja kaupungin melu sekä liikenne ovat vain osa syy. Meillä alkaa tosiaan tila loppumaan kaupunki asunnossa ja neliöt ovat tästä eteenpäin liian hintavia. Tämä on kokeilu, katsotaan miten se sujuu. Meistä tuntuu hyvälle ajatella, että takaisinkin pääsee. Ja luomuruoka on osa elämäämme, siten kun siihen on varaa. =)

?

Minua käy ainoastaan sääliksi se koululainen, se olisi itselleni vaikein asia. Omat vanhempani muuttivat Helsingistä pois, kun olin ihan pieni vielä. Joskus olen miettinyt, missä olisin nyt, jos olisimme sinne jääneet.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi ?. Koululaisen tilanne on mietityttänyt meitä paljon. Hän on kuitenkin reipas ja sosiaalinen tyyppi, joten uskomme että uusia kavereita löytyy. Pikku hiljaa hänkin on alkanut vähän jo innostumaan maalle muutosta. Onneksi. =)

Maalta kaupunkiin

Meillä taas päinvastainen kokemus. Viisi vuotta asuimme "maalla" eli pikkukaupungin nukkumalähiössä omakotitalossa. Paljon mukavia asioita tapahtui elämässä ja hyviä muistoja, mutta isompaan kaupunkiin muutto on tuntunut täysin oikealta ratkaisulta! Parin kilsan päässä keskustassa asuessamme olemme aktivoituneet aivan eri tavalla. Elämä tuntuu helpommalta, palvelut ovat aivan lähellä (200 m päiväkotiin, sama matka lähikauppaan ja neuvolaan jne). Kävellen pääsee vaikka minne, vanhassa kodissa pääsi vain pyörimään, päätymättä esim. kahvilaan. Kaikki on toki kiinni omista toiveista elämän suhteen. Halusin vaan tuoda esiin myös sen toisen näkökulman, kun tähän mennessä tulleet kommentit olivat maalle muuttoa puolustavia.

Puhu muru

Hyvä, että toit rohkeasti erilaisen kokemuksen esiin Maalta kaupunkiin. Se on hyvin mahdollista, että tuntuu että kaupungin palvelut ovat tärkeitä. Nyt tuntuu, että tämän vaiheen elämästä voi jättää taakse, mutta aika näyttää. Olemme puhuneet murun kanssa tästä ja ylpeytemme kyllä kestää myös mahdollisen "epäonnistumisen". Onneksi takaisinkin päin pääsee. =)

Maalta kaupunkiin

Se onkin juuri ihanaa, kun voi ajatella, että mikään ei ole ikuista! Viisi vuotta sitten tehty muutto "maalle" ja omakotitaloon oli silloin hyvä ja sopiva. Nyt taas kaupunkiasuminen tuntuu juuri oikealta. Pitää vaan uskaltaa tehdä itselle oikeilta tuntuvia ratkaisuja ja vielä upeampaa jos ne ovat kumppanin kanssa yhteisiä ja molempia houkuttelevia. Tsemppiä ja iloa teidän muutokseen :)

Puhu muru

Kyllä! Se on musta iso vahvuus, et ollaan murun kanssa tiimi ja tehdään yhdessä näitä ratkaisuja. Eihän kaikki sitä ymmärrä, mut meille sopii tää tyyli. Mä en pois sulje sitä, et asuttaisi vielä joku päivä lasten kanssa vaikka ulkomailla. Tää on nyt seuraava askel meillä. Kiitos tsempistä. Muuttoon sitä kyllä tarvitaan ja varmaan myös sopeutumiseen. <3

Sirkku

Maalla talven pimeä on todella pimeää ja autoa tarvitsee ihan eri tavalla kuin kaupungissa. Toisaalta ilma on raikas ja aitoa hiljaisuutta ei tarvitse etsiä. Tilaa riittää niin sisällä kuin pihalla.

Asumme onnekkaasti kirkonkylän laidalla, palvelut kävelymatkan päässä ja silti täysin oma rauha. Töihin ja muutaman kaverin luo pitää mennä autolla, mutta kauppa, posti, päiväkoti, kerho, koulu ovat kilometrin tai kahden säteellä. Metsä alkaa omasta pihasta ja luomukarja laiduntaa naapurin pellolla.

Yhteisöllisyys on tosiaan mahtavaa. Eikä muualta tulleita katsota kieroon, täältäkin monet käyvät Helsingissä töissä ja matka-aika on lopulta suht sama kuin pk-seudun uumenista.
Vanhat kamut Helsingistä käyvät mielellään ja ovat yötä, ja toisaalta kotiäidille löytyi nopeasti huippuseuraa muista äideistä. Yllättävän moni on kotona vaikka lapset jo isoja, lapsia usein 3-4 ja harrastuksiin kuskaaminen vaatii järjestelyjä. Kotikylällä voi harrastaa monenmoista mutta paljon tapahtuu myös lähikaupungeissa ja kaverit asuvat levällään, bensaa palaa...

En tiedä millaista olisi ollut muuttaa lasten kanssa. Muutumme pariskuntana ja lapsia ja eläimiä alkoi putkahdella vasta sen jälkeen. Elämä kerrostalossa tuntuu nyt kuitenkin todella vieraalta ajatukselta. Vieraalta tuntuu tosin myös leppoisa loikoilu vapaa-aikana, mitä enemmän tonttia ja isompi talo sitä enemmän tekemistä riittää! Eipä ole vapaa-ajan ongelmia.... :)

Puhu muru

Kiitos Sirkku oma kohtaisen kokemuksenne jakamisesta. Se oli ihanan kannustava ja realistinen kuvaus maalla asumisesta lasten kanssa. Siinä oli myös paljon asioita, mitä ollaan pohdittu. Monet arkiset käytännön asiat tulevat varmaan meilläkin muuttumaan. Autoa tarvitaan enemmän, mutta toisaalta kun asutaan kaupunki alueella niin pyörällä sekä kävellen pääsee moneen paikkaan.  Oli myös kiva kuulla, miten äitikavereita löytyy. Uskon siihen, että se on myös omasta aktiivisuudesta kiinni ja tuurista. Kaupungissakin voi olla yksinäinen. Talonhoito hommat ja pihat työt jännittää. Mutta samalla odotan niitä. =)

Sirkku

Ps. Isovanhemmat ovat lähellä ja se on kyllä mahtavaa! Ovat arjessa mukana ihan eri tavalla kuin jos tavattaisiin muutaman kuukauden välein pari tuntia kerrallaan. Jos teillä isovanhemmat olisivat Karkkilassa ja innostuneita olemaan läsnä elämässänne (ei aina itsestäänselvyys....) niin muuttakaa ihmeessä.
Täällä Pappa voi hakea lapsenlapsen päiväkodista traktorilla tai Mumma nappaa lapsenlapset mukaan urheiluseuran karjalanpiirakkatalkoisiin. Win-win ihan joka ikiselle osapuolelle!

Puhu muru

Niin juuri. Kyllä meillä asuu isovanhemmat Karkkilassa ja vielä heidän vanhempansakin. Ja se on on kyllä ihana rikkaus lapsille kasvaa monen sukupolven helmoissa. <3 Koululainenkin voi mennä mummolaan, jos me vanhemmat ollaan töissä kun hän tulee koulusta. Ja on se itsellekin kiva päästä heitä lähemmäs, kunhan oma rauha säilyy. Ihana kuulla, että teillä se on ollu iso rikkaus. =)

Sanni

Me asumme kaupungissa, tosin isossa omassa taIossa jossa on iso pihakin. Kotoisin oIen pienestä kaupungista n300km päästä. Monta vuotta sitten itseIIeni tuIi ihan vaItava kaipuu takaisin "kotiin". Mies ei haIunnut kuitenkaan muuttaa eikä vanhin Iapsikaan, taisi oIIa 10v siIIoin. Asia jäi, mutta kaipuu on pysynyt ja kasvanut. Nyt esikoinen on Iähdössä opiskeIemaan ja toinen käy hyvää Iukiota. ErikoisIukioita ja niin hyviä kouIutusmahdoIIisuuksia ei oIisi tuoIIa "maaIIa". Nuorimpien Iasten kaverit ovat myös tääIIä, samoin harrastukset. Tämä on heidän ainoa kotiseutunsa, mutta itse en oIe kotona. Iasten suhteet isovanhempiin ja sukuun ovat etäisemmt kuin  toivoisin eikä teinejä oikein saa mukaan mummoIareissuiIIe, eIi näemme harvoin. Haluaisin asua lähellä lapsia ja lastenlapsia tulevaisuudessakin, mutta itsessäni on katkeruutta ja iso suru, joka natisuttaa avioliittoakin.  Ehkä uhrauduin liikaa silloin aikoinaan.  

Puhu muru

Kiitos Sanni kommentistasi. Se antoi ajattelun aiheutta. Tunnen itsekin tuon pohdinnan hyvien mahdollisuuksien ja maalla asumisen välillä. Ja lasten tullessa kouluikään täytyisi tehdä päätöksiä. Vielä emme ole päättäneet. On paljon hyvää ja syitä miksi muuttaa maalle, mutta myös haasteita ja vaikeuksia. Se on välillä niin harmillista, että työt keskittyy Helsinkiin niin voimakkaasti. Toivottavasti te löydätte sellaisen ratkaisun, että sinäkin voit hyvin. =)

Vierailija

Hei,

Itse olemme pienten lasten kanssa asuneet Itä-Suomessa kaupunki alueella muutaman vuoden. "Maalle" muutto aukaisi silmiä ja oli ihanaa että lapset saavat tutustua ja muutenkin elämä on rauhallisempaa ja turvallisemman oloisempaa. Itsekin olen siis asunut lapsuuteni pienellä paikkakunnalla mikä myös tuntui luonnolliselta omille lapsille.

Itsekin pelkäsitte jos taloon tulee jotain ongelmia/on jotain ongelmia, niin haluan kertoa teille erään näkökulman, jos teille tämä ei ole ennestään tuttu aihe alue. Itselle ei ainakaan ollut ennen tätä nyky hetkeä.

Itse olemme viisi henkisen perheemme kanssa olleet hometaloevakossa ja asuntokauppa riidan keskellä jo vuoden.  Kun ostimme talon teetätimme asuntokaupan kuntotarkastuksen missä ei löytynyt homevaurioon viittaavaa, totuus selvisikin myöhemmin toisin. Meillä ei ollut talossa mitään homeen hajua tmv siihen viittaavaa, mutta silti talo on kauttaaltaan homevaurioitunut jonka korjaaminen maksaa  valtavasti. 

Suosittelen lämpimästi käyttämään home koiran talossa, ennen asuntokaupan tekoa. Ja nimeomaan ihan oikean koulutetun homekoiran. Mutta pitää tietenkin muistaa, että nekään ei kaikkea löydä mutta ainakin yleisimmät homelajit löytää. Perus asuntokaupan kuntotarkastukset, kun eivät kerro totuutta talon kunnosta, vaikka talo saisi ns puhtaan paperit todellisuudessa se voi olla jotain muuta.  Kannattaa siis teettää molemmat asuntokaupan kuntotarkastus (suosittelisin rakennusterveysasiantuntijaa tutkijaksi, muut tutkijat eivät oikein ole riittävän päteviä vaikka niitä on valtavasti markkinoilla palvelujaan kauppaamassa) sekä homekoiratutkimus. Ne maksaa paljon mutta jälkikäteen selvittely maksaa vieläkin enemmän.

Mutta siis maalle muuttoa suosittelen lämpimästi, mutta olkaa tarkkoja minkä talon ostatte.

T. Kolmen pienen pojan äiti, hometaloevakkoa jo vuosi takana, asuntokauppa riita menossa, loppua ei edelleenkään näy, terveys ottanut homeista osumaa ja kaikki huonekalut jne menetetty homeen vuoksi.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Toit esiin hyvin tärkeän näkökulman ja annoit hyvää tietoa. Tuntuu surulliselta, että noin voida käydä. Me olemme tuostakin puhuneet, sillä talo johon muuttoa suunnittelemme on lapsuuden kotini. Ja jos siinä kävisin samoin kuin teille, olisi välit perheeseenikin varmasti kovilla. Tarinanne avasi silmiämme lisää. Toivottavasti teillä asiat lähtee sujumaan paremmin ja riidat loppuvat parhain päin. Voimia. <3

Riina

Hei! Muutimme viisi vuotiaan lapsen kanssa reilut kaksi vuotta sitten Töölöstä Pirkanmaalle, 20 kilsan päähän Tampereen keskustasta. Asumme nyt rauhallisella omakotitaloalueella, missä paljon samanikäisiä lapsia.
Ennen kerrostalossa asuessamme lapsen ulkoilu rajoittui pääasiassa puistoissa käymiseen, nyt hän pyöräilee ja leikkii kavereiden kanssa vapaasti alueellamme. Koulumatka on 500 metriä ja turvallinen, kun taas Töölössä hänen olisi pitänyt ylittää kaksi isoa tietä Taivallahden kouluun. Isovanhemmat asuu nyt lähellä. Harrastuksiin on helppo mennä ja Tampereen keskustakin on suht lähellä.

Asuimme mieheni kanssa 25 vuotta pääkaupunkiseudulla ja mieheni koko ajan Helsingin keskustassa, joten kaipaamme paljon Helsingin keskustan tapahtumia, Suomenlinnaa, merta, ystäviä, työkavereita jne ja käymmekin siellä usein viikonloppuisin turisteina.

Sitten on asioita mitä en kaipaa yhtään kuten esim liikenneruuhkia, joka iltaista parkkipaikan etsimistä, oman pihan puuttumista jne. Muutto oli meille iso asia ja harkitsimme sitä pitkään. Mietin välillä edelleen että teimmekö oikean ratkaisun, mutta kun näen miten lapsi viihtyy täällä, se on meille kaikkein tärkeintä.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Riina. Hienoa kuulla teidän päätöksestä, etenkin kun olette lähteneet samasta paikasta. Valintanne kuulostaa oikein hyvälle. Tuota lapsen vapautta kaipaa aikuinenkin. Loputon puistoon meno pännii välillä vaikka täällä on ihanaa kun puistossa tapaa tuttuja. Lopullista vastausta ei taida saadakaan, mikä olisi oikea ratkaisu. Ja ihanaa, että isovanhemmat ovat nyt lähellä. Sama olisi meilläkin, jos menisimme Karkkilaan. Meillä on vieläkin menossa mietintä. Vähän tuo ajomatka jännittää, kun molemmilla työt ovat pääkaupunkiseutu painotteisia. Karkkilasta on kuitenkin yli 60 kilometriä Helsinkiin.  Kohta on päätöksien aika. =)

Maria K

Muistin tämän kirjoituksen yhtäkkiä ja kirjoitit toukokuussa olevan päätöksien aika. Mihin lopputulokseen tulitte tässä muuttoasiassa? :)

Puhu muru

Juuri näin Maria K. Yritän kirjoittaa ensi viikolla mihin me päädyttiin. =) Mutta täytyy sanopa, että kyllä tätä on mietitty ja tunteet ovat menneet ihan vuoristorataa! 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat