Uskomus aina seksiin valmiista miehestä on raskas taakka kenelle tahansa miehelle. Ensinnäkään miehen ei tee aina mieli ja toiseksi kukaan ei ole kone. Otetaan tämä lähtökohdaksi. 

 

Ihmeellinen erektio. Monelle miehelle se on miehisyyden mitta, joka tekee heidät haavoittuvaisiksi. Penis ei tosiaankaan aina tottele. Erektio saattaa pettää juuri silloin kun sitä eniten toivoisi ja olettaisi sen tulevan.

 

Ja nyt tarkkana naiset!

 

Vaikka sinä olisit kuinka kaunis, seksikäs ja himottava – maailman upein nainen, on silti mahdollista, että penis ei nouse. Erektio voi hävitä kuin tuhka tuuleen. Ei seiso vaikka mitä tekisi! Ahdistus kasvaa miehen mielessä ja erektio menee aina vain kauemmas. 

 

Nainen saattaa silloin ajatella, että vika on hänessä. Ei ole. Vika ei ole kenessäkään, ei miehessä eikä naisessa. Erektion häviäminen on inhimillistä ja täysin normaalia.

 

Ratkaisevaa on se, miten tässä tilanteessa toimii.

 

Voit nauraa, itkeä, haukkua, ymmärtää, lohduttaa tai ihmetellä. Jos osaat olla ja pysähtyä, ajatella sitä, miltä toisesta tuntuu ja olla ymmärtäväinen, tilanne ei satuta kenenkään tunteita. Riittää, että sanot: ”Ei mitään hätää, yritetään myöhemmin uudelleen.”

 

Yritä rohkeasti vaatteet päällä jutella asiasta lisää, jos tuntuu siltä. Seksi on iloinen asia ja kun asiat puhutaan auki, ei teidän välillenne jää turhia peikkoja. Ei muuta kuin uutta yritystä ja nauttimaan. <3

 

TIETOA EREKTIOHÄIRIÖISTÄ

 

* Erektiohäiriöt luokitellaan lievään, kohtalaiseen ja vaikeaan. Erektiohäiriöt ja sen vaikeusaste kasvavat miehillä iän myötä. Lievät erektiohäiriöt kuuluvat lähes jokaisen miehen elämään. Epäonnistumisia voi tulla silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti yhdynnät onnistuvat. Yleisimmät syyt ovat suorituspaineet ja väsymys. Osa miehistä on herkempiä olosuhteille seksin aikana. Jos erektiohäiriö vaivaa mieltä, siihen kannattaa hakea apua ennen sen pahentumista.

Kun erektiohäiriö on kohtalainen puolet yhdynnöistä epäonnistuu ja onnistuneetkin seksikokemukset ovat työläitä. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä hakea apua seksuaaliterapiasta sekä lääkärin vastaanotolta. 

Vaikeassa erektiohäiriössä yhdyntä ei onnistu enää ollenkaan ja silloin tilanne liittyy useimmiten vaikeisiin perussairauksiin. Apua on syytä hakea empimättä. Keskeistä on ymmärtää, että erektiohäiriö on aina oire  jostakin ja sen taustalla olevat syyt on selvitettävä, jotta löydetään oikea hoitomuoto. 

Kumppani voi olla tärkeässä roolissa, kun miehelle tulee erektiovaikeuksia. Avun hakeminen voi tuntua hyvin vaikealta tai jopa häpeälliseltä. Nainen voi kannustaa, tukea ja antaa miehelleen luvan hakea apua, muistuttamalla ettei mies ole yhtään huonompi mies, kun hakee apua erektiovaikeuksiin. Siksi naistenkin on tärkeä tietää erektiohäiriöistä.

Tietoa erektiohäiriöistä osion lähde: www.seksuaaliterveysklinikka.fi Suosittelen tutustumaan muutenkin sivustoon! Sieltä löytyy valtavasti hyvää ja luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta. Sivuston sisällöstä vastaa seksuaalilääketieteen asiantuntija, erikoislääkäri Juhana Piha

 

*Jos haluat kysyä jotain voit laittaa kommentteihin minulle kysymyksen aiheeseen liittyen. 

*Kuva on oma. Joku reipas taiteilija oli sen tehnyt meidän talon eteen asfalttiin. =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (1)

Vierailija

Lievän erektiohäiriön myötä seksimme on monipuolistunut. Opin nyt vasta, että löysäkin penis tuntee nautintoa ja siemensyöksy on mahdollinen. Mies taas on päässyt toteuttamaan fantasioitaan leluilla.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat