Useamman lapsen äitinä sitä käy läpi mielessään tutun ajatuksen kulun. Haluanko todella vauvaa? Mitä se tekee parisuhteellemme? Jos se saa nyt alkunsa, se syntyy alkusyksystä. Ihanaa. Häh?! Mitä tämä tekee urahaaveilleni? Miten taloutemme kestää tämän?

 

”Synnyttäneet äidit tekevät puolet puolet aborteista- moni unohtaa ehkäisyn”, oli Helsingin Sanomien otsikko viime vuonna. Artikkelin mukaan useimmiten syy on juuri sama kuin meillä, eli ehkäisy on unohtunut. Syinä siihen ovat väsymys, laiskuus tai välinpitämättömyys. Toki on muitakin syitä, kuten elämäntilanteen muuttuminen. Meillä väsymys aiheutti pahan laskuvirheen.

 

On muitakin vaihtoehtoja kuin jäädä odottamaan, alkaako kuukautiset vai ei. Silloin pitää toimia nopeasti.

 

Apteekista saa haettua ilman reseptiä jälkiehkäisypillerin, jonka teho on parhaimmillaan ensimmäisen 12 tunnin aikana. Sen voi ottaa kuitenkin kolmen vuorokauden sisällä. Minulta meni jo se täyteen. Mietin liian kauan. On olemassa myös toinen jälkiehkäisypilleri, jonka voi ottaa 5 vuorokautta ehkäisyn pettämisen jälkeen. Sitten en saisi imettää viikkoon. Minä haluan imettää vielä kuopusta. Joten sekään ei ollut meille vaihtoehto.

 

Abortti on viimeinen vaihtoehto. Sitä en halua käyttää, ellei siihen ole jotain hyvin painavaa syytä. Tämä ei ole sitä. Ajatuskin saa itkemään. Suomessa aborttien syy on HS:n artikkelin mukaan lähes aina sosiaalinen syy.

 

Oli pakko soittaa taas luottogynekologilleni Leena Väisälälle. Mitä voin tehdä? Leenalta löytyi vaihtoehto, jota en ollut kuullutkaan. Kukaan ei ollut koskaan esimerkiksi neuvolassa maininnut! Kuparikierukan asennus käy jälkiehkäisystä 5 vuorokautta ehkäisyn pettämisen jälkeen. Sitä paitsi se on kaikkein tehokkain jälkiehkäisy menetelmä. Se on mainittuna uudessa Käypä hoito -suosituksessakin

 

Hurraa!!!

 

Toki voisin vain odottaa. Tulisiko plussa vai nega raskaustestistä, odottavan aika on piiiitkä. Kuukautisten alkuun tuntuu olevan ikuisuus, jos on tällainen tilanne. Stressitasot nousisivat päivä päivältä. Raskaustestiin sisältyy myös toinen ongelma. En ole ikinä ymmärtänyt, mikä saa sen aikaiseksi raskaustestiä tehdessä, että jokin sisimmässäni toivoo aina plussaa…

 

Olemme murun kanssa puhuneet tästä joka ilta. Järki vastaan tunteet, onneksi olemme murun kanssa sentään samalla puolella. Tilanne on silti ihan kamala. Onko tällaisessa tilanteessa oikeaa ratkaisua? Ehkä joku puuttuu vielä ruokapyödästä? Olen pohtinut lapsilukua täällä blogissakin viime keväänä Lapsilukutäynnä(kö) postauksessa. Vaikea aihe.

 

Ja tiedän kyllä, että tämä tilanne on oma syymme. Ehkäisyasiaa on mietitty meillä imetyksen kannalta. En ole halunnut vielä kemiallista ehkäisyä ja nyt meille sattui väsymyksessä laskennallinen moka. Tiedän jo valmiiksi, että tulen helposti raskaaksi. 

 

Tulimme siihen tulokseen, ettei ole oikea aika saada neljättä lasta. Varasin heti gynekologini Leena Väisälän ensimmäisen vapaan ajan ja otin kuparikierukan. Olo oli sen jälkeen helpottunut. Kierukka on ollut nyt kaksi päivää eikä minulla ole mitään ikäviä tuntemuksia. Jännittää nähdä, sopiiko kuparikierukka minulle. Vai vuodanko kohta verta kolme viikkoa kuukaudesta, niin kuin kauhutarinoissa kerrotaan.

 

Päätös tuntui juuri nyt oikealta. Tämä ei kuitenkaan vielä ole lopullista, mutta saamme aikaa miettiä. Haluaisin kokea vielä oikean pakahduttavan vauvakuumeen. Sellaisen, mikä todella jyrää järjen. Ehkä sitten voisi toivoa vauvaa…. Tai sitten huomaamme, että näin on hyvä.

 

Ehkäisyasia on aina jokaisen parin henkilökohtainen asia, mutta sitä ei kannata jättää puolitiehen. Epävarma ehkäisy voi ikävimmillään aiheuttaa turhaa haluttomuutta, jos nautinnon pilaa pelko mahdollisesta raskaudesta. 

 

Pimeät talvi-illat ovat hyvä hetki käpertyä illalla lasten mentyä nukkumaan oman rakkaan kainaloon. Ihania hetkiä vällyjen väliin kaikille – ilman turhaa huolta. <3

 

*Onko sinun ollut helppo valita oikea ehkäisymenetelmä raskauden jälkeen?  Saitko riittävästi tietoa ehkäisyasioista neuvolasta? Minkä valitsit? Oletko ollut tyytyväinen? Nyt hyvät vinkit ja kokemukset kehiin. =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

Kommentit (32)

Fifty-fifty

Miksi otsikoitu "...äidin ehkäisy..."?
Eikös noi ehkäisyasiat ole parisuhteessa aina ihan yhtä paljon molempien? Niinku ne mahdolluset lapsetkin?

Muuten oikein hyvä teksti, mut tuollainen epätasa-arvoinen otsikko sai ärsyynnyksen esiin.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Fifty-fifty. :) Olet aivan oikeassa. Jaamme saman mielipiteen, että ehkäisy on molempien asia. Syy otsikkoon on tilanpuute. Otsikon pitäisi olla aina lyhyt ja ytimekäs. Nyt se oli valmiiksi jo pitkä. Mutta olisin halunnut otsikoksi "Kun pikkulapsiperheessä ehkäisy pettää-..."

Vierailija

"Kun ehkäisy pettää" olisi riittänyt😊 No saivartelua, mutta hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta.

Kierukka

Itsellä ollut kuparikierukka nyt päälle vuoden,otin sen muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen.Aluksi mietti että voiko tää oikeesti ehkäistä ja tavallaan pelottikin.Mutta ainakin itsellä on toiminut oikeen hyvin,ei oo ainakaan yllätysraskauksia tullut,ja kaikki pelottelut runsaista vuodoista,pitkäkestoisista kuukautisista yms.ei ainakaan ole mulla pätenyt :D tyytyväisempi tähän vaihtoehtoon kuin pillereihin!! :)

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Kierukka. Ja ihan mahtavaa, kuulla että kuparikierukka on sopinut sinulle. Itsekin olen kuparikierukkaa pohtinut jo pidempään. Kaikki pelottelut ovat varmaan tehneet tehtävänsä, että ennakkoluuloni ovat olleet isot. Täytyy toivoa, että kuparikierukka käy myös minulle. Ainakin nyt keho tuntuu hyvälle. Lupaan laittaa postauksen jossain vaiheessa, miten tämä on toiminut. Tule säkin sitten kommentoimaan ja kertomaan uudelleen kokemuksesi.  =)

Vierailija

Meille on nyt tulossa neljäs lapsi kuparikierukasta huolimatta. Tein päätöksen tehtyäni plussatestin että saa tulla. Mies oli erimieltä ja häntä pelotti enemmän tuleva etenkin taloudellisesti. Meille tulee jatkossa joku muu ehkäisy..varmaankin mieheni käy vasektomiassa.

Puhu muru

Kiitos tarinasi jakamisesta. Hui. Ainahan se on tosiaan mahdollista, että kuparikierukkakin pettää. Se riski täytyy nyt sitten vaan ottaa... On tämä kuitenkin meille nyt paras vaihtoehto. Mulle ei hormonikierukka sopinut ja otin sen pois ennen toista lastamme vuoden käytön jälkeen.

 Ymmärrän hyvin, että tuleva voi pelottaa miestäsi. Jo kolmen kanssa rahaa kuluu. Ymmärrän myös sinua. Pitäisin itsekin lapsen, jos olisin raskaana. Voimia teille ja yritä nauttia raskaudesta. Ihanaa siitä tulee vaikka varmasti myös välillä rankkaa. <3

Hellu

Tärkeästä aiheesta kirjoitat jälleen!

Oletko kuullut FemCap cervixpessaarista?

Itse muutama vuosi sitten halusin pois hormooniehkäisystä ärsyttävien ja elämänlaatua heikentävien sivuvaikutuksien vuoksi. Kuparikierrukka ei mairitellut vaihtoehtona muutenkin runsaiden kuukautisvuotojen vuoksi. Lisäksi vakituisessa parisuhteessa elävänä toivoo myös seksiä ilman kortsua, varsinkin kun lateksiallergisena joutuu pulittamaan kortsuista huimasti lateksisia enemmän.

Aloin miettimään pessaaria vaihtoehtona, mutta sen hankkiminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Nimittäin nykyään harva gyne osaa enää mitata cervixin koon ja suositella sopivaa kokoa. Toinen ongelma on, ettei Suomessa enää valmisteta ja myydä pessaareja tai ainakin kovin hankalaksi tiedon etsiminen tehty...

Nettisurffailun seurauksena löysin cervixpessaarin, jota siis on muutama kokovaihtoehto ja valinnassa otettava huomioon, onko synnyttänyt. Ei tarvitse käydä gynellä siis mittauksissa. Valmistajia taitaa löytyä muutama eri vaihtoehto. Hintakaan ei tunnu kukkarossa liian pahalta. Tämäkin härveli tosin on tilattava ulkomailta, koska Suomen nettikaupoista ei tietenkään tuotetta löydy. Lisäksi ehkäisytehon takaamiseksi pitää käyttää spermisidiä. Laitteen asennuksen vuoksi se ei siis ole paras vaihtoehto, jos ei tiedä yhtään etukäteen milloin on lemmentuokion hetki tulossa.

Itse näin kuitenkin tuotteessa enemmän plussia kuin miinuksia eikä ole jälkikäteen kaduttanut härveliin investoiminen. Kuppi pitää uusia parin vuoden välein ja puhtaana sen saa pidettyä perus pesulla ja käyttämällä kiehautetussa vedessä. Kupin käytössä täytyy olla oman emättimen anatomia tuttu, jotta sen saa hyvin paikoilleen. Käytön myötä löytää parhaimmat asennot laittaa vempain paikoilleen ja ottaa pois. Rajumman seksin takia kannattaa myös muistaa, että on laittanutun kupin kunnolla kiinni cervixiin, että pysyy paikoillaan myös tällöin.

Vaikka kupin laitto paikoilleen tuo omat haasteensa, voi sen laittaa jo hyvissä ajoin aikaisemmin päivällä. Pitää muistaa vain lisätä emättimeen spermisidiä ja myöhemmin tietysti poistaa kuppi. Poiston ajankohtaan on varoaikana kuusituntia, että spermisidi on vaikuttanut siittiöihin heikentävästi. Itse koen FemCapin käytön yhtä helpoksi kuin kuukupin. Puoliso ei ole kokenut kupin haittaavan tai tuntuvan seksin aikana, enkä myöskään itse tunne kuppia, kun se on oikein paikoillaan. Hätävarana on sitten kortsut, kun ei ole aikaa isommalle säädölle :D Tämä ei tietenkään ole se varmin ehkäisyvaihtoehtoja, mutta oikein käytettynä toimii hyvin ja ehkä soveltuu niille pareille ehkäisyvaihtoehdoksi, jotka pystyvät elämään sen vaihtoehdon kanssa, että raskauden mahdollisuus ei ole täysin poissuljettu. Tosin eipä se koskaan ole minkään vaihtoehdon kohdalla, kun inhimillisyys aiheuttaa vääjäämättä unohtelua ja sterilisaation jälkeenkin on tapahtunut raskautumisia.

Halusin kertoa tästä vaihtoehdosta, koska itse olisin toivonut saavani "ehkiskupista" tietoa, kun etsin hormoonittomia ehkäisyvaihtoehtoja. Ehkäisyneuvoloissa pessaareista ei vaihtoehtona puhuta tai en ole ainakaan itse saanut tietoa ja kysyessäni asia on tyrmätty, kun eivät ole niin luotettavia ehkäisyvaihtoehtoja, vaikka jokaisenhan pitäisi itse päättää ja arvioida, mikä vaihtoehto sopii omaan seksielämään parhaiten.

Puhu muru

Kiitos Hellu kommentistasi ja suosituksesta. =) Täytyy ehdottomasti käydä tutkimassa tuo FemCap cervixpessaari. En ole siitä kuullutkaan. Itse mietin kuparikierukkaa jo heti kuopuksen synnytyksen jälkeen, mutta jotenkin se on pelottanut. Siitä on kuullut niin paljon kaikkea ikävää. Ja tuo vuotojen lisääntyminen... Mutta kokeilen nyt avoimin mielin.

Ihan positiivista, että vaihtoehtoja on kuitenkin kortsulle. En minäkään ole pessaarista kuullut kuin joskus ajat sitten ja se on ollut enemmän osastoa "historia". Ikävää, että sinut on jätetty noin yksin asian kanssa ehkäisyneuvolassa.  Hormoonittomassa ehkäisy vaihtoehdossa aion kuitenkin pysyä loppuelämäni, koska se sopii minun kehooni parhaiten. 

Lalli

Minulle kävi niin kaksi vuotta sitten, että kotikaupunkini ei suostunut asentamaan kuparikierukkaa jälkiehkäisynä. Olin sitä ihan tosissani hankkimassa, kun olin löytänyt tiedon käypä hoito -sivuilta ja hormonaalisia jälkiehkäisyjä en halunnut (ja se ensimmäisen ei olisi minulle kuulemma käynytkään ylipainon takia). No nyt on sitten 2-v tytär... Ja kuparikierukka edelleen asentamatta. Ovulaatiokalenteri-appsin ja oman kehon tuntemuksen perusteella mennään, jos olis kortsupäivä, niin sit jotain muuta.
Jostain syystä kuparikierukan asentaminen kuitenkin pelottaa...

Puhu muru

Onpa kurjaa tuommoinen toiminta kotikaupungin puolelta. Vauvan tulo oli varmaan aikamoinen yllätys. Kannattaa vaan yrittää selvittää tuota kuparikierukka asiaa. Minusta ainakin tuntui, että keskustelu gynekologin kanssa auttoi. Ja toisaalta ajatus siitä, että jos tämä ei sovi niin otetaan se sitten pois. Pystyisitkö mennä puhumaan jonkun kanssa esim neuvolassa ehkäisyasioista?

Tsemppiä sinulle. Toivottavasti löydät sinulle sopivan menetelmän. =)

Vierailija

Ompas ajatuksia herättävä kirjoitus! :)
Meillä on tällä hetkellä tilanne, että esikoinen täyttää tässä kuussa 2v ja nuorimmainen on 3kk ja sunnuntaina tein plussaa näyttävän raskaustestin. Ehkäsyä olemme käyttäneet mutta kerran kävi sen kanssa vahinko ja tässä lopputulos. Olen täällä itkenyt silmät päästäni ja miettinyt asiaa kymmeneltä eri kantilta. Olemme nyt päätyneet kuitenkin keskeytykseen, koska oma jaksaminen on jo nyt kortilla huonosti nukkuvan esikoisen ia pienen vauvan kanssa. Kuparikierukkaa olen miettinyt jatko ehkäisyksi

Puhu muru

Kiitos palautteestasi. <3 Onpa teillä vaikea tilanne. On kuitenkin tärkeää miettiä omaa jaksamista vaikka joutuisi tekemään ikävän valinnan. Me olemme ihmisiä ja teemme virheitä. Voimia sinulle ja kumppanillesi.

kuparikierukka

Kuparikierukka ollut reilu 3v. Alussa (nykyisin ex) mies tunsi langat, mutta nekin meni panemalla "piiloon" ja lääkäri voi lyhentää niitä. Kohtu kipuilee välillä, mutta sen kyllä kestää. Ja menkat, ei ne nyt niin runsaat ole. 2päivää tiputtelee, 1-2 päivää vuotaa runsaasti ja 2 päivää tiputtelee. Kaikki kauhut joista kerrottiin, on pelkkää kauhua ja huonoa tuuria. Oon miettinyt pois ottoa, mutta sinkkuna tää on helpoin ehkäsy.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi kuparikierukka. Mielenkiintoista kuulla käyttäjä kokemuksia. Yleensä noista huonoista puolista ja kauhuista kuulee aina enemmän. Täytyy toivoa, että mullekin kävisi tuuri ja tuo sopisi. =)

Vierailija

Hmm.. Ristiriitaiset tunteet kyllä tätä lukiessa, itsellä kun raskaaksi tuleminen ei onnistu ilman rankkoja lapsettomuushoitoja. Tasan ei käy onnen lahjat!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. En tiedä miltä sinusta tuntuu, mutta onhan tämä epäreilua. Toivottavasti en aiheuttanut turhaa pahaa mieltä. On onni tulla helposti raskaaksi, mutta siinä on omat ongelmat. Toivon, että kuparikierukan kanssa saisi taas elää ilman turhaa stressiä. 

Vierailija

Mulla on kuparikierukka toiminut hyvin. Viimeisen lapsen jälkeen laitettiin aluksi hormonikierukka, mutta se ei sopinut, joten vaihdettiin kuparikierukkaan. Pelkäsin myös runsaita kuukautisia, mutta ei onneksi ole tavallista runsaammat. Suosittelen lämpimästi. Kohta pitää jo oma kierukka käydä uusimassa.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Kuulostaa hyvältä! Minullekaan ei sopinut horminikierukka. Tuli kamala akne ja kovia vatsakipuja. Ihan kuin keho olisi vielä vuoden jälkeen vain hylkinyt sitä. Todella toivon, että kuparikierukka sopisi minulle! Nämä positiiviset kokemukset aina lisää toivoa. =)

Vierailija

Meille kävi niin kuparikierukan kanssa että se petti,sitä ei edes löytynyt mistään kun ultrattiin,todennäköisesti tullut pihalle kun oli ihan jäätävän runsaat kuukautiset. Kovasti tuskailtiin mitä tehtäisiin mutta valitettavasti oikea ratkaisu meille oli keskeytys. Nyt on käytössä hormoonikierukka ja toivottavasti se pysyy paikoillaan.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Tämä on taas tätä osastoa "kauhutarinat". Mutta noinhan se on, ettei kuparikierukka kaikille sovi ja voi tulla ikäviäkin yllätyksiä. Kurjaa, että jouduit tuon vaikean valinnan eteen. Toivottavasti horminikierukka toimii sinulla ja minulla kuparikierukka. =)

Vierailija

Itse miettinyt myös tuota kuparikierukkaa. Neuvola tarjoaa vain hormonaalista ehkäisyä. En tiedä miksi, onko helpompaa heille, vai mikä siinä on.
No mutta netissä törmäsin "uuden ajan" kuparikierukkaan:gynefix. Vielä en ole päätöstä tehnyt, mutta jos päädyn kierukkaan otan tuollaisen enkä perinteistä kuparikierukkaa.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Mä oon huomannut, että kyllä hormoniehkäisyä tarjotaan useimmiten. Kuparikierukkaa liittyy edelleen turhaa dissaamista, totesi ehkäisyneuvolassa työskennellyt kollegani.  Ja siitä olen samaa mieltä. Kannattaa kyllä ehdottomasti harkita kuparikierukkaa ja ottaa selvää työstä "uuden ajan" kierukasta. Itse olen siitä lukenut, mutta mulle laitettiin ihan se perinteinen. Ja tuu kommentoimaan, millainen se uus on - jos otat sen. =) 

Jen

Minulle ei neuvolassa kerrottu ehkäisymenetelmistä mitään, ei raskauden loppuvaiheessa eikä synnytyksen jälkeen. Onneksi itsellä on kuitenkin tietoa erilaisista ehkäisymenetelmistä ammatin puolesta ja valinta oli helppo: hormonikierukka. Se on toiminut todella hyvin. Täysimetyksellä mentiin kuusi kuukautta eikä vaikuttanut herumiseen tai muuhun ollenkaan. Kuukautisia ei ole näkynyt vielä mutta en niitä nyt kaipaakaan :D
Kaikilla perheillä ei kuitenkaan tietoa erilaisista ja mahdollisen imetyksen kanssa sopivista ehkäisymenetelmistä ole. Ja sen takia olisikin tärkeää jo raskausaikana saada tietoa eri ehkäisymenetelmistä, jotta vanhemmilla olisi mahdollista miettiä asiaa kunnolla jo ennen kuin asia tulee ajankohtaiseksi. Sitten synnytyksen jälkeen olisi helpompi hankkia ehkäisy. Tällä tavoin voitaisiin mahdollisesti vähentää vasta synnyttäneiden naisten raskaudenkeskeytysten määrää.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Kuulostaa niin tutulta, ettei neuvolasta ole saanut riittävästi tietoa. Hienoa, että sinä tiesit vaihtoehdoista ja löysit hyvän ehkäisymenetelmän itsellesi. Haasteita tuntuu tulevan ennen kaikkea silloin jos ei halua/ tai jos ei sovi hormonaalinen ehkäisy.

Täällä kommenteissa useampi ihminen ja itseni mukaan lukien on melkein pelännyt laittaa kuparikierukan. Huono maine kiirii aina nopeammin kuin hyvä ehkäisymenetelmissäkin. Olen itse todella iloinen, että sain gynekologi Leena Väisälältä parempaa tietoa ja uskalsin ottaa kuparikierukan. =)

SJM takana ja tavallinen päällä.

Esikoisen jälkeen oli e-pillerit, myös kakkosen jälkeen. En tosin voinut imettää, minusta riippumattomista syistä. Kakkosen ollessa vajaat 2, otin kuparikierukan. Vuoto on ollut ehkä karvan verran runsaampaa, mutta ei mainittavasti. Muksut on nyt 11 ja 6 ja odotan sterilisaatioon. Olisi toki voinut jatkaa kierukallakin, mutta kyllä meidän / ainakin minun lapsiluku on tässä. 99% varmuudella. Ainut poikkeus on se, että jos tulisinkin raskaaksi steriloinnista huolimatta. Silloin täytyisi miettiä, pitkään ja hartaasti.

Kupari

Oikean ehkäisyn löytäminen on vaikeaa! Kokeilin ensin hormonirengasta ja koin pahoinvointia. Synnytyksen jälkeen suositeltiin hormonikierukkaa eikä sekään toiminut. Pää meni sekaisin ja halut katosivat. Aika hyvä ehkäisy... Reilun vuoden jälkeen vaihdoin kuparikierukkaan ja kappas vaan, toimii! Vuoto ei ole runsaampaa, ihottumaa ei tullutkaan. Eli, kunpa olisin saanut tämän heti eikä tuskaisen kokeilujen jälkeen, jotka kävivät myös kalliiksi.

Puhu muru

Tarinasi kuulostaa melkein samalta kuin minulla. Minulla muutamat eri e-pillerit, hormonirengas, hormonikierukka... Oikean ehkäisymenetelmän etsiminen ei todellakaan ole välttämättä mikään helppo nakki. Ja tuntuu myös lompakossa niin kuin mainitsit. Ihana kuulla, että sinullakin kuparikierukka on toiminut. Tämä on ollut kannustavaa kuulla täällä blogin kommenteissa näitä positiivisia kokemuksia kuparikierukan käytöstä. Kiitos sinullekin. =)

Nyt oikeasti

Jos käyttää pelkkää laskemista ehkäisyn niin silloin on kyllä oltava valmis siihen että raskaaksi voi tulla! En voi käsittää näin välinpitämätöntä toimintaa...

Vierailija

Kuparikierukan ehkäisymekanismi perustuu pääosin siihen, että se vierasesineenä aiheuttaa kohtuonteloon sellaisen tulehdustilan, että hedelmöittynyt munasolu ei pääse kiinnittymään seinämään. Tavallaan se siis "abortoi" jo kehittymään lähteneet alkiot. Hormonikierukka puolestaan ehkäisee myös ovulaatiota, joilloin hedelmöittyminen ei pääse alkuunkaan tapahtumaan. Siitä on myös joitakin terveyshyötyjä ja vähemmän haittavaikutuksia, joten siksi kuparikerukkaa harvemmin enää suositellaan. Terveisin lääkäri

Leena V.

Hyvä nimimerkki lääkäri,

Valitettavasti viestissäsi on väärää tietoa kierukoiden vaikutusmekanismeista.  Muutenkin toivoisin ammattinsa kertovilta henkilöiltä oikealla nimellä julkaisemista, jotta voitaisiin tarkistaa, onko henkilö todellakin väittämänsä ammattikunnan edustaja.

Toimin itse vuosina 2008-2015 lääketeollisuuden asiantuntijalääkärinä nimenomaan raskauden ehkäisyn parissa.  Eräs tärkeä tehtäväni oli vastat ehkäisymenetelmiin liittyviin kysymyksiin.

Kohdunsisäiset ehkäisimet suojaavat raskaudelta estämällä hedelmöityksen. Tämä perustuu siihen, että ehkäisin vaikeuttaa siittiöiden ja munasolun kulkua ja/tai heikentää siittiöiden kykyä hedelmöittää munasolu. Tämä johtuu sytotoksisista ja fagosyyttisistä vaikutuksista jo ennen kuin munasolu saavuttaa kohtuontelon.

Tästä kertova tieteellinen artikkeli löytyy osoitteesta https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17531610

Kuparikierukka on toki lisäksi kaikista luotettavin jälkiehkäisy, jolloin se toimii myös estämällä mahdollisesti hedelmöittyneen munasolun kiinnittymistä kohtuonteloon.

Hormonikierukankin ehkäisyteho perustuu nimenomaan hedelmöittymisen estoon.  Ovulaatio useimmiten tapahtuu.

Terveisin,

Leena Väisälä, gynekologi

https://www.aava.fi/asiantuntija/vaisala-leena

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat