Kahdeksan vuotta sitten, keskospoikani päästyä sairaalasta, olimme kahden. Käperryimme ihanaan vauva-arkeen, kotiimme. Yksiöni oli kuin pieni pesä meille. Rakkaus vauvaan oli valtava. Pidin poikaani sylissä, kantoliinassa ja nukuimme vierekkäin. Meillä kävi kylässä ystäviä ja omaa perhettä, muuten varoimme pöpöjä. Välillä menimme mummolaan lepäämään, kun en enää jaksanut valvoa vauvan kanssa.

Miten ärsyttikin tiskata väsyneenä pitkän päivän jälkeen, pojan vihdoin nukahdettua. Ja olohuoneessa odotti vain tyhjä sohva ja telkkari. Nukkumaan mennessä otin vanhan nalleni kainaloon. Hellyyden kaipuu tuntui kipuna kehossa. Miten paljon voikaan ikävöidä toisen aikuisen kosketusta?

Pelkäsin, etten kelpaisi enää ikinä kenellekään. Huolisiko kukaan meitä molempia? Sanoisiko joku minulle vielä ne maailman kauneimmat sanat: Minä rakastan sinua.

Olin nuori nainen ja minulla oli myös seksuaaliset tarpeeni, mutta eipä miehiä isketä vaunujen kanssa noin vain. Saanko naisena ja äitinä haluta seksiä ilman sitoumuksia? Tekeekö se minusta jotenkin huonon?

Onneksi välillä oli omaa aikaa. Poikani meni mummolaan hoitoon. Urheilin, tapasin ystäviä ja välillä käytiin viihteellä. Ne harvat vanhat ystävät, jotka olivat vielä kuvioissa ja uudet äitiystävät olivat korvaamattomia. Toiset äidit auttoivat jaksamaan arkenakin ja lenkkeillessä parannettiin maailmaa.

Kokeilin seurusteluakin ja oli ihanaa kokea, miltä tuntuu kahden vanhemman perhe. Minun oli silti pakko jatkaa matkaani. Halusin jakaa lapsen tuoman ilon toisen aikuisen kanssa, mutta en halunnut tyytyä ”ihan hyvään” suhteeseen. Halusin rakastaa joka solullani ja tulla rakastetuksi. Halusin haluta ja tehdä töitä, jotta suhde kestäisi.

Yksin oleminen teki hyvää minulle. Opin, mitkä valtavat voimat minulla on ja perhe sekä ystävät tukenani. Minulla oli kaikki hyvin. Mutta minulta puuttui silti jotain tärkeää.

Kommentit (2)

Vierailija

Samat fiilikset. Hyvin kirjoitettu ja hyvä kun kirjoitat, niin ei tunnu siltä kuin olisin ainoa jolla tämmönen olo...ja kuva tietää, että toivoa on. :)

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Se oli minulle todella tärkeä, sillä tiivistät siinä juuri sen miksi kirjoitin tämän. Halusin, että niin monen yksin elävän vanhemman aito suru ja pelko liittyen toisen aikuisen ihmisen kaipuuseen tulee näkyväksi.

Koin sen itse ja mielestäni aiheesta puhutaan vielä aivan liian vähän. Sekin auttaa, että tietää ettei ole ainoa, niin kun sanoit. Ja toivoa on. ❤️

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat