Muru tekee säännöllisen epäsäännöllisesti työmatkoja ulkomaille. Reilun kuuden vuoden yhdessä olonkin jälkeen ikävä aina yllättää voimallaan. Ikävä tuntuu kehossa ja se täyttää ajatukset. Välillä se saa ärsyyntymään ja ärjymään. Joskus se tekee minut mustasukkaiseksi.

Ikävä alkaa hiipiä jo ennen kuin muru lähtee lentokentälle. Mielen täyttää haikeus ja olo tulee vähän alakuloiseksi. Äitinä minun täytyy kuitenkin pitää ”hymyä huulilla” , sillä en ole ainoa, jota ikävä painaa. Lapset reagoivat myös ikävään, kukin omalla tavallaan. Puhumme yhdessä ikävästä ja kaipauksesta. Silti lasten ikävöinti on välillä yllättävän rankkaa. Kolmen kanssa yksi syli käy välillä ahtaaksi.

Eilen saimme ennen päivällistä iloisen puhelinsoiton murulta. Se kuitenkin päättyi valtavaan itkuun isomman tyttömme kohdalla. Tuntui kuin pato olisi auennut ja itku sekä huuto tulvivat hänestä. Koko rappu varmaan raikasi sydäntä särkevistä ”Isiiiiiii, isiiiiiiii, isiiiii” -huudoista. Vauva ei ihan ymmärtänyt, mitä tapahtui, mutta yhtyi itkuun kuitenkin.

Yritin lohduttaa tyttöä parhaani mukaan, vaikka en isi ollutkaan. Itku jatkui pitkään ja helpotti vasta, kun muru soitti skype -puhelun. Minä näin siinä kaiken kaaoksen keskellä valtavasti rakkautta. Tunsin jopa ylpeyttä, miten vahva suhde tytöllämme on isäänsä. Esikoisella ja kuopuksellakin oli ikävä isää, mutta he näyttivät sen eri tavoin. Esikoinen vain puhui taukoamatta ja vauva kitisi puhelimen perään.

Huomaan itsekin vasta murun ollessa pois arjen hulinoista, miten valtavasti rakastan häntä. Ajattelen häntä enemmän. Kaipaus on tärkeä tunne. Se auttaa näkemään lapsiperhe arjessa haalistuneen rakkauden piinkovan ytimen. Silloin tiedän, miksi haluan jakaa elämäni juuri tuon miehen kanssa.

Ikävä koskee välillä kehossa ja odotan hänen kotiintuloa yhtä paljon kuin lapset. Iltahetkemme tv-sarjoja katsellen saa kultareunukset. Ei telkkarin katsominen yksin rentouta yhtään niin paljon. Ikävöin murua silittämässä minun hiuksia ja hieromassa hartioita. Vaikka positiivista on, että yksin ollessani teen kotitöitä paremmin, kun en ole nauttimassa elosta murun kainalossa. (naurua)

Kaipaan kosketusta, hellyyttä ja seksiä. Olen työmatkojen ajan rakkauden vankilassa odottamassa murun kotiintulo päivää. Välillä se tuntuu kuin olisi muurahaisia pöksyissä. Olo on kuin laihduttajalla. Ajattelen seksiä enemmän kuin normaalisti, koska en saa nauttia siitä. Sooloseksi on toki ihanaa, mutta seksiin kuuluu yhteys toiseen ja sitä ei saa yksin. Odotus onneksi palkitaan intohimoisella jälleen näkemisellä lasten mentyä nukkumaan. Joskus intohimo menee yli ja muuttuu tappeluksi, kun toinen on liian väsynyt matkan jälkeen.

Toisinaan ärisen murulle puhelimessa, koska ikävä saa olon ärsyyntyneeksi. Tulee helposti motkotettua: ”Miksi aina sinä pääset ulkomaanreissuille?” Vaikka oikeasti minun tekisi mieli sanoa: ”Halkean kohta tästä ikävästä, tule nyt piru vie pian kotiin sieltä.”

Huomaan myös, että tulen erilailla herkäksi murun puheille, kun hän on matkalla. Tulkitsen helposti hänen äänensävyään tai sanomisiaan. Ikävä värittää niitä. Saatan ajatella, että eihän tuolla ole yhtään ikävä minua, vaikka muru olisi vain hyvin väsynyt. Näinä hetkinä on myös otollinen hetki tulla mustasukkaiseksi.

Muutamia vuosia sitten muru lähti Serbiaan työmatkalle ja matkaseurana oli Suomesta kovimpien mallitoimistojen ”seksikkäimmät mallit”. Vaikka kuinka yritin, ärisin murulle joka toisella kerralla, kun puhuttiin puhelimessa vain mustasukkaisuuden takia. Tiukkasin jopa suoraan: ”Joko olit panemassa?” Naurettavaa, mutta niin totta.

Luottamus on kuitenkin parisuhteen yksi kulmakivi. Ei ulkomaille asti tarvitse lähteä pettämään. Jokaisessa suhteessa on omat säännöt, jotka on hyvä puhua selviksi. Meillä on omat sääntömme.

Muru on muistuttaa minua usein ennen työmatkalle lähtöä, että pettäminen on valinta. Hän on valinnut minut. Tuota lausetta murun täytyy toistaa minulle vielä pitkään, sillä se auttaa. Puhuminen ylipäänsä auttaa. Työmatkan aikana on vielä tärkeämpää varoa oletuksia. Niistä syntyy helposti turhaa riitaa ja mielipahaa.

Työmatkat voivat mielestäni vahvistaa rakkautta. Lapsienkin on hyvä oppia käsittelemään kaipauksen ja ikävän tunteita. Samalla he oppivat luottamaan, että vanhemmat tulevat aina takaisin. Rakkaus on läsnä, vaikka ihmiset olisivat eri paikoissa. Työmatkaviikkoina meidän aikuisten ei tarvitse kinata, kumpi pesee kakkapyllyn. Sen sijaan voimme illalla ikävöidä toisen lämmintä ihoa ja tuttua tuoksua.

Ehkä nämä matkat tekevät minulle ja murulle oikein hyvää. <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat