Me synnymme, muutumme ihmisiksi meitä huolehtivan aikuisen katseen ja kosketuksen kautta. Oli hän sitten kuka vain, hän piirtää meille kehomme ja mielemme rajat.

 

Maailma ajaa meidät kuitenkin uskomaan siihen rumaan totuuteen, että jokainen on oman onnensa seppä.  Näin ei minun mielestäni ole. Se ei ole totuus vaan uskomus, joka meille syötetään ylhäältä päin.

 

Olen työssäni seksuaaliterapeuttina etuoikeutetussa asemassa, kun saan nähdä ihmisten salaisimpiin mielen kätköihin. Ja arvatkaa, mitä sieltä löytyy? Tarinoita siitä, miten olemme suhteessa toisiimme – toisiin ihmisiin.  Yhteys muihin on mittari, jolla taiteilemme ja yritämme löytää merkityksen elämäämme. Selityksen sille, miksi minusta tuntuu tältä.

 

Annan teille tosielämän esimerkkejä. Isoäitini kohtasi isoisäni kanssa ehkä vanhemman kamalimman painajaisen, oman lapsen sairastumisen sekä kuoleman. Miten he siitä selvisivät? Isoäitini löysi jumalan ja ihmiset, uskon ympäriltä. He muodostivat hänelle piirin, joka oli kuin varakeuhkot hengittämässä ilmaa, kun ei itse jaksanut. 

Isoisäni suri yksin. Hän meni vintille yksin, kuolleen poikansa huoneeseen ja itki. Onneksi itki. Hän ei ehkä puhunut surustaan, mutta loi yhteyden muihin miehiin rakkaan harrastuksensa kautta. Joskus hiljaisuus voi olla suurta yhteyttä.

 

Isoäitini ja isoisäni ympäröivät toisensa ja äitini rakkaudella. Yhteydellä toisiinsa, ei menemällä poispäin, vaikka niitäkin askelia otettiin.

 

Muistan itse hyvin, miten esikoistani odottaessa pelkäsin tulevaa. Halusin ympäröidä itseni ja vielä syntymättömän lapseni ihmisillä, jotka välittivät meistä. Nuo ihmiset auttoivat minua uskomaan joka hetki siihen, että minä pystyn. Minä selviän yksin vanhempana. Muutenhan en ollut yksin. Minulla oli perheeni, tärkeimmät ystäväni ja sain vielä elämältä lahjana maailman ihanimman perhepäivähoitajan pojalleni.

 

Joka hetki joku kokee kriisin. Jotain mikä on niin kamalaa, että se ylittää sietorajamme. Niinä hetkinä me ennen kaikkea tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme kuitenkin toisiamme pienempienkin murheiden ja pahan olon äärellä – ihan tavallisessa arjessa.

Sanoin eräälle asiakkaalleni tällä viikolla, että mitä jos hän lähestyisi ystäväänsä, joka oli pettänyt lupauksensa. Jos hän olisikin se joka ojentaisi kätensä ja sanoisi: ”Minä ymmärrän, miksi teit niin. Sinulla oli paha olo, tiedän miltä se tuntuu. Ja nyt sinä vain haluaisit piiloutua sen aiheuttaman häpeän takia. Ei sinun tarvitse, olen ystäväsi edelleen ja välitän sinusta. Tiedän, että sinulla on hyvä sydän. Annan sinulle anteeksi.”

 

Elämässä ei ole tärkeää olla aina oikeassa. Tai selviytyä yksin. Käännä mieluummin kasvosi niiden ihmisten suuntaan, jotka ovat merkityksellisiä sinulle. Ja kerro se heille, heidän takiaan. Toimi sen mukaan. Silloin sinunkin elämäsi on merkityksellistä. <3

 

*Mitä sinä ajattelet, pitääkö ihmisen selvitä yksin? Millaiset asiat tekevät sinulle elämästä merkityksellisen? Kerro pala tarinaasi tai mielipiteesi asiaan rohkeasti toisia kunnioittaen. 

*Kuvat ovat ystäväni Annette Evokarin ottamia ja viimeinen käsi kuva on Pixabaysta

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat

Instagram