Juoksua, joogaa, koripalloa, salitreeniä, kotijumppaa… Olen pohtinut treenaanko pienen vauvan äitinä hyvien pakaroiden takia vai hyvän olon takia. Haluaisin olla niin aikuinen, että treenaisin vain hyvän olon takia. Mutta en ole. Minussa asuu myös turhamaisuus.

 

Haluan näyttää hyvälle. Olen lukenut Cosmopolitan lehteä siitä asti kun se alkoi ilmestyä 2000-luvulla ja maailmankuvani on varmasti muokkaantunut sen mukana. Cosmon merkitys on muuttunut elämässäni, mutta kauneusihanteet lehden sivuilta ovat piirtyneet verkkokalvolleni iäksi. Ja olen raaka ennen kaikkea itseäni kohtaan. Muille olen paljon armollisempi. Olen niin lapsellinen, että olen jopa haaveillut minishortsien käytöstä ensi kesänä. Viime kesänä en niihin mahtunut raskauskilojen takia, mutta nyt mahdun. Ja olen siitä superonnellinen.

 

Tiedän, että raskauskiloille on hyvä syy ja vauva on suuri lahja. Minusta tuntuu silti väärältä ja epäreilulta lihoa niin paljon. Olo on kuin minulla olisi rasvapuku päällä. Olen itse siellä alla, mutta en näy eikä tunnu oikealta. Valokuvat ahdistaa, kaikki ihanat vaatteet ovat liian pieniä. Ja onhan muutos valtava. Vajaan vuoden aikana melkein 30 kiloa lisäpainoa on paljon! Ei siitä pääse mihinkään. Se ei muuta suhdettani vauvaani, joka on ihmeellinen. Se muuttaa minun suhdetta itseeni. Ja se on vaikeaa.

 

Nyt varmaan joku miettii, miten syön raskaana tai treenaanko silloin. Syön raskaana enemmän kuin normaalisti ja herkutkin maistuu paremmin. Syöminen on osasyy kiloihini. Olen kuitenkin jokaisen raskauden aikana treenannut. Nyt kolmannenkin kohdalla pelasin koripalloa vielä raskausviikolla 20. Sitten jatkoin salilla käymistä, uimista, äitiysjoogaa ja kävelyä omaa kehoa kuunnellen. Pyöristyn silti komeasti. Olen vain todennut, että näin kehoni toimii. Laihduttamaan en silti rupea raskaana.

 

On ihana huomata pitkästä aikaa, miten muru ei voi olla seuraamatta katsellaan minua kun olen vähissä vaatteissa. Tiedän, että hän pitää näkemästään. Mutta se ei yksin riitä. Jotta voin olla haluttava, minun pitää itse kokea olevani sitä. Pikku hiljaa tuntuu siltä. Ja treenaaminen auttaa siihen. Raskauskilot ovat pudonneet pikku hiljaa ja treeni kiinteyttää kehoa. Urheilun tuomat endorfiinit saavat olon tuntumaan hyvälle ja peilin armollisemmaksi. Siitä se lähtee. Kun minusta ei enää tunnu muumimammalta löydän itsestäni seksin jumalattaren pyykkivuorista välittämättä. Ja muru kyllä huomaa eron minussa.

Vauvapalstat ja äitiryhmät ovat täynnä tuoreiden äitien treenaamiseen liittyviä ketjuja. Olen jo vähän oppinut katsomaan, mitä luen ja mitä en lue. Osalla on todella upea kroppa jo viikko synnytyksen jälkeen ja he eivät edes näytä synnyttäneiltä. Olen onnellinen heidän puolestaan. Minulle se kuitenkin aiheuttaa välillä katkeruuden kyyneliä. Tuntuu lähes pahalta katsoa noita kuvia ja sitten omaa peilikuvaa.  

 

Minulle sopii paremmin lukea treenausketjuja, joissa äideillä on samanlainen kokemus raskauskiloista. Se helpottaa ja antaa toivoa. On ihana tietää, etten ole ainoa ja joku tietää, miltä minusta tuntuu. Vaikka nuo äidit ovat tuntemattomia, he ovat tärkeitä minulle. Sieltä saadut treenivinkit ovat olleet myös hyviä. Joskus on myös hyvä sanoa edes kirjoittamalla kuinka harmittaa ja nauraa ”yhdessä”. Toisen äidin antamat lohduttavat tai kannustavat sanat ovat arvokkaita.

 

Tapasin tutun äidin eilen ruokakaupan edessä. Olin itse tulossa juoksulenkiltä, niin kuin hänkin omaltaan. Hän kertoi, miten lenkki oli auttanut aamuiseen kiukkuiseen oloon. Minä olin aivan samaa mieltä. Jo pelkkä masentava maanantai voi kääntyä paremmaksi kun hölköttelee vaunujen kanssa, tekee muutaman askelkyykyn ja venyttelee.

 

Vaikka haluan ne ihanat timmit pakarat, litteän vatsan ja viimeiset raskauskilot pois, ei kyse ole silti vain turhamaisuudesta. Kyse on oikeasti myös hyvinvoinnista. Ei se ole huono asia, jos äiti on hyvässä kunnossa. Kauppakassit jaksaa kantaa paremmin ja pari lastakin menee ohessa kolmanteen kerrokseen. Mieliala kohenee. Parisuhde eheytyy, kun nauttii itsestään ja mieli on virkeämpi. Lapset saavat samalla hyvän mallin liikunnasta nauttivasta äidistä.

 

Mikset sinäkin alkaisi treenaamaan? Ei ponnari liian kireällä vaan oman fiiliksen mukaan. Älä aloita liian kovaa lankutushaastetta vaan anna vatsalihaksien palautua rauhassa. Voit kysyä vaikka neuvolantädiltä pääsisitkö tapaamaan fysioterapeuttia. Hän voi neuvoa sinut alkuun.

 

Ja jos vain mahdollista, ota mukaasi äitikaveri. Yhdessä treenaaminen on hauskempaa. =)

Kommentit (2)

Niini

Tiedän niin tuon raskauskilo-masennuksen. Esikoisesta pamahti 17kg aikoinaan ja nyt odotan kaksosia rv 23 ja nyt on jo tullut 18 kg. Ja en varmasti ole syönyt epäterveellisesti, vaan olen jättänyt suolan, rasvan ja mm. leivän pois. Mutta joka aamu vaaka näyttää enemmän ja enemmän, ihan sama miten olisi vaan salaattia tai puuroa syönyt edellisenä päivänä. Mulla keho vaan varastoi ihan kaiken ja kerää nestettä ihan hirveesti raskaana. Aineenvaihdunta on ihan seis, en edes hikoile lähes ollenkaan, eikä tähän mikään auta. :(

Tosin yritän lohduttautua sillä, että esikoisen synnytyksen jälkeen paino tippui kahdessa viikossa 14kg ja lähtöpainossa olin vaunulenkkien ansiosta ristiäispäivänä. mutta nyt jo stressaa nämä uudet kilot, kun voin veikata, ettei kolmen alle 2,5v. lapsen kaa jää aikaa urheilulle kunnolla. Siks rukoilen, että nää nykyiset kilotkin ois lähinnä nestettä, mit saa nähä, miten tässä vielä käy.

Puhu muru

Niini. Kiitos kirjoituksestasi. Sun tarinasi kuulostaa niin tutulle. Paino vain nousee ja nousee. Oot vielä ihan uuden edessä kun odotat kaksosia. Olet kyllä hienosti päässyt omiin mittoihin esikoisen kanssa. Liikunta jää tosiaan vähemmälle kun on enemmän lapsia, mutta hyötyliikunta kasvaa kohisten.

Minua on auttanut, kun olen puhunut tästä. Myös nämä blogikirjoitukset ovat auttaneet ja sen huomaaminen, että löytyy muitakin. Sinäkin tiedät miltä minusta tuntuu ja se helpottaa. Eniten sattuu niiden ihmisten sanat, jotka eivät yhtään ymmärrä mistä puhun. Yritä nauttia raskaudestasi ja anna kehollesi aikaa. Pääset varmasti taas mallailemaan lempi farkkujasi kun kuukaudet kuluvat. :)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat