Minä painin ulkonäköpaineiden kanssa joka kerta, kun saan vauvan. Ensimmäiseen neuvolaan mennessä olen saanut yleensä jo ensimmäiset 5 kiloa kasaan ja loppua kohti luku lähenee 30:tä kiloa. Sen pois saamiseen menee suunnilleen vuosi. Minulla imetys ei karista kiloja eivätkä koristreenit paljoakaan nopeuta prosessia.

Normaalisti olen hoikka ja urheilullinen. Siksi muodonmuutokseni saa ihmiset usein hieman hämilleen. Ja toisaalta se aiheuttaa tilanteen, saanko valittaa? Vaikka olen jo kolme kertaa kokenut saman muodonmuutoksen, on se silti vaikeaa. Oma kuva peilissä ei tunnu hyvälle. Ja silti pitäisi ajatella, että rakastan kehoani.

Joka kerta olen salaa toivonut, että tilanne olisi tällä kertaa toisin.

On päiviä, jolloin inhoan itseäni, selluliittireisiä ja muumin muotoista uumaani. Silloin olen miettinyt, haluaako oma kumppani minua vielä. Vai haluaako hän kadulla kulkevia hoikkia ei raskaana olevia naisia? Ja miten ikinä uskaltaisin sanoa nämä pelot ääneen, omalle murulleni?

Ihmiset antavat välillä niin ärsyttäviä neuvoja. ”Älä välitä, ne kilot lähtee kyllä.”

 ”Kilot kuuluvat tuohon elämänvaiheeseen, ole ylpeä niistä.”  ”Imettämällä kilot lähtee.” Välillä on tehnyt mieli huutaa: ”No, **** ei muuten lähde! Sä et tajuu tätä yhtään! Etkä tajuu, miltä musta tuntuu!” Ja silti tiedän, että ärsyttävien kommenttien puhujat ovat tarkoittaneet hyvää.

On päiviä, jolloin olen ylpeä kehostani ja nautin muhkeammista muodoistani. Niinä päivinä muruni tai jonkun ystäväni, jopa työtoverin tai oman äidin kehuva kommentti ulkonäöstä tuntuu mahtavalle eikä vain ärsyttävälle. Kun minulla on hyvä olla omassa kehossani, on hyvä olla muutenkin. Raskausaika on minulle hyvin kehollinen kokemus.

Parisuhteessa toisen kehuminen helposti vähenee pikku hiljaa, vuosi vuodelta. Oman kumppanini sanat ovat olleet kaikkein arvokkaimpia minulle raskausaikana ja sen jälkeen. Myös rakastavan ja himoitsevan katseen voima on ollut parisuhteessamme tuntuva. Siitä tiedän, että olen edelleen hänen silmissään upea.

On etuoikeus saada olla raskaana, synnyttää ja imettää. Mutta meillä on naisina lupa myös käydä läpi kehonmuutokseen liittyviä negatiivisia tuntemuksia. Vasta sen jälkeen voimme aidosti oppia rakastamaan muuttunutta kehoamme. Se voi vaatia jopa terapeutin luona käymistä, toisinaan riittää ystävä, äiti tai oma kumppani.

Kumppanin rakkaus, katse tai mikään lahja ei riitä, jos emme itse rakasta itseämme. Uskon itse olevani jo hyvällä tiellä, vaikka välillä kompuroin edelleen.

Kommentit (6)

Faboulous

Minkä ihmeen takia oot noin armoton itsellesi?! Mitä jos vaan lopetat ajattelemasta mitä muut sun ulkonäöstä ja kiloista ajattelee! Jos sun murus ei tykkää susta vähän pyöreämpänä niin silloin sä et tee semmosella "miehellä" mitään. Itse ajattelin nuorena samoin, kunnes vanhempana (ja viisaampana?) ajattelin, että mitä ihmeen väliä sillä on mitä mieltä muut ovat musta. Usko pois, s on todella vapauttavaa. Enää mua ei kiinnosta mitä muut ajattelee. Yhtään.

Puhu muru

Mä uskon, että sä oot ihan oikeassa. Se on silti vaikeaa olla miettimättä mitä muut ajattelee. Muodonmuutos tuntuu niin rajulta ja aina yhtä hallitsemattomalta raskausaikana. Nyt kun synnytyksestä on 8kk, keho alkaa palautua. Silloin se myös tuntuu tutulta ja omalta. Onneksi rinnallani on ollut rakastava kumppani ja tsemppaavat ystävät. Ja toki ihana pieni suloinen vauva. ❤️

Kiitos neuvostasi, se on arvokas.

( :

Kolmatta lasta odottaessa, aloin lihomaan alusta asti ihan älyttömästi myös. Painoo tuli melkei 30kg, toisi kuin aikasemmin tullut vain n. 15kg. Tällä kertaa join vettä paljon, vein lapset kesällä pyörällä hoitoon. Mut ei auttanu. Turposin vaa. Synnytyksestä 3kk, enkä vieläkään mahu vaatteisiini. Mun täytyisi vielä pudottaa jonkin verran painoa että pääsen lähtöpainoon (ja mahtuisin vaatteisiini). Itse miettiny samaa että mitä mieltä mun rakas on, rakastaakoha se mua enää ku en ookkaa timmi mimmi enää ! Mutta kyllä rakastaa, rakastaa semmosena ku oon. Vaikka oonkin vähän lihonu.

Annan sulle semmosen neuvon, että älä mieti painoasi, tai kuinka pitkään taas menee saada kilot pois. Liikut, elät elämääs, mutta jätä vaa'alla käyminen pois joksikin aikaa. Oot täydellinen just semmosena ku oot. Sä kelpaat rakkaallesi juuri sellaisena ku oot.

Puhu muru

( : kirjoitti:

Oot täydellinen just semmosena ku oot. Sä kelpaat rakkaallesi juuri sellaisena ku oot.

Nämä lauseet otan käyttöön asap! =)

Sun kirjoitus osui ja upposi. Me jaetaan aika samanlainen kokemus vaikka toki koetaan se yksilöllisesti. Suuri painon nousu aiheuttaa helposti epävarmuuden tunteita. Kirjoituksesi oli lohdullista lukea ja kuulla siitä, miten hienosti sä oot tsempannu itseäsi. 

On varmasti totta, et vaaka kannattaa unohtaa. Mulla ei oo vaakaa kotona, mut uimahallin ja neuvolan vaa'at ovat aiheuttaneet pahaa mieltä. Musta kaikista paras vaaka on vaatteet. Nyt kun on jo kolmas kerta menossa, en oo ees vie yrittänyt laittaa mun pieniä pillifarkkuja jalkaani. Ja aion vie odottaa niiden kaa muutaman kuukauden. Mua on auttanut etenkin mielekäs liikunta. Silloin keho tuntuu tutummalta ja mieli virkistyy. Ja rakkaus. Sen voima on huikea. Kiitos muru. <3

Lurde

Tä kirjotus nii osus ja uppos! Tuli ihan tippa linssii lukiessa. Toista odotan ja olin vakaasti päättänyt että tässä raskaudessa en lihoo sitä 30 kiloo kuin viimeksi. No ei se nyt mennytkään niin ja joka viikko vaan painoa kertyy.. lisä painetta painon pudotukseen synnytyksen jälkeen lisää se että jäin myös sinkuksi tän raskauden aikana. Tuntuu hurjan vaikealta kuvitella löytävänsä joskus tulevaisuudessa uusi rakas kahden lapsen äitinä ja vielä kun ei ole koitoisa olo omassa kehossaan. Mutta tästä ja muistakin sun jutuista sai taas vähän uskoa et kyl sen kropan saa kuntoon että asiaan voi vielä sopeutuakkin. Tä sun blogi on eka mitä oon koskaan jaksanut lukea ja pidän tosi paljon! Kiitos sulle :) on kyl tosi rohkaiseva ja tulee hyvä fiilis lukiessa.

Puhu muru

Kiitos ihanasta palautteestasi Lurde. Yritä olla armollinen kehollesi vaikka pyöristyminen varmasti harmittaa. Kahden lapsen äitinä voit edelleenkin löytää rakkauden elämääsi. Yksin oleminen lasten kanssa on rankkaa ja toista ihmistä kaipaa välillä valtavasti. Muistan sen itsekin kun olin yksin poikani kanssa. Aika kului, deittailin ja pojan ollessa pari vuotias löysin muruni.

Uskon, että sinäkin löydät ihanan kumppanin vielä. Onnea odotukseesi. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat