Luin eilen aamulla Helsingin Sanomista juttua Niskalenkki aikapulasta (Täyteen ammuttu elämä ajaa parit kriisin partaalle). Se kertoi aikapulasta lapsiperheen kiireisessä elämässä. Jutussa oli monta hyvää pointtia: ajankäytön pelisäännöt, aikataulujen suunnittelu, puhuminen, arvoista sopiminen. Se kannattaa ehdottomasti lukea ja pysähtyä itsekin sen äärelle pohtimaan, missä teillä mennään. 

Minua jäi kuitenkin hieman häiritsemään, miksi parisuhteesta puhutaan niin kainostellen. Miksi SEKSI JA SEKSUAALISUUS sanoja ei voi mainita suoraan, vaikka niissä piilee yksi lapsiperheiden parisuhdeongelmien suurimmista haasteista? Onko seksi edelleen jotain liian likaista? Irrallista? Epäolennaista muka? 

Seksillä ja seksuaalisuudella on iso rooli parisuhteessa.

En tarkoita tällä pelkkää panemista. Vaan monella tasolla tapahtuvaa toisen kohtaamista, johon kuuluu myös seksuaalinen halu kumppania kohtaan ja yhteinen matka nautintoon. Se on kaikkea koskettelua niin ei-seksuaalisella kuin seksuaalisellakin virityksellä, se on lähelläoloa, silmiin katsomista, toisen näkemistä muunakin kuin vanhempana.

Lapsiperheen arjessa oman ja yhteisen seksuaalisuuden toteuttaminen joutuu myös uuden eteen. Ja se on minusta aina mainitsemisenarvoinen asia. Sillä muutos yllättää niinkuin talvi yllättää autoilijat joka pirun vuosi. Voin omasta elämästä sanoa, että jokainen uuden perheenjäsenen syntymä on kuin se talvi, joka yllättää.

Oman kumppanin kanssa yhteinen aika vähenee ja mahdollisuus spontaaniin seksiin supistuu rajusti tai häviää kokonaan. Tieto raskauden, synnytyksen ja imetyksen vaikutuksista seksuaalisuuteen jää muun tiedon sekaan tai sitä ei edes anneta. Bloggaajakollegani Tosielämän kotileikkejä laittoi juuri postauksen Vauva tuli, halut meni. Hän kyseli siihen minulta neuvoja synnytyksenjälkeiseen haluttomuuteen, joka on valtavan yleistä. 

Onnellisissa ja seksuaalisesti aktiivisissa suhteissa seksuaalisuudella on iso merkitys myös lapsiperhevaiheessa. Silloin on hyvin tärkeää, että molemmat kokevat, että on arvokasta antaa seksille aikaa. On se sitten sitä kuuluisaa ”pikkukakkosseksiä” tai puolen tunnin nipistys yöunista. Ja samaan aikaan on tärkeää tiedostaa, että ollaan elämänvaiheessa, joka on haastava.

Seksillä on oma tärkeä osansa intiimin parisuhteen luojana ja onnellisen parisuhteen ytimenä. Eikö olisi jo aika lopettaa kainostelu seksin ja seksuaalisuuden äärellä ja nostaa se esiin, kun puhutaan perheiden hyvinvoinnista? Silloin annettaisiin lapsiperhearkea eläville pareille myös lupa puhua siitä ja hakea apua.

Parhaimmillaan seksi on energian lähde väsymyksen keskellä, se auttaa jaksamaan ja katsomaan omaa kumppania hymyillen maitolasien kaatuillessa. Ja orgasmit saavat sinut nukkumaan paremmin ja stressitason laskemaan – ehkä siihen kannattaisi panostaa vaikka hieman yöunistakin? <3

*Mitä mieltä sinä olet, kuinka merkittävä osa seksi ja seksuaalisuus on parisuhdettanne? 

*Tsekkaa antamani vinkit Lähiömutsi -bloggarille Pikkukakkosseksiä ja muut seksuaaliterapeutinvinkit . Voit myös käydä testaamassa, missä kunnossa parisuhteenne on tekemällä laatimani parisuhdetestin. Jos sinulla tai teillä on elämässä suurempia solmuja voit varata ajan minulle seksuaaliterapia vastaanotolleni Sexpoon. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan. =)

*Kuvat Pexels

Kommentit (3)

Vauvavuosi

Sitähän se on. Asia, joka hautautuu kaiken muun alle, vaikka kyseessä ei ole mikään vähäpätöinen juttu. Seksi sinällään ja varsinkin se yhteenkuuluvuuden tunne puolison kanssa antaa voimaa arkeen. Puhumattakaan siitä euforiasta mikä seuraavaa päivää siivittää, jos niistä yöunista on napattu se puolituntinen nimenomaan seksiin. Seksi on, kumma kyllä, edelleen joku tabu. Siitä harvoin puhutaan muille kuin puolisolle ja silloinkin kuiskataan. Itse uskoudun puolison lisäksi parhaalle ystävälle, koska naama kertoo kyllä muutenkin missä mennään, että onko vaiko eikö ole saanut. Keskustelu on hyvin välitöntä ja rehellistä. Asia on meille yhtä helposti puhuttavissa kuin mitäpä söit eilen, oliko hyvää. Summa summarum, tärkeää se on itselle, mutta jalkoihin se jää silti liian usein. Vaatii eri tavalla panostusta kuin ennen, koska kiire.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vauvavuosi. Ja ihan ensi alkuun, suuret pahoittelut, että jouduit odottamaan vastaustani ihan luvattoman kauan. Meillä alkoi aika samoihin aikoihin, kun tämän julkaisin vesirokko vol. 1. Siitä kun selvittiin jouluaaton aattona alkoi vesirokko vol. 2. Tytöt olivat päiväkodissa kokonaiset neljä päivää joulukuun aikana, mikä on hieman ruuhkauttanut töitäni.

Mutta asiaan. Puhut äärimmäisen viisaasti kommentissasi. Uskallat sanoa ääneen sen, mitä varmasti moni lukijoistani pohdiskelee. Seksi ja seksuaalisuus ovat vielä monelle tabuja. Olen sen huomannut tulevaa orgasmikirjaani kirjoittaessakin, miten moni nainen on sanonut, miten ihanaa on että puhun orgasmeista. Kun ei ole ketään kenelle voisi puhua. Onneksi sinä voit puhua sekä miehesi, että ystäväsi kanssa - se on mahtavaa! Ja se riittää. 

Vauvavuosi on aika menoa, kaikki muuttuu niin paljon. Tunnistan hyvin tuon kiireen tunteen. Eikä se kauheasti helpota edes taaperon kanssa. Mutta silti, jokainen päivä kuitenkin helpottaa. Ja kaikki muuttuu. Vaikeinakin hetkinä, kun muistaisi yhden tärkeän ajatuksen - kenen muun kanssa tämä olisi muka yhtään helpompaa? Siitä voi päästä nopeasti siihen, että miten hyvä tiimi me olemme vaikeinakin hetkinä. Ei tarvitse olla täydellisiä, mutta hyvä tiimi on tärkeää olla. Tsemppiä teille vauvavuoteen! <3

SURAKKA VELI

SEURUSTELUSSA TÄRKEESTI TUTTUSTUMINEN AVOLIITTO TYTTÖ YSTÄVÄ TYTTÖKAVERI NAIS YSTÄVÄ NAISKAVERI HALU KIINNOSTUS TAHDO LÄHDEÄ ITSELLESI TÄRKEESTI SE SEURUSTELU AVOLIITTO POIKA MIES YSTÄVÄ KAVERI TÄRKEESTI ITSE TÄRISEVÄ PORNOSTTAAT PORNOSEKSI NÖRTTI NYGRI TIPSA TAPSI TAKA HUONE PÖMPELI REIKÄ SILMÄ MURMELI  MURSI PINA PIMPPA PIMPERO TENA MUKSIAVOLIITTO VAIMONA EUKKO KULTA ROUVA PUOLISO EMÄNTÄ SAMAN KATON ALLA ASUMASSA SINÄ TOISEN POJALLE SEN ETUNIMELLÄ OLLUT KYLLÄ SE ON SITTEN ITSELLENI SE  MIEHENÄ TÄRKEESTI TOISEN POIKA OLLUT NIIN OIS SE SIINÄ OLLUYT OLENSE ITSE PARISUHDE PARISKUNTA VAIMONA  RASKAANA SYNNYTTÄÄ TYTTÖ POIKA VAUVA VAIMON OMA LAPSI LASTEN LAPSENMIEHENÄ ISÄ LASTEN TARHA PÄIVÄ KOTI KERHO ESKARI ESIKOULUTYTTÖ ALA ASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 3216325 YLÄASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 97 53 VUOTTA 54 VUOTTA VÄLILLÄ POHJOISAHONKADU28D9 OUTOKUMPU SURAKKA VELIA200320140504021118A

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat