Kirjoitukset avainsanalla kehon kuuntelu

Rakkaus omaa työtä kohtaan antaa hurjat voimat. Into on voiman bensa. Sitä vain kahmii töitä adrenaliinin virratessa suonissa. Voimat eivät silti ole rajattomat, vaikka itsestä tuntuisi supersankarilta. 

 

Sain omien voimien rajallisuudesta karun opetuksen viime viikolla. 

 

Flunssana se alkoi. Yritin tsempata ja vetää sovitut työjutut sekä kirjaani liittyvät haastattelut. Suoritin parhaani mukaan, yritin olla tuottamatta pettymystä kenellekään. Mukauduin uusiin tilanteisiin ja näytin parhaat puoleni. Hymyilin vaikka aina ei olisi hymyilyttänyt. Olin se reipas tyttö, josta olin saanut kiitosta ennenkin.

Samaan aikaan muru oli työmatkalla ja koko arjen pyöritys oli vastuullani. On aivan eri asia ottaa lasten ilot, surut ja kiukut vastaan yksin.  Olisin kaivannut murua, kuuntelemaan minua ja pitämään sylissä. Mutta ei auta itku markkinoilla, joka päivä sama ralli alkoi alusta.

 

Rakkaus omaa työtä kohtaan ei enää riittänyt. Salakavala painava väsymyksen viitta alkoi laskeutua harteilleni tukahduttaen tuota rakkautta. 

 

Päivä päivältä olo paheni, kunnes yhtenä iltapäivänä makasin 40 asteen kuumeessa kotona. Tajusin, etten pysty hakemaan lapsiani päiväkodista. Kehoni oli täydessä hälytystilassa. Voimat aivan kirjaimellisesti loppu. 

 

Olin ylittänyt rajan, vaikka kehoni oli yrittänyt varoittaa. Sekä henkinen että fyysinen raja tuli vastaan. 

 

Ystäväni onneksi riensi apuun ja huolehti kaikesta. Hän haki lapset, teki ruuan ja passitti minut päivystykseen lempeästi mutta päättäväisesti. Kuume ei enää laskenut edes lääkkeillä. Sille oli iso syy. Keuhkokuume. 

 

Lääkäri katsoi minua silmiin ja kysyi: kai sinä ymmärrät, että keuhkokuumeen kanssa ei leikitä.

Tuli aika päästää irti ja perua työkeikat, seksuaaliterapia-asiakkaat sekä unohtaa blogi. Kieriskelin syyllisyyden tunteessa, toisaalta olo oli helpottunut. Tunsin myös henkistä uupumusta vaikka olin nauttinut viimeiset viikot kaikista uusista haasteista. Pakkolepo oli salaa kaivattu tila.

 

Keho on viisas. Kunhan ihminen kuuntelisi sitä. Vaikka itse työssäni opetan tai vähintäänkin neuvon, miten omaa kehoa pitää kuunnella, sokaistun itsekin elämän edessä. Se on inhimillistä. 

 

Toivon silti, että opin tästä jotain. Niin kuin osteopaattini sanoi: "sinun täytyy ottaa kehosi viesti vakavasti.” Kehoni on ainoa todellinen kotini. Ja rakastan elämää yli kaiken. Joten, jos haluan murun kanssa rypistyä ja rakastaa, minun on opeteltava kuuntelemaan kehoni viestejä. Opettele sinäkin. <3

*Oletko sinä joskus unohtanut kuunnella kehoasi? Mitä siitä on seurannut? Opitko sinä kokemuksesta jotain? Ehkä voit jakaa muillekin lukijoilleni jonkun oman oivalluksesi? Ja niin kuin aina, jos postaukseni herättää ajatuksia, kirjoita rohkeasti kommentti. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Muru <3

Kommentit (6)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Hanna / Yli pyykkivuorten kommentistasi ja tsempeistä. <3 Nyt ollaan jo voitonpuolella. Jos oma virheeni auttaisi jotain toista huomaamaan edes hieman aikaisemmin kehon viestit, se olisi hienoa. Ruuhkavuosien keskellä tahti on helposti aika hurja. Tsempit siis kaikille, ketkä sitä tarvitsevat!

Vierailija

Mielestäni on vähän omituista puhua sairastamisesta ikään kuin se olisi joidenkin virheiden tai väärän elämäntavan seurausta. Lapseni aloitti syksyllä päiväkodin, ja sieltä kulkeutuu kotiin kaikki mahdolliset taudit. Olemme sairastaneet puoli vuotta niin, että pisimmät terveet jaksot välissä ovat pari viikkoa. Ja minähän olen kotiäiti, elämääni ei voi kuvata kovin hurjaksi. Lääkärissä ravataan, ja lääkäri minua ystävällisesti informoi, että sairastamisemme on tilastollisesti normaalia - tässä taaperoiässä rakennetaan vastustuskykyä, ja silloin sairastaa taapero ja koko perhe. Ja kun paljon sairastaa, niin elimistö ei pääse koskaan kunnolla palautumaan ja vastustuskyky on koko ajan heikko. Ja se on tietysti otollinen maaperä kierteen jatkumiselle.

Ja kyllähän minä kuuntelen kehoani. Kun TAAS aamulla tuntuu kurkkukipu, niin tiedän, että otetaan rauhallisesti. Mutta asioiden pitää hoitua silti. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykit pestävä.

Lääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä, tätä kestää, kunnes helpottaa. Kehon kuuntelu ei auta, eikä tästä mitään voi oppiakaan. Ehkä voin ottaa lapsen takaisin kotihoitoon, mutta sama odottaa, kun päiväkodin aloittaa uudestaan.

Ystävältäni leikattiin juuri munuaissyöpä. Hän eli hyvin tasaista ja tervettä elämää. Voidaanko sanoa, että kehon raja tuli vastaan, ja hänen olisi pitänyt höllentää ajoissa. Höllentää mistä?

Voihan joskus olla niin, että vetää itsensä aivan piippuun, ja jos elimistö on kovin stressaantunut, niin vastustuskyky on heikko ja sairaudet iskee helpommin. Mutta kyllä pääsääntöisesti näen, että ihmiset vaan sairastuvat, ja sille ei juurikaan voi mitään. Ei, vaikka miten kuuntelisit kehoasi, ja elät rauhallista ja tervettä elämää. Tulee vähän "yksinkertaistettu" olo, jos tämäkin asia pistetään oman toiminnan piikkiin. "Et sitten kuunnellut kehoasi, ja ymmärtänyt höllätä. No, ota nyt ainakin opiksesi."

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Nostit tärkeän näkökulman esille. En missään nimessä tarkoittanut, että kaikki sairastumiset liittyvät siihen, ettei ihminen kuuntele omaa kehoaan.

Tämä kirjoitus oli täysin omaa pohdintaa oman sairastumiseni syistä. Minun kohdalla todennäköisesti syy oli juuri pitkittynyt stressi, siitä seurannut flunssa ja levon puute. En ole ammatiltani lääkäri, enkä millään tavalla pätevä sanomaan kuka sairastuu ja miksi. Omaa elämääni sen sijaan haluan tutkia uteliaana. Ja auttaa esimerkiksi asiakkaitani tutkimaan omaa elämäänsä.

Keskellä ruuhkavuosia on tärkeä olla lempeä itseä kohtaan. Ja tunnen hyvin sen tunteen, että sairastumisia tulee ja menee vaikka kuinka yrittää niitä ehkäistä. Mutta kyllä se helpottaa. Meidän perhe on nähnyt jo valoa tunnelin päässä, kun nuorinkin on jo täyttämässä kolme. Pienet eivät pysy pieninä iän kaiken.  Tsemppiä arkeenne. <3

rossaaja

Ennen joulua sairastuin ensin kovaan yskään, sitten selkää koitteli noidannuoli ja lopulta takareidessä/pakarassa vihloi piriformis. Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän noiden oireiden olleen kehon tapa kertoa että nyt ei ole treenaaminen, treeniolosuhteet, palauttelu, lepo, ravinto ja uni tasapainossa. Jännä miten pitkälle sitä pitää mennä ennenkuin tajuaa hidastaa ja muuttaa tahtia...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta rossaaja. Tarinasi kulku kuulostaa niin tutulta. Ihmisen hyvinvointi on niin monen asian summa, että itse olen ainakin arjessa huomannut miten se välillä unohtuu. Kun yritän pitää huolta syömisestä ja treenistä, huomaan että nipistän yöunista. Tai jos saan rästityöt tehtyä, tajuan että olen syönyt huonosti. Liian kauan kun tuo oravanpyörä pyörii ja tahti vain kiihtyy.... Ai jai. Ehkä näistä pienistä ja isoista "pysäytyksistä" pitäisi olla kiitollinen omalle keholle. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat