Kirjoitukset avainsanalla kohtalo

Luin kesäkuun Kuukausiliitettä (HS) eilen aamiaispöydässä ja huomasin Perhesiteitä palstalla Martti Suosalon haastattelun. Hän kertoo juttunsa alussa, miten tapasi vaimonsa. Siitä ponnahti esiin yksi kohta ja sieltä yksi lause:

 

”Istuin yksin Manalan baaritiskillä ja mietin, mitä täällä oikein teen. Olin 33-vuotias, ja kapakkamaailma oli nähty. Sitten tiskille tuli toimittaja Virpi Suutari, ja olin myyty. Tarjosin hänelle bloody maryn, ja kohta jo suutelimme. Olin kypsä omena poimittavaksi, ja pian muutimme taitelijakommuunista Kampista Kruunuhakaan vuokrakaksioon Virpin kanssa.”

 

Muru sanoo aivan samalla tavalla itsestään. Hän oli viettänyt pitkän sinkkuvaiheen, naurattanut ihania naisia ympäri Helsinkiä kunnes me tapasimme. Kun me löysimme toisemme nettideittien kautta, muru oli kypsä omena poimittavaksi. Jos et ole lukenut, miten meidän rakkaustarina alkoi – käy ihmeessä lukemassa täältä.

Alusta asti muru oli se, joka ehdotti koti-iltaa.  Minä olin ehkä vielä hieman vauhdikas nuori äiti, mutta murun kanssa oli helppo pysähtyä. Vaikka lapsi olisi ollut hoidossa, saatoimme olla kotona. Muru, minä ja poika muutuimme nopeasti perheeksi - sitä me kaikki olimme etsineet ja kaivanneet. 

 

Asiat vain loksahtivat kohdalleen.

 

Oletko sinä ikinä ajatellut kuinka paljon sillä on väliä, miten ja koska me tapaamme mahdollisen kumppanimme? Voi olla, että olet tavannut jo hänet mutta aika olikin väärä? Tai miksi joku kumppani on melkein hyvä, mutta toisaalta kuin hieman liian pieni ”täydellinen” kenkä?

 

Uskotko kohtaloon vai onko kyse sattumista? Yksi rakastuu parturiinsa, toinen silmiin ruuhkabussissa, aina välillä Facebookissa joku etsii ihmistä, jonka oli vain ohimennen nähnyt jossain. Oletko katsonut vuonna 1998 ilmestyneen elokuvan Sliding Doors, jossa Gwynet Paltrow esittää pääosaa? Siinä metron ovet erottavat kaksi elämää, hän ehtii metroon ja toinen jää ulkopuolelle. Miten niin pieni asia voi oikeastikin olla iso, vaikka emme ikinä saisi sitä tietää.

Jatkan pohdintaa meidän esimerkillämme. Tapasimme murun kanssa vuonna 2009. Olimme kuitenkin asuneet 500 metrin matkan päässä toisistamme, käyttäneet samaa metroasemaa, ruokakauppaa ja istuneet samoissa baareissa jo vuonna 2006!  Mutta silloin emme tavanneet. Ainakaan niin, että muistaisimme. En kyllä käsitä, miten en muistaisi noin komeaa miestä…

 

Ajan piti kulua. Meidän molempien piti vielä oppia elämästä ja rakkaudesta.  Jos olisimme tavanneet vuonna 2006, tuskin olisimme vielä osanneet olla yhdessä niin kuin nyt. Meidän piti oppia vielä itsestämme.

 

Terapiavastaanotollani huomaan tämän ilmiön välillä asiakkaistani. On kuin he eläisivät eri vaiheita ja yrittäisivät samaan aikaan sulloa niitä yhden parisuhteen sisään. Tai toisaalta, ihmiset vain löytävät toisensa juuri kun sille on aidosti tullut tila. 

 

Tarinoita rakkauden löytymisestä on monia. Paras asia, minkä voit tehdä on elää elämääsi, nostaa katseen ja katsoa ympärillesi. <3

 

P.s Ole tarkkana metron ovien kanssa. <3

*Olisi ihana kuulla, miten teidän suhteenne alkoi? Rakkaustarinoiden kuuleminen luo aina hyvää fiilistä ympärilleen. Jokaisen parin kannattaakin aina välillä muistella, miten he tapasivat ja miksi he ihastuivat juuri toisiinsa. Olitko sinä raaka vai kypsä omena poimittavaksi?

*Kuvat Piia Kultalahti. Rakkaus kuvan nappasi kesälomalla äitini. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (15)

Riikka

Chatti-palstalla kirjoiteltiin 2004. Tajuttiin asuvamme puolen kilsan päästä toisistamma. Päätettiin nähdä saman tien. Pari tuntia sitten ulkoilutettiin miehen koiraa ja juteltiin. Heti kemiat kohtasi, sitten nähtiinkin jo päivittäin. Samoja kiinnotuksen kohteita. Hän sai mut nauramaan. Siitä on nyt 14 vuotta. 10 vuotta naimisissa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Riikka ihanan tarinanne jakamisesta. <3 Tuo on melkein maailman viisainta nähdä mahdollisimman pian, jos se on mahdollista. Mikä sattuma, että asuitte niin lähekkäin. Ja niin suloista, että teillä kaikki onnistui!

Kun saa toisen nauramaan alkaa tapahtumaan ihmeitä. Minusta ainakin tuntuu, että ruuhkavuosista selviää niin paljon paremmin kun voidaan välillä nauraa oikein kunnolla toisillemme. Jatkakaa te samaan malliin! <3 <3 <3

Heinäpellon tyttö

Minä olin täysin kypsä ❤ odotin vain jotakuta, joka hakisi minut pois kotoa! Sitten nykyinen mieheni pysähtyi juttelemaan isäni kanssa, pidin häntä sinä iltana vain hidasteena nukkumaan pääsylle, mutta hänen palauttaessaan lainatavaroita auringonnousun aikaan pari viikkoa myöhemmin sydämeni suli. Olin viisi minuuttia aiemmin päättänyt lähteä "etsimään miestä", mutta etsintä jäi lyhyeksi. Täydellisen ujona ja heikkoitsetuntoisena en uskaltanut tehdä aloitetta tai edes nimeäni kertoa, mutta onneksi silloin vielä hieman ujo mieheni etsi numerotiedustelusta numeroni ja kilautti viestin. Se oli menoa kerrasta ja meno on jatkunut siitä tiiviinä ja ohi kahden vuosikymmenen vaihdoksen. Olen joskus miettinyt, miten hän sai tuurilla numeron oikein, koska samassa talossa meitä oli neljä samalla sukunimellä olevaa naista. Joskus kysyisinkin, että tulihan viesti varmasti oikeaan numeroon. Tosin sen pitäisi olla selvää, koska viesti alkoi suunnilleen näin: "Hei. Oletko sinä se vaaleanpunapaitainen nainen? Olisi kiva nähdä joskus, jos se sopisi sinulle. ..." Muutkin olivat samoilla pakoilla silloin, mutta vain minä olen meistä harrastanut vaaleanpunaisia paitoja :)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Mikä rakkaustarina - kypsän omenan tarina todella! <3 Kiitos Heinäpellon tyttö sen jakamisesta. En voi sille mitään, mutta minusta on niin ihanaa lukea rakkaustarinoita. Miten jännien sattumien kautta sitä ihmiset löytävät toisensa.

Teidän kohtaaminen on kuin elokuvista, numerotiedustelua ja kaikkea. Tuo "rohkaistuminen" toimia, kun on sen aika on asia mistä puhun paljon asiakkaideni kanssa. Teillä onneksi rohkeus meni ujouden edelle ja johan kypsää omenaa vietiin. Ehkä teidän tarinanne voi toimia rohkaisuna jollekin toiselle! <3 <3 <3 

Omenapuro

Me tavattiin ekan kerran v.1997. Muistan, kun näin hänet ekan kerran lukion ala-aulassa, jossa odotin kaveria. Hän avasi uluko-oven ja astui tuulikaappiin ja jokin juttu tuossa täysin mustiin pukeutuneessa mustahiuksisessa sinisilmäisessä tyypissä sai mun sukat pyörimään niin vinihaa vauhtia, että se oli menoa.
Silloin seurustelu jäi muutaman kk mittaiseksi meistä molemmista johtuvista syistä. Emme olleet kypsiä toisillemme.

Elämän kypsytettyä meitä 21v kyssyin yhteiseltä ystävältä, että mitähän sille komialle uroolle kuuluu. Hän opasti kysymään itse 😂 Niinpä sitten laitoin fb-viestin melekein 8kk sitten.

Nyt ollaan palluumatkalla ja pe tärskäytettiin maistraatissa naimisiin :D Kaksi hyvinkypsynyttä hieman kolohuilla olevaa laatuomenaa!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Teidän rakkaustarina on niin liikkis! <3 Kiitos sen jakamisesta Omenapuro. Miten hassua se onkaan, että elämän pitää aina välillä kypsyttää meitä ja silti tulee se uusi mahdollisuus vielä? Näitä tarinoita ensi rakkauksien luokse paluusta aina välillä kuulee ja onhan niissä jotain taianomaista. 

Te varmasti olitte kypsiä omenoita. Eikä pienet kolhut haittaa, niitä voi yhdessä rakkaudella parannella. Onnea tuoreelle avioparille ja rakkauden täytteistä syksyä teille! Nauttikaa. <3

Arja

Näin nykyaikana Tinderin kautta tutustuttiin ja sovittiin treffit viikon päähän. Oli toukokuun alku 2017 ja olin ollut sinkkuna yli puoli vuotta, ehtinyt kyllästymään pelaamiseen ja kaipasin aitoa läheisyyttä. Miehellä oli kutakuinkin sama tilanne. Hän kutsui minut luokseen (140km päähän) ja olin hänelle ensimmäinen jonka hän kutsui suoraan kotiinsa. Vietimme ihanan illan lähekkäin ja tuntui tosi luontevalta ja rennolta olla toisen kanssa. Seuraavana päivänä kun lähdin kotiin, ajattelin miten ihanat treffit olikaan, mutta toisaalta ei haittaisi vaikka en tyypistä enää kuulisi (jostain syystä miehet jotka olin tavannut, niin olin tavannut heidät korkeintaan kaksi kertaa ja sen jälkeen heistä ei kuulunut mitään). Jatkoimme kuitenkin juttelua ja mitä enemmän juteltiin niin sitä enemmän ihastuttiin :D Pian sovittiin uusia treffejä ja kesän vietin melkein kokonaan miehen kanssa. Sain töitä hänen läheltä ja nyt ollaankin vuosi asuttu yhdessä ❤️ en muista että olisin koskaan aiemmin ollut näin rakastunut, aika oli meille molemmille todellakin kypsä, olemme täydelliset toisillemme ❤️

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Teillä on tuollainen suloinen uuden ajan Tinder lovestory. <3 Kiitos sen jakamisesta Arja. Kirjoituksesi perusteella kuulostaa siltä, että te olitte samassa vaiheessa. Yhtä kypsiä omenoista. "Pelejä" oli jo pelattu ja molemmilla oli halu aitoon läheisyyteen, niin kuin kirjoitit. Usein se vaatii myös kärsivällisyyttä. Erilaista tapaa laittaa itsensä likoon.

Pitää huolta rakkaudestanne ja antakaa sen ajan mittaan vaan syventyä lisää. <3 <3 <3

Toukokuun tyttö

Rakkaani ja minä tapasimme aikoinaan yhteisen ystävän kautta. Ystävämme totesi puoliksi vitsillä, että meistä tulisi hyvä pari. Mieheni totesi myös jälkikäteen, että olin jäänyt hänelle vahvasti mieleen. Ensimmäisen romanssimme koimme jo neljä vuotta sitten, mutta tuolloin aika ei ollut kypsä ja noin kaksi vuotta elimmekin täysin erillään. Emme pitäneet muutamaa viestiä lukuunottamatta lainkaan yhteyttä. Lähes kuin ihmeen kaupalla lopulta löysimme toisemme uudestaan keväällä 2017. Muistan yhä hyvin vahvasti, kuinka hän suuteli niskaani taloyhtiöni parvekkeella ja jalat olivat mennä alta. Nyt olemme naimisissa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

En varmaan ammattini puolesta saisi sanoa, mutta yksityishenkilönä sanon että teidän rakkaustarinannekin kuulostaa niin kohtalolta. <3 Kuin kauniista rakkausnovellista! Kiitos sen jakamisesta Toukokuun tyttö. Jokainen meistä haluaa kokea tuon ihanan tunteen:

"Muistan yhä hyvin vahvasti, kuinka hän suuteli niskaani taloyhtiöni parvekkeella ja jalat olivat mennä alta."

Ihanaa, että löysitte toisenne uudelleen. Nyt vain rakastatte rakkautta säästelemättä. <3

Vierailija

Luin myös tuon kuukausiliitteen jutun, ja tuon lainaamasi kommentin kohdalla mietin että voiko se tosiaan olla näin helppoa!? Itse ehkä en ole koskaan sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan juuri oikeanlaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa. Mielettömiä kokemuksia tällaiset kuitenkin <3
kuinkatapasinsinut.blogspot.com/

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Vierailija pohdinnastasi. Tuo on hyvä kysymys, onko se tosiaan näin helppoa. Usein asiakkaideni kanssa pohdin ja muistutankin siitä, että tarvitsee tavata vain YKSI ihminen. Mutta sekin voi olla vaikeaa. Siksi itseensä tutustuminen ja omannäköisen elämän eläminen luovat hyvän pohjan tavata "tuon ihmisen". Toivottavasti sinäkin vielä kohtaat hänet. <3

Pinja

Tämä pisti miettimään. Olen ollut (hyvässä) suhteessa jo lähes 10 vuotta, mutta edelleen aika ajoin iskee olo, että ajoitus ei tavatessamme ollut oikea. Olin tosi nuori (20v.), ja vaikka tämä ei ollutkaan ensimmäinen suhteeni, jäi minulle olo että haluan vielä kokea asioita ihan yksin ennen asettumista aloilleen. Yritin tätä sanallistaa itselleni ja hänelle, mutta en jotenkin osannut ja olin toisaalta myös hyvin onnellinen suhteessa, niinpä jäin siihen. Tiesin miehen olevan minulle täydellinen kumppani, enkä siksi osannut eriytyä hänestä, sillä pelkäsin että emme enää kohtaisi ja menettäisin hänet ikuisesti, en uskaltanut ottaa sitä riskiä. Nyt olemme olleet jo pitkään yhdessä, mutta silti mietin näitä tuntemuksia välillä ja ne ovat häiritseviä, vaikka edelleen on tunne että mies on juuri se oikea minulle. Hankalaa, enkä oikein osaa vieläkään tehdä päätöksiä tai kuulostella omia tuntemuksia niin että tietäisin miten toimia. Tavallaan mietin että jäänkö murehtimaan yksinolon puutetta ikuisesti, vai opinko olemaan vain onnellinen sen oikean, nykyisen miehen kanssa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Pinja pohdinnastasi. Uskon, että lukijoideni joukossa on monia ketkä voivat samaistua tuntemuksiisi. Lopullista vastaus ei sinulle voi kukaan antaa, mutta voit itse kirkastaa omia arvojasi. Oman elämäsi suuntaa. Minne haluat mennä? Missä haluat olla vuoden, viiden vuoden ja kymmenen vuoden päästä? 

Kokemus itsenäisestä elämästä ja yksin olosta on tärkeä. Parisuhteessakin sitä voi vahvistaa ja opetella luonnollista erillisyyttä. Voit kokeilla pohtia, mitä asioita rakastit lapsuudessasi. Voisiko jotain niistä lisätä tähän hetkeen? Hyviä kirjoja on Arto Pietikäisen Kohti arvoistasi sekä Joustava mieli parisuhteessa.

Jos sinulla on mahdollisuus niin suosittelen lämpimästi, että kävisit vaikka vain kerran puhumassa seksuaali - ja pariterapeutin kanssa tuntemuksistasi. Minultakin voi varata skype ajan, jos et asu Helsingin seudulla. Saisit sanoa ääneen kaiken, mitä olet pitänyt sisälläsi. Saisit luvan kuulostella, mitä ajatuksesi tuntuvat ääneen sanottuina. Sinun tunteissasi ei ole mitään vikaa ja on hienoa, että halua kohdata ne. 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat