Kirjoitukset avainsanalla lukijan tarina

Nainen, jolla näkyy tissivako saa huomiota niin miehiltä kuin naisiltakin. Lopputuloksena voi olla tissikateus katsojassa. Eräs lukijani halusi kertoa teille oman tarinansa, miten tissikateus osoitetaan isorintaiselle naiselle luettuaan postaukseni Oi tissit, tissit.

 

Murrosiässä rintani kasvoivat hyvin aikaisin, olin vasta 10-vuotias. Siihen aikaan ei pahemmin puhuttu tisseistä. Olin meidän luokalla ensimmäinen, jolle kasvoi rinnat. Eikä kotonakaan asiasta paljoa puhuttu. Olin kaiken muutoksen keskellä kauhean yksin.

 

Luokkani tytöissä se herätti uteliaisuutta ja kateutta, mikä ilmeni rajattomana kosketteluna sekä tarkoituksellisena rintaliivien availuna. Ihan kuin muut tytöt olisivat epäilleet ovatko rintani oikeat. Erityisesti kaksi luokkani tyttöä olivat ärsyyntyneitä saamastani huomiosta. He myös lällättivät tisseistäni. Seksuaalikasvatusta olisi ollut paikallaan.

 

Pojat ihailivat ja olivat omalla tavallaan uteliaita. Mieleeni on jäänyt hyvin yhden pojan hyväntuulinen laulaminen Markku Aron Jestas sentään, mitkä rinnat –biisin mukaan. 

 

 Aikuisena keskustelut naisten kanssa kääntyvät helposti siihen, että kyllä noilla rinnoilla on kiva ostaa rintsikoita, biksuja tai vaatteita. Moni sanoi, että helppohan sinun on saada huomiota miehiltä. Isot rinnat olivat jokin naiseuden ylivoimainen mitta, mikä teki minusta erilaisen. En kuulunut joukkoon. 

Keskusteluissa muiden naisien kanssa ei ollut tilaa puhua isojen rintojen huonoista puolista. Se oli sanattomasti ilmaistu asia, että turha sinun on valittaa vaikeudesta löytää vaatteita, selkäkivuista tai miesten epämiellyttävästä koskettelusta. 

 

Onneksi on ollut myös syvällisiä kohtaamisia naisten kanssa, joissa olen saanut luvan puhua avoimesti niin, että minua on kuultu ilman mitätöintiä. Niinä hetkinä ei ole ollut väliä rintojen koolla vaan ihmisyydellä. 

 

Parasta tukea olen saanut muilta isorintaisilta naisilta, jotka ovat ymmärtäneet puolesta sanasta, mitä joudun kokemaan rintojeni takia. 

 

Kateuden ikävin kääntöpuoli tuli esiin imetyspettymyksen ja väärän tiedon myötä. Oletus siitä, että isoilla rinnoilla on helppo imettää oli minun taakkani. Kun sain esikoiseni, maitoa ei vain tullut, eikä kukaan meinannut uskoa sitä. Voi sitä ihmettelyn määrää, typeriä neuvoja ja empatian puutetta! Tuoreena äitinä koin valtavaa syyllisyyttä tuon paineen alla.

 

Totta kai minä olisin halunnut imettää. Muiden ihmisten epäusko oli käsinkosketeltavaa. Minua syytettiin, että halusin vain säästää rintojani. Toiset epäilivät, että laihdutin salaa eikä maitoa tullut siksi. 

Kuusikymppisenä naisena elämä on antanut jo perspektiiviä naiseuteen. Nainen ja naisen seksuaalisuus ei ole yhtä kuin rinnat. Olen itse ollut toisaalta välillä kateellinen pienirintaiselle naisille. Ajatus urheilusta, ilman rintojen tuomaa painoa, pukeutumisesta ilman ”sääntöjä” ja rintojen tuomaa rasittavaa huomiota houkuttelee. 

 

Kaikista tärkeintä on ollut opetella olemaan sinut itse asian kanssa. Tämä on minun kehoni. Minun ainutlaatuinen kehoni. Enää en mieti pienennysleikkaukseen menoa, vaikka niskakivut vaivaavat. Nykyään pelkoa aiheuttaa riski rintasyövästä. Löydänkö rinnoistani muutoksen tarpeeksi ajoissa, jos sellainen tulee? 

 

Toivottavasti jokainen niin nuori kuin aikuinenkin nainen osaisi edes vähän miettiä, miltä isorintaisesta naisesta tuntuu. Kateus erottaa meitä. Ymmärrys tuo yhteen. Kunpa naiset osaisivat nähdä omassa itsessään oman ainutlaatuisuutensa, rintojen koosta viis. <3

 

*Mitä ajatuksia lukijan kokemus sinussa herättää? Kommentoithan asiallisesti, vaikka kokisit asiat erilailla.

*Kuvat Pixabay

**Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (13)

Samavain

Koin teinigiässä kovasti kateutta kavereilta rintojen vuoksi, kun ne kasboivat äkkiä kooltaan suuremmiksi kuin muiden, vaikkakaan ei miksikään jättimäisiksi. On ollut parempi laittaa kokonaan välit poikki, koska tuollaisella naljailulla on ihan muut syyt kun minun tissini.
Enemmän itseöni on kyllä jäänyt kaivamaan äitini reaktiot kehitykseeni. Minulla on pari isosiskoa enkä ole todellakaan viimeinen lapsikatraastamme, mutta äitini oli jotenkin vaikea hyväksyä rintojani. Kun olisin halunnut jo kehittyneille rinnoille uudet nätit rintaliivit, niin sain käyttää siskojen vanhoja. Sen ikäiselle olisi ollut hyvinkin tärkeää päädtä ostamaan niitä ihan omia eikä käyttää suhteelliden kulahtaneita. Joskus äiti osti minulle sitten itse rintsikoita, lähinnä toppeja, jotka olivat jo ostohetkellä ihan liian pieniä. Onneksi jossain vaiheessa kesätyörahoilla jain jo omiani, mutta tästä on kuitenkin jäänyt vähän kaihertamaan, että mikäköhän äitini syy tälle oli. Ainakin kuukautisia odotettiin joka tytön kohdalla, että ihan selvä asia niiden alkaminen minunkin kohdallani oli.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Samavain. Ikävä kuulla, että olet joutunut nuoruudessa kaveriporukassa naljailun kohteeksi. Muita isommat rinnat voi saada yllättävän suuret mittasuhteet nuoruudessa niin kuin postaukseni nainenkin kertoi. Kaikki kateus ei välttämättä johdu rinnoista, vaan myös niiden tuomasta huomiosta. Ja siihen kun vielä lisätään lähes jokaisen nuoren epävarmuus itsestään ja omasta muuttuneesta kehosta. Teit kuitenkin varmasti parhaan mahdollisen ratkaisun itsesi kannalta sillä hetkellä, kun katkaisit teidän välit. Vaikka se ei varmasti ollut helppoa.

Äiti käytös tuntui hämmentävältä ja epäreilulta. Olisit selvästi kaivannut äidin tukea, mutta äitisi ei sitä pystynyt sinulle ihan täysin antamaan. Hänen syitään on vaikea arvailla, mutta yksi syy voi hyvin olla kateus. Hän ei silti olisi saanut toimia niin kuin toimi. Aikuisen tehtävä on aina olla aikuinen ja yrittää tukea omaa lastaan. Ehkä äitisi olisi tarvinnut tukea joltain. Pystyisitkö joskus ottamaan asian puheeksi äitisi kanssa?

Onneksi olit itse toimelias ja säästit kesätyörahoja tärkeisiin rintaliivi hankintoihin. <3

Omenapuuro

Isorintaisena voin vain samaistua.

Mutta ilmeisesti isot rinnat ovat tehneet minusta miesten mielestä liian itsevarman. Koska tiedän mitä haluan, minua ei voi lähestyä. Ei edes isojen tissien tähden.

Ja minullekin hommattiin muiden vanhoja toppeja ja liivejä. Ostin ekat sopivat vasta yli 2-kymppisenä, poika taisi olla melkein 2 jo siinä vaiheessa...

Ostan uusia liivejä nykyään usein, yhdestä tietystä liikkeestä. Aina sopivat ja kotona olen ilman liivejä. Mutta sen verran häveliäs olen, että jod on vieraita, niin laitan liivit. En oikein tiedä, miten ihmiset suhtautuvat vapaana liikkuviin isoihin rintoihin ja nöpöttäviin nänneihin...

Isoilla rinnoilla on aivan yhtä vaikea imettää, kuin muun kokoisillakin. Oli rinta minkä kokoinen tahansa, niin on löydettävä se oma niksi imetykseen. Haastateltavalle iso sympatiahali, imetyspettymys on suuri asia naisen ja äidin elämässä ja sen olemassaolo on hyvä tunnustaa. Omaa esikoistani imetin n.4kk, sitten pullo ja korvike korvasi rinnan. Olisin kaivannut enemmän tukea ja ohjausta ja minun olisi pitänyt pyytää apua. Kuopuksen kohdalla sanoin sen ääneen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ihana imetystukiäiti tuli meitä auttamaan ja imetys jatkui yli 4-vuotiaaksi.

Tytär on nyt 9 ja haluaa käyttää jo toppeja. Hänen mielestään minun rintani ovat edelleen ihanan pehmeät ja sopivat tyynyksi :P Kun sitten on ekojen liivien aika, me menemme juhlistamaan ostamalla uusia liivejä ja isot kakkupalat!

Vierailija

Tätä minäkin olen ajatellut tyttäreni kohdalla! Itse sain ekat liivit liian myöhään, mutta muistaakseni itse en halunnut niitä 🙄 Mutta tyttäreni on jo käyttänyt 9 vuotiaasta asti toppeja ja nyt 12 täytettyään odottaa kovasti ”kunnon” liivejä! Kun ne tästä hankitaan vuoden sisällä, siitä tulee juhlapäivä ❤️

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Omenapuuro kokemuksesi jakamisesta. Ja ihana kuulla, että pystyit samaistumaan postauksen tarinaan. 

Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta, että olet ollut "liian itsevarma". Voisiko siinä olla kyse miehen jostain pelosta, ettei riitä? Pelosta, että joku muu vie oman naisen? Harmi, kun asiaa ei voi enää kysyä heiltä. Ja toki ihmisillä voi hyvin erilaisia syitä, miksi on kokenut sinut sillä tavoin eikä niitä kannata alkaa liikaa arvailemaan. Se on varmasti silti ihmetyttänyt sinua.

Moni isorintainen nosti esiin tuolla Facebookin ryhmissä tuon haasteen saada vanhemmilta ja myöhemmin löytää oikean kokoisia rintaliivejä. Ongelma voi tuntua pieneltä, mutta mitä haastattelemani lukijakin kertoi se vaikuttaa isosti elämänlaatuun. Isot rinnat kun ovat painavat ja huonosti istuvien liivien kanssa olo voi olla jopa tuskallinen.

Tuo on ihanan lupaa antava lause: " Oli rinta minkä kokoinen tahansa, niin on löydettävä se oma niksi imetykseen." Ja niinhän se on. Iso rintaisella naisella on omat haasteensa ja hankin kaipaa apua sekä tukea tarvittaessa. Imetyspettymys voi olla iso surun paikka, niin kuin sanoit. Onneksi sinä uskalsit toisen lapsen kanssa pyytää rohkeasti apua ja sait korjaavan kokemuksen imetyksestä.

Suunnitelmasi tyttäresi tulevien rintaliivien hankinnan ja kakkupalojen suhteen kuulostaa LOISTAVALTA! Minusta jokainen nuori nainen, joka joka saa ensimmäiset rintaliivit on ansainnut kakkupalan. Toki nuoren ehdoilla, hänen toiveitaan kunnioittaen. Se on hieno siirtymä hetki aikuisuuteen päin. <3

Vierailija

Koko sukuni naisilla äitini puolelta on todella isot rinnat. Nuorempana olin tyytyväinen siihen, että minulla on kunnon tissit, mutta nyt toivoisin rintojeni olevan pienemmät. Tuntuu, että ne ovat vain kasvaneet iän myötä. Rintani ovat aina kerran kuukaudessa tosi arat. Juokseminen on ihan tuskaa, nukkuminen vaikeaa, koska välillä tuntuu etten mahdu samaan sänkyyn rintojeni kanssa. 

Haluaisin käyttää kivoja vaatteita, mutta rintani eivät mahdu niihin. Tai vaatteet näyttävät koomisilta ylläni. En voi kuvitellakaan puseroita joissa on leikkaus rintojen yläpuolella, koska silloin koko pusero leijuu kaukana edessäni rintojen nostamana. En halua myöskään pukeutua huomiota herättävästi, joten tiukat t-paidat ja muut vastaavat ovat nounou. Lyhyt selkäisenä rintani ovat myös melko ylhäällä ja aina tavallaan tyrkyllä jos kaulus on vähänkin avara niinkuin melkein aina on. Haluaisin näyttää asialliselta, mutta isojen rintojen kanssa se ei aina vaan onnistu. Jakkupuvut eivät näytä ylläni tyylikkään viileiltä vaan villin seksikkäiltä. Varmaan monen mielestä hyvä juttu, mutta itse olisin mieluummin tyylikkään viileä.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Rintojen koko todella muuttuu iän myötä ja voi kasvaa. Kuukautiskierron mukaan, myös tuntemukset rinnoissa voivat olla kuvailemiasi, mikä varmasti häiritsee elämää. Oletko keskustellut kenenkään sukusi naisten kanssa rintojen muutoksesta iän myötä tai kuukautiskierron vaikutuksista? 

 Vaatehaaste tuntuu vaivaavan monia isorintaisia naisia. Istuvien vaatteiden löytäminen on monilla kiven alla ja ns. oikeanlaisia malleja sopivalla kaula-aukolla ei todellakaan ole helppo saada käsiinsä. Avaat hyvin yhden naisen näkökulmasta sitä tunnetta, mitä rintojen aiheuttama seksuaalinen lataus aiheuttaa. Jakkupuku esimerkkisi on silmiä avaava, kun joudut tahtomattasi aina muottiin "villin seksikäs" se ei ole enää kivaa ja sinut määritellään ulkoapäin. Turhautumisesi on hyvin ymmärrettävää. Ei asiallisuus ei saisi rintojen koon mukaan määriteltävissä ja sinun pitäisi saada olla tyylikkään viileä. <3

Amanda

En oikein ymmärrä tuota että ollaan kateellisia rintojen suuruudesta. Omaan silmään isot rinnat ovat aina olleet muodoltaan ei niin seksikkäät ja alkavat roikkua hyvinkin nuorena, varsinkin lasten saannin jälkeen. Isosiskollani jolla on todella isot rinnat näyttivät ekan lapsen jälkeen 22-vuotiaana ihan mummon rinnoilta, kun taas omat b-kupin rinnat ovat vielä kahden lapsen saannin jälkeen kiinteät ja pyöreät. Ja koska olen siro 154cm pätkä, nuo b-kupit näyttävät ihan tarpeeksi isoilta. Oma kokemus on pääosin ollut se(en halua kuitenkaan yleistää, poikkeuksiakin on), että isorintasilla naisilla on kauhea tarve mainostaa rintojaan suureen ääneen esim työpaikan kahvipöydässä, kun miehet vaan tuijottaa näitä, kauhee kun nää on niin isot, hei arvaa se ja sekin kehui kun mul on niin isot...ei siinä voi oikein muuta kuin pyöritellä silmiään ja ihmetellä miten huono itsetunto voi jollain olla, kun pitää koko ajan tehdä numeroa rinnoistaan. En esim itse jatkuvasti selitä sitä kuinka on niin hankala löytää istuvia housuja, joissa olisi todella kapea vyötärö mutta kuitenkin tilaa muodokkaalle pyllylleni tai että kauhee kun miehet tuijottaa ja vislailee mun takamukselle. Ja ärsyttävintä on se, että nämä naiset luulevat että pienempirintaset ovat automaattisesti heille kateellisia. Jollain miehillä on myös tällainen outo käsitys. Itse en vaan pidä kauniina isoja rintoja. En vaan viitsi olla yhtä typerä ja olen mielummin hiljaa enkä viitsi sanoa suoraan että en ole kyllä yhtään kateellinen noille sun raskausarpisille roikkareillesi. Sori, pieni ärsytys on jäänyt tän asian suhteen, koska en pidä siitä että meille naisille ja miehille tuputetaan median kautta, että isot rinnat ovat aina muodosta riippumatta tavoiteltavammat kuin pienemmät rinnat. Tuntuu, että se aivopesu tulee jo korvista ulos ja siksi kirjoitin näin kärkkäästi. On kamalaa,että nuoret tytöt, joilla on kauniit pienet rinnat eivät voi tuntea itseään seksikkääksi, koska silikonirintoja ja suuria rintoja tuputetaan joka paikasta. Nykyään ajattelen niin, että täytyy olla helkatin hyvä itsetunto ja mieleltään fiksu, että "uskaltaa"kantaa niitä pienempiäkin rintoja ylpeydellä eikä sorru ympäristön painostamana silikoneihin. Sitä paitsi, jos olisin ollut isorintanen, en olisi ollut puoleensavetävän näköinen mieheni mielestä, eikä olisi tullut iskemään minua. Joten ei, en kadehdi muiden rintoja, vaikka isorintaset naiset näin usein olettavat.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Amanda. Toit monta tärkeää pointtia esiin kirjoituksessasi. Olet aivan oikeassa, ettei KAIKKI ole kateellisia isoille rinnoille. Itse nostin asian esiin blogissani, sillä aihe kolahtaa moniin ja Facebookissa nousi iso keskustelu aiemmasta kirjoituksestani Oi tissit, tissit. Ja isojen rintojen "palvonta" tai tapa puhua niistä saa ärsyttää sinua. Erittelit hyvin, mistä ärsytyksesi kumpuaa. Kannattaa kuitenkin muistaa kunnioittava puhe ärsytyksenkin keskellä.

Amerikasta tullut kulttuuri isojen rintojen sekä silikonirintojen palvomiseen ei missään nimessä tuo mukanaan vain hyvää. Nuoruuden epävarmoina hetkinä, voi olla vaikea nauttia omasta kehostaan, etenkin jos esimerkiksi seuraa sosiaalisessa mediassa tietyn tyyppistä kuvastoa. Ja niin kuin sanoit, se varmasti vaatii hyvää itsetuntoa oli minkä ikäinen tahansa, että osaa nauttia rinnoistaan juuri sellaisina kuin ne ovat. Oli sitten isot tai pienet rinnat, paineita tuntuu monilla olevan. 

Itse en lähde määrittelemään millaiset rinnat ovat kauniit. Ajattelen, että onneksi meitä ihmisiä on erilaisia ja makuja monia. Kunpa jokainen nainen löytäisi rinnalleen ihmisen, joka näkee kauniina ja haluttavana juuri hänen rinnat sellaisina kuin ne ovat. <3

Vierailija

En lukenut edes koko juttua mutta on sairasta oelttaa että kaikki olisivat kateellisia isoista tisseistä. Itse ihannoin pieniä ja tyttömäisiä jotka ei roiku.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Juttu kannattaa aina lukea, että pääsee sisälle aiheeseen. En ole missään nimessä olettanut, että KAIKKI olisivat kateellisia isoille rinnoille. Postauksessani oli yhden naisen kokemus siitä, millaiselta muiden kateus isoista rinnoista on tuntunut ja miten sitä on osoitettu. 

Sinä saat ihannoida pieniä ja tyttömäisiä rintoja, jotka eivät roiku. Moni nainen on varmasti onnellinen siitä. 

Vierailija

Tyypillistä naistenlehtikamaa: Tehdään tai etsitään jostain asiasta "ongelma"  aletaan etsiä siihen parannusta ratkaisua tai helpotusta ja aina löytyy niitä jotka huokaisevat onnessaan: aivan kuin minä...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Aihe ei selvästikään kolahtanut sinuun, mutta se ei tarkoita etteikö aiheella tai kirjoituksellani olisi jollekin ihmiselle suuri merkitys. Ihmiselle voi olla hyvin tärkeää huomata, ettei ole ainoa joka on kokenut tulleensa ikävästi kohdelluksi esimerkiksi isojen rintojen aiheuttaman kateuden takia. Minulle riittää, että tämä kirjoitus on tuonut yhdellekin ihmiselle tärkeän samaistumisen kokemuksen tai ahaa -elämyksen toisen ihmisen kokemuksesta. 

Eräs lukijani otti minuun yhteyttä. Hän oli keskellä painajaista. Mieli oli täynnä ristiriitaa. Hän odotti vauvaa oikein huolehditusta ehkäisystä huolimatta, mutta oli varannut ajan raskauden keskeytykseen. Se tuntui hänestä väärältä, mutta onko hänellä vaihtoehtoja?

 

Hän oli jo pari viikkoa aiemmin ihmetellyt kuukautisiaan, tehnyt testin ja käynyt ehkäisyneuvolassa. Siellä hoitaja oli ollut sitä mieltä, ettei hän ollut raskaana. Ohjeeksi tuli odottaa vielä kaksi viikkoa.

 

Plussa. Selkeät kaksi viivaa. Ei helvetti. Mieli huusi: ”Miksi odotin sen kaksi viikkoa?!!!”

 

Käynti monen mutkan jälkeen yksityisellä gynekologilla, joka totesi raskauden ja kertoi, että syke näkyy jo. Lopuksi antoi kuvan mukaan lausuntonsa lisäksi. Tilanne kävi  entistä ahdistavammaksi hänelle eikä lääkärin empatiasta ollut tietoakaan. 

Lukijani oli löytänyt netistä monenlaista vertaistukea ja kokemuksia raskauden keskeytyksestä. Hän kuitenkin koki jääneensä hyvin yksin omassa tilanteessaan.

 

Perheessä on jo kaksi lasta ja rinnalla aviomies. Hän kertoi, että kumppanin terveys oli ollut perheelle haaste viime vuodet. Tällä hetkellä kumppanilta ei onnistu edes tiskikoneen täyttö ja luvassa voi olla lääkäreiden mukaan vielä vaikeampia vaiheita. Vaikka vauva voisi olla toivottu, miten uskoa omaan jaksamiseen, kun voimat nykyisessä tilanteessakin olivat koetuksella? 

 

Samaan hengenvetoon hän kertoi, miten oli itse ollut aina suuri raskauden keskeytyksen vastustaja. Ja nyt se kuitenkin tapahtuisi hänelle itselleen. Se tuntui aivan kamalalta. Hirvittävältä. 

 

”Miksi juuri minulle käy näin?” ”Voinko antaa tätä anteeksi itselleni?” ”Mitä jos katkeroidun miehelleni?” ”Mistä tiedän, teenkö oikein vai väärin?” ”Mitä jos masennun?” ”Voinko joskus vielä toivoa kolmatta lasta, jos elämä muuten helpottaa?”

Entä perheen kaksi muuta lasta?Lukijani pohti, miten heidän kävisi jos vauva syntyisi. Jokainen lapsi tarvitsee kuitenkin hoivaa ja huolenpitoa, mutta myös rakkautta ja arkista kohtaamista. Miten parisuhteen kävisi? Miten hän itse jaksaisi?

 

Vaikka itse päättää tehdä raskauden keskeytyksen, se voi olla silti samaan aikaan iso menetys, sanoi lukijani. Heille se on menetys. <3

 

Tietoa raskauden keskeytyksistä (THL):

  • Vuonna 2016 tehtiin 9464 raskauden keskeytystä Suomessa. 
  • Eniten raskauden keskeytyksiä tehtiin 20-24-vuotiaille naisille.
  • Naisista, joiden raskaus keskeytettiin vuonna 2016, 10 prosenttia oli synnyttänyt vuonna 2015-2016. 
  • Vaikka raskauden keskeytysten kokonaismäärä on laskenut viimeiset 10 vuotta Suomessa, silti toistuvien keskeytysten osuus kasvaa edelleen. 
  • Muun muassa oikean ehkäisymenetelmän löytäminen ja ehkäisyn parempi saatavuus ovat vaikuttaneet raskauden keskeytysten määrän vähentymiseen. 

Tukea löydät Itu-projektin kautta:

  • Tampereen NNKY:n Ituprojekti auttaa naisia ja tyttöjä yllätysraskaustilanteissa ja abortin jälkeisissä kriiseissä. Naisia tuetaan myös tilanteessa, jossa he jatkavat raskauttaan vaikeassa tilanteessa.
  • Tärkeimmät työmuodot ovat yksilötapaamiset, puhelinpäivystys sekä abortin läpikäyneiden vertaistukiryhmät.
  • Joillakin paikkakunnilla tehdään äiti-lapsikahvilatyötä.

 

*Kun lukee muiden ihmisten kokemuksista, saa mahdollisuuden peilata niihin omia tunteitaan. Lukijani kaipaisi muiden kokemuksia, vertaistuekseen tähän vaikeaan hetkeen. Oletko sinä ollut vastaavanlaisessa tilanteessa? Mihin ratkaisuun sinä päädyit? Miten teillä menee nyt? Saitko jostain apua? Mistä? Kerrothan tarinasi, kunhan se ei ole sinulle liian kipeä.  Jos kommentoit postausta, kirjoitathan asiallisesti lukijaani syyllistämättä. Poistan keskustelusta kaikki ikävät kommentit.

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (20)

Kirsi

ITU-työ tarjoaa yksilötukea ja vertaisryhmiä eri puolilla Suomea, Tampereella ja Helsingissä ainakin. Ituprojekti.net. Itse sain käydä läpi parikymmentä vuotta aiemmin tehdyn abortin, kokemus oli eheyttävä!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Kirsi lisäsin tuon vinkkisi blogiin heti samana iltana. Hienoa, että olet saanut itsekin sieltä apua. 

Tiedän mistä puhut

Mulla on kokemusta mutta silti eri tilanne olin teini silloin, mutta jos siitä on apua voin toki kertoa tarinani, mutta teinitdestä huolimatta se ei ollut helppoa

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Tiedän mistä puhut. Voit ehdottomasti jakaa kokemuksesi, jos haluat. Uskon, että se auttaa aina jotakin toista ihmistä. Tärkeää on, että olet itse saanut käsitellä asiaa ettei kokemuksen kirjoittamisen revi vanhoja haavoja auki. 

Enkeleitä

Reilut 10 vuotta sitten olin 7kk ikäisen vauvan yksinhuoltaja. Tapasin nykyisen mieheni ja tulin heti raskaaksi. Suhteemme oli on/off-tyylistä joten plussaa näyttänyt raskaustesti oli shokki ja koin päätökseni ainoaksi oikeeksi siinä tilanteessa. Tein abortin. Laskettu aika olisi ollut jouluaatto.
Vuodet kului ja meillä on nyt kolme yhteistä lasta. En tiedä onko kohtalolla tekemistä, mutta saimme kaksoset joiden laskettu aika oli samana päivänä kuin tämän abortoidun eli jouluaatto.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Enkeleitä. Sinäkin olet joutunut vaikean valinnan eteen. Ihanaa, että olette kuitenkin saaneet yhteisiä lapsia raskauden keskeytyksen jälkeenkin. <3

Voimia!

Hei, jouduin miettimään raskaudenkeskeytystä n 1,5vuotta sitten. Ehkäisystä oli huolehdittu ja perheessä kolme lasta, nuorin vasta 1-vuotias, juuri aloitettu yritys ja takana myös viisi keskenmenoa jotka kaikki toivat tilanteeseen omat sävynsä.. järkyttyneenä ja epäuskoisena menin gynelle ja varovasti ja häpeillen ilmaisin ajatuksiani. Hän järkytti sanomalla ”tämä lapsi haluaa syntyä teidän perheeseen”, Suomessa syntyy liian vähän lapsia” ja ”Tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuutesi”. Nämä kommentit eivät helpottaneet oloa vaan tipauttivat entistä syvemmälle häpeän ja syyllisyyden tunteeseen. Viikon päästä uskaltauduin uudelleen toiselle gynelle. Hän oli huomattavasti myötätuntoisempi. Raskaudessa kävi lopulta niin kuin jo monesti aiemminkin ja se keskeytyi. Keskenmeno oli vaikea ja olin lopulta sairaalassa useaan kertaan. Tilanteessa jäi paljon syviä arpia, eniten siitä että joutui kohtaamaan ajatuksiaan raskaudenkeskeytyksestä ja elämän käänteiden arvoituksia. Voimia!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Voimia! Olet joutunut kohtamaan monenlaista surua, keskenmenoja ja raskauden keskeytykseen liittyvän pohdinnan. Tilanne on varmasti aiheuttanut sinulle syviä arpia, jotka sattuvat. Niiden kestää parantua ja paranemiseen voi tarvita ulkopuolista apua. Voimia sinulle ja hae vain rohkeasti apua, jos sitä kaipaat. <3

Vauva tulossa

Tein reilu kuukausi sitten positiivisen raskaustestin. Itkin. Meille olisi tulossa viides lapsi eikä tätä oltu suunniteltu. Vauva ei kuulunut enää suunnitelmiimme. Niin kuitenki oli nyt käynyt että vauva olisi tulossa.
Itkin soittaen neuvolaan, että en tiedä mitä teen kun raskaus ei ollut toivottu. Kävin neuvolassa ultrassa tarkistamassa viikot olisiko minulla vielä aikaa miettiä päätöstäni. Sain lisäaikaa muutaman päivän.
Itkin ja tein päätöksen etten kykene vauvaa pitämään. Oloni oli surkea ja muutama päivä meni jonkinlaisessa shokissa.
Sitten ajatukseni muuttui täysin.
Ajattelin että vauva on tulossa vaikka näin ei pitäny enää käydä. Hänet on varmasti tarkoitettu syntyväksi meidän perheeseen.
En pystyisi elämään päätökseni kanssa jos keskeytän. Miettisin vauvaa usein ja millainen hän olisi. Nyt annan hänelle mahdollisuuden tulla luoksemme.
Ajattelen, että kaikella on tarkoitus ja asioilla on tapana järjestyä.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vauva tulossa. Sinullakin on ollut viime aikoina paljon mietittävää. Onneksi näissä tilanteissa, jokainen voi itse pohtia omaan elämäänsä sopivan ratkaisun. Hyvää raskautta sinulle ja voimia vauvavuoteen. <3

kyynel

Siitä on reilu vuosi. Abortista. Itsekin olin aina ollut aborttia vastaan ja ihan varma etten ikinä itse sellaiseen tilanteeseen joutuisi että sitä pitäisi edes harkita saati tehdä. En ikinä tekisi! Mutta niin siinä kävi, kahdeksan vuotta hyvin toiminut ehkäisytapa petti meidät. Elämäni ehdottomasti hirvein tilanne. Kolme lasta meillä jo oli, kouluikäisiä kaikki. Elämäntilanne työmme suhteen (yrittäjiä) niin mahdoton ettei mitenkään oltaisi selvitty vauva-ajasta, ei ainakaan yhdessä, perheenä. Tukiverkostokin aivan olematon. Olin ihan hukassa, mutta pyysin mieheltäni saada luvan ajatella edessä olevan viikonlopun ajan asiaa siltä kantilta, että pidetään vauva. Se viikonloppu avasi silmäni; ei mitään mahdollisuuksia pitää tätä vauvaa vaikka se meille kovasti tulossa on. Ajattelin jossain vaiheessa myös että katkeroidun miestä kohtaan (joka oli abortin kannalla heti), mutta tuo viikonloppu oli se ratkaiseva. Yleensä ajattelen ihan kaiken tunteella, nyt oli pakko antaa järjen viedä voitto. Niin hirveeltä kun se kuulostaakin. Ei vaan oltaisi mitenkään selvitty, kaiken yritin kyllä miettiä ja käydä läpi mutta mahdotonta se olisi ollut. Tai ei meillä ainakaan tätä perhettä, tätä arkea enää olisi. Kaikki olisi mennyt uusiksi ihan pakosti.

Kuten sanoin, mikään elämäni aikana ei ole ollut yhtä hirveää. Henkisesti. Fyysisesti kaikki abortin suhteen meni helpommin kuin ikinä uskalsin edes odottaa..

Ja se, ettei minulla olisi muka lupa surra tätä pientä.. Se tuntuu aivan hirveen kamalan väärältä. Ja kun asiasta ei voi/saa puhua. Tuntuu että tukehtuu. Pari kertaa kävin terapeutin vastaanotolla aborttia ennen ja jälkeen ja sain niiltä parilta kerralta muutaman niin tärkeän lauseen, että tallensin ne sydämeeni kyllä loppuelämäkseni tuomaan edes hitusen helpotusta.

Päivääkään ei ole kulunut etten asiaa miettisi. Pahin on, kun muistelee että "nyt olisi laskettuaika" tai "tänään on se päivä kun abortti tehtiin".. Huh. Ne kulkee mukanani aina. Kynttilän sytytän silloin <3.

Vertaistukea kaipasin kovasti itsekin silloin. Ja minulla olisi ollut niin kova tarve vain puhua, puhua ja puhua asiasta - miehenikin hermostutin. Hänelle se pieni oli vain solumöykky - minulle vauva <3.

Häpeän edelleen syvästi, että edes jouduin tuohon tilanteeseen, mutta en kuitenkaan kadu aborttia. Mielestäni jokainen lapsi ansaitsee syntyä sellaiseen perheeseen, jossa äiti ehtii pitää sylissä ja olla aidosti läsnä <3. Minusta ei siihen nyt olisi ollut.

Tänä päivänä koen suurta myötätuntoa niitä naisia kohtaan, jotka joutuvat miettimään aborttia tai tekemään sen - silmäni siis avautuivat tämän asian suhteen ihan totisesti. Koskaan ei voi olla varma, mitä elämä tuo tullessaan. Ennen katsoin jopa halveksuen abortin tehneitä, olin vihainenkin - ja nyt häpeän myös sitä.

Taas huomaan, että tästä asiasta on edelleen valtava tarve edes kirjoittaa..  Täytyy myöntää että melkein pyysin silloin vuosi sitten nimenomaan Puhu murulta juttua aiheesta - nyt se tuli. Niin tärkeä, mutta samalla niin vaiettu aihe. Varmaankin juuri sen häpeän vuoksi :( .

Lukijalle ihan suunnattoman suuri, myötätuntoinen halaus <3. Niin kovin kipeä paikka ja kun lopulta sen päätöksen kanssa on ihan liian yksin :'( .

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi kyynel. Kokemuksesi on ollut varmasti raastava. Paljon tunteita, ristiriitaa. Niin paljon, ettei sille kaikelle varmasti ollut edes sanoja. Minusta raskauden keskeytys on aihe, minkä kanssa naisten ei pitäisi joutua häpeän varjoon. Tilanteita on niin monia ja niin kuin sanot, sinun piti ottaa huomioon ja olemassa oleva perheesi. Myötätunto, josta puhuit, on äärimmäisen tärkeää. Tuomitseminen vai lisää tuskaa ja häpeää.

Osasit hienosti hakea terapiasta apua tilanteeseen. Menetys on varmasti jättänyt jäljen, mutta ajan kanssa sen voi oppia elämään. Jos kipu ottaa liikaa valtaa, hae vaan edelleen apua terapiasta. Voimia sinullekin. <3

Vierailija

Kokemusta on sinäänsä, että tulin raskaaksi 15--vuotiaana. Olisin kovasti halunnut pitää lapsen, mutta tuossa kohtaa minulla ei ollut mitään tietoa tulevaisuudesta; yhteishaun tulokset ei ollut selvillä ja näin ollen jatko-opiskelu paikasta ei ollut mitään varmuutta. En halunnut heittää itseäni, enkä lasta tyhjän päälle ja koin abortin olevan ainoa oikea ratkaisu. Pitkään surin sitä ja kyllähän se joka marraskuu on mielessä, kun silloin olisi sen lapsen laskettu aika ollut. Muistelen toisinaan abortin (tehtiin lääkkeellisesti) jälkeisiä tunteja. Muistan kun itkin vessassa huomatessani paperissa sen onnettoman kokoisen kikkareen.
Vuosi siitä eteen päin ja olin jälkeen raskaana. Silloin päätin pitää lapsen vaikka kuinka monet yrittivät saada minua tekemään abortin.
Nyt olenkin pian 10-vuotta täyttävän tytön ja 7-vuotiaan pojan äiti; he ovat maailmani ❤
Tietysti sitä usein miettii, että mitä JOS olisi pitänyt sen ihan ensimmäisen 🤔 mutta kaikella on tarkoituksensa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Tilanteet ovat niin monenlaisia. Ja sinä teit varmasti oikean päätöksen siinä tilanteessa, missä olit. Varmasti päätös mietityttää, nyt kun sinulla on kaksi lasta. Ihanaa, että sinulla on heidät ja heillä sinut. <3

Surusilmä

13 vuotta sitten sappirakon poiston yhteydessä sain keuhkoveritulpan. Tuntui, että elämä kaatuu siihen paikkaan. Niin huonoon kuntoon menin, vaikka siitä selvisinkin. Tuolloin meillä lapset olivat 4 ja 6-vuotiaita. Mies yrittäjänä ja töissä koko ajan. Kuolemanpelko ja oireiden kanssa pärjääminen sekä arjen hoitaminen veivät voimani. Romahdin myös henkisesti. Silloin ei diagnosoitu mitään, mutta kävin asioista juttelemassa. Jossain vaiheessa tulin raskaaksi ja se oli järkytys! Olin aina ollut ehdottomasti abortin vastustaja. Siis etten ikinä sitä tekisi itse. Ja nyt sitten kohtasinkin tilanteen itse. Olimme mieheni kanssa asiasta yhtä mieltä, mutta älyttömän vaikea oli päätös. Raskauspahoinvointi oli rajua ihan alkumetreiltä saakka ja se vaikeutti jaksamistani entisestään. Olin ihan polvillani.
Millään emme olisi jaksaneet vauvan tuloa, koska olimme jo ihan äärirajoilla muutenkin. Aina olin haaveillut kolmesta lapsesta ja nyt jouduin tällaiseen tilanteeseen.

Abortin jälkeen asiasta muutaman kerran keskusteltiin mielenterveysneuvolassa. Itkin ja surin, mutta käsittely hautautui vuosiksi lapsiperheen kiireisiin. Kunnes tuli aika surra ja käydä itse asia läpi osana muita läpikäytäviä asioita. Olin jopa pelännyt julmetusti sen läpikäymistä.

Suosittelen ehdottomasti asiasta keskustelua ammattilaisen kanssa heti, jotta sitä pääsee työstämään.

Abortti ei ole unohtunut minulta ikinä. Olen oppinut antamaan itselleni anteeksi ja näkemään kuinka monenlaisista tilanteista voikaan olla kyse. Silti henkinen arpi siitä jäi syvälle.
Saimme vielä kolmannen lapsen, vaikka ajattelin, että rangaistuksena teostani sitä ei tule koskaan tapahtumaan.

Suosittelen tunteiden käsittelyyn tunnevyöhyketerapiaa ja taideterapiaa.
Voimia jokaiselle tämän läpikäyneelle tai sitä pohtivalle❤

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Surusilmä kokemuksesi jakamisesta. Suru kuuluu kirjoituksestasi. Samalla myös lempeys itseäsi ja tilannetta kohtaan. Omat voimat ja perheen voimat ovat rajalliset. Päätös tehdä raskauden keskeytyksestä on äärimmäisen raskas, etenkin jos on itse ollut sitä vastaan niin kuin kerroit ja niin kuin lukijankin oli. Jälki mikä ihmiseen jää on kuin haava, mikä pikku hiljaa arpeutuu.

On todella tärkeää, että oman kivun kohtaa ja sitä käsittelee niin kuin sinäkin teit. Olet äärimmäisen rohkea, kun uskalsit kohdata sen. <3 Kiitos myös vinkeistäsi ja voimauttavista sanoistasi. Hyväksyntä antaa tilaa käsitellä raskauden keskeytyksen aiheuttamaa menetystä.

Ihanaa, että te saitte vielä kolmannen lapsen. <3

Nnea

Olen 30-vuotias ja elämässäni olen kokenut kaksi aborttia, 19vuotiaana ja 22vuotiaana. E-pillereiden vaihdot aiheuttivat raskaudet. Ensimmäinen oli vaikea kaikinpuolin mutta toinen ei enää niinkään, sen kuin sain tehdä kotona.
Olen aina tiennyt, että en halua lapsia joten minua asia ei ole sen kummemmin vaivannut. Rankka juttu se tietysti on, varsinkin henkisesti. Mutta kyllä siitä selviää, pitää vain olla itselleen lempeä.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Nnea. Olet selvästi käsitellyt kokemuksiasi. Ja tuo lempeys itseä kohtaan on hyvin tärkeää, niin kuin sanoit. Raskauden keskeytyksen takia ei tarvitse rankaista itseään. <3

MMinnna

Huomasin tammikuussa olevani tosi huonovointinen ja kuukautisten olevan pahasti myöhässä ja tein raskaustestin. Mielestäni ei oltu edes harrastettu seksiä viimeisten viikkojen aikana (oli paljon stressiä ilmoilla monesta suunnasta, joten petipuuhatkin oli mitä oli), joten pidin raskautta mahdottomana. Ajattelin, että stressin takia kuukautiset ovat epäsäännölliset. Raskaana kuitenkin oltiin, ilmeisesti ovulaatio oli tapahtunut paljon aiemmin kuin yleensä. Perheessämme on kaksi suunniteltua ja erittäin toivottua lasta ja takana on myös yksi tuulimunaraskaus, joka päättyi vasta kahden kaavinnan jälkeen. Tämä oli tosi raskas ja ahdistava kokemus. Emme olleet päättäneet mikä perheemme lapsiluku tulee olemaan, mutta ikääkin meillä alkaa jo olemaan, joten tiesimme, että lapsiluku pitäisi päättää viimeistään seuraavan parin vuoden aikana. Nyt sitten mietimme tätä asiaa yhdessä mieheni kanssa, minä keskellä alkuraskauden huonovointisuutta. Mentiin yksityiseen ultraan (koska olin sillä kannalla että tämäkin voi olla tuulimunaraskaus) ja jatkettiin mietintöjä. Asiaa mutkisti oma hankala työtilanteeni ja erittäin stressaava kulunut vuosi - mietimme onko meillä tässä tilanteessa voimavaroja hoitaa uutta vauvaa. Ajatusprosessi kesti viikkoja ja oli todella raskas meille molemmille. Päädyimme lopulta siihen, että yritetään parhaan kykymme mukaan järjestää elämäämme vähemmän kuormittavaksi ja että jos se onnistuu, perheeseemme mahtuu kolmas lapsi. Nyt oma työtilanteeni onkin hieman helpottanut ja kuluneen vuoden kaaos on alkanut rauhoittua. Raskaus on nyt puolivälissä. En ole koskaan vastustanut aborttia vaan ajattelen, että se kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Nyt kun asiaa piti harkita omalta kohdaltani, se ei tuntunut oikealta ratkaisulta - ehkä siksi, että huomasin sittenkin kaipaavani perheeseemme vielä yhtä lasta. Voimia ja jaksamista kaikille vaikeita päätöksiä tehneille ja niitä miettiville. 

Vierailija

Abortista.
Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa 750 amerikkalaista hypnotisoitiin siihen tilaan, missä he olivat vähän ennen syntymää. He sanoivat kaikki olevansa henkimaailmassa. Tutkimuksessa paljastui myös, että sikiö saa henkiruumiinsa vähän ennen syntymää, syntymän aikana tai syntymän jälkeen. Olen sitä mieltä, että sikiö on ennen henkiruumiinsa saamista pelkkä äidin elimellinen osa, ei "elävä sielu", ja sen poistaminen on pelkkä kirurginen toimenpide. Silloin kun abortti yleensä on vielä mahdollista tehdä, se on siis pelkkä kirurginen toimenpide, ei lapsen murha.

30. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi

Tämä on suurin käsky ja se sisältää kaiken lain ja profeetat, mutta sitä ei noudata kukaan. 30 000 veljeä ja sisarta kuolee maailmalla päivittäin nälkään ja heitä ei rakasta kukaan. Sanassa sanotaan lisäksi että joka rikkoo yhtä käskyä vastaan on syypää kaiken Mooseksen lain myös käskyn Älä tapa rikkomiseen, eli me olemme syypäitä kaikki kaiken rikkomiseen. Ainoaksi keinoksi jää silloin se mitä Jeesus sanoo, että Minun armossani on teille kyllin.

Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. 

 

Seksuaalinen väkivalta, pakottaminen tai hyväksikäyttö eivät ikinä ole seksiä eikä niitä pidä seksiin sekoittaa. Suomessa raiskaus avioliitossa tuli rangaistavaksi laissa vasta vuonna 1994, mikä on varsin myöhään suhteessa muihin eu-maihin, todetaan Väestöliiton sivuilla

 

Annetaan ääni lukijalleni:

 

Olin silloin hieman yli kaksikymppinen nuori nainen. Sinä halusit, minä en. Makasin sängyllä allasi ja pidit käsistäni kiinni tehden selväksi, että meillä on nyt yhdyntä -halusin tai en. Aluksi rimpuilin hieman vastaan. Pidit kiinni entistä kovempaa ja sait minut pelkäämään. Ajattelin, että nyt on oltava järkevä. En halunnut, että minuun sattuu yhtään enempää kuin sillä hetkellä sattui käsiini joita puristit voimakkaasti. 

 

Olit määrätietoinen ja vahva, vahvempi kuin minä. Aavistukseni osui oikeaan, meillä oli yhdyntä. Siitä huolimatta etten halunnut. Tilanteen päätyttyä jäin lamaantuneena sänkyyn makaamaan. Kyyneleet alkoivat valua silmistäni enkä voinut käsittää, että oma poikaystäväni oli käyttäytynyt niin.

 

Seksiin pakottamisen jälkeen suhde ei päättynyt heti. Selitin asian itselleni niin, että seksuaaliset tarpeemme eivät nyt sillä hetkellä kohdanneet ja sillä oli nyt ikävä seuraus. Hän sai minut uskomaan, että tehtäväni oli tyydyttää hänen tarpeensa -halusin tai en. Suhteemme päättyi kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua muista syistä ja vasta myöhemmin ymmärsin miten vahingoittava tilanne minulle oli. 

 

Tajusin asian vakavuuden vasta kun eräs terapeutti sanoi minulle, että minut on raiskattu oman poikaystäväni toimesta. En itse nähnyt asiaa samoin, en halunnut nähdä. Tilanteesta aiheutui hetkeksi minulle surullinen kierre. En halunnut kieltäytyä seksistä, koska halusin pelata varman päälle, ettei kukaan vain satuttaisi uudestaan.

 

Parisuhteessa elävän ei tarvitse vaieta ja jäädä häpeän varjoon, jos tulee raiskatuksi.  Seksuaalista väkivaltaa voi kokea seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen katsomatta. Edelleenkin moni seksuaalisen väkivallan uhri jättää rikosilmoituksen tekemättä. 

 

#metoo #memyös #vimed

 

* Mikäli sinä olet joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi, sinulla oikeus apuun ja tukeen. Lue Tukinaisen sivuilta ohjeet, miten toimia ja mistä hakea apua. Suosittelen ohjeiden lukemista kaikille.

*Kiitos lukijalleni koskettavan tarinan jakamisesta. Mikäli haluat jakaa oman tarinasi blogini kautta voit laittaa minulle viestiä Puhu muru – Facebook sivujen kautta tai meiliin puhumuru@gmail.com

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuva Pixabay

Kommentit (2)

#metoo

Eri käsikirjoitus, mutta sama tarina. Etenkin nämä lauseet. "En itse nähnyt asiaa samoin, en halunnut nähdä. Tilanteesta aiheutui hetkeksi minulle surullinen kierre. En halunnut kieltäytyä seksistä, koska halusin pelata varman päälle, ettei kukaan vain satuttaisi uudestaan." Olisivat voineet olla suoraan minun suustani.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi #metoo. Ikävä kuulla, että olet joutunut kohtamaan seksuaalista väkivaltaa. Toivottavasti lukijani kokemukseen samaistuminen ei satuttanut sinua enempää, vaan auttoi ymmärtämään ettet sinä tehnyt mitään väärin. Sen sijaan sinun rajoja rikottiin, mikä on rikos. Haethan tarvittaessa apua, jos asia vaivaa sinua. 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat