Kirjoitukset avainsanalla lantionpohjalihakset

Tapasin Toisenlaiset äidit - ohjelmaa juontaneen Piritta Hagmanin muutama viikko sitten. Halusin kysellä häneltä fysioterapian mahdollisuuksista tukea naisen palautumista synnytyksen jälkeen. Piritta toimii äitiysfysioterapeuttina, synnytysvalmentaja ja doulana Helsingissä. Suoraan sanottuna, minua myös huoletti oma palautumiseni. Kolme lasta ovat vaatineet veronsa kehostani! Olen kokenut sen klassisen pissan lirahduksen trampalla. Ja tiedän, ettei minun enää kannata mennä spontaanisti hyppimään x-hyppyjä vaan suuntaa ekana vessaan.

 

Olen aina välillä haaveillut, että kävisin tarkistuttamassa erityisesti lantionpohjalihasten kunnon. Nuo ihanat rakkauslihakset vaikuttavat niin jokapäiväiseen elämään, treenaamiseen kuin rakasteluun sekä orgasmien voimakkuuteen – eli niillä on väliä. Minulla ei siis ole mitään erityisiä oireita, ainoastaan tunne takaraivossa että tilanne pitäisi tarkastaa. Välillä olen jaksanut treenata lantionpohjalihaksia säännöllisesti, toisinaan treenit ovat jääneet arjen jalkoihin. 

 

Tiesitkö, ettei fysioterapiasta hyödy vain äidit? Fysioterapeutilla voi käydä myös nainen, joka ei ole synnyttänyt. Lantionpohjalihakset tarvitsevat treeniä iän myötä ja niiden kunto sekä treeniohjeet on hyvä tsekata. Teen Pirittan kanssa jatkossa yhteistyötä myös seksuaaliterapiavastaanotollani. Useampi naisasiakkaani on käynyt kerran tai useammankin kerran fysioterapeutilla seksuaaliterapian rinnalla.

Missä vaiheessa fysioterapeutin luokse kannattaa mennä synnytyksen jälkeen?

 

-       Voin suositella kaikille odottaville ja tuoreille äideille fyssarin käyntiä jälkitarkastuksen jälkeen. Silloin spontaanipalautumisen vaihe on ohi ja se alkaa hidastumaan. Tuoreen äidin kannattaa hakea apua jo aiemmin, jos hänellä ilmenee esimerkiksi virtsankarkailua, mikä haittaa elämää tai hän on huolissaan kehostaan.

-       Ideaalitilanteessa, jos ei tarvitsisi miettiä esimerkiksi rahaa tai fysioterapeutilla käynti olisi mahdollista kunnallisesti, olisi hyvä käydä jo raskauden aikana. Silloin vältyttäisi siltä, että tuore äiti saa vain jumppaohjeet monisteena eikä kukaan käy niitä läpi hänen kanssaan. Moni tuore äiti kyllä yrittää tehdä jumppaliikkeitä, mutta ei tee niitä kuitenkaan oikein, mikä on inhimillistä.

 

Mielessä pyöri kysymys, onko mitään hyötyä mennä fyssarin luokse 2,5 vuotta synnytyksestä? Vai olenko jo ihan ”lostcase”?

 

-       Et tietenkään ole ”lostcase”. Ei siis tarvitse nolostella tuloaan vaikka synnytyksedtä olisi 10 vuotta ja esimerkiksi pömpöttävää vatsa vaivaisi. Koska vaan voi tulla ja ihmisen kehoa voi harjoittaa vanhuuteen saakka. Se on hienoa, jos nainen haluaa pitää kehostaan huolta!

-       Mikä helpotus! Eli minä voin varata aikaa ja jotain on vielä tehtävissä. Mahtavaa! Tiedän, että peri syntini on liian varhain aloitettu treenaaminen raskauksien jälkeen. Mitäköhän se on aiheuttanut…

Mitä siellä fyssarin luona sitten tapahtuu ensi käynnillä ja paljonko se maksaa?

 

-       Fyssari katsoo aina naisen kehoa kokonaisuutena, ei vain lantionpohjaa tai keskivartaloa.

-       Käynti alkaa haastattelulla, missä kartoitetaan naisen terveyttä ja taustaa laajemmin sekä tietenkin raskautta sekä synnytystä. Sen jälkeen tarkastellaan tyypillisesti ryhtiä, kehon liikkuvuutta, lantionpohjalihasten kuntoa ultraäänilaitteella alavatsan päältä tai emg-tutkimuksella vaginaali- tai anuselektrodilla ja mitataan suorien vatsalihasten väli eli mahdollinen erkauma. Monia muitakin tutkimuksia voidaan tehdä, kuitenkin aina yksilökohtaisesti tarpeen mukaan. 

-       Kun kartoitus on tehty katsotaan yksilöllisiä treeniohjeita esimerkiksi erkauman hoitoon. Jokainen harjoitus kokeillaan ja käydään läpi, selitetään miksi ja miten se tehdään. Lantionpohjan lihasten harjoittaminen on usein hankalaa synnytyksen jälkeen, etenkin jos ponnistusvaiheessa on syntynyt repeämiä tai asiakkaalle on tehty episiotomia (välilihan leikkaus), jotka voivat vaikuttaa paljonkin alueen hermotukseen ja tuntoon. Vaikeampaa harjoittelusta tekee myös se tosiasia, että lantionpohjan lihasten edistymistä ei paljain silmin näe ja tunne samalla tavalla, kuten pinnallisten lihasten treenissä. 

Vaikka kotona olisi yrittänyt parhaansa, lantionpohjan harjoitteet ovat saattaneet kohdistua vain pinnallisille lihaksille. Diagnostisella ultraäänellä äitiysfysioterapeutti pystyy varmistamaan tehokkaasti, että asiakas osaa tehdä harjoitteet oikein ja myös tuloksia syntyy!

- Pyrin aina varmistamaan, että kun asiakas lähtee ensikäynniltä, hän on saanut mahdollisimman paljon tietoa ja ymmärrystä omasta kehostaan. Vaikka fysioterapeutti pystyy tehokkaasti tukemaan asiakkaansa kehon toimintaa ja auttamaan häntä oikeaan suuntaan, kotiharjoittelu on kuitenkin aina asiakkaan vastuulla ja siksi siitä pitää tehdä mahdollisimman helppoa ja tehokasta! Ensimmäinen käynti kustantaa Helsingin seudulla n. 95e.

 

 

Ajattelin itse joulukiireiden ja kirjan kirjoitushommien valmistumisen jälkeen varata ajan Pirittalle. Sulan innostuksesta ja paahdun kauhusta, mikä on oman kehoni tilanne. Ja haluan ehdottomasti tietää onko omat lantionpohjalihastreenini tehty oikein! Nyt alkaa kuitenkin olla sellainen tunne, että tämä asia on aika hoitaa. Ehkä tämä on myös yksi askel elämäntaparemontissani. Lupaan kertoa teille käynnistäni. Oli tuomio, mikä vain...

 

Piritta tiivisti jutustelumme loppuun meille kaikille tärkeän viestin, johon yhdyn täysin naisena, äitinä ja seksuaaliterapeuttina: ”Jokainen nainen on oman kehonsa paras asiantuntija. ” Joten muista kuunnella kehosi viestejä ihana nainen. <3

 

 

*Oletko sinä käynyt fyssarin luona synnytyksen jälkeen? Olisiko siitä apua sinulle? Oletko ylipäätään treenannut lantionpohjalihaksia? Millä tavoin treenaat - tiedätkö esimerkiksi jonkun hyvän lantionpohjalihastreeni appin? Jälleen kerran on hyvä mahdollisuus omia kokemuksia jakamalla lisätä toistemme tietoa ja antaa uusia näkökulmia.

*Tsekkaa Pirittan nettisivut www.aitiysfysio.fi ja Äitiysfysion Facebook sivut.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan. =)

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat