Kirjoitukset avainsanalla orgasmikirja

Orgasmikirjani Iso O – matkaopas huipulle lähti tällä viikolla painoon. Kauppoihin se saapuu 29.3 eli pääsiäisviikolla. Aikamoinen rutistus on siis takana ja pian te voitte lukea kirjani.

 

Nyt te voitte hieman jo kurkistaa kirjaani, tämän pienen lukunäytteen kautta.

 

Mitä minä ajattelen itsestäni?

 

Jokainen nainen on orgasminsa ansainnut. Se, välittääkö nainen itse omasta orgasmistaan, on kaiken lähtökohta. Orgasmit tuovat elämään paljon iloa ja energiaa, niillä on positiivinen vaikutus terveyteen ja ne lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta parisuhteessa. Kenenkään ei soisi jäävän paitsi niistä. Naisen orgasmi ei ole turha, eikä se ole yhtään vähempi- arvoinen kuin kumppanin nautinto. Jokainen nainen on orgasminsa arvoinen. Siitä ajatuksesta lähdemme liikkeelle ja siihen palaamme toistuvasti kirjan aikana. Toivon, että onnistun iskostamaan tämän mantran jokaisen lukijan mieleen.

 

Millä sanalla kuvailisit itseäsi naisena? Joillekin se voi olla upea, naisellinen, seksikäs tai itsevarma. Näin itsestään ajattelevat naiset tietävät arvonsa ja osaavat nauttia siitä. He eivät välitä siitä, että joku ei välttämättä pidä heistä, vaan he osaavat katsoa eteenpäin niihin, jotka pitävät. Heillä on usein keinot tasapainottaa vaikeat ja kivuliaat elämäntilanteet ja -kriisit hyvinkin nopeasti. Todennäköisesti nämä naiset ovat itsevarmoja myös makuuhuoneessa. He tietävät olevansa hyviä ja upeita seksikumppaneita ja arvostavat omaa nautintoaan. He kuuluvat usein myös siihen ryhmään, joka saa orgasmeja.

 

Kaikkien kohdalla asiat eivät kuitenkaan ole näin. Naiseus tai seksuaalisuus voi olla kadonnut matkan varrella, hävinnyt äidiksi tulemisen myötä tai hautautunut ruuhkavuosiin. Oli lapsia tai ei, elämä voi viedä naista, ja me jäämme vain vikisten juoksemaan oravanpyörään. Päivät täyttyvät velvollisuuksista, ja mielessä painaa syyllisyys tekemättömistä asioista, oli kyse sitten töistä, kodista, perheestä tai parisuhteesta. Seksiltä toivoisi ehkä enemmän, mutta sitä ei uskalla vaatia. Ajattelemme olevamme huonompia kuin muut, rumempia, lihavampia, tylsempiä, ällöttäviä. Tällaisia sanoja kuulen naisten suusta seksuaaliterapiassa. Usein heillä on negatiivinen kehonkuva, haluttomuutta, orgasmivaikeuksia ja haasteita parisuhteessa tai vaikeuksia löytää kumppani. Näiden tuntemusten taakse pitää pystyä katsomaan. Missä niiden juuret ovat? Miksi ajattelemme näin itsestämme? Oivallus on mahdollisuus muutokseen.

 

Nämä edellä esitetyt tyypit ovat vain yleistyksiä, karikatyyrejä. Kaikki eivät kuulu välttämättä kumpaankaan ryhmään. Kaikki kuitenkin tunnistavat varmasti joitain piirteitä ja tuntemuksia. Moni voi tuntea itsensä haavoittuvaiseksi, kun joutuu syventymään omaan naiseuteensa ja seksuaalihistoriaansa. Nainen on kuitenkin vahva mutta herkkä ja haavoittuva. Tämä yhdistelmä on naiseuden voima. Naiseus ja seksuaalisuus eivät ole erillisiä asioita, vaan seksuaalisuus liittyy aivan kaikkeen ympärillämme, halusimme tai emme.

Mitä fiiliksiä pätkä herätti sinussa? Odotan innolla lukijoiden palautteita ja kirja-arvosteluja.

 

Kirjani ennakkomyynti on nyt alkanut ja blogini lukijat voivat tilata kirjani muita edullisemmin. PUHUMURU alekoodilla saat kirjan hinnasta pois -10%. Alennus on voimassa 1.4.2018 saakka.

 

HUOMIO! Jos olet bloggari tai toimittaja, voit pyytää kirjastani arvostelukappaleen laittamalla meiliä Heinille: heini.salminen@kosmoskirjat.fi

 

*Kuvat: Meri Björn.

*Kirjani kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (4)

Jotain olen minäkin opiskellut

Kustannustoimittajan kättä nyt ainakin olisi tarvinnut, sillä kyseinen teksti sisältää rutkasti toistoa ja itsestään selvää asiaa. Toivottavasti kirjan sisältö on kuitenkin oheista näytettä parempaa.
Onnea kirjan julkaisun johdosta!!!!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Jotain olen minäkin opiskellut. Minulla on onneksi ollut koko prosessin ajan mukana aivan mahtava kustannustoimittajani Anni Moilanen Kosmokselta. Se mikä on toiselle itsestään selvää, voi olla toiselle ihan uutta. Lue nyt ekana ihan rauhassa koko kirja, kun se ilmestyy. Ja tottakai, sinulla saa olla oma mielipiteesi. Jokainen mielipide on arvokas.

Lukija

Me Naiset blogissa oli, jos tilaa kirjan niin saa alekoodilla 10%alennuksen, kun tilaa 1.4. mennessä. Olen fb-seuraaja, mutta missään ei näy sitä alekoodia... ei kosmos-kirjakaupan sivullakaan. Mistä sen alekoodin saa..

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Hei Lukija. Kirjoita vain  alekoodiksi tuo PUHUMURU, niin saat alennuksen. Jos se ei jostain syystä onnistu, laittaisitko minulle vaikka meiliä puhumuru@gmail.com. Saat kyllä varmasti sinulle kuuluvan alennuksen. Pahoittelut sinulle turhasta vaivasta ja toivottavasti pääset pian lukemaan kirjaani! =)

Hetki hetkeltä kirjani on lähempänä valmistumista! Eilen sain kirjan lopullisen kannen meiliini Kosmokselta. Sen teki äärimmäisen upea ja taitava graafikko Sanna-Reeta Meilahti. Hänen luomuksensa oli juuri sitä, mitä toivoin: kansi on sensuelli, tyylikäs ja naisellinen. Sen kehtaa ostaa ja laittaa kirjahyllyyn, vaikka kansien välissä puhutaan hyvinkin henkilökohtaisista teemoista seksuaalisuuden äärellä. Uskon, että vuonna 2018 naisen seksuaalisuutta käsittelevän kirjan lukemisessa ei ole mitään hävettävää – sen sijaan se kertoo tiedon lisääntymisestä ja tasa-arvosta.

 

Oma tunteeni ovat myllerryksessä. Niin kuin Instagramissa jo kirjoitin, fiilikset vaihtelevat ylpeydestä pelkoon. Kirjan kirjoittaminen ja julkaisu kun ovat jotain kovin henkilökohtaista. Kaiken aikaa olen myös äärimmäisen kiitollinen. Kaikki te, jotka jaoitte orgasmitarinanne kirjaani, teitte tästä matkasta ainutlaatuisen. Naisten omat kokemukset menevät ihon alle ja kartoittavat maailmaa, jota asiantuntijana tutkin. Naisena koen jokaisen saamani tarinan äärettömän upeana vertaiskokemuksena. Miten monenlaisia polkuja onkaan! 

 

Tässä vielä hieman maistiaisia kirjasta teille nyt jo ennakkoon:

 

“Olen aina halunnut tehdä kirjan naiselta naisille. Sellaisen, joka muuttaisi heidän elämäänsä. Toivon silti, että sitä luettaisiin sukupuoleen katsomatta, koska naisen seksuaalisuudesta voi jokainen oppia aina uutta. Myös ammattilaiset voivat käyttää kirjaa välineenä työssään ja saada siitä uudenlaisia näkemyksiä – niin seksuaaliterapeutin vinkeistä kuin naisten omien kokemustenkin kautta. Kirjan tekoon osallistui lähemmäs sata sydämeltään rohkeaa naista ja miestä, jotka jakoivat orgasmitarinansa.” 

"Kaikki tietävät sen tyypillisen elokuvien rakastelukohtauksen. Kaikki tapahtuu suuren intohimon vallassa, nainen ja mies sulautuvat toisiinsa unohtaen kaiken. Ilman esileikkiä mies työntyy himokkaaseen naiseen, joka on kuitenkin samalla hieman viaton. Parin minuutin yhdynnän jälkeen he laukeavat yhtä aikaa voihkien. Todellisuudessa on hyvin harvinaista, että naisen orgasmi tulee näin helposti." 

 

Nyt alkaa olla se hetki, kun on aika päästää irti. Ja odottaa, mitä te tykkäätte kirjasta, kunhan se ilmestyy maaliskuun lopussa. JEE!!! =)

 

P.s Jos olet bloggari tai toimittaja, voit pyytää kirjan arvostelukappaleen Kosmosksen viestintä- ja markkinointivastaavalta Heini Salmiselta (heini.salminen@kosmoskirjat.fi). Heini ottaa vastaan myös kirjaani liittyvät haastattelu- ja esiintymispyynnöt.

 

 

* Panen kirja-arvonnan käyntiin täällä blogissa lähempänä julkaisupäivää. Haluaisitko lukea kirjan? Miksi sinusta kirja naisen orgasmista on tärkeä?

* Kuva Panu Pälviä

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

”Ei alkulämmittelyä, ei intohimoista suutelemista. Vaatteetkin sai yleensä riisua itse" Yli kymmenen vuoden ajan Päivin avioliittoon kuului seksiä, jopa useita kertoja päivässä. Se ei ollut sellaista rakastelua, josta Päivi haaveili, vaan pikemminkin pelkkää tykittämistä. 

                      Akti päättyi aina orgasmiin – siis Päivin miehen orgasmiin. Päivi itse näytteli laukeamisen. Masturboidessa Päivi kyllä laukesi, mutta miehen kanssa ei koskaan.”

(Me Naiset 16.11.2017 nro 46 / Orgasmi hukassa )

 

Moni nainen on joskus elämänsä aikana feikannut eli huijannut saavansa orgasmin. Syitä siihen voi olla monia. Yksi iso syy on se, että puhuminen siitä on niin vaikeaa oman kumppanin tai kumppanien kanssa. Voi olla hirvittävän nolon tuntuista tai jopa ahdistavaa kertoa, ettei ole saanut orgasmia tai ettei tiedä miten sen saa. Tai vaikka tietäisikin, vaatii rohkeutta sanoa se ääneen.

 

Voi olla jopa tunne, että itsessä on vikaa niinkuin Päivi Me Naisten haastattelussa sanoi. Vastasin itse Orgasmi hukassa -haastattelussa asiantuntijana.  Halusin nostaa jutun tänne blogiinkin, koska uskon, että moni teistä lukijoistanikin on joskus kokenut samoja tunteita.

 

Omien mieltymysten ja toiveiden ääneen sanominen vaatii kumppanilta myös halua kuunnella. Puhumaan rohkaistuneen kumppanin suun saa tukittua kovin helposti yhdelläkin väärällä kommentilla tai huonolla kuuntelulla. Taustalla häilyy paljon isompi asia: ”Olenko minä arvokas, onko minun toiveellani merkitystä sinulle?"

Päivin tarinassa oli surullisen onnellinen loppu. Ratkaisu löytyi eron ja uuden kumppanin kautta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ratkaisu kaikille. Puhumista voi opetella yksin ja yhdessä kumppanin kanssa kotona,  seksuaali- ja pariterapiassa tai esimerkiksi parisuhdeleirillä. 

 

Vaikka orgasmin löytäminen veisi aikaa, ehkä sille kuitenkin kannattaisi antaa mahdollisuus ja puhua omista tunteista sekä ajatuksista kumppanillesi? Muista, että sinä olet orgasmin arvoinen ihana nainen. <3

 

 

*Voit kommentoida tämän blogin kommenttiosioon ajatuksia siitä, mitä naisen orgasmihuijaus sinussa herättää. Oletko itse ollut joskus huijari tai huijattu?

*Olen kerännyt lokakuusta lähtien naisten ja miesten kokemuksia naisen orgasmista. Olen saanut jo yli 30 mielenkiintoista ja tärkeää kokemusta naisten orgasmeista. Kiitos teille kaikille! Toivon niitä edelleen lisää. Jokaisen uniikki orgasmikokemus on tärkeä. Minä kerään kaikenlaisia tarinoita, en vain onnistuneista, taivaat räjäyttävistä orgasmeista. 

Oletko sinä pettynyt tai feikannut orgasmin? Miten olet oivaltanut orgasmin salaisuuden? Toivoisitko vielä löytäväsi tien orgasmin alkulähteille? Vai oletko kokenut orgasmin, jota voi verrata pieneen kuolemaan?

Jokainen orgasmikokemus on kirjalleni tärkeä. Lähde sinäkin siis mukaan! Lisää tietoa postauksesta Kerro kokemuksesi tulevaa orgasmikirjaani varten. Kirjani naisen orgasmista ilmestyy ensi keväänä. Olethan kuulolla!

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

 

*Kuvat Pixabay

Kommentit (10)

Vierailija

Tähän on pakko kommentoida. Häveliäs kun olen, teen sen nimettömästi kun bongasin linkkisi eräästä faceryhmästä. Tai myöskin, suojellakseni rakasta miestäni. Joka tapauksessa...

Olen feikannut orgasmin, lukemattomia kertoja. Nykyisen mieheni kanssa, jonka kanssa olen ollut jo kymmenisen vuotta. Suhde on hyvä, seksi hyvää ja parantunut vain vuosien ja lasten jälkeen.
Minä koen sen vain niin, että tiedän mieheni joskus pidättelevän jotta minäkin tulisin ja tunnen itseni niin hyvin jo, että tiedän olenko saamassa edes orgasmia vai en, miksi siis turhia siinä odotella, jos tiedän että en tule saamaan.
En näe siinä väärää, sillä nautin seksistä mieheni kanssa, aina vain ei ole sillä loppuhuipennuksen tuulella (:D) Nautin seksin läheisyydestä ja joskus sekin jo itsessään riittää. Feikkaan orgasmin säästääkseni paineita sekä itseltäni että mieheltäni, voisikohan sen näin muotoilla... Miehelleni en kyllä tätä kerro. Ikinä.

Puhu muru

Kiitos Vierailija kokemuksesi jakamisesta. Ymmärrän hyvin, että haluat suojella itseäsi ja kumppaniasi näin aran asian tiimoilta. Avasit kirjoituksessasi myös syitä, miksi feikkaat orgasmia. Uskon, että ratkaisusi on ihan toimiva ja "säästää" teitä molempia. On vaikea kertoa toiselle, ettei aina ole samalla tavalla valmis orgasmiin. Olisiko kuitenkin mahdollista, edes jäädä pohtimaan, että vielä joku päivä puhuisit tuntemuksistasi kumppanillesi? Ajan kanssa tuollaiset valkoiset valheet voivat alkaa painamaan ja vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Jos haluat puhua asiasta jonkun ammattilaisen kanssa, voit tulla aina seksuaaliterapiavastaanotolleni Sexpoon. Tai soittaa esimerkiksi Sexpo-säätiön maksuttomaan seksuaalineuvonta numeroon, mistä päin Suomea tahansa. 

http://www.sexpo.fi/neuvonta/neuvontapuhelin-2/

Toivottavasti, et koe neuvoani tungettelevana. Kaikkea hyvää teille. <3

Vierailija

Olen feikannut... Ihan vain että homma loppuisi... Miestä kun ei kiinnostanut kuin oma napa. Päivin kokemus kuulosti hirveän tutulta.

Puhu muru

Kiitos Vierailija kokemuksesi jakamisesta. Se on todella ikävä tilanne, kun kumppanisi ei ollut kiinnostunut nautinnostasi. Ymmärrän sinua ja syitä feikata orgasmi. Toivottavasti Päivin kokemuksesta lukeminen auttoi jollain tapaa sinua ja muistutti, että ei sinua olisi saanut kohdella niin. Ja ehkä tästä eteenpäin, et suostu enää siihen, että sinua kohdeltaisiin noin huonosti. Sinä olet arvokas. <3

Vierailija

En ole koskaan feikannut orgasmia. Ylipäänsä olen ihminen, jolle aitous on tärkeää, joten miksi haluaisin olla "epäaito" näin tärkeässä asiassa? Miten muuten feikkaus voi edes "mennä läpi" - eiköhän mies TUNNE naisen orgasmin. Ei nopeita lihassupisteluja voi "esittää"!

Puhu muru

Kiitos Vierailija kommentistasi ja kokemuksesi jakamisesta. Tilanteet voivat olla hyvin erilaisia, eikä siksi ketään kannata tuomita. Harvoin kukaan "haluaa" feikata orgasmiaan.

Se on hieno asia, jos sinun ei ole tarvinnut ikinä feikata orgasmia. Jatka ehdottomasti samaan malliin! Pohdit tuossa, miten huijaus ylipäätään menee läpi. Ehkä jo yksi iso syy sille on se, jos kumppania ei ylipäätään kiinnosta toisen nautinto. Voi olla myös kyse kumppanin vähästä tietämyksestä, alkoholin vaikutuksista ym. Tai aina nainen voi olla myös huipputason näyttelijä, eikä itsekään sitä tiedä. Toivoisin kuitenkin, että parisuhteisiin saataisiin enemmän puhetta ja välittämistä naisen nautinnosta. 

Vierailija

Esiteininä masturboin toisinaan ja laukesin aina. Olin kuitenkin niin nuori, etten edes tiennyt tämän olevan sitä itsetyydyttämistä. Sitten se jäi muutamaksi vuodeksi ja kun aika koitti, että tajusin mistä oli kyse niin orgasmi oli jo kadonnut. En laukea yksin tai yhdessä. En ole koskaan asiasta kumppaneille valehdellut, ei se montaakaan ole edes kiinnostanut. Ex-mieheni kysyi ensimmäisellä kerrallamme, että millä saisi minut tulemaan. Vastasin, että sen kun keksisikin ja pyysin, ettei keskitytä nyt siihen. Eikä asiaan koskaan palattu. Nykyiselle miehelleni olen asiasta puhunut, hänen kanssaan nautin seksistä todella paljon mutta ei tietoakaan orgasmista. Läheisyys tekee jo niin hyvää, että rauhallisin mielin ajattelen sen sieltä joskus löytyvän - jos ei löydy, niin olen silti hyvilläni kaikesta mitä nykyisellään mieheltäni saan. Seksielämämme on vauva/ruuhkavuosista huolimatta upeaa.

Puhu muru

Kiitos Vierailija kokemuksesi jakamisesta. Siihen miksi orgasmi häviää voi olla monia syitä. Suosittelen, että jos asia nyt tai myöhemmin yhtään vaivaa sinua, käänny vaikka puoleeni tai jonkin seksuaaliterapeutin, joka on paikkakunnallasi. Esimerkiksi seksuaalihistorian läpikäynnistä voisi olla hyötyä sinulle. Pääasia on kuitenkin, että olet itse tyytyväinen, nautit seksuaalisuudesta ja sinulla on hyvä olla parisuhteessa. <3 Tsemppiä ruuhkavuosiin. =)

Nainen 32

Seksiä on tullut harrastettua 16-vuotta ja nuorempana tuli feikattua ehkä juurikin noiden samojen asioiden takia kuin muut on maininneet, että homma jo loppuisi, ei kemiat olekaan kohdanneet sängyssä asti jne. Yksin olen aina saanut, joskus hyvinkin nopeasti joskus pidemmän lämmittelyn kautta. Huomaan että oma henkinen tasapaino vaikuttaa tähän paljon. Tulevan exän kanssa alussa tietyissä asennoissa sainkin mutta ei niin järisyttäviä kuin yksin. Eipä koskaan siitä koskaan niinkään puhuttu ja sen jälkeen kun sain endometrioosin ja yritin leikkauksen jälkeen päästä eroon pelosta että yhdyntä sattuu edelleen ja keskustella kumppanin kanssa kuinka pystyisi auttamaan tässä asiassa niin ne menivät kuuroille korville. Sen jälkeen seksikään ei ollut mitään erikoista ja orgasmi, no ei tullut feikattua mutta en sinne asti päässyt.
Tässä eroa tehdessä olen tutustunut muutamiin miehiin ja en tiedä johtuuko se kun on ikää tullut enemmän niin orgasmi on tullut helpommin, tunnen kehoni ja itseni paremmin ja osaan kyllä sanoa mitä haluan tehdä tai mitä mulle tehdään.. ja ehkä sitten vaan miehetkin tulevat taitavammiksi kun ikää kertyy. En vieläkään saa joka kerta enkä sitä odota koska nautin seksistä muutenkin todella paljon mutta silloin kun saan niin on se kyllä mahtavaa. Tietenkin se on vaikuttanut paljon kun olen päässyt huonosta suhteesta eroon missä ei minua arvostettu ja kunnioitettu.

Puhu muru

Kiitos Nainen 32 kokemuksesi jakamisesta. Kerroit, miten seksuaalisuutesi ja suhteesi orgasmiisi on muuttunut nuoruudesta tähän päivään. Sanoit hyvin syitä, miksi olit feikannut tai miksi ex-kumppanisi kanssa orgasmit vain "lipuivat pois". On totta, että jos kumppani ei kuuntele tai halua edes ottaa naista huomioon, voi orgasmin saanti muuttua mahdottomaksi.

Seksuaalisuus muuttuu läpi elämän ja niin me ihmisetkin. Olen samaa mieltä kanssasi, että ikä tekee hyvää. Se antaa varmuutta puhua ja kertoa, mistä pitää. Se on valtavan tärkeää naisen orgasmin kannalta. Ja ihana kuulla, että olet myös löytänyt kumpppaneita, jotka kuuntelevat toiveitasi ja saavat sinut nauttimaan. Aina orgasmin huipulle saakka. Jatka samaan malliin ja NAUTI! <3

"Joku valtava voima kasvoi sisälläni ja räjähti niin, että irtauduin tästä todellisuudesta. Se nautinnon määrä sai minut valtaansa kuin sisälläni olisi räjähtänyt tulivuori." 

 

Naisen orgasmi, tuo ikuinen mysteeri, on tulevan kirjani aihe. Käsittelen kirjassa aihetta seksuaaliterapeutin näkökulmasta, ja se on suunnattu jokaiselle naiselle, joka miettii, miten orgasmin voisi saavuttaa aina halutessaan. Kirja antaa lohtua ja opettaa armollisuutta muistuttamalla, kuinka moni asia vaikuttaa naisen orgasmiin.

 

Toivon kokemuksia kaikilta naisilta: niiltä, joille orgasmin maailma on jo auennut, sekä niiltä, jotka vielä tavoittelevat sitä. Oma kokemus voi olla oivallus, tarina todellisesta tilanteesta, pettymys tai mikä tahansa hetki, joka tuntuu tärkeältä jakaa. Se voi liittyä itsetyydytykseen tai kumppanin kanssa koettuun orgasmiin. Jokaisen kokemus on tärkeä ja voi auttaa muitakin ymmärtämään itseään paremmin. 

 

Vaikka kaiken ytimessä on nainen, toivoisin vastauksia myös miehiltä. Oletko kenties oivaltanut naisista jotain, mitä muidenkin olisi hyvä tietää? Vai onko joku asia jäänyt vaivaamaan tai tuntuu epäselvältä? Millaisia kokemuksia sinulla on naisten orgasmeista?

Kaikki tarinat ja kokemukset käsitellään luottamuksellisesti, ja ne pysyvät kirjassa anonyymeinä lainauksina. Halutessasi voit liittää mukaan ikäsi. Olisi mahtavaa saada kokemuksia eri-ikäisiltä naisilta, eri elämänvaiheista. Kirja julkaistaan keväällä 2018.

 

Voit lähettää kokemuksesi sähköpostiosoitteeseeni puhumuru@gmail.com. Vastaan mielelläni myös kysymyksiin eikä tyhmiä kysymyksiä ei ole. Toivon vastauksia viimeistään perjantaihin 31.12.2017 mennessä. Lähde mukaan tekemään kirjastani vielä entistäkin koskettavampi! <3

 

Terveisin Puhu muru bloggari,

Marja Kihlström

Kiitos kaikille tuleville pyyntööni vastaajille jo etukäteen! =)

 

*Kommentoi rohkeasti, jos kirjani tai naisen orgasmi aiheena herättää sinussa ajatuksia. 

*Avauskuva kuva on omasta kännykästäni, toinen Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat