Kirjoitukset avainsanalla empatia

”Jos armoa ei oteta todesta, niin silloin yhteiskunta ajautuu kovaan suuntaan, voittajien ja häviäjien yhteiskunnaksi. Kyllä meillä senkin suuntaista kehitystä on näkyvissä. Sen takia tätä armoa on syytä pitää esillä, Kari Mäkinen sanoo.”

(Arkkipiispa Kari Mäkisen haastattelu Yle.fi –sivustolla 19.10.2016)

 

Havaintoja parisuhteesta bloggari Sami Minkkinen on eronnut. Hän ilmoitti siitä sunnuntaina blogissaan. Siitä alkoi someraivo, jossa unohtui ihmisten välinen armollisuus.

 

Laskekaa hyvät ihmiset kivet ja puukot. Hengittäkää syvään ja miettikää hetki, miten paljon tai vähän todella tiedätte toisten parisuhteista. Tai toisten ihmisten elämästä ylipäätään.

 

Ymmärrän hyvin, että tunteet voi kiehahtaa, kun kuulee pienen vauvan isän rakastuneen toiseen. Kiehahduksen jälkeen kannattaa kuitenkin ottaa järki käyttöön ja rauhoittua. Pohtia, mistä tämä minun raivoni kumpuaa?

 

Voiko olla, että raivon takana on oma ikävä kokemus? Tai oma parisuhde, missä ollaan umpikujassa ja onnettomana? Tai hyvä parisuhde, jonka takia ei muista millaista on olla suhteessa mikä tekee onnettomaksi?

 

Onkin hyvä kysyä: Millä oikeudella me voimme tuomita toinen toisiamme? Onko ylipäätään toisen ihmisen tuomitseminen oikein?

 

”Kyllä minusta on kaikkein surullisinta ja järkyttävintä tässäkin se, miten käsittämättömän moni ottaa asiakseen moralisoida ja tuomita toinen ihan täysin ilman, että heillä on yhtään mitään tietoa siitä, miten tuollainen tilanne on tapahtunut.”

(Suoralainaus Iltasanomien nettisivuilta 8.5.2017 nimimerkki ”jotain rajaa”)

 

Elämä ei ole yksinkertaista. Parisuhde on hyvin vaativa yhtälö, jonka jokainen voi varmasti tunnustaa. Joskus ei osata tehdä pelastusoperaatiota ajoissa tai yritetään, mutta se ei riitä. Parisuhteeseen vaikuttaa myös aina aiemmat suhteet.

 

Parisuhteen tuntevat vain ne ketkä siinä elävät. Ehkä Sami Minkkisen saama ryöpytys on tärkeä muistutus meille jokaiselle siitä, mitä EI pitäisi tehdä toiselle ihmiselle.

 

Yritä mieluummin asettua someraivon kohteen nahkoihin ja lähesty asiaa empatian kautta. Empatia luo perustan hyvälle, toisin kuin syyllistämisen tuottama häpeä.

 

”Luulenpa, että tässä on Samilla nyt kyse vähän isommistakin muutoksista, joten jäämme odottelemaan lisätietoja jatkosta. Kannattaa olla rehellinen itselleen(kin), koska muuten kaikki läheiset kärsivät etkä vähiten sinä itse!”

(Kommentti  Havaintoja parisuhteesta blogin Facebook –sivuilta)

 

Voimia sinulle Sami. Suunnista aina valoa kohti. <3

Kommentit (30)

Vierailija

Mietin itse samaa, ihmetyttää miten aikuiset ihmiset ovat tästä aivan raivon partaalla vaikka eivät tunne koko ihmistä/perhettä...  Ymmärrän toki että ajoitus on ikävä koska vauva on vielä niin pieni mutta muuten olen kyllä sitä mieltä että jos rakkaus on kadonnut / syttynyt jossain muualla niin täytyy seurata sydämensä ääntä. Meillä on vain yksi elämä eikä ole kenellekään oikein jäädä suhteeseen ympäristön tai velvollisuuden takia. Olen itse ollut yksin vauvan kanssa alusta asti eikä se ole mielestäni ollut kovinkaan raskasta (enemmän ihanaa, onneksi!) mutta ei varmastikaan ole mukavaa jäädä yksin jos siihen ei ole varautunut eli sympatiat ovat tottakai äidin puolella. Elämä ei kuitenkaan ole aina helppoa eikä asiat aina ole mustavalkoisia, se tuppaa monelta unohtumaan.

Vierailija

Ehkä armollisuutta kaivataan, mutta ihmettelen myös sitä nykytrendiä, että syyllisyyttä ei saa/tarvitse kokea mistään ja että häpeän tunne on vieras. Jos on mokannut, silloin kuuluukin olla häpeissään ja tuntea syyllisyyttä. "Tää on mun elämä, mää elän tätä vaan itselleni, täällä eletään vain kerran" on lauseita, joita usein käytetään väärällä tavoin itsekkäästi. Ja mä ymmärrän tuon raivon, moni kokee tulleensa huijatuksi. Sami olisi voinut jotenkin edes pahoittelut välittää, kun ihmiset kokevat olonsa petetyksi.

Topi J

"Meille syntyy maaliskuussa vauva. Uusi syntymä, uusi toivo. Hyvä, jonka edessä kaikella on merkitys. Sitä voi ajatella niinä öinä, kun vaeltaa itkevä lapsi sylissään pitkin asunnon lattioita. Pikkuvauva-aika. Se aika, jolloin suhteen tila mitataan varmuudella."

Näihin ajatuksiin päättyy sinun ja Sami Minkkisen yhteinen kirja. Ja näiden sanojen takana seisoi Sami vielä kuukausi takaperin, kun kirja julkaistiin. Tai siis esitti seisovansa. Koko kirja päättyy siis valheeseen. Kaksi tarinaa rakkaudesta onkin suuri kupla, jonka olisi kuulunut puhjeta jo ennen kirjan julkaisua, mutta valitettavasti raha ja julkisuudenkipeys menee monesti totuuden edelle.

Samin teko en tuomitse, koska minulla ei siihen valtaa tai edellytyksiä ole. Jokainen saa viime kädessä elää oman elämänsä kuten haluaa - vaikka sitten valheessa sekä itselleen että muille. Sen sijaa ymmärrystä minulta eivät saa ne tahot, jotka Samin tekoa julkisesti tukevat ja ymmärtävät. Ne ihmiset, jotka pitävät rohkeutena sitä, että aina paetaan eikä uskalleta kohdata vaikeuksia.

Todellinen Rakkaus ei ole helppoa eikä sen kuulukaan olla. Tässä "minä-minä" ja kertakäyttösuhteiden kulttuurissa tuntuu vain oma etu ajavan liian usein kaiken muun edelle. Rakkauden puolesta ei haluta tai uskalleta taistella ja sitä puolustaa. Ja pelottavaa on, että jopa ihmisiä työkseen auttavat tätä kulttuuria julkisesti tukevat.

Itse en raamattuun usko, mutta joskus sieltäkin löytyy viisauden murusia, joita ai sovi unohtaa: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."

Vierailija

Ja kaksi profeetta ovat nyt yhdessä kirjan kirjoittaneet. Rahan- ja julkisuudenkipeys saavat tekemään outoja asioita...

Vierailija

Armo ja empatia lienee ohjattu pian entisen vaimon ja parikuukautisen vauvan suuntaan. Mitä Sami niillä tekee, hänellähän on rakkaus?

Vierailija

Niin, tai sitten ihmiset näkevät ja kuulevat toisen itsepetoksen läpi ja yrittävät saada hänet havahtumaan että usein vahva ja pakkomiellettä muistuttava tunne ei ole merkki siitä että tunnetta kannattaa seurata.

Minulla heräsi myös tunne siitä että Sami toimi epäreilusti niin exäänsä kuin uutta rakkautta kohtaan tuodessaan asian julkisuuteen näin pian. Ero on iso asia ja kun se tapahtuu noin pian synnytyksen jälkeen, tuntuu todella kusipäiseltä ja huomiohakuiselta ratkaisulta tuoda asia tällä tavalla esiin.

En tietenkään tunne Samin lapsen äitiä, ja mitä kulisseissa tapahtuu, mutta ainakin blogikirjoituksissa Sami on pitänyt yllä illuusiota että on omistautunut parisuhteelle ja perheelle.

Omistautumista on myös se, että huomiota ei anneta kodin ulkopuolelle tällaisena herkkänä aikana vaan suhteen eteen oikeasti tehdään töitä.

Mikä esti laittamasta blogia tauolle ja keskittymästä eron tuomien muutosten läpikäyntiin kaikessa rauhassa julkisuuden ulkopuolella? Mikä tarve vaati antamaan lehdille ja radiolle haastatteluja aiheesta?

Se, että jonkun väärältä tuntuva teko tuomitaan ankarasti ei ole aina armottomuutta. Se voi olla myös sitä että uskoo näkevänsä toisen selitysten läpi ja yrittää saada tämän näkemään miten hän pettää itseään ja läheisiään.

MachoAlpha

Nyt vaan sitten kaikki pienen lapsen ja tuoreen äidin jättäjät copy-pasteemaan näitä lurituksia. Taitaa olla suurin huoli lukijoiden katoaminen ja tienestien pienentyminen? En ole koskaan kuullu/lukenut _yhdenkään_ naisen puolella sanallakaan ymmärtäneen vastaavalla tavalla käyttäytyneitä miehiä. Tuntuu olevan mahdoton hyväksyä miten illuusioiden ja fantasioiden romahtamista, tulee mieleen reppanat jotka hyysää vankilakundeja tai lähettää säästönsä pulassa oleville lentäjille.

Täytyy myös tosiaan muistaa että tiedämme vain toisen puolen, tarkoin filtteröidyn ja laskelmoidun, asioista. Puolen jonka blogisti on itse halunnut erinomaisuudessaan ja huomiohakuisuudessaan esitellä kaikelle kansalle.

On totta että huonoon parisuhteeseen ei kannata jäädä, ongelma onkin ihan muualla: siinä että on annettu ymmärtää olevansa jotain aivan muuta.

Vierailija

Sami on kirjoittanut parisuhteestaan ja heidän seksielämästään, tottakai hän saa arvostelua osakseen toimiessaan näin. Heille on kaksi kuukautta sitten syntynyt vauva, miltä luulet lapsen äidistä, Samin vaimosta tuntuvan, kun kaikesta hänen kirjoituksestaan käy ilmi että hän on rakastunut avioliittonsa aikana? Muistatko kun kirjoitit tämän postauksen http://www.vauva.fi/blogit/puhu-muru/pettamisen-pelko ?
Tässäpä lainaus: "Petetyllä on edessään usein kriisi. Kaikkonen (2016) mainitsee kirjassaan Uskottomuus - syyt ja seuraukset, että uskottomuuden aiheuttama kriisi voi olla jopa samanlainen traumaattinen kriisi kuin väkivaltainen tai hengenvaarallinen kokemus. Erityisesti pienten lasten äidit kokevat petetyksi tulemisen traumaattisena."
Monella meistä on kokemuksia tällaisesta tilanteesta, ei ihan hirveästi tee mieli alkaa sympatiseeraamaan ihmistä joka on antautunut tällaisille tunteille ja päätynyt tähän ratkaisuun. Rakastuminen ei vain tapahdu.

Vierailija

Juuri näin. En tajua tätä ajojahtia, kukaan näistä besserwissereistä kun ei taatusti ole kävellyt metriäkään tuon haukkumansa ihmisen saappaissa. Ja jos kyseessä olisi huonosta parisuhteesta lähtenyt nainen, ymmärtäjiä kyllä riittäisi.

Vierailija

Minkkisen teko ei ole aikuisen miehen teko eikä sinun puolustuspuheesi aikuisen naisen tekstiä.
Ja kuitenkin molemmat esiinnytte parisuhdeasiantuntijoina. Yäk.
Onneksi oma käsitykseni rakkaudesta ja parisuhteesta on erilainen ja kärsivällisempi kuin teillä ja omalla vauvallani on tänä äitienpäivänä perhe, joka tulee taistelemaan pysyäkseen perheenä.
Perhettä ei perusteta valheelliselle pohjalle eikä siksi, että luovutettaisiin vauvan ollessa 2 kk. Luulisi, että tämä olisi itsestäänselvyys ainakin kaikille yli 20-vuotiaille.

Vierailija

Voit koittaa puolustella ystävääsi mielin määrin, mutta totuutta se ei poista. Hän on käyttäytynyt itsekkäästi, mauttomasti ja epäkypsästi. On asioita jotka ovat kategorisesti VÄÄRIN. Raskaana olevan vaimon pettäminen on väärin. Voimme elää individualistisessa yhteiskunnassa, mutta "oikein" ja "väärin" eivät saisi hämärtyä ihan täysin. Ja valitettavasti tuo hänen mallinsa tulee todennäköisesti siirtymään tyttärelleen tai pojalleen, joka varmasti traumatisoituu näin rumasta tarinasta ja kokee alemmuutta lopun elämäänsä. Miksi en kelvannut? Miksi isäni teki tuollaisen valinnan? Todella surullista ja oikeastaan vastenmielistä.

Vierailija

Samin teko tuomitaan, koska se sotii vahvasti meihin sisäänrakennettua moraalikoodistoa vastaan. Ihminen pitää lähtäkohtaisesti perheenjäsenistään huolta; etenkin sen heikoimmista jäsenistä eli raskaana olevista/tuoreista äideistä, pienistä vauvoista (samoin kuin perheen sairaista ja vanhoista jäsenistä). Vaikka nykypäivänä näitä heikoimpia perheenjäseniä eivät uhkaa enää pedot, nälkäkuolema tms. - se, että omia tunteitaan ja tarpeitaan valintaperusteena käyttäen hylkää em. perheenjäsenet nähdään moraalittomana, itsekkäänä, vastuuttomana tekona.

Toisin päin voi miettiä, mitä tarkoittaisi perheille, iseille, äideille ja ennen kaikkea vauvoille ja kasvaville lapsille, jos päätrendi Suomessa olisi, että jompi kumpi vanhemmista "irtisanoo" itsensä perheestä ja rikkoon kodin raskaus- tai vauva-aikana. Seuraukset olisivat murheelliset ja kauaskantoiset sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan kannalta.

Aikuiselle (ei teini-ikäiselle) parisuhteessa elävälle ihmiselle ja lapsen hankkivalle ihmiselle on ominaista myös kyky harkintaan, kysy sitoutua, ottaa ja kantaa vastuuta sekä kyky omien tarpeiden lykkäämiseen perheen hyväksi. Kaikki nämä ovat nyt monen blogin lukijan mielessä suurena kysymysmerkkinä, kun he tätä Samin ilmoitusta pohtivat. Eli armollisuutta myös lukijoita kohtaan, kiitos.

Vierailija

Miten olisi armo ja empatia lapsivuodeaikaa elävää tuoretta äitiä ja parin kk ikäistä vauvaa kohtaan? Onko heidän tarpeillaan, unelmillaan, toiveillaan ja oikeuksillaan mitään merkitystä? Tuntuvat olevan täysin toissijaisia eivätkä oikestaan edes maininnan arvoisia sekä Samin lausunnoissa että tässä blogikirjoituksessa. Uskomatonta.

Vierailija

Kyllä vain, ehkä se tosiaan on joku omassa historiassani joka saa minut halveksimaan tämän isän tekoa.
Minä olen joutunut lohduttamaan isin ikävää itkevää lasta ilta toisensa jälkeen. Vauvani joutui luopumaan tuutulaulusta kun en pystynyt itkultani laulamaan unilaulua, joutui nukahtamaan itkevän äidin syliin.
Jaksoin niin kauan kun lohdutin itkevää isoveljeä mutta vauvaa nukuttaessa en enää voinut pidättää kyyneleitä.
Minunkin lasteni isä äkkiä aivan yllättäen rakastui ja viikon päästä lähti. Tapasi lapsia joka päivä. Mutta ei se pientä poikaani auttanut , hän itki itsensä uneen monta kuukautta kun isi ei enää ollut vierellä.
Tästä kaikesta on nyt 4 vuotta ja pikkuinen poikani on 7. Vieläkin sydämeni särkyy kun hän joskus pidättelee kyyneleitä kun isä tuo kotiin ja sanoo heit. Ei halua enää itkeä kun tietää että se ei auta eikä isiä takaisin tuo. Hänen elämässään tämä on ikuinen trauma. Terapiassa on käyty tämän takia.
Ei riittänyt että hoin joka ilta että kyllä isi rakastaa ja tulee taas huomenna ja silitin .

Vauva selvisi paremmin, hänelle tosin on ollut vaikeaa tavata isää. Ikävöi kotiin ja äitiä.

Minä olisin mieluummin itse onneton kuin tekisin lapseni onnettomiksi. Tosin minulla on muitakin onnen aiheita kuin intohimoinen rakkaussuhde.

On itsekkään, lapsellisen minäminä ihmisen kuvittelua että lapsi jotenkin kaipaisi että vanhemmat hehkuvat rakastumisen onnea joka päivä. Että kyllä se lapsikin kärsii jos elän tässä tylsässä suhteessa jossa ei intohimo roihua.
Tai se että pystyy olemaan onnellinen vain rakkauden huumassa. Että elämä on pilalla ilman jatkuvaa huumaa .

Turha mainitakaan että ex äni valtava kaikki esteet tieltään lakaiseva rakkaus on jo laantunut . Yhden lapsen ehti uuteenkin suhteeseen tekemään, nyt jo ero vireillä.

Vierailija

Ihastumisia tulee ja menee, mutta aikuinen ihminen on vastuussa tunteistaan ja teoistaan. Kun yksissä tuumin hankitaan lapsi suhteeseen, pitää ymmärtää että vaimon ollessa raskaana ja sitten toipumassa pienen ihmisalun kanssa joka tarvitsee kaiken huomion ja hoidon, ei parisuhde ole hetkeen vain kahden ihmisen juttu. Ei raskaana oleva tai vastasynnyttänyt täyspäinen nainen pysty kilpailemaan suhteen ulkopuolelta tulevan naisen kanssa, koska voimavaroista niin paljon meni siihen yhdessä suunniteltuun raskauteen. Lapsi tarvitsee vanhempiaan. Ei siinä vaiheessa ole reilua keksiä että hei, en mä halunnutkaan tätä, heippa! 

Samilla on ollut elämä aikaa miettiä mitä haluaa ja hän oli halunnut parisuhteen ja perheen. Mikset ystävänä tue häntä valinnassaan, vaan lähdet tukemaan häntä jossain älyvapaassa kriiseilyssä jossa pilataan monen ihmisen elämä - sellaisen ihmisen, joka on luottanut häneen ja nyt jäänyt tyhjän päälle. Mistä kumpuaa tuo uhrimentaliteetti, että yhtäkkiä ollaankin sitä mieltä, ettei aiemmin elämässä ole saanut olla itsensä ja nyt se vaatii sen että pitäisi täysin ilman syyllisyyttä ja vastuuta saada liihotella menemään?

Toivon että te luette yhdessä ja ihan ajatuksella tän aiheen ympärilta keskustelut, ja päätätte ottaa sieltä niitä kohtia, jotka herättää teissä defenssireaktioita, ja sitten katsotte niitä siltä kannalta mitä ne kirjoittanut ihminen on teille halunnut kertoa.

Miksi netissä tunteitaan tämän aiheen ympärillä jakaneet olisivat vähemmän oikeutettuja tuntemuksiinsa kuin Sami? Me ei sentään tunnekuohuissamme loukata ja hylätä perhettämme, vaan koitamme osoittaa myötätuntoa ja antaa oikeasti toimivia neuvoja vaikeaan tilanteeseen. 

Zuå

Tuo Sami on ainakin minulle täysin tuntematon ihminen. Tuntemattomien asioista on ihan turha nostaa verenpainettaan. Hänen elämänsä ei kuulu minulle. Ehkä some tuo vieraat ihan tarpeettoman lähelle. Pitää pystyä erottamaan mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Ei toisten elämästä oikeasti tiedä yhtään mitään.

Vierailija

Haha, kuinka tyypillistä kääntää huomio kritiikin kohteesta kriitikon sielunelämään. Pakkohan siinä on olla jotain vikaa, koska ovat väärää mieltä!

Nykyisille curling-yhteiskunnan jäsenille, erityisesti aikuisille, tekee kyllä hyvää tuntea välillä syyllisyyttä ja häpeääkin. Nehän ovat niitä tunteita, jotka jo lapsesta asti opettavat ihmistä toimimaan oikein. Minkkinen on kuin karkkivarkaisiin pujahtanut lapsi - kun tekee mieli - ja nyt muka ei saisi torua teosta, joka loukkaa muiden oikeuksia ja on väärin? Kun oli niin kauhia makianhimo, niin pitäähän sitä nyt ymmärtää.

Arvon blogisti voisi itse tarkistaa tunteensa ennenkuin sättii niistä muita. Mahtaisitko olla samaa mieltä, jos olisit tuo vaimo tai joku lähipiirissä? Ettei nyt vain ystävyys tähän mieheen sumenna arvostelukykyäsi?

Vierailija

Puhu muru, ajatuskin, että pienen vauvan äiti jää yksin koko rumbaan, on jotenkin niin raaka, kova. Eikö siinä olisi voinut odottaa, katsoa eteenpäin, jos miehellä on sydäntä, mutta jos se on haarojenväli, mikä sanelee, niin itku sitten, mitä elämä tulee jatkossakin mahdollisesti olemaan. Ihan vaikka olisi elämää suurempia kysymyksiä Samilla, niin se ei poista sitä, etteikö ihmisistä voisi tuntua todella pahalta vauvan ja äitinsä puolesta. Voi olla, että suuri yleisö on väärässäkin, koska toinen osapuoli ei ole kommentoinut mitään, Voi olla, että tämä on molemman aikuisen mielestä paras ratkaisu, mutta koska asiaa tuntemattomat emme sitä tunne  ja tiedä ja ihminen on julkisuudessa kirjoitellut parisuhdeasioista asiantuntevastikin, niin kyllä nyt vähän mielesi pahoitit, jos suuri yleisö osoittaa pahoittaneen mielensä. Toisaalta suutarin lapsellakaan ei ole kenkiä ja paremmissakin piireissä sattuu epäonnistumisia, että sen puolesta armollisuutta itse kullekin.

Vierailija

"Ehkä Sami Minkkisen saama ryöpytys on tärkeä muistutus meille jokaiselle siitä, mitä EI pitäisi tehdä toiselle ihmiselle."

Kyllä tämä tapaus on ihan muusta näkökulmasta muistutus siitä, mitä EI pitäisi toiselle ihmiselle tehdä. Someraivosta puhuminen on asioiden yksinkertaistamista. Tottakai teko on ihmisen mielestä vastenmielinen (perheessä pieni vauva, mies itse "parisuhdeasiantuntija"..) ja on oikein ja rohkeaakin sanoa mielipiteensä. Kenenkään blogistin vuoksi tuskin monikaan jaksaa "raivota". Ihmiskunta tarvitsee moraalinmäärittelyä; sitä, että vedämme toiminnallemme rajan. Ja ihmiset tarvitsevat tätä rajanvedon vuoropuhelua. Jos tyydymme lepertelemään siitä, ettei kenenkään tulisi mitään sanoa, olemme jo luovuttaneet ja matkalla yhdentekevyyttä.  

ja joku OIKEASTI osti näiden t...

Yksi kahden markan kirjoittaja vähemmän. Rohkeaa, eikun perään vaan :D

Vierailija

"On hyvä kysyä, mitä minä tarvitsen. Mitä me tarvitsemme. Mitä me voimme tehdä. Pettäminen satuttaa niin paljon toista, että ennen kuin sille tielle lähtee kannattaa kääntää muut kivet.

Missään ihmissuhteessa, et pääse ilman ongelmia eteenpäin. Jos kaipaat jotain, PUHU kumppanillesi. Tulkaa vaikka terapiaan yhdessä miettimään, miten voisitte mennä yhdessä eteenpäin. Menkää parisuhdeleirille. Älkää luovuttako liian helposti houkutusten edessä, vaan opetelkaa nauttikaa elämästä yhdessä. <3"

Kuulostaako tutulta tekstiltä? Näitä neuvoja voi miettiä myös ystävien suhteen. Nyt kävi niin, että ystäväsi on pettäjä. Sitä sattuu toki tässä maailmassa. En kuitenkaan läksisi tässä tilanteessa ensimmäisenä peräänkuuluttamaan kaikilta muilta viisautta ja ymmärrystä, enkä varsinkaan sormi ojossa opettamaan kuinka kasvottoman massan tulisi miettiä mitä ei saa tehdä toisille.

Empatiaahan suurin osa tunteekin, mutta tässä keississä sen primääri kohde ei nyt vaan ole ystäväsi vaan tämän petetty kumppani.

Vierailija

Hengitän syvään, mietin hetken. Totean, että raivoissani en ole ollenkaan. Some-raivo on näppärä sana, koska sillä voidaan selittää paljon itselle epämieluisia kommentteja. Vähän samaan tapaan kätevä defenssi kuin "kateus" tai "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa". Tunteiden selittämisen asiantuntijana esiintyvien ihmisten, kuten tämän blogin kirjoittaja ja Minkkinen, ei pitäisi minusta sortua näin halpoihin ja helppoihin selityksiin. Semmoinen ei ole omiaan luomaan yleisön luottamusta ammattitaitoon, ja sillä luulisi olevan vaikutusta myös toimeentuloon.

Vierailija

Todellakin. Kun julkisessa keskustelussa on valitettavasti tietnkin ylilyöntejä, niin kaikki kriittiset kommentit on helppoa leimata "someraivoksi", niin ei tarvitse vastata niihin 90 % kommenteista, jotka ovat varsin perusteltuja.

Vierailija

armoa ja empatiaa tuntuvat nykyään kaipaavan ihmiset, jotka eivät näistä tunteista itse oikein ymmärrä hönkäsen pöläystä. Keekillä, Elalla, Armanilla ja kumppaneilla on tämä kaveriporukka jossa "vähäsen" pilkataan naisia ja näiden seksitaitoja, kehitysvammaisia ja maahanmuuttajia. Sitten kun jäädään kiinni, niin toivotaan ymmärrystä ja empatiaa, kun se oli ihan viatonta pikku läppää vain, hi hi. Niin hih-hih tosiaan, missä oli näiden miesten empatia ja armo pilkan kohteita kohtaan kun sitä läpändeerosta heitettiin? 

Minkkistä kohtaanko nyt tosiaan pitäisi tuntea empatiaa ja armoa, vai ehkä sittenkin sitä 2kk ikäistä vauvaa kohtaan, joka aloittaa taipaleensa nyt varmasti särkyneen äidin kanssa kahdestaan. Ja äiti vedettiin julkisuuteen ikävässä asiassa. Minä en ainakaan haluaisi tulla erossa tuolla tavalla julkisesti nöyryytetyksi...  

Somessa on vaadittu empatiaa viime aikoina jopa natseja kohtaan, että pitää ymmärtää heidän ajatuksiaan ja olla valmis vuoropuheluun ja armoon. Siis ihan tosissaan pitäisikö tuntea empatiaa sellaisia tyyppejä kohtaan, joiden suusta tulee jotain "vitut mamut tykin ruuaksi vaan" ? 

Haluaisin kysyä sinulta, saako meillä ihmisillä kuitenkin tulla jossain pisteessä mitta täyteen? Saako olla mielestäsi ajatuksia ja tekoja, joita meidän ei tarvitse hyväksyä? Vai onko nykyinen käsitys moraalisesta toiminnasta se, että sikailla voi niin paljon kuin sielu sietää ja lopulta sit "sori siitä" ja kaikki on sillä kuitattu? 

Sami toki elää elämäänsä miten tahtoo, mutta jos siitä elämästä tekee julkista, se väistämättä herättää mielipiteitä kanssaeläjissä. Hän ei tarvitse meiltä muilta somettajilta anteeksiantoa eikä myöskään armoa tai empatiaa, me emme viime kädessä ole mitään tuomitsijoita. Hän voi elää elämäänsä ihan rauhassa, kukaan meistä ei voi estää häntä seuraamasta tunteitaan. Kukaan meistä ei voi estää kaveriporukkaa pilkkaamasta kehareita. Mutta meillä on kyllä täysi oikeus olla näistä asioista eri mieltä. Eri mieltä oleminen on myös rakentavaa ja jopa empaattista monella tavalla. On hyvä oppia kuulemaan ne omat jutut myös toisten korvin ja näkemään ne omat teot toisten näkökulmasta. Se on erittäin avartavaa, kasvattavaa ja jopa terapeuttista. Lopettaa hetkeksi se oman navan ympärillä pyöriminen ja havahtua siihen, millaisia mielipiteitä muilla ihmisillä on. Ja jollei niitä kestä, niin läppäri kiinni. 

Vierailija

Mistä tämä raivoni kumpuaa? No, vaikka empatiasta puolustuskyvytöntä vauvaa ja sen äitiä kohtaan.
Luulisi, että tällainen tulisi bloginkirjoittajalle mieleen...

Ystäväni istui eteeni ja näytti lähes pelokkaalta. Juttelimme niitä näitä, mutta hän kiemurteli edessäni. Katse harhaili ja levottomuus leijui ilmassa.

 

Miksi ystäväni oli niin levoton?

 

Olimme sopineet treffit, koska hän halusi puhua. Puhelimessa hän ei kertonut, mistä oli kyse. Äänenpaino oli kuitenkin sellainen, että aistin asian olevan hänelle hyvin tärkeä. Sanaton viesti oli, älä kysele enempää.

 

Tuli hetki mennä kohti. Ystäväni aloitti. Hän ei katsonut minuun, vaan sormiinsa. Kädet vapisivat hieman, kaula punoitti. Hän yritti kerätä kaiken rohkeutensa saadakseen sanat suuhunsa ja sieltä ulos.

 

”En ole kertonut tätä kenellekään. Tämä on vaikeaa…. (Hiljaisuus) …. Minä pelkään, että tuomitset minut. Ethän tuomitse? (Hänen silmät kostuvat kyynelistä.) Minä olen rakastunut toiseen ihmiseen… Eikä se toinen ole aviopuolisoni...”

 

”En tuomitse. Olen tässä hetkessä vain sinua varten.”

 

Keskitin kaiken energian ystävääni, katseeseen kaiken lempeyden ja kehoon luvan tulla halattavaksi.

 

Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.

 

Silloin kuuntelijan pitää olla varuillaan.  Sinä joka kuuntelet,  sinulla on valta ja vastuu.

 

Molemmat teistä, kertoja ja kuuntelija ovat rohkeita. Mutta paljaus luo jännitteitä.

 

Sinulla pitää olla kyky kuunnella ja ymmärtää. Voit ottaa toisen halun puhua juuri sinulle suurena luottamuksenosoituksena.

 

Voit satuttaa viiltävällä tavalla, jopa murskata tuomiollasi. Saatat arvostella, ihmetellä tai ilmeillä ja eleilläsi. ”Hui kamalaa, miten sinä nyt noin…. ” Mitä luulet, mitä tämä lause tekee ihmiselle, joka on juuri avautunut? Se sulkee suun.

 

Toisaalta voit antaa luvan, empatiaa joka kesyttää häpeää ja auttaa toista seisomaan omilla jaloillaan. Kyse ei ole pikku jutusta. ” Hienoa, että uskallat puhua ja lähdet kohti elämää, jota haluat elää. ” Näiden sanojen jälkeen syntyy syvää helpotusta, uskoa itseen ja elämään.

 

Suuret asiat sisällämme ovat todennäköisesti usein painavia. Suuret salaisuudet, joita kannamme, tuntuu kehossa asti.

 

Mitä tapahtui ystävälleni, kun hän sai kerrottua kaiken?

 

”Helpotti ihan helvetisti, että sai kertoa. Olo on heti kevyempi.”

 

Minusta tuntui, että me olimme taas astetta läheisempiä. Päätäni hieman jomotti, sillä asia oli painavaa. Olen silti äärettömän kiitollinen saamastani kunniasta kuulla hänelle suuren asian ensimmäisenä. Minun tehtäväni ei ollut moralisoida häntä, vaan kuunnella ja auttaa pohtimaan vaihtoehtoja.

 

Ethän sinäkään tuomitse? Ole mieluummin ja kuuntele rauhassa. Anna toisen löytää oma polkunsa. <3

 

 

 

*Oletko sinä ollut joskus samassa tilanteessa? Tilanteessa, jossa otat ilman mitään valmistautumista vastaan jotain todella suurta toiselta ihmiseltä.  Kerro rohkeasti kokemuksestasi tai kysy neuvoa minulta.

 

*Tai oletko itse uskaltanut kertoa joskus jollekin ihmiselle sinulle hyvin tärkeän asian, jota et ole ikinä kertonut kenellekään. Miltä se tuntui? Tai haluaisitko kertoa, muttet uskalla? Sinäkin voit laittaa tänne kommentin. Ehkä minä tai joku muu lukijani voi rohkaista sinua.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

* Tutustu myös Puhu muru -bloggari Marja Kihlströmin kotisivuihin: www.marjakihlstrom.fi

Kommentit (7)

Hyvää ei saa jättää kesken

Nämä jutut jää vähän tyngiksi. Lukisin mielelläni lisää pohdintaasi aiheesta sen sijaan, että kysyt lukijan kokemuksia aiheesta.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi nimimerkki Hyvää ei saa jättää kesken. Olen todella iloinen, että kirjoitit palautteesi. Kirjoitan mielelläni lisää pohdintaa juttuihin. Toisinaan painopiste on myös siinä, että pyrin saamaan lukijankin pohtimaan. Antamatta valmiita vastauksia. Eikä minulla niitä kaikkeen olekaan. =)

Vierailija

Sekä tätä edeltävä vihanpurkauskirjoitus että tämä teksti koskettivat itseä hyvin läheltä. Tällä viikolla jouduin tilanteeseen jota on vieläkin vaikea uskoa todeksi. Minulle (ennen) todella läheinen ihminen (lähisukulaiseni) sai silmittömän raivokohtauksen syystä, jota en ymmärrä.

Erosin kuun alussa pitkästä ja haastavasta suhteesta, ja en ole tahtonut puhua vielä asiasta kovin monelle ihmiselle. Tämän läheiseni kanssa olen keskustellut parisuhteestanikin useasti, ja saanut paljon neuvoja ja tukea (toisaalta toisinaan myös aivan pyytämättä, ja jälkeenpäin ajateltuna ajatuksiani ehkä myös hieman ohjaillen). Olen tarvinnut nyt juuri omaa aikaa asiani käsittelyyn, enkä ole tahtonut puhua hänelle.

Tällä viikolla tuli tilanne, että minun oli pakko kertoa. Jännittyneenä aloitin, että minulla on asia, josta en pysty vielä puhumaan enempää... Ja tämä henkilö tiuskaisi kiukkuisesti "Selvä, minä lähdenkin heti sitten pois!". Olin täysin äimistyneenä, sillä tämä oli jo toinen kerta kun henkilö meinasi lähteä luotani ovet paukkuen aivan yllättäen! Taisin tiuskaista kiroten ihmeissäni, että miksi juokset taas pois, jolloin hän alkoi kiroilla silmittömästi minulle. Hädissäni koitin puolustautua ja (typerästi) kiroilin takaisin hetken, kunnes tämä toinen henkilö kuitenkin "voitti" uskomattomilla lyönneillään. Kun itkien kerroin että yritin kertoa erostani, joka on minulle vaikea asia, hän ei siltikään rauhoittunut, vaan jatkoi kylmästi ja itsekeskeisesti minua soimaten ja tunteitani määritellen. Tilanne tuntui painajaiselta, olisin tahtonut paeta paikalta (mutta henkilö tukki oviaukon) ja aloin lähes hyperventiloida itkiessäni.

Tilanne kuulostaa myös näin kirjoitettuna suoraan sanoen täysin sairaalta. Tässäkin tilanteessa oli kuitenkin läsnä kahden ihmisen henkilöhistoriat ja minun elämäni mittainen ihmissuhteemme, mutta en silti voi ymmärtää tai hyväksyä hänen käytöstään. Kerroin jopa, että minua on pelottanut hänen (erään sairauden jälkeen) muuttunut käytöksensä (mikä oli myös osasyy siihen, etten tahtonut puhua hänelle), mutta hän vain kiukustui siitäkin, sekä ivallisesti kyseli, luulenko minä olevani täydellinen ihminen.

Joudun eroni jälkeen muuttamaan väliaikaisesti hänen naapuriinsa, ja minua suoraan sanottuna pelottaa oman henkisen hyvinvointini puolesta. Jos jotain hyvää, niin nämä blogikirjoituksesi antoivat tukea sitä tunnettani kohtaan, että läheiseni reaktio oli kohtuuton, ja tämän asian jäsentely tähän auttoi minua hahmottamaan minun ja hänen välisen suhteensa ongelmia. Ei minun tarvitse asettautua paljaaksi kenenkään analyysiin, jotta henkilö saisi mielihyvää neuvomisestani.

Kiitos blogistasi, tekstejäsi on ilo lukea! <3

Puhu muru

Kiitos Vierailija kommentistasi. Sinulla oli painavaa asiaa. Olet käynyt läpi isoa elämänmuutosta parisuhteesi päätyttyä. On luonnollista, että olet tukeutunut läheiseen ihmiseen. Nyt olet kuitenkin joutunut hyvin ristiriitaiseen tilanteeseen tämän viikon tapahtumien takia. Onko sinulla ketään muuta ihmistä kenelle voisit puhua tilanteesta? Voit myös hakea ulkopuolista apua tai soittaa mainitsemaani Suomen mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen.

Sanoit juuri oikein tekstisi lopussa, läheisesi reaktio on ollut kohtuuton. Asiat eivät ikinä ole niin yksiselitteisiä, mutta kaikkeen käytökseen ei ole silti selitystä mikä antaisi luvan toimia väärin toista kohtaan. Voit ymmärtää tiettyyn rajaan asti, katsoa asioiden taakse mutta jossain vaiheessa sinun täytyy suojella itseäsi. Erityisesti, jos sinua pelottaa hänen käytöksensä on syytä kuunnella sitä, vaikka se johtuisikin sairaudesta.

Vahvista omaa tunnettasi siitä, että olet hyvä ja riittävä, eikä sinua voi kohdella huonosti. Voit harjoitella sitä vaikka peilin edessä. Kehu ja kannusta itseäsi. Voit myös opetella peilin avulla sanomaan: "Ei!" "Tämä ei käy, et voi kohdella minua noin." Vahvista mielessäsi oivallustasi, mistä kerroit minullekin ettei "sinun tarvitse asettua paljaaksi kenenkään analyysiin, jotta henkilö saisi mielihyvää neuvomisestasi."  On tärkeää, että pidät huolta itsestäsi. Toivottavasti tilanne alkaa helpottamaan pikku hiljaa. <3

Kiitos vielä kauniista palautteetasi, se tuntui hyvälle lukea se. Olen iloinen, jos olen voinut vahvistaa sinua ja antaa jotain lohtua tai vertaistukea. Yritän pitää blogissani armollisuuden läsnä, mutta myös nostaa esiin vaikeita häpeää tuottavia asioita. Nämä kaksi viimeistä kirjoitusta lukeutuvat niihin. Ei ole todellakaan helppoa ottaa toisen ihmisen raivon puuskaa vastaan, etenkin jos se menee uhkaavaksi. Läheisenkin on oikeus hakea apua itselleen, jos toinen pelottaa.

vuosia puristuksissa

Tähän haluaisin vain sinulle kommentoida että siirrä sivuun elämästäsi ne ihmiset jotka aiheuttavat sinulle ahdistusta. itse kun joitain vuosia sitten lopetin parisuhteen missä oli vahvasti aggressiivinen henkinen väkivalta läsnä niin en todellakaan kaivannut lisää horjuttavia ihmisiä ympärilleni. nyt oma hyvinvointi etusijalle ja katse vai positiivisin ihmisiin ja asioihin. toisten vihanpurkaukset eivät ole sinun ongelmasi! Tsemppiä!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi nimimerkki vuosia puristuksissa. Olet aivan oikeassa, että on tärkeää keskittyy hyvää tuoviin asioihin elämässä. Saatoit tarkoittaa tuota kommenttia tuohon "Hissiepisodi" - juttuun? 

Kirjoitan blogiini erilaisista aiheista. Jokainen aiheista on puhutellut minua omalla tavallaan. Toisinaan haluan vain purkaa kokemukseni, toisinaan haluan saada lukijanikin miettimään asiaa tai sitten annan ammattini puolesta tietoa. 

Pidän vinkkisi mielessäni ja yritän pitää itsestäni hyvää huolta. Pidä sinäkin - ihanaa kevättä. <3

Vierailija

Sydämelliset kiitokset teille kummallekin kommenteistanne! <3 <3 :)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat