Kirjoitukset avainsanalla kertoja

Ystäväni istui eteeni ja näytti lähes pelokkaalta. Juttelimme niitä näitä, mutta hän kiemurteli edessäni. Katse harhaili ja levottomuus leijui ilmassa.

 

Miksi ystäväni oli niin levoton?

 

Olimme sopineet treffit, koska hän halusi puhua. Puhelimessa hän ei kertonut, mistä oli kyse. Äänenpaino oli kuitenkin sellainen, että aistin asian olevan hänelle hyvin tärkeä. Sanaton viesti oli, älä kysele enempää.

 

Tuli hetki mennä kohti. Ystäväni aloitti. Hän ei katsonut minuun, vaan sormiinsa. Kädet vapisivat hieman, kaula punoitti. Hän yritti kerätä kaiken rohkeutensa saadakseen sanat suuhunsa ja sieltä ulos.

 

”En ole kertonut tätä kenellekään. Tämä on vaikeaa…. (Hiljaisuus) …. Minä pelkään, että tuomitset minut. Ethän tuomitse? (Hänen silmät kostuvat kyynelistä.) Minä olen rakastunut toiseen ihmiseen… Eikä se toinen ole aviopuolisoni...”

 

”En tuomitse. Olen tässä hetkessä vain sinua varten.”

 

Keskitin kaiken energian ystävääni, katseeseen kaiken lempeyden ja kehoon luvan tulla halattavaksi.

 

Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.

 

Silloin kuuntelijan pitää olla varuillaan.  Sinä joka kuuntelet,  sinulla on valta ja vastuu.

 

Molemmat teistä, kertoja ja kuuntelija ovat rohkeita. Mutta paljaus luo jännitteitä.

 

Sinulla pitää olla kyky kuunnella ja ymmärtää. Voit ottaa toisen halun puhua juuri sinulle suurena luottamuksenosoituksena.

 

Voit satuttaa viiltävällä tavalla, jopa murskata tuomiollasi. Saatat arvostella, ihmetellä tai ilmeillä ja eleilläsi. ”Hui kamalaa, miten sinä nyt noin…. ” Mitä luulet, mitä tämä lause tekee ihmiselle, joka on juuri avautunut? Se sulkee suun.

 

Toisaalta voit antaa luvan, empatiaa joka kesyttää häpeää ja auttaa toista seisomaan omilla jaloillaan. Kyse ei ole pikku jutusta. ” Hienoa, että uskallat puhua ja lähdet kohti elämää, jota haluat elää. ” Näiden sanojen jälkeen syntyy syvää helpotusta, uskoa itseen ja elämään.

 

Suuret asiat sisällämme ovat todennäköisesti usein painavia. Suuret salaisuudet, joita kannamme, tuntuu kehossa asti.

 

Mitä tapahtui ystävälleni, kun hän sai kerrottua kaiken?

 

”Helpotti ihan helvetisti, että sai kertoa. Olo on heti kevyempi.”

 

Minusta tuntui, että me olimme taas astetta läheisempiä. Päätäni hieman jomotti, sillä asia oli painavaa. Olen silti äärettömän kiitollinen saamastani kunniasta kuulla hänelle suuren asian ensimmäisenä. Minun tehtäväni ei ollut moralisoida häntä, vaan kuunnella ja auttaa pohtimaan vaihtoehtoja.

 

Ethän sinäkään tuomitse? Ole mieluummin ja kuuntele rauhassa. Anna toisen löytää oma polkunsa. <3

 

 

 

*Oletko sinä ollut joskus samassa tilanteessa? Tilanteessa, jossa otat ilman mitään valmistautumista vastaan jotain todella suurta toiselta ihmiseltä.  Kerro rohkeasti kokemuksestasi tai kysy neuvoa minulta.

 

*Tai oletko itse uskaltanut kertoa joskus jollekin ihmiselle sinulle hyvin tärkeän asian, jota et ole ikinä kertonut kenellekään. Miltä se tuntui? Tai haluaisitko kertoa, muttet uskalla? Sinäkin voit laittaa tänne kommentin. Ehkä minä tai joku muu lukijani voi rohkaista sinua.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

* Tutustu myös Puhu muru -bloggari Marja Kihlströmin kotisivuihin: www.marjakihlstrom.fi

Kommentit (7)

Hyvää ei saa jättää kesken

Nämä jutut jää vähän tyngiksi. Lukisin mielelläni lisää pohdintaasi aiheesta sen sijaan, että kysyt lukijan kokemuksia aiheesta.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi nimimerkki Hyvää ei saa jättää kesken. Olen todella iloinen, että kirjoitit palautteesi. Kirjoitan mielelläni lisää pohdintaa juttuihin. Toisinaan painopiste on myös siinä, että pyrin saamaan lukijankin pohtimaan. Antamatta valmiita vastauksia. Eikä minulla niitä kaikkeen olekaan. =)

Vierailija

Sekä tätä edeltävä vihanpurkauskirjoitus että tämä teksti koskettivat itseä hyvin läheltä. Tällä viikolla jouduin tilanteeseen jota on vieläkin vaikea uskoa todeksi. Minulle (ennen) todella läheinen ihminen (lähisukulaiseni) sai silmittömän raivokohtauksen syystä, jota en ymmärrä.

Erosin kuun alussa pitkästä ja haastavasta suhteesta, ja en ole tahtonut puhua vielä asiasta kovin monelle ihmiselle. Tämän läheiseni kanssa olen keskustellut parisuhteestanikin useasti, ja saanut paljon neuvoja ja tukea (toisaalta toisinaan myös aivan pyytämättä, ja jälkeenpäin ajateltuna ajatuksiani ehkä myös hieman ohjaillen). Olen tarvinnut nyt juuri omaa aikaa asiani käsittelyyn, enkä ole tahtonut puhua hänelle.

Tällä viikolla tuli tilanne, että minun oli pakko kertoa. Jännittyneenä aloitin, että minulla on asia, josta en pysty vielä puhumaan enempää... Ja tämä henkilö tiuskaisi kiukkuisesti "Selvä, minä lähdenkin heti sitten pois!". Olin täysin äimistyneenä, sillä tämä oli jo toinen kerta kun henkilö meinasi lähteä luotani ovet paukkuen aivan yllättäen! Taisin tiuskaista kiroten ihmeissäni, että miksi juokset taas pois, jolloin hän alkoi kiroilla silmittömästi minulle. Hädissäni koitin puolustautua ja (typerästi) kiroilin takaisin hetken, kunnes tämä toinen henkilö kuitenkin "voitti" uskomattomilla lyönneillään. Kun itkien kerroin että yritin kertoa erostani, joka on minulle vaikea asia, hän ei siltikään rauhoittunut, vaan jatkoi kylmästi ja itsekeskeisesti minua soimaten ja tunteitani määritellen. Tilanne tuntui painajaiselta, olisin tahtonut paeta paikalta (mutta henkilö tukki oviaukon) ja aloin lähes hyperventiloida itkiessäni.

Tilanne kuulostaa myös näin kirjoitettuna suoraan sanoen täysin sairaalta. Tässäkin tilanteessa oli kuitenkin läsnä kahden ihmisen henkilöhistoriat ja minun elämäni mittainen ihmissuhteemme, mutta en silti voi ymmärtää tai hyväksyä hänen käytöstään. Kerroin jopa, että minua on pelottanut hänen (erään sairauden jälkeen) muuttunut käytöksensä (mikä oli myös osasyy siihen, etten tahtonut puhua hänelle), mutta hän vain kiukustui siitäkin, sekä ivallisesti kyseli, luulenko minä olevani täydellinen ihminen.

Joudun eroni jälkeen muuttamaan väliaikaisesti hänen naapuriinsa, ja minua suoraan sanottuna pelottaa oman henkisen hyvinvointini puolesta. Jos jotain hyvää, niin nämä blogikirjoituksesi antoivat tukea sitä tunnettani kohtaan, että läheiseni reaktio oli kohtuuton, ja tämän asian jäsentely tähän auttoi minua hahmottamaan minun ja hänen välisen suhteensa ongelmia. Ei minun tarvitse asettautua paljaaksi kenenkään analyysiin, jotta henkilö saisi mielihyvää neuvomisestani.

Kiitos blogistasi, tekstejäsi on ilo lukea! <3

Puhu muru

Kiitos Vierailija kommentistasi. Sinulla oli painavaa asiaa. Olet käynyt läpi isoa elämänmuutosta parisuhteesi päätyttyä. On luonnollista, että olet tukeutunut läheiseen ihmiseen. Nyt olet kuitenkin joutunut hyvin ristiriitaiseen tilanteeseen tämän viikon tapahtumien takia. Onko sinulla ketään muuta ihmistä kenelle voisit puhua tilanteesta? Voit myös hakea ulkopuolista apua tai soittaa mainitsemaani Suomen mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen.

Sanoit juuri oikein tekstisi lopussa, läheisesi reaktio on ollut kohtuuton. Asiat eivät ikinä ole niin yksiselitteisiä, mutta kaikkeen käytökseen ei ole silti selitystä mikä antaisi luvan toimia väärin toista kohtaan. Voit ymmärtää tiettyyn rajaan asti, katsoa asioiden taakse mutta jossain vaiheessa sinun täytyy suojella itseäsi. Erityisesti, jos sinua pelottaa hänen käytöksensä on syytä kuunnella sitä, vaikka se johtuisikin sairaudesta.

Vahvista omaa tunnettasi siitä, että olet hyvä ja riittävä, eikä sinua voi kohdella huonosti. Voit harjoitella sitä vaikka peilin edessä. Kehu ja kannusta itseäsi. Voit myös opetella peilin avulla sanomaan: "Ei!" "Tämä ei käy, et voi kohdella minua noin." Vahvista mielessäsi oivallustasi, mistä kerroit minullekin ettei "sinun tarvitse asettua paljaaksi kenenkään analyysiin, jotta henkilö saisi mielihyvää neuvomisestasi."  On tärkeää, että pidät huolta itsestäsi. Toivottavasti tilanne alkaa helpottamaan pikku hiljaa. <3

Kiitos vielä kauniista palautteetasi, se tuntui hyvälle lukea se. Olen iloinen, jos olen voinut vahvistaa sinua ja antaa jotain lohtua tai vertaistukea. Yritän pitää blogissani armollisuuden läsnä, mutta myös nostaa esiin vaikeita häpeää tuottavia asioita. Nämä kaksi viimeistä kirjoitusta lukeutuvat niihin. Ei ole todellakaan helppoa ottaa toisen ihmisen raivon puuskaa vastaan, etenkin jos se menee uhkaavaksi. Läheisenkin on oikeus hakea apua itselleen, jos toinen pelottaa.

vuosia puristuksissa

Tähän haluaisin vain sinulle kommentoida että siirrä sivuun elämästäsi ne ihmiset jotka aiheuttavat sinulle ahdistusta. itse kun joitain vuosia sitten lopetin parisuhteen missä oli vahvasti aggressiivinen henkinen väkivalta läsnä niin en todellakaan kaivannut lisää horjuttavia ihmisiä ympärilleni. nyt oma hyvinvointi etusijalle ja katse vai positiivisin ihmisiin ja asioihin. toisten vihanpurkaukset eivät ole sinun ongelmasi! Tsemppiä!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi nimimerkki vuosia puristuksissa. Olet aivan oikeassa, että on tärkeää keskittyy hyvää tuoviin asioihin elämässä. Saatoit tarkoittaa tuota kommenttia tuohon "Hissiepisodi" - juttuun? 

Kirjoitan blogiini erilaisista aiheista. Jokainen aiheista on puhutellut minua omalla tavallaan. Toisinaan haluan vain purkaa kokemukseni, toisinaan haluan saada lukijanikin miettimään asiaa tai sitten annan ammattini puolesta tietoa. 

Pidän vinkkisi mielessäni ja yritän pitää itsestäni hyvää huolta. Pidä sinäkin - ihanaa kevättä. <3

Vierailija

Sydämelliset kiitokset teille kummallekin kommenteistanne! <3 <3 :)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat