Kirjoitukset avainsanalla salaisuus

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi. 

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset 

1. Pakotettuna

"Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. "

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut - kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

"Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? "

3. Uudelleen toisen luokse <3

"Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa."

4. Äidiksi yllättäen

"Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja."

5. "En ole kertonut tätä kenellekään"

"Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas."

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (1)

Ystäväni istui eteeni ja näytti lähes pelokkaalta. Juttelimme niitä näitä, mutta hän kiemurteli edessäni. Katse harhaili ja levottomuus leijui ilmassa.

 

Miksi ystäväni oli niin levoton?

 

Olimme sopineet treffit, koska hän halusi puhua. Puhelimessa hän ei kertonut, mistä oli kyse. Äänenpaino oli kuitenkin sellainen, että aistin asian olevan hänelle hyvin tärkeä. Sanaton viesti oli, älä kysele enempää.

 

Tuli hetki mennä kohti. Ystäväni aloitti. Hän ei katsonut minuun, vaan sormiinsa. Kädet vapisivat hieman, kaula punoitti. Hän yritti kerätä kaiken rohkeutensa saadakseen sanat suuhunsa ja sieltä ulos.

 

”En ole kertonut tätä kenellekään. Tämä on vaikeaa…. (Hiljaisuus) …. Minä pelkään, että tuomitset minut. Ethän tuomitse? (Hänen silmät kostuvat kyynelistä.) Minä olen rakastunut toiseen ihmiseen… Eikä se toinen ole aviopuolisoni...”

 

”En tuomitse. Olen tässä hetkessä vain sinua varten.”

 

Keskitin kaiken energian ystävääni, katseeseen kaiken lempeyden ja kehoon luvan tulla halattavaksi.

 

Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.

 

Silloin kuuntelijan pitää olla varuillaan.  Sinä joka kuuntelet,  sinulla on valta ja vastuu.

 

Molemmat teistä, kertoja ja kuuntelija ovat rohkeita. Mutta paljaus luo jännitteitä.

 

Sinulla pitää olla kyky kuunnella ja ymmärtää. Voit ottaa toisen halun puhua juuri sinulle suurena luottamuksenosoituksena.

 

Voit satuttaa viiltävällä tavalla, jopa murskata tuomiollasi. Saatat arvostella, ihmetellä tai ilmeillä ja eleilläsi. ”Hui kamalaa, miten sinä nyt noin…. ” Mitä luulet, mitä tämä lause tekee ihmiselle, joka on juuri avautunut? Se sulkee suun.

 

Toisaalta voit antaa luvan, empatiaa joka kesyttää häpeää ja auttaa toista seisomaan omilla jaloillaan. Kyse ei ole pikku jutusta. ” Hienoa, että uskallat puhua ja lähdet kohti elämää, jota haluat elää. ” Näiden sanojen jälkeen syntyy syvää helpotusta, uskoa itseen ja elämään.

 

Suuret asiat sisällämme ovat todennäköisesti usein painavia. Suuret salaisuudet, joita kannamme, tuntuu kehossa asti.

 

Mitä tapahtui ystävälleni, kun hän sai kerrottua kaiken?

 

”Helpotti ihan helvetisti, että sai kertoa. Olo on heti kevyempi.”

 

Minusta tuntui, että me olimme taas astetta läheisempiä. Päätäni hieman jomotti, sillä asia oli painavaa. Olen silti äärettömän kiitollinen saamastani kunniasta kuulla hänelle suuren asian ensimmäisenä. Minun tehtäväni ei ollut moralisoida häntä, vaan kuunnella ja auttaa pohtimaan vaihtoehtoja.

 

Ethän sinäkään tuomitse? Ole mieluummin ja kuuntele rauhassa. Anna toisen löytää oma polkunsa. <3

 

 

 

*Oletko sinä ollut joskus samassa tilanteessa? Tilanteessa, jossa otat ilman mitään valmistautumista vastaan jotain todella suurta toiselta ihmiseltä.  Kerro rohkeasti kokemuksestasi tai kysy neuvoa minulta.

 

*Tai oletko itse uskaltanut kertoa joskus jollekin ihmiselle sinulle hyvin tärkeän asian, jota et ole ikinä kertonut kenellekään. Miltä se tuntui? Tai haluaisitko kertoa, muttet uskalla? Sinäkin voit laittaa tänne kommentin. Ehkä minä tai joku muu lukijani voi rohkaista sinua.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

* Tutustu myös Puhu muru -bloggari Marja Kihlströmin kotisivuihin: www.marjakihlstrom.fi

Kommentit (7)

Hyvää ei saa jättää kesken

Nämä jutut jää vähän tyngiksi. Lukisin mielelläni lisää pohdintaasi aiheesta sen sijaan, että kysyt lukijan kokemuksia aiheesta.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi nimimerkki Hyvää ei saa jättää kesken. Olen todella iloinen, että kirjoitit palautteesi. Kirjoitan mielelläni lisää pohdintaa juttuihin. Toisinaan painopiste on myös siinä, että pyrin saamaan lukijankin pohtimaan. Antamatta valmiita vastauksia. Eikä minulla niitä kaikkeen olekaan. =)

Vierailija

Sekä tätä edeltävä vihanpurkauskirjoitus että tämä teksti koskettivat itseä hyvin läheltä. Tällä viikolla jouduin tilanteeseen jota on vieläkin vaikea uskoa todeksi. Minulle (ennen) todella läheinen ihminen (lähisukulaiseni) sai silmittömän raivokohtauksen syystä, jota en ymmärrä.

Erosin kuun alussa pitkästä ja haastavasta suhteesta, ja en ole tahtonut puhua vielä asiasta kovin monelle ihmiselle. Tämän läheiseni kanssa olen keskustellut parisuhteestanikin useasti, ja saanut paljon neuvoja ja tukea (toisaalta toisinaan myös aivan pyytämättä, ja jälkeenpäin ajateltuna ajatuksiani ehkä myös hieman ohjaillen). Olen tarvinnut nyt juuri omaa aikaa asiani käsittelyyn, enkä ole tahtonut puhua hänelle.

Tällä viikolla tuli tilanne, että minun oli pakko kertoa. Jännittyneenä aloitin, että minulla on asia, josta en pysty vielä puhumaan enempää... Ja tämä henkilö tiuskaisi kiukkuisesti "Selvä, minä lähdenkin heti sitten pois!". Olin täysin äimistyneenä, sillä tämä oli jo toinen kerta kun henkilö meinasi lähteä luotani ovet paukkuen aivan yllättäen! Taisin tiuskaista kiroten ihmeissäni, että miksi juokset taas pois, jolloin hän alkoi kiroilla silmittömästi minulle. Hädissäni koitin puolustautua ja (typerästi) kiroilin takaisin hetken, kunnes tämä toinen henkilö kuitenkin "voitti" uskomattomilla lyönneillään. Kun itkien kerroin että yritin kertoa erostani, joka on minulle vaikea asia, hän ei siltikään rauhoittunut, vaan jatkoi kylmästi ja itsekeskeisesti minua soimaten ja tunteitani määritellen. Tilanne tuntui painajaiselta, olisin tahtonut paeta paikalta (mutta henkilö tukki oviaukon) ja aloin lähes hyperventiloida itkiessäni.

Tilanne kuulostaa myös näin kirjoitettuna suoraan sanoen täysin sairaalta. Tässäkin tilanteessa oli kuitenkin läsnä kahden ihmisen henkilöhistoriat ja minun elämäni mittainen ihmissuhteemme, mutta en silti voi ymmärtää tai hyväksyä hänen käytöstään. Kerroin jopa, että minua on pelottanut hänen (erään sairauden jälkeen) muuttunut käytöksensä (mikä oli myös osasyy siihen, etten tahtonut puhua hänelle), mutta hän vain kiukustui siitäkin, sekä ivallisesti kyseli, luulenko minä olevani täydellinen ihminen.

Joudun eroni jälkeen muuttamaan väliaikaisesti hänen naapuriinsa, ja minua suoraan sanottuna pelottaa oman henkisen hyvinvointini puolesta. Jos jotain hyvää, niin nämä blogikirjoituksesi antoivat tukea sitä tunnettani kohtaan, että läheiseni reaktio oli kohtuuton, ja tämän asian jäsentely tähän auttoi minua hahmottamaan minun ja hänen välisen suhteensa ongelmia. Ei minun tarvitse asettautua paljaaksi kenenkään analyysiin, jotta henkilö saisi mielihyvää neuvomisestani.

Kiitos blogistasi, tekstejäsi on ilo lukea! <3

Puhu muru

Kiitos Vierailija kommentistasi. Sinulla oli painavaa asiaa. Olet käynyt läpi isoa elämänmuutosta parisuhteesi päätyttyä. On luonnollista, että olet tukeutunut läheiseen ihmiseen. Nyt olet kuitenkin joutunut hyvin ristiriitaiseen tilanteeseen tämän viikon tapahtumien takia. Onko sinulla ketään muuta ihmistä kenelle voisit puhua tilanteesta? Voit myös hakea ulkopuolista apua tai soittaa mainitsemaani Suomen mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen.

Sanoit juuri oikein tekstisi lopussa, läheisesi reaktio on ollut kohtuuton. Asiat eivät ikinä ole niin yksiselitteisiä, mutta kaikkeen käytökseen ei ole silti selitystä mikä antaisi luvan toimia väärin toista kohtaan. Voit ymmärtää tiettyyn rajaan asti, katsoa asioiden taakse mutta jossain vaiheessa sinun täytyy suojella itseäsi. Erityisesti, jos sinua pelottaa hänen käytöksensä on syytä kuunnella sitä, vaikka se johtuisikin sairaudesta.

Vahvista omaa tunnettasi siitä, että olet hyvä ja riittävä, eikä sinua voi kohdella huonosti. Voit harjoitella sitä vaikka peilin edessä. Kehu ja kannusta itseäsi. Voit myös opetella peilin avulla sanomaan: "Ei!" "Tämä ei käy, et voi kohdella minua noin." Vahvista mielessäsi oivallustasi, mistä kerroit minullekin ettei "sinun tarvitse asettua paljaaksi kenenkään analyysiin, jotta henkilö saisi mielihyvää neuvomisestasi."  On tärkeää, että pidät huolta itsestäsi. Toivottavasti tilanne alkaa helpottamaan pikku hiljaa. <3

Kiitos vielä kauniista palautteetasi, se tuntui hyvälle lukea se. Olen iloinen, jos olen voinut vahvistaa sinua ja antaa jotain lohtua tai vertaistukea. Yritän pitää blogissani armollisuuden läsnä, mutta myös nostaa esiin vaikeita häpeää tuottavia asioita. Nämä kaksi viimeistä kirjoitusta lukeutuvat niihin. Ei ole todellakaan helppoa ottaa toisen ihmisen raivon puuskaa vastaan, etenkin jos se menee uhkaavaksi. Läheisenkin on oikeus hakea apua itselleen, jos toinen pelottaa.

vuosia puristuksissa

Tähän haluaisin vain sinulle kommentoida että siirrä sivuun elämästäsi ne ihmiset jotka aiheuttavat sinulle ahdistusta. itse kun joitain vuosia sitten lopetin parisuhteen missä oli vahvasti aggressiivinen henkinen väkivalta läsnä niin en todellakaan kaivannut lisää horjuttavia ihmisiä ympärilleni. nyt oma hyvinvointi etusijalle ja katse vai positiivisin ihmisiin ja asioihin. toisten vihanpurkaukset eivät ole sinun ongelmasi! Tsemppiä!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi nimimerkki vuosia puristuksissa. Olet aivan oikeassa, että on tärkeää keskittyy hyvää tuoviin asioihin elämässä. Saatoit tarkoittaa tuota kommenttia tuohon "Hissiepisodi" - juttuun? 

Kirjoitan blogiini erilaisista aiheista. Jokainen aiheista on puhutellut minua omalla tavallaan. Toisinaan haluan vain purkaa kokemukseni, toisinaan haluan saada lukijanikin miettimään asiaa tai sitten annan ammattini puolesta tietoa. 

Pidän vinkkisi mielessäni ja yritän pitää itsestäni hyvää huolta. Pidä sinäkin - ihanaa kevättä. <3

Vierailija

Sydämelliset kiitokset teille kummallekin kommenteistanne! <3 <3 :)

Kun aloin odottaa esikoistani, tiesin sisimmässäni, että minusta tulee äiti yksin. Oli selvä, että minun ja hänen isänsä yhteiselo ei onnistuisi. Tulevan lapseni isättömyys mietitytti paljon.

 

Lapseni isä halusi vain minut. Minä en halunnut häntä miehekseni, vain ainoastaan isäksi lapselleni. Emme päässeet yhteisymmärrykseen ja tiet erosivat lopullisesti.

 

Otin asian puheeksi neuvolassa ja lastenvalvojan luona. Pohdimme yhdessä, miten aikanaan kertoisin lapselleni hänen isästään. Halusin puhua totta ja jättää negatiiviset asiat taakseni.

 

Aika kului.

 

Tapasin murun. Murun kanssa puhuimme lapseeni liittyvät asiat selville parien ensimmäisten treffien aikana. Muru oli kanssani samaa mieltä siitä, että kertoisimme totuuden lapselleni, kun hän alkaisi kysellä asiasta. 

 

Murusta tuli lapselleni isä. Isä, joka oli läsnä elämässä jokaisena päivänä, ottamassa vastaan tunteet kiukusta iloon. Me muodostimme perheen. Saman katon alle muutimme jo parin kuukauden seurustelun jälkeen.

 

Saimme murun kanssa yhteisen biologisen lapsen. Esikoiseni oli silloin jo 4-vuotias. Tuli SE hetki. Tuli kysymys, jota olin odottanut ja pelännyt.

 

”Kuka laittoi äiti minun vauvasiemeneni sinun pimppiisi? Ethän sinä ollut isin kanssa vielä silloin, kun minä synnyin. ”

 

Oli aika kertoa hänelle, että olin ollut rakastunut toiseen mieheen kuin muruun, kun hän sai alkunsa. Vuosien varrella olimme kertoneet esikoiselle ajasta, jolloin olin hänen kanssaan kahden. Nyt vain jatkoimme tarinaa. 

 

Kysyin, halusiko hän nähdä kuvan biologisesta isästään. Hän halusi. Jännitys oli läsnä hetkessä, jolloin avasin laatikon, jossa kuvat olivat.

 

Kaikki tapahtui nopeasti. 4-vuotias oli hetken hyvin utelias. Muru vakuutti, että hän on yhtä paljon isä hänelle kuin aiemminkin.  Esikoinen sai kysymykselleen vastauksen ja kerroimme, että hän saa aina kysyä asiasta. Sitten hän palasi legojen luo. Elämä jatkui.

 

Välissä on kulunut vuosia. Nyt esikoisen 10-vuotissyntymäpäivät ovat jo lähellä. Hänen biologisesta isästään on puhuttu. Kuvia on katseltu satunnaisesti koko perheen voimin. Ikinä he eivät ole tavanneet. Uskon, että hiljalleen alkanut murrosikä nostaa myös tämän asian pinnalle.

 

Olen iloinen, että uusperheessämme on näin avoin ilmapiiri. Tästä olisi voinut kasvaa iso ruma salaisuus, jota vähän pelkäsin.  Uskon itse totuuteen ja se on auttanut pelon sekä epävarmuuden sietämisessä. Uskon ennen kaikkea lapseni oikeuteen kuulla totuus isästään. Haluan, että hän voi olla ylpeä kaikista juuristaan. 

 

En tiedä, koska tulee se hetki, kun esikoinen sanoo: ”Haluan tavata biologisen isäni”. Se jännittää, mutta sitäkin olen odottanut. Haluan, että hän saa olla kokonainen. Tiedän, että hän on kyllin vahva käsittelemään tämän kaiken minun ja murun kanssa. Olen sopinut jo vuosia sitten esikoiseni biologisen isän kanssa, että häneen voi ottaa yhteyttä kun on sen aika.

 

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Jotkut asiat aiheuttavat kirvelevää pahaa mieltä jälkikäteen ja tekee mieli salata ne. En minäkään olisi halunnut, että esikoiseni äidiksi tulo menee näin! 

 

Osa ihmisistä voi vain lisätä kirvelyä. Se saa kirvelyn pahenemaan ja siitä tulee häpeää. Häpeä saattaa kuiskia korviin hyvin synkkiä asioita ja käskeä tukkimaan suun. Älkää suostuko siihen. Hakekaa apua ja yrittäkää selvittää häpeän juuret. Jokaisella on oikeus virheisiin ja yleensä olemme itse itsemme pahimpia syyllistäjiä.

 

Miten olisikin lempeys? Armollisuus? Ymmärrys? Tämän meidän perheen tarinankin voi tulkita monella tapaa. Yhteen blogikirjoitukseen kun mahtuu vain pintaraapaisu. Onko siitä silti mitään hyötyä, että tuomitsee itsensä tai muita? Suurin osa meistä yrittää toimia niin hyvin kuin pystyy vaikeinakin hetkinä. 

 

Olen lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa täysin samaa mieltä. Siksi haluan tähän loppuun jakaa hänen neuvonsa, joka antoi minulle voimaa kirjoittaa tästä minulle vaikeasta aiheesta:

 

”Kun lapselle kertoo myös ikävistä asioista, samalla rakentaa lapsen luottamusta. Kun lapsi oppii, että kurjistakin asioista voi puhua, hän uskaltaa ehkä itsekin myöhemmin puhua omista ongelmistaan vanhemmille. Hän oppii luottamaan, että vanhempi ei vähästä hätkähdä ja että yhdessä voi selvitä vaikeistakin asioista.” (Helsingin Sanomat 17.4.2017

 

 

 

*Oletko sinä joutunut kantamaan lastasi koskevaa salaisuutta? Miltä se on tuntunut? Oletko kertonut hänelle totuuden? Mitä sitten tapahtui? Tai onko sinulta jätetty kertomatta tai kerrottu lapsena jokin sinuun liittyvä salaisuus? Jos joku kertoo tänne oman tarinansa, toivon että kaikki kunnioittavat häntä. En suvaitse tänne kommentteihin minkäänlaista haukkumista. Muistetaan armollisuus. <3

Kommentit (8)

Faijahommia

Erinomainen pointti tuo, että lapselle pitää osata puhua ikävistäkin asioista!

Oli varmasti raskasta/pelottavaa kertoa lapselle hänen biologisesta isästään? Ja nyt puolestaan on helpottuneempi olo? :)

Mahtavaa, että perheasiat on nyt reilassa :)

https://faijahommia.fi/

Puhu muru

Kiitos Faijahommia. =) Ehkä se kertominen lapselle jännitti ja aavistuksen pelotti. Se auttoi, että olimme aina pikku hiljaa kertoneet tarinaa hänelle. Ja toisaalta murun tuki, me olimme yhdessä siinä.

Uskon, että vanhemman tunteet heijastuvat lapseen noissa tilanteissa ja siksi on tärkeää olla itse sinut tilanteen kanssa. Mutta eivät nämä yksinkertaisia asioita ole. Siksi jokaisen vanhemman täytyy itse punnita ja löytää oikea tapansa toimia. Tämä oli meille oikea ja työ jatkuu läpi elämän. 

Lisbeth

Minun lapseni isä kuoli itsemurhan kautta kun lapseni oli parin kk ikäinen. Vuosia itse pelkäsin ja odotin että milloin kysyy missä hänen isä on. Nyt päälle 4 vuotta ja ollaan välillä katseltu kuvia ja olen kertonut muistoja. Olen kertonut että iskä sairastui pahasti eikä enää jaksanut elää. Se on riittänyt tältä erää. Olen samaa mieltä että vaikeistakin ja ikävistäkin asioista pitää puhua lasten kanssa.

Puhu muru

Kiitos Lisbeth kokemuksesi jakamisesta. <3 On varmasti ollut välillä rankkaa kantaa lapsen asiaa sisälläsi oman surusi rinnalla. Hienoa, että olet kuitenkin uskaltanut kertoa lapsellesi hänen isästään pala palalta. Tuo kuvien katselu ja muistojen muistelu tuntuu olevan hyvä tapa. Se antaa hyvin tilaa lapsen kysymyksillekin ja luo suhdetta menehtyneeseen isään. Voimia arkeen ja ihanaa kevät aurinkoa. =)

-Tiitiäinen -

Meillä vähän sama tilanne. Nykyinen muruni on toiminut isänä esikoiselleni 1-vuotiaasta saakka. Esikoiseni isä vaan kylmästi jätti minut aikanaan ja sanoi ettei halunnut olla miasään tekemisissä lapsen kanssa. Nykyinen muruni on ollut maailman paras isä esikoiselleni ja myös kahdelle yhteiselle lapsellemme. Odottelemme itsekin tilannetta,että hän kysyy itse asiasta jotain. Olemme sopineet kertovamme myös silloin. Asiaa tosin ei yhtään helpota oma äitini joka vähän väliä möläyttelee tahallaan vaikka ja mitä :( ja ihan vaan kiusallaan.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta -Tiitiäinen-. <3 Teidän tilanne tosiaan kuulostaa samalta. Ihanaa, että sinäkin olet löytänyt ihanan oman murun rinnalle ja perhe on kasvanut. Esikoisen biologisesta isästä puhuminen menee varmasti oikein hyvin, kun te olette asiasta samaa mieltä murusi kanssa. Toivottavasti äitisi ei möläyttelisi ja antaisi teille rauhan kertoa. Se ei varmasti tunnu kivalta. 

Ehkä sinä voisit näyttää äidillesi tätä blogia ja yrittää selittää asiaa? Äitisi tuskin kuitenkaan haluaa mitään pahaa sinulle. Energiaa asian selvittämiseen! =)

vakavavaaka

En lue enkä ole kiinnostunut blogeista, mutta bongadin sinut vauvaryhmästä ja kiinnostuin lukemaan blogiasi, jonka rohkaisemana kerron oman tilanteeni. En seurustellut lapseni isän kanssa, en voi sanoa meidän edes "tapailleen" koska ei se sitäkään ollut, oikeastaan en enään tiedä mitä meillä oli, mutta meidän maailmat ei tosiaan kohdannut jolloin en edes haaveillut meistä pariskuntaa. "Tapailimme" kevät-kesän ajan, heinäkuun lopussa huomasin raskauteni.. Tiesin jo tuolloin että nyt se on ohi miehen kanssa ja niinhän se olikin. Mies ei halua olla lapsen kanssa missään tekemisissä, vaan jatkoi elämäänsä niinkuin ennen. Aborttia ehdotti, lopuksi myös ettei tunnustaisi isyyttään vaan voisi olla "setä" joka tapaa lastaan silloin tällöin. Maku meni totaalisesti kun hän suoraan sanoi lapsen vievän rahat häneltä ja että olen pilannut hänen elämänsä.. Ehkä sitten olenkin. Poikani syntyi 27.3, opetteluahan tämä on ollut ja antoisaa sellaista. Mies nyt 'joutui' tunnustamaan ja prosessi on vielä kesken, itseltäni syö voimat mennä myös lastenvalvojalle lapsen kanssa. Tähän asti en ole miettinyt mitään , ylimääräistä, mutta kun pojulla on viime päivinä ollut todella kivuliaat masuvaivat ja näen tuskan hänen silmistään, olen itsekin romahtanut itkuun.. Miksi niin viaton lapseni joutuu kärsimään vatsakipujensa lisäksi isänsä valinnoistaan... Ja tulevaisuus.. Miten kerron hänelle ettei isää vaan yksinkertaisesti kiinnostanut.. Olen itse kasvanut ilman isää enkä muutenkaan ole koskaan seurustellut. Bä

Blogisi on kaikinpuolin voimaannuttavaa luettavaa, faceskin odotan aina uutta linkkiäsi :) ja niinkuin sanoin, blogisi on ainut jota luen, kaippa sama tilanteesi esikoisen kohdalla herätti minut, ihanaa että olet löytänyt Murun joka on isä myös esikoisellesi. Saat olla ylpeä hänestä <3

Puhu muru

Kiitos vakavavaaka oman kokemuksesi jakamisesta. <3 Olet joutunut kantamaan paljon vastuuta yksin ja kantamaan vielä syyllisyyden taakkaa. Lapsesi isä on sanonut sinulle ilkeitä asioita vaikka on itse ihan yhtä vastuussa lapsesta kuin sinäkin. 

Vauvan mahavaivat synkentävät mieltä helposti ja toisen kipua on raastavaa katsoa. Toivottavasti vaivat menisivät pian ohitse. Muista kysyä neuvolasta rohkeasti vaan apua vauvan masuvaivoihin tai omaan jaksamiseen. He ovat sinua varten. Itse ainakin koin esikoisen kanssa, että neuvolatätini oli yksi tärkeä ihminen turvaverkossani. Ja aikuinen, jonka kanssa sai puhua. Tai onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voit puhua?

Yksinään asioita pähkäillen moni asia muuttuu vaikeammaksi kuin mitä ne usein ovatkaan. Tuo lapsen isättömyys on yksi niitä asioita, joista kannatta rohkeasti puhua. Voi olla, että apua löytyy esimerkiksi mieskaveri - toiminnasta jossain vaiheessa. Olet hyvä äiti yksinkin lapsellesi, älä ikinä unohda sitä. 

Ihana saada sinulta palautetta, että blogini voimaanuttaa. Kiitos kovasti. <3 Luin murulle ääneen kirjoituksesi. Olet vasta pienen vauvasi kanssa uuden polun alussa. Yritä jaksaa, pidä huolta itsestäsi ja lapsestasi. Uusi rakkaus voi tulla elämään juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Voimia arkeesi ja ihanaa kevättä. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat