Kirjoitukset avainsanalla armollisuus

Kun aloin odottaa esikoistani, tiesin sisimmässäni, että minusta tulee äiti yksin. Oli selvä, että minun ja hänen isänsä yhteiselo ei onnistuisi. Tulevan lapseni isättömyys mietitytti paljon.

 

Lapseni isä halusi vain minut. Minä en halunnut häntä miehekseni, vain ainoastaan isäksi lapselleni. Emme päässeet yhteisymmärrykseen ja tiet erosivat lopullisesti.

 

Otin asian puheeksi neuvolassa ja lastenvalvojan luona. Pohdimme yhdessä, miten aikanaan kertoisin lapselleni hänen isästään. Halusin puhua totta ja jättää negatiiviset asiat taakseni.

 

Aika kului.

 

Tapasin murun. Murun kanssa puhuimme lapseeni liittyvät asiat selville parien ensimmäisten treffien aikana. Muru oli kanssani samaa mieltä siitä, että kertoisimme totuuden lapselleni, kun hän alkaisi kysellä asiasta. 

 

Murusta tuli lapselleni isä. Isä, joka oli läsnä elämässä jokaisena päivänä, ottamassa vastaan tunteet kiukusta iloon. Me muodostimme perheen. Saman katon alle muutimme jo parin kuukauden seurustelun jälkeen.

 

Saimme murun kanssa yhteisen biologisen lapsen. Esikoiseni oli silloin jo 4-vuotias. Tuli SE hetki. Tuli kysymys, jota olin odottanut ja pelännyt.

 

”Kuka laittoi äiti minun vauvasiemeneni sinun pimppiisi? Ethän sinä ollut isin kanssa vielä silloin, kun minä synnyin. ”

 

Oli aika kertoa hänelle, että olin ollut rakastunut toiseen mieheen kuin muruun, kun hän sai alkunsa. Vuosien varrella olimme kertoneet esikoiselle ajasta, jolloin olin hänen kanssaan kahden. Nyt vain jatkoimme tarinaa. 

 

Kysyin, halusiko hän nähdä kuvan biologisesta isästään. Hän halusi. Jännitys oli läsnä hetkessä, jolloin avasin laatikon, jossa kuvat olivat.

 

Kaikki tapahtui nopeasti. 4-vuotias oli hetken hyvin utelias. Muru vakuutti, että hän on yhtä paljon isä hänelle kuin aiemminkin.  Esikoinen sai kysymykselleen vastauksen ja kerroimme, että hän saa aina kysyä asiasta. Sitten hän palasi legojen luo. Elämä jatkui.

 

Välissä on kulunut vuosia. Nyt esikoisen 10-vuotissyntymäpäivät ovat jo lähellä. Hänen biologisesta isästään on puhuttu. Kuvia on katseltu satunnaisesti koko perheen voimin. Ikinä he eivät ole tavanneet. Uskon, että hiljalleen alkanut murrosikä nostaa myös tämän asian pinnalle.

 

Olen iloinen, että uusperheessämme on näin avoin ilmapiiri. Tästä olisi voinut kasvaa iso ruma salaisuus, jota vähän pelkäsin.  Uskon itse totuuteen ja se on auttanut pelon sekä epävarmuuden sietämisessä. Uskon ennen kaikkea lapseni oikeuteen kuulla totuus isästään. Haluan, että hän voi olla ylpeä kaikista juuristaan. 

 

En tiedä, koska tulee se hetki, kun esikoinen sanoo: ”Haluan tavata biologisen isäni”. Se jännittää, mutta sitäkin olen odottanut. Haluan, että hän saa olla kokonainen. Tiedän, että hän on kyllin vahva käsittelemään tämän kaiken minun ja murun kanssa. Olen sopinut jo vuosia sitten esikoiseni biologisen isän kanssa, että häneen voi ottaa yhteyttä kun on sen aika.

 

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Jotkut asiat aiheuttavat kirvelevää pahaa mieltä jälkikäteen ja tekee mieli salata ne. En minäkään olisi halunnut, että esikoiseni äidiksi tulo menee näin! 

 

Osa ihmisistä voi vain lisätä kirvelyä. Se saa kirvelyn pahenemaan ja siitä tulee häpeää. Häpeä saattaa kuiskia korviin hyvin synkkiä asioita ja käskeä tukkimaan suun. Älkää suostuko siihen. Hakekaa apua ja yrittäkää selvittää häpeän juuret. Jokaisella on oikeus virheisiin ja yleensä olemme itse itsemme pahimpia syyllistäjiä.

 

Miten olisikin lempeys? Armollisuus? Ymmärrys? Tämän meidän perheen tarinankin voi tulkita monella tapaa. Yhteen blogikirjoitukseen kun mahtuu vain pintaraapaisu. Onko siitä silti mitään hyötyä, että tuomitsee itsensä tai muita? Suurin osa meistä yrittää toimia niin hyvin kuin pystyy vaikeinakin hetkinä. 

 

Olen lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa täysin samaa mieltä. Siksi haluan tähän loppuun jakaa hänen neuvonsa, joka antoi minulle voimaa kirjoittaa tästä minulle vaikeasta aiheesta:

 

”Kun lapselle kertoo myös ikävistä asioista, samalla rakentaa lapsen luottamusta. Kun lapsi oppii, että kurjistakin asioista voi puhua, hän uskaltaa ehkä itsekin myöhemmin puhua omista ongelmistaan vanhemmille. Hän oppii luottamaan, että vanhempi ei vähästä hätkähdä ja että yhdessä voi selvitä vaikeistakin asioista.” (Helsingin Sanomat 17.4.2017

 

 

 

*Oletko sinä joutunut kantamaan lastasi koskevaa salaisuutta? Miltä se on tuntunut? Oletko kertonut hänelle totuuden? Mitä sitten tapahtui? Tai onko sinulta jätetty kertomatta tai kerrottu lapsena jokin sinuun liittyvä salaisuus? Jos joku kertoo tänne oman tarinansa, toivon että kaikki kunnioittavat häntä. En suvaitse tänne kommentteihin minkäänlaista haukkumista. Muistetaan armollisuus. <3

Kommentit (8)

Faijahommia

Erinomainen pointti tuo, että lapselle pitää osata puhua ikävistäkin asioista!

Oli varmasti raskasta/pelottavaa kertoa lapselle hänen biologisesta isästään? Ja nyt puolestaan on helpottuneempi olo? :)

Mahtavaa, että perheasiat on nyt reilassa :)

https://faijahommia.fi/

Puhu muru

Kiitos Faijahommia. =) Ehkä se kertominen lapselle jännitti ja aavistuksen pelotti. Se auttoi, että olimme aina pikku hiljaa kertoneet tarinaa hänelle. Ja toisaalta murun tuki, me olimme yhdessä siinä.

Uskon, että vanhemman tunteet heijastuvat lapseen noissa tilanteissa ja siksi on tärkeää olla itse sinut tilanteen kanssa. Mutta eivät nämä yksinkertaisia asioita ole. Siksi jokaisen vanhemman täytyy itse punnita ja löytää oikea tapansa toimia. Tämä oli meille oikea ja työ jatkuu läpi elämän. 

Lisbeth

Minun lapseni isä kuoli itsemurhan kautta kun lapseni oli parin kk ikäinen. Vuosia itse pelkäsin ja odotin että milloin kysyy missä hänen isä on. Nyt päälle 4 vuotta ja ollaan välillä katseltu kuvia ja olen kertonut muistoja. Olen kertonut että iskä sairastui pahasti eikä enää jaksanut elää. Se on riittänyt tältä erää. Olen samaa mieltä että vaikeistakin ja ikävistäkin asioista pitää puhua lasten kanssa.

Puhu muru

Kiitos Lisbeth kokemuksesi jakamisesta. <3 On varmasti ollut välillä rankkaa kantaa lapsen asiaa sisälläsi oman surusi rinnalla. Hienoa, että olet kuitenkin uskaltanut kertoa lapsellesi hänen isästään pala palalta. Tuo kuvien katselu ja muistojen muistelu tuntuu olevan hyvä tapa. Se antaa hyvin tilaa lapsen kysymyksillekin ja luo suhdetta menehtyneeseen isään. Voimia arkeen ja ihanaa kevät aurinkoa. =)

-Tiitiäinen -

Meillä vähän sama tilanne. Nykyinen muruni on toiminut isänä esikoiselleni 1-vuotiaasta saakka. Esikoiseni isä vaan kylmästi jätti minut aikanaan ja sanoi ettei halunnut olla miasään tekemisissä lapsen kanssa. Nykyinen muruni on ollut maailman paras isä esikoiselleni ja myös kahdelle yhteiselle lapsellemme. Odottelemme itsekin tilannetta,että hän kysyy itse asiasta jotain. Olemme sopineet kertovamme myös silloin. Asiaa tosin ei yhtään helpota oma äitini joka vähän väliä möläyttelee tahallaan vaikka ja mitä :( ja ihan vaan kiusallaan.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta -Tiitiäinen-. <3 Teidän tilanne tosiaan kuulostaa samalta. Ihanaa, että sinäkin olet löytänyt ihanan oman murun rinnalle ja perhe on kasvanut. Esikoisen biologisesta isästä puhuminen menee varmasti oikein hyvin, kun te olette asiasta samaa mieltä murusi kanssa. Toivottavasti äitisi ei möläyttelisi ja antaisi teille rauhan kertoa. Se ei varmasti tunnu kivalta. 

Ehkä sinä voisit näyttää äidillesi tätä blogia ja yrittää selittää asiaa? Äitisi tuskin kuitenkaan haluaa mitään pahaa sinulle. Energiaa asian selvittämiseen! =)

vakavavaaka

En lue enkä ole kiinnostunut blogeista, mutta bongadin sinut vauvaryhmästä ja kiinnostuin lukemaan blogiasi, jonka rohkaisemana kerron oman tilanteeni. En seurustellut lapseni isän kanssa, en voi sanoa meidän edes "tapailleen" koska ei se sitäkään ollut, oikeastaan en enään tiedä mitä meillä oli, mutta meidän maailmat ei tosiaan kohdannut jolloin en edes haaveillut meistä pariskuntaa. "Tapailimme" kevät-kesän ajan, heinäkuun lopussa huomasin raskauteni.. Tiesin jo tuolloin että nyt se on ohi miehen kanssa ja niinhän se olikin. Mies ei halua olla lapsen kanssa missään tekemisissä, vaan jatkoi elämäänsä niinkuin ennen. Aborttia ehdotti, lopuksi myös ettei tunnustaisi isyyttään vaan voisi olla "setä" joka tapaa lastaan silloin tällöin. Maku meni totaalisesti kun hän suoraan sanoi lapsen vievän rahat häneltä ja että olen pilannut hänen elämänsä.. Ehkä sitten olenkin. Poikani syntyi 27.3, opetteluahan tämä on ollut ja antoisaa sellaista. Mies nyt 'joutui' tunnustamaan ja prosessi on vielä kesken, itseltäni syö voimat mennä myös lastenvalvojalle lapsen kanssa. Tähän asti en ole miettinyt mitään , ylimääräistä, mutta kun pojulla on viime päivinä ollut todella kivuliaat masuvaivat ja näen tuskan hänen silmistään, olen itsekin romahtanut itkuun.. Miksi niin viaton lapseni joutuu kärsimään vatsakipujensa lisäksi isänsä valinnoistaan... Ja tulevaisuus.. Miten kerron hänelle ettei isää vaan yksinkertaisesti kiinnostanut.. Olen itse kasvanut ilman isää enkä muutenkaan ole koskaan seurustellut. Bä

Blogisi on kaikinpuolin voimaannuttavaa luettavaa, faceskin odotan aina uutta linkkiäsi :) ja niinkuin sanoin, blogisi on ainut jota luen, kaippa sama tilanteesi esikoisen kohdalla herätti minut, ihanaa että olet löytänyt Murun joka on isä myös esikoisellesi. Saat olla ylpeä hänestä <3

Puhu muru

Kiitos vakavavaaka oman kokemuksesi jakamisesta. <3 Olet joutunut kantamaan paljon vastuuta yksin ja kantamaan vielä syyllisyyden taakkaa. Lapsesi isä on sanonut sinulle ilkeitä asioita vaikka on itse ihan yhtä vastuussa lapsesta kuin sinäkin. 

Vauvan mahavaivat synkentävät mieltä helposti ja toisen kipua on raastavaa katsoa. Toivottavasti vaivat menisivät pian ohitse. Muista kysyä neuvolasta rohkeasti vaan apua vauvan masuvaivoihin tai omaan jaksamiseen. He ovat sinua varten. Itse ainakin koin esikoisen kanssa, että neuvolatätini oli yksi tärkeä ihminen turvaverkossani. Ja aikuinen, jonka kanssa sai puhua. Tai onko sinulla ystäviä, joiden kanssa voit puhua?

Yksinään asioita pähkäillen moni asia muuttuu vaikeammaksi kuin mitä ne usein ovatkaan. Tuo lapsen isättömyys on yksi niitä asioita, joista kannatta rohkeasti puhua. Voi olla, että apua löytyy esimerkiksi mieskaveri - toiminnasta jossain vaiheessa. Olet hyvä äiti yksinkin lapsellesi, älä ikinä unohda sitä. 

Ihana saada sinulta palautetta, että blogini voimaanuttaa. Kiitos kovasti. <3 Luin murulle ääneen kirjoituksesi. Olet vasta pienen vauvasi kanssa uuden polun alussa. Yritä jaksaa, pidä huolta itsestäsi ja lapsestasi. Uusi rakkaus voi tulla elämään juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Voimia arkeesi ja ihanaa kevättä. <3

Kulunut syksy näytti, että vaikka halua ja motivaatio olisi treenata, se ei aina onnistu. Kolmen lapsen äidillä ja isällä on elämässä monia ”muuttujia” eikä niitä voi aina ennakoida. Työt keikat, tissitakiainen, sairaskierteet, aikatauluhaasteet…

 

Minusta tästä haastavasta  treenaamisen yhtälöstä puhutaan vielä liian vähän tai ”väärin”. Ei ole mahdollista ruuhkavuosissa mennä yhdellä treeniohjelmalla, sillä olosuhteet muuttuvat niin nopeasti. On väärin haukkua itseä tai muita laiskoiksi vain sivusta katsellen. Eihän siitä hyödy kukaan. Syyllisyys ja pahimmillaan häpeä vain nostaa kynnystä aloittaa treenaaminen. Tukea ja tsemppiä lapsiperheiden vanhemmat tarvitsevat!

 

Elokuussa pääsimme lomien loputtua loistavaan treeniputkeen, jota olimme jo kesällä aloitelleet. Saimme sovittua, vuoroteltua ja olo oli ihanan energinen. Hyvä olo välittyi kaikkeen perhe-elämään ja parisuhteeseen.

 

Huomasin itse, miten oma kehonkuva parani silkasta treenaamisen tuomasta tunteesta. Kiinteytyminen näkyi peilistä. Olo oli vahva ja pystyvä. Ruokahalu parani ja mieli teki syödä terveellisesti. Hormonitkin hyrräsivät uudella tavalla ja muru veti puoleensa vieläkin enemmän.

 

Meni melkein kaksi kuukautta iloisesti treenaten 2-4 kertaan viikossa. Mutta sitten…

 

Murulla alkoi työputki. Vuorottelu ei onnistunutkaan. Minun kontolle siirtyi enemmän kodin ja lastenhoito. Samalla tein blogihommia ja kirjan viimeistelyä kuopuksen hoitamisen rinnalla. Työni menivät yötöiksi tai vaihtoehtoisesti treenaaminen siirtyi iltakymmeneen.

 

Meidän molempien työrupeaman lisäksi kuopus aloitti taaperoimettäjille tutut tissimaratonit öisin, unet muuttuivat katkonaisiksi ja olo oli jyrän alle jäänyt. Aamulla näin peilistä pandakarhun. Ei tehnyt mieli treenata yhtään eikä se olisi ollut järkevääkään.

 

Aluksi olo on toiveikas. Sitten tulee vitutus ja sitten jonkun sortin antautuminen. Ihana hyvinvoiva treenifiilis valuu kankkulan kaivoon. Yöunien laatu huononee ja aamulla väsyttää. Väsymys saa syömään huonommin. Tekee mieli aloittaa aamu suklaalla. Jostain olisi saatava hyvää oloa.

 

Tässä kohtaa olisi mahtavaa, jos joku ulkopuolelta käsin kävisi läpi ajankäytön, ravinnon ja unenmäärän. Toteaisi lempeästi: ”Kuule, nyt sinun pitää levätä ja rauhoittua. Tulee aika toinenkin.”

 

Ei ”valmennus” vielä tähän jäisi. Tässä on vasta ARMOLLISUUS. Sen jälkeen on se vielä vaikeampi pala. Sillä armollisuus ei ole sama asia kuin LAISKUUS.

Kun elämä taas heittää kuperkeikkaa, muksut nukkuu paremmin, työkuviot rauhoittuvat ja kaikki ovat terveinä, pitäisi jaksaa aloittaa treenaaminen uudelleen. Tähän tarvitsisi oman tsemppauksen. Miten aloittaa rauhassa ja kerätä turhautumisen alle hautautunut motivaatio treenaamiseen?

 

On niin helppo sanoa, että nyt tarvitsen sitä lepoa. Kyllä. Lepää päivä tai kaksi, mutta sitten pitäisi sinnikkäästi aloittaa rauhallisesti treenaaminen. Ja jokaisen treenitauon jälkeen sama uudelleen. Minua ainakin syö se, että joudun ”lähtöruutuun” uudelleen ja uudelleen! Olen kilpailuhenkinen ja rauhallisesti ottaminen ei ole minulle helppoa.  Se turhauttaa. Eikä treenaaminen tunnu heti kivalle tauon jälkeen.

 

Treenaamisen aloittamisen lisäksi pulinat pois ja suklaan syöminen seis. Ruokavalio kannattaa tsekata kuntoon, muuten ei jaksa eikä tule tuloksia. Eihän lihas voi kasvaa ilman rakennusaineita. Itse olen huomannut, että imetys vielä alleviivaa tätä. Oikeaa syömistä ei voi korostaa liikaa.

 

Lasten unirytmin lisäksi kannattaa yrittää laittaa omat unet kuntoon, mistä sain itsekin todellisen herätyksen käydessäni unitutkimuksessa syksyllä, mistä kerroin Äiti unitutkimuksissa postauksessa. Uskon, että moni muukin äiti ajaa itseään huomaamattaan kohti unettomuutta ihan tietämättömyyttään. Mitä aiemmin uniasiat laittaa kuntoon, sen helpompaa se on.

 

Itse yritän luovia eri lajien välillä. Koripallo on suuri rakkauteni. Se on kuitenkin nyt tauolla, aika eikä energia riitä. Juokseminen on ihanaa, mutta sekin vaatii virkeää oloa. Punttitreenin voi tehdä kovaa tai kevyemmin, mutta vaatii salille lähtöä. Kehonpainoharjoittelu tai kahvakuulailu onnistuu hyvin kotonakin. Väsyneenä kävely, hyötyliikunta lasten kanssa tai kevyt jooga tuo energiaa.

 

Superväsyneenä uni ja lepo ovat AINOAT hyvät vaihtoehdot. Jos rajaa väsyneenä ja superväsyneen välillä ei itse huomaa. Tai sitten sitä ei myönnä. Miksi? Muiden takiako?

 

Joku treenaamiseen todella erikoistunut voisi pureutua ruuhkavuosi treenaajiin vielä tarkemmin. Ottaa huomioon muuttujat, perheiden erilaiset mahdollisuudet ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulman. Heitetään roskiin loputtomat dieettihöpinät. Linkatkaa ihmeessä mulle kommentteihin, jos tästä löytyy hyviä kirjoituksia.

 

Kun armollisuus saadaan istutettua osaksi asennetta ja laiskuus tunnistetaan, voi perheellinenkin treenaaja nauttia liikunnasta. Ympäristö voi tukea arvostelun sijaan. Loputon syyllisyyden taakka ei hautaa enää sohvalle vaan tilalle tulee ymmärrys. Sitä kautta löytyy aito hyvinvointi ja treenitossut pääsevät käyttöön. <3

 

* Miten sinä olet jaksanut uudelleen ja uudelleen aloittaa treenaamisen? Mikä on motivoinut sinua? Oletko kokeillut personal traineria tai nettivalmennuksia? Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden kokemuksia. =)

Kommentit (24)

Vierailija

Mietityttää tuo taaperoimettämisasia... Onko siitä kenellekään todellista hyötyä, jos sekä äiti että lapsi nukkuvat huonosti? Unettomuus on lapselle avian yhtä tuhoisaa kuin aikuisellekin; lisää muistihäiriöitä, agressiivisuutta, alentaa vastustuskykyä jne. Eli toisin sanoen, imetyksen hyödyt vähän niin kuin nollaantuvat. Kiinnostaisi kuulla, millä taaperoimettäjät perustelevat uuvuttavaa valintaansa ja mihin asti meinasit imetystä jatkaa?

Marimari

Minä perustelen "uuvuttavaa valintaani" sillä että minä olen äiti ja minä olen valinnut olla tietynlainen äiti. Onhan rinta muutakin kuin ruokaa lapselle, se on turvaa ja läheisyyttä ja sitä lapsi kaipaa hyvään pohjaan elämälle, sitä että sen tarpeisiin vastataan vaikka ikää olisikin maagisesti yli vuoden (suomen imetyssuositus) ja vaikka olisikin yö. Lapsen biologinen vierottumisikä on 2-7 vuotta joten siksikin pidän taaperoimetystä normina jonka kuuluu olla ☺ Tärkein työ lasten kanssa tehdään niin pienenä, perusturvallisuudentunne ja kaikki, koen imetyksen kuuluvan siihen vaikka joskus väsyttää, ei se ikuisesti kestä kuitenkaan <3

Vierailija

Esim. Sillä, että taapero ei nuku välttämättä yhtään paremmin vaikkei imettäisikään. Taapero hakee turvaa ja läheisyyttä syystä tai toisesta (esim. on kipeänä tai eroahdistuskausi), ja joillain se yö sujuu 1000x paremmin kun on tarjota rintaa lapselle, kuin että valvotaan sylitellen itkevää lasta.. Tissi suuhun ja uni jatkukoon! Toki näin uni on katkonaista, ja voi uuvuttaa, mutta vähemmän kuin tuntikausien valvominen ja oikea herääminen/sängystä nouseminen..

T. Taaperoimettävä

Marjut

Imettämisen lopettaminen ei minkään ikäisen lapsen kohdalla takaa yhtäjaksoisia yöunia.

Minä olen taaperoimettäjä, joka ei imetä öisin. Silti juuri kaksi vuotta täyttänyt lapseni heräilee öisin useasti.

Omaa imetystäni en koe tarpeelliseksi perustella kenellekään. Tuskin perustelutarvetta kokee tämän blogin kirjoittajakaan. Imetys kun on vain äidin ja lapsen välinen asia.

Jos haluat tutustua taaperoimetyksen hyötyihin, kannattaa lukea esim. mitä WHO:lla on asiasta sanottavana. Ellet siis vain halunnut perusteluja, jotka voit kumota, koska ne eivät istu sinun arvomaailmaasi? Kovin avoimena ja keskusteluun kannustavana en kysymystäsi nimittäin kokenut. Korjaa toki jos olin väärässä.

Naturoinen

Itse ainakaan en ole pitkän imetyksen vuoksi kärsinyt huonoista yöunista. Nykyään tosin imetän pääsääntöisesti iltaisin mutta se on ihan luonnollisesti mennyt niin. Se ei toki takaa siltikään aina rauhallista yöunta jos ei imetä, vaan uskon että jos lapsi on herkkäunisempi ja ollut pulloruokinmalla niin yhtäläillä voi olla niitä levottomia öitä.
Olen jatkanut imetystä lapsen halusta ja toistaiseksi ainakin ne hetket ovat olleet molemmille mukavia:)
Mitä liikuntaan tulee niin tällä hetkellä enimmäkseen sitä hyötyliikuntaa:) ja satunnaisia jumppatunteja.

Taru

Valitettavasti yöimetyksen lopettaminen ei takaa parempia öitä. Lisäksi imetyksessä, niinkuin kaikessa muussakin lapsen kehityksessä, tulee kausia. Lapsen iästä riippuen keinot kertoa omista tunteista ja omasta olosta voi olla aika rajalliset, joten mikäs sen ihanampaa kuin helppo keino parantaa pienen oloa, oli kyseessä sitten hampaiden puhkeamiseen liittyvä kipu tai vaikka eroahdistus.

Itse en koe taaperoimetystä lainkaan uuvuttavana, tosin en imetä öisin koska lapsi ei sitä vaadi. Päinvastoin, musta on ihanaa että lapsi varmistaa saavansa meidän aika hektisen arjen lomassa läheisyyttä ja hellyyttä, hetkiä jolloin me keskitytään vain toisiimme.

Mä haluaisin myös tietää miten (taapero)imetys poikkeaa muista hellyydenosoituksista? Paitsi toki siinä että lapsi samalla saa vielä mitä parhainta superfoodia. Mutta noin muuten. Lapsihan voi kaivata yöllä ihan vain turvallista syliä ja läheisyyttä. Harvoin oon kuullut kommentteja että ai, sä vielä halaat sun lasta, eikös se oo jo aika iso halaamiseen, kyllä noiden yöllisten halailuiden pitäisi jo loppua, meinastiko kauan vielä halata. Rinta on lapselle niin paljon muutakin kuin ravintoa.

Puhu muru

Tänne tulikin jo monta hyvää vastausta. Kiitos kaikille vastaajille!  Taaperoimetys on äidin ja lapsen yhteinen valinta ja me pidämme siitä. Se antaa turvaa, läheisyyttä ja rakkautta. Nyt päiväkodin aloituksessa se on ollut tärkeää pienelle hoitopäivien jälkeen. <3

Taaperoimetyksestä on ikävä kyllä on monenlaista väärää tietoa liikkeellä. WHO suositus on, että lasta imetettäisi 2-vuotiaaksi. Jos sinua kiinnostaa enemmän voit tutkia Imetyksen tuen sivuja tai liittyä facebookissa Laktivistin äidin seuraajaksi. Ja joku ihana taaperoimettäjä sanoikin; tarvitseeko tätä edes perustella? 

I <3 Imetys

Elsa

Hei! Tarkennan vielä tuota sinun kommenttia WHO: n suosituksesta eli se on VÄHINTÄÄN 2- vuotiaaksi :) t. 2,5 v lapsen imettäjä

Puhu muru

Totta! Kiitos Elsa tärkeästä tarkennuksesta. Itsekin imetin toista lastamme 2v. 8kk asti ja saas nähdä kuinka kauan tätä kuopusta. <3

Vierailija

On siitä hyötyä, kannattaa tutustua.

Äiti ja lapsi voivat nukkua huonosti tai olla nukkumatta huonosti riippumatta imetyksestä, imetys ei häiritse lapsen unta. Kehittyvälle lapsella tulee vaiheita, joskus ne vaikuttavat uniin ja joskus johonkin muuhun, sellaista se vain on. Meillä esimerkiksi kesti ikuisuudelta tuntuneen ajan yöllinen vaihe, jollain lapsi heräsi klo 3-5 aikaan ja halusi poistua sängystä, olisikin rauhoittunut rinnalle niin ei olisi tarvinnut sitä muuta teatteria.

Perustella sinulle minun valintaani, enpä taida :) mutta huoli pois, meillä nukutaan hyvin!

kaulavuo

Tekstissä ei kertaakaan mainita, että lapset tai äiti nukkuisivat huonosti imetyksen takia. Uniongelmat aiheutuvat tuossa perheessä ihan muista syistä.

Imetystä on kovin helppoa syyttää milloin mistäkin. Kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti olisi paljon Tärkeänpää rohkaista äitejä tarjoamaan jälkikasvulleen parasta mahdollista luonnon tuottamaa superfoodia mahdollisimman pitkään.

Emmi-Riika

Minulle imetys on niin luonnollinen asia, että uskon tietäväni sitten kun se on syytä lopettaa,  tapahtuu lopetus sitten äiti- tai lapsilähtöisesti. En tiedä miksi äidin pitäisi perustella imetyksen kestoa kenellekään?

Meillä imetys on pelastanut monta huonosti nukuttua yötä. Taapero nimittäin hiljenee rinnalle tehokkaimmin. En siis usko, että kaikki yöheräilyt johtuisivat imetyksestä niin kuin joku tuolla kommenttiketjussa perustelikin. Pienet lapset heräilevät muutenkin.

Uskon, että lapsena saatu läheisyys vahvistaa ihmisen itsetuntoa ja imetys on hieno tapa tarjota taaperolle erityistä lämpöä ja läheisyyttä joskus hektisen arjen keskellä.

Elän siis oman filosofiani mukaan ja yritän kasvattaa lapsestani ehjän ja hyvinvoivan persoonan väheksymättä muiden kasvatustapoja tai tyyliä elää. Uskon, että toisilta ihmisiltä voi aina oppia jotain uutta liittyipä se sitten imettämiseen tai elämään ylipäänsä.

Iiris

Täällä yksi taaperoimettäjä joka on kokeillut vähän kaikkea. Imetyksen hyödyt ei kyllä nollaannu sillä, että lapsi saa imutella yöllä vaikkapa särkevien ikenien aiheuttamaan mielipahaan. Mutta kyllä kolmen lapsen äidillä täällä mullakin on treenihommat ollet todella vaihtelevat. Olen kokeillut nettivalmennusta kolmekin kertaa, joista yksi fitfarmin ja kaks kertaa PT:n kanssa. Lopputuloksena on ollut totaalinen väsähtäminen vaikka itse valmennuksen aikana on jaksanutkin, kyllä se vaan on niin, että kolmen äitinä on pakko olla armollinen itselle. Nyt mulla on tavoite "puoli tuntia liikuntaa päivässä" ja olen kokenut, että sen verran irtoaa vaikka sitten pikku kakkosen aikana kun jauhelihakastike pörisee kattilassa, ja liikun paljon kotona, ihan kahvakuulailen tai jotain zumbaa YouTubesta jolloin saan tytötkin mukaan ja jos ulos pääsen niin juoksemaan. Salilla sitten samalla kun lapset harrastaa. Mitään isoja tuloksia tämä ei tietenkään tuota, mutta mukavasti ylläpitää kuntoa.

Puhu muru

Kiitos Iiris kommentistasi. =) Hienoa, että sinäkin olet taaperoimettäjä! Mielenkiintoista kuulla noista sinun nettivalmennus kokemuksista. Olen itsekin niitä miettinyt ja pohtinut juuri tuota samaa. Eli väsyykö siitä liikaa? Koska niin kuin sanoit, kolmen lapsen äitinä arki on muutenkin täynnä touhua ja joustoa tarvitaan. Minusta sinun "puoli tuntia päivässä" idea on oikein hyvä. Täytyy pitää se mielessä! <3

Vierailija

Unettomuutta ei myöskään pidä sekoittaa vauvan ja lapsen biologisesti normaaliin käytökseen eli yöheräilyyn. Kuten aiemmin on jo kommentoitu, heräilevät lapset imetyksestä riippumatta enemmän ja vähemmän pikkulapsiaikana lukemattomista syistä johtuen (esim. motorinen kehitys, mielikuvituksen kehitys, yleisesti ottaen aivojen kehitys, ihan pientä vauvaa heräily suojaa kätkytkuolemalta, kun vauva ei vaivu liian pitkäksi aikaa syvään uneen, jossa hengitys helposti unohtuu, eroahdistus...). Taaperoimetys on päinvastoin keino ehkäistä vanhemman unettomuutta, kun yöllä heräävän lapsen saa nopeasti rauhoitettua ja toisaalta imetykseen liittyvä hormonitoiminta auttaa äitiä nukahtamaan tavallista nopeammin takaisin syvään uneen.  

Hulina

Taaperoimetys on kohdallani ollut valinta siitä syystä että se on se luonnollisin tapa auttaa pienen lapsen aivoja kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla, täyteen kapasiteettinsa. Aiheesta neuropsykologien teettämiä tutkimuksia.

Lurre

Suurimman osan taaperoista normaali yö on katkonainen. Ja se on tosiaan heidän ikäkaudelle ihan normaalia. Se ei onneksi tarkota, että lapsi kärsisi unettomuudesta :)

Yöimetyksellähän nimenomaan on hyötynsä. Hyvät rasvahapot ja vasta-aineet, sillä yömaito on jytympää kamaa kuin päivämaito. Melatoniini-hormoni, joka toimii hormonisäätelijänä ja antioksidanttina, sekä tietenkin takaa lapselle ja usein äidillekin syvään uneen pääsemisen nopeasti :) Meillä ainakin yöimetys nukuttaa myös itseni paremmin :)

Vierailija

Mielenkiintoisia ja opettavaisia vastauksia. Itse en imettänyt kuin pari kuukautta ja molemmat lapseni alkoivat korvikemaidon myötä nukkumaan klo 19-06 ilman yhtään herätystä. Siis täyshiljaisuus ja tyytyväinen tuhina aamuun saakka. Vain sairaina saattoivat herätä yöllä. Luin etukäteen paljon ranskalaista kirjallisuutta aiheesta, ja niissä oltiin aika vakuuttuneita siitä, että heräily on tapa (ei biologinen tarve), joka jää päälle vielä silloinkin, kun se on haitallista lapsen kehitykselle. Mutta kukin toki tekee kuten parhaaksi kokee. Jos se valvominen koetaan normaalina/hyödyllisenä/lähentävänä taaperoikään saakka, niin mikäs sen parempaa.

Yksi taaperoimettäjä lisää

Oma kokemus ei aina ole koko totuus. Hienoa että olet saanut nukkua. Meillä löytyy sekä korvikkeella kasvanut että imetetty lapsi ja molemmat heräilleet ihan yhtä paljon, ihan sama mitä olen tehnyt. Vieressä nukkuvat enimmäkseen hyvin. Eihän kukaan, ainakaan minä, huvikseen valvo vuositolkulla eikä varmasti ole tarvetta heräillä lapsillakaan. Toiset vaan ehkä ovat erilaisempia nukkumaan. Lottoarvontaa kai tämäkin.

ananaks

Minä imetin kuopustamme vähän yli kaksi vuotta, täysimetys kesti suositellut 6kk. Hän alkoi nukkua 8-11 tunnin pituisia yöunia kuukauden ikäisenä ja seitsemän kuukauden iässä alkoi sitten heräillä useamman kerran yössä. Hän kuitenkin nukahti kainaloon ilman, että olisin enää aloittanut yöimetyksiä. Jos hän ei olisi nukahtanut niin helposti, olisin itse kokenut helpoimmaksi alkaa imettää myös öisin. Hän herää edelleen 3-vuotiaana joka yö ja kömpii silloin omasta sängystään minun viereeni. Vaihtelevasti havahtuu vierellänikin, eli omassa sängyssään varmaan heräilisi useamman kerran yössä. Toiset vauvat alkavat nukkua yöt läpi, kun syystä tai toisesta siirrytään korvikkeeseen, toisilla se ei vaikuta mitenkään, ja osa vauvoista heräilee useamman kerran yössä korvikkeeseen siirtymisen jälkeen. Osa täys- ja/tai pitkään imetetyistä lapsista nukkuu yöt läpi hyvin pienestä asti, osa ei. Lapset ovat erilaisia, äidit ovat erilaisia ja perheet ovat erilaisia. Myös eri maissa vallitsevat kasvatustavat ja -arvot ovat usein keskenään erilaisia ;)

Kissaemo

Kiva kun lapset nukkuvat yönsä hyvin <3 Taaperon heräilyyn ei tietenkään vaikuta imetetäänkö vai ei, vaan lapset tosiaan ovat keskenään erilaisia. Kun kyseessä ovat pienet vauvat, illalla tankatun ruuan määrällä lienee kuitenkin osuutensa asiaan. Äidinmaidon edut korvikkeeseen nähden ovat kiistattomat, mutta aina imetys ei jostain syystä onnistu ja silloin on mahdollista tankata kerralla korvike-evästä koko yöksi, mikä osaltaan mahdollistaa pidempää yhtenäistä unijaksoa.

Ranskassa lapsilta odotetaan tosiaan jo varhain pitkiä yönia omassa sängyssä lastenhuoneessa. Muiden menetelmien ohessa myös ns. huudatusunikoulu on käytössä keinovalikoimassa, jolla haluttu lopputulos saadaan aikaan. Kaikki lapset siis eivät suinkaan nuku sielläkään tyytyväisesti pitkiä yöunia runsaan korvikeaterian jälkeen. Huudatusunikoulu ei tee hyvää vauvan turvallisuuden tunteen kehitykselle. Vauvan itkuun on AINA syynsä ja siihen tulisi reagoida.

On tietenkin mukavaa vetää heppoisia johtopäätöksiä kahden oman lapsensa nukkumisesta, mutta kovin hyvin perusteltua se ei ole. Lapselle on tosiaan normaalia herällä öisin, joskin heräily on lapsikohtaista ja kausittaista vaihtelevuutta ilmenee. Kukin lapsi oppii omaan tahtiinsa nauttimaan pitkistä yöunista. Omasta puolestani voin todeta kaikkien kolmen lapseni olevan tässä suhteessa keskenään erilaisia.

Puhu muru

On ollut äärimmäisen valaisevaa lukea teidän kaikkien kommentteja. Koskettavaa. Kiitos kaikille valtavasti. <3 Taaperoimetystä arvostellaan mielestäni aivan turhaan niin paljon ja väärä tieto lisää arvostelua. Höytyjä on monia, kuten tästä hienosta ketjusta näkee. Toki on omia haasteita, mutta kukin perhe puntaroikoon itse, mikä heille sopii. Lapset ovat kuitenkin aina yksilöitä!

Ulkopuolinen ei voi tietää, mikä on hyväksi - etenkään nettikeskustelun pohjalta. Tämä aihe selkeästi kaipaa omaa postausta ja sen teen. Tehkää te muutkin bloggarit. Tämä aihe ei selvästi ole kulunut vielä puhki! Sillä taaperoimettäjät saavat olla ylpeitä itsestään. Jos voimme edes pienen askeleen verran lisätä ihmisten tietoa ja antaa äideille sekä lapsille rauhaa imetystaipaleelleen olemme tehneet tärkeää työtä. <3

Ps. Tulkaa laittamaan mulle linkkejä tänne kommentteihin, jos olette jo kirjoittaneet taaperoimetyksestä tai nyt kirjoitatte. Ja vieläkin tänne saa kommentoida. Keskustelu ja väittely on vain hyvä asia, kunhan se on asiallista. =)

Puhu muru

Kävin lukemassa blogisi Lurre. Kiitos kun laitoit linkkiä siihen. Olipa meinaa ihana kirjoitus. Hyvän mielen kirjoitus taaperoimetyksestä. <3 Suosittelen kaikille! =)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat