Kirjoitukset avainsanalla äidin tunnemyrsky

Kaksi viikkoa oli täynnä jännitystä, haikeutta ja epävarmuutta. Teidän lukijoiden viime viikkoiset kommentit tuntuivat hyvälle. Empatian määrä yllätti ja antoi luvan olla haikeissa tunnelmissa.

 

Vihdoinkin piinaava odotus oli ohi ja lähdimme viime maanantaina tyttöjen kanssa päiväkodille. Oli kuopuksen aika aloittaa pienten ryhmässä. Jokin rauha laskeutui yllemme. Tytöissä havaitsin jännityksen lisäksi innostusta.

 

Miten ensimmäinen päiväkotiviikko meni? Oliko se yhtä itkua? Miltä minusta tuntui?

Ensimmäinen päivä päiväkodissa: Otamme perinteisen ”hoidon aloitus kuvan” kotiovella. Sitten lähdemme kohti päiväkotia. Vien aluksi isomman omaan ryhmäänsä ja sitten menen kuopuksen kanssa hänen ryhmäänsä. Ensimmäinen itku tulee isosiskon mentyä omaan ryhmäänsä. Voi ei. Näinkö tämä alkaa?

 

Tuttu lastentarhaopettaja tulee vastaan käytävällä ja toivottaa kuopuksemme iloisesti tervetulleeksi päiväkotiin ja pienten ryhmään. Olemme sopineet, että olen koko päivän kuopuksen kanssa harjoittelemassa. Aloitamme ihan rauhassa lapsentahtisesti. 

 

Yllättäen kuopus ei roiku jalassani pihalla vaan lähtee muiden lasten kanssa leikkimään. Pihalla on monta tuttua lasta ja kuopus lähtee omiin puuhiin luotani. Hän ei edes itke, vaikka käyn sisällä yksin pukemassa lisää vaatetta. Olen hieman ihmeissäni. Tämä lupaa hyvää.

 

Jäämme syömään ryhmän kanssa. Onpa hiljaista. Hämmentävää, miten rauhallista. Kuopus istuu tyytyväisenä omalla paikallaan ja minä yritän olla sivussa. Muut lapset katselevat uteliaina kuopusta. Vasta ruokailun jälkeen hän alkaa itkeä, koska haluaa, että imetän. Koen ristiriitaisia tunteita imetyksestä. Onko päiväkodissa järkevää imettää? Sekoittaako se kuopusta entisestään?

 

Kokeilemme kuitenkin päiväunille menoa muun ryhmän kanssa ilman imetystä. Paikka on kuitenkin liian kiinnostava kuopukselle ja hän haluaa vaeltaa huoneessa. Saan hänet muutaman kerran omaan sänkyyn, mutta itku tulee aina. Kerran tutuin hoitajista on vähällä saada hänet rauhoittumaan, mutta hän haluaa taas ”äidin maitoa”. Lähdemme pois nukkarista, etteivät muut lapset heräisi.

 

Imetän päiväkodin käytävässä ja kuopus nukahtaa syliini. Hän näyttää niin suloiselta. Huomenna uusi yritys. Lisää harjoittelua. Minä ja ryhmän hoitajat olemme tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa. Eikä meillä ole mihinkään kiire.

Toinen päivä päivähoidossa: Kuopus menee toisena päivänä päiväkotiin, kuin mihin tahansa tuttuun paikkaan. Hän menee uteliaana omaan ryhmäänsä jo ilman minua, mikä hämmästyttää. Saan riisua rauhassa ulkovaatteet ja juttelen isosiskon hoitajien kanssa.

 

Ulkona kuopus saa leikkiä isosiskon kanssa, mikä tuntuu olevan molemmille tärkeää. Heillä on silmin nähden hauskaa. Isosisko on niin ylpeän näköinen.

 

Päivä sujuu ensimmäistä päivää paremmin ja päätämme hoitajien kanssa kokeilla, jos hän söisi ja menisi nukkumaan ilman minua. Sovimme, että jään päiväkodin käytävälle odottamaan. Minulla on kirja ja läppäri mukana. Yritän tehdä töitä, vaikka keskittyminen ei ole helppoa, sillä jännitän kuopuksen puolesta. Hoitajat saavat hänet nukkumaan. Hieman hän oli kuulemma itkenyt.

 

Unien aikana käyn lastentarhaopettajan kanssa päiväkodin aloituskeskustelun, mikä on minusta todella tärkeä. Siitä alkaa kasvatuskumppanuus ja on kiva kertoa hoitajille omin sanoin,  millainen tyyppi meidän lapsi on.  Ja kuulla myös heidän ajatuksiaan hänen hoitamisestaan. Hoitaja tuntuu todella mukavalle. (Ihanaa!)

 

Kuopus nukkuu melkein kaksi tuntia! Wau! Herättyään hän on tyytyväisen näköisenä hoitajan sylissä eikä kiirehdi luokseni, hymyilee vain. Syömme vielä välipalan ja sitten lähdemme kotiin. Sovimme, että huomenna tyttö voisi jäädä yksin jo joksikin aikaa. Olemme taas yhtä mieltä siitä, että päivä meni todella hienosti. Olen ylpeä kuopuksesta.

Kolmas ja neljäs päivä:  Sovimme hoitajien kanssa, että kokeilemme, miten kuopuksella sujuisi yksin. Muru on kotona valmiudessa tulla hakemaan hänet, jos tuntuu, että yksin jääminen ei vielä onnistu. Minä sain työkeikan yllättäen. Poden huonoa omaatuntoa vaikka tiedän, ettei murulla ole mitään hätää.

 

Muru vie kuopuksen aamulla yhdeksän aikaan ja hakee heti päiväunien jälkeen. Molemmat päivät menevät pääsääntöisesti hyvin. Murua ei soiteta etukäteen paikalle ja päiväkodilla odottaa tyytyväinen taapero. Hoitajat tuntuvat pitävän kuopuksesta ja kuopus heistä. Ehkä me vanhemmatkin voimme huokaista helpotuksesta.

 

Ensimmäisen hoitoviikon jälkeiset tunnelmat: Kuopus yllätti ja samaan aikaan oli ihan oma itsensä. Hän on ollut pienen elämänsä ajan iloinen ja temperamentiltaan sopeutuvainen. Tiedän silti, että hän osaa pitää puolensa. Meillä on usein isompien sisarusten kavereita kylässä ja välillä hoitolapsiakin. Hän on tottunut olemaan isossa porukassa.

 

Olo on VALTAVAN helpottunut. Edelleenkin suren, että hänen piti mennä nyt jo hoitoon. On silti paljon helpompi mennä töihin, kun tietää, ettei hän itke kokopäivää päiväkodissa. Tiedän, että hän pärjää. Uskon, että hänellä on myös kivaa päiväkodissa. Odotan myös ilolla, miten sisarusten suhde tiivistyy edelleen nyt, kun he ovat yhdessä päivätkin. Hoitajat osaavat ihanasti tukea sisarussuhdetta.

 

Iso kiitos kuuluu ihanille hoitajille. Miten lämpimästi he ottivat kuopuksemme vastaan, antoivat tilaa, mutta avasivat silti sylinsä. Heistä kaikista näki, miten aidosti he välittivät lapsista. Hoitajat auttoivat myös meitä haikeita vanhempia. Viikon aikana huomasi, miten tärkeää on luottaa oman lapsensa hoitajiin.

 

Aloitin itse tällä viikolla lyhyen päiväkotisijaisuuden. Iltaisin olen katsellut työpaikkoja, viimeistellyt kirjaa Samin kanssa ja köllinyt murun vieressä sohvalla. Täytyy myöntää, että olin aika väsynyt viikon päätteeksi. Ihan sairaan väsynyt oikeastaan. Välillä itketti. Surutyö jatkuu vielä, mutta kyllä tämä tästä. Aikamoinen viikko!

 

Tästä on hyvä jatkaa. Yöt ovat olleet vielä vaikeita. Uskon, että ikävä tulee ulos itkuna ja huutona. Silloin otan kuopuksen lähelleni ja välillä hän nukkuu vieressä jopa tissi suussa. Minusta tästä on hyvä jatkaa.  Olo on kiitollisen haikea ja hieman uninen. (Huokaus) <3

*Tsemppiä kaikille muillekin hoitoon menevien pienten vanhemmille. Ja jo hoidossa aloittaneiden vanhemmille! =) Miten teidän päiväkodin aloitus on mennyt? Miten itse koit hetket ennen päivähoidon aloitusta ja hoidon alettua? Voit kertoa tarinasi kommenteissa. Tässä on taas hyvä hetki antaa toinen toisillemme vertaistukea.

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat