Kirjoitukset avainsanalla Relove

Luopumisen tuskan viikko on takana. Keskiviikkona hain vaatteeni pois Relovesta jännittyneenä. Nyt jännitys oli erilaista. Paljonko olemme tienanneet? Mitä teen meille jääneille vaatteille? Miltä tämän jälkeen tuntuu?

 

Miten viikko sitten meni? Kolme kertaa olin tuonut rekkiini lisää vaatteita, mikä yllätti hieman. Vaatteitani todella ostettiin. Etenkin merkkivaatteet hävisivät nopeasti. Olin viimeisen päivän pitänyt vaatteet -50% alennuksessa ja se oli vaikuttanut myyntiin. Asiakasvirtaa hiljensi ainoastaan Helsingin seudun syyslomaviikko. 

 

Vähän kuoraisi vielä loppusuorallakin nähdä muutamien lempivaatteiden hävinneen. Toisaalta loputon jossitteluni päättyi nyt. Olo alkaa tuntua vapaammalta. Hassu tunne. Välillä silti myös kaduttaa. Muru onneksi tukee minua iloisesti naljaillen. Hyvä niin!

 

Työn täytteinen tämä kirppisviikko kyllä oli. Juttelin parin ystäväni kanssa ja he olivat täysin samaa meiltä, että ei raha helpolla kirppikseltä tule. Keskiviikkona kotiin tullessa ajattelin, että ei ikinä enää. Liikaa hommaa. Etenkin kun se pirun enterokko tuli kuopukselle.

 

Nyt sunnuntaina tuntuu kuitenkin jo paremmalta. Sain tänään raivattua minulle jääneet vaatteet. Siinäkin oli vielä aika paljon hommaa. Etenkin tuo meidän 4-vuotias oli hyvin kiinnostunut tonkimaan myyntiin meneviä ja Relovesta palautuneita vaatteita.

Tulevaa ajatellen haluan kuitenkin oppia ostamaan vähemmän ja harkita enemmän. Kaikki "melkein hyvä" saa jäädä kauppaan tai kirpputoreille. Äitini kummitädin neuvoa noudattaen: ”Köyhällä ei ole varaa halpaan.” Mieluummin sitten säästän yhteen laadukkaaseen vaatteeseen kuin ostaisin heti sen edullisen.

 

Osan myymättömistä vaatteista ja kengistä yritän myydä vielä muita reittejä esimerkiksi Facebook-kirppiksillä. Pienen määrään pakkaan vielä vintille. Ison on vien UFF-vaatekeräykseen. Vauvanvaatteista suurin osa on lahjoitettu äidille, joka todella tarvitsi niitä ja pienimmät vien Helsingissä Meilahteen K7 vastasyntyneiden teho-osastolle.

 

Hoitovapaalla olevana äitinä odotin jännityksellä tietoa, paljonko olimme tienanneet. Rahat ovat olleet tiukilla ja muutama ylimääräinen euro olisi tervetullut. Ehkä saisin niillä etsittyä lapsille vielä puuttuvia talvivarusteita. Rekin tyhjennyksen jälkeä Relovessa tehdään kassalla tilitys myydyistä vaatteista, ja me saimme 362 euroa. Olin ihan ihmeissäni! Wau! Soitin heti murullekin. Ajatella miten, ihanaa. 

 

Tilityksen kuuleminen sinetöi tunteen, että kyllä tämä oli ollut kannattava projekti. Kaikki työ ei mennyt hukkaan ja oma olokin helpottui. Tuntuu, kuin kaulaliina ei olisi enää niin tiukalla.

 

En tiedä, miten sinä olet miettinyt seuratessasi ”tuskien taivaltani”, mutta jos harkitset vaatteista tai muista tavaroista luopumista – tee se rohkeasti. Tavaraa saa aina lisää ja ihmisen on parempi olla, kun sitä ei ole liikaa. Lisäksi sillä voi vaikka tienata vähän omaa rahaa tai lastentalvihaalarirahat. Muista vain varata aikaa riittävästi vaatteiden laittoon. Ja pyydä vaikka kaveria avuksi, niin kuin minä tein.

 

Kiitos naapurin ihanalle naiselle, murulle ja Relovelle. Tämä projekti alkaa olla nyt päätöksessään. Ja kaapeissakin on nyt enemmän tilaa! Jes! =)

Kommentit (4)

Nimppe

Täällä ahdistaa tavarapaljous mutta mistä sitä raaskii luopua?? Se mekko minkä ostin kaks vuotta sitten ja missä on hintalaput edelleen kiinni odottaa kutsua kesähäihin ja ne monen monet farkut odottaa vaan että saan raskauskilot pois Vaatii selvästi sulattelua ja senkin jälkeen varmasti luopuminen tuska on melkoinen...

Puhu muru

Joo ei toi luopuminen ole kyllä yhtään helppoa. Mäkin oon ollut kunnon säästäjä ja syyllisyys virhehankinnasta painaa helposti. Raskauksien jälkeen on kyllä hyvä odottaa rauhassa, että palautuu. Mä oon aina lihonnut +25kg ja odottaminen on kannattanut. Mutta aina joka raskauden jälkeen osa vaatteista ei enää tunnu omilta. Vaikean luopumisen jälkeen tulee onneksi helpotus. Toivottavasti säkin saat rohkeutta laittaa pois ne vaatteet, mitkä ei tuota iloa sulle. =)

sessejapoika

Mä olen ollut mukana Vuosi ilman uusia vaatteita-haasteessa ja onnistunut 100% - toki vielä pari kuukautta jäljellä ;) samaa olen yrittänyt ulottaa kaikkiin hankintoihin! Lähtökohta olis se että ostaa vain ja ainoastaan tarpeeseen ;D

Puhu muru

Wau! Kuulostaa mielenkiintoiselta haasteelta. Hieno saavutus. Ja varmasti muuttaa myös omaa ajattelua. Tuohon mäkin haluan pyrkiä. =)

Kaupallinen yhteistyö Reloven kanssa. 

 

Keskiviikkoiltana suurin työ oli jo takana. ”Luopumistyö” oli edennyt siihen vaiheeseen, että vaatteeni olivat kauniisti pakattuja ja valmiina kohti Reloven rekkiä nro 34.  Lähdimme melkein juhlavissa tunnelmissa kohti määränpäätä. Minulla oli perhosia vatsassa.

 

Meihin teki vaikutuksen ihan pikku asiat Relovessa. Meidät otettiin vastaan iloisesti hymyillen ja myyjä tuli näyttämään paikan heti meille. Samalla hän neuvoi, miten homma etenee. Tulostetut hintatarrat, samanlaiset henkarit kaikilla ja paikkaan kuuluva jokapäiväinen rekin huolto.

 

Tiedät varmaan sen yleisongelman, että kirppiksellä pitää kokoajan käydä laittamassa kirppispaikkaa tai se on kuin kaatopaikka. Eikä silloin saa myytyä mitään.

Ensimmäinen vinkkini teille, jotka intoudutte menemään myymään vaatteita kirppikselle. Varatkaa aikaa esivalmisteluihin tai muuten tulee olo kuin lukisi tenttiin viimeisenä iltana.

 

Minä en todellakaan tajunnut, miten iso työ vaatteiden sortteeraamisessa ja hinnoittelussa on. Teimme kaiken yhtenä iltana - aloittelijan moka. Olen tosin kerran ennenkin laittanut tavarat kirpputorille myyntiin, mutta siitä on jo vuosia aikaa. Ilman naapurin tehonaista, ihanaa äitikollegaani, olisi tullut varmaan jo asumusero murun kanssa. (naurua)

 

Toki meillä oli pikkulapsiperheen lottoarvonnassa tuuria ja saimme syyslomaviikoksi kuopukselle enterorokon. Se hieman hidasti esivalmisteluja. Kaikki yöt meni imettäessä lähes tauotta. Muru ei kelvannut edes syliksi. Minun pääni oli sen seurauksena sumuinen ja olo kuin olisin hieman vajaa.

 

Koko ilta meni pikavalmisteluissa, mutta työ kannatti! Illalla olo oli huojentunut. Ehkä me selvitään tästäkin.

 

Naapurin tehonainen tuli mukaani myös Reloveen. Mikä ihana haltijakeiju! Me halusimme laittaa vaatteet kauniisti esille kuin vaatekaupassa. Siihen Relove on loistava miljöö – niitä harvoja kirpputoreja, joissa on se on mahdollista. Paikka on tyylikäs, ei liian täynnä. Myynnissä on muutakin kuin kirppistavaraa, mikä tekee hyvää.

Torstaina myynti alkoi. En uskaltanut käydä koko päivänä paikan päällä. Olin niin paljon miettinyt vaatteitani, että ne tulivat uniinikin! Yöllä kun imetin tyttöä tajusin miettiväni treenitrikoita, jotka laitoin myyntiin. Jos kuitenkin hakisin ne pois sieltä. Sadattelin siinä keskellä yötä mielessäni, miten tyhmä olin ollut! Päätin aamulla hakea housut pois.

 

Arvatkaa hainko? No en. Muistutin itseäni ääneen, miksi haluan luopua juuri niistä treenitrikoista. Puhuin siksi murulle hassuista ajatuksistani. Muruni onkin paras tukihenkilö naapurin tehonaisen lisäksi. Molemmat haastavat heti miettimään, tarvitsenko jotain OIKEASTI.

 

Torstai oli silti hankala päivä. Tuntui kuin olisin kiemurrellut henkisesti. Toivoin mielessäni, että koko pirun rekki olisi jo tyhjä. Sitten tämä loppuisi! Viimeisenä hullutuksena alan aina miettiä, että jos laihduttaisin pari kiloa – sitten ne vaatteet olisivat hyviä. Ei!!!!!

 

Perjantaina rohkaistuin ja keräsin kassiin lisää vaatteita myyntiin. Ehkä saisin jotain lisättyä rekkiini.

Tässä kohtaa muuten toinen kirppisvinkki, jonka kokeneempi Reloven rekkivuokraaja kertoi minulle. Omaa myyntirekkiä ei saa ikinä laittaa liian täyteen. Vaatteita pitää pystyä katsomaan kunnolla. Totta.

 

Menin rekkini luo hieman jopa arastellen. Mitä sieltä olisi myyty? Melkein kaikki laukut olivat menneet, kaikki housut (yllättävää), biletoppeja oli mennyt, miesten kauluspaita, mekkoja – eli aika paljon kaikkea. Myös ne rakkaat treenitrikootkin olivat menneet. Huokaus. Todellinen luopumisen hetki koitti.

 

Lähdin kuitenkin kotiin hyvillä mielin. Pieni, ihana leivos Reloven kahvilapuolelta hellii mieltä kummasti. Sitten kun univelka hieman helpottaa, teen vielä kunnon treeni päälle. Hien mukana luopumisenkin tuska helpottaa. Tulee kevyempi olo monessa mielessä.

 

Oletteko te käyneet Relovessa? Käykää. Minulle melkein liian lähellä - kysykää vaikka murulta. Mikä ihana paikka. <3

Kommentit (0)

On turhauttavaa, kun kaapit ovat täynnä vaatteita, joita en käytä. Tai voisin käyttää, mutta joku asia aina mättää. Yksi on niin ihana, mutta se tekee minulle pullean olon. Toinen on täydellinen, mutta mittasuhteet ovat minulle väärät.

 

Jokin minussa silti mättää. Tuntuu, etten voi luopua noista vaatteista. Aina kun olen reippaasti laittanut ne kirppiskassiin, joku ääni olkapäälläni käskee nostaa ne takaisin vaatekaappiin. Se ärsyttää ihan hulluna!

 

Olen kotoa oppinut ”säästämisen” jalon taidon. Ideologiaan kuuluu ajatus: ”Ehkä tätä vielä tarvitsee.” Siinä on paljon hyvää, mutta se myös kahlitsee. Se suorastaan tukahduttaa. Syyllisyys meinaa kasvaa jättiläisen kokoiseksi, kun olen laittamassa jotain pois. Kyse on kuitenkin vain vaatteesta.

 

Juuret säästämiseen tulee isoisoäidiltäni saakka. Hän asui yksinhuoltajana pienessä metsämökissä kahden lapsen kanssa. Toinen heistä oli isoäitini. He näkivät todellisen pula-ajan, jossa kengät käytettiin loppuun ja paidat parsittiin kasaan uudelleen ja uudelleen. Ei ollut rahaa ostaa uutta. Oli vain se, mitä kaapista löytyi.

 

Äitini eli jo aivan eri elämää, mutta oppi omalta äidiltään vahvan säästämisen vimman. Tämän huomasin viimeistään, kun esikoiseni syntyi ja äitini kantoi ylpeänä mummona esiin minun ja veljeni äitiyspakkaukset. Siellä oli siististi säästettynä isot kasat vauvanvaatteita 1980-luvulta. Olin ihmeissäni. Ja otettu. Hämmentynyt. Siitä seurasi myös ajatus, pitäisikö minunkin tehdä näin?

Nyt äitini on muuttamassa pienempään asuntoon ja lapsuudenkotiani tyhjennetään. Laatikko toisensa perään tuo säästämisen hedelmiä esiin. Eilen äitini kaivoi esiin minun housuni, joita käytin 15-vuotiaana! Heillä on ihan liikaa tavaraa. Muutosta tulee yllättävän rankka, kun sortteerattavaa on niin paljon. Eikä vain fyysisesti vaan myös henkisesti.

 

Olen itse tehnyt muutostyötä jo pidempään. Haluan kierrättää, luopua tavaroista, joita en käytä, ja luoda tilaa. Siihen on hyvin looginen syy. Viisi ihmistä kerrostalokolmiossa. Tilaa ei ole liikaa. Kaikki turha tavara olisi hyvä saada pois. Minulla on eniten turhia vaatteita. Lapsilla on turhia leluja ja sitten jotain kodin perussälää.

 

Mutta on kyse muustakin. Liika tavara painaa mieltäni. Eniten minua painavat juuri vaatteet. Pieleen menneet aleostokset, unohduksiin jääneet mummon vintagemekot ja sekalainen ”ei sopivien” vaatteiden meri. Ehkä joku löytäisi niistä itselleen sen täydellisen mekon, kun vain raaskisin luopua?

 

Olen lukenut Marie Kondon Konmaria ja Rinna Saramäen Hyvänmielen vaatekaappia. Olen yrittänyt kysyä Kondon neuvon mukaan: ”Tuottaako tämä minulle iloa?” Se on hyvä kysymys. Mutta sitten jotenkin aina keksin selityksen, miksi melkein tykkään jostain ja siksi se pitää säästää. Olen Saramäen innoittamana pohtinut, pärjäänkö 33 vaatteella 3 kuukautta tulematta lopulliseen ratkaisuun.

 

Kirjoista on apua. Mutta lopun viimein kyse on minusta. Minun on opittava luopumaan muistoistani ja kummallisistakin unelmista, jotka liittyvät noihin vaatteisiin. En ole enää 20-vuotias bilepimu, joten ehkä voisin ne sen ajan biletopit jo laittaa kiertoon. Siihen silti liittyy jotain syvää haikeutta, vaikka tiedän, että olen jo kolmekymppinen kolmen lapsen äiti!

On monia vaatteita, jotka olen maalannut mieleeni luoden itsestäni ihan uuden naisen. Sitten kun sovitan niitä kotona, olen kuin perusmaatiaiskana olisi sovittanut riikinkukon asua. Ei toimi. Ei vaikka odottaisi vuosia. Usko jo Marja! Täytyy ehkä mennä peilin eteen ja jutella itselle.

 

Tällä viikolla joudun tosi paikan eteen. Minulle on kirppispaikka varattuna Töölön mielettömästä uudesta aarteesta Relove –kaupasta. Se on täydellinen hetki minulle antautua luopumisen tuskaan ja siitä toivottavasti uudelleen syntyä kuin Fenix-lintu puhdistauneena kaikesta.

 

Te pääsette blogini kautta seuraamaan tuskaisen ihanaa viikkoani. Pöytä nro 34 on minun torstaista seuraavan viikon keskiviikkoon. Raportoin teille tänne kaikesta, mitä matkan varrella tulee. Pääsette myös kuulemaan paljonko sain. Kannattiko koko homma. Mitä opin? Sainko sen ihanan helpotuksen tunteen?

 

*Toivoisin teillä rakkaat lukijani VINKKEJÄ. Hyviä vinkkejä kirppikselle, miten saa myytyä hyvin. Mikä teitä kiinnostaa? Ja vinkkejä, miten helpottaa luopumisen tuskaa. Kertokaa ihmeessä minulle omista kokemuksistanne. Voi laittaa tänne blogiin kommenttia tai vaikka suoraan meiliä puhumuru@gmail.com

 

*Ja nyt viimeistään tulkaa seuraamaan minua Instaan @puhumuru. Sinne päivitän kuvia ja luulenpa, että nyt ainakin kuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa! =)

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat