Kirjoitukset avainsanalla Maailman seksuaaliterveyspäivä

Miksi aina kysytään tuleeko teille tyttö- vai poikavauva? Kuka voi määritellä mikä on tyttömäistä tai poikamaista? Oikeus omaan sukupuoleen kuulostaa itsestäänselvyydeltä mutta se ei ole sitä. Halusin kertoa teille erään ihmisen tarinan, jotta me kaikki voisimme ymmärtää paremmin ihmisyyttä ilman sukupuolen määrittelemää leimaa. Päästetään hänet ääneen.

 

”Mulle se oli aika selvää tosi nuoresta asti.”

 

Kun menin kouluun mua alettiin kiusaamaan. En ollut tarpeeksi tyttömäinen, millään tavoin. Asiaan ei puututtu koulussa, josta olen ollut jälkikäteen todella vihainen. 

 

”Oonko mä sitten tyttö?” 

 

Yläasteen lopussa tapasin transnaisen. Hän antoi nimen ja käsitteen sille, mitä olin koko ajan ollut. Kaikki selkiytyi vaikka mikään ei muuttunut. 

 

Muutama kuukausi siitä kerroin perheelleni. Olin onnekas, sillä tiesin jo etukäteen että kaikki on hyvin. Perheeni on liberaali, vanhempani ovat mahtavia eikä minua kyseenalaistettu. Ainoastaan veljeni kanssa on ollut haasteita. Olen huomannut, että on normaalia että perheen sisällä osa voi hyväksyä ja osa ei. 

 

”Olen päättänyt, että en suostu vihaamaan veljeäni.”

Perheeni tuki on auttanut myös epänormaaliuden kokemuksen kanssa, mikä on väistämätöntä. En tule ikinä kuulumaan enemmistöön.

 

Jaan teille keskustelun, jonka kävin eräissä bileissä:

 

Kaverin kaveri: ”Onpa kauniit rinnat.”

Minä: ”Minä olen itse asiassa mies.”

Kaverin kaveri: ”Oot sä sit hullu?”

Minä: Hmm.

 

Olin tosi hämmentynyt. En ollut aiemmin yhdistänyt transsukupuolisuutta ja mielenterveysongelmia. Miten vastaan tähän? Miten jatkan keskustelua?

 

Haluan, että mut kohdataan ihmisenä. Muuta en toivo tai vaadi. Jos et hyväksy sitä, miten minä itseäni katson ja esitän maailmalle – esitä se kohteliaasti tai pidä omana tietonasi. Olen kuullut ne ikävät sanat jo aiemmin.

 

Hän voisi olla sinun lapsesi, ystäväsi tai kuka tahansa kadulla vastaan tuleva ihminen. Jokaisella meillä on oikeus omaan seksuaalisuuteen ja siihen kuuluu oikeus toteuttaa omaa sukupuolta. Jokaisella on myös oikeus tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen sekä yksityisyyteen. Kyse on ihmisoikeuksista. 

 

Tiistaina 4.9 vietetään maailman seksuaaliterveyspäivää, jonka tämän vuoden teemana ovat seksuaalioikeudet.  Ota sinäkin ne haltuun, kunnioita ja anna jokaisen kulkea omaa polkuaan. <3

 

*Mitä ajatuksia kirjoitukseni sinussa herätti? Annatko sinä jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden ilmaista itseään omalla tavallaan? Jos haluat jakaa oman tarinasi blogissani laita minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com niin mietitään, millainen siitä tulisi.

*Voit tulla huomenna tiistaina 4.9 tapaamaan minua ja kuuntelemaan luentoni Kallion kirjastoon Helsinkiin. Puhun bloggaamisen kautta vaikuttamisesta, siitä kuinka tieto lisää ihmisten ymmärrystä itsestään ja toisista. Mukana myös muita kiinnostavia puhujia kuten Ensi treffit alttarilla ohjelmasta tuttu seksuaaliterapeutti Elina TanskanenSexpo ja Kallion kirjasto järjestävät tapahtuman. Katso lisätietoja täältä.

*Silmä kuvat Pixabay ja oma kuva murun käsialaa <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

Toisen rooli on olla huora ja toisen ihailtu playboy. Miksi ihmeessä seksuaalisesti aktiivisille naisille ja miehille annetaan niin eri rooli? Naisen seksuaalisuus oli vuosisatoja hyvin pelottavaa ja sitä haluttiin kontrolloida. ”Hyvälle naiselle” annettiin rooli – vaimon piti olla passiivinen ja seksistä nauttiminen ei kuulunut asiaan. Näin ajateltiin Suomessakin vielä reilut sata vuotta sitten.

 

Miehet sen sijaan olivat hyviä aviomiehiä vaikka kävivät Suomessakin laillisissa bordelleissa 1900-luvun alussa. Nykypäivänkin myyttien mukaan mies on aina valmis panokone, kokenut ja aktiivinen. Jos mies ei halua, moni ajattelee, että miehessä on jotain vikaa.

 

Myytit ovat tarinoita tai uskomuksia, jotka selittävät asioita olematta silti välttämättä totta. Ne vaikuttavat kulttuuriimme ja sekoittuvat helposti oikean tiedon kanssa. Siksi myös seksuaalisuuteen liittyvien myyttien kanssa kannattaa olla tarkkana.

 

Olen törmännyt, ystävien kautta ja toisaalta seksuaaliterapeuttina myyttien ikävään puoleen. Myytit voivat aiheuttaa turhia paineita, perusteetonta haukkumista, suorituspaineita ja auki puhumattomina jopa parisuhdekriisin.  Pahimmillaan häpeää, joka ei meinaa päästää irti.

 

Seksuaalisuuteen liittyviä myyttejä pitäisikin alkaa purkaa jo lapsesta asti ja jatkaa erityisesti murrosiässä. Aika moni nuori mies on miettinyt, miten pystyy täyttämään kokeneen ja aktiivisen miehen roolin, kun on itsekin vielä kokematon. Toisaalta nuori nainen voi jopa kokea epäonnistuneensa ollessaan kumppaniaan kokeneempi eikä lainkaan ”passiivinen nainen”.

 

Sexpo-säätiön Patricia Thesleff kommentoi aihetta tänään Hesarissa: ”Thesleff kertoo, että seksuaalikasvatus onkin usein virheellisten tietojen tai myyttien oikaisemista. Oikeanlaisella, tutkitulla tiedolla on myös psyykkistä hyvinvointia tukeva vaikutus.”  (Hs 4.9.2016http://www.hs.fi/kotimaa/a1472955540362 )

 

Kuka niitä myyttejä voi sitten purkaa? Sinä, minä – me kaikki! Aikuisten tehtävä on auttaa kasvavaa lasta ja nuorta. Parisuhteessa voidaan purkaa myyttejä puhumalla, niin kuin ystävienkin kesken. Helposti vain toimimme ”autopilotilla” emmekä ajattele.

 

Mitäs, jos antaisit pojan olla arka ja miehen opissasi – tai tytön riehakas puissa kiipeilijä ja naisen seksuaalisesti avoin?

 

Eikä muuten homot ole kaikki samanlaisia – neitimäisiä tai muuten tunnistettavia. He voivat olla oikein komeita ja miehekkäitä – saada heteronaisten sukat pyörimään. Eikä lesboparin suhde ole aina ystävyyssuhde vaan se voi olla hyvin intohimoinen. Miksi uskoisimme näihin ahtaisiin myytteihin heteroista-, homoista ja lesboista? Usein uskomme vain sen takia, että emme itse tiedä muuta emmekä ota selvää.

 

Aikanaan itsetyydytyksen on pelätty tyhmentävän tai vievän jopa hulluuteen. Se on ollut historian kirjoissa ”siementen hukkaan heittoa” ja synti. Nykyäänkin myytit väittävät, että itsetyydytys ei kuulu parisuhteeseen. Mitä soopaa! On ihanaa nauttia välillä ihan vain itsestä ja rentoutua. Samalla se voi auttaa parisuhteessa halujen eri aikaisuuteenkin.

 

Itse seksiin on ladattu aina paljon myyttejä.  ”Seksin pitäisi aina olla luonnollista ja spontaania.” Apua sanon minä! Kolmen lapsen vanhemmille kalenteriin sovittu iltaseksi voi olla ainoa tapa toimia. Tai vähemmän spontaani sinkun soitto ”panokaverille” : ”Nyt ois pakko saada seksiä, kun sitä ei oo ollut pitkään aikaan.”

 

Usein seksinä pidetään myyttien takia vain yhdyntäseksiä. Ja nyt en puhu vain, että nuoret ajattelee näin, vaan myös aikuiset. Syy siihen on usein tiedon puute tai myyttien antama väärä tieto. Seksiä on myös suuseksi, käsiseksi, anaaliseksi… Tai mitä ikinä keksit. Itsetyydytyskin on seksiä! Samalla voi kumota myytin siitä, että miehellä tulisi olla aina erektio, jotta voi harrastaa seksiä.

 

Eikö olekin yllättävän vapauttavaa ja mielenkiintoista kumota myyttejä? Vaikka moni myytti tuntuu ihan itsestään selvältä – ne eivät useinkaan sitä ole. Niihin kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota ja vaikka vähän haastaa kumppania tai ystäviä. Mitä myyttejä tunnette? Ovatko ne oikeasti totta? Ja mikä sitten onkaan totta?

 

Ihanaa maailman seksuaaliterveyspäivää kaikille ja nauttikaa avoimin mielin seksuaalisuudestanne. Seksuaalisuus on osa hyvinvointiamme, kunnioittakaamme siis omaa ja toisten seksuaalisuutta. <3

 

*Tiesitkö, että tänään 4.9.2016 vietetään Maailman seksuaaliterveyspäivää, jonka teemana on myytit? 

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat