Kirjoitukset avainsanalla itsemurha uhka

 ”Haavat kirvellen istun meren rannalla

   yksin katsellen.

   Nyt ymmärrän paremmin kivuliasta

   kulkuamme;

   vasta tyynen tultua erottuvat karikot.”

    Tommy Taberman

 

Sami: Kerroit aiemmin vapaasta suhteesta ja sen tuomasta vapaudesta tavata muita. Kauanko tuota vaihetta kesti? Alkoiko vapaus muuttua taakaksi?

 

Marja: Vapautta kesti talvesta seuraavaan syksyyn. Kevään muuttuessa valoisammaksi minäkin avauduin maailmalle. Se kesä oli yhtä kuumaa leikkiä ilman rajoja. Haastoin mukaan sinkkuja, varattuja, nuoria, vanhoja yksin tai yhdessä. En halunnut rakastua vaan tutkin maailmaa ilman sitoumuksia.

 

Muistan kun naapurini, perheen äiti läksytti minua, ettei saa kajota varattuihin miehiin. Esitin, ettei tuntunut missään. Mutta se kolahti. En halunnut olla perheenrikkoja "huvin vuoksi". Vapauden merkitys muuttui erään mökkireissun jälkeen. Se muutti koko naiseuttani loppuelämäksi.

 

Marja: Sä opiskelit ja seurustelit opiskelukaverin kanssa. Vaikuttiko se sun opiskelu motivaatioon? Mitä teit kun teillä myrskysi?

 

Sami: Ei mun opiskelumotivaation vaikuttanut mikään ulkoinen seikka. Motivaationi oli sen suhteen muutenkin alhaisella tasolla. Mä tunsin välillä olevani kuin höyhen, joka vain leijailee tuulen mukana milloin minnekin. Ihmisenä olin niin rikki, että olin huono poikaystävä, vaikka olinkin varmasti hyvin kiltti ja rakastettava.

 

Ehkä suhteeseen vaikutti enemmänkin ulkoiset seikat, kuten huoli isästäni, joka joi silloin enemmän kuin koskaan, jopa niin, että pelkäsin hänen henkensä puolesta.

 

Sami: Mitä mökkireissullasi, joka sanojesi mukaan muutti naiseuttasi loppuelämäksi, tapahtui?

 

Marja: Lähdin eräänä kesäiltana ystäväni kanssa mökille. Sinkkuilu kuohutti mieltä ja olin mieli maassa. Kaunis kesäilta ei tuntunut missään, vaan kuulin vain huokailuni. Ystäväni ja miespuolinen tuttava yrittivät piristää minua koko illan. Aloin olla jotenkin täynnä vapautta, vapaatasuhdetta ja rakkaudettomuutta.

 

Ystäväni meni nukkumaan aikaisin työpäivän takia ja minä jäin vielä tutun miehen kanssa istuskelemaan. Hänen olemuksensa oli niin vilpitön ja lohduttava, että oloni jopa parani. Menin hänen viereensä nukkumaan vain sillä ajatuksella, että nukun toisen ihmisen lähellä.

 

Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että hänellä oli ihan erilainen näkemys siitä, miksi tulin hänen viereensä kun hän yritti raiskata minut. Mies oli riisunut kaikki housuni nukkuessani ja oli ryhtymässä tosi toimiin, kun heräsin. Onneksi heräsin ajoissa. Silti tuo mies rikkoi kehoni rajoja tavalla, josta jää aina arpi ihmiseen.

 

Marja: Sulla oli paha olo. Ja sun isällä oli paha olo. Olitko sä sun isän tukipilari? Miten sä jaksoit kantaa kaiken?

 

Sami: Mun isä soitti mulle sairaalasta yksi ilta. Oli kaatunut portaat humalassa ja melkein halvaantunut. Toivoi, että menisin käymään. Isän kädet eivät toimineet, joten pidin hänen huulillaan tupakkaa, että hän sai poltettua. Hän lupasi lopettaa juomisen siihen paikkaan. Kahden viikon jälkeen hänet kotiutettiin. Samana iltana hän soitti minulle kännissä. Se oli viimeinen niitti. En enää vastannut puheluihin. Päätin olla puuttumatta millään muotoa. Juokoon itsensä hengiltä, muistan ajatelleeni.

 

Seurustelusuhteeni oli päättynyt. Se oli kaunis, mutta mahdoton suhde. Olin liian takertuva. Halusin turvaa, jota hain väärällä tavalla. Tuntui, että elämässäni ei ollut kiintopistettä, tavoitetta ei mitään. Aloin käyttää liikaa alkoholia. Olin ahdistunut ja peloissani. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain, että joku tulisi ja rakastaisi minua. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.

 

Sami: Mitä tunteita mökkiyö sinussa herätti? Muuttuiko suhtautumisesi miehiin tai jopa elämään?

 

Marja: Pumpulinen maailma muuttui kovaksi betoniksi hetkellisesti. Ei kenenkään tutun, minun luottamuksen ansainneen ihmisen olisi pitänyt tehdä minulle pahaa. Tapahtuma hetkellä olisi tehnyt mieli huutaa: "Mitä v****?!" Mutta tiesin heti, ettei ystäväni uskoisi minua. Hänen ensi ajatuksensa olisi ollut kuitenkin, että minä viettelin mies paran. Hän kun oli tuon miehen avovaimon paras ystävä.

 

Tukin siis suuni. Olin peloissani, raivoissani, turhautunut ja umpikujassa. Jälkeen tajusin, että olin kolme päivää jonkinlaisessa shokissa ja vasta sitten puhuin. Paikalla ollut ystäväni kielsi puhumasta tapahtumasta, mikä teki minusta pahan. Se painoi minua enemmän ja vähemmän siitä seuranneet vuodet.

 

Tapahtumaan liittyi monia ikäviä piirteitä ilkeine poliiseineen, ymmärtämättömien ystävien ja baarissa huoraksi huutelevien miesten muodossa. Silloin tuli myös isää ikävä. Olisin kaivannut isää, joka olisi ollut todella vihainen siitä, että hänen rakkaalle tyttärelleen tehtiin pahaa ja jonka olkapäätä vasten olisin saanut itkeä.

 

Marja: Miten täytit surullisen, ahdistuneen ja pelokkaan rakkauden nälkäsi? Ajoiko se sinut "väärin suhteisiin"?

 

Sami: Aloin pelastaa maailmaa. Yksi sielu kerrallaan. Tapasin baarissa naisen, joka halusi samaa kuin minä. Jonkun, jonka ottaa viereen ja pitää edes hetken turvassa. Hän kertoi minulle heti ensimmäisenä yönä, että hänet on muutama vuosi sitten joukkoraiskattu. Ensimmäinen ajatus oli, että minä haluan pelastaa hänet. Haluan olla hänelle turva. Miten minä olisin voinut. Rikkinäinen ja turvaton nuori mies. Yhtenä iltana hän ei enää tullut. Hän laittoi viestin, että ei vain pysty suhteeseen. Menin vain enemmän rikki.

 

Seuraavaksi tapasin ihanan nuoren naisen, joka oksensi kaiken syömänsä ulos. Taas huomaisin tilaisuuden koittaneen. Yksi uusi sielu pelastettavaksi. Miten minä sen tein. Tarjosin hänelle pitsan, jonka hän kävi pizzerian vessassa oksentamassa ulos. Sanoin hänelle vihaisesti, että jos minä opintotuella tarjoan sinulle pizzan, niin sinä et vittu sitä ulos oksenna.  Lopputulos oli sama.

 

En  minä ketään pystynyt rakkaudellani pelastamaan. Vähiten itseäni, joka minun olisi pitänyt ihan ensimmäiseksi pelastaa. Oli pakko päästä elämässä jotenkin muulla tavoin eteenpäin. Muuten olisi käynyt hyvin huonosti.

 

Sami: Miten pääsit eteenpäin traumaattisesta kokemuksestasi mökillä? Aloitko haluta rinnallesi jonkun, jota rakastaa? Aloitko kaivata vierellesi ihmistä, jonka kanssa olisit voinut kokea turvaa ja rakkautta?

 

Marja: Minut oli lyöty hetkellisesti pahasti, mutta päätin nousta. Halusin päästä eteenpäin. Pikku hiljaa tuo pieni kylä alkoi tuntua väärältä paikalta asua. En silloin tajunnut, että mökin tapahtumat olivat tahrineet kaiken.

 

Ja kyllä. Hain rakkautta, turvaa ja isää. Minut 20-vuotiaan nuoren tytön hurmasi 40-vuotias kahden lapsen isä. Siinä oli kai jotain turvaa ja uudet ympyrät.  Ei siinä rakkautta ollut vaikka sitä kuvittelin, mutta jonkinlainen pakopaikka. Suhde jäi, kun löysin uuden lohduttajan.

 

Hänen kanssaan revin itseni irti pikku kylästä ja muutin Helsinkiin. Koirani tappoi miehen kissan ja maailmamme eivät kohdanneet. Päädyimme eroamaan. Olin kuitenkin päässyt taas jaloilleni ja etäisyys auttoi pahaan oloon.

 

Paha olo kuohahti viimeisen kerran oikein voimalla, kun sain tiedon että syytettä ei nosteta. Tarinamme olivat eriävät eikä ollut todisteita. Rakkaus oli kuitenkin voittanut. En vihannut miehiä enkä itseäni. Ehkä olin piirun verran kovempi, mutta edelleen avoin rakkaudelle.

 

Marja: Haavoja haavojen perään. Kaipasit parantavaa rakkautta, mutta mikä nosti sinut jaloilleen oikeasti?

 

Sami: Oli lauantai-ilta. Olin baarissa kavereiden ja muutama viikko ennen tapaamani tytön kanssa. Olin häneen syvästi rakastunut. Tai ainakin kuvittelin niin. Ehkä se oli enemmän turvan ja lohdutuksen hakemista. Hän oli koko illan hiljainen, kunnes sanoi, että häntä ei vaan kiinnosta. Romahdin kunnolla.

 

Muistan, kun menin baarin nurkkapöytään itkemään. Eräs naispuolinen ystäväni saattoi minut kotiin. Jäi nukkumaan kanssani. Oli vain vierelläni. Se oli jälkikäteen ajateltuna niin kultainen teko.

 

Seuraavana iltana muistan, kun  kirjoitin vihkon sivulle, että en aio olla enää kenenkään terveyskeskus. Ei helvetti enää kiinnosta. Päätin tehdä jonkun radikaalin muutoksen. Ja teinkin. Päätin jättää Jyväskylän taakseni ja muuttaa taas Tampereelle. Seuraavalla viikolla muutin. Minulla oli mukana vajaa henkilöautollinen tavaraa ja Tampereen Pispalassa odotti vuokra-asunto. Sillä reissulla olen edelleen.

 

Ehkä ymmärsin silloin baari-illan jälkeen jotain itse. Ehkä nainen, joka nukkui vierelläni oli minulle lupaus jostain paremmasta. En tiedä, mutta päätös, jonka silloin tein, on ollut elämäni parhaimpia.

 

On päiviä jolloin elämä tuntuu karkaavan käsistä, silmät itkevät ilman kyyneliä ja nauru karkaa muille maille. Toisina päivinä nauru saa sinut loistamaan, rakkaus hehkumaan ja mikään murhe ei ole esteenäsi. Marjan elämä muuttui yhdellä mökkireissulla toisen ihmisen väärän teon tähden, mutta silti hänen piti itse nousta pahasta olosta. Sami kantoi aivan liian painavaa reppua, joka oli täynnä huolia isästä. Se kaatoi rakkauden, melkein hänetkin, mutta Sami päätti opetella pitämään huolta itsestään. Noina hetkinä olisi ihanaa, kun olisi se viisaus, minkä saamme vasta kaiken kokemamme jälkeen. Mutta ainoa tapa elää, on rämpiä, toisinaan tanssia ja jatkaa eteenpäin. 

Kommentit (1)

Puhu muru

Rakkaat lukijat. Yöllinen kirjoitus aiheutti pienen virhesuman ja teksti on nyt muokattuna luettavissa. Eli jos olet sen jo lukenut suosittelen lukemaan uudelleen, koska siellä on lisättynä muutama puuttunut osa keskustelua. Pahoittelut.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat