Kirjoitukset avainsanalla itsenäistyminen

Kirjoitukset jäivät taaksemme ja elämä oli edessä. Vapauden hetki kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se ole aina sitä. Marja ja Sami pitivät molemmat välivuoden, jonka aikana kyyneliä ei säästelty. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

Marja: Oliko sulla selkeet suunnitelmat kirjoitusten jälkeen?

 

Sami: Ei mulla ole oikein koskaan ollut mitään selviä suunnitelmia. Mua kiinnosti tiedostusoppi ja sosiologia. Eniten mä halusin päästä muuttamaan omilleni. Haaveena oli tuolloinkin Tampere, mutta Jyväskylä olisi ollut yhtä hyvä. Musta tuntui jo varmaan ennen lukiota, että 5000 asukkaan kylä, jossa asuin, oli minulle aivan liian pieni. En mä ekana kesänä käynyt pääsykokeissa. Mä menin syksyllä Jyväskylän avoimeen yliopistoon opiskelemaan tiedostusoppia ja jätin sen sitten kesken, kun tammikuussa menin armeijaan.

 

Sami: Mitä sä ajattelit lukion jälkeisestä elämästä? Päädyitkö opiskelemaan heti sitä, mitä halusitkin opiskella?

 

Marja: Se oli mulle etsikko aikaa. Kirjoitukset ja etenkin tulokset olivat niin iso pettymys, että hautasin jollain tasolla unelmani. Tuntui, ettei musta taida olla mihinkään. Eikä kukaan oikeen tajunnut mun pahaa oloa kun peitin sen tekemällä mallin hommia ja muita "hohdokkaita" juttuja. Päätin mennä kuitenkin kokeilemaan "harrastuksena" kasvatustietä Tampereen avoimeen yliopistoon. Olin aivan innoissani! Silti en uskaltanut haaveilla yliopistoon pääsystä ja hain opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulun alettua se tuntui alusta asti mulle väärältä. Mutta sitten syksyn vaihduttua talveksi elämä heitti ympäri ja koulukin jäi kesken. Moni asia muuttui lyhyessä ajassa.

 

Marja: Miltä susta sitten tuntui muuttaa pois kotoa? Nautitko vapaudesta vai tuliko ikävä kotiin? Seurustelitko muuten silloin?

 

Sami: Mä muutin Tamperelle heti armeijan jälkeen. Olin armeijassa Mikkelissä sen lyhyimmän ajan, mikä oli pakko olla. Se oli tuolloin vuonna 1996 yhdeksän kuukautta, Mä muistan, kun komppanjan päällikkö kysyi ensimmäisellä viikolla minulta toiveita armeijan suhteen. Sanoin, että haluan olla sen verran, kun on pakko. Muistan sen katseen, jonka sain. Siskoni opiskeli tuolloin Tampereella ja hän oli muuttamassa silloisen poikakaverinsa kanssa yhteen. Hän soitti minulle päivä sen jälkeen, kun olin päässyt pois armeijasta, että haluaisinko muuttaa hänen kämppäänsä Tampereen keskustaan. Olin aivan fiiliksissä ja kun se vielä kävi vuokraemännälle, niin muutto toteutui viikossa.

 

Mä en muista, että olisin koskaan ollut siihen mennessä niin onnellinen elämässäni. Mun tyttöystävä opiskeli tuolloin Tampereen Yliopistosssa, joten pääsin samaan kaupunkiin. Se vapauden tunne, kun laittoi oven kiinni perässään ja sai ostaa kaupasta mitä tahtoi. Tyttöystäväni asui vajaan kilometrin päässä ja kaupunki oli auki kahdelle rakastavaiselle. Vasta muuton jälkeen sitä alkoi miettiä, että mitähän sitä pitäisi alkaa uudessa kotikaupungissa tekemään, muuta kuin nauttimaan vapaudesta ja rakastamaan.

 

Sami: Mikä sai sinun elämäsi kääntymään ympäri? Mitä sinulle tapahtui sen jälkeen, kun tajusit, että olet aivan väärässä koulussa?

 

Marja: Pinnan alla oli kuplinut jo pitkään. Olin ollut reilut neljä vuotta poikaystäväni kanssa, menimme kihloihin kirjoitusten jälkeen ja asuimme yhdessä. Viimeinen vuosi oli ollut vaikea ja minä kaipasin vapautta. Tappelimme paljon ja tylsyys nakersi suhdettamme. Emme osanneet puhua. Silti samaan aikaan haaveilin jopa vauvasta. Aloimme syksyllä pohtimaan asunnon ostoa ja löysimmekin hyvän. Juuri ennen paperien kirjoittamista tajusin, että tulisin tekemään elämäni virheen. Minun oli pakko lähteä nyt, ennen omaa asuntoa, naimisiin menoa ja vauvaa. Ahdistus oli kasvanut salakavalasti sisälläni ja yksi kaunis päivä en enää kestänyt. Olin yrittänyt puhua, mutta asiat eivät auenneet enkä osannut hakea mistään apua. Kaikki vaan hokivat poikaystäväni olevan "täydellinen mies".

 

Soitin hyvälle ystävälleni kesken koulupäivän ja kerroin, että tänään lähden. Itkin, tärisin ja olin peloissani. Ystävä lohdutti ja tarjosi tupakkaa. Hain kotoamme vain urheilukassillisen vaatteita ja jätin kihlasormuksen pöydälle poikaystäväni ollessa töissä. En voinnut kohdata häntä. En uskaltanut puhua edes äidilleni. Vain ystäväni tiesi minne menin. Olo oli lohduton, kun astuin junaan Tampereen rautatieasemalla. Siinä rytäkässä koulun lopettaminen oli vain helpotus. Kai menin sinne enemmän ollakseni muille mieliksi.

 

Marja: Rakastuit vapauteen, mutta mitä se teki parisuhteellesi? Olitko jo valmis leikkimään kotia?

 

Sami: Mä olin valmis leikkimään kaikkia muita leikkejä kuin kotia. Mun parisuhde alkoi saada outoja piirteitä. Mä olin niin hurmioitunut omaan vuorakämppääni ja vapauteeni, että en halunnut viettää öitä tyttöystäväni luona enkä halunnut, että hän viettää öitä minun luonani. Halusin olla yksin. En ollut oikein koskaan ennen saanut olla. Minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään ja tarkkailla koko ajan jotain merkkejä, Mun eka vuosi Tampereella oli ehkä koko tähän astisen elämäni tärkein vuosi. Mä itsenäistyin ja aloin kaivella esiin sitä Samia, joka minusta oli myöhemmin tuleva. Sen hinta oli nuoruuden rakkauden rikkoutuminen, mutta sain sen tilalle paljon enemmän.

 

Mä asuin Tampereella vajaan vuoden. Mä hain opiskelemaan Tampereen yliopistoon sosiologiaa, mutta en päässyt, mutta pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja lähdin syksyllä sinne. Siinä ei montaa päivää kulunut, kun löysin koulusta nuoren naisen, johon rakastuin. Olin silloin vielä löyhästi yhdessä  Tampereella asuvan tyttöystäväni kanssa. Muistan, kun matkustin eräs viikonloppu hänen luoksensa lopettamaan suhdetta, koska olin rakastunut toiseen.

 

Luin junassa Hermann Hessen Arosutta. Vähän ennen Tampereen asemaa kirjoitin kirjan viimeiselle tyhjälle sivulle tarinan rakkaudesta, joka päättyy. Luin sen ääneen tyttöystävälleni, jota menin jättämään. Takaisin Jyväskylään tultuani, menin suoraan nuoren naisen luokse, johon olin rakastunut ja sanoin hänelle itsevarmuutta puhkuen silloisen lempibändini CMX:n sanoin, että olen sinun jos tahdot niin. Hän tahtoi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

 

Sami: Ero on aina kipeä asia. Joskus pitää tehdä asioita, jotka sattuvat vielä pitkään. Koitko eron jälkeen pitkään syyllisyyttä? Menetit erossa paljon, mutta kerro, että mitä sait sen tilalle?

 

Marja: Sä osuit naulan kantaan. Syyllisyys suorastaan poltti mun sisuskaluja ja siihen lisättiin vaan lisää kierroksia mun nuollessa haavoja. Mun poikaystävä, josta tuli entinen, meni ihan raiteiltaan monessakin mielessä. Hän konttasi perässäni ulvoen räkäposkella ja puhui itsemurhasta. Oli kamalaa nähdä hänet niin huonossa jamassa, välitin hänestä valtavasti. En tiennyt, mitä olisin voinut enää tehdä. Tiesin, että olin jättänyt hänet todella rumasti ja olen siitä pahoillani jollain tavalla edelleen. En muutakaan silloin voinut, en osannut muuta. Oma äitini ja muu perheeni ei ymmärtänyt yhtään, miten saatoin jättää "unelma vävyn". Olin jotenkin aivan yksin, koska en halunnut nähdä perhettänikään syytösten takia.

 

Se mitä sain oli jotain, mikä vaikuttaa minussa edelleen. Jouduin katsomaan peiliin, seisomaan täysin omilla jaloillani ilman äitiä, koripalloa tai poikaystävää. Olin vieraalla paikkakunnalla rahat vähissä ja ilman töitä. Piti kääriä hihat ja etsiä oma paikkansa. Löysin nopeasti mielenkiintoisen työn, vapaus maistui hyvältä, vaikka yksinäisyys oli uutta ja tuntui välillä todella pahalle. Löysin oman voimani, sellaisen alkuvoiman jolla pärjää elämässä. Ja sitten kun olin surrut ja koonnut itseäni aloin pikku hiljaa nauttia elämän iloista ja sinkkuelämästä.

 

Me emme tienneet kirjoitusten jälkeen, mitä olisi tulossa. Sami muutti onnensa kukkuloilla Tampereelle intin jälkeen ja Marja suri pieleen menneitä kirjoituksiaan. Muutto omaan kotiin sai Samissa aikaan vahvan itsenäistymisen, jonka edessä nuoruuden rakkauskin taipui. Marja taas teki päätöksensä ja siitä alkoi uusi itseensä tutustuminen. Ero vavisuttaa ihmisen perustuksia, mutta luo mahdollisuuden myös tarkastella niitä. Yksin jääminen on paikka, jolloin voi aloittaa asioita alusta ja summata mennyttä elämää. Kaiken sen surun, ahdistuksen jälkeen tulee päivä, jolloin aurinko taas paistaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat