Kirjoitukset avainsanalla iltasatu

Kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

 

”Kirjan tarinan syntyyn vaikuttivat kirjailija Tiina Nopolan naapurin tytöt, joita kiitetään kirjan kansissa. He toivoivat, että keppihevosleikeistä tehtäisi Siiri-kirja.”

 

Tämä kirja ei vaatinut ”myyntipuheita”. Tyttäreni pyysi minua heti lukemaan sen, kun näytin kirjaa. Ensimmäisen aukeaman jälkeen myös esikoinen tuli kuuntelemaan. Ei sitä aina aikuisena taida käsittää, mutta kyllä keppihevosissa on taikaa.

 

Siiri ja Heppa Huoleton –nousi heti meidän perheen lastenkirjojen TOP-10 listalle. Tiesin jo ensimmäisen lukukerran jälkeen, että tulen lukemaan tätä uudelleen ja uudelleen murun kanssa. Hyvä niin!

Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin -kirjasarja löytyi vuosia sitten kirjastosta. Esikoinen oli silloin 4-vuotias ja kahlasimme nopeasti läpi kaikki kirjaston Siiri-kirjat. Jopa joulupukki toi Siiri-kirjan sinä vuonna. Siirin elämästä kertovat tarinat vievät mukanaan lasten maailmaan, leikin ja kavereiden äärelle. Kuvitus on ihanan tavallinen ja samalla yhtä rikas kuin elämä.

 

Siiri ja Heppa Huoleton käsitteli minusta hienosti ”tyttö- ja poikaleikkien maailmaa” keppihevosten kautta. Pojat niin usein nauravat tyttöjen heppaleikeille vaikka he samaan aikaan haluaisivat itsekin kokeilla, miltä tuntuu kiitää oman keppihevosen kanssa kerrostalon pihalla.

Toinen kirjan hieno teema oli naapuruston uusi tyttö. Miten paljon mekin olemme miettineet omien lastemme sopeutumista uuteen paikkaan, kun olemme miettineet muuttoa. Ja niin ovat miettineet lapsetkin. Eikä se olekaan pieni asia. Tarina saa jokaisen kuulijan pohtimaan, miltä uudesta lapsesta tuntuu.

 

Tämän enempää en halua tarinaa teille paljastaa, mutta kerron kirjan hauskasta lieveilmiöstä teille. Pieni ”varoitus” vanhemmille siis.

 

Meillä ainakin ensimmäinen lause Siiri ja Heppa Huoleton-kirjan jälkeen oli. ”Minä haluan tehdä äiti oman keppihevosen!” Kirjan tekijät Sinikka ja Mervi ovat hienosti ottaneet keppihevosen teko innon huomioon ja kirjan kansista löytyy loistavat ohjeet kuvien kera keppihevosen tekoon.

Sain itse tyttäreni kanssa kutsun keppihevostyöpajaan Annantalolle viime viikolla. Mikä oli kyllä ehkä minun pelastukseni. Terveisiä vain vanhoille käsityönopettajilleni, parhaanne te todellakin yrititte. Kiitos kärsivällisyydestä.

 

Oma tyttö, kun tappittaa vieressä ja näkee äidin kaiken osaavana esikuvana, niin silloin on pakko vaan ryhtyä itsevarmasti hommiin. Oli veikeää tehdä keppihevonen yhdessä, tytär sanoi mitä hän haluaa ja minä tein. Välillä hän harjoitteli neulalla napin laittoa tai korvan kiinnitystä. Yhtä tärkeää oli lankojen värien valinta.

 

Pääsimme tapaamaan myös kirjan kuvittajaa Merviä, tarinoiden kirjoittaja Sinikka oli valitettavasti kipeänä. Se oli melkein liian jännää ja tyttö istui varsin hiljaa Mervin vieressä. Kotona hän sitten uskalsi kysellä jo enemmän.

Parasta päivässä oli hetki, kun Bella oli valmis. Tyttäreni ja Bella löysivät heti yhteisen sävel. Annantalo täyttyi nopeasti pienistä tytöistä laukkaamassa silmät innosta säihkyen keppihevosillaan. Bellasta tuli tytölle niin rakas, että hän on nukkunut Bellan kanssa siitä lähtien.

 

Minusta on ihanaa, jos kirja saa lapsen leikkimään. Leikeissä tarinat lähtevät elämään ja koskettavat lasta vielä syvemmin. Lämmin suositus Siiri ja Heppa Huoleton-kirjasta. Se kannattaa lukea. <3

Joten, jos kaipaat pojallesi, tytöllesi, kummilapsellesi tai lapsenlapsellesi hauskaa ja innostavaa luettavaa vaikka joulupukin konttiin osallistu kirja-arvontaan. Arvon kolme Siiri ja Heppa Huoleton -kirjaa arvontaan osallistuneiden kesken.

 

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa joku tarina liittyen keppihevosiin tai oikeisiin hevosiin. Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Voit myös jättää sähköpostiosoitteesi, mikä auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu viikon päästä sunnuntaina 23.10. klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Onnea kaikille arvontaan! =)

Kommentit (26)

Satu

Oi oi, Siiri-kirjat on ihania! Keppihevoset myös! Esikoinen (täyttää just 5v.) sai 1-vuotiaana joululahjaksi pehmustetun "keppi"hevosen, josta kuuluu hevosen hirnumista nappia painamalla. Tuolla on leikitty niin paljon, ja nyt 1-vuotias pikkuvelikin on ihan hulluna siihen ja vieläkin toimii ääniefekti myös loistavasti. Meidän kaksi keppihevosfania tykkäisivät kirjasta aivan varmasti :)

Sallahaa

Taisin olla 12-vuotias, kun menin silloisen ystäväni mukaan heppatallille seuraamaan hänen ratsastustuntiaan. Siitä samasta hurahdin hevosiin totaalisesti ja aloitin itsekkin ratsastuksen. Huoneen seinät oli täynnä pelkkiä heppajulisteita, raapustelin heppoja ja leikittiin kavereitten kanssa hevosleikkejä. Hurahdus laantui kuitenkin ehkä vuoden sisällä, joten totaalisesti eivät hevoset onnistuneet sydäntäni viemään. Joskus olisi kuitenkin vielä kiva nousta hevosen selkään, ja on ollut hauska seurata 11v nuoremman pikkusiskoni heppahulluutta vierestä :) Sitä on kestänyt jo paljon kauemmin kuin minulla!

Anloka

Kiitos kivasta kirjavinkistä! Me siskon kanssa leikittiin heppaleikkejä usein fillarien kanssa. Niillä oli tallit ja niitä syötettiin ja tietysti ratsastettiin ympäri kylää. Mukavia muistoja :)

Kurpitsa

Olen ratsastanut tasan yhden kerran: Aikuisiällä uskaltauduin hevosen selkään, mutta valitettavasti heppa ei tykännyt minusta. Hyvin päättäväisesti se ravisti minut pois kyydistä ja niin mätkähdin likaiseen maahan.

Sininen00

Lapsi ihastui vuosi sitten synttäreillä hirnuvaan keppihevoseen. Oma on vielä ostamatta. Äidin hevoskokemukset ovat jääneet pariin tallilla käyntiin ja Merja Jalon hevoskirjojen lukemiseen.

Suvi

Meidän Siiri rakastaa keppihevostaan ja tykkää Siiri-kirjoista, tämähän olisi siis ihan nappijuttu :)

Karoliina_92

Olisipa ihana saada tämä kirja nyt vuoden täyttävälle tyttärelle. :) Ekaa kertaa kun pääsi koskemaan hevosta ja istumaan selkään niin pääsi kyllä ihan hirveä itku! Ei taida hevosnaista tulla, mutta onneksi sentään äänikeinuhevonen kelpaa. 😄

Heidi

Hepoista ei juuri kokemusta, mut Siiri kirjat tuttuja samannimisen tyttären myötä. 😊

Sinttu78

Ihana kirja olisi meidän heppahullun Siirin kokoelmaan. Meidän kepparitallissa asustaa tällä hetkellä 5 heppaa!

sikkuralla

Poikamme sai pari vuotta sitten kummityttöni tekemän keppihevosen synttärilahjaksi ja se on ollut kovassa käytössä. Samanlainen itselläni oli pienenä tyttönä.

Elinainen

Itse en ole koskaan ollut heppatyttö, hevoskirjoja olen kyllä nuorena lukenut, mutta tallit ja oikeat hepat eivät koskaan ole olleet minun juttuni. Nyt 6- ja 3-vuotiaiden tyttöjen kanssa olemme lukeneet kaikki Siiri-kirjat monia kertoja, mieheni on niitä myös ahkerasti metsästänyt Huuto-netistä ja meillä onkin jo kaikki muut Siirit hyllyssä. Myös viimeisin olisi kiva siis saada täydentämään sarja!

Sanna P

En ole itse pahemmin hevosiin tutustunut allergian vuoksi, mutta yksi elämäni upeimmista hetkistä oli vuosia sitten Tunisiassa päästä arabianhevosen selkään, jolla sitten kiidettiin huimaa vauihtia aavikolla. En ole varmaan koskaan tuntenut olevani yhtä vapaa :)

Lauriina

Olen ratsastanut koko pienen ikäni - aina siihen asti että tulin raskaaksi ja synnytyksen jälkeenkään ei ole tullut enää lähdettyä tallille. Muka niin kiire aina. Täytyykin tehdä vaikka uuden vuoden lupaus että alottais rakkaan harrastuksen uudestaan😊

Aina Siiri sydämessä

Itse en koskaan päässyt ratsastamaan tai muutenkaan tutustumaan lähemmin hevosiin allergioiden takia. Mut omat kolme ihanaa rakkauspakkaustani ovat päässeet isovanhempiensa kautta tutustumaan ravihevosiin ollen mukana tallitöissä, katsellen kisoja ja syötteän porkkanoita.

Meidän ainut keppihevonen onkin nykyään kovassa käytössä kun sillä ravataan pitkin asuntoa. :)

Siiri -kirjat ovat meille todella tuttuja niin äänisatuina kuin kirja kirjoina. Esikoisemme Siiri on niistä erityisen kiinnostunut. Kiitos blogikirjoituksesta ja antoisia hevosleikkejä teille. ❤️

Käyttäjä8047
Liittynyt14.7.2017

Meidän Siiri rakasta omaa keppihevostaan. Sillä ravataan pitkin taloa ja se kainalossa nukutaan välillä öitäkin.
Siiri-kirjoja luetaan paljon. Syntymäpäivälahjaksi on saanut nyt 3 vuotena uusimman, tiedän siis mitä seuraavaan synttäripakettiin ostetaan :)
Ja ne mitä ei omana ole, lainataan kirjastosta ahkerasti.

Käyttäjä11946
Liittynyt12.11.2017

En lapsena ollut erityisen kiinnostunut hevosista. Kerran olisin halunnut lähteä ratsastamaan ystäväni kanssa, mutta äiti ei päästänyt. Vanhemmiten olen alkanut ihailla hevosia enemmän ja haluaisin edelleen aloittaa ratsastusharrastuksen.

Kirjoja meillä luetaan aina ennen nukkumaanmenoa ja nää vaikuttaa juuri sellaisilta ihanilta, että A tykkäis varmasti. =)

Keppiheppa-äiti

Omat keppiheppailu-muistoni juontavat lapsuuteen 80-luvulle, kun meillä oli autotallissa kullakin hepalla omat pilttuut, hoitovälineet, suitset sun muut. Ihania, eläviä, mielikuvituksekkaita muistoja ja leikkejä. :) Omat kaksi lastani myös keppiheppailuiässä, joten kirja olisi tosi mieleinen meillekin.  

Terhi J.

Lapsuudesta jäänyt erityisesti mieleen eräs heppajuttu kun sain ratsastaa naapurin hevosella ja vielä ilman satulaa. Se oli jotain niin jännää ja ihanaa.

KirsiH

Lapsena tuli paljon leikittyä keppihevosilla, koska ukkini oli puutöitten harrastaja ja teki minulle ja siskoilleni useita keppihevosia, joilla ratsastettiin ja joita hoidettiin kuin oikeita hevosia :D Nyt poikani ovat myös kiinnostuneet keppihevosista, kolmevuotias  ratsastaa lähes päivittäin ja välillä käyttää keppihevosia sählymailana jos maila on häveissä.. Ja tuo kirja vaikuttaa aivan ihanalta, varmasti olisi poika mielissään :)

tarumaru

Lapsena harrastin ratsastusta tätini opastuksella. Heppa oli kovin säikky, sitä kun oli aiemmassa kodissaan kohdeltu huonosti. Heppa heitti minut pariin kertaan maahan ja hermostui aina, kun otin edes raipan käteen. Siihen pikkuhiljaa tyssäsi se harrastus. Aikuisiällä olen kerran päässyt ratsastamaan, ja palo siihen on siitä lähtien kytenyt. Ehkä vielä joskus aika antaa myöten ja pääsen ratsastuskurssille! Tämän postauksen innostamana taidankin kaivaa vanhan keppihevoseni esille ja antaa sen poikani leikkiin, ehkä saan vielä hänet innostettua kanssani tallille. :)

Helena86

Meidän tyttö varmasti pitäisi tästä mahtavasta kirjasta! Itse ratsastelin lapsena isäni tekemällä puuhevosella ☺️

LauraK

Esikoistyttö 6v. on hullaantunut kaikesta hevosiin liittyvästä. Keppihevosia meiltä löytyy jo useampi, ja niille on askarreltu ihan tallikin pahvista tytön huoneeseen. Kaikilla keppareilla on tietysti nimet, omat luonteenpiirteet, koulutustaso jne. Tyttö aloitti myös ratsastustunnit tänä syksynä, ja ne ovatkin viikon odotetuin tapahtuma 4H:n järjestämän heppakerhon lisäksi. Myös perheemme poikaan ja nuorimpaan tyttöön on hevosinnostus selvästi myös alkanu tarttua.

Siiri-kirjat ovat meille vielä ihan uusi ja outo juttu, eipä olla taidettu yhtäkään lukea ja olisi kyllä varmasti mieluisia nyt kun niistä vähän tietoja googlettelin.

anna s.

Meidän perheessä ei ole koskaan oikein innostuttu hepoista. Kummilapseni on kyllä kova ratsastamaan :)

Puhu muru

Blogiarvonnassa Siiri ja Heppa Huoleton kirjan voittivat tällä kertaa numero 2 Sallahaa, numero 5 Sininen00 ja numero 17 Sannamarianna. Laitan kaikille voittajille erikseen vielä sähköpostia, jossa pyydyn yhteystiedot niin saadaan kirjat postiin. Kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille. =)

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

”Toivoin aina, että olisin päässyt ratsastamaan lapsena. Meillä oli kuitenkin rahat tosi tiukassa kun vanhemmat erosivat ja äitini jäi yksin meidän kanssa. Siksi luin kirjaston heppakirjoja, tilasin kerran omilla rahoillani Villivarsa –lehden ja haaveilin. Kokeilin jopa ratsastaa mummolan kilteimmällä lehmällä, kun olisin niin kovin paljon halunnut harrastaa ratsastusta.”  (Tässä oma heppamuistoni)

 

 

Ingrid Flygaren kirjoittama Liian pieni Putti kirja toi minulle mieleen lapsuuden ja omat haaveet ratsastuksesta. Olin aivan heppahullu ja kirjat olivat osa hepparakkauttani. Siksi olin aivan myyty, kun näin tämän kirjan. Tarina oli vielä ihanampi. Nyt on vihdoin tullut kirjasarja pienimmille heppafaneille. Tähän asti olen törmännyt vain alakoululaisille tarkoitettuihin kirjoihin, joissa ei ole juurikaan kuvia.

 

 

 

Kirjan päähenkilö on rohkea pieni Putti. Hän on Shetlanninponi Kuusikukkulan tallilla. Sarjan ensimmäinen kirja on Liian pieni Putti. Kun näytin kirjaa 4-vuotiaalle tyttärelleni, hän kiipesi heti sohvalle ja pyysi minua lukemaan kirjan. En ihmettele, sillä kansi ja kuvat vievät jo heti tarinaan. Pieni ja vähän surullisen näköinen Putti saa pienenkin lapsen pohtimaan surullisen ilmeen syytä.

 

 

 

Tarina vei mukanaan sekä minut että tyttären. Jopa kotimme koululainen tuli sohvalle kuuntelemaan tarinaan ja vauvakin jaksoi osan aikaa katsella kuvia.

 

 

Putti uskoo itseensä ja mahdollisuuksiinsa olla taitava kuin isommat hevoset esteratsastuksessa. Hänet kuitenkin laitetaan talliin ja ystävät menevät kisaamaan. Putti on liian pieni. Kirjassa käydään hienosti läpi Putin tunteita haaveilusta pettymykseen aina itkuun asti. Ikuinen kysymys: ”Miksi minä en kelpaa?” on ilmassa. Lapseni huokaisevat sohvalla ja Putin pettymys tuntui meissäkin.

 

 

 

Käänne tulee kirjassa hienosti ja pettymyksestä siirrytään epäilyn kautta iloon. Putti huomaakin oman vahvuutensa. Kun isot hevoset pelottavat lapsia, pieni ja suloinen Putti ei. Puttin vahvuus on olla lasten ystävänä. Tässä kohdassa tarinaa ei voi olla hymyilemättä. Ihanaa Putti!

 

 

 

Kirjan lukemisen jälkeen sohvalla on mietteliäitä ja samalla tyytyväisiä lapsia. Pohdimme, toimivatko Putin kaverit oikein.  Alamme pohtia lasteni pettymyksiä ja vahvuuksia. He osaavat luetella paljon erilaisia tilanteita ja millaisia tunteita ne ovat herättäneet. Puhumme paljon kavereista.

 

 

Minusta tässä kirjassa on kaikki hyvän lastenkirjan ominaisuudet. On kiehtova, hyvin etenevä tarina, mielenkiintoiset henkilöhahmot, selvät sekä värikkäät kuvat ja aikuisellekin mukavaa luettavaa.

 

 

 

Kirjassa on myös ripaus tunnekasvatusta. Kun lapsi samaistuu Putin tunteisiin, hän on empatian ytimessä. Hän ymmärtää itsensä kautta, miltä Putin pettymys ja suru tuntuu. Kun lapsi oppii jo pienenä empatian merkityksen, hän oppii ottamaan muut huomioon.

 

 

 

Putti-kirjaa luetaan meillä lähes päivittäin. Tarinasta löytyykin aina uusia kulmia ja nyt 4-vuotias tyttömme on tutustumassa nyt Putin kavereihin Sonjaan, Attilaan ja Jumperiin. Luulenpa, että kesällä kun menemme katsomaan hevosia, lapsemme katsovat niitä uusin silmin. Seuraava Putti-sarjan kirjaa odotetaan jo innolla.

 

 

 

Haluaisitko sinä kirjan lapsillesi? Nyt siihen on mahdollisuus. Osallistu myös ihanien Liian pieni Putti -kirjojen arvontaan. Arvon kolme kirjaa.

 

 

 

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa joku hevosiin tai poneihin liittyvä muisto. Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Voit myös jättää sähköpostiosoitteesi, mikä auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu viikon päästä perjantaina klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa blogin kommenteissa arvonnan päätyttyä. Onnea kaikille arvontaan! :) 

*HUOM! Arvonta päättyi pe 29.4.2016. Voittajat löytyvät kommenteista. Heille laitan myös sähköpostia.

Kommentit (30)

strike

Hevosista olen ollut valtavan kiinnostunut jo pikkulapsesta vaikka lapsuuden perheestäni kukaan muu ei ollut. Jo kouluikäisenä oli mahtavaa saada valtavan suuri eläin jolla on kuitenkin oma tahtokin, tottelemaan ihan pienimpiäkin pyyntöjä omasta halustaan. Oivaltaminen miten hieno ja älykäs eläin se onkaan ja millaisia erilaisia persoonia ne kaikki ovatkaan. Miehenikin löysin hevospiireistä ja nykyään meillä on myös pieni tytär ja toki liuta kilpahevosia pihassa. Jännityksellä odotan miten tyttömme alkaa suhtautua meille niin rakkaaseen harrastukseen, elämäntapaan. Ensimmäisen kerran hän kävi tallissa neljän päivän ikäisenä.

Villi heppa

Pikku tyttönä kävin jonkun alkeiskurssin ja harmittaa,että jäi siihen!Tunnin alussa jaettiin hepat ja jännitys oli niin suuri,ettei vaan saisi sitä villiä heppaa😊Nyt tytärtäni kiinnostaa hepat,saa nähdä päädytäänkö taas talleille😊Tämä kirja sopisi siis täydellisesti meidän perheeseen!

amali.

Hevosia olen harrastanut enemmän ja vähemmän aktiivisesti monta vuotta ja edelleen nuo kauraturvat ovat tärkeä osa minua. 13-vuotiaana pitkäaikainen unelmani toteutui, sain oman hevosen! Se hankittiin mummolta saamani ennakkoperinnön kautta ja tein paljon tallitöitä, jotta sain maksettua karsinapaikan itse. Tuo hevonen opetti paljon ja huomattavan paljon kantapään kautta. Usein olen kuitenkin miettinyt, missä olisin tällä hetkellä jollei tuota hevosta olisi ollut. Kärsin syömishäiriöistä, masennuksesta, ahdistuneisuudesta, alakulosta, koulukiusaamisesta..tuo hevonen antoi syyn elää ❤ toivon myös 8kk tyttäreni onnistuvan hevosista, sen toki aika näyttää 😊

sussutinn

Olisin halunnut ratsastamaan, mutta se on niin kallis harrastus etten ikinä aloittanut. Lapsena odotin aina tykkimäkeen ja sirkukseen pääsyä kun tiesin pääseväni hepan selkään :)

Keinu-Ronja

Sain lapsena vaarini vanhan keinuhevosen, jota hoidin ja rakastin kuin oikeaa lemmikkiä. Oikean hevosen selkään en lapsena uskaltanut mennä, mutta kehuin kyllä muille, että omalla hevosellani ratsastan päivittäin. :) Tämä rakas keinuhevonen on kulkenut mukana osana kotiani myös koko aikuisiän ajan ja nyt se on saanut uuden hoitajan pojastani. Onneksi poikani on hieman rohkeampi ja hän on päässyt nauttimaan ratsastuksesta myös oikean ponin kyydissä.

hoitsu55
Liittynyt21.5.2015

Muistan ensimmäisen tutustumisen hevoseen  kun  lapsena kerrostalossa aikanaan asuessamme läheiseltä maatilalta tuli vanha mies myymään tuotteitaan,rappukäytävässä kaikui huuto Peeerunaa ja Pooorkkanaa ja samassa kaikki lapset tietystikin pihalla hevosta taputtelemassa,kaupunkilaislapsille iso juttu,monikaan ollut koskaan heppoja nähnyt saati koskenut.Mukava muisto vieläkin.

lllauraa

Mukavan kuuloinen kirja, en ollut aikaisemmin koko sarjasta kuullut :) varmaan tulisi meillä enempi itselleni luettavaksi kuin tulevalle vauvalle :D mielenkiinnosta täytyy käydä katsomassa mitä kaikkea sarjaan kuuluu :)

Elise H.

En ole harrastanut muuten mitään hevosiin liittyvää, mutta olin myös lapsena kova lukemaan tyttöjen hevoskirjoja. Niissä kirjoissa oli ihan oma maailmansa. Tuo Putte-kirjaa vaikuttaa aivan ihanalta :)

seija60

Tyttäreni  on ja  ollut  hevosfani, meillä  oli  ikioma  hevonen, jota  tytär  rakasti. Se että  onnetomuus tapahtui, ja  tytär  tipahti  kyydistä, ei  hidastanut vauhtia. Se  oli  hyvää  aikaa, ja  hevonen oli meille hyvin rakas.

Sininen

En ollut lapsena mikään hevoshullu, mutta luin silti sen hetkiset (90-luvun) suosituimmat hevoskirjat, koska kaikki muutkin ikäseni tekivät niin. En edes enää muista kirjasarjan nimeä tai kirjoittajaa.

Hennajenniina

Itse oli jo lapsena heppahullu, olin kaverini kanssa hevosleireillä, ratsastin myös vapaa-aikana, nyt kun oma oma lapsi niin en enää ratsasta mutta käymme katsomassa hevosia usein, meillä tykätään kaikista eläimistä paljon.

Nelliina

Meillä asuu yksi pieni heppafani, joka tykkäisi kirjasta(ja mä myös :)) 👍 Itse tykkäsin lapsena kovasti hevosista, mutta ratsastamaan en päässyt, koska se oli kallista.

Misty

Olin nuorena todellinen hevostyttö; oman huoneen seinät tapetoitu hevosen kuvilla, kirjastosta lainasin vain heppakirjoja ja suosikkikorvakorut olivat hevosenkengän muotoiset. Mutta talleille en saanut mennä, koska olin -ja olen edelleen- pahasti allerginen. Toivon, että tyttärenikin pitää hevosista. Vielä hän on kovin pieni, mutta aika näyttää. :)

SC

Ensimmäinen hevosmuistoni on tuolloin alakoululaisen isosiskoni hurjan hymyn näkeminen kun hän ensi kertaa pääsi ravihevosemme kyytiin kärryssä.

suskikoo

Olin myös pienenä hevoshullu mutta innostus laantui teini-iässä. Nyt aikuisiällä olisi kiva päästä hevosen selkään mutta en tiedä uskaltaisinko.. Tyttäreni ovat käyneet ratsastamassa pienellä ponilla muutaman kerran mutta eivät ainakaan vielä ole hurahtaneet harrastukseen. Mielelläni heitä käyttäisin tallilla koska hevosrakkaudessa on sitä jotain. En tiedä innostaisiko tämä kirja heitä tallille..? 😉

Maiski

Kävin ratsastamassa islanninhevosilla vähän aikaa sitten viimeksi ratsastin joskus 20 vuotta sitten... Ai että se oli ihanaa :)

IHHAHHAA

Tyttäreni sai ensimmäisenä joulunaan mummultaan lahjaksi oikean Shetlanninponin kokoisen pehmohevosen. Tyttö oli tuolloin vasta 7 kuukauden ikäinen. Tästä syttyi oikea heppahöperyys ja jo ennenkuin tyttö edes tapaili ensimmäisiä sanojaan, osasi hän sanoa ihhahhaa. Hepan hirnahdukset ovat kuuluuneet meidän perheen jokapäiväiseen arkeen. Tyttö on nyt täyttämässä kaksi vuotta ja yksi tärkeimmistä iltarutiineista on edelleen peitellä lattialla loikoileva heppa Pupu Tupuna -peitolla. Aika näyttää onko tämä hevosrakkaus pysyvää, mutta nyt kaikki hevosiin liittyvä on tytölle kaikkein tärkeintä. :-)

nimppu

Ihana kirja, tuo on pakko saada! Itse olen harrastanut hevosia jo ala-asteelta asti, yläasteelta asti päivittäin, hevosalan kouluja kävin sen jälkeen, olin talleilla töissä ja nyt on sitten oma talli ja omat hevoset ja tietysti lasten poni 😊 joten hevosmuistoja on kertynyt miljoonittain. Meillä on pojat 5v ja 3v ja tyttö 2kk. Ensimmäistä lasta kun odotin niin monet toivoivat meille tyttöä, että saataisiin heppatyttö. Mutta tulikin semmonen poika jota hevoset kiinnostaa ja unelmissa siintää jo saada poniravikortti, että pääsisi jo ajamaan raveihin omalla ponilla. Saapa nähdä kiinnostuuko tuo tytär hevosista ollenkaan. Että ei ole hevosharrastus vain tytöille 😊

Käyttäjä6080
Liittynyt8.3.2017

Minä olin suuresta ja köyhästä perheestä joten ei ollut puhettakaan mistään harrastuksista. Itse keksimme kaikki ja teimme sirkukset ja kauppaleikit. Sukulaisella oli hevonen joka oli Suomen työhevonen ja aika vihainen, äiti sanoi ettei saa mennä sen hepan lähellekään. Sitten 16 ja 17 vuotiaana olin ratsastusleirillä keittäjänä kahtena kesänä, minua pelotti kun isot hepat kävelivät välillä vapaina siinä pihalla. Nyt näin aikuisena ja tyttären äitinä olemme käyneet katsomassa hevosia useinkin laitumilla.

Tinttaiita

Muistan miten jännittävää oli kun ensimmäistä kertaa pääsi itse ajamaan kärryjä, tosin isän avustamana. Nyt omat lapset ovat innostuneet hevostelusta myös.

minttu47

Nuoruudessa ratsastus oli rakas harrastus usean vuoden ajan. Edelleen tallessa mm. ratsastussaappaat ja -kypärä, josko vielä joskus...

Hiisukas

Viimeksi on kärrytelty omien lasten kanssa, ihanaa nähdä heidän ensikontaktejaan hevosten kanssa. Itse olen kouluaikoina käynyt säännöllisesti ratsastustunneilla ja -leireillä. Nyt on vuosia viime kerrasta. Olisipa ihana voittaa tuo kirja ja lukea sitä lasten kanssa.

Pauke

Ihahhaa! :) Mä olin hevoseton heppahullu! Ratsastustunteihin ei ollu varaa, sillä kävin kitaratunneilla ja suunnistin. Veli pelas jalkapalloa. Joku raja siinä, mihin on tavisduunariperheellä varaa. ;) Mutta mulla oli ratsastusta harrastavia kavereita, jotka osas hevosista kaikkea kertoa. Lainasin heiltä Villivarsoja ja Hevoshullu lehtiä ja ahmin niitä. Kirjastosta löytyi Merjan talli ja muita näitä heppakirjoja. Niissä kuvailtu rakkaus hevosia kohtaan tuntui äärimmäisen ihanalta. Meillä oli leikkitali ja kuvitellut hevoset. Putsasimme tallien lattioita ja laitoimme sinne heiniä. Taisimme jopa harjata toisiamme. Pidettiin esteratsastuskilpailuja. Hypimme itse näitä kepeistä tehtyjä esteitä. Palkinnotkin oli hevosmaailman tyyliin. <3 Talvisin teimme lumiheppoja ja ponnistelimme niiden päälle ratsastamaan. Luonnollisesti piirtelimme hevosia. Ai että... onkohan noita piirustuksia tallella? Osaisikohan sitä vielä piirtää hevosen? :)

Terhi J.

Lapsuudesta tulee mieleen kun pääsin ratsastamaan ekan kerran, ilman satulaa.. Se oli jännittävää mutta niin mukavaa :)

Perdita

Hevosten parissa olen itse vauvasta asti ollut.
Yksi paras muisto on hippaleikki lämppärin kanssa joka aina välillä antoi 5v tytön voittaa. Sekä pienet kottikseni joilla sain kuskata alusia ja heinää hevosille.
Nyt käydään 1v, 3v ja 5v lasten janssa ponitallilla ajelemassa, ratsastamassa ja tärkeintä harjaamassa, silittämässä ihanuuksia.

Elisa K

Olen ollut heppatyttö pienestä asti. Ratsastustunneille pääsin harvakseltaan, mutta hoitohevosta sain hoitaa ja helliä viikoittain. Omien ihanien lapsuusmuistojen kannustamana vein myös tyttäreni tallille ja mikä ilo, kun hevoskärpänen sai häntäkin puraista. Ehkäpä itsekin palaan vielä joskus satulaan.

Ihana kirja, jos ei arpaonni suosi, niin kirjastoon vie tieni. :)

Peppinen

Olen aina katsellut hevosia ihaillen, kauempaa. Varmasti ihana kirja josta lapset tykkäisivät.

Marja-Liisa

Ainakin ajatuksissa olin niin hevostyttö, kaikki kirjat piti lukea. Todellisuudessa vähän arastelin isoja heppoja.

Puhu muru

Arvonta päättyi perjantaina 29.4.2016. Ja nyt arvonta on suoritettu. Voittajat ovat kommentti nro 7 Tuula V, nro 20 Airiina ja nro 22 minttu47. Onnea voittajille ja vielä kerran kiitokset kaikille osallistujille. 👏

Voittajille laitan tulemaan meiliä ja kysyn osoitetiedot, niin saadaan Liian pieni Putti -kirjat matkaan. Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana vappu! =)

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ JA ARVONTA 

Olen itse hullaantunut muumeista alakoululaisena. Muumeja katsottiin telkkarista kerran viikossa. Uutta jaksoa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Oli myös muumikirjoja ja pehmoleluja. Muumien touhut tulivat myös vaatteisiin ja leikkeihin. Jos olet syntynyt 80- tai 90-luvulla muistat varmasti tämän.

 

Nykyään muumit ovat rakas muisto ja muumimukit arjessa. Lapset katsovat meillä muumeja dvd:ltä. Muumikirjoja on meillä varsin monenlaisia vauvasta koululaiselle.

 

Pakko myöntää, että rakastan kirjoja. Muumikirjat ovat luottokirjojeni joukossa. Niissä on myös paljon tärkeitä teemoja kuten yksinäisyyden, pelkojen, perheen ja ystävyyden käsittelyä. Hahmojen kautta pääsee pohtimaan toisten tunteita lasten kanssa.

 

Uudet muumikirjat luetaan meillä aina nopeasti. Ne ovat myös lasten sairaspäivien pelastus. Ja tällä ja viime viikolla tuota pelastusta tarvittiin. Kaikki kolme ovat olleet enemmän ja vähemmän kipeinä. Tylsyys on saanut sisarukset nahistelemaan ja kirjojen avulla saa pelin hetkeksi poikki. Aina en halua laittaa tietokoneelta lastenohjelmia.

 

Muumimamman laukku kirja vietiin minulta heti. 4-vuotias tyttömme ihastui oikean laukun muotoon tehtyyn kirjaan ja ”laukku” oli heti leikissä mukana. Välillä laukku kulki kädessä ja välillä pikkusisko sai maistella kirjaa. Vauvakin tyytyväisenä tutki kirjaa ja ”laukku” tuntui olevan siihen riittävän jämäkkä.

 

Kun kuume väsytti tytön pääsimme tutkimaan tarkemmin. Hänestä oli ihana arvailla ja pohtia, mitä muumimamman laukussa on. Sinne ilmeistyi myös uusi juttuja, mitä kirjassa ei edes lukenut. Tyttömme totesi vain, että kyllä mamma tarvitsee esimerkiksi peilin. Olin itsekin lumoutunut kirjasta. Luulenpa, että meidän täytyy hankkia vielä toinen kun vauva kasvaa vähän isommaksi.

 

Iltasaduksi otimme hauskan luukkukirjan Muumipeikko yllättää. Kirja veti molemmat tytöt äidin syliin. Luukut ja yllätykset kiehtoivat isompaa tyttöämme. Vauva tuntui tyytyväiseltä kun kuvat olivat isoja ja selkeitä. Äitiä auttoi kovasti kun tekstiä oli vähän ja kirjassa pääsi etenemään sujuvasti. Välillä isompi kyseli: ”Mitä muumipeikko oikein salailee?”

 

 

Lopetus oli varsin suloinen. Jopa koululainen kömpi katsomaan, mikä yllätys oli. Isompi tyttömme sanoi heti kun kirja oli luettu: ”Äiti, luetaan tää uudelleen.”

 

Luukkukirjaa onkin luettu jo moneen kertaan ja siitä on tullut yksi suosikeista. Luukut tuntuvat vielä ainakin myös riittävän vahvoilta. Vauva kun tahtoo nappaa niihin kiinni aika kovaa.

 

Hieman jo tarinallisempi Helminauhan arvoitus kirja luettiin koko poppoolle. Se on osa Muumilaakson salapoliisit kirjasarjaa. Tämä kirja sarja onkin hyvä niille lapsosille, joita kiinnostaa arvoitusten selvittely. Kirjan edetessä ”rikollista” arvailtiin. Välillä lapset olivat ihan varmoja syyllisestä. Kuka muukaan se voisi olla kuin Haisuli?

 

Kirjan lopetus yllätti lapset. Pääsimme käymään hyvän keskustelun ennakkoluuloista. Kuinka helposti syytämme toista aiemman töppäilyn takia? Vai pitäisikö sitten rauhassa tutkia asiaa vielä? Teema toistuu sisarusten välisissä riidoissa ja siksi kirjan tarina tuntui uppoavan hyvin. Ehkä siinä aikuisenakin sai pienen opetuksen, kun välillä syyttää lapsia vaikka on itse hukannut avaimet.

 

 

Kaikki kolme kirjaa jäävät varmasti kotikirjastoomme ja iltasatu suosikkeihin. Kummitytölle ajattelin hankkia tuon Muumimamman laukun. Voi kun siitä olisi aikuisten koko.  Niin suloinen se on. Ehkä sama tekijätiimi voisi tehdä myös Nuuskamuikkusen repusta vastaavan?

 

Osallistu myös ihanien Muumimamman laukku kirjojen arvontaan. Arvon niitä kolme kappaletta. Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa oma lemppari muumihahmosi tai lapsesi/lastesi lemppari. Voit myös perustella miksi näin. Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se vaikka itsellesi ylös. Voit myös jättää sähköpostiosoitteesi, mikä auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu sunnuntaina klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Onnea kaikille arvontaan! =)

Kommentit (57)

Marmados

Voi muumit on niin ihania! Oon varmaan kaikki muumit kattonut ite pienempänä sataan kertaan vhs:ltä ja nyt kun oma pikkunen tuosta kasvaa niin ootan jo että päästään niitä yhdessä katsomaan.. :) lempparini on ehdottomasti pikku myy joksi minua on itseänikin toisinaan kutsuttu.. :p

Vierailija

Oma lempihahmoni Muumi tv-sarjassa on ollut lapsesta saakka Nipsu sekä Pikku Myy mutta nykyään astioissa ja muissa Muumi-tuotteissa tykkään todella paljon Muumimammasta :) Tällä hetkellä on hankintalistallakin Muumimamma-vedenkeitin joka on aivan ihana!! Ehkä tämä johtuu siitä kun on itse kasvanut lapsesta aikuiseksi ja kesällä syntyy esikoinenkin joten minustakin tulee itsestäni jonkunlainen Muumimamma! :D

TUUtikki

itselle Tuutikki- hahmo on ehkä kiehtovin, onhan hän kirjailijan oma kumppani, ja ajatus siitä että oma kumppani pääsee tarinaan mukaan on niin ihana.
Pikku myyn sisua ja asennetta on ihailtava ja muumimamma on aina mamma <3

tyttö tykkää Niiskuneidistä, se on tyttömäinen mutta silti se tekee kaikkia jänniä juttuja ja saa olla silleen mukana seikkailuissa, poika tykkää muumipeikosta: sen takia kun se on niin ahkera.

saya

Itse tykkään Nuuskamuikkusesta: lapsena hän tuntui ärsyttävän salaperäiseltä ja hillityltä välillä, nyt ymmärtää paremmin esim. kaipuun välillä muualle ja sen että välillä voi olla yksin :) Mielestäni yksi syvällisimmistä Muumilaakson hahmoista. 

Anskuliini81

Oma suosikkini on ehkä Nipsu, hän on jotenkin niin sympaattinen. Muumikirjoja luetaan meilläkin ahkeraan, harmi vaan kun luukkukirjat tuppaavat hajoamaan aika nopeasti...

Pikku Mia

Haisuli on tytön 1v 9kk ehdoton lemppari, Pikku Myy hyvänä kakkosena. Voi sitä onnen päivää kun Lindexiltä löytyi vaatteita ja pipo, jossa kuosina juuri nämä kaksi. Tyttö ei vielä oikein puhu, mutta Myy on Yyyym ja Haisulin "sanoo" tuhistamalla nenää <3 Meillä on ollut kirjadtosta lainassa toi laukkukirja, olispa hauska voittaa omaksi!

Emppu

Meidän tyttö rakastaa kirjoja ja muumeja!(ikää tytöllä on 2 v ja 4 kk) Kirjoja saisi lukea monta putkeen uudestaan ja uudestaan... :D

Tyttö tykkää ilmeisesti eniten nuuskamuikkusesta, nipsusta ja nipsun Sedrik koirasta.  Itse tykkään eniten pikku myystä. :)

Lurde

Olen ollut muumifani lapsesta asti ja pienenä veljen kanssa osattiin jaksojen kaikki vuorosanatkin ulkoa :D oma lempparini on nuuskamuikkunen koska hän ei turhaan hölise tai tee itsestään numeroa. meillä lasten vauvanimetkin ovat tulleet muumeista, esikoinen oli nipsu ja nyt mahassa on hosuli. :)

Fornax

Tietenkin lempihahmo on pikku myy, hän on niin ihanan pikkuvanha ja osuu kommenteillaan arkaankin paikkaan.

Muumifani

Tyttöni suosikki aina vähän vaihtelee: Pikkumyy taitaa kuitenkin olla se suosituin hahmo. Kesällä pakko päästä Muumimaahan 😊

P.s olipa hauska löytää blogisi, meidän isät ollut työkavereita vuosia vuosia sitten

Tuuli

Pikkutyttönä olin ihastunut Nuuskamuikkuseen, ehkä osittain tv-sarjan rauhallisen puheäänen takia. Aikuisena olen samaistunut enemmän Muumipappaan, tunnistan hyvin Papan kaipuun johonkin määrittelemättömään ja halun olla muutakin kuin "vain tassutteleva koti-isä". Nyt olen 7-kk pojan äiti ja aion siirtää muumi-rakkauteni myös hänelle.

Sessa

Minuun vetosivat Nipsu ja Haisuli. Työelämässä huomaan että samankaltaiset lapset vetoavat minuun =)

jeni

Pikku Myy! Siinä on mimmi jolta löytyy ihanasti luonnetta. Oma tyttäreni on hänen kaltaisensa ja kaikki kauhistelevat pikku rämäpää-pippuriamme ja sitä kuinka "hankala" hän on. Olen salaa todella ylpeä :)

KR

Oma suosikki on ehdottomasti Pikku Myy, mutta tyttären suosikit ovat Muumimamma ja Niisku-neiti ❤️

Kianna

Oma lempihahmoni on ehdottomasti Pikku Myy, vanhempi poikani piti pienenä Muumipeikosta, nuoremmalla ei vielä lempihahmoni ole.

Vierailija

Täällä yksi todellinen Muumifani! Lempihahmoni on aina tärästikkelu pikku Myy mutta niiskuneitikin on suloinen haaveilija 😍

Maricruz

Tyttären (2v) tämänhetkinen suosikki taitaa olla Muumipappa vaikka kaikki Muumit tuntuu olevan ihan ehoton ykkösjuttu! :) Oma suosikki on PikkuMyy :)

_-jennii-_

Meillä 1,5v. tyttö on aivan ihastunut muumeihin. Innostus lähti nuppipalapelistä, joka on todella mieluinen. Tytön ehdoton suosikki on muumipappa, papan tyttö hän on muutenkin. Dvd:tä ei olla vielä katseltu, kun hän on niin pieni, mutta kirjat kiinnostaa pientä lukutoukkaa valtavasti.

ElinaA

Onpas kiva arvonta! Nipsu on suosikki hahmoni ja tyttöni suosikki on Mörkö, joka on vähän pelottava ;) 

Oona

Meil lemppari on mörkö pojan mielestä ja minä tykkään myystä 😍👌muumit on ihania 😊

Satsuma

Niiskuneiti on jotenkin musta niin hurmaava ja tyttömäinen. Mukaan kivaan arvontaan :)

Sussutin

Myy on lempparini. Kujeileva otus. :D Mies kutsuu minua toisinaan Myyksi, joten myös se tekee hahmosta kivan.

Nennuli

Suosikki on ollut aina Pikku Myy. Oma tyttö on reilu 2.v ja oranssi hiuksinen, kuten Pikku Myy ja luonnekin täsmää. :) Olen siis saanut oman Pikku Myyn. :)

HannaSavinainen

Mun suosikki on Nuuskamuikkunen, koska hän pysyy joka tilanteessa isällisen rauhallisena - toisin kuin minä :)

Pikku Myy -85

Suosikkini on ollut aina hieman salaperäinen seikkailija, viisaan oloinen ja rauhaa säteilevä Nuuskamuikkunen.

Blankenship

Muumit rulaa! Muistan kun olin 8v ja me luokassa juoruttiin Muumeista kuin vanhukset silloin Kauniista ja Rohkeista 😊 Nyt oma 3v tyttäreni on myös hullaantunut Muumeista ja meidän perheen lempparihahmot ovat Muumi mamma, Pikku Myy ja Niiskuneiti ❤️ Nykyajan väkivaltaiset ja slangi pohjaiset rumat piirretyt masentaa! Onneksi Muumit elää ikuisesti ja ilahduttaa sekä opettaa edelleen meitä!

Ainoooikee

Muumimamma ❤️ Empaattinen, huolehtivainen, välillä vähän hyväuskoinenkin luottavuudessaan, ymmärtävä, anteeksiantava, sopuisa ja auttava. Täydellinen äiti..

Anna♡nipsu

Nipsu♡ se on niin hölmö ja hassu reppana. Yhtä pelkuri ku minä ja tykkää yhtä palijon syyä ja nukkua ku minä 😊

SuviSini

Muumit ovat kyllä osa lapsuutta, telkkarista tuli katseltua säännöllisesti, kirjoja oli pari ja figuureja joitakin. Muumilehteäkin tuli ostettua usein, vai oliko lie tilattunakin kotiin :) Omia lempihahmojani on Nuuskamuikkunen, Pikku-Myy ja Haisuli, nuo kolme ovat yhdistettynä kuin minä :D

MuumiMiia

Muumit kuului lapsuuteen ja ihania hahmoja oli MuumiMamman lisäksi PikkuMyy... MuumiMamman rauhallisuus ja PikkuMyyn tulisuus ovat molemmat hyviä luonteenpiirteitä oikeassa suhteessa :)

Amanda

Pikku myy on aina ollu mun suosikki ja Muumimamma on aikuisempana tullu suosikiks. Meillä myös luetaan paljon Muumikirjoja ja kirjoja yleensäkin. 5-v kuopus tykkää niistä salapoliisikirjoista mutta myös luukkukirjat on mieleisiä.

Puhu muru

Arvonta päättyi eilen sunnuntaina 20.3 klo 23.59. Suoritamme arvonnan tänään illalla ja laitan tiedon voittajista klo 20 mennessä. Onnettarena toimii ihana 4-vuotias tyttäreni. Tasapuolisesti onnea kaikille arvontaan! Ilmoitan täällä kommenteissa voittajat ja kirjat postitan heille tällä viikolla. Kiitos jo etukäteen kun osallistuitte ja kerroitte lemppari Muumistanne. 😀

Puhu muru

Ja arvonta on suoritettu. Voittajat ovat kommentti nro 27 Maricruz, nro 47 Suvisini ja nro 50 Amanda. Onnea voittajille ja vielä kerran kiitokset kaikille osallistujille. 👏

Voittajille laitan tulemaan meiliä ja kysyn osoitetiedot, niin saadaan Muumimamman laukut matkaan. 😀

Puhu muru

Voittajille on laitettu meilit menemään. Postitan kirjat teille heti kun saan osoitetiedot. 😀

Marja-Liisa65

Muumeilla on jokaisella oma tärkeä roolinsa ja paikkansa; kunpa kaikissa yhteisöissä voisivat erilaiset olla yhtä samalla tapaa! Ehkä kuitenkin kallistun Muumimamman puoleen, varsinainen kodin hengetär.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat