Kirjoitukset avainsanalla rakkaustarina

”Me ajattelimme samalla tavalla, uskoimme samoihin asioihin. Missä oli se kohta, jossa käännyimme eri suuntiin, lakkasimme kuulemasta toisen ääntä tai edes kuuntelemasta sitä enää.”

-Ina Westman: Henkien saari (Kosmos 2018)

 

Ina Westmanin uusi romaani Henkien saari (Kosmos, 2018) on rakkaustarina, joka sijoittuu ilmastonmuutoksen keskelle. Nuo kaksi vahvaa voimaa vievät minua lukijana tunteiden vuoristorataa kirjan alusta loppuun. Olin kuin liimattuna kirjaan seuraavat kolme päivää saatuani kirjan ennakkokappaleen kustantajalta. En voinut lopettaa! 

 

Halusin tietää. Kaiken. 

 

Tunneskaala oli enemmän surun, vihan, ahdistuksen, pelon ja huolen äärellä. Toisaalta päästiin hetkiin joissa rakkaus pilkahti: ilo, lapsen uteliaisuus. Kun sitten lopetin kirjan lukemisen iltaisin ja keskityin muruun – oli pakko puhua ilmastonmuutoksesta. 

 

”Mitä me voimme tehdä? Vähennetään lihansyöntiä! Missä maailmassa meidän lapset kasvavat? Tulevaisuus pelottaa! ”

 

Ahdistus oli varmasti vahvin tunne, jonka  Henkien saari -romaani herätti. Ahdistuksesta tunnesanana tulee usein vain negatiivisia mielikuvia, mutta itse koin tässä ahdistuksessa positiivista voimaa. Se positiivisuus kumpusi Westmanin luomasta ilmapiiristä, jossa oli vahva sanoma siitä, että ME VOIMME VAIKUTTAA

Me voimme vaikuttaa parisuhteeseemme. Ei ole helppoa raivata tietää takaisin toisen luo, kun kaikki mitä yrittää, tuntuu vain tuskaiselta haparoinnilta tai kamppailulta epäuskon kanssa. Päähenkilöt Emma ja Joel ovat kaukana toisistaan, mutta jokin rakkaudenlanka heitä pitää vielä yhdessä vaikeuksienkin keskellä. Terapeuttina koin äärettömän mielenkiintoiseksi lukea arjen tasolla kohtaamisen ja etäisyyden kuvailua. Miten paljon rakkauteen vaikuttaa, kun toinen ei ole terve?

 

Westman ei päästä lukijaa helpolla, hän pakottaa lukijan totuuden äärelle. 

 

”Meidän vesipulamme on luksuspula. Tänäkin kesänä tuulee kovaa useimpina päivinä, mutta tuuli ei tuo mukanaan sadetta… Ei ilmastonmuutos tuo mukanaan pelkkiä helteitä. Se tuo mukanaan  juuri tätä – epävarmuutta, ennustamattomuutta, tuulisia kylmiä kesiä, liian leutoja talvia, viikko kausia kestäviä sateita. ”

-Ina Westman: Henkien saari (Kosmos 2018)

 

Westman sanoi Yle Puheen haastattelussa, ettei hän halua paasata ilmastonmuutoksesta. Ja hän onnistuu, rivi riviltä vastaan tulee tietoon perustuvaa kuvailua ilmastonmuutoksen aiheuttamasta tuhosta. Ovi jää kuitenkin auki muutokselle, havahtumiselle omaan toimijuuteen. Ahdistuksen jäädessä rintaan painamaan lukemisen jälkeen avuksi tulee toivo. Vielä sinä, minä, jokainen meistä voi toimia maapallon hyväksi. <3

 

*Lue Helsingin sanomien kirja-arvostelu Ina Westmanin Henkien saari romaanista ja Kulttuuri kukoistaa -bloggarin postaus, jos haluat tietää lisää. 

*Ina Westman kirjoittaa myös itse Pientä novelliblogia, mitä itsekin seuraan. Sieltä löydät myös Henkien saari romaanin ensimmäisen luvun. Westmanilta on aiemmin ilmestynyt esikoisromaani Syliin (Kosmos,2016), josta tein postauksen Ina Westmanin Syliin kirja lohduttaa äitejä - osallistu kirja-arvontaan!

*KIRJA-ARVONTA. Sain Kosmokselta mahdollisuuden arpoa teille ihanat lukijani kolme kappaletta Ina Wetsmanin Henkien saari romaania. Joten jos innostuit kirjasta, osallistu arvontaan ja kokeile onneasi. Ainahan kirjan voi antaa vaikka ystävälle lahjaksi!

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa, mikä ilmastonmuutoksessa tai rakkaudessa sinua pelottaa. Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Suosittelen jättämään sähköpostiosoitteesi, koska se auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu tämän viikon sunnuntaina 26.8.2018. klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Laitan voittajille myös meiliä, jos he ovat jättäneet sähköpostiosoitteensa. Onnea kaikille arvontaan! =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (35)

mansikkatytto

Ehdottomasti pelottaa jatkuva muutoksessa elaminen. Kai taman kesan 2018 seksihelteetkin sen todistaa. Kirjan lukisin enemman kuin mielellani. :)

MuikkuOnKala

Yksi asia mikä Ilmastonmuutoksessa pelottaa, on sen vaikutus eläimiin. Harmittaa jo ihan kun miettii pelkästään tämän kesän kuumuutta, kuivuutta ja metsäpaloja ja kuinka ne on iskenyt eläimiin.

Mammamia

Ilmastonlämpenemisessä pelottaa se kuinka laajasti se aiheuttaa erilaisia ongelmia koko pallolla... ongelmia joita ei edes heti tule ajatelleeksi kun miettii ilmastonmuutosta.

kukka

Ilmastonmuutoksessa pelottaa eniten sääilmiöt, kuten maapallon lämpötilan nousu ja sen seuraukset :(

Veeruska

Ilmastonmuutoksessa samoin kuin rakkaudessakin pelottaa sen seurausten ennalta-arvaamattomuus.

Lily&Bear

Ilmastonmuutos pelottaa tosi paljon! 2 pientä lasta kasvamassa kohti aikuisuutta, mutta millaiseen maailmaan? Välillä oikeasti itken kun ajattelen millä mallilla maailma silloin saattaa olla... millaiseen elämään tämän päivän lapset saattavat joskus joutua. Pelkään että kauhuskenaariot toteutuvat nopeammin kuin kukaan edes uskoo :(

Nicola

Ilmaston muutos todella pelottaa, että minkälaisessa maailmassa lapsemme joutuukaan elämään.

Pullanpyörittäjä

Rakkaudessa pelottaa sen hauraus. Loppujen lopuksi kyse on halusta ja pienistä asioista. Pienillä asioilla voi kaiken pelastaa - tai tuhota. Tämä sama pätee ihan kaikkeen, kuten maapalloon ja ilmastonmuutokseenkin :)

_MariK

Ilmastonmuutoksessa pelottaa sen laajuus; mihin kaikkeen se vaikuttaa, mitä me ei vielä tiedetäkään.

Aamu

Muutokset sinänsä saattavat pelottaa. Ilmastonmuutos on niin iso asia, ettei sitä osaa oikein hahmottaa.

Vierailija

Rakkaus on itsessään jo pelottava asia, mutta siinäkin täytyy tasapainoilla, elää, rakastaa, tahtoa, puhua ääneen.

KAni

Epävarmuus. Ei voi olla täysin varma toisesta, puhutaan sitten ilmastonmuutoksesta tai parisuhteesta.

anna s.

Me ollaan aika pieniä otuksia tässä maailmassa loppujen lopuksi. Meidät voidaan poistaa täältä sekunneissa. Eniten mua pelottaa/ärsyttää ihmisten välinpitämättömyys luontoa kohtaan, ilmastonmuutos on meidän syytä!

Anne__

Rakkaudessa eniten pelottaa se, että vaikka kuinka itse rakastaisi toista niin se ei aina välttämättä riitä. Vaikka et tee mitään väärää itse rakkaudessa niin toinen voi sitä vahingoittaa niin vahingossa kuin myös tahallaan.

Silti vaikka se pelottaa välillä niin valtavasti on se kuitenkin lopulta kaiken sen pelon arvoista.

Sanna P

Ilmastonmuutoksessa pelottaa eniten ihmisten yleinen välinpitämättömyys asiasta ja luonnonsuojelusta, itseni mukaan lukien. Rakkaudessa mua ei pelota mikään oikeastaan enää ^_^

MarjaKoo

Ilmastonmuutoksessa pelottaa eniten sen lopullisuus ja peruuttamattomuus. Kun jotain hukattu niin perusteellisesti, ettei ole enää paluuta.

Salamanteri

Ympäristotieteitä opiskelevana ilmastonmuutoksessa pelottaa se olemmeko jo liian myöhässä pelastaaksemme itsemme ja maapallon sellaisena kuin sen otimme haltuun. Rakkaudessa pelottaa muutos, vaikka se on myös sen voima.

sikkuralla

Ilmastonmuutoksessa pelottaa eniten se, voiko sille tehdä enää mitään ja kuinka hallitsematton tilanne tulee olemaan.

Kirsi

Ilmastonmuutoksessa pelottaa eniten epävarmuus, ääri-ilmiöt ja peruuttamattomuus. Muutosten vaikutus eläimiin ja kasveihin, sitä tuskin voi edes arvailla. Tuosta kirjasta olen kuullut pelkkää hyvää. :)

Sinisuohaukka

Mua pelottaa veden puute. Globaali ilmastopakolaisuus on jo nyt totta vaikemme täällä Suomessa vielä sitä tajua. Mökillä piti kesällä säännöstellä vettä, kun kaivo kuivui eikä sadetta tullut vaikka ennusteet lupasivat. Kaupungissa sitä ei tajua, kun ei tarvitse kuin kraana avata. Mun rakkauteen kuuluu keskustelut näistä arkisista asioista. Ne yhdistää syvältä.

Seikkailulle

Rakkaidessa pelottaa löytääkö pitkän puhumattomuuden jälkeen takaisin toisen luo luomaan vahvaa suhdetta ja ilmastonmuutoksessa se ymmärtävätkö ihmiset ympärillä mitä on tapahtumassa ja jos ymmärtävät mikseivät he jo toimi. Molemmissa niin rakkaudessa kuin ilmastoasioissa tulee puhua, muttei tuomita ja paasata.

klaara

Tulevien sukupolvien vuoksi tämä ilmastomuutos pelottaa: onko heillä enää puhdasta ruokaa javettä, miten asuntojen lämmitykset hoidetaan. Paljon on asioita vastausta vaille. Mukana mielenkiintoisen kirjan arvonnassa.

Aiksu

Ihmisten välinpitämättömyys, ajatellaan vain itseään, eletään seurauksista välittämättä - heitä, jotka välittävät, on ihan liian vähän. Minkälaisessa maailmassa tulevat sukupolvet elävät?

Vierailija

Hieman pelottaa se, että mahdammeko olla jo myöhässä maapallon pelastamisen kanssa.
Jos en voita kirjaa, tiedän mitä ostan ensi viikolla.
T. MinnaLa

Sannis85

Rakkaudessa pelottavinta on se, että kun rakastaa niiiin paljon eikä rakkaitaan halua ikinä menettää eikä tahdo heille mitään pahaa. Elämästä ei kuitenkaan ikinä tiedä, siksi just tämä hetki on tärkeä ja on tärkeää kertoa ja näyttää rakkautensa just nyt<3

Clara

Ilmastonmuutoksessa sekä rakkaudessa pelottaa ennustamattomuus ja epävarmuus. Ilmastonmuutoksen seurauksia ei täysin voi ennustaa, kuten ei myöskään parisuhteessa rakkauden säilyminen ole täysin varmaa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Ina Westamanin Henkien saari -kirjan voittivat nimimerkit Veeruska, Salli ja hilda hissu. Kaikkien voittajien meilit löytyivät, joten laitan teille erikseen onnittelut ja pyydän lisätietoja kirjan lähetykseen. Hyviä lukuhetkiä! <3

Kun näin hänet, ajattelin: ”Tuo mies on niin komea, että sen on pakko olla idiootti.” Ei ollut. Sen sijaan hän tuli ja vei sydämeni jo samana iltana. Niin monien netissä sovittujen harjoitustreffien jälkeen tulivat NE yhdet treffit, jotka johtivat rakkauteen.

 

Juttelimme, tanssimme ja lähdimme illan päätteeksi baarista hänen luokseen. Ensimmäisenä hän antoi minulle villasukat, jotta minulla olisi mukava olla. Sitten sain vielä kollegehousut. Tuntui kuin olisin tullut kotiin, vaikka olin vieraan miehen yksiössä.

 

Seuraavana päivänä tuli totuuden hetki. Minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta alkaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Hän tiesi, että minulla oli 2-vuotias poika ja sanoin, että voimme vain pitää hauskaa tai alkaa tapailla ”tositarkoituksella”.

 

Menin hänen luokseen heti seuraavana päivänä uudelleen. Aivoni menivät ihan pehmeiksi siitä hormonimyrskystä, mitä ihastus aiheutti. En voinut ajatella muuta. Kävin katsomassa hänen facebook-kuvaansa ja odotin hänen seuraavaa tekstariaan. Unelmoin hänestä.

 

Kolmansien treffien päätteeksi hän tapasi poikani. Pieni ujo taapero kurkki mummon jalkojen välistä ihmetellen kuka meidän kodissa oli. Pian he leikkivät olohuoneessa junaradalla ja minä olin haljeta onnesta. Olisi tehnyt mieli hyppiä ja huutaa ilosta. En voinut uskoa, että näkemäni oli totta.

 

Asiat etenivät nopeasti.

 

Hänen yksiöönsä muutti potta ja kasa vaippoja. Minä aloin opetella vanhemmuuden jakamista. Tapasimme aina kun se onnistui, vaikka asuimme eri paikkakunnilla.

 

Oli hassua, miten poikani ja hän löysivät toisensa. Meidän aikuisten alkuhuuman ohi ajoi heidän alkuhuumaansa. Olin kuin kolmas pyörä välillä. Välillä olo oli melkein mustasukkainen,  mutta tajusin, miten tärkeää se oli heille. Ja minulle.

 

Tuon kuuden vuoden takaisten tapahtumien muistelu saa hymyn huulilleni. Tunteet olivat niin vahvoja, että tuntui kuin halkeaisi. Muistan, miten sekä minä että poikani itkimme eräänä sunnuntai-iltana linja-autoasemalla, kun hän lähti kotiin. Kaikki vain tuntui niin oikealta. Samaan aikaan pelotti. Oli pakko vaan antaa mennä.

 

Ja niin se meni. Hänestä tuli muruni. Syntyi pikkusisko. Menimme naimisiin. Muru adoptoi perheen sisäisellä adoptiolla poikani. Syntyi toinen pikkusisko. Olemme hioneet toisiamme ja opetellet yhdessä oloa. Toki on riidelty, itketty ja pyydetty anteeksikin. Mutta rakkaus on pysynyt vahvana. Me olemme päättäneet olla yhdessä. Me haluamme nähdä myös sen kun rypistymme yhdessä.

 

Millainen on teidän rakkaustarinanne? Rakkauden etsiminen netistä on kuin lottoamista, mutta päävoiton saaminen on mahdollista.

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

 

Kommentit (6)

Ei ensisilmäyksellä

Löysin rakkaan nykyisen puolisoni netistä. Olin itse lyöty ja nuijittu maahan edellisen eron jälkeen. En kelpaisi tällaisena kuin olen, kenellekään. Ja en sitten ihastunutkaan ensisilmäyksellä. Mutta ensisuudelmalla sillä tapasimme jos viikon päästä ensimmäisestä sananvaihdostamme ja keskusteluyhteytemme on vain niin maagisen hyvä. En vaihtaisi häntä mihinkään ja välimme ovat uskomattomat. Hän on tutustuttanut minua omiin harrastuksiini ja pidän niistä ja olen miettinyt niitä aiemminkin mahdollisuuksina ja myös minä tutustuttanut häntä omiin harrastuksiini ja myös hän on pitänyt niistä.

Puhu muru

Kiitos "ei ensisilmäyksellä" tarinastasi. Vaikka sinulla on ollut ikäviä kokemuksia takana olet rohkeasti uskaltanut rakastaa.

Mainitsemasi harrastukset voivat tosiaan olla kuin suhteen liima. Ihana kuulla, että keskusteluyhteytenne on maagisen hyvä. Vaalikaa sitä ja hoitakaa rakkauttanne tulevaisuudessakin. ❤️❤️❤️

jannamaria87

Mulla oli joskus nuorempana tavoite että viimeistään 25-vuotiaana pitäisi olla perhe perustettua. Sitten kun 23-vuotiaana sitä elämäni miestä ei ollut löytynyt, päätin että nyt riittää odottelu ja haaveilu, hain ulkomaille opiskelijavaihtoon. Sain 3 kuukaudeksi työharjoittelupaikan keski-Euroopasta ja osittain harkitsin sinne jäämistä pidemmäksikin aikaa. Ennen vaihtoon lähtöä oli edessä vielä työharjoittelu Suomessa ja kesäkuukaudet töiden merkeissä. Työharjoittelun toisena päivänä nykyinen aviomieheni palasi sairaslomalta töihin, kaksi viikkoa töiden ohessa tutkiskeltiin toisiamme ja "haisteltiin", sitten tuli mieheltä facebookissa kaveripyyntö ja siitä kolmen viikon päästä asuttiin yhdessä. Ehdittiin tuntea toisemme 4 kuukautta ennen kuin minä lensin kolmeksi kuukaudeksi Eurooppaan. Skype oli kovassa käytössä tuon ajan ja kun paluupäivä viimein koitti, mies haki kentältä ja kosi kun päästiin kotiin. Muutaman kuukauden päästä tulee yhteistä elämää täyteen 6 vuotta ja sylissä tuhisee 7 kuukauden ikäinen tyttäremme. Oli ikimuistoinen työharjoittelu 😁.

Puhu muru

Teidän tarina on niin suloinen jannamaria87! Sehän voisi olla melkein jonkun leffan käsikirjoituksesta.

Tuo kuullostaa niin tutulta, että kun antaa olla niin palaset loksahtaa kohdilleen. Tekin etenitte rohkeasti suhteessa uskoen rakkauteen. Hassua kun mekin ollaan oltu kans 6v yhdessä ja tuo meidän nuorimmainen on huomenna 9kk. 😀

Jatkakaa samaan malliin. Ja onnea vuosipäivän ja vauvanne johdosta. 😍 ❤️❤️❤️

Yksiltä ikuisuuteen

Olin ollut kolme vuotta sinkkuna ja keskellä todella riipivää elämäntilannetta. En halunnut kuolla, mutta tuntui ettei syytä elämäänkään enää ole. Alkoholi maistui ja menojalka vipatti liikaa, kunnes tuli se kaiken pysäyttävät tindertreffit. Nämä "yhdet" päättyivät jatkoille ja mikä herrasmies kyseessä olikaan! Seuraavana päivänä olin valmis "katoamaan" tapani mukaan, mutta mies kovasti kyseli tulisinko kuitenkin viettämään toisenkin illan heidän kanssaan. Tunti meni kotona vaatteiden vaihtoon ja taksilla takaisin. Muutaman viikon jälkeen alkoi miehen tavaroita löytyä nurkista ja koirani olivatkin meidän koirat. Näistä treffeistä on nyt 2 vuotta, 2kk vanha poika sylissä ja ensi kesänä sanomme toisillemme tahdon. Yksi viikonloppu antoi todellakin syyn elää. ❤

Puhu muru

Voi, että miten ihana rakkaustarina. <3 Kiitos tästä kommentista. Teidän kohtaaminen oli melkein kuin leffakohtaus! Ja on upeaa, että uskalsit heittäytyä rakkauteen. Rakkaudessa on kyllä jotain niin ihmeellistä, kun se voi melkein kuin hiipiä elämään. Ja mikä voima siinä onkaan. Niin kuin itsekin sanoit: "Yksi viikonloppu antoi todellakin syyn elää."

Onnea ihan valtavasti teille vauvanne johdosta. Teistä on tullut perhe. Nyt vain vaalikaa rakkauttanne, koska se on lapselle paras koti. Ja rakkaudesta saa voimaa väsyneenäkin. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat