Kirjoitukset avainsanalla muru

Naimisiin pääsee heitellen viidensadan euron seteleitä tai alle viidensadan euron. On ollut mahtavaa nähdä vuosien varrella erilaisia tapoja mennä naimisiin. 

 

Me halusimme pienet, intiimit häät nopeasti. Muru kosi minua marraskuussa, kuten kerroin blogissani Kosinta. Hän ehdotti hääpäiväksi 12.12.12 päivää, jotta muistaisi sen. Varsin romanttista! Minulle hätähousulle se sopi mainiosti. Ja kyllä pimeään joulukuuhun aina romantiikkaa ja ihania muistoja mahtuu.

 

Päätimme pitää kihlauksen ja häät salaisuutena viime hetkille. Pyysimme vain ystäviämme kaasoksi ja bestmaniksi. He olisivat samalla todistajat ja lastenhoitajia, koska heidän lisäkseen paikalla ei ollut kuin kaksi lastamme ja maistraatin henkikirjoittaja. 

 

Järjestelyjä oli vähän. Soitto maistraattiin. Virallisten paperien täyttö netissä. Häämekko löytyi helposti omasta kaapista. Se oli murun antama yllätyslahja minulle pari kesää aiemmin ja sopi täydellisesti häämekoksi. Lopuksi varasin ajan hovikampaajaltani.

 

Isoimman työn teimme sormuksien kanssa. Teetimme isoäidiltäni ja äidiltäni saamistani vanhoista sukumme kihla- ja vihkisormuksista meille sormukset. Teimme vain yhdet molemmille, ei erillisiä kihla- ja vihkisormuksia. 

 

Oli ihanaa suunnitella oma sormus. Halusin vintage-henkisen sormuksen, johon valikoitui jalokiveksi sininen safiiri. Sormukset ovat ihanat. Ne kutkuttivat ja harjoittelimme niiden käyttöä iltaisin, kun makasimme sängyssä ennen vihkimistä. Niin innoissamme olimme.

 

Hääpäivänä jännitti ihan valtavasti. Ei sitä edes tajunnut, miten iso asia naimisiin meno on. Minun ja murun vanhempien reaktiot vahvistivat tunnelatausta. Ilmassa oli aitoa liikutusta ja jotain ikiaikaista. Me olimme virallistamassa rakkauttamme ja sukumme yhdistyisivät kauttamme. Meistä tulisi vielä enemmän me.

 

Viime hetkellä meikkasin vielä ja muru puki lapsia. Aika häsellystä! Kunnes ovikello soi. Vihkijä oli tulossa paikalle. Tuli tunne, että nyt on tosi kyseessä.

 

Rakkaus leijui olohuoneessa lasten touhutessa sivussa. Siinä me sitten pidimme murun kanssa toisiamme kädestä ja kuuntelimme maistraatin henkikirjoittajaa. Yritin muistaa hengittää. Hän puhui kauniisti, vaikken siitä mitään oikein muistakaan. Kyyneleet nousivat silmiin meillä molemmilla ja kaikki tuntui niin oikealta. Tahdon. Tahdon. Todella! Suudellaan muru. 

 

Alun kuvassa me tuoreet vaimo ja mies tanssimme häätanssia Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan -tahtiin. Ilo, onni ja rakkaus vain paistaa meistä läpi. Tämän katsominen saa minut aina hyvälle tuulelle ja onnen läikähtämään sisälläni. Rakkautta päiväänne lukijani. <3

 

*Miten te menitte naimisiin? Tai jos et ole vielä naimisissa, millaisista häistä unelmoit? Me aiomme vielä joskus pitää kunnon "hääbileet", kunhan pikkulapsivaihe hieman helpottaa. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan. =)

Kommentit (2)

petttra

Ihanasti kirjoitettu 😊 meidätkin vihittiin olohuoneessa, tosin anopin olohuoneessa ja hinta taisi olla hotelliöineen alle 350e 😁 täällä myös haaveilen suuremmasta hääjuhlasta koko suvun voimalla, kenties sitten 5 vuoden kunniaksi ja meillä on häävalssi tanssimatta joten ei ehkä valssi mutta jokin oikea tanssiesitys olisi kiva opetella miehen kanssa 😊 tammikuussa meillä on kolmas hääpäivä 😁 http://sangynalla.blogspot.fi/2014/08/11114.html

Puhu muru

Kiitos petttra. =) Hauska, että teillä oli niin samanlainen tyyli häiden suhteen. Kyllä ne isommat häät tosiaan kutkuttelee, mutta vielä ei ole voimat ja rahat riittäneet. Mutta kyllähän tässä ehtii. Sellaiset häätanssiesitykset ovat kyllä hienoja - tehkää ihmeessä semmoinen! <3 

Täytyykin käydä katselemassa sun blogia. Kiva, kun linkkasit sen tänne. Toivottavasti noita munkin lukijoita tulee katselemaan sun blogia. Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle. =)

Neljä vuotta sitten marraskuussa olin jo melkein luopunut toivosta, että muru kosisi ikinä. Odotin kosintaa koko edellisen vuoden. Etenkin kesällä, raskausuutisen jälkeen, olin varma, että nyt muru haluaa naimisiin kanssani. Raskaushuuruissa itkin ja raivosin muutaman kerran, miksei hän kosi.

 

Sitten. Oli ihan tavallinen pikkulapsiperheen arki-ilta. Tai ainakin luulin niin. Oli pimeää. Lapset oli syötetty ja laitettu nukkumaan kynttilän valossa.

 

Menimme lasten nukahdettua siivoamaan yhdessä keittiötä niin kuin aina.

 

Jossain vaiheessa muru tuli luokseni. Hän halasi ja tuli lähelleni. Suuteli.

 

Tässä vaiheessa minä olin ihan pihalla. Murun kehonkieli viesti mielestäni vihjeitä yhteiseen lemmenhetkeen. Innostuin. Suudelmat muuttuivat intohimoisemmiksi. Ja sitten muru irtautui.

 

” Mitä ihmettä?!!!”

 

”Hmm…”

 

Muru katsoi minuun jännällä tavalla. Olin vielä enemmän hämilläni.

 

Katse maahan ja uusi katse. Sitten muru polvistui. Ja minua heikotti. Ja nauratti. Kaikki se odottaminen, jännitys…. Nyt oli Se hetki.

 

Ikävä kyllä en muista kuin pienen osan niistä kauniista sanoista, joita muru minulle sanoi. Silmät täynnä onnenkyyneliä katsoimme toisiamme silmiin. Muru sanoi, että olen hänen elämänsä nainen ja hän haluaa vanhentua kanssani. Haluaisinko tulla hänen vaimokseen.

 

Taustalla soi Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan.

 

En mitään muuta halunnutkaan niin paljon. Siitä asti, kun tapasimme  tiesin. Tiesin, että nyt olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt. Elämäni miehen. Ihmisen, joka on rakastettuni, intohimoni kohde, ystäväni ja rakastava isä lapsillemme.

 

”Tahdon.”

 

”Sitten me mennään naimisiin!”

 

”Mennään!!!”

 

Muru kaappasi minut syliinsä ja pieni keittiömme kylpi rakkaudesta. Marraskuinen iltahämärä syleili meitä kahta onnellista rakastavaista. <3

 

 

 

 

*Haluaisitko jakaa tarinasi, miten sinua kosittiin? Voit kirjoittaa sen blogini kommentteihin. Marraskuun pimeään rakkaus on loistava lääke ja ihanien muistojen muistelu lisää rakkautta. Siksi haastan ihanat Vauvan ja Meidän Perheen bloggarit Joukolattaren Heidin ja Havaintoja parisuhteesta Samin mukaan kertomaan, miten heitä kosittiin tai miten he kosivat. Toivottavasti tämä haaste lähtisi kiertämään ja saisimme lukea monesta blogista suloisia kosintatarinoita. <3

Kommentit (21)

Vuokko

Mentiin punttisalin jälkeen Kasarmitorin S-markettiin. Olihan siitä ollut jo puhetta, mutta siinä HeVi-osastolla mies heitti ilmaan, että mennäänpäs kihloihin. Mulle just sopiva tapa päätyä kihloihin. Sormukset käytiin hommaamassa kultasepänliikkeestä 2 yhden hinnalla diilistä. Ihan parasta. <3

Puhu muru

Kihloihin menossanne oli ihanaa arjen romantiikkaa. Ei kosinnan tarvitse olla kuin elokuvissa. Rakkautta tuossa hetkessä riitti varmasti valaisemaan vaikka koko Helsingin. <3

Nimppe

Rakkaus on parasta! ❤️ Täällä kuusi vuotta ja yksi lapsi ja edelleen odotellaan kosintaa 😄 mutta toisaalta, muuttaisko se mitään kun parisuhde on jo pelkkää rakkautta ❤️

Puhu muru

No kyllä - rakkaus on ihan parasta. <3 Ei sitä tiedä, minkälaisia suunnitelmia kumppanillasi on sinulle. Eikä kosinta, kihloihin meno tai naimisissa olo ole ainoa rakkauden mitta todellakaan. Ihanaa, että parisuhteenne on jo pelkkää rakkautta. <3 <3 <3

Vierailija

Olipas romanttinen kosinta! Meillä meni vähän eri meiningeillä, äitini oli nauranut miehelleni aikaisemmin, että kun olin pieni, olin ilmoittanut meneväni Kööpenhaminan Tivoliin häämatkalle. Se jäi sitten mieheni mieleen ja se alkoi valmistella yllätysreissua. Olin siinä uskossa, että mennään risteilylle aina siihen asti, kunnes kaarrettiin lentokentälle. Neljä yötä Kööpenhaminassa, ja tottakai Tivolipäiivän jälkeen Juha polvistui ja kosi.

Puhu muru

Kyllä tuo sunkin kosinta pursuaa romantiikkaa. Kuinka paljon sun mies oli ajatellut sua järjestellessään kaikkea rakkauden voimalla. Suloinen tarina. <3

Puhu muru

Ihanaa ja onnea. Ystävänpäivänä on kyllä romantiikkaa ilmassa. <3

Unohtumaton

Iltavuoro päättyi ja oli aika lähteä kävelemään kotia kohti. Oli joulukuun kirpeä pakkas ilma ja kello lähenteli puoli 10. Mies olikin ilokseni tullut hakemaan ja pääsin lämpimään autoon. Lähdimme ajamaan kotia kohti, mutta ei käännyttykkään tutusta risteyksestä kotiin vaan jatkettiin matkaa. Ihmettelin että miksi ajettiin ohi enkä saanut oikeen mitään vastausta ja kysyin uudelleen ja vastauksena sain että " käydään viemää kaverille makkaraa kun on grillaamassa". Ihmettelin vaan että kuka hullu grillaa -25 pakkasessa , taisin myös ärähtää, että haluan kotia nukkumaan enkä kuskata mitään makkaroita iltamyöhään. No mies ajo sellaiselle louhosmontulle aika syrjäseen paikkaan. Mietin että kaikkea ne keksii, grillata nyt keskellä talvea, kylmässä ja pimeässä keskellä ei mitään vaikkakin en nähnyt siellä ketään. Käskin miehen viedä makkarat ja tulla takasin. Ei suostunut viemään yksin vaan minunkin oli noustava autosta, kysyin että missä ne kaverit on ku en nää mitään. Mies oli et tuolla kato tonne alhaalle montun jäälle. Minä kävelin ja yritin tiirailla kunnes tuli selkeä näköala suoraan jäälle, siellä oli sydän. Noin 50 ulkotuli kynttilästä muotoiltu tuli sydän. Olin hämillään ja samassa mies polvistu eteeni sormus kädessään. Olin vielä enempi hämillään ja samalla niin onnellinen, että en muista mitä hän mulle sanoi. Hyppäsin kaulaan ja suutelin, sanoin että rakastan häntä. Hetki fiilisteltiin sylikkäin kynttilöiden palaessa ja katsottiin kaunista tähtitaivasta kunnes kylmyys voitti ja lähdettiin ajelemaan onnellisena kihlaparina kotia kohti.

Puhu muru

Sun tarinasi oli todellakin "unohtumaton". Niin kuin toisaalta jokaisen. Minusta on aina hirmuisen hauskaa, kun toinen saa yllätettyä niin, että melkein jo ärsyttää... Kunnes asiat valkenevat. Aika homman oli siippasi tehnyt valmistellessaan kosintaasi. Ihanaa, että jaoit tarinasi kanssamme. Ehkä joku kosintaa suunnitteleva bongaa tästä hyvän idean. =) 

Puhu muru

Luin tarinasi. Tuntui kuin olisin tuntenut pienen osan tuskastasi. En tiedä mistä se johtuu, mutta tuntuu että niin moni tuleva äiti kokee kihloihin menon hyvin suurena asiana. Sinä osasit blogissasi kuvailla niin oikein sen pettymyksen, mikä melkein repii sisuskalut. Muuttuu kiukuksi ja toinen ei edes ymmärrä.

Itsekin purin minun ja murun yhteisen lomamatkan jälkeen pettymys-kiukku-itkuani äidilleni ja isoäidilleni. Aivan kuin sinä mökillä. Odotin silloin ensimmäistä yhteistä lastamme.

Mutta ehkä silti, vaikka kosintaa ladataan suuria odotuksia se ei merkitse kaikkea. Yhteinen taival ja siihen sitoutuminen vaatii niin paljon muutakin. Tahtoa, aitoa itsensä ja toisen kohtaamista. Myrskyjä kestävää sidettä ja rakkautta. Toivottavasti löydätte yhteisen sävelen ruuhkavuosien keskeltä ja pääset rakkaasi kanssa naimisiin. <3

Käykää ihmeessä lukemassa Ipanakasta blogista hänen kosinnastaan, linkki yläpuolella.  =)

TP

Hetki oli täynnä romantiikkaa, vaikka olimme suunnitelleet asiaa jo pitkään ja päätös oli jo tehty. Halusimme kuitenkin jonkun hetken, mitä muistella asiaan liittyen. Näin ollen ensimmäisenä yhteisenä vapaapäivänämme kuukausiin heräsin aamulla mieheni kainalosta ja tiesin, että tämän päivän jälkeen kaksi vierekkäistä polkua sulautuu yhteen. Miehen herätessä hän hymyili hermostuneesti ja polvistui sängyn viereen. Molempia hymyilytti ja sisälle syntyi rauha. Sen päivän jälkeen ei ole tarvinnut miettiä hetkeäkään tunteidemme aitoutta tai sitoutumistamme toisiimme. 

Puhu muru

Kiitos, kun jaoit tarinasi. Kosintasi kuullosti suloiselta. Teidän omalta hetkeltä. Ihana kuvaus. <3

Laaaaura

Oltiin seurusteltu sinä päivänä tasan 1,5 vuotta ja lähdettiin viikonloppureissulle miehen perheen mökille. Auto piti jättää parin kilsan päähän kun kelirikko oli tehnyt tien ihan mössöksi. Päästiin perille, sytytettiin tuli takkaan ja siinä, kun istuttiin sylikkäin hän kysyi: Kulta, mennäänkö naimisiin?
Oli jokseenkin helppo vastata ;)

Puhu muru

Voi. <3 Se on onni, kun saa täydellä sydämellä vastata kyllä. Kaikkea hyvää teille. =)

Simpli

Kerran avioeron läpi käyneenä sanoin joskus etten ikinä mene enää naimisiin. Luulin tuolloin etten voi saada lapsia ja että en luottaisi kehenkään. Ja olin aina haaveillut siitä miten mies oikein romanttisesti kosisi polvillaa sitä ikinä kokematta. Aikaisemin homma on tapahtunut menemällä liikkeeseen ja yhteistuumin. Tapasinkin melko pian eron jälkeen ihmisen joka ymmärsi minua ihan eritavalla kuin kukaan. Tälle ihmiselle olen voinut puhua ihan kaikesta ilman että minua on heti syyllistetty ja mollattu. Viime keväänä meidän ensi treffeistä oli kulunut kolme vuotta, ja ja esikoisemmekin oli jo edellis vuoden elokuusta asti ollut matkassamme mukana, hän sitten kosi. Olin vähän aavistellut kosintaa mutta en odottanut sitä tapahtuvan silloin. Hän vei minut retkelle katselemaan vanhaa tyhjillään olevaa taloa jota olin ihastellut aina kun kuljimme ohi siitä. Hän oli kysynyt omistajalta avaimet ja vein minut ottamaan kuvia. Olin ihan innoissani sillä kyseessä oli iso hirsirunkoinen talo, jonka voisin kuvitella lottovoitolla joskus hankkivani ja kunnostavani meille kodiksi. Kiersimme taloa ja löysimme vanhoja kirjoja ja karttoja jne. Juuri kun pääsimme ylä kertaan kamerastani loppuikin jo akku. Ihmettelin että miksi joku on jättänyt hyvät lasit laatikon päälle. Kunnes vasta kun kulta alkoi puhua tajusin että hän oli ne sinne ne tuonut kera alkoholittoman kuohuviini pullon. Olin pakahtua siihen paikkaan kun hän ääni väristen ja kädet täristen kaivoi sormuksen taskusta polvistuen eteen. Tuo on sellaisia muistoja jotka on palanut sydämmeen esikoisemme syntymän kanssa ikuisesti. Ensi kesälle olemme sopineet hääpäivän, siihen mennessä perheemme kuopuskin on liittynyt mukaamme. ❤️

Puhu muru

Olipa teilläkin ihana tarina. Ja ihanaa, että perheenne vaan kasvaa ja häät ovat tulossa. Onnea. <3 Sinun kokemuksesi erosta ja tunteesta voiko luottaa ikinä kehenkään - muuttuen siihen, että kyllä voi. Se antaa varmasti monelle muullekin toivoa. Uskoa siihen, että voi löytää vielä jonkun. Rakkaus on kyllä mahtava voima.

annsku

helmikuu 2012, vain 2kk seurustelua takana. lauantai aamu 28.2.-12 herään klo 9.00 siihen et joku tuijottaa. pirun ärsyttävää! heitin peiton pään päälle ja laitoin kädet tyynyn alle. WHAT! mitä täällä tyynyn alla on. vedin peiton pois pään päältä, nostin tyynyä ja näin siellä sormuksen. "mitä tää tarkottaa.?" "tuutko mun vaimoksi?"
miljoona onnenkiljasua ja tuhat kylläkylläkyllä -vastausta. <3

hulluja, tyhmiä, malttamattomia ja nuoria ehkä tuolloin. moni sanoi, ettei suhde toimi noin nopealla etenemisellä. huomenna ollaan oltu 5 vuotta yhdessä ja uutena vuotena noista vuosista 3 naimisissa<3
on omakotitalo, karvaiset lapset ja kuusi keskenmenoa - ei ainuttakaan lasta. vierellä silti sama ihminen jonka kanssa on aikuistunut vuosien varrella. onnekas, kun on saanut avioitua parhaan ystävänsä kanssa.
onnekas, kun suomalaisten miesten "ei puhu eikä pussaa" sanonta ei päde tuohon.
onnekas, kun just tuo köriläs on mun mies. <3

Puhu muru

Ihana rakkaustarina vaikka suruakin on ollut. <3 Minusta tuo kuulostaa niin kauniilta, kun puhut miehestä kaiken sen rakkauden lisäksi parhaana ystävänä. Samoin se, että olette uskoneet rakkauteenne ja toisiinne kaikki nämä vuodet - epäilyistäkin huolimatta. Toivon todella, että saatte vielä lapsen tai lapsia. Kiitos, että jaoit aansku koskettavan rakkaustarinan kanssani. <3

Taisitkin jo arvata muru

Pikku hiljaa meillä alkaa olla yhteisiä vuosia takana. Suhteemme on edennyt nopeasti, me aloitimme kaksistaan mutta jo kolmansien treffien jälkeen olimme lapsiperhe. Tutustuit heti poikaani, meidän poikaamme. Ei mennyt kuin muuttama kuukausi ja asuimme jo yhdessä. Ja siitä kahden vuoden kuluttua syntyi tyttäremme ja muutaman vuoden päästä kuopuksemme. Olemme silti ehtineet tutustua toisiimme ja lapsetkin jo tuntevat termin mummolaan hoitoon mennessään ”äiti ja isi hoitavat rakkauttaan kahdestaan”.

Suhteemme on perustunut vahvaan yhteyteen, rakkauteen ja ystävyyteen. Tuntui heti alussa, että tuntisimme toisemme. Fyysinen yhteys kasvoi ja kehittyi, kehittyy edelleen välillemme. Tuntuu, että pikkulapsivaihe on yhtä muutosta. Olen hirmuisen onnellinen, että olemme nyt entistä tiiviimpi pari myös fyysisesti. Matka halujemme alkulähteille on pitkä mutta nautinnollinen. Sinun kanssa sitä on turvallista käydä.

Yhdessä olemme avanneet ovia, mitkä ovat olleet kiinni seksuaalisuudessamme. Luottamus on kasvanut koko ajan ja siksi nyt kirjoitan sinulle rakkaani tätä kirjettä. Tiedätkin jo, että minulle on usein vaikeimmat asiat helpompi ilmaista kirjoittamalla. Olet saanut minulta ennenkin kirjeitä, joissa avaan tunteitani. Silti minua jännittää.

Olen pohtinut itsekseni vuosien varrella paljon pidänkö vain miehistä vai onko minussa jotain, mikä haluaa ja vetää minua myös toisten naisten luo. Teinisuutelut muiden tyttökavereiden ovat vielä viatonta leikkiä. Tiedät hyvin tarinan siitä, kun vuosia sitten suutelin yökerhossa tuntematonta nuorta naista ja kiihotuin siitä sanoin kuvaamattoman paljon. Muistan edelleen miltä se tuntui, miten näin eroottisia unia tapahtumasta kauan jälkikäteenkin. Ja kuinka monta kertaa mietin, miten tilanne olisi jatkunut ellei naisen poikaystävä olisi repinyt naista kotiin mustasukkaisuuden vallassa.

Aina en ole itsellenikään myöntänyt pohdintaani. Luulen, että kun parikymppisenä kävin yhdessä vaiheessa Helsingin yöelämässä pääasiassa homobaareissa se ei johtunut halustani olla rauhassa miesten lähentelyistä vaan kiinnostuksestani naisiin. Miksi ihmeessä eksyinkin yksin SETA:n sen aikaisiin naisten iltoihin entiseen DTM:n yökerhoon. Ja siellä kuin vahingossa löysin itsesi jälleen suutelemassa naista... Silloin tutkimusmatkani tyssäsi sen aikaiseen avopuolisoon ja hänen mustasukkaisuuteensa. Annoin asian olla, mutta vain julkisesti. Mielessäni asia oli ja nuo baarireissut ovat mielessäni edelleen.

 Haluaisin kertoa sinulle rakkaani, että haluaisin tutkia kiinnostustani naisiin syvemmin. Se, että katselen kauniita naisia kadulla ja muistelen menneitä ei riitä enää. Minua on jäänyt vaivaamaan, miltä naisen kosketus tuntuisi ja miltä tuntuisi koskettaa naista. Haluaisin kokea sen vielä, vaikka me olemme jo naimisissa. Haluaisin kokea sen kahden, jonkun ihanan naisen kanssa joka osaisi opettaa minua hellästi tuossa uudessa maailmassa.

Rakkaus sinua kohtaan ei ole näistä tuntemuksista huolimatta muuttunut. Haluni sinua kohtaan on edelleen sama, en voisi luopua sinusta mieheni. En olekaan lesbo. Minusta tuntuu, että olen bi-seksuaali. En haluaisi aloittaa suhdetta naisen kanssa, vaan saada kokemuksen olla naisen kanssa, jotten kiikkustuolissa muistele menneitä mahdollisuuksia vaan koettuja nautintoja. 

 Uskon, että me yhdessä voimme tämänkin selvittää. Toivoisin, että olisit tukenani. Halusin jakaa ja vihdoin uskalsin jakaa tämänkin salaisuuteni kanssani. Laitetaan lapset hoitoon, juodaan viiniä ja jutellaan tästä rakkaani kun olet miettinyt sitä hetken. Hoidetaan yhdessä meidän rakkauttamme.

*Tämä kirje on osittain totta ja osittain fiktiota. Tein sen ollessani 2013-2014 Sexpo-säätiön seksuaalineuvoja koulutuksessa ja nyt vain päivitin kirjeen. "Kaapista ulostulo -kirje" oli kotitehtävämme, joka herätti minussa paljon ajatuksia. Se myös muutti ajatteluani ja puhuimme aiheesta paljon murun kanssa kotonakin.

Helsinki Pride -viikkoa on vietetty koko kulunut viikko, jossa seksuaali- ja sukupuoli vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja kulttuuria tuodaan esille. Rakkaus on ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille. Minä ja sinä voimme omilla teoillamme auttaa sen toteutumista. Sillä vielä vuonna 2016 voi heteropari osoittaa julkisesti rakkautta, kun taas homopari miettii uskallammeko edes suudella julkisella paikalla. Aloita itsestäsi ja opeta lapsillesi erilaisuuden olevan rikkaus. Rakkaudellista Helsinki Pride -viikon viimeistä päivää kaikille!

Kommentit (0)

Kun näin hänet, ajattelin: ”Tuo mies on niin komea, että sen on pakko olla idiootti.” Ei ollut. Sen sijaan hän tuli ja vei sydämeni jo samana iltana. Niin monien netissä sovittujen harjoitustreffien jälkeen tulivat NE yhdet treffit, jotka johtivat rakkauteen.

 

Juttelimme, tanssimme ja lähdimme illan päätteeksi baarista hänen luokseen. Ensimmäisenä hän antoi minulle villasukat, jotta minulla olisi mukava olla. Sitten sain vielä kollegehousut. Tuntui kuin olisin tullut kotiin, vaikka olin vieraan miehen yksiössä.

 

Seuraavana päivänä tuli totuuden hetki. Minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta alkaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Hän tiesi, että minulla oli 2-vuotias poika ja sanoin, että voimme vain pitää hauskaa tai alkaa tapailla ”tositarkoituksella”.

 

Menin hänen luokseen heti seuraavana päivänä uudelleen. Aivoni menivät ihan pehmeiksi siitä hormonimyrskystä, mitä ihastus aiheutti. En voinut ajatella muuta. Kävin katsomassa hänen facebook-kuvaansa ja odotin hänen seuraavaa tekstariaan. Unelmoin hänestä.

 

Kolmansien treffien päätteeksi hän tapasi poikani. Pieni ujo taapero kurkki mummon jalkojen välistä ihmetellen kuka meidän kodissa oli. Pian he leikkivät olohuoneessa junaradalla ja minä olin haljeta onnesta. Olisi tehnyt mieli hyppiä ja huutaa ilosta. En voinut uskoa, että näkemäni oli totta.

 

Asiat etenivät nopeasti.

 

Hänen yksiöönsä muutti potta ja kasa vaippoja. Minä aloin opetella vanhemmuuden jakamista. Tapasimme aina kun se onnistui, vaikka asuimme eri paikkakunnilla.

 

Oli hassua, miten poikani ja hän löysivät toisensa. Meidän aikuisten alkuhuuman ohi ajoi heidän alkuhuumaansa. Olin kuin kolmas pyörä välillä. Välillä olo oli melkein mustasukkainen,  mutta tajusin, miten tärkeää se oli heille. Ja minulle.

 

Tuon kuuden vuoden takaisten tapahtumien muistelu saa hymyn huulilleni. Tunteet olivat niin vahvoja, että tuntui kuin halkeaisi. Muistan, miten sekä minä että poikani itkimme eräänä sunnuntai-iltana linja-autoasemalla, kun hän lähti kotiin. Kaikki vain tuntui niin oikealta. Samaan aikaan pelotti. Oli pakko vaan antaa mennä.

 

Ja niin se meni. Hänestä tuli muruni. Syntyi pikkusisko. Menimme naimisiin. Muru adoptoi perheen sisäisellä adoptiolla poikani. Syntyi toinen pikkusisko. Olemme hioneet toisiamme ja opetellet yhdessä oloa. Toki on riidelty, itketty ja pyydetty anteeksikin. Mutta rakkaus on pysynyt vahvana. Me olemme päättäneet olla yhdessä. Me haluamme nähdä myös sen kun rypistymme yhdessä.

 

Millainen on teidän rakkaustarinanne? Rakkauden etsiminen netistä on kuin lottoamista, mutta päävoiton saaminen on mahdollista.

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

 

Kommentit (6)

Ei ensisilmäyksellä

Löysin rakkaan nykyisen puolisoni netistä. Olin itse lyöty ja nuijittu maahan edellisen eron jälkeen. En kelpaisi tällaisena kuin olen, kenellekään. Ja en sitten ihastunutkaan ensisilmäyksellä. Mutta ensisuudelmalla sillä tapasimme jos viikon päästä ensimmäisestä sananvaihdostamme ja keskusteluyhteytemme on vain niin maagisen hyvä. En vaihtaisi häntä mihinkään ja välimme ovat uskomattomat. Hän on tutustuttanut minua omiin harrastuksiini ja pidän niistä ja olen miettinyt niitä aiemminkin mahdollisuuksina ja myös minä tutustuttanut häntä omiin harrastuksiini ja myös hän on pitänyt niistä.

Puhu muru

Kiitos "ei ensisilmäyksellä" tarinastasi. Vaikka sinulla on ollut ikäviä kokemuksia takana olet rohkeasti uskaltanut rakastaa.

Mainitsemasi harrastukset voivat tosiaan olla kuin suhteen liima. Ihana kuulla, että keskusteluyhteytenne on maagisen hyvä. Vaalikaa sitä ja hoitakaa rakkauttanne tulevaisuudessakin. ❤️❤️❤️

jannamaria87

Mulla oli joskus nuorempana tavoite että viimeistään 25-vuotiaana pitäisi olla perhe perustettua. Sitten kun 23-vuotiaana sitä elämäni miestä ei ollut löytynyt, päätin että nyt riittää odottelu ja haaveilu, hain ulkomaille opiskelijavaihtoon. Sain 3 kuukaudeksi työharjoittelupaikan keski-Euroopasta ja osittain harkitsin sinne jäämistä pidemmäksikin aikaa. Ennen vaihtoon lähtöä oli edessä vielä työharjoittelu Suomessa ja kesäkuukaudet töiden merkeissä. Työharjoittelun toisena päivänä nykyinen aviomieheni palasi sairaslomalta töihin, kaksi viikkoa töiden ohessa tutkiskeltiin toisiamme ja "haisteltiin", sitten tuli mieheltä facebookissa kaveripyyntö ja siitä kolmen viikon päästä asuttiin yhdessä. Ehdittiin tuntea toisemme 4 kuukautta ennen kuin minä lensin kolmeksi kuukaudeksi Eurooppaan. Skype oli kovassa käytössä tuon ajan ja kun paluupäivä viimein koitti, mies haki kentältä ja kosi kun päästiin kotiin. Muutaman kuukauden päästä tulee yhteistä elämää täyteen 6 vuotta ja sylissä tuhisee 7 kuukauden ikäinen tyttäremme. Oli ikimuistoinen työharjoittelu 😁.

Puhu muru

Teidän tarina on niin suloinen jannamaria87! Sehän voisi olla melkein jonkun leffan käsikirjoituksesta.

Tuo kuullostaa niin tutulta, että kun antaa olla niin palaset loksahtaa kohdilleen. Tekin etenitte rohkeasti suhteessa uskoen rakkauteen. Hassua kun mekin ollaan oltu kans 6v yhdessä ja tuo meidän nuorimmainen on huomenna 9kk. 😀

Jatkakaa samaan malliin. Ja onnea vuosipäivän ja vauvanne johdosta. 😍 ❤️❤️❤️

Yksiltä ikuisuuteen

Olin ollut kolme vuotta sinkkuna ja keskellä todella riipivää elämäntilannetta. En halunnut kuolla, mutta tuntui ettei syytä elämäänkään enää ole. Alkoholi maistui ja menojalka vipatti liikaa, kunnes tuli se kaiken pysäyttävät tindertreffit. Nämä "yhdet" päättyivät jatkoille ja mikä herrasmies kyseessä olikaan! Seuraavana päivänä olin valmis "katoamaan" tapani mukaan, mutta mies kovasti kyseli tulisinko kuitenkin viettämään toisenkin illan heidän kanssaan. Tunti meni kotona vaatteiden vaihtoon ja taksilla takaisin. Muutaman viikon jälkeen alkoi miehen tavaroita löytyä nurkista ja koirani olivatkin meidän koirat. Näistä treffeistä on nyt 2 vuotta, 2kk vanha poika sylissä ja ensi kesänä sanomme toisillemme tahdon. Yksi viikonloppu antoi todellakin syyn elää. ❤

Puhu muru

Voi, että miten ihana rakkaustarina. <3 Kiitos tästä kommentista. Teidän kohtaaminen oli melkein kuin leffakohtaus! Ja on upeaa, että uskalsit heittäytyä rakkauteen. Rakkaudessa on kyllä jotain niin ihmeellistä, kun se voi melkein kuin hiipiä elämään. Ja mikä voima siinä onkaan. Niin kuin itsekin sanoit: "Yksi viikonloppu antoi todellakin syyn elää."

Onnea ihan valtavasti teille vauvanne johdosta. Teistä on tullut perhe. Nyt vain vaalikaa rakkauttanne, koska se on lapselle paras koti. Ja rakkaudesta saa voimaa väsyneenäkin. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat