Kirjoitukset avainsanalla kahdenkeskinen aika

Usein sitä ajattelee, että olisi niin helppoa hoitaa parisuhdetta, kun olisi enemmän aikaa. Ja se on aivan totta. Voisi syödä yhdessä rauhassa päivällistä jutellen murun kanssa. Tai lähteä lenkille ihan kaksin ja hikoilla yhdessä. Villeimmissä fantasioissa olisimme yhdessä kuuman Kreikan auringon alla koko viikon, nauttien vain toisistamme ja hyvästä ruuasta.

Lapsiperheen elämässä aika on kuitenkin kortilla. On työt, lapset ja valtava määrä kotihommia. Siihen päälle tulee kaiken maailman kissanristiäiset ja muut aikavarkaat. Väsymys on jokapäiväinen kumppani, mikä sumentaa mieltä.

Tilanne ei ole mielestäni silti mahdoton. Vaatii vähän luovuutta ja halua, suurta tahtotilaa löytää aikaa. Avuksi kannattaa valjastaa isovanhemmat, muut apukädet ja mahdollisesti myös päiväkoti. Aika pitää varastaa ovelasti yhteistuumin oman rakkaan kanssa.

Me olemme murun kanssa varastaneet aikaa rakkaudelle milloin mistäkin välistä. Päivällä, kun isommat lapset ovat koulussa ja päiväkodissa voi yrittää hoitaa rakkaudellisen lounaan. Silloin, kun vauvat ovat olleet pieniä, niin vauvan nukkuessa voi melkein kuvitella olevan kahden. Ne hetket ovat antaneet paljon iloa ja voimaa vauva-arkeen.

Nyt 1-vuotiaan kanssa olemme yrittäneet saada päiväunista hetken meille. Muru on saattanut järjestää työt niin, että pääsee käymään pikaisesti kotona. Joskus syödään rauhassa ja toisinaan nautitaan päiväseksistä. Miten ihanaa on lapsiperheellisen harrastaa seksiä päivällä. Se on aivan eri kuin myöhään illalla, kun viimein lapset nukkuu ja on vähän saanut levähtää. Suosittelen.

Meillä isovanhemmat ymmärtävät rakkaudenhoidon päälle, mutta toisinaan aikaa voi varastaa esimerkiksi pyytämällä siivousapua. Kun isovanhemmat vievät lapset puistoon, voi siivota yhdessä. Samalla ehtii myös nauttia yhteisestä ajasta. Voi jutella rauhassa, kuulla mitä toisella on mielen päällä tai vain olla hiljaa yhdessä. Kahden olo tekee hyvää, vaikka tekisi yhdessä kotihommiakin. Jos on oikein ripeä, niin ehtiihän siinäkin ottaa vaikka yhteissuihkun.

Toisinaan muru tulee kiireellä kotiin hieman aiemmin ja ehdimme olla yhdessä hetken ennen kuin haemme isommat kotiin. Kuinka monta kertaa olemme vain hetken jutelleet sohvalla sylikkäin, vauvan kölliessä vieressä. Näistä hetkistä yhteytemme vahvistuu. Ne muistuttavat, että olemme rakastavaisia. Sillä arjen rallissa romantiikalle ei jää aina tilaa ja se vaan täytyy hyväksyä. Nämä aikavarkaudet kuitenkin paikkaavat tilannetta.

Aikaa voi varastaa rakkaudelle myös ilman muiden apua. Jos on oikein tarkkana päivän voi rakentaa molemmille hyvin mieluisaksi. Kun molemmat vanhemmat ovat kotona, voi aamun aloittaa vuorottelulla. Toinen nukkuu ja toinen hoitaa muksuja. Sitten tarpeen mukaan toinen ottaa muksut ja toinen nukkuu tai esimerkiksi urheilee. Sitten vielä kerran vaihdetaan osia. Illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan, ollaan yhdessä. Vain me kaksi.

Eli somekanavat kiinni, kännykät pois, tv pois päältä ja ehkä kynttilöitä palamaan. Lasi viiniä, jotain pientä naposteltavaa ja yhdessä oloa. Huomaan aina uudelleen ja uudelleen, että onpa tuon ihmisen kanssa ihana vain olla. Aina ei tarvitse lähteä mihinkään kotoa. Pieniä haittapuolia pitää toki sietää. Me olemme ainakin huomanneet, että aamulla väsyttää hieman normaalia enemmän. Onneksi rakkautta on vastaavasti enemmän.

Jotkut viisaat ihmiset ovat sanoneet jo ajat sitten, että pitkä parisuhde on tahtotila. Minä olen samaa mieltä. Rakkauden aikavarkaudet ovat minusta osa tahtotilan näkymistä arjessa. Siinä vahvistuu yhteys ja intiimiys. Seksuaalisuus ja hyvä seksi vaativat erillisyyttä, mutta myös yhdessä oloa. Kun on oltu yhdessä ja juteltu, tulee usein myös hetki, että tekee mieli enemmän.

Tapoja on monia varastaa aikaa, joten käyttäkää mielikuvitusta. Mikä sopii teille ja teidän perheelle? Tehkää yhdessä perheenne kesälomasuunnitelmien rinnalle rakkaus-aikavarkaussuunnitelma. Lastenhoitoapua kannattaa varata mahdollisimman pian.

Odotuksen nostattamaan innostukseen on ihana heittäytyä. Silloin on mahtavaa sheivata, pestä tukka ja ehkä laittaa hieman meikkiä. Päälle seksikkäät alusvaatteet ja vaatteet, mitkä saa nopeasta pois. Kun tietää, että ehkä tänään saa päiväseksiä, saa kummasti vipinää päivään. Ja sen jälkeen äiti ja isi ovat yhtä hymyä.

Ihanaa kesän odotusta ja suunnitelmien teko hetkiä. <3

*Hyvät rakkaus-aika-varkaussuunnitelmat voi jakaa täällä muillekin. Teillä on varmasti  mahtavia oivalluksia.

Kommentit (0)

Lapset halaavat. Keskimmäinen on itku kurkussa ja vauva turvallisesti mummon sylissä. Vauva katselee meitä vähän ihmeissään. Isoin halaa ja menee takaisin Legojen pariin. Minulla alkaa olla jo malttamaton olo. Äkkiä heipat, ovesta ulos ja autoon. Auto käyntiin ja vilkutukset. Sitten tie on meidän. Melkein vuorokausi aikaa olla yksin ja kaksin. 

 

Tunteet heittelevät laidasta laitaan. Olen aivan innoissani, aurinko paistaa ja vapaus murun kanssa maistuu paremmalla kuin muistin. Huomaan silti pienen kaihoisan piston rinnassani kun mietin mummolaan jääneitä lapsia. Maisemat vilistävät ohitse ja puhua pulputan murulle. Huomaan, että kukaan ei puhu kilpaa kanssani. Muru toteaa, että nyt kuunnellaan sitä musaa, mitä me halutaan. Ja volume kovalle! Naurattaa.

 

Pysähdymme rituaalinomaisesti irtautumaan lapsista muutaman kymmenen kilometrin päässä mummolasta. Väsymys painaa. Siihen auttaa huoltoaseman energiajuoma. En ole juonut sitä varmaan kuin viimeksi silloin, kun oltiin ulkona ennen kuopuksen odotusta. Samalla poltamme muutaman savukkeen. Olo on samallalailla paheellinen kuin teininä. Me tiedämme tekevämme jotain tuhmaa. Se vaan parantaa fiilistä. Ennen toimimme salaa vanhemmiltamme ja nyt lapsiltamme.

 

Sanon ääneen sen, mikä on hieman tabu. Minusta on ihan mahtavaa olla vuorokausi ilman lapsia. Vaikka hetki sitten oli kaihoisa mieli. Nyt tuntuu sairaan hyvälle. Ei ole ikävä, tiedän että huomenna palaamme heidän luo. En aio soitella mummolaan, he pärjäävät kyllä. Keskityn vain itseeni ja muruun. Olen niin odottanut tätä vapauden tunnetta. Viimeksi teimme tällaisen reissulla kesällä 2014, ennen kuin kuopuksemme ilmoitti tulostaan.

 

Muru on miettinyt jo pari päivää, jos tulee jättimäinen väsymys kesken illan. Minä yleensä jaksan vaikka olisi mikä, saan jotain kummaa energiaa omasta ajasta. Siksi raivostun helposti, jos muru väsähtää. Mutta on totta, että väsymys voi tulla. Me ollaan valvottu öisin jo useampi kuukausi, arki vie omat mehunsa ja työ loput. Rakkaudenhoito ei silti saisi olla paniikkia aiheuttava ponnistus. Yritämme puhua. Minä lupaan ottaa rauhassa ja antaa murulle luvan olla väsynyt. Muru lupaa yrittää toimia niin, että väsymys säästyisi seuraavaan aamuun, kun saa nukkua. 

 

Mieli tekee töitä ja olo vapautuu pikku hiljaa. Odotan innolla hotellia ja illan bileitä. En halua olla lähelläkään lapsiperheitä vaan ihanassa aikuisten rauhassa. Haluan jo päästä suihkuun, murun viereen sängylle ja laittautumaan iltaa varten. Olen kirjaimellisesti innoissani! Jalassa on korkokengät, lempparivaatteet ja vaatehuoneesta on kaivettu esiin suosikki villakangastakki.  Illaksi laitan vielä ihanammat vaatteet ja meikkiä nassuun. Saan taas käyttää vaatekaappini aarteita, jotka eivät ole sopineet äitiyslomaan ja leikkipuistoon menoon. Saan siitäkin lisää energiaa itseeni.

 

 

Puhumme ja puhumme koko automatkan. Puhumme työasioista, lapsista, haaveista, rakkaudesta… Huomaan ajattelevani, että miten upea tyyppi vieressäni istuu autossa. Ja on muuten komea. Pakko hehkuttaa, murullekin miten ihanaa on olla kaksin taas. Hän on samaa meiltä. Pusuttelemme autossa kuin vastarakastuneet. Käsi toisen reidellä matka jatkuu kohti määrän päätä.

 

Hotellilla saamme alkajaisiksi lasit kuohuvaa ja tunnelma on kuin kuherruskuukaudella. Äkkiä hotellihuoneeseen muru! Jos ei mentäisikään mihinkään vaan oltaisi ilman rihman kiertämää, iho ihoa vasten huomiseen huoneenluovutukseen asti? Sitäkin, mutta on hyvä myös lähteä vähän rimpsalle kun siihen on mahdollisuus.

 

Ilta oli täynnä iloa, rakkautta, intohimoa, tanssia, naurua, sopivasti alkoholia, kohtaamisia mukavien ihmisien kanssa ja kunnon pizzat illan päätteeksi. Voi miten mahtavaa irrotella yhdessä! Aamulla poskissa tuntui nauraminen vaikka päähän hieman koski. Kokeilimme vanhaa kikkaa päänsäryn voittamiseksi. Se toimi hyvin. Kannattaa kokeilla. 

 

Montakohan kertaa sanoin vuorokauden aikana rakastavani murua? Tai kuinka hottis hän on? Tai kuinka kivaa minulla juuri hänen kanssaan? Murun rakkauden tunnustukset ja kauniit sanat tallennan syvälle mieleeni. Ne tuntuvat nyt hyvälle ja auttavat myös hetkinä, jolloin rakkaus ei roihua niin kuin nyt.

 

Huomaan, että kirjoitukseni täyttyy hehkutuksesta ja huutomerkeistä. Olen vielä tätä kirjoittaessanikin perustiistaina aivan innoissani. Työt sujuu sutjakammin. Tunnen itseni äitinä paljon pitkäpinnaisemmaksi ja voi miten ihanaa on ollut pitää lapsia sylissä. Kun on lapsistakin hetken erossa huomaa paremmin, mitä aarteita meillä on. Kotiin oli hyvä palata yhdessä ja seuraavana aamuna oli ihana tunnelma. Vaikka lapsia harmittaa, kun äiti ja isi menee kahdestaan se on tärkeää. Ja he oppivat siihen, että äiti ja isi tulevat aina takaisin. 

 

Miten ihanaa meillä olikaan ja miten rakastunut olo minulla on. Niin kuin kirjoitin Instagramiin: ”Väsyttää, mutta sydän hymyilee.”

 

Muistakaa hoitaa rakkauttanne lukijat. Se on kaikkein arvokkainta lapsillennekin. Hoitakaa rakkautta arjessa, mutta myös juhlassa. Pitäkää sitä hyvänä kuin rakkainta asiaa maailmassa. On tärkeää osata olla kaksin ja nauttia siitä. Rakkaudenhoitoon kannattaa panostaa, sillä ennuste on erinomainen. Vaikka huulet saattaa mennä ruvelle pusuista. <3

Kommentit (8)

Sexpon vuosikurssi 2015-16

Niin hehkuva kirjoitus, ihana!!!!Tosi tärkeää hehkuttaa myös vanhempien keskinäistä aikaa. Toisiaan rakastavat vanhemmat ovat lapsen paras turva. Joku viisas onkin sanonut, että lapset elävät vanhempien välisestä lämmöstä.

Puhu muru

Kiitos kovasti kommentistasi. En jaksa uskoa vanhoihin suomalaisiin sanontoihin, missä onni pitää kätkeä. Uskon enemmän siihen, että hyvä lisää hyvää. Ja rakkaus on ainoastaan hieno asia. Pientenkin lapsien vanhemmat voivat olla rakastuneita vuosienkin yhdessä olon jälkeen. ❤️

Fiinix

Ihana innostava teksti! Teillä on ollut huippua laatuaikaa, harvinaista herkkua ja kyllä kannatti :) Tiedän niin noi fiilikset lähtemisestä ja kotiin paluusta. Samanlaisia tunteita koen oman mieheni kanssa, vaikkei ole lapsia, niin 12 vuoden matkalla on ihanaa, kun joskus pääsee irti koiralaumasta ja saa olla kaksin ilman velvollisuuksia!

Puhu muru

Kiitos Fiinix. :) Uskon, että kotoa ja arjesta irtautuminen tekee aina hyvää. Oli sitten perheessä lapsia, koiria tai vain kaksi aikuista. Oman kumppanin näkee usein eri tavalla vieraassa ympäristössä. Ja eipähän tarvitse pohtia tiskejä tai pyykkejä. Meille pikku kuherteluloma teki kyllä tosi hyvää. Nyt vaan nautitaan tästä ja aletaan haaveilla seuraavasta pikku lomasta. Pitäkää tekin huolta rakkaudesta ja koirista. <3

Vierailija

Ihan arjen keskelläkin voi pusutella ja halia ja lasten nähden. Ei parisuhteenhoito tarvitse olla kalenteriin merkattu suoritus.

Puhu muru

Sä olet Vierailija ihan oikeassa. Arjen keskellä on tärkeää pusutella ja halia lasten nähden. Arki on kuitenkin rakkauden perusta. Eikä mikään laatuaika korjaa suhdetta, mitä ei muuten hoideta. Rakkauden eteen täytyy tehdä töitä koko ajan. Ja onhan se lapsille ihanaa nähdä vanhempien suukottelua ja halailua. Vanhempien suhde on aina malli aikuisten parisuhteesta lapsille. Mikäs sen ihanampaa kuin näkyvästi toisiaan rakastavat vanhemmat. Kiitos viisaasta kommentistasi. =)

Liinax

Mitäs sitten, jos ei ole sellaista tukiverkkoa, johon lapset voisi yöksi jättää? Olen tutustunut erinäisiin palveluihin, kuten kunnan kotipalveluun ja MLL:n lapsenvahtipalveluun, mutta sellaista ei saa jos perheen tilanne ei ole riittävän kriisiytynyt. Meillä vauva täytti juuri vuoden, joten loppuraskaus mukaan lukien alkaa olla tosi kauan kun on viimeksi oltu kahden. Vauva kiljuu yöt läpeensä, joten mies ja esikoinen nukkuu edelleen toisessa päässä taloa. Onko tällaisen ajan jälkeen muka jotain parisuhdetta olemassa? Vaikea uskoa. Mihin lapset voi jättää yöksi, jos ei ole sopivaa sukulaista tai ystävää, joka hommasta selviytyisi?

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Liinax. Olet ihan oikeassa, että on vaikea olla kahden, jos ei ole turvaverkkoa. Se varmasti turhauttaa ja harmittaa teitä. Mahdolliset muut hoitovaihtoehdot vaihtelevat kunnittain ja aina niitä ei ole paljoa tarjolla, niin kuin olet huomannut. Parisuhteenne on varmasti kovilla sillä elätte pikkulapsiperheen raskaimpia vuosia. Lisäksi vauvanne vielä valvottaa, mikä on ajanut teidät nukkumaan erillään.

Olisiko mahdollista, että yrittäisitte pienillä asioilla pitää arjessa rakkautta yllä? Väsyneenä on vaikeaa huomioida toista, mutta jos välillä tekee asioita, mikä osoittaa kumppanille, että minä vieläkin välitän sinusta. Ja rakastan sinua. ❤️

Suosittelen ottamaan asian puheeksi myös neuvolassa. Sexpo-säätiöllä on ilmainen neuvontapuhelin, minne voi soittaa ja keskustella parisuhteeseen sekä seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Toivon, ettet jää asian kanssa yksin. Rakkauden eteen kannattaa taistella. ❤️

Meillä on ruuhkavuodet. Väsyttää. On kiire. Uraa pitäisi tehdä, mutta paljon tärkeämpää on minusta silti rakkaus. Rakkaus vahvistuu kummasti myös hyvällä seksillä, mutta tämän yhtälön toteuttaminen ei aina ole itsestään selvää. Aikomuksenamme on rakentaa tästä suhde, jossa rypistytään yhdessä ja ollaan silti vielä rakastuneita.

 

No mitä me sitten teemme murun kanssa, että kipinä välillämme ei sammuisi ruuhkavuosien keskellä? Tässä kymmenen meidän suhteen rakkauden hoito-ohjetta.

 

1.Vaikka olisi kuinka väsynyt ei pidä olettaa, mitä toinen tuntee, ajattelee tai tarvitsee. Pitää kysyä ja itse osata kertoa, mitä tarvitsee. Jos tarvitsee esimerkiksi iltavapaan, se yritetään järjestää. Jos pelottaa, että lähteekö tuo toinen pettämään kun en jaksa harrastaa seksiä, niin kysy sitä. Sekin voi jo ratkaista tilanteen.

2.Toisinaan kaunein rakkaudenosoitus voi olla pyykkirumban hoitaminen. Etenkin minä saan jonkun ihmeen rauhan kun ainainen kasa pyykkiä häviää edes hetkeksi. Ehkä se antaa mielellekin mahdollisuuden vapautua?

3.Viikonloppuaamuina vuorottelemme kumpi herää lasten kanssa. On ruhtinaallista saada jäädä nukkumaan kun lapset heräävät. Nukkuminen on kuin laittaisi rahaa parisuhteen tilille. Levänneenä seksiäkin tekee mieli ihan erilailla.

4.Pyydämme anteeksi. Etenkin minä olen väsyneenä yksi Mäkä-Marja. Mikään ei ole hyvin ja tekee mieli valittaa. On hyvä itse huomata olevansa sellainen ja pyytää anteeksi. Vaikka sitten kolme kertaa päivässä.

5.Kun tulee tilaisuus niin viemme lapset hoitoon. Ja olemme kahden., silloin teemme kaikkea kivaa, mistä ätään. Ja silloin ollaan itsekkäitä! Se tekee hyvää. Voi kun odotankin seuraavaa kertaa! 

6.Rakkautta kannattaa hoitaa koko ajan vähän eikä jättää sitä lomien varaan. Hemmottele ja muista kumppaniasi. Kerro, että rakastat. Tee aamupalaa muulloinkin kuin äitien- tai isänpäivänä kumppanillesi. Osta kukkia. Anna jalkahieronta. Laita lapset nukkumaan ja anna kumppanillesi hetki tehdä ä vain. Yksi rakkaimmista aarteista on muruni kirje minulle, jonka sain polttareissa. Sen lukeminen tekee aina hyvää. 

7.Seksuaalista kipinää voi pitää yllä monin tavoin arjessakin. lä jätä seksuaalisuuttasi kumppanisi vastuulle, vaan ole itse seksin jumala tai jumalatar. Seksuaalisuus on paljon myös korvien välissä, joten käytä mielikuvitusta. Yritä jaksaa pitää itsestäsi huolta. Itse ainakin huomaan selkeän eron, jos ryhdymme sekstailemaan niin etten ole viikkoon pessyt hiuksia ja sheivannut tai jos olen ne tehnyt. Minulle on tärkeäää koen itseni haluttavaksi. Siksi teen sen eteen itse asioita. Ja kun teen niin kyllä minun tekee mielikin. Ja muru kyllä huomaa sen. Ja siitä seuraa kaikkea kivaa…

8.Tärkeää on olla kärsivällinen. Onneksi muru on hyvä tässä. Minä hötkyilen, muru muistuttaa, että tää on nyt tätä. Kyllä ME kestetään ja jaksetaan. Ja tulee vielä aikaa enemmän meille. Ei pidä hautautua ikäviin asioihin kun koti on täynnä rakkautta. Sitä ei silloin meinaa huomata. 

9.Varatkaa aikaa teille. Oppikaa sanomaan ei turhille kissanristiäisille. Karsikaa harrastuksia. On hyvä olla omia juttuja, mutta jos koko arki on vain vuoronperään lastenhoitoa parisuhteen yhteys kärsii. Itse olen luopunut nyt ainakin hetkeksi koripallosta, vaikka se on minulle hyvin rakas harrastus. Sinä päätät kenelle annat aikaasi.

10.Naurakaa. Nauraakaa kaksin vaikka youtuben stand up –esityksille. Lasten kanssa voi tehdä kaikkea hassua, mitä ei muuten kehtaisi. Me kiipeilleet lasten kiipeilytelineissä, ajaneet pikku kuorma-autoilla kisaa ja skeitanneet. Murun kutittaminen lasten kanssa tuottaa suurta nautintoa. 

 

Palaan näihin kymmeneen vinkkiin myöhemmin blogissani. Pilkon ne osiin ja kerron teille tarkemmin, miten me vaalimme suhdettamme. 

 

Mitkä ovat teidän kymmenen kohtaanne? 

Kommentit (2)

Vierailija

Olisi paljon mielekkäämpää lukea tekstiä, jossa ei olisi näin räikeitä kirjoitusvirheitä! Jätin lopun lukematta, koska osa tekstistä ei edes tarkoittanut mitään ja sai itse päätellä, että mitähän tässä sitten lukee..

Puhu muru

Kiitos tärkeästä huomiosta vierailija. On totta, että kirjoituksiini jää välillä virheitä. Syitä virheisiin on monia, mutta yritän olla tarkempi. Näen kuitenkin tärkeämpänä kirjoittamisen. Harmillista, että se häiritsi lukukokemustasi.

Olen kolmen lapsen äiti ja väsymys välillä painaa. Lisäksi minulla on lukihäiriö. Olen vuosien varrella kumonnut monta raja-aitaa. Kirjoittanut ylioppilaaksi, valmistunut ammattikorkeakoulusta ja nyt tehnyt jo pitkän matkaa erikoistumisopintoja aina seksuaaliterapeutiksi asti. Minusta tämän blogin kirjoittaminen voi olla positiivinen esimerkki siitä, että lukihäiriön omaava ihminen voi kirjoittaa siinä missä muutkin.

Ja kirjoittamalla tulen paremmaksi kirjoittajaksi. Koettakaa kestää ihanat lukijat! 😀

Perheessämme olemme opettaneet lapsille termin ”rakkauden hoito”. Siitä puhutaan esimerkiksi silloin, kun lapset menevät mummolaan ja me vanhemmat saamme aikaa kahden kesken.

Nuo hetket kaksin ovat maailman tärkeimpiä.

Saimme vihdoinkin yhteisen yön ilman lapsia joulukuussa. Meinasimme vain jäädä kotiin, mutta onneksi lähdimme ulos syömään. Se tuntui treffeiltä.

Näimme toisemme uusin silmin ja lauseet sai sanottua rauhassa loppuun. Saimme pyydettyä anteeksi kiukkuja, marinoita sekä jäkätyksiä.

On ollut myös kertoja, joina ollaan pääasiassa vain lepäilty. Tai ollaan biletetty villisti yhdessä ja aamulla naurettu päät kipeänä. Ollaan käyty teatterissa. On kertoja, jolloin ollaan oltu vain alasti kotona, iho iholla.

Kaikista näistä erilaisista ”rakkauden hoito” -kerroista on jäänyt tärkeät muistot, jotka kantavat silloin kun muuten meinaa voimat loppua parisuhteen hoidossa. Kyllä, välillä lapsiperheen arki on kuin työleiri.

Silloin on ihana muistaa hetki, kun katsoin häntä ihaillen. Kun ajattelin, että rakastan tuota komeaa miestä, hän rakastaa minua ja hän on myös lasteni isä. Vau, tuo aamu-uninen mököttävä mies on se sama, kunpa muistaisin.

Lapsille on myös hyvä puhua vanhempien kahdenkeskisen rakkauden tärkeydestä. Se ei liity seksiin vaan siihen, että vanhempien rakkaus on lasten koti.

Siksi en halua potea syyllisyyttä, kun joskus saamme lapset hoitoon ja olemme kahden.

Rakkauden hoito kunniaan. Ja suurkiitos isovanhemmille, että teette sen mahdolliseksi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat