Kirjoitukset avainsanalla lapsiluku

Lauantaina suuntasin Prahaan Seksuaaliterveyden maailmanjärjestön konferenssiin Prahaan. Työmatkalle lähtiessäni olin saanut syyllisyyden tunteen sivuun ja olo oli jännittynyt. Ilmassa oli silti erilaista haikeutta kuin vain ikävää. Se haikeus oli surua. Suru liittyi pohdintaan, loppuuko minun ja kuopuksen kaksivuotinen imetystaival tähän.

 

Itkin tällä viikolla lähes jokaisena iltana, kun imetin kuopusta hänen mennessään nukkumaan. 

 

Olen oppinut rakastamaan imetystä ja noita ihania yhteisiä läheisyyden hetkiä pitkin päivää. Yhteys, joka välillämme on imetyshetkinä, on jotain, mitä ei muuten ole. Kun kuopus katsoo silmiini, tuntuu kuin hän katsoisi sydämeeni. Annamme toinen toisillemme läheisyyttä ja rauhoitumme. Me vain olemme yhdessä.

Toki on ärsyttäviäkin imetykseen liittyviä hetkiä, kun taapero vain vaatii ja vaatii maitoa. Kovaa ja uhmakkaasti. Käyttäen kaikki keinot, jotka hän vain keksii. Kyllä yleensä pieni maitosuu voittaa. Tai jos hän puree. Auts! Tai huutelee läpi yön: ”Maitoooo!” Noita hetkiä ei tule ikävä.

 

Hyvät hetket ovat silti voittaneet. Aina. 

 

En itse ajatellut edes, että lopettaisimme vielä. Enemminkin olin ajatellut, että ainakin tämä kesä menee vielä imettäen.

 

Työreissuni tuli nopealla aikataululla ja erossaoloaikamme on niin pitkä, että voi olla, että imetys jää. Minulla on mukana rintapumppu, enkä sinänsä pelkää maidon loppumista. Tiedän, että se riittää.

 

Toisen lapsemme kanssa kävin Berliinissä kuuden päivän työmatkalla ja imetys jatkui lentokentällä kuin en olisi ikinä ollutkaan poissa. Tyttö oli silloin hieman yli 2-vuotias, niin kuin kuopus nyt.  Mutta lapset ovat erilaisia, joten en ihan uskalla luottaa tuohon aiempaan kokemukseeni.

 

Lisähaikeutta tähän tuo tällä kertaa lopullisuus. Voi olla, että en enää koskaan imetä. Lapsilukumme voi hyvin olla tässä. Ajatuskin siitä nostaa silmiini uudelleen ja uudelleen kyyneleet. Enkö oikeasti ikinä enää imetä? Nytkö jo tämä vaihe on ohi?

 

Voihan olla, että tästä seuraa helpotuksen tunne. Kun päästää irti, saa ehkä tilalle jotain, niin kuin kirjailija Tommy Hellsten sanoo. Onko se vapautta? Mitä se on?

Imetyksen yllättävä loppuminen voi olla helpompi kuin pitkä ja kivulias taistelu. Eikö?

 

Lopullisesti tähän saan vastauksen vasta, kun palaan kotiin huomenna. Voi toki olla, että imetän heti lentokentällä tai sitten huomaan, että tämä oli nyt tässä. Tirautan murun sylissä muutaman kyyneleen ja katson kuopusta ylpeänä. Me teimme sen, kaikista alun imetysvaikeuksista huolimatta. Me imetimme WHO:n suositteleman 2 vuotta!

 

Ehkä voin kaivaa hymyillen vintiltä esiin kaikki ne mekot, joita en ole voinut käyttää imetyksen takia? Ehkä, ehkä, ehkä. Katsotaan, mitä kuopus tekee. Olen aina halunnut edetä lapsentahtisesti imetyksessä ja niin teen nytkin.

 

I  <3 imetys 

 

LISÄYS:

Eipä loppunut imetys työmatkaani. Heti lentokentällä pikkuinen säntäsi syliini ja huusi: "Äidin maitoo!" Se oli kyllä suloista ja ihanaa. Sydän suli rakkaudesta. <3

 

*Oletko sinä tehnyt pidempiä reissuja ilman lasta kesken imetyksen? Miten meni? Jatkuiko imetys sen jälkeen?

*Onko sinulla jotain vinkkejä minulle tai muille äideille, ketkä pohtivat tätä samaa?

*Tietoa imetykseen liittyvistä asioista saat Imetyksen tuki ry. sivuilta. Suosittelen tutustumaan myös Laktivistiäitiin Facebookissa.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

Kommentit (13)

Vierailija

Taapero imetys tuntuu olevan äidille tärkeää ja lapselle vain tapa. Noin iso osaa jo rauhoittua ilman rintaa ja saa kyllä tarvitsemansa läheisyyden. Eihän 2-vuotiaana enää syödä tuttiakaa .

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Olen eri mieltä kanssasi imetyksestäni, mutta arvostan erilaisia näkökulmia ja perusteluja suuntaan ja toiseen. Tässä hieman perusteita taaperoimetyksen hyödyistä.

"Kyllä se on lapselle tapa, hyvä tapa, tietäähään lapsi itse mikä hänelle on parasta ravintoa, juuri hänelle valmistettua❤️  Kyllä moni lapsi osaa muutenkin rauhoittua, mutta miksi käyttää muita tapoja, kun tämä on nopein ja helpoin tapa❤️  Nimenomaan, tutti on tissin korvike, ei päinvastoin. Tutista on esim haittaa lapsen purennalle, rinnan imemisestä taas päinvastoin.😉  " 

-Eräs äiti taaperoimettäjien ryhmästä-

Suosittelen myös tutustumaan faktatietoihin taaperoimetyksen hyödyistä lapsille, ennen kuin alat syyllistämään äitiä. WHO:n suositus on, että imetys jatkuu 2-vuoteen saakka.  Ja onhan se ihana asia, että imetys on äidillekin tärkeää. <3

Olen itsekin kirjoittanut aiemmin blogipostauksen taaperoimetyksestä: "Olen ylpeä taaperoimettäjä - ole sinäkin". Siihenkin voit tutustua ja pohtia asiaa laajemmin. 

Vierailija

Maailman helpoin tapa kesyttää taaperon uhma on vilauttaa tissiä :D Harmi, kun tämän kehtaa tehdä vain kotioloissa. Toivottavasti tehdän imetystaival ei lopu tähän. T. Taaperoimettäjä

Vierailija

WHO suosittelee taaperoimetystä siksi että suurimmassa osassa maailmaa puhdas ja terveellinen ruoka on harvinaisuus ja ilman inetystä lapsen ravinnon saanti vaikeutuisi.

Ei lapsi tarvitse enää sitä maitoa noin vanhana, mutta äiti haluaa jatkaa itsenaä vuoksi. Hyvin erikoista minusta.

Vierailija

tosi ällöttävää imettää noin isoa lasta..! ymmärrän vielä vauvvan kun se ei tarvitse eikä halua muuta mutta että vielä sellanen omin jaloin temmeltävä ISO lapsi! imetä samantien vaa aikuis iälle asti, ihan varmasti toimii edelleen hyvänä rauhotus muotona siellä teini uhmissakin! XD YÖK! järkevä äiti osaa päästää siitä imetyksestä irti oikeaan aikaan kun ei se taapero enää TARVITSE sitä tissiä!

Vierailija

Ihana kirjoitus <3 Luonnollisesti asiaa kokemattomat eivät voi ymmärtää, miten tärkeää imetys voi olla vielä taaperollekin. Meillä ei nukuttaisi ja rauhoituttaisi ollenkaan ilman rintaa - en ikinä olisi raskausaikana voinut kuvitella, miten paljon suuremmasta asiasta kuin ruokkimisesta onkaan kyse... :) (Vaikka yhä edelleen nyt 2-vuotiaana veikkaisin, että äidinmaito on n. 20% ruoastakavaliosta, joten se on yhä merkittävä ravinnon- ja tietysti mm. immuniteetin lähde.)

On kamalaa huomata, miten kauas olemme kulttuurina ajautuneet biologisesta normaalista, kun taaperoimetys aiheuttaa niin suurta ihmetystä... ja ilmeisesti imetys on hyvä juttu vain silloin, jos äiti kärsii siitä ja vain uhrautuu lapsensa vuoksi? :-) Yllättävän sitovaa ja toisinaan äärettömän kuluttavaahan imetys on, mutta aivan upea kokemus myös, jota en vaihtaisi mihinkään :)

Tsemppiä sinulle ja kiitos ihanasta blogista <3

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja palautteesta Vierailija. Taaperoimetys on tosiaan ihan oma juttunsa. Kaikkien ei sitä tarvitse ymmärtää, mutta olisi tärkeää että jokaisen valintaa kunnioitetaan. Tieto auttaa usein ihmistä ymmärtämään asioita laajemmin.

 Äiti ja lapsi valitkoon heille sopivan hetken imettää ja joskus sitten lopettaa imetys. Imetys on kaunis ja hieno asia. <3

Heidi A

Onpas surullista luettavaa nuo imetysvastaiset kommentit. Olen myös miettinyt, mitä ihmiset ajattelevat kommentoidessaan taaperon julki-imetystä kovaan ääneen... 2-vuotias ymmärtää jo puhetta ja kuulee sen "NOIN ISO JA TISSILLÄ"-kommentin.

Voin luetella montakin asiaa, joita lapsi ei ravitsemuksellisesti kaksivuotiaana tarvitse, mutta yleisesti ottaen hänelle niitä silti tarjotaan. Yleensä ne ovat riskitekijä terveydelle, hampaille.. en ymmärrä miksi imetys nähdään pahana asiana kun sen hyödyt ovat niin valtaisat. Onko tässä oikeasti kyse kateudesta, tietämättömyydestä, omasta imetyspettymyksestä?

Oli miten oli, imetys on jokaisen oma asia. Lapsen luonnollinen vieroittautumisikä on 2-7 vuotta ja 7 ikävuoteen mennessä varsinainen imuote on yleensä myöskin kadonnut. Tämäkin fyysisen kehityksen askel tukee imetyksen luonnollisuutta lapsentahtiseen vieroitukseen asti.

Oma kuopukseni on 8 kk ja toivon että pääsemme ainakin kaksivuotispäivään asti imetystaipaleellamme. :)

Puhu muru

Kiitos viisaasta kommentistasi Heidi A ja tiedonannosta. Taaperoimetykseen liittyy varmasti monella tiedon puutetta ja koko asiaan mennään tunteella mukaan. Järjellä ajatellen jokainen osaa ottaa asioista selvää, nojata faktatietoon ja antaen rauha äidille sekä lapselle. Imetys ei kuulu muille. 

Itse imetän silloin, kun lapsi sitä kaipaa. Kuten päiväkodin pihalla, Kampin ostoskeskuksessa, kirjastossa tai keskellä Aleksanterinkatua Sambakarnevaalien vilskeessä. Rohkeutta sinulle imettää teille sopivalla rytmillä. <3

Toivon sinulle onnea imetystaipaleelle jatkossakin. Vertaistuki auttaa ja muilta saa hyviä vinkkejä. Facebookin Taaperoimettäjät, Laktivisti äiti ja Imetyksen tuki ry. ovat ihan huippuja. Ja toki täällä minun blogissakin aina välillä imetysjuttuja. =) 

Vierailija

Mä tein taaperoa imettäessäni pari viikonloppureissua ja tais olla joku kerta niinkin päin että lapsi oli pari yötä mummolassa ja imetys jatkui kotiin tultua ihan niinkuin ennenkin. Meillä 2-vuotias kävi 1-2 kertaa päivässä rinnalla, vähän isompana enää parin päivän välein.

Ja piti mun olla muutama päivä poissa kotoa kun synnytin kuopuksen - sairaalasta vauvan kanssa kotiuduttuamme isompi lapsi (jota siis imetin läpi raskauden) kävi vielä pari kertaa rinnalla, pikkuveljeään suloisesti kädestä pitäen, mutta lopetti omasta halustaan niihin aikoihin. Meni hienosti ja lapsi sai itse päättää kuinka kauan se sitä maitoa tarvitsi. Lapsi on itse nyt jo iso, ja voi että miten lämpimät muistot sille pitkästä imetyksestä jäi! <3

Puhu muru

Voi. <3 Tuli kyyneleet silmiin, kun luin imetystarinastanne. Tuossa on se jokin - kaiken sen ravitsemuksen ja muun lisäksi. Se yhteys ja kaunis muisto äidin sekä lapsen välillä. <3 

On kamalan surullista, että kauniista asiasta tehdään rumaa ja ällöttävää. Pitäisi muistaa aina kunnioittaa äidin ja lapsen valintaa. Ja tämä sinun esimerkkisi on kaunis tarina siitä, miten imetyksen lopetus on yksilöllistä ja parhaimmillaan se tapahtuu lapsen ehdoilla. <3

Nyt tuli paljon sydämiä!!! <3

Vierailija

Tämä oli muuten herttainen kirjoitus, mutta lopun "Me teimme sen" -hehkutus voi tuntua syyllistävältä äidistä, joka ei esim. onnistunut selättämään alkuvaikeuksia ja se tyssäsi alkuunsa.

Luin näitä kirjoituksia äsken bussissa tuoreimmasta lähtien ja tämä sai kyyneleet silmiin. 48-vuotiaana lapsettomana naisena tuntuu, että olen jäänyt paljosta paitsi. Ehkäpä elämä vielä tuo eteen rakkauden, jotta ei tarvitsisi tuntea itseään niin monella tapaa osattomaksi.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Ja kiitos palautteesta. En ajatellut postausta kirjoittaessani, että voisin loukata esim imetyspettymyksen kokenutta äitiä. Mutta olet aivan oikeassa, tekstini saattaa loukata vaikka en sitä mitenkään haluaisi tehdä.

Tähän imetyspostaukseen liittyi ennen kaikkea paljon tunnetta ja omaa elämää. Se oli meinaa karvas pettymys, että jouduin alkaa antamaan kuopukselle korviketta 3 kk iässä imetyksen ohella. Tuntui melkein, että se mitätöi kaksi edellistä imetystä taivaltani. Siksi tässä on läsnä ylpeys - sanan positiivisessa merkityksessä. Ja minusta äitinä saa olla omista onnistumisista ylpeä. <3

Jokaisen meidän elämässä on monenlaisia käänteitä. Jos esimerkiksi meidän kahden polkuja katselisi rinnakkain näkisi ihan eri maailmat. Silti niistä löytyisi ihania ja surullisia hetkiä, monenlaisia tunteita. En tiedä miltä tuntuu olla lapseton nainen 48-vuotiaana, mutta uskon että se aiheuttaa haikeutta. Onneksi rakkauden voi löytää minkä ikäisenä vain ja samalla löytää maailmasta ihan uusia värejä. <3 <3 <3

Jos haluat kertoa minulle tarinasi, kuulisin sen mielelläni. Se voisi olla tärkeä kirjoitus perheellisille ihmisille, jotta he ymmärtäisivät hitusen verran paremmin lapsetonta. Jos innostuit asiasta, voit laittaa minulle meiliä puhumuru@gmail.com 

Useamman lapsen äitinä sitä käy läpi mielessään tutun ajatuksen kulun. Haluanko todella vauvaa? Mitä se tekee parisuhteellemme? Jos se saa nyt alkunsa, se syntyy alkusyksystä. Ihanaa. Häh?! Mitä tämä tekee urahaaveilleni? Miten taloutemme kestää tämän?

 

”Synnyttäneet äidit tekevät puolet puolet aborteista- moni unohtaa ehkäisyn”, oli Helsingin Sanomien otsikko viime vuonna. Artikkelin mukaan useimmiten syy on juuri sama kuin meillä, eli ehkäisy on unohtunut. Syinä siihen ovat väsymys, laiskuus tai välinpitämättömyys. Toki on muitakin syitä, kuten elämäntilanteen muuttuminen. Meillä väsymys aiheutti pahan laskuvirheen.

 

On muitakin vaihtoehtoja kuin jäädä odottamaan, alkaako kuukautiset vai ei. Silloin pitää toimia nopeasti.

 

Apteekista saa haettua ilman reseptiä jälkiehkäisypillerin, jonka teho on parhaimmillaan ensimmäisen 12 tunnin aikana. Sen voi ottaa kuitenkin kolmen vuorokauden sisällä. Minulta meni jo se täyteen. Mietin liian kauan. On olemassa myös toinen jälkiehkäisypilleri, jonka voi ottaa 5 vuorokautta ehkäisyn pettämisen jälkeen. Sitten en saisi imettää viikkoon. Minä haluan imettää vielä kuopusta. Joten sekään ei ollut meille vaihtoehto.

 

Abortti on viimeinen vaihtoehto. Sitä en halua käyttää, ellei siihen ole jotain hyvin painavaa syytä. Tämä ei ole sitä. Ajatuskin saa itkemään. Suomessa aborttien syy on HS:n artikkelin mukaan lähes aina sosiaalinen syy.

 

Oli pakko soittaa taas luottogynekologilleni Leena Väisälälle. Mitä voin tehdä? Leenalta löytyi vaihtoehto, jota en ollut kuullutkaan. Kukaan ei ollut koskaan esimerkiksi neuvolassa maininnut! Kuparikierukan asennus käy jälkiehkäisystä 5 vuorokautta ehkäisyn pettämisen jälkeen. Sitä paitsi se on kaikkein tehokkain jälkiehkäisy menetelmä. Se on mainittuna uudessa Käypä hoito -suosituksessakin

 

Hurraa!!!

 

Toki voisin vain odottaa. Tulisiko plussa vai nega raskaustestistä, odottavan aika on piiiitkä. Kuukautisten alkuun tuntuu olevan ikuisuus, jos on tällainen tilanne. Stressitasot nousisivat päivä päivältä. Raskaustestiin sisältyy myös toinen ongelma. En ole ikinä ymmärtänyt, mikä saa sen aikaiseksi raskaustestiä tehdessä, että jokin sisimmässäni toivoo aina plussaa…

 

Olemme murun kanssa puhuneet tästä joka ilta. Järki vastaan tunteet, onneksi olemme murun kanssa sentään samalla puolella. Tilanne on silti ihan kamala. Onko tällaisessa tilanteessa oikeaa ratkaisua? Ehkä joku puuttuu vielä ruokapyödästä? Olen pohtinut lapsilukua täällä blogissakin viime keväänä Lapsilukutäynnä(kö) postauksessa. Vaikea aihe.

 

Ja tiedän kyllä, että tämä tilanne on oma syymme. Ehkäisyasiaa on mietitty meillä imetyksen kannalta. En ole halunnut vielä kemiallista ehkäisyä ja nyt meille sattui väsymyksessä laskennallinen moka. Tiedän jo valmiiksi, että tulen helposti raskaaksi. 

 

Tulimme siihen tulokseen, ettei ole oikea aika saada neljättä lasta. Varasin heti gynekologini Leena Väisälän ensimmäisen vapaan ajan ja otin kuparikierukan. Olo oli sen jälkeen helpottunut. Kierukka on ollut nyt kaksi päivää eikä minulla ole mitään ikäviä tuntemuksia. Jännittää nähdä, sopiiko kuparikierukka minulle. Vai vuodanko kohta verta kolme viikkoa kuukaudesta, niin kuin kauhutarinoissa kerrotaan.

 

Päätös tuntui juuri nyt oikealta. Tämä ei kuitenkaan vielä ole lopullista, mutta saamme aikaa miettiä. Haluaisin kokea vielä oikean pakahduttavan vauvakuumeen. Sellaisen, mikä todella jyrää järjen. Ehkä sitten voisi toivoa vauvaa…. Tai sitten huomaamme, että näin on hyvä.

 

Ehkäisyasia on aina jokaisen parin henkilökohtainen asia, mutta sitä ei kannata jättää puolitiehen. Epävarma ehkäisy voi ikävimmillään aiheuttaa turhaa haluttomuutta, jos nautinnon pilaa pelko mahdollisesta raskaudesta. 

 

Pimeät talvi-illat ovat hyvä hetki käpertyä illalla lasten mentyä nukkumaan oman rakkaan kainaloon. Ihania hetkiä vällyjen väliin kaikille – ilman turhaa huolta. <3

 

*Onko sinun ollut helppo valita oikea ehkäisymenetelmä raskauden jälkeen?  Saitko riittävästi tietoa ehkäisyasioista neuvolasta? Minkä valitsit? Oletko ollut tyytyväinen? Nyt hyvät vinkit ja kokemukset kehiin. =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

Kommentit (32)

Fifty-fifty

Miksi otsikoitu "...äidin ehkäisy..."?
Eikös noi ehkäisyasiat ole parisuhteessa aina ihan yhtä paljon molempien? Niinku ne mahdolluset lapsetkin?

Muuten oikein hyvä teksti, mut tuollainen epätasa-arvoinen otsikko sai ärsyynnyksen esiin.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Fifty-fifty. :) Olet aivan oikeassa. Jaamme saman mielipiteen, että ehkäisy on molempien asia. Syy otsikkoon on tilanpuute. Otsikon pitäisi olla aina lyhyt ja ytimekäs. Nyt se oli valmiiksi jo pitkä. Mutta olisin halunnut otsikoksi "Kun pikkulapsiperheessä ehkäisy pettää-..."

Vierailija

"Kun ehkäisy pettää" olisi riittänyt😊 No saivartelua, mutta hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta.

Kierukka

Itsellä ollut kuparikierukka nyt päälle vuoden,otin sen muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen.Aluksi mietti että voiko tää oikeesti ehkäistä ja tavallaan pelottikin.Mutta ainakin itsellä on toiminut oikeen hyvin,ei oo ainakaan yllätysraskauksia tullut,ja kaikki pelottelut runsaista vuodoista,pitkäkestoisista kuukautisista yms.ei ainakaan ole mulla pätenyt :D tyytyväisempi tähän vaihtoehtoon kuin pillereihin!! :)

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Kierukka. Ja ihan mahtavaa, kuulla että kuparikierukka on sopinut sinulle. Itsekin olen kuparikierukkaa pohtinut jo pidempään. Kaikki pelottelut ovat varmaan tehneet tehtävänsä, että ennakkoluuloni ovat olleet isot. Täytyy toivoa, että kuparikierukka käy myös minulle. Ainakin nyt keho tuntuu hyvälle. Lupaan laittaa postauksen jossain vaiheessa, miten tämä on toiminut. Tule säkin sitten kommentoimaan ja kertomaan uudelleen kokemuksesi.  =)

Vierailija

Meille on nyt tulossa neljäs lapsi kuparikierukasta huolimatta. Tein päätöksen tehtyäni plussatestin että saa tulla. Mies oli erimieltä ja häntä pelotti enemmän tuleva etenkin taloudellisesti. Meille tulee jatkossa joku muu ehkäisy..varmaankin mieheni käy vasektomiassa.

Puhu muru

Kiitos tarinasi jakamisesta. Hui. Ainahan se on tosiaan mahdollista, että kuparikierukkakin pettää. Se riski täytyy nyt sitten vaan ottaa... On tämä kuitenkin meille nyt paras vaihtoehto. Mulle ei hormonikierukka sopinut ja otin sen pois ennen toista lastamme vuoden käytön jälkeen.

 Ymmärrän hyvin, että tuleva voi pelottaa miestäsi. Jo kolmen kanssa rahaa kuluu. Ymmärrän myös sinua. Pitäisin itsekin lapsen, jos olisin raskaana. Voimia teille ja yritä nauttia raskaudesta. Ihanaa siitä tulee vaikka varmasti myös välillä rankkaa. <3

Hellu

Tärkeästä aiheesta kirjoitat jälleen!

Oletko kuullut FemCap cervixpessaarista?

Itse muutama vuosi sitten halusin pois hormooniehkäisystä ärsyttävien ja elämänlaatua heikentävien sivuvaikutuksien vuoksi. Kuparikierrukka ei mairitellut vaihtoehtona muutenkin runsaiden kuukautisvuotojen vuoksi. Lisäksi vakituisessa parisuhteessa elävänä toivoo myös seksiä ilman kortsua, varsinkin kun lateksiallergisena joutuu pulittamaan kortsuista huimasti lateksisia enemmän.

Aloin miettimään pessaaria vaihtoehtona, mutta sen hankkiminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Nimittäin nykyään harva gyne osaa enää mitata cervixin koon ja suositella sopivaa kokoa. Toinen ongelma on, ettei Suomessa enää valmisteta ja myydä pessaareja tai ainakin kovin hankalaksi tiedon etsiminen tehty...

Nettisurffailun seurauksena löysin cervixpessaarin, jota siis on muutama kokovaihtoehto ja valinnassa otettava huomioon, onko synnyttänyt. Ei tarvitse käydä gynellä siis mittauksissa. Valmistajia taitaa löytyä muutama eri vaihtoehto. Hintakaan ei tunnu kukkarossa liian pahalta. Tämäkin härveli tosin on tilattava ulkomailta, koska Suomen nettikaupoista ei tietenkään tuotetta löydy. Lisäksi ehkäisytehon takaamiseksi pitää käyttää spermisidiä. Laitteen asennuksen vuoksi se ei siis ole paras vaihtoehto, jos ei tiedä yhtään etukäteen milloin on lemmentuokion hetki tulossa.

Itse näin kuitenkin tuotteessa enemmän plussia kuin miinuksia eikä ole jälkikäteen kaduttanut härveliin investoiminen. Kuppi pitää uusia parin vuoden välein ja puhtaana sen saa pidettyä perus pesulla ja käyttämällä kiehautetussa vedessä. Kupin käytössä täytyy olla oman emättimen anatomia tuttu, jotta sen saa hyvin paikoilleen. Käytön myötä löytää parhaimmat asennot laittaa vempain paikoilleen ja ottaa pois. Rajumman seksin takia kannattaa myös muistaa, että on laittanutun kupin kunnolla kiinni cervixiin, että pysyy paikoillaan myös tällöin.

Vaikka kupin laitto paikoilleen tuo omat haasteensa, voi sen laittaa jo hyvissä ajoin aikaisemmin päivällä. Pitää muistaa vain lisätä emättimeen spermisidiä ja myöhemmin tietysti poistaa kuppi. Poiston ajankohtaan on varoaikana kuusituntia, että spermisidi on vaikuttanut siittiöihin heikentävästi. Itse koen FemCapin käytön yhtä helpoksi kuin kuukupin. Puoliso ei ole kokenut kupin haittaavan tai tuntuvan seksin aikana, enkä myöskään itse tunne kuppia, kun se on oikein paikoillaan. Hätävarana on sitten kortsut, kun ei ole aikaa isommalle säädölle :D Tämä ei tietenkään ole se varmin ehkäisyvaihtoehtoja, mutta oikein käytettynä toimii hyvin ja ehkä soveltuu niille pareille ehkäisyvaihtoehdoksi, jotka pystyvät elämään sen vaihtoehdon kanssa, että raskauden mahdollisuus ei ole täysin poissuljettu. Tosin eipä se koskaan ole minkään vaihtoehdon kohdalla, kun inhimillisyys aiheuttaa vääjäämättä unohtelua ja sterilisaation jälkeenkin on tapahtunut raskautumisia.

Halusin kertoa tästä vaihtoehdosta, koska itse olisin toivonut saavani "ehkiskupista" tietoa, kun etsin hormoonittomia ehkäisyvaihtoehtoja. Ehkäisyneuvoloissa pessaareista ei vaihtoehtona puhuta tai en ole ainakaan itse saanut tietoa ja kysyessäni asia on tyrmätty, kun eivät ole niin luotettavia ehkäisyvaihtoehtoja, vaikka jokaisenhan pitäisi itse päättää ja arvioida, mikä vaihtoehto sopii omaan seksielämään parhaiten.

Puhu muru

Kiitos Hellu kommentistasi ja suosituksesta. =) Täytyy ehdottomasti käydä tutkimassa tuo FemCap cervixpessaari. En ole siitä kuullutkaan. Itse mietin kuparikierukkaa jo heti kuopuksen synnytyksen jälkeen, mutta jotenkin se on pelottanut. Siitä on kuullut niin paljon kaikkea ikävää. Ja tuo vuotojen lisääntyminen... Mutta kokeilen nyt avoimin mielin.

Ihan positiivista, että vaihtoehtoja on kuitenkin kortsulle. En minäkään ole pessaarista kuullut kuin joskus ajat sitten ja se on ollut enemmän osastoa "historia". Ikävää, että sinut on jätetty noin yksin asian kanssa ehkäisyneuvolassa.  Hormoonittomassa ehkäisy vaihtoehdossa aion kuitenkin pysyä loppuelämäni, koska se sopii minun kehooni parhaiten. 

Lalli

Minulle kävi niin kaksi vuotta sitten, että kotikaupunkini ei suostunut asentamaan kuparikierukkaa jälkiehkäisynä. Olin sitä ihan tosissani hankkimassa, kun olin löytänyt tiedon käypä hoito -sivuilta ja hormonaalisia jälkiehkäisyjä en halunnut (ja se ensimmäisen ei olisi minulle kuulemma käynytkään ylipainon takia). No nyt on sitten 2-v tytär... Ja kuparikierukka edelleen asentamatta. Ovulaatiokalenteri-appsin ja oman kehon tuntemuksen perusteella mennään, jos olis kortsupäivä, niin sit jotain muuta.
Jostain syystä kuparikierukan asentaminen kuitenkin pelottaa...

Puhu muru

Onpa kurjaa tuommoinen toiminta kotikaupungin puolelta. Vauvan tulo oli varmaan aikamoinen yllätys. Kannattaa vaan yrittää selvittää tuota kuparikierukka asiaa. Minusta ainakin tuntui, että keskustelu gynekologin kanssa auttoi. Ja toisaalta ajatus siitä, että jos tämä ei sovi niin otetaan se sitten pois. Pystyisitkö mennä puhumaan jonkun kanssa esim neuvolassa ehkäisyasioista?

Tsemppiä sinulle. Toivottavasti löydät sinulle sopivan menetelmän. =)

Vierailija

Ompas ajatuksia herättävä kirjoitus! :)
Meillä on tällä hetkellä tilanne, että esikoinen täyttää tässä kuussa 2v ja nuorimmainen on 3kk ja sunnuntaina tein plussaa näyttävän raskaustestin. Ehkäsyä olemme käyttäneet mutta kerran kävi sen kanssa vahinko ja tässä lopputulos. Olen täällä itkenyt silmät päästäni ja miettinyt asiaa kymmeneltä eri kantilta. Olemme nyt päätyneet kuitenkin keskeytykseen, koska oma jaksaminen on jo nyt kortilla huonosti nukkuvan esikoisen ia pienen vauvan kanssa. Kuparikierukkaa olen miettinyt jatko ehkäisyksi

Puhu muru

Kiitos palautteestasi. <3 Onpa teillä vaikea tilanne. On kuitenkin tärkeää miettiä omaa jaksamista vaikka joutuisi tekemään ikävän valinnan. Me olemme ihmisiä ja teemme virheitä. Voimia sinulle ja kumppanillesi.

kuparikierukka

Kuparikierukka ollut reilu 3v. Alussa (nykyisin ex) mies tunsi langat, mutta nekin meni panemalla "piiloon" ja lääkäri voi lyhentää niitä. Kohtu kipuilee välillä, mutta sen kyllä kestää. Ja menkat, ei ne nyt niin runsaat ole. 2päivää tiputtelee, 1-2 päivää vuotaa runsaasti ja 2 päivää tiputtelee. Kaikki kauhut joista kerrottiin, on pelkkää kauhua ja huonoa tuuria. Oon miettinyt pois ottoa, mutta sinkkuna tää on helpoin ehkäsy.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi kuparikierukka. Mielenkiintoista kuulla käyttäjä kokemuksia. Yleensä noista huonoista puolista ja kauhuista kuulee aina enemmän. Täytyy toivoa, että mullekin kävisi tuuri ja tuo sopisi. =)

Vierailija

Hmm.. Ristiriitaiset tunteet kyllä tätä lukiessa, itsellä kun raskaaksi tuleminen ei onnistu ilman rankkoja lapsettomuushoitoja. Tasan ei käy onnen lahjat!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. En tiedä miltä sinusta tuntuu, mutta onhan tämä epäreilua. Toivottavasti en aiheuttanut turhaa pahaa mieltä. On onni tulla helposti raskaaksi, mutta siinä on omat ongelmat. Toivon, että kuparikierukan kanssa saisi taas elää ilman turhaa stressiä. 

Vierailija

Mulla on kuparikierukka toiminut hyvin. Viimeisen lapsen jälkeen laitettiin aluksi hormonikierukka, mutta se ei sopinut, joten vaihdettiin kuparikierukkaan. Pelkäsin myös runsaita kuukautisia, mutta ei onneksi ole tavallista runsaammat. Suosittelen lämpimästi. Kohta pitää jo oma kierukka käydä uusimassa.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Kuulostaa hyvältä! Minullekaan ei sopinut horminikierukka. Tuli kamala akne ja kovia vatsakipuja. Ihan kuin keho olisi vielä vuoden jälkeen vain hylkinyt sitä. Todella toivon, että kuparikierukka sopisi minulle! Nämä positiiviset kokemukset aina lisää toivoa. =)

Vierailija

Meille kävi niin kuparikierukan kanssa että se petti,sitä ei edes löytynyt mistään kun ultrattiin,todennäköisesti tullut pihalle kun oli ihan jäätävän runsaat kuukautiset. Kovasti tuskailtiin mitä tehtäisiin mutta valitettavasti oikea ratkaisu meille oli keskeytys. Nyt on käytössä hormoonikierukka ja toivottavasti se pysyy paikoillaan.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Tämä on taas tätä osastoa "kauhutarinat". Mutta noinhan se on, ettei kuparikierukka kaikille sovi ja voi tulla ikäviäkin yllätyksiä. Kurjaa, että jouduit tuon vaikean valinnan eteen. Toivottavasti horminikierukka toimii sinulla ja minulla kuparikierukka. =)

Vierailija

Itse miettinyt myös tuota kuparikierukkaa. Neuvola tarjoaa vain hormonaalista ehkäisyä. En tiedä miksi, onko helpompaa heille, vai mikä siinä on.
No mutta netissä törmäsin "uuden ajan" kuparikierukkaan:gynefix. Vielä en ole päätöstä tehnyt, mutta jos päädyn kierukkaan otan tuollaisen enkä perinteistä kuparikierukkaa.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Mä oon huomannut, että kyllä hormoniehkäisyä tarjotaan useimmiten. Kuparikierukkaa liittyy edelleen turhaa dissaamista, totesi ehkäisyneuvolassa työskennellyt kollegani.  Ja siitä olen samaa mieltä. Kannattaa kyllä ehdottomasti harkita kuparikierukkaa ja ottaa selvää työstä "uuden ajan" kierukasta. Itse olen siitä lukenut, mutta mulle laitettiin ihan se perinteinen. Ja tuu kommentoimaan, millainen se uus on - jos otat sen. =) 

Jen

Minulle ei neuvolassa kerrottu ehkäisymenetelmistä mitään, ei raskauden loppuvaiheessa eikä synnytyksen jälkeen. Onneksi itsellä on kuitenkin tietoa erilaisista ehkäisymenetelmistä ammatin puolesta ja valinta oli helppo: hormonikierukka. Se on toiminut todella hyvin. Täysimetyksellä mentiin kuusi kuukautta eikä vaikuttanut herumiseen tai muuhun ollenkaan. Kuukautisia ei ole näkynyt vielä mutta en niitä nyt kaipaakaan :D
Kaikilla perheillä ei kuitenkaan tietoa erilaisista ja mahdollisen imetyksen kanssa sopivista ehkäisymenetelmistä ole. Ja sen takia olisikin tärkeää jo raskausaikana saada tietoa eri ehkäisymenetelmistä, jotta vanhemmilla olisi mahdollista miettiä asiaa kunnolla jo ennen kuin asia tulee ajankohtaiseksi. Sitten synnytyksen jälkeen olisi helpompi hankkia ehkäisy. Tällä tavoin voitaisiin mahdollisesti vähentää vasta synnyttäneiden naisten raskaudenkeskeytysten määrää.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Kuulostaa niin tutulta, ettei neuvolasta ole saanut riittävästi tietoa. Hienoa, että sinä tiesit vaihtoehdoista ja löysit hyvän ehkäisymenetelmän itsellesi. Haasteita tuntuu tulevan ennen kaikkea silloin jos ei halua/ tai jos ei sovi hormonaalinen ehkäisy.

Täällä kommenteissa useampi ihminen ja itseni mukaan lukien on melkein pelännyt laittaa kuparikierukan. Huono maine kiirii aina nopeammin kuin hyvä ehkäisymenetelmissäkin. Olen itse todella iloinen, että sain gynekologi Leena Väisälältä parempaa tietoa ja uskalsin ottaa kuparikierukan. =)

SJM takana ja tavallinen päällä.

Esikoisen jälkeen oli e-pillerit, myös kakkosen jälkeen. En tosin voinut imettää, minusta riippumattomista syistä. Kakkosen ollessa vajaat 2, otin kuparikierukan. Vuoto on ollut ehkä karvan verran runsaampaa, mutta ei mainittavasti. Muksut on nyt 11 ja 6 ja odotan sterilisaatioon. Olisi toki voinut jatkaa kierukallakin, mutta kyllä meidän / ainakin minun lapsiluku on tässä. 99% varmuudella. Ainut poikkeus on se, että jos tulisinkin raskaaksi steriloinnista huolimatta. Silloin täytyisi miettiä, pitkään ja hartaasti.

Kupari

Oikean ehkäisyn löytäminen on vaikeaa! Kokeilin ensin hormonirengasta ja koin pahoinvointia. Synnytyksen jälkeen suositeltiin hormonikierukkaa eikä sekään toiminut. Pää meni sekaisin ja halut katosivat. Aika hyvä ehkäisy... Reilun vuoden jälkeen vaihdoin kuparikierukkaan ja kappas vaan, toimii! Vuoto ei ole runsaampaa, ihottumaa ei tullutkaan. Eli, kunpa olisin saanut tämän heti eikä tuskaisen kokeilujen jälkeen, jotka kävivät myös kalliiksi.

Puhu muru

Tarinasi kuulostaa melkein samalta kuin minulla. Minulla muutamat eri e-pillerit, hormonirengas, hormonikierukka... Oikean ehkäisymenetelmän etsiminen ei todellakaan ole välttämättä mikään helppo nakki. Ja tuntuu myös lompakossa niin kuin mainitsit. Ihana kuulla, että sinullakin kuparikierukka on toiminut. Tämä on ollut kannustavaa kuulla täällä blogin kommenteissa näitä positiivisia kokemuksia kuparikierukan käytöstä. Kiitos sinullekin. =)

Nyt oikeasti

Jos käyttää pelkkää laskemista ehkäisyn niin silloin on kyllä oltava valmis siihen että raskaaksi voi tulla! En voi käsittää näin välinpitämätöntä toimintaa...

Vierailija

Kuparikierukan ehkäisymekanismi perustuu pääosin siihen, että se vierasesineenä aiheuttaa kohtuonteloon sellaisen tulehdustilan, että hedelmöittynyt munasolu ei pääse kiinnittymään seinämään. Tavallaan se siis "abortoi" jo kehittymään lähteneet alkiot. Hormonikierukka puolestaan ehkäisee myös ovulaatiota, joilloin hedelmöittyminen ei pääse alkuunkaan tapahtumaan. Siitä on myös joitakin terveyshyötyjä ja vähemmän haittavaikutuksia, joten siksi kuparikerukkaa harvemmin enää suositellaan. Terveisin lääkäri

Leena V.

Hyvä nimimerkki lääkäri,

Valitettavasti viestissäsi on väärää tietoa kierukoiden vaikutusmekanismeista.  Muutenkin toivoisin ammattinsa kertovilta henkilöiltä oikealla nimellä julkaisemista, jotta voitaisiin tarkistaa, onko henkilö todellakin väittämänsä ammattikunnan edustaja.

Toimin itse vuosina 2008-2015 lääketeollisuuden asiantuntijalääkärinä nimenomaan raskauden ehkäisyn parissa.  Eräs tärkeä tehtäväni oli vastat ehkäisymenetelmiin liittyviin kysymyksiin.

Kohdunsisäiset ehkäisimet suojaavat raskaudelta estämällä hedelmöityksen. Tämä perustuu siihen, että ehkäisin vaikeuttaa siittiöiden ja munasolun kulkua ja/tai heikentää siittiöiden kykyä hedelmöittää munasolu. Tämä johtuu sytotoksisista ja fagosyyttisistä vaikutuksista jo ennen kuin munasolu saavuttaa kohtuontelon.

Tästä kertova tieteellinen artikkeli löytyy osoitteesta https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17531610

Kuparikierukka on toki lisäksi kaikista luotettavin jälkiehkäisy, jolloin se toimii myös estämällä mahdollisesti hedelmöittyneen munasolun kiinnittymistä kohtuonteloon.

Hormonikierukankin ehkäisyteho perustuu nimenomaan hedelmöittymisen estoon.  Ovulaatio useimmiten tapahtuu.

Terveisin,

Leena Väisälä, gynekologi

https://www.aava.fi/asiantuntija/vaisala-leena

"Vain kesyt linnut haaveilevat. Villit lentävät." -Elmer Dictonius

 

Kuopus on jo kohta 1,5-vuotias ja minut alkaa vallata levoton olo. Tunne on tuttu. Vauva ei ole enää vauva. Olen ollut kotona taas jo lomaa pidemmän pätkän. Tosin tällä kertaa olen tehnyt töitä enemmän kuin koskaan ennen kotiäitiyden ohella.

 

Olo on ristiriistainen. Tunnemyrsky nousee horisontista. En tiedä kauanko, jaksan olla vielä kotona. Miten pystyn hoitamaan työni? Siksi laitoin haikeana kuopuksen päivähoitohakemuksen elokuussa. En tiedä toisaalta haluanko, että yhteinen kotona olo kuopuksen kanssa päättyy vielä. Ehkä tämä on viimeinen hoitovapaani.

 

On päiviä, jolloin tulevaisuus tuntuu ihan kirkkaalta. Kuopus menee hoitoon vuoden vaihteessa ja minä alan tehdä uraani. Tätä hetkeä olen odottanut pitkään! Ihanaa. Pääni on täynnä haaveita ja tavoitteita, suunnitelmia ja jo sovittuja töitä. Perheemme tuntuu juuri oikean kokoiselta ja palaset loksahtelevat kohdilleen. Eikö tämän näin kuulukin mennä?

 

Ei se ole kuitenkaan niin selvää. Ei todellakaan! On päiviä, jolloin minuun iskee valtava vauvakuume. Silloin en todellakaan halua luopua vauvatavaroistamme. Vauvanvaatteista luopuminen aiheuttaa edelleen kyyneliä ja samaan aikaan helpotuksen tunnetta. Huh.

Mitä jos sittenkin haluamme vielä yhden lapsen? Oliko tämä ”vauva-aika” nyt tässä? Tarvitseeko muru itselleen biologisen pojan? Eikö nyt kannattaisi tehdä vielä yksi eikä viiden vuoden päästä? Ei minun tarvitse kuin katsoa ystävieni facebook- ja instagramkuvia ihanista vauvamahoista tai vasta-syntyneistä, niin vauvan kaipuu täyttää mielen.

 

Kysymysten meressä on helppo velloa. Ei oikeaa vastausta taida kukaan minulle antaa.

 

Minun pitää löytää itsestäni vastaus ja puhua murun kanssa. Ja kyllä me olemme puhuneet. Faktaa on, että jaksamisemme on käynyt aika äärirajoilla jo kolmen kanssa. Tukiverkko voisi olla vahvempikin. Hoitoapua saamme entistä vähemmän, mitä enemmän meillä on lapsia. Neljäs lapsi on myös taloudellinen kysymys. Raha ei kasva puussa ja hoitovapaalla penniä venytetään kokoajan.

 

Fakta on myös, että olemme molemmat haaveilleet neljännestä lapsesta. Muru jakaa kaipuuni. En varmaan enää haaveilisi vauvoista, ellei muru olisi niin hyvä ja upea isä. Ja samaan aikaan ihana mies minulle. Varsinainen pirulainen tuo muruni, kun aiheuttaa vauvakuumetta!

 

Ura. Minun urani ja haaveeni. Aion perustaa seksuaaliterapiayrityksen. Terapiapalveluita ja luentoja, kaikkea en edes vielä tiedä. Haluan tehdä tätä, mistä pidän, mitä rakastan. Sitä sanotaan intohimotyöksi. Blogia jatkan, totta kai. Minun ja Samin kirja tulee ulos ensi keväänä. Teemme siitä hyvän ja myyvän kirjan. Haluan tehdä tulevaisuudessa lisääkin kirjoja. Ehkä oman radio- tai tv-sarjan? Saahan sitä haaveilla! Mutta en halua vain haaveilla vaan haluan toteuttaa ne.

 

Huomaan jo nyt, miten innoissani olen haaveistani. Ne ovat niin kauan pyörineet mielessäni. Ja nyt ne pääsevät pikku hiljaa pinnalle. 

Haluan myös opiskella lisää. Psykoterapiaopinnot ovat suunnitelmissani. Täytyy vaan säästää hieman rahaa.  On paljon asioita, jotka kiinnostavat ja joista haluan tietää lisää. Pienempiä koulutuksia tulee varmasti käytyä. Haluan laajentaa osaamistani ihmisestä kokonaisuutena.

 

Välillä iskee valtavat pelot ”tuleeko tästä mitään” tai ”pystynkö tähän”. Saanko ikinä tienattua palkkani itse yrittäjänä? Silloin olen kuin jänis, jonka tekee mieli työntää päänsä pensaaseen. Mietin, että jos palaankin vain tekemään yhteisöpedagogina nuorisotyötä. Ei. Ei. Ei. Niin sanoivat työnohjaanikin. Nyt pitää uskoa unelmiin ja alkaa tehdä töitä rohkeasti! Ei vain haaveilla vaan siirtyä toteuttamaan.

 

Pitää uskaltaa ajatella suuresti ja ottaa riskejä. Muuten valitan mummuna: ”Kun en silloin tehnyt, mistä haaveilin… Olisin ollut onnellisempi.” Yritän opetella sietämään epävarmuutta tulevasta ja nauttimaan itse matkasta. 

 

Olen aina tavoitellut asioita, mitkä voivat tuntua hulluilta. Liian isoilta. Olen silti saavuttanut niitä kovaa työtä tekemällä ja hippusella onnea. En usko, että tässäkään mitään oikotietä on. Töitä on hirmuisesti vielä edessä, pettymyksiäkin mutta myös onnistumisia. Muru on luvannut olla tukenani. Ja minä hänelle. Se antaa voimaa.

 

Haluan kokeilla luoda itse itselleni unelmatyöpaikan! Nyt se on sanottu ääneen. Se ei ole enää vain haave. Minulla on tavoite, jota kohti olen lähdössä. =)

Kommentit (2)

Puhu muru

Kiitos ihana Laura. <3 Niin se täytyy, kääriä hihat ja lähteä toteuttamaan. Ihan niin kuin sinä teit, te teitte. Ootte olleet rohkeita. Terkkuja takaisin Töölön serkuilta! =)

Olin yhtä hymyä. Teki mieli kertoa kaikille vastaantulijoille, että me alamme yrittämään vauvaa. Näin vain ihania, suloisia vauvoja ja mieleni teki sulkea mieheni kaksioomme. Siltä minusta tuntui, kun tulin gynekologilta kierukan poistosta.

Joka kerta kun raskaustestiin on tullut kaksi viivaa, olo on ollut hyvin erityinen. Olosuhteet ovat vaihdelleet, mutta rakkaus ja ylpeys ovat pysyneet. Miten ihmeellistä on olla raskaana. Kuinka tajunnan räjäyttävää on tuntea vauvan ensimmäiset potkut. Tai miten sitä odottaa synnytystä, käy kiirastulen läpi ja saa jossain vaiheessa oman pienen syliin.

Minulla on ollut vauvakuume jo teini-iässä. Muistan kun uhosin silloin: ”Minulla on kolme lasta kun olen 30v.” Ja niinhän minulla oli. Vauvakuume on valtavan vahva tunne tai melkein tunnetila minulle. Se varastaa kaikki ajatukset. Se aiheuttaa mukavaa kutkutusta.

Nyt kun meillä on kolme lasta, tuntuu että lapsilukumme on täynnä. Pohdin sitä jo toisen jälkeen, mutta silloin pelkkä ajatus vauvanvaatteista luopumisesta oli liikaa. Nyt olen yrittänyt tehdä luopumistyötä juuri antamalla vauvanvaatteita pois. Se sattuu silti. Kyyneleet polttavat silmiä kun mietin, etten saa enää kaivaa näitä esiin ennen uuden vauvan syntymää.

Suru. Ikävä. Aito luopumisen tuska. Tässäkö tämä nyt oli? Ja samaan aikaan ihmetys. Ei kai tämä voi olla jo ohi? Miten surullinen olo tulee, kun katsoo 9 kuukauden ikäistä kuopusta. Onko tämä todella viimeinen kerta, kun saan istua illalla sohvalla ja vauva nukahtaa onnellisena syliini. Tai kun seuraan kun hän opettelee tarmokkaasti seisomaan nousemista. Silloin voisin pysäyttää ajan.

Surun rinnalla kulkee myös helpotuksen tunne. Onhan tässä valvottu, laitettu omat tarpeet sivuun ja taaperrettu leikkipuistoon kuuliaisesti. Ehkä nyt alkaa näkymään sumea kuva tulevaisuudesta, missä arki alkaa helpottua. Ehkä saan taas nukkua lauantaiaamuna muruni vieressä ja muksut menevät itsenäisesti katsomaan telkkaria. Tai mitä kaikkea voi tehdä vähän isompien lasten kanssa.

Kasvatustieteen tohtori Mirjam Kalland sanoi kerran luennolla, että lapsiluku on silloin täysi kun on tilaa vielä yhdelle. Hän tarkoitti, että silloin on voimia odottamattomien kriisien varalle. Ja samalla hän muistutti, että haaveilu vauvasta ei ole pahasta.

Olen yrittänyt pitää tätä Kallandin ajatusta mielessäni surutyöni keskellä. Sillä onhan arki kolmen kanssa jo aika väsyttävääkin välillä. Olisiko meillä voimia neljänteen? Tai saisimmeko hoitoapua enää neljän kanssa?

Lapsilukuasia on onneksi sellainen, että siihen saa vertaistukea muilta äideiltä. Tähänkin blogiin sain kimmokkeen eräästä facebookin ryhmästä, johon kuulun. Siellä joku ihana rohkea äiti kirjoitti omasta surusta ja ahdistuksestaan liittyen lapsiluvun täyttymiseen. Kuinka lohduttavia äitien omat kokemukset ja kommentit toisilleen olivat.

Rakkaat kollegani ja jo hieman kokeneemmat äidit antoivat hyvän neuvon minulle. Ei tarvitse sanoa ei koskaan, jos se ei tunnu vielä oikealta. Ja minä en vielä halua sanoa, että meille ei tule enää koskaan vauvaa. Vaikka se olisikin sitten vain minun haavevauvani.

Kommentit (27)

Äiti-74

"Onko tämä viimeinen kerta kun saan istua sohvalla ja vauva nukahtaa onnellisena syliini?" Ei se ole viimeinen kerta. Tulee sisarusten vauvoja, ystävien vauvoja ja omia lapsenlapsia joita voi rakastaa ja hoivata. Ja mikä parasta, antaa takaisin vanhempiensa syliin kun itseä alkaa jo väsyttää. Saa siis rusinat pullasta. Jos vauvakuume silti polttaa, voi myös ryhtyä vastasyntyneiden sijaisäidiksi, niille vauvoille jotka huostaanotetaan heti laitoksella tai pian sen jälkeen. Vauvat tulevat sijaisperheeseen muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi ennen kuin siirtyvät adoptioperheeseen tai biologinen äiti pystyy ottamaan vauvasta vastuun.

Puhu muru

Annoit hyvää näkökulmaa minulle Äiti-74. Se on aivan totta, että ei ne omat biologiset lapset ole ainoa tapa nauttia vauvoista. Ja myönnän kyllä, et syyllistyn välillä ihannoimaan myös vauvan saamista.

Pidän ehdottomasti sun viestin hollilla kun vauvakuume meinaa tulla. Kiitos siitä! 👍

Martta

Postauksen alku kuulosti täysin omasta suusta tulleelta. Tosin me vielä yritetään kovasti, että saadaan ihme aikaiseksi.

Puhu muru

Voi kun hieno juttu Martta, että kuulit oman äänesi blogia lukiessasi. Toivon teille todella omaa pientä ihmettä. <3 

Jos haluat laita viestiä mulle vaikka Puhu muru -facebook sivun kautta, kun onnistaa. Ihania uutisia, on aina ilo kuulla! =)

Hanna / Kommammaa

Kirjoitit hyvin samasta aiheesta, kun mistä minäkin olen kirjoittanut ja minkälaisen asian kanssa minäkin painin. Tosin minä painin sen asian kanssa hieman toisesta näkökulmasta. http://kommammaa.blogspot.fi/2015/08/kun-kompromissia-ei-ole.html?m=1tuo... jälkeen olen paristi sivunnut asiaa, mutta periaatteessa tilanne on meillä muuttumaton. Kiitos, kun annoit omaa ajatustasi jakamalla minulle uuden näkökannan asiaan.

Puhu muru

Kiitos Hanna kommentistasi ja blogisi jakamisesta. Suosittelen kaikille Hannan blogin Kommammaa lukemista. Näkökulmasi on tosiaan hieman eri, mutta suru ja jopa kipu tuntui tutulta.

Meillä tuntuu siltä, että neljänteen ei taida voimat riittää. Tulee pelko parisuhteen, jaksamisen, työelämän ja ajankäytön suhteen. Luin blogi kirjoitustasi kyyneleet silmissä. Tilanteenne on varmasti raastava vaikka en sitä tä'ysin voi ymmärtää. Puhuminen auttaisi, mutta se jumiutuu helposti. Jos kumppanisi ei siitä halua puhua, yritä sinä päästä silti puhumaan. Suru, viha, ärstymys tai luopumisen tuska ovat kaikki tärkeitä tunteita, mitä on hyvä käsitellä.

Koska olen seksuaaliterapeutti suosittelen ehdottomasti pari- tai seksuaaliterapiaa sinulle tai teille molemmille. Mitä aiemmin apua uskaltaa  hakea, sitä paremmat lähtökohdat on asiaa käsitellä. Jos haluat jutella asiasta lisää, voit laittaa minulle vaikka meiliä puhumuru@gmail.com.

Olet todella rohkea kun jaat noin intiimin kokemuksesi. Se on varmasti auttanut monia, jotka ovat samassa tilanteessa kanssasi. Voimia sinulle Hanna. <3

Hanna / kommammaa

Kiitos. Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi. Puheyhteys on onneksi edelleen avoin - sitä emme ole osanneet tuhota, mutta koska mieheni ei ole varsinaisesti "suuri puhuja" ( :D ) saan minä usein tehdä kaiken puhumisen enkä suuresti saa vastakaikua. Terapiaa olen hieman koittanut ehdottaakin, ihan jo siksi, että minusta tuntuu ettemme löydä ulospääsyä omin päin ja haluan tehdä asialle kaikkeni, ettei tämä tuhoa meitä.

Edelleen uskon siihen parempaan huomiseen, siihen että jollain tavalla - ei siis välttämättä minun tavallani, pääsemme tästäkin yli <3

Vierailija

Olen tätä ihan samaa asiaa miettinyt jo kauan. Mieheni mielestä yksikin lapsi olisi riittänyt, mutta puoliväkisin sain hänet suostumaan toiseen. Tai aluksi toinen ainakin tuntui vain omalta projektilta, vaikka nyt mieheni ihannoi "kakkostamme" - ja toisin päin :) itse kirjoitin "kakkostamme", koska minusta on suorastaan sääli, etten saa oikeastaan mieheltäni edes lupaa haaveilla enää raskaudesta ja uusista lapsista. Raskaus ja synnytys on ollut melkein hävyttömän helppoa aikaa. Stressiä on pääsääntöisesti aiheuttanut päivän puhelinyhtedet toisella kerralla jo toteutuneen - jälkikäteen sanottuna helpon - salamasynnytyksen alkuun reagointi. Se pienen lapsen pyyteetön tarmo, rakkaus ja onnellisuus nykyhetkeen on jotenkin niin sanoinkuvaamatonta, etten haluaisi luopua ajatuksesta sen olevan perheeni kannalta ohi. En haluaisi alkaa odottaa lapsenlapsia ennen kolmea kymmentä ja olemaan niistä jatkuvasti huomautettava äiti/anoppi lasteni alkaessa joskus myöhemmin edes seurustelun ensiaskelia ottamaan... Sisarukseni tai ystäväni ei enää tule (paljon?) lapsia saamaan, enkä enää pääse vauvantuoksua haistelemaan. En itse pitänyt, jos joku puolitutttu "omi" omat pienokaiseni juhlissa tai muuten tavatessa enkä siksi haluaisi tehdä sitä muidenkaan lapsille. Se vain sitä paitsi toisi pintaan polttavan halun lisälapsiin.
Onneksi minulla kuitenkin on kaksi sanoin kuvaamattoman ihanaa (vaikkakin joskus vähän vaikeaa ;) ) pikkuista, jotka kuitenkin vielä tulevat syliin, käpertyvät yöksi kainaloon ja vetävät päivällä hihasta halutessaan jotain näyttää. Kahden pienen kanssa saan mieheni kanssa jakaa arkea: onnea, pelkoja ja kutkuttavaa jännitystä vaikka päivällisen sisällöstä <3

Käyttäjä7776
Liittynyt27.6.2017

Meillä oli ulkopuolisten mielestä lapsiluku täynnä. Kolme. Sitten haluttiin vielä yks ;) sain heti kerrottuani ilouutisen kuulla: "miksi?" Ei teidän tarvi koko maailma kansoittaa" " voi ei" nuo sanat tuntuivat tosi pahalta. Nyt kun kuopus on kaksi, välit toisiin isovanhempiin on lähes kokonaan kuihtuneet. Olemme liian iso perhe kyläilyyn ym. Pari kk sitten kävimme heidän luonaan yli vuoteen ja sanoin anopille että pitäisi löytää pienet talvikengät kuopukselle. Hän totesi: Mikset ole säästänyt kun noin monta lasta teit! Surulliseksi noista kommenteista vaan tulee...

Puhu muru

Kiitos kirjoituksestasi. Ikävä kuulla mammariini34, että sinua ja perhettäsi on kohdeltu noin ikävästi. Minusta on jokaisen perheen oma asia, mikä on oikea lapsiluku.

Etenkin oman perheen kuten isovanhempien kunnioitus on tärkeää. Pystyisittekö ottamaan puheeksi isovanhempien kanssa kuihtuneet välinne? Jos kertoisitte, miltä se teistä tuntuu ilman syyttelyä. Vaikka tilanne harmittaa varmasti teitä, isovanhemmillanne on myös oikeus omaan rauhaan, jos iso perheenne tuntuu liialta. Toivottavasti löydätte yhteyden isovanhempien kanssa uudelleen, niin että kaikilla olisi hyvä olla.

Bubble bath time blog

Ihana postaus! Itse koen täysin samoja tunteita. Meillä on myös kolme lasta ja nuorin jo 2,5-vuotias ja tuntuu jo niin isolta. Ikuinen vauvakuumeilija

Puhu muru

Kiitos Bubble bath tim... Hienoa, että tykkäsit. Se auttaa jotenkin, kun tietää ettei ole ainoa kuka painii tämän asian kanssa. Ollaan yhdessä ikuisia vauvakuumeilijoita. <3

kolmen äiti

Tuo on hyvin sanottu, että pitää lopettaa silloin kun vielä olisi halua yhteen. Sillä lapset ei kasvaessa helpotu. Saa toki nukkua paremmin, mutta tulee muuta. Viisilapsisessa perheessä kasvaneena olen ajatellut, et toivottavasti minulla jäisi hitusen enemmän yksilöllistä aikaa lapsilleni, ainakin silloin tällöin. Siksi kolme lasta tuntuu oikein hyvältä. Mulla ei ole ollut ikinä varsinaista vauvakuumeilua. Nyt oman lapsiluvun ollessa täynnä vauvoja ihastelen paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ja se tuntuu hauskalta. Ehkä ihailu onkin sitä itsensä muistuttamista siitä, että enää ei tarvitse jaksaa sitä elämänvaihetta. Jos joskus saan lapsenlapsia, toivon jaksavani viettää heidän kanssa huippuhetkiä. Mutta satavarmasti en sano, että ei enää koskaan vauvaa. Se on hyvä neuvo sellaiselle, jota asia surettaa. Itse annoin ja myin vauvatavarat pois sillä ajatuksella, et ei nyt useampaan vuoteen, ja saahan noita käytettynä tosi edullisesti tarpeen vaatiessa.

Puhu muru

Kiitos kolmen äiti kirjoituksestasi. Löysit ihanan positiviisen lähestymistavan lapsiluvun täyttymis teemaan. Aionkin itse yrittää ottaa sinusta mallia ja keskittyä hyvään. Nauttia siitä kuinka elämä helpottuu ja ihastella muiden vauvoja uudella tavalla. Täytyy toivoa, että vauvakuume ei pahane liiaksi kun tää tästä helpottaa. =)

#ensanoeikoskaanenäävauvaa#

Puhu muru

Vierailija kirjoitti:

...Se pienen lapsen pyyteetön tarmo, rakkaus ja onnellisuus nykyhetkeen on jotenkin niin sanoinkuvaamatonta, etten haluaisi luopua ajatuksesta sen olevan perheeni kannalta ohi. En haluaisi alkaa odottaa lapsenlapsia ennen kolmea kymmentä ja olemaan niistä jatkuvasti huomautettava äiti/anoppi lasteni alkaessa joskus myöhemmin edes seurustelun ensiaskelia ottamaan... Sisarukseni tai ystäväni ei enää tule (paljon?) lapsia saamaan, enkä enää pääse vauvantuoksua haistelemaan. En itse pitänyt, jos joku puolitutttu "omi" omat pienokaiseni juhlissa tai muuten tavatessa enkä siksi haluaisi tehdä sitä muidenkaan lapsille. Se vain sitä paitsi toisi pintaan polttavan halun lisälapsiin...

Kirjoituksessasi oli paljon tuttua tuntua. Kaipaus vauvaan ja pieneen lapseen jää minulle varmaan loppuiäksi. Olen myös pohtinut paljon tuota, etten halua alkaa ajatella vielä pitkään aikaan lapsenlapsia. Tai toivoa niitä lapsiltani "ilman painostusta". Olen myös itse kokenut muutaman kerran tunteen, että joku vie vauvani. Se aiheuttaa ikäviä tunteita ja siksi yritän olla asian kanssa aina hyvin hieno tunteinen toisille äideille.

Sinä tiivistit lopussa hienosti, että on tärkeää olla onnellinen siitä mitä jo on. Kiitos kirjoituksestasi Vierailija. Hassua, miten eilinen kirjoitukseni on aiheuttanut sen, että olen hellinyt kahta isompaakin enemmän. <3

Heluna.

Mä olisin voinut kirjoittaa saman tekstin jokin aika sitten. Todellakin siis tunnistan itseni tuosta tekstistä :) Kolmen lapsen äitinä sitä olisi kovasti halunnut vielä ainakin yhden lapsen lisää, mutta käytännön asiat jaksamisineen mietitytti. Nyt olen surutyöni tehnyt ja perheemme tuntuu siltä, että tässä on kaikki mitä tarvitsen. Säilytin kaikki vauvatarvikkeet ja vaatteet viime kesään asti, mutta nyt on tuntunut hyvältä laittaa niitä eteenpäin kun "luopuminen" on tehty ensin oman pään sisällä :)

Puhu muru

Kiitos Heluna. kommentistasi. Tuo jaksaminen on tosiaan iso asia. Täytyy antaa surutyölle vaan aikaa selvästi. Tuo on ihan hyvä idea, että säästäisi vauvan vaatteita vielä hetken ja sitten vasta luopuisi. Täytyy laittaa mietintämyssyn.  =)

Äitix5

Ihan, kuin olisit kirjoittanut minun ajatukseni. Itkin tekstiä lukiessa. Tässä istun lattialla, sylissä ihana 3kk vauva, minun viides vauvani. Vielä en ole pystynyt luopumaan yhdestäkään vauvan vaatteesta, enkä varmaan pystykään.. Nauttia aion täysillä vauva ajasta, jos tämä on viimeiseni. Vannomatta kuitenkin paras, olenhan vasta 30v.

Puhu muru

Minulta meinasi tulla itku kun luin viestiäsi. Kiitos siitä. Vaikka aihe on hieman surullinen, on ihanaa, että se kosketti sinua. Nauti ihmeellisestä pienestä vauvastasi. Jos sinuakin auttaisi ajatus, ettei vielä tarvitse sanoa ei koskaan. <3

Vierailija

Hei,olipa kun omasta elämästäni tuo kirjoituksesi,vaikka minulla on lapsia 4.Olen paininut samojen ajatusten kanssa ja surrut etten enää saa käyttää vauvan vaatteita ja nauttia raskaudesta ja imetyksestä yms... vauva-ajasta.
Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu että lapsiluku on täynnä,nuorin täyttää pian 3.Mieheni sisarella on pieniä lapsia,mutta hän on aina ollut niin omistaja luonne,ettei ole saanut hänen vauvojaan koskaan edes sylitellä,joten aina niille sisarusten lapsillekaan ei pääse hellyyttä antamaan :( .

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. On jotenkin lohdullista aina kuulla, kun joku muukin painii saman ongelman kanssa. Surua ja luopumisen tuskaa on varmasti vielä edessä sinulla ja minullakin. On totta, että ei kaikki saa muiden vauvova sylitellä.

Yritä nauttia lapsistasi. Ehkä elämä tuo uusi mukavia juttuja kun lapset kasvaa isommiksi. ❤️

Vierailija

Aina ihana kuulla, että on muitakin ketkä jo teininä potee vauvakuumetta. Oma ikä alkaa vielä vajaan vuoden ykkösellä, ja kovasti tekisi mieli ilmoittaa että mullakin on sitten kolme lasta kolmekymppisenä. Vielä joitain vuosia täytyy elämäntilanteenkin puolesta odottaa, eikä elämä muutenkaan taida ihan haaveiden mukaan aina mennä. Toivon silti ja yritän jaksaa odottaa niitä vuosia, kun se kaivattu vauva on masussa ja sitten sylissä. Toivottavasti sellainen aika tulee. Kiitos blogistasi! :)

Puhu muru

Kiitos viestistäsi. =) Et varmasti ole ainoa nuori nainen, kenellä on vauvakuume. Eikä sille mahda mitään. Minulla on ainakin ollut aina joku niin syväsuhde lapsiin ja suuri toive omista pienistä aina. En todellakaan aloittanut äitiyttäni "viisaimmalla tavalla" - yksihuoltaja opiskelijana. En silti kadu sitä yhtään, vaikka välillä vaikeaa olikin. Pidä kiinni vain vauvahaaveestasi. Elämästä ei todellakaan tiedä, mitä se tuo eteen ja koska on oikea hetki toivoa vauvaa. Kuuntele sydäntäsi hippusella järkeä. <3

Ina

Tähän teemaan tuo muuten oman haasteensa se, että saa lapset aika vanhana, eli lähempänä neljää kuin kolmeakymppiä... Itselleni oli kuopuksen jälkeen yllättävän vaikeaa hyväksyä se, että vauvoista ei voi enää edes haaveilla, koska ikä tulee vastaan ja vanhalle riskisynnyttäjälle ei voi kukaan enää suositella lisää lapsia. Lapsilukuasiaan siis sekoittuu suru omasta ikääntymisestä ja elämän rajallisuudesta. Uskon, että kaksi lasta olisi riittänyt meille joka tapauksessa, mutta olisi ollut kiva jättää ajatus kolmannesta ikään kuin "ehkä joskus" -ajatukseksi, josta olisi sitten kasvanut luonnollisesti ulos. Mutta hyvä näinkin, onneksi ystäville tulee vauvoja sentään vielä. ;)

Puhu muru

Puhut Ina viisaasti. Totta tosiaan, on aivan eri asia aloittaa lastenteko 20-vuotiaana, itsehän sain esikoiseni 22-vuotiaana - verrattuna jos on lähellä 40-vuotispäiviä. Tässä on välillä ollut se tunne, että on liikaa aikaa. Miten voi päättä näin isoista  asioista kuin lapsiluku nyt jo? Sain kolmannen lapsen juuri täytettyäni 30-vuotta ja sisälläni huusi ääni: "Nytkö jo tämä on ohi? Ei tämä vielä voi olla ohi!" Blogin Facebook seinällä tämän kiteytti hyvin kommentti, jossa vastasyntyneen äiti suri jo etukäteen: "Onko tämä viimeinen kerta, kun hän kävelee vauvakopan kanssa pois Naistenklinikalta."

Jokainen ikä tuo omat haasteensa. Jokaisella perheellä on uniikki oma tilanne. Lapsimäärästä päätettäessä suru voi olla osa sitä. Osalla ilo. Myöhemmin ehkä helpotus.  Onni muiden vauvoista ja haaveilua mummoilusta. <3

Vierailija

Ihanasti kirjoitettu. Meillä lapset 7, 11, 15 ja 18v. Nyt olen päässyt siihen että voin katsoa vauvoja itkemättä.. kuopuksen ollessa 2-5v oli varmaan vaikeinta. Kerran tulin neuvolasta nähtyäni siellä pikkuvauvan, juoksin mieheni työhuoneelle itkuun purskahtaen ja vauvaa vaatien. Onneksi teinit alkoi riidellä niin pahasti että tulin järkiini... kyllä vieläkin vauvasta haaveilen mutta se ei ole enää niin oikeaa toivetta, ollaan puhuttu paljon ja näen tämän jotenkin parisuhteen kasvunpaikkana. Ikuisesti ei voida lisääntyä ja nyt haaveet alkanu kääntyä yhteiseen aikaan puolison kanssa. Takana on 25vuoden parisuhde ja on ihana ajatus että alkaa taas olla enempi yhteistä aikaa.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi vierailija. <3 Kokemuksesi kivusta, luopumisen tuskasta ja katseen kääntämisestä tulevaan tuntuu niin tutulta. Meillä tuo nuorin on nyt 2-vuotias ja luulen, että tässä kipuillaan vielä vuosia. Ja tuo teinivaihe! Esikoinen on jo 10-vuotias, joten se teini alkaa kuoriutua pikku hiljaa esiin.  Ehkä nyt olisi viisasta lopettaa....

Sinulla on selvästi ollut rinnallasi viisas puoliso ja olette pystyneet puhumaan asiasta. Ja onhan se ihan äärettömän upeaa, että teilläkin 25 vuoden yhdessä olon jälkeen alkaa olla taas kahden keskistä aikaa. Siitäkin voi opetella nauttimaan pikku hiljaa. Ja kerätä samalla perunoita kellariin isovanhemmuutta varten. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat