Kirjoitukset avainsanalla uusperhe

”Ensimmäinen ajatus oli, että miksi äiti on lähtenyt lapsensa luota. En mahtanut sille ajatukselle mitään. Onneksi hänen entinen kumppaninsa kertoi tilanteesta avoimesta, jotta sain eväät ymmärtää.”

 

Uusi suhde. Kaksi yksinhuoltajaa, molemmilla yksi lapsi - yhdessä uusperhe. Ja kuvioissa yksi etä-äiti. Tilanne vaati hieman sulattelua ja totuttelua. Olisi ollut niin paljon kysymyksiä, joiden vastaukset olisivat tehneet arjesta selkeämpää. Ja parisuhteen rakentamisesta helpompaa.

 

En missään vaiheessa halveksinut tuota toista äitiä. En halunnut varastaa hänen lastaan, vaan ainoastaan pitää huolta.

 

Näin lapsen ikävän, ahdistuksen ja surun - lohdutin. Samalla näin ilon uudesta perheestä ja pikku sisaruksesta. Se oli arkista rakkauden opettelua meille kaikille. Olimme yhtäkkiä "kokonainen" perhe!

 

Toinen ”ylimääräinen” vanhempi ruokkii, pyykkää, auttaa läksyissä ja pyörittää arkea. Eikä se riitä, on myös henkinen kasvatusvastuu. Mutta mitään oikeuksia ei ole. Kaikessa olet se ulkopuolinen, jota ei kuunnella vaan lähinnä arvostellaan. Se on raskas paikka. 

Minun tarinassani etä-äiti kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Hän ei halunnut puhua puhelimessa, nähdä tai jutella kanssani. Ainoastaan kritiikkiä tuli miehen kautta ja oletukset saivat jyllätä. Toivoin aina, ettei lapsi kuulisi kritiikkiä. Välillä purin omaa kiukkuani ja turhautumistani mieheen, välillä purin vain hammasta.

 

Viimeinen niitti oli se, kun lapsi halusi kutsua minua vara-äidiksi. Se oli liikaa etä-äidille.

 

Olin sanonut lapselle, että voit kutsua nimelläni tai millä sanalla haluat. Ajatus oli minusta kaunis, hänellä oli äiti, yksi ja ainoa. Minä olin se arjen varahenkilö, jota tämä lapsi kaipasi. Aikuinen nainen, josta pystyi peilaamaan omaa naiseksi kasvua ja halaamaan, kun kaipasi syliä.

 

Erojen jälkeen on vaikea hyväksyä kumppaneiden uusia puolisoita hoitamassa lapsia. Haluan kuitenkin haastaa jokaisen aikuisen miettimään, onko se väärin, että lasta rakastaa joku muu aikuinen? Keneltä se on pois, jos joku muukin huolehtii hänestä kuin omastaan? Vai onko kyse vain aikuisen itsekkyydestä? Mustasukkaisuudesta, kateudesta? Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä - keneltä se on pois, jos ex-puoliso saa rakastua uudelleen? 

 

Toki on tilanteita, joissa kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Mutta lähtökohtaisesti, voisimmeko toimia lapsen etua ajatellen toisia aikuisia kunnioittaen?

 

Blogin tarina on oma kokemukseni vuosien takaa. Vieläkin minulla on ikävä sitä pientä lasta. Nyt hän on jo aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori. Luonnollisesti kun suhteemme päättyi miehen kanssa, myös minun ja lapsen välit katkaistiin. Muutaman kerran hän on soittanut salaa minulle. Itkua pidätellen, olen muistuttanut häntä, ettei vanhempien selän takana kannata touhuta salaa. Hänellä on aina paikka sydämessäni. <3

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Oletko sinä ollut uusperheen ”varaäiti” tai ns. uusi lähi-äiti? Miten sinut on otettu huomioon? Onko tilanne toiminut hyvin vai onko ollut haasteita? Oletko tai oletko ollut etä-äiti? Voit avata minulle ja muille, sinun näkökulmaasi? Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Etä-äidin blogiin. Hän nostaa rohkeasti esiin Etä-äidin fiiliksiä ja kokemuksia sekä muidenkin tarinoita.

*Kuvat Pixabay. Koska en voi kysyä lupaa, en halua käyttää omia valokuvia noilta vuosilta.

Kommentit (4)

Etä-lähi ja puoliäiti

Avoimuus ja rehellisyys edellisestä parisuhteesta ja niiden loppumisen syistä on mielestäni uuden parisuhteen onnistumiselle äärettömän tärkeää ja se, että vedetään yhtä köyttä. Jos se uusi suhde rupeaa rakoilemaan, kun paineita tulee pahimmillaan molempien entisten puolisoiden suunnasta aletaan olla aika heikoilla.

Puhu muru

Kiitos mahtavasta asian tiivistyksestä Etä-lähi ja puoliäiti. <3 Kokemuksesi syvä ääni kuuluu hyvin kommentissasi, tiedät mistä puhut. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Avoimuus ja rehellisyys ovat ylipäätään hyvin tärkeitä asioita, kun rakennetaan intiimiä parisuhdetta. Silloin jokainen saa olla juuri se kuka on, ilman suojauksia. 

Jyllannin suomineito

Olen itse äitipuoli sekä mieheni etälapselle että etä-äidin lapselle. (Bonuslapsi asuu siis meillä) Vuosien aikana suhteeni lasten äiteihin on ollut hankalaa, turbulenssia, helpompaa ja kehittyvää. Voin sanoa kokemuksesta, että se ottaa aikaa. Ja se vaatii paljon sopeutumista (paljon!)juurikin äitipuolelta, joka  on sillanrakentajan roolissa. Tunnistan hyvinkin tuon "paljon vastuuta, mutta ei oikeuksia"-kohdan, jota kokee todennäköisesti jokainen äitipuoli. Siinäkin pitää jossakin vaiheessa osata puhua asiasta suoraan, ja vaatia niitä oikeuksia. 

Tulin surulliseksi, miten suhteesi bonuslapseesi katkesivat. Jos aikuiset olisivat suurempia ja avoimempia kaikenlaiselle rakkaudelle, näin ei olisi tarvinnut käydä. Se että vastaanotamme rakkautta muilta, ei vähennä sitä keneltäkään toiselta. Päinvastoin. Toivon että löydät vielä joku päivä yhteyden entiseen bonuslapseesi. :)

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Jyllannin suomineito. Sinä tosiaan tunnistit tunteeni ja olen itse tarponut samanlaista, mutta omanlaista tietä. Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että jossain vaiheessa äitipuolena on tärkeää vaatia myös oikeuksia. Se on koko perhe (suuressa mittakaavassa) etu. Onneksi teillä rakkaus on kantanut ja uusperheesi on koossa edelleen. Voimia ja rakkautta tulevaisuuteenkin. <3

Ihanaa, että nostit esiin tuon hiljaisen ja vaietun toiveeni. Toivon todella, että vielä jonain päivänä saisin häneen yhteyden. Tai edes kuulisin, mitä hänelle kuuluu. Tuo pieni tyttö ei unohdu vaikka on jo melkein nainen.  Oli ihanaa olla edes se ohikiitävä hetki hänen varaäitinsä. <3

Kosketuksen kaipuu, katse toiseen – kohtaaminen. Ei tulevaa voi aina ennustaa tai sitä koska rakastuu. Rakkaus voi hiipiä luokse ja yllättää. Marja ja Sami kertovat, miten tapasivat nykyiset kumppaninsa. Miksi juuri nämä ihmiset veivät heiltä jalat alta? Ensi viikon kirjoitus on Marjan ja Samin seksisuhteen päätöskirjoitus, löydät sen Havaintoja parisuhteesta –blogista.

 

Marja: Klassinen kysymys. Miten te tapasitte?

 

Sami: Tapasin nykyisen vaimoni kliseisesti baarissa. Oli maaliskuu. Menin pitkästä aikaa baariin. Baari oli sellainen, jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Olin kaverin kanssa tanssilattialla. Meillä oli kaverini kanssa tapana vetää tanssikuviot  vähän yli. Tanssilattian reunalla minua katsottiin. Tai ehkä tapaani tanssia, joka erottui muista.

 

Päädyttiin harmaaseen hameeseen pukeutuneen punahiuksisen naisen kanssa juttelemaan. Tai ei me oikein edes juteltu. Oltiin vain toistemme seurassa. Vaihdettiin puhelinnumerot. En koskaan soittanut.

 

Neljän kuukauden kuluttua tuosta tapaamisesta menin kaverini kanssa samaan baariin elämäni toisen kerran. Punahiuksinen nainen oli siellä taas. Tällä kertaa hän oli pukeutunut mustaan. Muistan ajatelleeni, että minulla on muutama tunti aikaa toimia ja kertoa kaikki, mitä minulla on kerrottavana.

 

Sami: Elämässäsi on tälläkin hetkellä mies, jota kutsut muruksi. Milloin ja missä muru saapui elämääsi?

 

Marja: Me olimme molemmat netissä eräässä facebookin "nettitreffi" sovelluksessa. Muru teki aloitteen. Ekaksi Tinder tyyliset tykkäämiset. Sitten arat ekat viestit. Murun viesteissä oli jo jotain, mikä tuntui erilaiselta.

 

Me juteltiin puhelimessa aika nopeasti, en halunnut turhaa luoda harhakuvitelmia netissä. Murun äänen kuuleminen vahvisti  hyvää tunnetta ja treffit sovittiin samalle viikolle. En tiedä, mikä minuun meni puhelimessa. Sovin vielä silloin tuntemattoman miehen kanssa meneväni hänen luokse yökylään.

 

Kohtasimme hyvin kylmänä  joulukuisena iltana Helsingin yössä, molemmille tutussa baarissa. Minä ujona nenäpunaisena, muru huppelissa ystävänsä kanssa. Minuuteissa tuo "liian komea mies" raivasi paikan sydämeeni. Kaikki palaset vaan loksahteli kohdilleen, kun vain katsoin murua.

 

Marja: Tuo punapäinen nainen oli selvästi jotain, mitä et voinut unohtaa. Mikä hänessä veti sinua puoleensa?

 

Sami: Katse, kosketus ja asenne. Kun ensimmäisen kerran kävelimme yhdessä hänen luoksensa, hän sanoi minulle, että minusta et sitten saa itsellesi mitään pikkuvaimoa. Olin hieman ihmeissäni, sillä mikään sanomisissani ei ollut viitannut siihen suuntaan. Vastasin hänelle, että en minä tarvitse itselleni pikkuvaimoa, olen itse sellainen ja jos suhteessa on kaksi pikkuvaimoa, niin roolit kolisevat liikaa yhteen.

 

Pidin hänen asenteesta olla nainen. Hän ei yrittänyt olla mikään muu kuin oma itsensä. Ja samalla hän arvosti minua sellaisena kuin minä olen. Hänen ei tarvinnut esittää minulle naista ja minun ei tarvinnut esittää hänelle miestä.

 

Ehkä avoin tapa suhtautua maailmaan oli se kaikkein tiukin liima välillämme. Me emme ottaneet, emmekä vieläkään ota mitään liian vakavasti. Niin ei saa unohtaa pinnallisuutta. Tunnen vetoa punahiuksisiin naisiin. En minä sille mitään mahda. Tai mahdan minä jos on pakko.

 

Sami: Minkälainen on mies, joka raivaa paikkansa Marjan sydämeen?

 

Marja: Muru oli alusta asti SE OIKEA mies mulle. Joku sanoi jo meidän suhteen alku aikoina, että te olette ihan samanlaisia. Muru oli mies, mikä antoi ensimmäisen baari-illan päätteeksi hänen kodissaan  minulle villasukat ja teemukin. Vaikka oltiin vasta tavattu ja huumaannuttu tanssilattialla toisistamme - olo oli kuin olisin tullut kotiin. Pesin meikit pois ja menin sohvalle murun viereen. Olo oli turvallinen ja jäin yöksi.

 

Muru katsoi mun sisääni, eikä vain ulkokuorta. Mä olen aina voinut olla oma itseni murun kanssa. Vaikka rakastuin jo alku metreillä muruun, löysin myös parhaan ystävän. En mä edes tiennyt, että joku ihminen voi olla  niin monessa asioissa ”oikea”.

 

Marja: Sinä, punapää - ja sinun lapsi. Miten löysitte paikkanne uusperheessä?

 

Sami: Eihän se koskaan helppoa ole. Aluksi mä tulin tilanteeseen aivan väärällä asenteella. Mä olin melkein anteeksipyytävä lapseni suhteen. Aristelin olla sellainen isä kuin olen uuden rakkauteni silmien edessä. Tämä alkoi silloin, kun muutimme nykyisen vaimoni kanssa yhteen. Muistan, kun hän yhtenä iltana sanoi, että toivoo välillä, että minulla ei olisi lasta.

 

Minä halusin ymmärtää sen aivan väärin. En ymmärtänyt hänen sanomaansa ollenkaan. Sanoin, että voidaan me lähteäkin, niin ei tarvitse ihmetellä. Eroisänä minulle oli tärkeää, että silloin kun lapseni oli minulla, annoin hänelle suurimman osan ajastani. En ole tinkinyt siitä vieläkään. Se on minulle niin tärkeää. Ajan myötä asiat lähti helpottumaan, kun löytyi yhteinen tapa ja rytmi. Minä uskallan olla lapseni kanssa sellainen isä kuin olen.

 

Tilanne tuo edelleen mukanaan riitoja, mutta molemmat ovat niistä valmiimpia ja avoimempia puhumaan. En voisi elää suhteessa, jossa lastani ei hyväksyttäisi tai lapsestani ei pidettäisi. Sellainen suhde olisi todella väärä, jossa asiaa pitäisi edes miettiä. Jokainen asia vaatii aikansa, ennen kuin se lähtee toimimaan. Nykyään toimimme monessa asiassa kuin perhe, mutta monessa asiassa on vielä paljonkin parannettavaa. Perhe on kuitenkin sellainen asia, jonka puolesta kannattaa vähän töitä tehdäkin.

 

Sami: Miten sinkkumiehen ja yh-äidin maailmasta tuli yhtä?

 

Marja: Nopeasti. Kolme kertaa tapasimme kahden ja sitten meistä tuli perhe. Muru raivasi yksiöön hyllyn vaipoille, minä hain kirppikseltä sinne potan.  Ei se olisi ollut mahdollista "tapailla". Muru oli valmis perhe-elämään ja niin kuin minäkin.  Hänen sanoin: ”Kypsä omena poimittavaksi.” Ja minähän poimin kiireellä!

 

Välillä pelotti uskoa rakkauteen ja antaa pojan kiintyä muruun. Mutta joku mun sisällä huusi, että on pakko vain uskaltaa. Ja miten ihanaa oli nähdä niiden kahden välinen rakkaus. Poika huumaantui murusta, muru pojasta ja vain kolmen viikon tapailun jälkeen murulta lipsahti: "Tule tänne isin luokse, niin vaihdetaan paita."

 

Kahden kuukauden seurustelun jälkeen me asuimme saman katon alla koko perhe. Siitä alkoi oikea yhdessä olemisen harjoittelu, mikä jatkuu edelleen. Molemmilla meillä on ollut kasvukipuja. Me ollaan huudettu, itketty ja sovittu, hiottu toistemme kulmia. Murun piti luopua omasta ajastaan ja minun yksinoikeudesta päättää kaikista perheen asioista. Onneksi rakkautta ja tahtoa on riittänyt hankalinakin hetkinä. Me ollaan alusta asti päätetty olla yhdessä. Rakkaus vaatii tahtoa.

 

Kuinka monta oikeaa ihmiselle on olemassa? Emme tiedä sitä ja hyvä niin. Mutta jokaisen oikeankin ohi voi kävellä, ellei uskalla avata sydäntään rakkaudelle. Se ei ole helppoa, jos on satutettu. Monenlaiset pelot nousevat iholle ja purkautuvat huulilta väärien sanojen taakse piiloutuen.  On kuitenkin ihmisiä, minkä luota ei voi lähteä ja tulee syvältä sisimmästä voimaa taistella rakkauden puolesta. Sillä kun se jokin toisessa ihmisessä kolahtaa, se lupaa mahdollisuuden kasvaa – kiintyä uudelleen ja opetellen rakkauden aakkoset vielä paremmin kuin aiemmin.

 

Marja ja Sami saivat uuden mahdollisuuden. Heille molemmille tuli tarve olla toisen lähellä. Vahva ja viisas punapää vei Samin uudelle rakkauden polulle ja muru rakasti Marjan haavat umpeen luoden uuden perheen. Mitään ei olisi tapahtunut ellei olisi uskaltanut rakastaa. Sydämen rohkeus palkittiin ja vielä nuo kaksi paria kävelevät yhtä matkaa elämän kiemuraisia polkuja.

Kommentit (1)

Nompun M@m@

Omasta mielestäni olin kaikin puolin valmis ja valmistautunut äidiksi. Luulin tietäväni millaista elämä äitinä on. Muistan siksi myös vahvasti synnytyksen jälkeisen tunteen siitä kun yhtäkkiä olitkin vastuussa pienestä ihmisestä 24/7. Kaikki se väsymys ja suuret odotukset (itsellä ja kätilöillä) imetyksen onnistumisesta ym. Ensimmäinen tavoitteeni oli, niin hassulta kuin se kuulostaakin, saada poika pysymään hengissä siihen asti kunnes neuvolan hoitaja tulisi käymään meillä kotona. :D
Sittemmin poika on kasvanut jo 2,5 vuoden ikään ja ihanin muisto tähän mennessä syntyi muutama päivä sitten kun poikamme kesken leikkien totesi hellästi "Äiti, minä rakastan sinua." <3

Kun näin hänet, ajattelin: ”Tuo mies on niin komea, että sen on pakko olla idiootti.” Ei ollut. Sen sijaan hän tuli ja vei sydämeni jo samana iltana. Niin monien netissä sovittujen harjoitustreffien jälkeen tulivat NE yhdet treffit, jotka johtivat rakkauteen.

 

Juttelimme, tanssimme ja lähdimme illan päätteeksi baarista hänen luokseen. Ensimmäisenä hän antoi minulle villasukat, jotta minulla olisi mukava olla. Sitten sain vielä kollegehousut. Tuntui kuin olisin tullut kotiin, vaikka olin vieraan miehen yksiössä.

 

Seuraavana päivänä tuli totuuden hetki. Minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta alkaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Hän tiesi, että minulla oli 2-vuotias poika ja sanoin, että voimme vain pitää hauskaa tai alkaa tapailla ”tositarkoituksella”.

 

Menin hänen luokseen heti seuraavana päivänä uudelleen. Aivoni menivät ihan pehmeiksi siitä hormonimyrskystä, mitä ihastus aiheutti. En voinut ajatella muuta. Kävin katsomassa hänen facebook-kuvaansa ja odotin hänen seuraavaa tekstariaan. Unelmoin hänestä.

 

Kolmansien treffien päätteeksi hän tapasi poikani. Pieni ujo taapero kurkki mummon jalkojen välistä ihmetellen kuka meidän kodissa oli. Pian he leikkivät olohuoneessa junaradalla ja minä olin haljeta onnesta. Olisi tehnyt mieli hyppiä ja huutaa ilosta. En voinut uskoa, että näkemäni oli totta.

 

Asiat etenivät nopeasti.

 

Hänen yksiöönsä muutti potta ja kasa vaippoja. Minä aloin opetella vanhemmuuden jakamista. Tapasimme aina kun se onnistui, vaikka asuimme eri paikkakunnilla.

 

Oli hassua, miten poikani ja hän löysivät toisensa. Meidän aikuisten alkuhuuman ohi ajoi heidän alkuhuumaansa. Olin kuin kolmas pyörä välillä. Välillä olo oli melkein mustasukkainen,  mutta tajusin, miten tärkeää se oli heille. Ja minulle.

 

Tuon kuuden vuoden takaisten tapahtumien muistelu saa hymyn huulilleni. Tunteet olivat niin vahvoja, että tuntui kuin halkeaisi. Muistan, miten sekä minä että poikani itkimme eräänä sunnuntai-iltana linja-autoasemalla, kun hän lähti kotiin. Kaikki vain tuntui niin oikealta. Samaan aikaan pelotti. Oli pakko vaan antaa mennä.

 

Ja niin se meni. Hänestä tuli muruni. Syntyi pikkusisko. Menimme naimisiin. Muru adoptoi perheen sisäisellä adoptiolla poikani. Syntyi toinen pikkusisko. Olemme hioneet toisiamme ja opetellet yhdessä oloa. Toki on riidelty, itketty ja pyydetty anteeksikin. Mutta rakkaus on pysynyt vahvana. Me olemme päättäneet olla yhdessä. Me haluamme nähdä myös sen kun rypistymme yhdessä.

 

Millainen on teidän rakkaustarinanne? Rakkauden etsiminen netistä on kuin lottoamista, mutta päävoiton saaminen on mahdollista.

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

 

Kommentit (6)

Ei ensisilmäyksellä

Löysin rakkaan nykyisen puolisoni netistä. Olin itse lyöty ja nuijittu maahan edellisen eron jälkeen. En kelpaisi tällaisena kuin olen, kenellekään. Ja en sitten ihastunutkaan ensisilmäyksellä. Mutta ensisuudelmalla sillä tapasimme jos viikon päästä ensimmäisestä sananvaihdostamme ja keskusteluyhteytemme on vain niin maagisen hyvä. En vaihtaisi häntä mihinkään ja välimme ovat uskomattomat. Hän on tutustuttanut minua omiin harrastuksiini ja pidän niistä ja olen miettinyt niitä aiemminkin mahdollisuuksina ja myös minä tutustuttanut häntä omiin harrastuksiini ja myös hän on pitänyt niistä.

Puhu muru

Kiitos "ei ensisilmäyksellä" tarinastasi. Vaikka sinulla on ollut ikäviä kokemuksia takana olet rohkeasti uskaltanut rakastaa.

Mainitsemasi harrastukset voivat tosiaan olla kuin suhteen liima. Ihana kuulla, että keskusteluyhteytenne on maagisen hyvä. Vaalikaa sitä ja hoitakaa rakkauttanne tulevaisuudessakin. ❤️❤️❤️

jannamaria87

Mulla oli joskus nuorempana tavoite että viimeistään 25-vuotiaana pitäisi olla perhe perustettua. Sitten kun 23-vuotiaana sitä elämäni miestä ei ollut löytynyt, päätin että nyt riittää odottelu ja haaveilu, hain ulkomaille opiskelijavaihtoon. Sain 3 kuukaudeksi työharjoittelupaikan keski-Euroopasta ja osittain harkitsin sinne jäämistä pidemmäksikin aikaa. Ennen vaihtoon lähtöä oli edessä vielä työharjoittelu Suomessa ja kesäkuukaudet töiden merkeissä. Työharjoittelun toisena päivänä nykyinen aviomieheni palasi sairaslomalta töihin, kaksi viikkoa töiden ohessa tutkiskeltiin toisiamme ja "haisteltiin", sitten tuli mieheltä facebookissa kaveripyyntö ja siitä kolmen viikon päästä asuttiin yhdessä. Ehdittiin tuntea toisemme 4 kuukautta ennen kuin minä lensin kolmeksi kuukaudeksi Eurooppaan. Skype oli kovassa käytössä tuon ajan ja kun paluupäivä viimein koitti, mies haki kentältä ja kosi kun päästiin kotiin. Muutaman kuukauden päästä tulee yhteistä elämää täyteen 6 vuotta ja sylissä tuhisee 7 kuukauden ikäinen tyttäremme. Oli ikimuistoinen työharjoittelu 😁.

Puhu muru

Teidän tarina on niin suloinen jannamaria87! Sehän voisi olla melkein jonkun leffan käsikirjoituksesta.

Tuo kuullostaa niin tutulta, että kun antaa olla niin palaset loksahtaa kohdilleen. Tekin etenitte rohkeasti suhteessa uskoen rakkauteen. Hassua kun mekin ollaan oltu kans 6v yhdessä ja tuo meidän nuorimmainen on huomenna 9kk. 😀

Jatkakaa samaan malliin. Ja onnea vuosipäivän ja vauvanne johdosta. 😍 ❤️❤️❤️

Yksiltä ikuisuuteen

Olin ollut kolme vuotta sinkkuna ja keskellä todella riipivää elämäntilannetta. En halunnut kuolla, mutta tuntui ettei syytä elämäänkään enää ole. Alkoholi maistui ja menojalka vipatti liikaa, kunnes tuli se kaiken pysäyttävät tindertreffit. Nämä "yhdet" päättyivät jatkoille ja mikä herrasmies kyseessä olikaan! Seuraavana päivänä olin valmis "katoamaan" tapani mukaan, mutta mies kovasti kyseli tulisinko kuitenkin viettämään toisenkin illan heidän kanssaan. Tunti meni kotona vaatteiden vaihtoon ja taksilla takaisin. Muutaman viikon jälkeen alkoi miehen tavaroita löytyä nurkista ja koirani olivatkin meidän koirat. Näistä treffeistä on nyt 2 vuotta, 2kk vanha poika sylissä ja ensi kesänä sanomme toisillemme tahdon. Yksi viikonloppu antoi todellakin syyn elää. ❤

Puhu muru

Voi, että miten ihana rakkaustarina. <3 Kiitos tästä kommentista. Teidän kohtaaminen oli melkein kuin leffakohtaus! Ja on upeaa, että uskalsit heittäytyä rakkauteen. Rakkaudessa on kyllä jotain niin ihmeellistä, kun se voi melkein kuin hiipiä elämään. Ja mikä voima siinä onkaan. Niin kuin itsekin sanoit: "Yksi viikonloppu antoi todellakin syyn elää."

Onnea ihan valtavasti teille vauvanne johdosta. Teistä on tullut perhe. Nyt vain vaalikaa rakkauttanne, koska se on lapselle paras koti. Ja rakkaudesta saa voimaa väsyneenäkin. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat