Kirjoitukset avainsanalla Kreikka

Teimme elokuun lopussa omatoimimatkan 

Meillä oli iso perhehuone, iloinen henkilökunta ja sopivan kokoinen uima-allas. Hotellin paras puoli oli, että saimme syödä aamupalaa lasten altaan vieressä, mikä helpotti pienten vesipetojemme kanssa. Toisella puolella tietä oli supermarketti ja lähimpään rantaan oli 500m. Eli toimiva paketti lapsiperheelle! Momondon kautta otimme suorat Finnairin lennot Rodokselle.

 

Matka oli kaikin puolin ihana, onnistunut ja täynnä aurinkoa sekä uimista. Lapsiin Rodos teki unohtumattoman vaikutuksen. Meidän matkaporukka koostui meistä vanhemmista ja 2v., 5v. ja 10v. lapsista. Lapset olivat sitä mieltä, että ensi vuonna uudelleen.

Meidän perheen Rodoksen suosikit:

 

Agathi Beach – Mietimme pitkään menemmekö auton vuokrauspäivänä Tsambika Beachille vai Agatha Beachille. Kysyimme neuvoa paikallisilta muutamassakin eri paikassa ja he olivat ehdottomasti sitä mieltä, että kokeilkaa Agathi Beachia. Ja onneksi kokeilimme.

Ranta oli juuri sopivan kokoinen ja henkeäsalpaavan kaunis. Palveluita oli ihan riittävästi oli ravintoloita ja vessat, suihkut sekä pukukoppeja. Ei ollut sellaista ”turistirysä” –meininkiä. Ranta syveni hyvin loivasti ja hiekka oli hienoa. Paikka teki meihin niin suuren vaikutuksen, että kävimme kahtena eri päivänä Agathi beachilla.

Faliraki Water Park – Googletin kovasti onko vesipuisto liian hurja pienten lasten kanssa. Netin kommenttiketjuista tuli ristiriitainen olo, mutta päätimme antaa vesipedoillemme mahdollisuuden. 

Vesipuisto oli ISO. Kaiken ikäisille jotakin. Pienten alueella oli yhtä sun toista ja koululainenkin viihtyi siellä. Kävimme myös valtavan isoissa vesiliukumäissä ja aalto-altaassa. Kaikkialle emme edes ehtineet. Vesipuistossa olisi hyvin voinut olla kaksi päivää, mutta se olisi ollut liian kallista meidän lomabudjettiin.

Lindos – Rodoksen yksi tunnetuimpia kohteita, eikä ihme. Kuumuus vähän jännitti, emmekä olleet kovin kauan Lindoksessa. Jos olisimme olleet murun kanssa kaksin, pysähdys olisi ollut varmasti pidempi.

Kaunis, näkemisen arvoinen paikka. Ravintolatarjontaa on monenlaista. Sopii etenkin jos on isompia lapsia tai lomailee vain aikuisten kesken. Kannattaa kysellä vähän paikallisilta, mitkä ovat ruuhkaisimmat ovat. Menimme itse aika ruuhkaiseen aikaan ja kuulimme, että paikka olisi voinut olla kivempi illalla. Lindoksessa on myös kaksi kivaa uimarantaa.

SUOSITUS – Rodoksella on paljon nähtävää, joten ehdottomasti kannattaa harkita auton vuokrausta. Me vuokrasimme auton kahtena päivänä ja hinta oli 55e/pv. Siihen kuului vakuutukset. Ilman autoa olisimme missanneet parhaan ruokapaikan, upean Agathi Beachin, Lindoksen ja monta muuta upeaa paikkaa. Saimme autoillessa aivan eri kuvan Rodoksesta. Vanhakaupunki olisi ollut mahtavaa nähdä, mutta se jäi ensi kertaan. Onneksi lapset ovat jo päättäneet, että me lähdemme uudelleen Rodokselle. =)

Jo pelkkä haaveilu auringosta pimeinä syysiltoina tekee hyvää. Sinulle joka olet lähdössä Rodokselle, ihanaa lomaa. Nauti ja rentoudu. <3

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Oletko sinä käynyt Rodoksella? Mitkä oli sinun suosikit Rodoksella? Kerro ihmeessä niistä lukijoilleni. =)

*HUOM! Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan kaikki on maksettu omasta pussista. 

Kommentit (2)

Faijahommia

Juniorit ovat varmasti tykänneet ihan mielettömästi tuosta vesipuistosta! En malta odottaa, että meidän poika on vesipuistoikäinen! Kausarit Serenaan ja lomakohteet valitaan vesipuistojen mukaan :D

Puhu muru

Juu tuonne vesipuistoon ois pitänyt päästä vähintään kaksi kertaa kuulemma! Ja voisin kuvitella, että vielä me sinne palataan. Jos te ootte menossa Rodoksen suuntaan, niin siellä oli iso se lasten alue ja sitten oli erikseen vielä taapero alue. Lämpö tekee muutenkin kaikesta helpompaa, kun ei kukaan palele. 

Meillä vielä tuo 5-vuotias oppi uimaan heti reissun jälkeen. Treeni oli toiminut. Uiminen oli se THE juttu. =) Kannattaa ehdottomasti ottaa vesipuistot, hyvät uima-altaat ja rantakohteet suunnaksi. Yleensä me kesäisin "palellaan" stadikalle. Se on lasten suosikki. Ja tietty "mummolan uimarannat" Karkkilassa. =)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat