Kirjoitukset avainsanalla kaipaus

”Voihan kaipaus! Istun täällä lentokentän parkkipaikalla odottamassa murua työmatkalta. Miten paljon tunnenkaan rakkautta, kun ajattelen häntä. Melkein jännitän, miltä hän näyttää.  Miltä hänen huulensa tuntuvat kun kohta taas suutelemme.”

(Puhu murun -Facebooksivut)

 

Kirjoitin tuon tekstin vain pari tuntia sitten rakkauden pursuillessa rinnastani murun kotiinpaluusta. Linkitin samaan päivitykseen vähän kirjoitukseni Kaipaus voi vahvistaa arjessa haalistunutta rakkautta. Silti muutama tunti kotiinpaluun jälkeen löydän itseni mököttämästä murulle keittiössä. Miten hitossa tämä on mahdollista?

 

Ja samaan aikaan vielä niin tuttua. Ei ole ensimmäinen kerta, kun riitelemme heti kotiinpaluun jälkeen.

 

Joka päivä olen odottanut murun kotiinpaluuta. Olen tuntenut ikävän kehossani ja väsymyksen päänsärkynä. Lapsien kanssa viikko meni mukavasti, mutta viikonlopun vapaapäivinä heidänkin ikävänsä tiivistyi. Jokainen kiukutteli tasaisesti ikätasoon sopivalla tyylillä.

 

Taapero käytti suoran huudon ja itkun taktiikkaa. 6-vuotias kiukutteli, mökötti ja yritti salaa tehdä kiellettyjä asioita. Koululainen haastoi minua uudelleen ja uudelleen pelaamisesta. Josko vielä vähän saisi pelata?!! Tuntui, että järki lähtee ja kirosin murun mielessäni.

Vaihdetaan näkökulmaa. Jos katson lintuperspektiivistä, ymmärrän tilannetta paremmin. Murun tullessa kotiin vastassa oli neljä ihmistä, joista jokainen halusi tasoituksen ikävälleen. Heti tässä ja nyt. 

 

Muru oli silmät väsymyksestä sikkuralla 18 tunnin lennon jäljiltä, sitä paitsi hän tuli Balilta työmatkalta ei lomalta. Ymmärrys hänen väsymykseensä oli nolla, etenkin minulla. Huomattava, kotona olevan kumppanin marttyyri-kosto-moodi oli päällä. Päässäni vain surisee: ”Minä olen enemmän väsynyt. Olen ollut koko viikon yksin lasten kanssa.”

 

Tässä kun tätä blogia kirjoittaa autenttisessa tilassa huomaan, miten inhimillistä kotiinpaluuriitely on. Odotuksemme ovat vain olleet kohtuuttomat, viikon ikävä purkautuu ja kaikkia väsyttää. Onneksi tiedän, että kyllä tämä tästä asettuu parissa päivässä.

 

Jokaisen on vain saatava  oma annoksensa rakkautta ja unta. 

 

Aion myös pyytää murulta rauhassa anteeksi, kunhan saan hänen huomionsa hetkeksi itselleni. Ollaan siis armollisia kotiinpalaajalle ja toisaalta, ymmärretään myös kotona odottaneiden ikävää ja odotuksia. Kotiinpaluuriitely ei riko rakkautta, vaan jopa vahvistaa, kunhan selvittää riidan ja kertoo omista tunteistaan. <3

 

*Kuvat Meri Björn

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (2)

Askeleita isyyteen

Tunnistan tilanteen. Odotukset ovat niin kovat, että reaalielämä ei niihin pysty vastaamaan. Mutta kuten hyvin kirjoitit kotiinpaluuriitely on tosiaan inhimillistä. Ehkä niitä omia odotuksia pitää yrittää ensin asettaa uomiinsa ja antaa aikaa akuutin väsymyksen hoidolle. Tätä kautta tilanteet eivät ehkä kärjistyisi. Mutta helpommin sanottu kuin tehty :) Avoimuutta ja keskustelua - toimiva lääke tähänkin.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Askeleita isyyteen! Tuo on niin totta, että pitäisi ensiksi antaa aikaa akuutin väsymyksen hoidolle. Koska väsymys, jos mikä saa asiat menemään niin helposti sotkuun ja tunteet vain heittelehtii. Onneksi tälläkin kertaa, pikku hiljaa tilanne raukesi. Odotukset purkaantuivat sanoiksi, hellyys hoiti ikävää ja arki jatkui taas yhdessä. Aika monelle tuttu tilanne siis. Onneksi rakkaus on vahva tunne. <3

”Kuinka paljon ihminen voikaan haluta tulla kosketuksi!” 

Eri tavoin, monen ihmisen suusta tämä lause kaikuu terapiahuoneessani. Osa sanoo sen kyyneleet silmissään, joku katsoo minua suoraan silmiin. Olen siinä; vastaan katseellani, tuen ja annan toivoa. Kuuntelen ja pohdin yhdessä vaihtoehtoja.

 

Sanoin tällä viikolla eräälle asiakkaalleni, että välillä tekisi mieli järjestää ihmisille sokkotreffejä, kun tuntuu että niin moni kaipaa kosketusta. Vaikuttaa nimittäin siltä kuin ihmiset eivät millään pystyisi löytämään toisiaan. Sekin tuntuu helpottavan, että sanoo: ”Sinä et ole ainoa yksinäinen.”

 

Erilaiset treffipalstat, Tinder ja baareissa juoksut eivät aina ole onnen tae. Mistä löytäisi ihmisen, jonka kanssa saisi jakaa oman seksuaalisuuden kaikkia värejä? Samaan aikaan kaipaa kuitenkin myös syliä, johon käpertyä. Arkisia hipaisuja toisen kanssa, pusua töihin tai kauppaan lähtiessä.

 

Omaan yksinäisyyteen ei silti kannata käpertyä, koska ikävä kyllä harvaa haetaan kotoa treffeille. 

 

Eikä kyse ole vain iästä. Alle kolmekymppinen voi kokea samaa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, kumppanin löytämisen mahdottomuutta kuin kuusikymppinen. Keho huutaa kosketusta, mieli pelkää yksinjäämistä. Miten pystyy odottamaan rauhassa kumppania, jos jo haluaisi perheen tai pelkää, että joutuu vanhenemaan aivan yksin?

 

Pieleen voi mennä monella tapaa. Treffeille ei saavutakaan. Valokuvilla huijataan. Ihmiset ovat varattuja, vaikka sanovat olevansa vapaita. Tai vapaa, joka alun perin haki seksiseuraa, kaipaakin vain ystävyyttä. Odottelua, kasapäin viestejä ja silti saa vesiperän. Kyllä vähemmästäkin voi tulla helvetin epätoivoinen olo. 

 

Kuitenkin pitäisi jaksaa jatkaa deittiviidakossa, jotta saisi nauttia toisen ihon lämmöstä omalla ihollaan.

 

Onneksi on onnellisiakin tarinoita. On toivon pilkahduksia, hyvää seksiä ja orgasmeja. On silittelyä ja muuttoapua. Joskus joku vain aivan yllättäen löytää ihmisen, joka kolahtaa ja huomaan, että asiakkaani elämä on saanut uuden suunnan. Terapeuttina on ihana huomata olevansa tarpeeton uuden rakkauden hoitaessa haavojen jättämiä arpia.

Aiemmat suhteet on käyty läpi, kompuroinnin hetkillä annettu tuki on auttanut eteenpäin, ja loppu on kiinni ihmisestä sekä elämästä. Uskon itse, että välillä tarvitaan ripaus onneakin. 

 

Toisen ihmisen kosketuksen vastaanottaminen vaatii luottamusta ja turvaa. Jos pelkää liikaa, voi itse torjua toisen huomaamattaan. Vaikka olisit vielä kosketusta vailla, voit kuitenkin alkaa rakentaa hedelmällistä maaperää kosketukselle, rakkaudelle ja mahdolliselle ihmissuhteelle. Ole siis itsellesi lempeä ja hellä.  <3

 

 

*Mistä sinä olet löytänyt ihmisen jonka kanssa voit nauttia kosketuksesta tai jopa elämänkumppanin? 

*Suosittelen lämpimästi lukemaan Taina Kinnusen kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin. Suomalaisten naisten ja miesten haastattelujen kautta piirtyy kuva suomalaisesta kosketuskulttuurista, mikä voi yllättää. Se voi myös lohduttaa ja antaa tietoa sekä ymmärrystä oman elämän tarkasteluun.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Avaus kuva on oma ja toinen on Pixabayn kuvapankista.

Kommentit (2)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Ihana kuulla! Hyvä te! <3 Kunpa jokainen löytäisi itselleen sopivan ihmisen halimaan ja nauttimaan nauttimaan elämästä. <3

 ”Haavat kirvellen istun meren rannalla

   yksin katsellen.

   Nyt ymmärrän paremmin kivuliasta

   kulkuamme;

   vasta tyynen tultua erottuvat karikot.”

    Tommy Taberman

 

Sami: Kerroit aiemmin vapaasta suhteesta ja sen tuomasta vapaudesta tavata muita. Kauanko tuota vaihetta kesti? Alkoiko vapaus muuttua taakaksi?

 

Marja: Vapautta kesti talvesta seuraavaan syksyyn. Kevään muuttuessa valoisammaksi minäkin avauduin maailmalle. Se kesä oli yhtä kuumaa leikkiä ilman rajoja. Haastoin mukaan sinkkuja, varattuja, nuoria, vanhoja yksin tai yhdessä. En halunnut rakastua vaan tutkin maailmaa ilman sitoumuksia.

 

Muistan kun naapurini, perheen äiti läksytti minua, ettei saa kajota varattuihin miehiin. Esitin, ettei tuntunut missään. Mutta se kolahti. En halunnut olla perheenrikkoja "huvin vuoksi". Vapauden merkitys muuttui erään mökkireissun jälkeen. Se muutti koko naiseuttani loppuelämäksi.

 

Marja: Sä opiskelit ja seurustelit opiskelukaverin kanssa. Vaikuttiko se sun opiskelu motivaatioon? Mitä teit kun teillä myrskysi?

 

Sami: Ei mun opiskelumotivaation vaikuttanut mikään ulkoinen seikka. Motivaationi oli sen suhteen muutenkin alhaisella tasolla. Mä tunsin välillä olevani kuin höyhen, joka vain leijailee tuulen mukana milloin minnekin. Ihmisenä olin niin rikki, että olin huono poikaystävä, vaikka olinkin varmasti hyvin kiltti ja rakastettava.

 

Ehkä suhteeseen vaikutti enemmänkin ulkoiset seikat, kuten huoli isästäni, joka joi silloin enemmän kuin koskaan, jopa niin, että pelkäsin hänen henkensä puolesta.

 

Sami: Mitä mökkireissullasi, joka sanojesi mukaan muutti naiseuttasi loppuelämäksi, tapahtui?

 

Marja: Lähdin eräänä kesäiltana ystäväni kanssa mökille. Sinkkuilu kuohutti mieltä ja olin mieli maassa. Kaunis kesäilta ei tuntunut missään, vaan kuulin vain huokailuni. Ystäväni ja miespuolinen tuttava yrittivät piristää minua koko illan. Aloin olla jotenkin täynnä vapautta, vapaatasuhdetta ja rakkaudettomuutta.

 

Ystäväni meni nukkumaan aikaisin työpäivän takia ja minä jäin vielä tutun miehen kanssa istuskelemaan. Hänen olemuksensa oli niin vilpitön ja lohduttava, että oloni jopa parani. Menin hänen viereensä nukkumaan vain sillä ajatuksella, että nukun toisen ihmisen lähellä.

 

Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että hänellä oli ihan erilainen näkemys siitä, miksi tulin hänen viereensä kun hän yritti raiskata minut. Mies oli riisunut kaikki housuni nukkuessani ja oli ryhtymässä tosi toimiin, kun heräsin. Onneksi heräsin ajoissa. Silti tuo mies rikkoi kehoni rajoja tavalla, josta jää aina arpi ihmiseen.

 

Marja: Sulla oli paha olo. Ja sun isällä oli paha olo. Olitko sä sun isän tukipilari? Miten sä jaksoit kantaa kaiken?

 

Sami: Mun isä soitti mulle sairaalasta yksi ilta. Oli kaatunut portaat humalassa ja melkein halvaantunut. Toivoi, että menisin käymään. Isän kädet eivät toimineet, joten pidin hänen huulillaan tupakkaa, että hän sai poltettua. Hän lupasi lopettaa juomisen siihen paikkaan. Kahden viikon jälkeen hänet kotiutettiin. Samana iltana hän soitti minulle kännissä. Se oli viimeinen niitti. En enää vastannut puheluihin. Päätin olla puuttumatta millään muotoa. Juokoon itsensä hengiltä, muistan ajatelleeni.

 

Seurustelusuhteeni oli päättynyt. Se oli kaunis, mutta mahdoton suhde. Olin liian takertuva. Halusin turvaa, jota hain väärällä tavalla. Tuntui, että elämässäni ei ollut kiintopistettä, tavoitetta ei mitään. Aloin käyttää liikaa alkoholia. Olin ahdistunut ja peloissani. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain, että joku tulisi ja rakastaisi minua. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.

 

Sami: Mitä tunteita mökkiyö sinussa herätti? Muuttuiko suhtautumisesi miehiin tai jopa elämään?

 

Marja: Pumpulinen maailma muuttui kovaksi betoniksi hetkellisesti. Ei kenenkään tutun, minun luottamuksen ansainneen ihmisen olisi pitänyt tehdä minulle pahaa. Tapahtuma hetkellä olisi tehnyt mieli huutaa: "Mitä v****?!" Mutta tiesin heti, ettei ystäväni uskoisi minua. Hänen ensi ajatuksensa olisi ollut kuitenkin, että minä viettelin mies paran. Hän kun oli tuon miehen avovaimon paras ystävä.

 

Tukin siis suuni. Olin peloissani, raivoissani, turhautunut ja umpikujassa. Jälkeen tajusin, että olin kolme päivää jonkinlaisessa shokissa ja vasta sitten puhuin. Paikalla ollut ystäväni kielsi puhumasta tapahtumasta, mikä teki minusta pahan. Se painoi minua enemmän ja vähemmän siitä seuranneet vuodet.

 

Tapahtumaan liittyi monia ikäviä piirteitä ilkeine poliiseineen, ymmärtämättömien ystävien ja baarissa huoraksi huutelevien miesten muodossa. Silloin tuli myös isää ikävä. Olisin kaivannut isää, joka olisi ollut todella vihainen siitä, että hänen rakkaalle tyttärelleen tehtiin pahaa ja jonka olkapäätä vasten olisin saanut itkeä.

 

Marja: Miten täytit surullisen, ahdistuneen ja pelokkaan rakkauden nälkäsi? Ajoiko se sinut "väärin suhteisiin"?

 

Sami: Aloin pelastaa maailmaa. Yksi sielu kerrallaan. Tapasin baarissa naisen, joka halusi samaa kuin minä. Jonkun, jonka ottaa viereen ja pitää edes hetken turvassa. Hän kertoi minulle heti ensimmäisenä yönä, että hänet on muutama vuosi sitten joukkoraiskattu. Ensimmäinen ajatus oli, että minä haluan pelastaa hänet. Haluan olla hänelle turva. Miten minä olisin voinut. Rikkinäinen ja turvaton nuori mies. Yhtenä iltana hän ei enää tullut. Hän laittoi viestin, että ei vain pysty suhteeseen. Menin vain enemmän rikki.

 

Seuraavaksi tapasin ihanan nuoren naisen, joka oksensi kaiken syömänsä ulos. Taas huomaisin tilaisuuden koittaneen. Yksi uusi sielu pelastettavaksi. Miten minä sen tein. Tarjosin hänelle pitsan, jonka hän kävi pizzerian vessassa oksentamassa ulos. Sanoin hänelle vihaisesti, että jos minä opintotuella tarjoan sinulle pizzan, niin sinä et vittu sitä ulos oksenna.  Lopputulos oli sama.

 

En  minä ketään pystynyt rakkaudellani pelastamaan. Vähiten itseäni, joka minun olisi pitänyt ihan ensimmäiseksi pelastaa. Oli pakko päästä elämässä jotenkin muulla tavoin eteenpäin. Muuten olisi käynyt hyvin huonosti.

 

Sami: Miten pääsit eteenpäin traumaattisesta kokemuksestasi mökillä? Aloitko haluta rinnallesi jonkun, jota rakastaa? Aloitko kaivata vierellesi ihmistä, jonka kanssa olisit voinut kokea turvaa ja rakkautta?

 

Marja: Minut oli lyöty hetkellisesti pahasti, mutta päätin nousta. Halusin päästä eteenpäin. Pikku hiljaa tuo pieni kylä alkoi tuntua väärältä paikalta asua. En silloin tajunnut, että mökin tapahtumat olivat tahrineet kaiken.

 

Ja kyllä. Hain rakkautta, turvaa ja isää. Minut 20-vuotiaan nuoren tytön hurmasi 40-vuotias kahden lapsen isä. Siinä oli kai jotain turvaa ja uudet ympyrät.  Ei siinä rakkautta ollut vaikka sitä kuvittelin, mutta jonkinlainen pakopaikka. Suhde jäi, kun löysin uuden lohduttajan.

 

Hänen kanssaan revin itseni irti pikku kylästä ja muutin Helsinkiin. Koirani tappoi miehen kissan ja maailmamme eivät kohdanneet. Päädyimme eroamaan. Olin kuitenkin päässyt taas jaloilleni ja etäisyys auttoi pahaan oloon.

 

Paha olo kuohahti viimeisen kerran oikein voimalla, kun sain tiedon että syytettä ei nosteta. Tarinamme olivat eriävät eikä ollut todisteita. Rakkaus oli kuitenkin voittanut. En vihannut miehiä enkä itseäni. Ehkä olin piirun verran kovempi, mutta edelleen avoin rakkaudelle.

 

Marja: Haavoja haavojen perään. Kaipasit parantavaa rakkautta, mutta mikä nosti sinut jaloilleen oikeasti?

 

Sami: Oli lauantai-ilta. Olin baarissa kavereiden ja muutama viikko ennen tapaamani tytön kanssa. Olin häneen syvästi rakastunut. Tai ainakin kuvittelin niin. Ehkä se oli enemmän turvan ja lohdutuksen hakemista. Hän oli koko illan hiljainen, kunnes sanoi, että häntä ei vaan kiinnosta. Romahdin kunnolla.

 

Muistan, kun menin baarin nurkkapöytään itkemään. Eräs naispuolinen ystäväni saattoi minut kotiin. Jäi nukkumaan kanssani. Oli vain vierelläni. Se oli jälkikäteen ajateltuna niin kultainen teko.

 

Seuraavana iltana muistan, kun  kirjoitin vihkon sivulle, että en aio olla enää kenenkään terveyskeskus. Ei helvetti enää kiinnosta. Päätin tehdä jonkun radikaalin muutoksen. Ja teinkin. Päätin jättää Jyväskylän taakseni ja muuttaa taas Tampereelle. Seuraavalla viikolla muutin. Minulla oli mukana vajaa henkilöautollinen tavaraa ja Tampereen Pispalassa odotti vuokra-asunto. Sillä reissulla olen edelleen.

 

Ehkä ymmärsin silloin baari-illan jälkeen jotain itse. Ehkä nainen, joka nukkui vierelläni oli minulle lupaus jostain paremmasta. En tiedä, mutta päätös, jonka silloin tein, on ollut elämäni parhaimpia.

 

On päiviä jolloin elämä tuntuu karkaavan käsistä, silmät itkevät ilman kyyneliä ja nauru karkaa muille maille. Toisina päivinä nauru saa sinut loistamaan, rakkaus hehkumaan ja mikään murhe ei ole esteenäsi. Marjan elämä muuttui yhdellä mökkireissulla toisen ihmisen väärän teon tähden, mutta silti hänen piti itse nousta pahasta olosta. Sami kantoi aivan liian painavaa reppua, joka oli täynnä huolia isästä. Se kaatoi rakkauden, melkein hänetkin, mutta Sami päätti opetella pitämään huolta itsestään. Noina hetkinä olisi ihanaa, kun olisi se viisaus, minkä saamme vasta kaiken kokemamme jälkeen. Mutta ainoa tapa elää, on rämpiä, toisinaan tanssia ja jatkaa eteenpäin. 

Kommentit (1)

Puhu muru

Rakkaat lukijat. Yöllinen kirjoitus aiheutti pienen virhesuman ja teksti on nyt muokattuna luettavissa. Eli jos olet sen jo lukenut suosittelen lukemaan uudelleen, koska siellä on lisättynä muutama puuttunut osa keskustelua. Pahoittelut.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat