Kirjoitukset avainsanalla viha

Rakkaus on yksi niistä asioista, miksi työni seksuaaliterapeuttina on niin järjettömän mielenkiintoista. Jokainen uusi asiakas, joka astuu terapiahuoneeseeni, tuo mukanaan uniikin oman tarinansa. Tiedän, ettei ole olemassa yhtä tarinaa tai yhtä tapaa rakastaa. Ja silti minutkin voi vielä yllättää housut kintuissa siviilissä ihmettelemässä jotain rakkauden muotoa.

 

Todennäköisesti nyökyttelet. ”Kyllä, ei ole olemassa yhtä tapaa rakastaa.”

 

Mutta samaan aikaan olemme valmiita tuomitsemaan ihan helvetin kovaa ihmiset, jotka rakastuvat tai rakastavat hieman eri tavalla kuin minä itse. Tästä on lukuisia esimerkkejä jo pelkkä some pullollaan. Olet varmasti kauhistellut jonkun parin suurta ikäeroa? Tai jonkun ylivilliä viriiliyttä rakastaa useampaa ihmistä? Tai jotain ihmistä, joka on rakastunut uuteen ihmisen, vaikka on parisuhteessa? Saatat olla aivan nokka rullalla, jos joku väittää olevansa itsellinen ja kaipaavansa vain seksiä ystävien lisäksi.

Kukaan meistä ei tiedä miksi nuo ihmiset ovat rakastuneet. Millaista suhdetta tai rakkautta he kaipaavat elämäänsä. Millainen heidän taustansa on, ja mitä siitä on syntynyt kun nuo ihmiset ovat löytäneet toisensa.

 

Silti moni meistä on valmis jopa vihaamaan noita itselle tuntemattomia ihmisiä.

 

Mitä jos kääntäisit katseesi peiliin. Ja pohtisit, miltä sinusta tuntuu, kun katsot itseäsi silmiin? Nouseeko vihan tunteet muiden rakkauden näkemisestä omasta rakkauden kaipuustasi? Kivusta, jonka koet kun ei ole ketään ketä rakastaa. Ehkä yksinäisyyden pelosta? Oman elämän ajatteleminen ja kivun tai pelon myöntäminen voi sattua niin paljon, että haluat työntää asian kokonaan mielestäsi. Vihaaminen on helpompaa.

Voit yrittää työstää noita vihan tai pelon tunteita itseksesi ja ystävien kanssa tai voit lähteä hakemaan apua terapiasta. On hyvä myös kiinnittää huomio siihen, mitä voi itse tehdä tässä ja nyt. Vastalääkkeenä toimii myös rakkauden tuomat onnellisuushormonit, joita voi lisätä itsekin elämäänsä. Rakkauslääkäri Emilia Vuorisalmi  kirjoitti tänään Istangram-tililleen Docemiliaan ohjeita, miten sinäkin voit nauttia dopamiinin, serotoniinin, oksitosiinin ja endorfiinien tuomasta hyvästäolosta.

 

”Muutamia vuosia sitten sain rakkaus­tieteisiin perehtyessäni ahaa-elämyksen. Ymmärsin, että rakkauden kaipuu johtuu siitä, että onnellisessa parisuhteessa saamme optimaalisen määrän onnellisuushormoneja eli dopamiinia, serotoniinia, oksitosiinia ja endorfiineja.

Tämä perustila luo meille levollisuuden ja turvallisuudentunteen. Se auttaa meitä nukkumaan paremmin sekä suojaa stressiltä ja monilta sairauksilta. Tällöin ajatuksemme ovat kirkkaat ja pelot pysyvät helpommin taka-alalla.

Mietin miten tuohon tasapainoiseen tilaan voisi päästä ilman parisuhdetta?

Ensimmäinen askel oli pysähtyminen ja ­itsensä kuunteleminen. Kuka olen ja mitkä asiat ovat ­minulle tärkeitä? Mistä lapsena haaveilin ja mitä tekisin, jos rahalla ei olisi merkitystä? Mitä haluaisin arkeeni lisätä ja missä näen itseni viiden vuoden päästä?”…

…Kun elämä tuntuu raskaalta, mieti, mitkä pienet asiat voisivat lisätä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunnetta. Pelkän ajatuksen voimalla saatamme käynnistää positiivisen kierteen. Se voi nostaa meidät ­tasolle, josta emme uskaltaneet edes haaveilla. <3”

-Emilia Vuorisalmi

 

Sinäkin todennäköisesti haluat rakastaa enemmän kuin vihata. Eikö niin? <3

 

*Kuvat Pexel ja Panu Pälviä

*Herättääkö postaus sinussa ajatuksia? Voiko viha muiden suhteista johtua omasta rakkauden kaipuusta? Kommentoi rohkeasti, mutta olethan asiallinen.

*Rakkaustieteestä kiinnostuneen kannattaa tutustua Emilia Vuorisalmen kirjaan Sekaisin LOVEsta. Emiliaa voit seurata myös Instagramissa nimellä Docemilia.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Voit linkata kommenteissa myös oman instatilisi, etsin aina uusia seurattavia! 

Kommentit (2)

Vierailija

Tunsin usein haikeutta sinkkuna kun näin pariskuntia. Nyt olen onnellisesti naimisissa, mutta tunnen haikeutta nähdessäni lapsiperheitä, koska meillä ei ole lapsia. Harvoin viha on pelkkää vihaa vaan siellä taustalla on paljon ja juuri siksi sitä tunnetta kannattaa pohtia. Usein sieltä taustalta löytyy pettymystä, pelkoa, surua. Mitä rakkaushormoneihin tulee niin hormonit voivat myös johtaa harhaan. Minä tunsin edellisessä parisuhteessani välillä aivan uskomatonta symbioosia ja tuntui, että jos olen tämän toisen kanssa niin mikään ei voi minua satuttaa. Se oli petollinen tunne, koska oikeasti suhde oli onneton ja väkivaltainen. Noiden omituisten hormonien ja tunteiden takia kesti niin kauan päästä siitä irti. En nykyisessä suhteessani tunne tuollaista kaikkinielevää symbioosia, mutta mietin, että ehkä se onkin hyvä asia. Meillä on hyvä suhde. Välittämistä, lämpöä, läheisyyttä. Tulemme hyvin toimeen ja riitelemme harvoin. Silloinkaan en ikinä pelkää, että toinen kävisi käsiksi. Minä en ollut tässä suhteessa aluksi omalla mukavuusalueellani ollenkaan. Oli vaikea käsittää, että asiat voivat olla hyvin. Eikä mikään parisuhde oikeasti suojaa meitä sairauksilta tai onnettomuuksilta, mikäli ne ovat tullakseen. Mutta hyvässä suhteessa tuollaiset asiat pystyy käsittelemään paremmin. Varsinkin jos on taipuvainen läheisriippuvuuteen tai on ollut ongelmallisissa suhteissa niin rakkaushormonit voivat tehdä tepposet. Tämä oli minun oivallukseni.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. On äärimmäisen rohkeaa myöntää, että on tuntenut haikeutta muiden onnesta. Moni meistä on varmasti kokenut noita samoja tunteita. Itse olen huomannut keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia, että katson haaveillen lapsettoman pariskunnan perään. Se miten kipeää tuo haikeus tekee riippuu aina ihmisestä.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että harvoin viha on vain vihaa. Ja parisuhteessa, jos missä erilaiset pelot vaivaavat meitä. Mitä enemmän yritämme kätkeä niitä ja selviytyä, sitä enemmän ne tulevat esiin jonkun toisen tunteen mukana kuin valeasussa.

Hienoa, että olet omassa elämässäsi tehnyt havaintoja ja oppinut tunnistamaan, millaisten asioiden kanssa sinun kannattaa olla tarkkana rakkaushormonien keskellä. Olet ehdottomasti ansainnut turvallisen rakkauden, jossa oman kumppanin kanssa saa vain olla. <3

Jouduin eilen outoon tilanteeseen. Tavallinen perjantai, lounasaika. Näyttämönä Helsingin keskustan Kampin ostoskeskus.

 

Olin menossa hissiin pian 2-vuotiaan kuopukseni kanssa. Vieressä hissiä odotti tyylikkään näköinen nuoripari, jolla oli suunnilleen vuodenikäinen pikkuinen rattaissa. Lapset ilmeilivät toisilleen, me vanhemmat hymyilimme tuttavallisesti.

 

Muutama hetki meni ja hissi tuli.

 

Hissi on sen verran ahdas, että kolme aikuista ja kahdet rattaat täyttävät sen. Jonkun mielestä hissi ei kuitenkaan ollut täynnä. Hissiin marssi reilu nelikymppinen mies.

 

Mies: ”Menkää sinne päin, että tänne mahtuu.”

 

Perheenisä: ”Ei tänne kyllä oikein mahdu… ”

 

Mies: ”Kylläpä mahtuu, sinne päin vaan.”

 

Perheenisä: ”Ei vittu mahdu, etkö sä urpo tajua?!!!

 

Mies: ”Mikäs vittu sä luulet olevasi?!!!!!”

 

Perheenisä: ”Vittu, etkö sä saatana nää, että täällä on kahdet rattaat. Mene urpo rullaportaita.”

 

Perheenäiti: ”Olisit hiljaa, älä viitsi… jooko…. ”

 

Mies: ”Saatanan, saatanan. Mikä sinäkin vittu luulet olevasi????!!!!!”

 

Hissin ovi alkaa vihdoin mennä kiinni. Mutta aina ehtii viimeiset sanat.

 

Perheenisä: ”Haluutko sä vittu turpaas?!!”

 

Mies: ”Haluutko ite, saatana?!!!!”

 

Syvä hiljaisuus hississä. Ilmassa oli pelkoa. Katson  varovasti kuopusta ja silitän hänen hiuksiaan. Hän näyttää hämmentyneellä.  Perheenäiti katsoo hyvin surullisen näköisenä lastaan. Surun lisäksi näin häpeän. Tunnelma on AHDISTAVA. Onneksi olin jäämässä jo seuraavassa kerroksessa.

 

Miksi, kysymys jää leijumaan ilmaan. Mistä tuli noin syvä raivon purkaus kahden tuntemattoman ihmisen välillä? Miksi itse en saanut sanaa suustani? Olinko hiljaa, koska tilanne oli uhkaava?

 

Hissikohtaaminen oli vain hetki, joka laukaisi heissä raivon. Sen takana oli varmasti paljon muuta. Paakkuuntunutta pahaa oloa, jolle ei ollut löytynyt kanavaa ulos tuloon. Oliko hissiin pääseminen symboli kelpaamisesta?

 

Poistuessani hissistä ja vielä illalla murun vieressä sohvalla pohdin hissin toista naista, tuota perheenäitiä. Puhuuko mies tuolla tavalla hänelle kotonakin? Tapahtuuko siellä jotain pahempaakin? Entä se toinen mies – kenelle muulle hän puhuu noin?

 

Vihanhallinnan ongelmat eivät ole mikään pikku juttu. Niitä ei kannata, eikä saa hoitaa olan kohautuksella. Terapiaan on hyvä lähteä ajoissa ja pikaista apua saa esimerkiksi Suomen mielenterveysseuran Kriisipuhelimesta. Avun hakeminen on tie parempaan. <3

 

 

 

 

*Saa kommentoida. Mitä ajatuksia tämä herättää? Omia kokemuksia? 

 

* Tutustu Puhu muru -bloggari Marja Kihlströmin kotisivuihin: www.marjakihlstrom.fi

Kommentit (4)

emma_

Huh :( tosi kamalaa. On lohdutonta joutua tuollaiseen tilanteeseen, koska siinä ei (minä en) yleensä osaa sanoa tai tehdä mitään mikä auttaisi. Tai ei vain pysty auttamaan ja joutuu vain poistumaan. Jälkeen päin juurikin miettii vain asioita, ja voi vain toivoa että ihmiset ovat turvassa. Itse käytän esim. paljon julkista liikennettä, ja näen paljon lapsia ja vanhempia ja tilanteita jotka jäävät painamaan mieltä. Uhkaavia tilanteita ei ole ollut, mutta nähnyt lapsia joilla ei selvästikään asiat ole hyvin.

Puhu muru

Kiitos emma_ kommentistasi. Minulla oli juuri tuollainen lohduton olo. Kaksi huutelijaa olivat niin raivonvallassa, että oli varmasti ihan hyvä etten sanonut mitään. Tilanne lamaannutti minut juuri uhkaavuuden takia. Halusin vain pitää kuopukseni suojassa. 

Tuollaiset tilanteet jäävät mieleen pyörimään. Tottakai sitä miettii, että olisiko pitänyt toimia toisin. Olisiko pitänyt puuttua? Olisiko pitänyt kysyä siltä toiselta perheenäidiltä onko kaikki hyvin?  

Ja niin kuin sanoit, olen huomannut samaa kuin sinä. Lasten pahaolo ikävä kyllä näkyy, kun liikkuu paljon julkisilla. Tilanteisiin on kuitenkin vaikea puuttua vaikka haluaisi vain auttaa. Siksikin pidän tätä kirjoitusta tärkeänä. Vaikeneminen ei auta, ei myöskään syyttely. Sen sijaan avun hakeminen on aidosti askel parempaan. Jos tämä kirjoitus rohkaisee edes jonkun hakemaan apua, ketä sitä tarvitsee. 

TT

Kaikenlaisia pipipäitä sitä on liikkeellä ja on niitä tullut nähtyäkin. Itse yllätin itseni kiroilemasta huutaen kuin merimies, kun yritin estää koiranulkoiluttajan ja läheiseni nyrkkitappelun. Se oli siinä tilanteessa ainoa aseeni ja lapset oli mukana. Jälkeenpäin itseä hirvitti, mutta en tiedä olivatko miehet moksiskaan. Lapsille yritin myöhemmin selittää tilannetta.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi TT. Noi ovat hankalia tilanteita! Jos tätä asiaa alkaisi laajemmin tarkastelemaan voisi mennä ihan yhteiskunnan tasolle ja miettiä niitä kaikkia leikkauksia, mitä on tehty mielenterveystyöhön, lastensuojeluun tai perhetyöhön. Mitä aiemmin yksilöiden ja perheiden ongelmiin voitaisiin tarjota apua sen helpompi ne olisi hoitaa. Moni ongelma ei muuttuisi ikinä edes ongelmaksi, jos olisi ajoissa riittävä tuki. Joka tapauksessa hissiepisodi oli sellainen, että se nosti pintaan huolen. Ja sama tuosta tunne tulee tuosta sinunkin kuvailemasta tilanteesta.

Tuo mainitsemasi "Jälkeenpäin itseäni hirvitti..." kuulostaa hyvin samalta tunteelta, mitä itsekin koin hissiepisodin jälkeen. Sitä jää pohtimaan, mitä muuta olisi voinut käydä? Olisko voinut tehdä toisin? Oli varmasti todella hyvä, että puhuit siitä lasten kanssa jälkikäteen. Puhuitko itse sitä läpi jonkun kanssa? Toimit minusta hienosti. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat