Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

”Kuinka paljon ihminen voikaan haluta tulla kosketuksi!” 

Eri tavoin, monen ihmisen suusta tämä lause kaikuu terapiahuoneessani. Osa sanoo sen kyyneleet silmissään, joku katsoo minua suoraan silmiin. Olen siinä; vastaan katseellani, tuen ja annan toivoa. Kuuntelen ja pohdin yhdessä vaihtoehtoja.

 

Sanoin tällä viikolla eräälle asiakkaalleni, että välillä tekisi mieli järjestää ihmisille sokkotreffejä, kun tuntuu että niin moni kaipaa kosketusta. Vaikuttaa nimittäin siltä kuin ihmiset eivät millään pystyisi löytämään toisiaan. Sekin tuntuu helpottavan, että sanoo: ”Sinä et ole ainoa yksinäinen.”

 

Erilaiset treffipalstat, Tinder ja baareissa juoksut eivät aina ole onnen tae. Mistä löytäisi ihmisen, jonka kanssa saisi jakaa oman seksuaalisuuden kaikkia värejä? Samaan aikaan kaipaa kuitenkin myös syliä, johon käpertyä. Arkisia hipaisuja toisen kanssa, pusua töihin tai kauppaan lähtiessä.

 

Omaan yksinäisyyteen ei silti kannata käpertyä, koska ikävä kyllä harvaa haetaan kotoa treffeille. 

 

Eikä kyse ole vain iästä. Alle kolmekymppinen voi kokea samaa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, kumppanin löytämisen mahdottomuutta kuin kuusikymppinen. Keho huutaa kosketusta, mieli pelkää yksinjäämistä. Miten pystyy odottamaan rauhassa kumppania, jos jo haluaisi perheen tai pelkää, että joutuu vanhenemaan aivan yksin?

 

Pieleen voi mennä monella tapaa. Treffeille ei saavutakaan. Valokuvilla huijataan. Ihmiset ovat varattuja, vaikka sanovat olevansa vapaita. Tai vapaa, joka alun perin haki seksiseuraa, kaipaakin vain ystävyyttä. Odottelua, kasapäin viestejä ja silti saa vesiperän. Kyllä vähemmästäkin voi tulla helvetin epätoivoinen olo. 

 

Kuitenkin pitäisi jaksaa jatkaa deittiviidakossa, jotta saisi nauttia toisen ihon lämmöstä omalla ihollaan.

 

Onneksi on onnellisiakin tarinoita. On toivon pilkahduksia, hyvää seksiä ja orgasmeja. On silittelyä ja muuttoapua. Joskus joku vain aivan yllättäen löytää ihmisen, joka kolahtaa ja huomaan, että asiakkaani elämä on saanut uuden suunnan. Terapeuttina on ihana huomata olevansa tarpeeton uuden rakkauden hoitaessa haavojen jättämiä arpia.

Aiemmat suhteet on käyty läpi, kompuroinnin hetkillä annettu tuki on auttanut eteenpäin, ja loppu on kiinni ihmisestä sekä elämästä. Uskon itse, että välillä tarvitaan ripaus onneakin. 

 

Toisen ihmisen kosketuksen vastaanottaminen vaatii luottamusta ja turvaa. Jos pelkää liikaa, voi itse torjua toisen huomaamattaan. Vaikka olisit vielä kosketusta vailla, voit kuitenkin alkaa rakentaa hedelmällistä maaperää kosketukselle, rakkaudelle ja mahdolliselle ihmissuhteelle. Ole siis itsellesi lempeä ja hellä.  <3

 

 

*Mistä sinä olet löytänyt ihmisen jonka kanssa voit nauttia kosketuksesta tai jopa elämänkumppanin? 

*Suosittelen lämpimästi lukemaan Taina Kinnusen kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin. Suomalaisten naisten ja miesten haastattelujen kautta piirtyy kuva suomalaisesta kosketuskulttuurista, mikä voi yllättää. Se voi myös lohduttaa ja antaa tietoa sekä ymmärrystä oman elämän tarkasteluun.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Avaus kuva on oma ja toinen on Pixabayn kuvapankista.

Kommentit (2)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Ihana kuulla! Hyvä te! <3 Kunpa jokainen löytäisi itselleen sopivan ihmisen halimaan ja nauttimaan nauttimaan elämästä. <3

Nuorena naisena ihastuin usein ja seurustelin milloin kenenkin kanssa, ihailijoista ei ollut pulaa! Seksi tuli kuvaan mukaan vasta 18-vuotiaana, mistä olen jälkikäteen ajatellen tosi iloinen: en alistunut pieneen painostukseen vaan päätin itse, että milloin ja kenen kanssa tunnen olevani valmis.

 

Erosin kolmekymppisenä hyvin kaverilliseksi käyneestä suhteesta. Siinä tilanteessa varmaan joku olisi "järkevästi" päättänyt, että aletaanpa yrittää lasta, kun suhteessa ei kuitenkaan ollut mitään järisyttävästi pielessä. Me kumpikin olimme sitä mieltä, että siinä iässä - ja tietenkin myöhemminkin - ansaitsemme enemmän kuin ns. tyytymissuhteen.

 

Sen pitkän suhteen jälkeen olin useamman vuoden yksin, mutta en kuitenkaan viettänyt hurjaa sinkkuelämää. Ystäväni perustivat perheitä ja saivat lapsia ja katsoin sitä vierestä ja elin mukana, mutta en kokenut olevani kateellinen.

 

"Kai minä ajattelin, että minunkin aikani vielä koittaa. "

 

35-vuotiaana rakastuin palavasti ja tulin petetyksi. Ymmärsin, että kyse ei ollut minusta vaan miehen keskenkasvuisuudesta, mutta oli se silti kova paikka. Olin jo ehtinyt ajatella, että mahdanko koskaan saada perhettä ja yhtäkkiä toivonkipinä heräsi - sammuakseen.

 

Olenkohan pahasti asenteellinen arvellessani, että ikäpolvessani on paljon enemmän sellaisia vapaita naisia kuin miehiä, joiden elämä on suhteellisen kunnossa?

 

Tarkoitan sitä, että ei ole esim. ongelmia alkoholin kanssa tai elämänhallinnassa tai kaappi vähintään puolillaan luurankoja? Arvostan miehessä fiksuutta, mikä ei välttämättä liity koulutustasoon, ja pehmeitä arvoja; joku kovakyynerpäinen pyrkyri ei sykähdyttäisi sydäntäni. 

 

Viime vuosina ne harvat miehet, jotka ovat herättäneet minussa kiinnostusta, ovat olleet varattuja. Tällä hetkellä olen hyvin rakastunut itseäni nuorempaan, varattuun mieheen. Huokaus. Välillämme on syvää sielujen sympatiaa. En kuitenkaan alkaisi mihinkään epämääräiseen säätöön sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan tunnen syvästi.

 

Jännästi sitä näköjään viisikymppisenä pystyy erottamaan seksin ja rakkauden. Jos satun törmäämään tässä kesällä kuumaan lomaromanssiin, niin varmasti pystyn nauttimaan siitä täysin rinnoin. Se ei varmaankaan silti saisi tunteitani hiipumaan mainitsemaani miestä kohtaan.

Elämässäni on työn ja harrastusten lisäksi ystäviä ja aikuistuvia kummi- ja muita lapsia. Teen vapaaehtoistyötä eläinten parissa ja siellä saan myös hoivata, mikä on ihanaa! Välillä kyllä itkeskelen sitä, että siitä on niin kauan, kun itse olen saanut hoivaa mieheltä, joka on minulle tärkeä...

 

"Olisi ihana antamisen lisäksi myös saada hoivaa."

 

Olen hyvin sinut seksuaalisuuteni kanssa ja hiukan kirpaisee se, että minulla ei ole ollut noin vuoteen edes minkäänlaista lähinnä seksiin perustuvaa suhdetta. Kokemukseni mukaan sellainenkin suhteentapainen voi tuoda paljon iloa, kun mukana on myös hyvää keskustelua ja lämmintä läheisyyttä.

 

Nykyään puhutaan jo masennuksestakin, mutta yksinäisyys on tabu. Minustakaan, sosiaalisesta ja päällisin puolin melkein aina hyväntuulisesta naisesta harva varmaan uskoisi, että tunnen itseni usein tosi yksinäiseksi. Saattaa kuulostaa hiukan dramaattiselta, mutta tunnen olevani vain puoliksi elossa.

 

Joskus tunnen hetkellisesti syvää haikeutta siitä, että en ole saanut kokea äitinä äidin ja lapsen välistä syvää yhteyttä. Ehkä siinä sekunnin murto-osassa mielessä välähtää sellaista, mitä olen nähnyt läheisteni kanssakäymisessä lastensa kanssa: pienen lapsen turvautumista ja ehdotonta rakkautta ja luottamusta äitiinsä ja sitä miten kokonaisvaltaisesti äiti voi olla läsnä lapselleen - symbioottinen suhde. Voiko mikään muu antaa niin syvää tyydytystä kuin se, että olet toiselle ihmiselle ihan kaikki?

 

Yksinäisyys tuntuu siltä kuin katselisi elämää vähän sivusta. Nautin ihmisten seurasta, tapaan ystäviäni, menen ja teen ja silti koko ajan olkapäällä istuu haikeus, mitä ei pääse karkuun. On niin paljon asioita, mitä pitää vain itsellään, vaikka haluaisi jakaa ne toisen kanssa. Olen kova pohdiskelemaan kaikenlaista ihmisyyteen liittyvää ja jossakin määrin puhun ystävieni kanssa, mutta syvimmät sieluni sopukat haluaisin avata miehelle, jonka kanssa minulla olisi syvä yhteys.

 

"Henkinen läheisyys yhdistettynä fyysiseen läheisyyteen on minulle taivas maan päällä."

 

Kesällä yksinäisyys korostuu, kun lomalaiset reissaavat ja menevät mökille ja kuka mitäkin. Minä olen tasan yhtä yksin kuin aina muulloinkin enkä ole sellainen ihminen, joka nauttisi esim. matkustamisesta itsekseen. Kun tekee asioita yksin, jää vaille suurimmasta ilosta: jakamisesta. Tuntee olonsa vähän orvoksi piruksi, joka ei kuulu mihinkään. 

 

Elämänkumppanin kanssa olisi niin paljon jaettavaa ja puhuttavaa - ja siihen päälle vielä roppakaupalla hellittelyä ja ihanaa seksiä - että elämä olisi väistämättä paljon antoisampaa. Lapsettomuus ei ole suuri suru, toki jonkinmoinen haikeus minulla on siitä, että en koskaan tullut äidiksi.

 

Joskus uskoni on koetuksella. Tulenko koskaan saamaan sitä mitä eniten kaipaan?

 

 

*Kiitoksia tarinansa jakaneelle lukijalleni. Uskon, että jokaisen uuden ihmisen tarina voi avartaa maailmaa ja olen kiitollinen, kun saan blogini kautta jakaa niitä teille kaikille. <3

*Oletko sinä ollut joskus yksinäinen? Yksinäinen yksin tai yksinäinen parisuhteessa? Voit jakaa oman kokemuksesi tähän kirjoittamalla kommentin.

*Kuvat ovat kuvituskuvia Pixabaysta.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (8)

vee

Tuo teksti kuvaa omaa tunne-elämääni tosi hyvin. Yksinäisyys aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta. Lomat on pahinta aikaa kun on ihan oikeasti vain yksin. Olen pari vuotta vajaa 30 ja tuntuu kun elämä olisi jo ohitse. Koitan tehdä paljon asioita itsekseni, mutta olisihan se mukavaa jakaa elämää jonkun kanssa. Kavereilla on jo omat parisuhteensa ja lapsia syntyy. Itse en tee juuri muuta kun urheilen ja käyn töissä. Minustakaan tuskin ulkopuolinen näkee, miten hajalla olen yksinäisyyden takia.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesesi jakamisesta vee. Se on ihan totta, että moni ei varmasti ole huomannut sinun yksinäisyyttäsi, mikä on surullista. Kunpa osaisimme nähdä ympärillemme ja edes hitusen kantaa toinen toisiamme. Olisiko sinulla ketään ystävää, jolle voisit kertoa rehellisesti tunteistasi ja kokemuksestasi?  

Toivon, että elämääsi tulee uusia värejä avoimuuden kautta. Yritä jaksaa uskoa rakkauteen. <3

Kristiina

Hei!

Kirjoitin tuon blogitekstin elämästäni. Jos jotakin haluaisin sanoa perheellisille ja suhteessa eläville, niin kutsukaa parittomia ystäviänne kylään ja rientoihin. Aina ei viitsi olla itse änkeämässä seuraan. Monesti kyse on varmasti siitä, että ei tule mieleen, että joku saattaa oikeasti kaivata seuraa. Tietenkin on olemassa ihmisiä, jotka omasta halustaan vetäytyvät yksinäisyyteen ja sitä pitää myös kunnioittaa.

Puhu muru

Sinun kirjoituksesi oli selvästi monelle äärettömän tärkeä ja oli hienoa, että ajoit sen lukijoilleni. Tähän teemaan palaan varmasti ensi syksyn aikana, kun palaan taas kesälomilta kirjoittamaan. Hyvää kesää sinulle Kristiina - ehkä tästä tulee rakkauden kesä. <3

Kiitos vielä kerran. <3

kyllästynyt

Hei. Olen aina ollut ihminen joka ei kaipaa kauheeta kaveri laumaa koko aikaa ympärilleen mutta siltikin olis joskus ihan kiva jos olis jtn muutakin kuin 4 seinää ja 2 lasta ja mies joka osoittas enemmänkin kiinnostusta päivääni kohtaan kuin kysymällä ''mitä tänään on ruokana?'' Siksi kai tässä eroakin yritän saada aikaseksi. Pointtina on se että ollessani sinkku minulla oli sosiaalisempi elämä. Suhteen alkaessa se luonnollisesti hiljeni, lasten tullessa hiljeni entisestään. Osaksi oli omaa syytäni, osaksi miehen syytä. Itse halusin saada suhteen kuntoon, hän ''kosti'' jos uhrasin yhteistä aikaamme ystävieni kanssa tyylin leffa iltaa viettäen. Kostona toimi seksin pihtaus. Joten koska oli lapsia niin yritin sopeutua elämään 4seinän sisällä ja nyt kun sekään ei ole muuttanut suhdetta mihinkään suuntaan niin en jaksa enään tätäkään. Tämä parisuhde on tehnyt minusta niin yksinäisen ja muuttanut minua niin etten tunne edes enään itseäni.

Puhu muru

Kiitos tarinasi jakamisesta kyllästynyt. Tilanteesi on varmasti haastava. On totta, että lapset sekä parisuhde vähentävät usein sosiaalisia suhteita, mutta sillä on rajansa. Perheen ei pitäisi olla syy yksinäisyyteen ja ystävyysuhteiden ei tarvitse katketa perheen takia. Parhaimmillaan ystävyyssuhteet auttavat jaksamaan muuten rankkoina pikkulapsiperhe vuosina.

Parisuhteen muuttuessa voimavarasta energian syöjäksi tekee olosta varmasti tukalan niin kuin kuvailit. Teillä kuulostaa olevan parisuhteessa haasteita, jotka ovat jääneet selvittämättä. Oletteko yrittäneet hankkia ulkopuolista apua tilanteeseen? Onko sinulla vielä voimia yrittää muuttaa parisuhdettanne toimivaksi?

Suosittelen sinua edes itsesi takia hakemaan apua. Yksinäisyys parisuhteessa ja vanhempana on äärimmäisen kuluttavaa. Esimerkiksi Sexpo-säätiöltä saa ilmaista seksuaalineuvontaa. Voit myös varata ajan vastaanotolleni Sexpoon, olen töissä taas elokuussa. 

Voimia sinulle. <3

LapinM

Hei

Tämä kuvaa hyvin monien naisten ja miesten nykyistä elämää.

Kerron palasen tarinaani tänne.
Deittipalveluita on monia, minulla ei ole ollut rohkaisevia kokemuksia niistä. Monet eivät vastaa, vasta kirjan verran tekstiä antaa aiheen monille naisille kiinnostua miehistä. Voin sanoa että jokaisessa ihmisessä on tuhansien kirjojen verran tarinaa ja elettyä elämää. Kaikki eivät kirjoita kuin aiheet profiili tekstiinsä.

Ihmisten pitää tavata useampia ihmisiä ihan keskusteluissa ja oikeasti tavata eikä hetkessä huumaantua yhteen. Omalta kohdaltani on käynyt juuri että olen huumaantunut yhteen, ehkäpä nämä kokemukset olivat tarkoitus käydä läpi että oppii näkemään asiat oikein. Etsimään kumppania joka on oikea, tarvitsee vain uskaltaa puhua ja keskustella arvoistaan sekä haluistaan.
Ensin pistää silmät kiinni ja valitsee yhden, toisen ja ehkäpä kolmannen ja aloittaa keskustelun ilman että luo kilpailua siitä.

Voihan että törmää sattumalta kaupassa, kahvilassa, ulkoillessa ja katseet kohtaavat tähtiä näkyy. Avoimin mielin liikkuu, aina.

Totta että hyvin harvoin pariskunnat kysyvät sinkku kavereitaan kylään, iltaa viettämään.
Kaikki sosiaaliset tapaamiset ovat tärkeitä, sen kun kaikki huomaisivat. Useat sinkut elävät ilman muita kontakteja kuin some ja töissä työkavereita, vanhempansa ja virastot. Eivätkä käy baareissa eikä tansseissa vaan ulkoilevat ja harrastavat semmoisia missä ei tapaa paljoa ihmisiä. Suomalaisten pitäisi alkaa harrastamaan tanssia ja muita sosiaalisia harrastuksia missä joutuu keskustelemaan vieraiden kanssa enemmän.

Ehkäpä te kaikki voitte vaikuttaa tähän huomaamalla ympärillänne olevat yksinäiset ja sanoa, hei! , katsoa silmiin ja tarjota hymyn.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta LapinM. Pohdintasi varmasti koskettaa monia. Netindeitti viidakossa ei ole helppo sukkuloida, saati sitten löytää rakkautta. Ihmistä jonka kanssa kohtaa aidosti. Se vaatii valtavasti rohkeutta avata itsensä uudelleen ja uudelleen, pettymyksienkin jälkeen.

Olen samaa mieltä kanssasi, että meistä jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa muiden yksinäisyyteen. Niin kuin sanoit, sinkkuja voit kutsua mukaan ja ihmisiä kannattaa tervehtiä ja katsoa silmiin. Jokainen kohtaaminen, jossa tulemme nähdyksi on merkityksellinen. 

Kahdeksan vuotta sitten, keskospoikani päästyä sairaalasta, olimme kahden. Käperryimme ihanaan vauva-arkeen, kotiimme. Yksiöni oli kuin pieni pesä meille. Rakkaus vauvaan oli valtava. Pidin poikaani sylissä, kantoliinassa ja nukuimme vierekkäin. Meillä kävi kylässä ystäviä ja omaa perhettä, muuten varoimme pöpöjä. Välillä menimme mummolaan lepäämään, kun en enää jaksanut valvoa vauvan kanssa.

Miten ärsyttikin tiskata väsyneenä pitkän päivän jälkeen, pojan vihdoin nukahdettua. Ja olohuoneessa odotti vain tyhjä sohva ja telkkari. Nukkumaan mennessä otin vanhan nalleni kainaloon. Hellyyden kaipuu tuntui kipuna kehossa. Miten paljon voikaan ikävöidä toisen aikuisen kosketusta?

Pelkäsin, etten kelpaisi enää ikinä kenellekään. Huolisiko kukaan meitä molempia? Sanoisiko joku minulle vielä ne maailman kauneimmat sanat: Minä rakastan sinua.

Olin nuori nainen ja minulla oli myös seksuaaliset tarpeeni, mutta eipä miehiä isketä vaunujen kanssa noin vain. Saanko naisena ja äitinä haluta seksiä ilman sitoumuksia? Tekeekö se minusta jotenkin huonon?

Onneksi välillä oli omaa aikaa. Poikani meni mummolaan hoitoon. Urheilin, tapasin ystäviä ja välillä käytiin viihteellä. Ne harvat vanhat ystävät, jotka olivat vielä kuvioissa ja uudet äitiystävät olivat korvaamattomia. Toiset äidit auttoivat jaksamaan arkenakin ja lenkkeillessä parannettiin maailmaa.

Kokeilin seurusteluakin ja oli ihanaa kokea, miltä tuntuu kahden vanhemman perhe. Minun oli silti pakko jatkaa matkaani. Halusin jakaa lapsen tuoman ilon toisen aikuisen kanssa, mutta en halunnut tyytyä ”ihan hyvään” suhteeseen. Halusin rakastaa joka solullani ja tulla rakastetuksi. Halusin haluta ja tehdä töitä, jotta suhde kestäisi.

Yksin oleminen teki hyvää minulle. Opin, mitkä valtavat voimat minulla on ja perhe sekä ystävät tukenani. Minulla oli kaikki hyvin. Mutta minulta puuttui silti jotain tärkeää.

Kommentit (2)

Vierailija

Samat fiilikset. Hyvin kirjoitettu ja hyvä kun kirjoitat, niin ei tunnu siltä kuin olisin ainoa jolla tämmönen olo...ja kuva tietää, että toivoa on. :)

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. Se oli minulle todella tärkeä, sillä tiivistät siinä juuri sen miksi kirjoitin tämän. Halusin, että niin monen yksin elävän vanhemman aito suru ja pelko liittyen toisen aikuisen ihmisen kaipuuseen tulee näkyväksi.

Koin sen itse ja mielestäni aiheesta puhutaan vielä aivan liian vähän. Sekin auttaa, että tietää ettei ole ainoa, niin kun sanoit. Ja toivoa on. ❤️

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat