Kirjoitukset avainsanalla työ

Rakkaus omaa työtä kohtaan antaa hurjat voimat. Into on voiman bensa. Sitä vain kahmii töitä adrenaliinin virratessa suonissa. Voimat eivät silti ole rajattomat, vaikka itsestä tuntuisi supersankarilta. 

 

Sain omien voimien rajallisuudesta karun opetuksen viime viikolla. 

 

Flunssana se alkoi. Yritin tsempata ja vetää sovitut työjutut sekä kirjaani liittyvät haastattelut. Suoritin parhaani mukaan, yritin olla tuottamatta pettymystä kenellekään. Mukauduin uusiin tilanteisiin ja näytin parhaat puoleni. Hymyilin vaikka aina ei olisi hymyilyttänyt. Olin se reipas tyttö, josta olin saanut kiitosta ennenkin.

Samaan aikaan muru oli työmatkalla ja koko arjen pyöritys oli vastuullani. On aivan eri asia ottaa lasten ilot, surut ja kiukut vastaan yksin.  Olisin kaivannut murua, kuuntelemaan minua ja pitämään sylissä. Mutta ei auta itku markkinoilla, joka päivä sama ralli alkoi alusta.

 

Rakkaus omaa työtä kohtaan ei enää riittänyt. Salakavala painava väsymyksen viitta alkoi laskeutua harteilleni tukahduttaen tuota rakkautta. 

 

Päivä päivältä olo paheni, kunnes yhtenä iltapäivänä makasin 40 asteen kuumeessa kotona. Tajusin, etten pysty hakemaan lapsiani päiväkodista. Kehoni oli täydessä hälytystilassa. Voimat aivan kirjaimellisesti loppu. 

 

Olin ylittänyt rajan, vaikka kehoni oli yrittänyt varoittaa. Sekä henkinen että fyysinen raja tuli vastaan. 

 

Ystäväni onneksi riensi apuun ja huolehti kaikesta. Hän haki lapset, teki ruuan ja passitti minut päivystykseen lempeästi mutta päättäväisesti. Kuume ei enää laskenut edes lääkkeillä. Sille oli iso syy. Keuhkokuume. 

 

Lääkäri katsoi minua silmiin ja kysyi: kai sinä ymmärrät, että keuhkokuumeen kanssa ei leikitä.

Tuli aika päästää irti ja perua työkeikat, seksuaaliterapia-asiakkaat sekä unohtaa blogi. Kieriskelin syyllisyyden tunteessa, toisaalta olo oli helpottunut. Tunsin myös henkistä uupumusta vaikka olin nauttinut viimeiset viikot kaikista uusista haasteista. Pakkolepo oli salaa kaivattu tila.

 

Keho on viisas. Kunhan ihminen kuuntelisi sitä. Vaikka itse työssäni opetan tai vähintäänkin neuvon, miten omaa kehoa pitää kuunnella, sokaistun itsekin elämän edessä. Se on inhimillistä. 

 

Toivon silti, että opin tästä jotain. Niin kuin osteopaattini sanoi: "sinun täytyy ottaa kehosi viesti vakavasti.” Kehoni on ainoa todellinen kotini. Ja rakastan elämää yli kaiken. Joten, jos haluan murun kanssa rypistyä ja rakastaa, minun on opeteltava kuuntelemaan kehoni viestejä. Opettele sinäkin. <3

*Oletko sinä joskus unohtanut kuunnella kehoasi? Mitä siitä on seurannut? Opitko sinä kokemuksesta jotain? Ehkä voit jakaa muillekin lukijoilleni jonkun oman oivalluksesi? Ja niin kuin aina, jos postaukseni herättää ajatuksia, kirjoita rohkeasti kommentti. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Muru <3

Kommentit (6)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Hanna / Yli pyykkivuorten kommentistasi ja tsempeistä. <3 Nyt ollaan jo voitonpuolella. Jos oma virheeni auttaisi jotain toista huomaamaan edes hieman aikaisemmin kehon viestit, se olisi hienoa. Ruuhkavuosien keskellä tahti on helposti aika hurja. Tsempit siis kaikille, ketkä sitä tarvitsevat!

Vierailija

Mielestäni on vähän omituista puhua sairastamisesta ikään kuin se olisi joidenkin virheiden tai väärän elämäntavan seurausta. Lapseni aloitti syksyllä päiväkodin, ja sieltä kulkeutuu kotiin kaikki mahdolliset taudit. Olemme sairastaneet puoli vuotta niin, että pisimmät terveet jaksot välissä ovat pari viikkoa. Ja minähän olen kotiäiti, elämääni ei voi kuvata kovin hurjaksi. Lääkärissä ravataan, ja lääkäri minua ystävällisesti informoi, että sairastamisemme on tilastollisesti normaalia - tässä taaperoiässä rakennetaan vastustuskykyä, ja silloin sairastaa taapero ja koko perhe. Ja kun paljon sairastaa, niin elimistö ei pääse koskaan kunnolla palautumaan ja vastustuskyky on koko ajan heikko. Ja se on tietysti otollinen maaperä kierteen jatkumiselle.

Ja kyllähän minä kuuntelen kehoani. Kun TAAS aamulla tuntuu kurkkukipu, niin tiedän, että otetaan rauhallisesti. Mutta asioiden pitää hoitua silti. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykit pestävä.

Lääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä, tätä kestää, kunnes helpottaa. Kehon kuuntelu ei auta, eikä tästä mitään voi oppiakaan. Ehkä voin ottaa lapsen takaisin kotihoitoon, mutta sama odottaa, kun päiväkodin aloittaa uudestaan.

Ystävältäni leikattiin juuri munuaissyöpä. Hän eli hyvin tasaista ja tervettä elämää. Voidaanko sanoa, että kehon raja tuli vastaan, ja hänen olisi pitänyt höllentää ajoissa. Höllentää mistä?

Voihan joskus olla niin, että vetää itsensä aivan piippuun, ja jos elimistö on kovin stressaantunut, niin vastustuskyky on heikko ja sairaudet iskee helpommin. Mutta kyllä pääsääntöisesti näen, että ihmiset vaan sairastuvat, ja sille ei juurikaan voi mitään. Ei, vaikka miten kuuntelisit kehoasi, ja elät rauhallista ja tervettä elämää. Tulee vähän "yksinkertaistettu" olo, jos tämäkin asia pistetään oman toiminnan piikkiin. "Et sitten kuunnellut kehoasi, ja ymmärtänyt höllätä. No, ota nyt ainakin opiksesi."

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Nostit tärkeän näkökulman esille. En missään nimessä tarkoittanut, että kaikki sairastumiset liittyvät siihen, ettei ihminen kuuntele omaa kehoaan.

Tämä kirjoitus oli täysin omaa pohdintaa oman sairastumiseni syistä. Minun kohdalla todennäköisesti syy oli juuri pitkittynyt stressi, siitä seurannut flunssa ja levon puute. En ole ammatiltani lääkäri, enkä millään tavalla pätevä sanomaan kuka sairastuu ja miksi. Omaa elämääni sen sijaan haluan tutkia uteliaana. Ja auttaa esimerkiksi asiakkaitani tutkimaan omaa elämäänsä.

Keskellä ruuhkavuosia on tärkeä olla lempeä itseä kohtaan. Ja tunnen hyvin sen tunteen, että sairastumisia tulee ja menee vaikka kuinka yrittää niitä ehkäistä. Mutta kyllä se helpottaa. Meidän perhe on nähnyt jo valoa tunnelin päässä, kun nuorinkin on jo täyttämässä kolme. Pienet eivät pysy pieninä iän kaiken.  Tsemppiä arkeenne. <3

rossaaja

Ennen joulua sairastuin ensin kovaan yskään, sitten selkää koitteli noidannuoli ja lopulta takareidessä/pakarassa vihloi piriformis. Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän noiden oireiden olleen kehon tapa kertoa että nyt ei ole treenaaminen, treeniolosuhteet, palauttelu, lepo, ravinto ja uni tasapainossa. Jännä miten pitkälle sitä pitää mennä ennenkuin tajuaa hidastaa ja muuttaa tahtia...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta rossaaja. Tarinasi kulku kuulostaa niin tutulta. Ihmisen hyvinvointi on niin monen asian summa, että itse olen ainakin arjessa huomannut miten se välillä unohtuu. Kun yritän pitää huolta syömisestä ja treenistä, huomaan että nipistän yöunista. Tai jos saan rästityöt tehtyä, tajuan että olen syönyt huonosti. Liian kauan kun tuo oravanpyörä pyörii ja tahti vain kiihtyy.... Ai jai. Ehkä näistä pienistä ja isoista "pysäytyksistä" pitäisi olla kiitollinen omalle keholle. <3

PETTYMYS. Kirvelevä, kuumottava, koko kehon läpi menevä isku vyön alle. Hetken aikaa oloni oli jopa epätodellinen. ”Mitä helevettiä?!” Unelmani oli jo niin lähellä, että olin mielikuvissani jo elänyt sitä. Ja yksi puhelu murskasi sen. 

 

Finaalissa meitä oli neljä ja kaksi valittiin. Eli jaettu hopea tuli. Eipä pahemmin lohduta. Sama fiilis kuin aikanaan koripallossa SM-hopea. Häviö on häviö. Ja minä haluan voittaa.

 

Puhelun ajan pinnistin, kuuntelin tarkkaan ja kysyin perustelut. Sain oikeastaan aivan ihanan palautteen ja paljon kannustusta tulevaan. (Mikä on oman kokemukseni mukaan harvinaista.)

 

Toivotimme hyvät viikonloput ja oloni oli kuin katujyrän alle jääneellä. 

 

Päässäni pyöri, miten kerron tästä niille muutamille, jotka tietävät pettymykseni syyn. Jotenkin se tuntui vain kauhean nololta myöntää, etten ollutkaan riittävän hyvä. Tai oikea tyyppi tähän juttuun. Ihan kuin muuttuisin kokonaan ihmisenä vähän huonommaksi. Tiedätkö tunteen, jota tarkoitan?

 

Kotiin päästessäni itkuani ei enää pysäyttänyt mikään. Itkin hetken salaa, toisessa huoneessa mutta sitten menen murun luo. Tajuan, että pettymyksen ohi eikä ympäri ei jumalauta pääse mitenkään. Oli pakko mennä kohti  ja tuntea se kipu. Luopua tästä unelmasta. Surra, vihata, jossitella ja aloittaa koko ajatusrumba alusta uudelleen ja uudelleen.

 

Onneksi muru jaksoi kuunnella minua. Ja halata, ottaa syliin juuri silloin kun, en voinut puhua kyyneleiltäni. 

 

Olen päättänyt tälle vuodelle perheemme ”teemaksi” epäonnistumisten kääntämisen voitoksi. Siksi kerroin lapsille kyyneleet silmissäni, että en saanut tavoittelemaani paikkaa ja siksi me juhlimme! Päivällisen jälkeen söimme karkkia ja kerroin, kuinka ikävältä tuntuu epäonnistua. Lapset kertoivat omia kokemuksiaan. 

 

Oli outoa olla niin haavoittunut lasten edessä, mutta halusin näyttää sen heille. Ajattelen kuitenkin, ettei äidin tarvitse aina näyttäytyä vain vahvana. Olin sen hetken heikko.

 

Muru ja lapset ovat tärkein turvasatamani kaikessa. Mikään työasia ei ole heitä suurempi tai tärkeämpi. Pahimmalla pettymyksen hetkellä tunsin, että he kannattelivat minua. Ja voin onneksi jutella myös äidin, muutaman kollegan tai mentorini kanssa. Ystävän halaus tekee ihmeitä.

 

Nyt nuolen pettymyksen aiheuttamaa haavaa muutaman päivän, käyn asiaa läpi mielessäni, kirjoittamalla ja ääneen. Ja sitten on aika mennä eteenpäin. Koska tuo nyt ohimennyt unelmanikeikkani ei ole haalistanut unelmaani, aion jatkaa sen tavoittelua. Nyt vain reitti muuttui.

 

Eikä tämä onneksi ollut ensimmäinen pettymykseni. Työkeikkoja ja -paikkoja on mennyt ennenkin ohi maalisuoralla. Rakkaudessa on tullut pettymyksiä. Koripallo on varmasti opettanut kaikkein eniten. Sitä oppii vuosien varrella, että kukaan ei selviä voittajaksi ilman tappioita, mutta todelliset voittajat eivät luovuta. 

 

Enkä minä todellakaan aio luovuttaa. 

 

Eikä minulla ole hätää.  Rakas työni yrittäjänä, mikä nyt tuotti yhden pettymyksen, on unelmatyötäni joka päivä. Ihan kohta kirjavauvani Iso O –matkaopas huipulle saapuu maailmaan, mikä on YKSI TOTEUTUNUT UNELMANI! Eli kaikki on ihan hyvin. <3

*Kirjani Iso O - matkaopas huipulle julkaistaan 29.3.2018! <3

*Olisi mahtavaa kuulla teidän kokemuksia kohtaamistanne pettymyksistä. Millaisia pettymyksiä sinä olet kokenut? Tai mikä on ollut kirvelevin pettymyksesi? Miten olet siitä selvinnyt eteenpäin? Oliko sinulla joku tietty henkilö, joka antoi erityisen tärkeän tuen sinulle? Pettymyskokemuksesi voi liittyä niin työhön, rakkauteen, ystävyyteen tai vaikka lapsuuden muistoihin. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat: avauskuva Panu Pälviä, kirjani kansi Sanna-Reeta Meilahti 

Kommentit (12)

Teresa staili

Mulla kävi samantyylisesti vähän aika sitten. Ei se tosin ollut ehkä unelma duuni, mutta huippupaikka ja jäin kakkoseksi. Hetken murehdin, mutta kun istuimme päivälliselle oman pienen perheeni kanssa, se jo unohtui. Mulle on jotain muuta edessä, uskon sen. Samoin sulle :)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Teresa staili! Saakeli tuo kakkoseksi jääminen kirpaisee. Mutta niin kun sanoit perhe kyllä auttaa ja aika. Nyt kun pettymyksestä on kulunut taas muutama päivä enemmän sen jo tuntee, miten se helpottaa. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että meitä varmasti odottaa jotkin muut unelma työt tai huippupaikat! <3

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Tutulta kuullostaa :/ Mutta niin se vaan menee, että hetken kuluttua huomaat tämän olleen onnenpotku koska ilman sitä et olisi tullut valituksi vielä huikeampaan tehtävään! Ei muuta kun nenästä kiinni ja uusi sukellus :)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Katriina_ ! Sä sanoit tuon niin kannustavasti ja positiivisella asenteella, että enhän mä muuta voi kuin uskoa. Ja aion muistaa tuon sun lauseen: "Ei muuta kun nenästä kiinni ja uusi sukellus!" Et selvästi pelkää pettymyksiä, mikä on mahtavaa. <3

Hanna / Yli pyykkivuorten

Kiitos tästä! Minä olen kokenut saman monta kertaa. Yhden kerran olen kokenut sen niin, että todella tuntui kuin olisi lyöty nyrkillä naamaan. Joku työ olisi ihan jees, mutta tuo olisi ollut unelmieni täyttymys. Tuntui, että olin valmistautunut tuohon työhön koko ikäni - ja sitten he eivät halunneetkaan minua. Ei auta kuulla, että oli vahva hakija.

Kyllä se suru kestää jonkin aikaa, mutta ehkä sitten onkin jotain muuta tarjolla. Tsemppiä sullekin! Mun blogissa postauksia tammi-helmikuun postauksissa myös työttömyydestä ja ruuhkavuosien paineista.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Hanna / Yli pyykkivuorten kokemuksesi jakamisesta ja kannustuksesta. Tunnut tietävän tasan, mitä käyn läpi. Mikään kehu ei lämmitä täysin pettymyksen karvaimpana hetkenä eli hetkenä "kun nyrkki tulee naamaan" niin kuin kuvailit omaa kokemustasi. Mutta kyllä tämä helpottaa, kun ei juokse tunteita karkuun vaan ottaa ne vastaan ja katsoo silmiin. 

Käyn lukemassa sun postauksia heti kun olen saanut kirjani viimeisen kerran luettua läpi ennen kuin luovutan sen kustannustoimittajalle, joka laittaa sen painoon. Todella upeaa, että olet käsitellyt työttömyyttä ja ruuhkavuosien paineita. Nekin ovat aiheita, mistä helposti vaietaan häpeän ja syyllisyyden takia.

Uskon todella, että muuta on tarjolla. Ja niin on sullekin! =) 

TInkeri

Todella harmillista! Joskus käy niinkin, että se paikka ei jostain syystä olekaan oikea sille valitulle ja yhtenä päivänä puhelimesi soi ...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Onhan tuokin yksi skenaario TInkeri. Mutta paikkaan valittiin siihen parhaaksi katsotut tyypit ja toivottavasti he sillä saavat sen toteuttaa. =)

Mare ja murut Barcelonassa

Kiva blogi sulla, huomaan usein lukevani😊. Minä hain aikanaan useamman kerran teatterikorkeakouluun. Kun olin sitten päässyt jatkoon, mutta en enää viimeiseen vaiheeseen.. kauheaa etsiä nimeään listasta, jossa sitä ei ole

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos palautteesta ja kommentistasi Mare ja murut Barcelonassa. Ihana kuulla, että pidät blogistani. =)

Sinäkin olet joutunut kohtaamaan isoja pettymyksiä hakiessasi teatterikorkeakouluun. Se on hyvin tyly hetki, kun on jo jatkossa mutta silti putoaa. Saati kun siihen lisätään tuo nimilista seinällä -meininki. Ilmeisesti olet löytynyt uusia unelmia lannistumatta yhden oven sulkeutumisesta. <3

Keharaakkeja ja kuninkaita

Ehkä olisi hyvä panostaa aivan ensimmäisenä rautaiseen ammattitaitoon, vastuullisuuteen sekä varoa kenen varpaille hyppelee. Kiirehtimällä kun ei synny kuin .... vauvoja. Ehkä se ihanneduuni lopulta kajahtaa, kun olet valmis tekemään aidosti töitä sen eteen.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos palautteestasi Keharaakkeja ja kuninkaita. Nostit esiin tärkeitä pointteja. Rautainen ammattitaito on hyvin tärkeää. Ensi kerralla, kun aiot jaella viisaita neuvoja ja analysoida työntekoani, älä piiloudu nimettömäksi huutelijaksi. Olet liian fiksu siihen.

Jouduin kesäloman aikana myöntämään itselleni, että housut kiristävät. Bikinit eivät näyttäneet päälläni ihan siltä, miltä olisin toivonut. Olo oli turvonnut. Enkä ollut raskaana. Kyse oli paljon enemmästä kuin ulkonäöstä – en voinut hyvin. Jo ennen lomaa tuntui, että luovuus alkoi tyrehtyä ja työ muuttua raskaammaksi vaikka rakastin sitä!

 

Aikani siitä valitin ja vaikeroin murulle. Muru kuunteli ihanan kärsivällisesti, lohdutti ja sanoi minua kauniiksi juuri sellaisena kuin olen. Samaan aikaan hänkin oli huolissaan voinnistani.

 

Minulla oli huono olo, väsymys vaivasi, stressi tuntui pitävän minut tiukassa otteessaan, vaikka olin lomalla.

 

Vatsa turposi joka ruokailun jälkeen ja nukkumaan mennessä mietin työasioita. Kuopus herätteli minua joka yö, mistä seurasi ”kiukku-Marja”. Pinna oli tosi kireällä eikä se ollut kenellekään kivaa.

 

Päätin tehdä muutoksen. Resepti on tuttu naistenlehdistä, mutta se ei ole helppo. Ravinto, liikunta ja uni pitää saada kuntoon. Työasioita täytyisi pohtia uudelleen, jotta stressi helpottaisi. Voisiko jostain vähentää? Avuksi otin päiväkirjan, johon kirjaan asioita ilman huijausta.

Parempaa ruokaa. Päätin karsia kaiken ”turhan” eli kesäherkut ja alkoholin, vähensin kahdesta leivästä yhteen ja pienensin hieman annoskokoa. Aion vältää vehnää ja liiallista punaisen lihan syöntiä. Ja YRITÄN syödä säännöllisemmin. Koin itse tämän Ruokavalion tsekkauslistan hyväksi avuksi, kun mietin miten voisin syödä paremmin.

 

Lisää liikuntaa. Aloitin taas kehonpainoharjoittelun. Tavoitteeni on tehdä ohjelma ainakin kolme kertaa viikossa ja kiinnittää huomiota arkiliikuntaan. Lisäksi aion kiinnittää kehonhuoltoon huomiota ja jatkaa taas rakasta iltajoogailua. Tsekkaa Suomen Mielenterveysseuran kirjoitus: Liikunta - kehon kuunteleminen.

 

Parempaa unta. Kesän aikana aloitin lempeästi, mutta päättäväisesti kuopuksen imetyksen vähentämisen. Etenemme pienin askelin, enkä aio vielä lopettaa ellei ole pakko. Muutimme esimerkiksi iltarutiinia, josta muru ottaa nyt enemmän vastuuta eikä kuopus nukahda rinnalle. Jos sinuakin on vaivannut uni-asiat tee helppo Oivaunen unitesti.

 

Työasioiden läpikäynti. Työn rytmitys - ilta töiden vähentäminen. Säännöllinen työnohjaus Heidi Valastin luona, sillä terapeutin työ on ajoittain hyvin rankkaa. Mikä oikeasti innostaa minua? Mikä vie kohti unelmien työtä? Voiko jostain karsia? Syksyn aikana muutoksia on luvassa ja uskon, että ne ovat positiivisia muutoksia. Suosittelen lukemaan nettiuutisen Työasioiden vatvominen vapaa-ajalla uuvuttaa helposti.

 

Ihania asioita elämään lisää. Luin kesällä yhden kirjan. Vietimme murun kanssa kaksi kertaa aikaa kahden, mikä oli mahtavaa. Rakastelu päiväsaikaan on vaan niin energistä! Olemme urheilleet yksin ja yhdessä, mitä rakastan. Kävin mustikassa isoäitini kanssa – rakastan metsää. Äidin kanssa olemme käyneet monta pitkää keskustelua. Ja olemme nauttineet uimisesta säistä piittaamatta. Nämä Hidasta elämää sivuston 13 asiaa, jolla teet elämästäsi ihanaa saa minut hymyilemään. Juuri näin!

Kahdessa viikossa olen huomannut pientä painon laskua, turvotus on hävinnyt ja mikä parasta olo on parempi. Kuopus on jo ajoittain nukkunut paremmin imetyksen vähennyttyä. Fiilikseni on ollut parempi, mikä on heijastunut parisuhteeseen ja perheeseen. Luovuus alkaa taas virtaamaan ja uusia ideoita alkaa pulpahdella mieleen, kun nukutan lapsia. 

 

Nyt elämäntaparemonttini joutuu puntariin, kun loma on loppu.

 

Pystynkö jatkamaan säännöllistä treeniä epäsäännöllisten töideni kanssa? Miten syömisen kanssa käy kiireen keskellä? Osaanko vaalia elämän ihania asioita syksyn pimetessä? 

 

Haaveissa olisi, jos syksyllä ehtisin nähdä enemmän ystäviäni. Toivon myös, että saisin budjettiini mahtumaan vielä personal trainerini Liina Sieversin tapaamisia. Hän on elämäntapavalmennuksen ammattilainen, joka osaa nähdä kokonaisuuden. Yksin puurtaessa homma voi lähteä hyvin, mutta tyssätä helposti esimerkiksi liian rajuun harjoitteluun tai liialliseen kalorien laskentaan. Tsemppi ja hyvät vinkit tulee varmasti tarpeeseen!

 

Tärkein minulla onneksi on eli tahtoa löytyy! Ja murun ja lasten tuki on taattu. <3

 

*Onko lukijoissani muita, jotka ovat päättäneet muuttaa elämäänsä suunnan? Ei vain laihduttaa ja keskittyä ulkonäköön, vaan panostaa hyvään oloon ja pysyviin muutoksiin. Miten sinä olet edennyt? Miksi lähdit muuttamaan elämäntapojasi? Mikä on ollut helppo ja mikä vaikeaa? Oletko saanut apua esimerkiksi ystäviltä tai personal trainerilta? Vinkkejä otetaan vastaan. Ja tsemppiä! =)

Kommentit (2)

Aaaaa

Huomenta! Hyvä että sulta löytyy itsekuria ja oot huomannu mihin asioihin voi kiinnittää huomiota kun kroppa ei voi hyvin. Ruoka on yksi tärkeimpiä hyvinvoinnin tuojia. Kun suolisto voi hyvin, yleensä kaikki muukin voi paremmin. 😊
Mää oon kärsinyt uniongelmista, energian puutteesta, iho-ongelmista, ahistuksesta, liiallisesta mahan toiminnasta, ja huonosta palautumista. Nää vaivat oli joka päiväisiä, enkä olis uskonu, että ravinnolla olis merkitystä näiden hoitamisessa, mutta niin vain on. 😊
Rupesin syömään laadukkaita ravintolisiä, jotka imeytyvät lähes 100% solutasolle, ja hoitavat suolistoa, mistä lähtee meidän hyvinvointi ja terveys. Niin rupesin saamaan pikkuhiljaa vaivojani pois. Oon kyllä niin kiitollinen tästä olotilasta. 😊
Jos haluat lisää tietoa tuotteista, voin laittaa sähköpostia. 😊
Mukavaa loppukesää!

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Anni. =) Huomaan hyvin, että tiedät mistä puhun. Vaikka olotila olisi ikävä sitä saattaa sinnitellä yllättävän kauan. Mulla tuntuu nyt ruokavalion ja liikunnan yhdistäminen auttavan, turvotukset ovat vähentyneet. Ja oloni on muutenkin virkeämpi sekä jollain tapaa keveämpi. Unen laatu vaihtelee, mutta se taitaa kuulua ruuhkavuosiin. Pohdin tarjoustasi, kiitos siitä!

Yritetään pitää molemmat hyvästä olosta kiinni omilla ratkaisuillamme. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat