Kirjoitukset avainsanalla muistot

Voin heti myöntää, etten ole pullantuoksuinen äiti. Minulle ei ole sopinut erityisen hyvin kotiäitiys. Parhaimmillani olen, kun voin toteuttaa itseäni sekä äitinä että naisena. 

 

Se on vaatinut perheeltä joustoa. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti tehnyt töitä urani eteen ja muru on ottanut enemmän vastuuta perheestä. Minusta se on hyvä asia, haluan näyttää lapsille, että naisen ja miehen roolit ovat joustavina.

Parasta minussa on että olen äiti, joka rakastaa perhettään avoimesti – halii, suukottaa ja puhuu rakkaudesta. Haluan myös näyttää, että rakastan itseäni ja murua. Välillä olen nopeasti kiihtyvä ruutitynnyri mutta olen onnistunut kehittymään eli ruutitynnyri on rauhoittunut kokoajan! Osaan pyytää anteeksi ja lauhdun nopeasti. En ole kodinhengetär, ja meillä saa olla villakoiria. 

 

Muru opetti minut nauttimaan rakkaudesta ennen pakkoa tehdä kotitöitä, ne kyllä ehtii hoitaa myöhemminkin. 

 

Minusta äiti saa olla välillä ”huono äiti”. Ei äidin tarvitse aina jaksaa hymyillä ja tehdä kaikkea toisten vuoksi, uhrautua. Toki poden syyllisyyttä ja huomaan kateuden tunteita, saatan verrata itseäni eri tavoin toisiin äiteihin. Minusta kuitenkin sopivasti epätäydellinen äiti on ihanan armollinen lapsillekin, hekin tietävät ettei tarvitse olla täydellinen!

Toivon, että lapset muistuvat minut äitinä joka oli läsnä. Kotona, harrastuksissa, koulujutuissa, apuna ihmissuhteissa. Äitinä jolle voi kertoa kaiken, joka sanoo: ”Sinä selviät tästä.” ”Me selvitämme tämän.” Haluan antaa lapsilleni sisäisen uskon siihen, että he selviävät ja osaavat tarvittaessa pyytää apua muilta.

 

Tärkeänä sokerina äitiyden kakussa on leikkiminen, heittäytyminen – rakkaus liikuntaan, luontoon sekä kirjoihin. Yritän säilyttää uteliaan suhtautumisen maailmaan vielä mummunakin ja toivon, että se tarttuu lapsiinkin! Minä voin olla välillä nolo, se ei saa estää minua kokeilemasta uusia juttuja! 

 

Yritän taistella lasteni nähden epäonnistumisen pelkoa vastaan ja kääntää sen voimaksi.

Sukupolvien ketjun vahvuuden tunteen hyvin äitienpäivänä, mikä on taas tulevana sunnuntaina. Me olemme tulleet jostakin, meillä on juuret. Menneisyydellä on merkitys tässä hetkessä. 

 

Sinä ja minä, me jatkamme tavalla tai toisella tuota ketjua. Äitiys ei ole missään nimessä ainoa tapa, sukupuu kasvaa ja muotoutuu monin eri tavoin.

 

Olen saanut toivomani kolme ihanaa lasta. Nyt kun lapset kasvavat he tuottavat sanoillaan ja teoillaan myös kuvaa minusta äitinä. Yhdessä luomme heille muistot minusta heidän äitinään, tarinan heidän lapsuudestaan. <3

*Millaisena äitinä sinä toivot, että sinut muistetaan? Kerro kommenteissa toiveestasi olit sitten äiti, äidin kaltainen, mummo tai vaikka nainen joka vasta haaveilee vauvasta. Ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideillä ja äitien kaltaisille ihmisille! Äitiys ei ole vain biologiaa. Tsekkaa myös viime kevään kirjoitukseni Kaikki äitini <3 ja tarina, miten minusta tuli äiti eli Äidiksi yllättäen

*Kuvat ovat omasta albumista. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

Sami: Sami on niin kiltti poika, he kaikki sanoivat. Aamulla ennen kouluun menoa astuin kynnyksiä samalla lailla joka aamu. Petaisin itselleni hyvää viikonloppua. Yksikin väärä askel ja jääkaapissa olisi liikaa saunajuomia. Isä piti minua sylissä. Olin isän poika. Isän herkkyys valui ulos liiallisena humalana. Pelkäisin, että hän ei tulisikaan kotiin iltavuorosta. Olisi ajanut kolarin ja makaisi autossa kuolleena. Halusin olla vanhemmille helppo, vaivaton ja huolehtiva. Aloin pelätä juhlapyhiä ja viikonloppuja. Oli yksi surullinen juhannus. Isä makasi sängyssä selällään oksennuksessa. Mietin myöhemmin, että mitä jos en olisi ollutkaan kotona. Sami on niin kiltti poika, he kaikki sanoivat, mukava ja huolehtiva.

 

Marja: Marja taas oli reipas tyttö. Hän oli luokkansa priimuksia, auttoi muita ja oli luotettava. Reippaudesta tuli kehuja ja identiteetti. Piiloon jäi herkkyys. Reipas tyttö oli myös pärjääjä. Vaikka äidin itku pelotti, otin ohjeet vastaan ja olin tyynen rauhallinen. En voinut olla heikko. En myöskään voinut liikaa vaivata ja yritin hoitaa asiani ilman aikuisten apua. Koulukiusaamisestakin kerroin vasta, kun kiusaajat hyökkäsivät veljeni kimppuun. Olin isäni silmäterä ja ylpeyden aihe. Kaikki puhuivat, miten olin isän tyttö. Rakastin olla isän sylissä, mennä yhdessä kauppaan. Isän kanssa sai mennä tien yli muualtakin kuin suojatietä pitkin. Isää ei saanut herättää viikonloppu aamuina ja tuntui, että hän oli paljon töissä. Jossain vaiheessa hän alkoi käymään tansseissa ja laivalla. Äiti oli kotona meidän kanssa. En ymmärtänyt miksi.

 

Sami: Sain paljon rakkautta. Herkkä ja ujo poika olisi kaivannut enemmän kannustusta. Ennen nukahtamista kävin noin kymmenen kertaa olohuoneen ovella. Varmistamassa, että kaikki on paikalla. Sain paljon rakkautta. Isän rakkaus todentui läsnäolona ja annettuna aikana. Myöhemmin kuulin, että isä jakoi rakkautta ja läsnäoloa myös kodin ulkopuolella.  Äidin rakkaus todentui huolehtimisella ja hoivana. Hyvinä aikoina sain olla sylissä turvassa, itkevänä poikana. Minulla oli punainen pieni potkuri. Talvella potkin sillä pitkin kylän katuja. Lähdin mukaan, kun äitini lähti kävelylle, halusin olla äitini turvana. Halusin varmistaa, että illalla kaikki olisivat turvassa kotona. En nähnyt isän ja äidin halaavan tai pussaavan koskaan toisiaan. Joskus yöllä kuului ääniä. Ymmärsin, että niitä ääniä ei tarvinnut pelätä.

 

Marja: Minäkin sain paljon rakkautta. Reippasta tyttöä kannustettiin paljon. Olin silti öisin pelokas tyttö. Kun näin painajaisia oli ihana kömpiä isän viereen turvaan. Jos isä ei ollut kotona yritin mennä äidin viereen, hän ajoi pois. Äiti ei pystynyt nukkumaan piehtaroiva lapsi vieressään. Silloin menin pikkuveljeni viereen. Muutuin pieneksi ja haavoittuvaksi, reippaus oli tiessään öisin. Kun isälle esitteli oudon naisen olin äidin puolella. Yritin etsiä naisesta vikoja, pieni, liikaa meikkiä ja aika vanha. Ihmeellinen lyhyt tukka. En silti ajatellut, että he eroaisivat. Isä vain kävi välillä muualla viikonloppuisin ja oli iloisempi. Jos olimme isän mukana oudon naisen luona, yöllä ei voinut nukkua kummien äänien takia. Huusin, että olkaa hiljaa. Ärsytti.

 

Sami: Sinä syksynä isän ei tarvinnut enää lähteä aamuisin töihin. Puhuivat uutisissa suuresta lamasta. Jouluaattona kuusen alla oli silti lahjoja. Halusivat antaa lapsilleen parasta. Istuin sohvalla paketista tullut videopeli kädessä. Äiti seisoi eteisessä takki päällänsä. Silmissään tyhjä katse ja silmät kyynelistä märkinä. Sanat kaikuivat pitkään korvissa. Lapset, ei nähdä ehkä enää ikinä. Isä lähti viemään autolla äitiä. Huoneeseen jäi hiljaisuus ja kaksi, jotka tarvitsivat lohdullista syliä. Siskoni sai luoksensa poikaystävän, minä jäin tuijottamaan joulukuusen tähteä. Muistan vieläkin sen hetken, kun jäi heti hirveä ikävä. Viikon päästä äiti tuli takaisin, mieli täynnä lääkkeitä. Uutenavuotena isä ajoi autolla kännissä. Minä pelasin videopeliä, jossa piti ampua jotain örkkiä.

 

Marja: Tuli taas uusi kesäloma. Lähdimme isän ja oudon naisen kanssa kesälomareissulle. Särkänniemi, Oulu, juhannus lapin yössä. Kaikkea uutta ja ihmeellistä. Isä oli vihainen, kun halusin ostaa äidille tuliaisiksi kaikilla rahoillani purotaidetta matkamuistomyymälästä. Minulla oli ikävä äitiä. Olisin halunnut, että äiti on mukana. Juhannuksena aikuiset tulivat oudon iloisiksi ja jättivät ison kasan lapsia keskenään mökkiin. Vanhin oli 12-vuotias tyttö. Kun aikuiset tulivat takaisin osa konttasi. Reissu loppui aikanaan. Myös äidin ja isän tarina loppui. Isä ajoi auton kotipihaamme ja ilmoitti muuttavansa pois. Olin hädissäni. Miksi isä hylkäsi minut, äidin ja pikkuveljen. En halunnut päästää isää lähtemään vaan itkin hänen sylissään lohduttomasti. Kellot eivät pysähtyneet vaikka tahdoin. Elokuussa alkoi koulu ja koripallo harkat.

 

Historia kulkee mukanamme. Olemme palapeli, josta osa on koottu menneisyydessä. Palapeli pitää sisällään menneen ja nykyisyyden. Loput palat ovat vielä kiinnittämättä. Parisuhde koostuu kahdesta historiasta. Me emme voi koskaan ymmärtää täysin toisiamme. Me olemme menneisyytemme kuva. Me emme voi ymmärtää, mutta meidän pitää voida hyväksyä. Me olemme hakeneet rakkautta menneisyydestä kumpuavista muistoista ja kokemuksista. Toinen on hakenut turvaa miellyttämisellä. Ja etsinyt enemmän pelastettavaa kuin kumppania. Toinen on halunnut olla se kuka hylkää, eikä tule hylätyksi. Haluamme olla rehellisiä ja auki. Meidän pitää tuntea toistemme menneisyys, että meillä olisi edes se pieni toivo siitä, että tulevaisuutemme olisi yhteinen oman rakkaamme kanssa. 

Kommentit (2)

Vierailija

Ihanan riipaiseva kirjoitus. Löysin muutamia samaistumisen kohtia omasta lapsuudestani ja itkin.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi Vierailija. Aihe on arka, mutta Samin kanssa meille tuli tunne, että puhuminen ei ole ikinä huono asia. Ei meidän tarvitse laittaa päätä pensaaseen vaikka elämä ei olisi täydellinen. ❤️ Minäkin itkin kun kirjoitin.

Naiseus ei ole mikään ulkopuolelta määriteltävä asia vaan jokaisen oma kokemus.

 

”Olen itse pitkä nainen. Aina silloin tällöin saan kuulla kummastelua pituudestani. Kerran eräs nuori mies sanoi sekstailun jälkeen suihkussa minulle, että naisen jalan pitää olla koko 38 tai pienempi. Katsoin jalkaani. Minun jalkani on kokoa 41. Sen koommin en kyseistä miestä enää tavannut.”

 

Lapsena halusin aina kilpailla poikia vastaan ja olla parempi. Olin kasvanut kahden pojan rinnalla, kiipeillyt puissa, pelannut lätkää ja rakentanut majoja metsään. Rakastin silti olla myös prinsessa, touhuta barbien kanssa ja olla äiti kotileikissä. Sillon en vielä tiennyt, että hyppelin sukupuolirajojen ylitse.

 

Alakoulussa jouduin jälki-istuntoon, koska olin keksinyt opettajastani kaksimielisen vitsin. Koko luokka nauroi sille, mutta joku tyttö kertoi siitä opelle. Sain toruja. Jo silloin tajusin, että koska olin tyttö asia oli paljon pahempi. Miten tyttö voi keksiä jotain tuollaista. Olisiko poika edes joutunut jälki-istuntoon?

 

Yläkoulussa olin entistä äänekkäämpi. Äänekkyyteni ja ulkonököni sai aikaan ärsytystä. Olin 14-vuotiaana aivan aikuisen kokoinen ja näköinen. Toisinaan oli pissis ja toisinaan urheilijatyttö. Lukiolaiset pojat katselivat perääni ja aikuiset miehet vilkuilivat. Vanhemmat pojat olivat ihania ja koulussa oleminen oli yhtä jännitystä.

 

Suutelin yhden diskon jälkeen 17-vuotiaan pojan kanssa ja lähdin kotiin. Seuraavana maanantaina koko koulu puhui, kuinka olimme panneet vessassa. Olin huora, lutka, jakorasia. Maine pysyi koko yläasteen.

 

Miksi? Koska poika ei saanut haluamaansa. Toinen poika, joka jatkoi huoraksi huutelua oli kuulemma ihastunut minuun. Sen  kuulin baarissa hänen kaveriltaan vuosia myöhemmin.

 

Poikaa, joka levitti huhun uskoi puoli kylää, jopa osan kavereideni vanhemmat. Ja mitä sitten vaikka olisinkin pannut vessassa? Eikö teinityttö saa nauttia seksistä yhtä paljon kuin teinipoika? Tytölle annettu seksuaalinen rooli on paljon ahtaampi kuin pojilla. Ja minä sain tuntea sen nahoissani.

 

Päätin tuolloin, että minä päätän vartalostani. Eikä naiseuttani tai seksuaalisuuttani voi määritellä kukaan muu. Ja minä saan sanoa kyllä, jos se tuntuu hyvälle. Ja ei, jos en halua jotain.

 

Omaan kehoon minulla oli lapsena mutkaton suhtautuminen. Teininä koettu huorittelu vaikutti minuun, mutta vielä enemmän vaikutti mallintyöt. Oli vaikea nähdä oma keho hyvänä ja samaan aikaan jatkuvan arvostelun kohteena. Onneksi olin urheillessa saanut kokea, että kehoni on vahva ja toimii loistavasti. Ehkä siksi osasin jatkaa matkaani, kun minulta vaadittiin liikaa yhdessä Suomen parhaista toimistoista.

 

Minulla on ollut aina äiti, joka uskoi minuun. Hän tuki ja kannusti. Kotona äidin kanssa sai puhua kaikesta jopa  seksuaalisuudesta eikä siinä ollut mitään hävettävää. Se on ollut hieno asia. Ehkä siksi suhtautumiseni seksuaalisuuteen on varsin ollut aina utelias. Esimerkiksi kun minulla alkoi kuukautiset ollessani 11-vuotias, äitini hyppäsi kaulaani ja onnitteli minua naiseksi kasvamisesta.

 

Teininä ja vielä kaksikymppisenä saatoin unohtaa itseni seksissä ja vain miellyttää kumppania. Olin omaksunut jonkun valmiin roolin enkä aina uskaltanut sanoa, mitä haluan. Muistan, kun teinipoikaystäväni oli pöyristynyt kun vaadin häntä hyväilemään minulle orgasmin hänen laukeamisen jälkeen.

 

Luin kaksikymppisenä kirjan nimeltä Pilluparvi. Se on kirja tytöille ja naisille, miltä tuntuu kasvaa naiseksi yhteiskunnassa, jossa tytöt naisten vartalolla voi mainostaan lähes mitä vain. Toisaalta se muistuttaa nuoria naisia heissä olevasta voimasta ja valinnan mahdollisuudesta. Se on ihanien ruotsalaisten ja suomalaisten feministi naisten kirjoittama. Se oli juuri sitä, mitä kaipasin tuolloin.

 

Pitkässä suhteessa ollessani minun ei tarvinnut selitellä seksuaalisuuttani. Mutta kun sen jälkeen olin avoimessa suhteessa ja myöhemmin sinkkuäiti tuntui kuin muilla olisi ollut oikeus arvostella minua. Naisen seksuaalinen vapaus  sai muilta ihmisiltä rajat. Se näyttäytyi välillä oudoissa tilanteissa. Kerran ystäväni tuttavat epäilivät avoimesti ääneen voinko olla kahden hänen aviomiehensä kanssa, ettei mitään tapahdu.

 

 

Tänään on naisten päivä. Enää en ole nuori nainen vaan aikuinen, kolmen lapsen äiti. Äitinä on ihan yhtä tärkeää pitää huolta omasta äänestä. Äiti saa olla nainen. Saan olla edelleen seksuaalinen. On ihan ok laittaa lapset hoitoon, jotta voi nauttia seksistä murun kanssa levänneenä keskellä päivää. Tai jos halut eivät aina kohtaa ja väsymys painaa, voi sopivan hetken tullen nauttia omista sormista.

 

Muru vei lapset aamulla jo mummolaan ja olen saanut oman päivän. Olen vielä kipeänä. Saan levätä kotona ja kirjoittaa rauhassa. Juon teetä ja nukun ehkä vähän. Muru hoitaa lapset. Tällaiset päivät ovat myös rakkauden hoito päiviä. Kun saan olla vain minä saan energiaa. Erillisyys luo tilaa intohimolle. Minä ainakin tarvitsen omaa tilaa, etten hautaudu äitiyden alle. Voin laittaa huulipunaa ja tiedän, ettei se tahriinnu vauvani halaukseen.

 

Haluan toivottaa ihanaa naisten päivää kaikille omanlaisille upeille naisille. Olkaa vahvoja ja kuunnelkaa omaa ääntänne. Meistä naisista on moneksi, kunhan vain annamme itsellemme siihen luvan. Seksuaalisuus on upea lahja meille rakkaat kanssa sisaret. Nauttikaamme siitä.

 

Ja kyllä lapsiperheestä voi kuulua muitakin ääniä kuin lasten ääniä.

Kommentit (4)

Vierailija

Hyvä aihe ja kirjoitus, mutta miksi tähänkin pitää tunkea imaginääristä uhriutumista? "Alakoulussa jouduin jälki-istuntoon, koska olin keksinyt opettajastani kaksimielisen vitsin. Koko luokka nauroi sille, mutta joku tyttö kertoi siitä opelle. Sain toruja. Jo silloin tajusin, että koska olin tyttö asia oli paljon pahempi. Miten tyttö voi keksiä jotain tuollaista. Olisiko poika edes joutunut jälki-istuntoon?". Joo, olis.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. 😀

Voin kertoa sinulle hieman alakoulun luokkamme taustaa. Meillä oli aika levoton luokka ja opettaja olisi tarvinnut avukseen vähintään kouluavustajan. Muutama muutama poika vei opettajan huomiota todella paljon ja heidän käytöstään katsottiin läpi sormien. Itse opin helposti asiat ja jouduin auttamaan opettajaa ja jopa vahtimaan ko. poikia.

Mielestäni onkin hyvä kysyä, onko tyttöjen tehtävä jo lapsina vain hoivata ja pitää huolta? Ja antaa poikien hallita tilaa vaikka se on yhteinen? Tämä vaikuttaa myös kasvavan tytön ja naisen seksuaalisiin rajoihin. Murrosiässä nuo samat pojat saattavat huoritella tai kosketella tyttöjä, mikä rikkoo tyttöjen seksuaalisia rajoja.

Kyse on isommasta yhteiskunnassamme vallitsevasta tytöille ja pojille annetusta roolituksesta. Siinä (hieman yleistäen) tytöille annetaan rooli, missä pitää olla kuuliainen, suorittaa ja hoivata. Pojille annetaan laajempi rooli, missä saa rikkoa sääntöjä, olla eläväinen ja huoleton.

Mitä aiemmin lapsuudessa tytöt ja pojat ovat tasa-arvoiset, sitä paremmin se myös toteutuu aikuisena ja parisuhteissa. Kokonaisuuteen vaikuttaa koti, päivähoito, koulu ja sosiaalinen yhteisö, missä lapsi elää.

Minusta tästä aiheesta on tärkeää keskustella. Oma kokemukseni on vain yksi esimerkki. Siksi minusta kyse ei ole vain uhriutumisesta.

Perheen iskä

Hieno on kirjoitus. Tasa-arvolietsonnan sijaan tällainen miesten ja naisten suhteen lähestyminen olisi tähdellisempää.

Puhu muru

Kiitos Perheen iskä. 😀 Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta varmasti lisää. Naisen ja miehen roolien ihmettely ei lopu kohdallani varmaan koskaan. On myös tärkeää muistaa ne ihmiset, mitkä eivät koe kuuluvansa kumpaankaan näistä sukupuolista.

Olen saanut kasvaa vahvojen naisten ympäröimänä. Suvussamme olin elossa samaan aikaan neljä sukupolvea, kun olin lapsi. Tänäänkin mummolassamme kolmen lapseni kimpussa touhusivat kolmen sukupolven äidit. Äiteinä olemme olleet erilaisia monestakin syystä. Nyt kun on itse äiti, heitä kaikkia tarkastelee uusin silmin.

 

Isoisoäiti Aleksandra eli pienen pienessä metsämökissä Lopella kahden pienen tyttärensä kanssa. Toinen heistä oli isoäitini eli mammani Anna- Liisa. Mammani sai tyttären, josta tuli minun äitini. Toisesta isoisoäidistä Signestä tuli kolmentoista lapsen äiti, joista yksi on vaarini Oiva. Vaarini sai pojan, josta tuli isäni. Minä synnyin vuonna 1985. Nyt minullakin on lapsia ja he ovat osa tätä ketjua. Ja samalla olen liittynyt uuteen ketjuun mieheni suvun kanssa.

Seksuaaliterapia-opintoihini kuului sukupuun kanssa työskentely. Se oli koskettavaa, hämmentävää ja todella kiehtovaa. Tutkiminen jäi vielä kesken, mutta sain hahmoteltua sukupuutamme. Näin myös sukumme uudessa valossa. Erityisesti pohdin juuri äitien ketjuja. Miten erilaista äitiys onkaan ollut 1930-, 1960-, 1980 ja 2000-luvuilla. Miten erilaiset puitteet meillä on ollut kasvattaa lapsiamme. Ja silti olemme yrittäneet parhaamme.

 

Kun tein sukupuutamme näin äitien ketjussa paljon iloa, mutta myös surua. Pettymyksiä, kyyneleitä, köyhyyttä, sairautta ja joskus umpikujia. Silti nämä eri naiset (minä mukaan lukien) ovat selviytyneet. Ei se helppoa ole ollut. Sen kuuli tarinoissa joita kuulin, kun haastattelin sukulaisiani. Tunnetko sinä teidän suvun äitien ketjua? Millainen se on? Tai voisiko siitä ottaa selvää?

 

Paikkani äitien ketjussa on nyt tuoreen äidin rooli. Kasvatan itse nuorinta polvea. Isoäitini puhuu nuukuuden tärkeydestä. Äitini muistuttaa jämäkän kasvatuksen ja rakkauden tasapainosta. Itse haluan antaa lapsille tilaa pohtia keitä he ovat ja mihin ovat menossa. Minä tarjoan puitteet ja opetan heidät lentämään siivillään.

 

Välillä kasvatamme lapsiani sulassa sovussa. Ja välillä rätisee ja ritisee. Useimmiten isoäitini on ankarin, äitini jossain puolivälissä ja minä sovittelevin. Imetyksestä olemme aina olleet yhtä mieltä. Se on tärkeää ja ihmeellistä. Ruokaan suhtaudumme hyvin eri tavoin ja siitä keskustellaan usein. Isoäitini syö melkein mitä vain ja kaiken loppuun asti. Äitini syö valikoidummin ja hänen bravuurinsa on lasteni suosikki lasagne. Minä yritän tarjota itse tehtyä kotiruokaa ja luomua, jos se on mahdollista. Heikkouteni on ruuan jättäminen lautaselle. Ennen vain ajattelin, että miksi isoäitini nipottaa ruuan jättämisestä. Nyt tiedän, että hän tietää mitä oikea niukkuus on. Ja minä voin ottaa mallia hänestä, arvostaen hänen elämänpolkuaan.

 

Äitien ketjuun kuuluu myös luopuminen.  Jokainen luopuu hiljalleen omasta paikastaan ja siirtyy ketjussa eteenpäin. Oma äitiys muuttuu isoäitiydeksi ja hyvällä onnella isosisoäitiydeksi. Ja jossain vaiheessa aika jättää. Olen vasta viime aikoina tajunnut, miten arvokkaita nämä yhteiset hetket ovat. Miten paljon voin kuulla, saada tietoa ja tarinoita perheestäni. Kaikista äideistäni.

 

Äitien ketjuun kuuluu myös saaminen. Miten ihmeellistä oli oman esikoisensa synnytyksessä nähdä myös äitini ilo mummoksi tulosta. Miten innoissaan mummolaan aina saavutaan ja töö-tö-te-tään autolla merkiksi, että ME olemme saapuneet. Ja mummo ja pappa tulevat vastaan. Voi niitä takapenkin hangonkeksi-hymyjä. Isoisoäitini on vanha ja viisas hieman jopa salaperäinen lapsilleni. Hän puhuu asioista, mitä nämä diginatiivit lapsoset eivät aina ymmärrä. Mutta hän on kovin rakas. Ja rakkaus, jonka näen isoäitini silmissä on jotain mistä en vielä edes tiedä.

 

Olen usein miettinyt, mitä minun pitäisi kysyä muilta sukuni äideiltä kun vielä voin. Mitä minun pitäisi sanoa? Muutakin kuin, että ilman heitä en olisi tässä kirjoittamassa tätä blogia.  

 

Ehkä minun pitäisi vain kuunnella ja olla läsnä. Tavata heitä. Arvostaa heitä. Antaa lapsilleni mahdollisuus tutustua heihin. Olla välillä puuttumatta hieman vähemmän ja seurata ihaillen. Ja katsoa lempeydellä. Kaikilla meillä on virheemme, mutta myös valtavasti onnistumisia.

 

Miksi ei jo tänään sanoisi heille, omalle äidille, anopille ja isoäideille, miten rakkaita he ovat. Kaikkine säröineen. He ovat osa meitä ja me heitä. Go äidit. Ylpeydellä. <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat