Kirjoitukset avainsanalla Menkat

Tiedätkö sen tunteen, kun huomaat verisen läntin haaroissa? Siinä vaiheessa päässä vilistää hetket, jolloin et todellakaan tiennyt, mikä on todellinen tilanne. 

 

Eräs sukulaiseni on kertonut:

"Muistan äitini kertoneen, että jossain Berliinin lentokentällä vuonna yks ja kaks (1950-luvulla) hänellä oli alkanut reilusti hameen alta veri vuotamaan jalkoja pitkin. Hän kertoi kaikkien miesten peittäneen kasvonsa sanomalehden taakse, kun hän isän käsipuolessa kiirehti lentokentän vessaan. Silloin luettiin vielä sanomalehtiä!"

 

Itse koin tämän yhden eeppisimmistä menkkamokistani tällä viikolla. Eipä ollut kyllä eka ohivuoto kokemus, mutta tämä kyllä jäi mieleen.

 

Olin murun kanssa romanttisesti päivällä treenamassa, se on meille luksusta. Päätin laittaa keltaiset trikoot jalkaan. Hölkkäsimme rennosti höpötellen uimarannalle tekemään lihaskuntoa. 

 

Treenipaikalla oli muitakin. Hymyilin iloisesti ihmisille ja annoin palaa. Muutaman kerran huomasin, miten muutama mies vilkuili minua. Ajattelin, sen olevan vain positiivista huomiota ja jatkoin treenaamista.

 

Pyysin murua ottamaan pari treenikuvaa ennen kuin lähdimme rannalta. Siinä poseeraamisen lomassa huomasin, että murulla oli vähän outo ilme… 

 

Sitten huomasin itsekin. Keltaisissa trikoissani näkyi oikein iloisesti läpi tullut veri.

Eihän siinä voinut kuin nauraa! Ensiksi ajattelin, että ihan sama, näillä mennään kotiin saakka. Mutta kyllä minun oli pakko pyytää murulta hänen trikoidensa päällä olleet shortsit. Mitään suojaa ei ollut enkä tiennyt, tulisiko vuoto vain yltymään. Kiitos kuparikierukan aina yllättävästä sivutuotteesta eli ”tiputtelusta”. Menkkani olivat olleet juuri edellisellä viikolla.

 

Halusin kertoa tämän, koska menkkamokia sattuu kaikille. Niin nuorille kuin vanhemmillekin naisille, joilla on kuukautiset. Aina se vaan tavalla tai toisella alkaa nolottamaan. Ellei jopa häpeän puna nouse poskille. 

 

Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen kirjoitti muutama vuosi sitten menkkamokista aivan huikean blogipostauksen Eeppiset menkkamokat, joka kannattaa tsekata. Tässä sieltä muutama eeppinen ohivuotomoka omani seuraksi:

 

  1. Ohivuoto liikuntatunnilla verkkareihin.
  2. Ohivuoto yökylässä serkun / ystävän vierassänkyyn.
  3. Ohivuoto kaverin perheen 100 vuotta vanhaan perintösohvaan.
  4. Ohivuoto ekana vaihto-oppilaspäivänä vaihtariperheen valkoiseen nojatuoliin.

 

Näillä puheilla, muista sinäkin, että et ole ainoa maailmassa, jolle käy hassuja kommelluksia menkkojen kanssa. Ja tähän vielä yksi pyyntö siskot: jos huomaat minun kulkevan pöksyt veressä, kerro siitä! Uskon, että muutkin naiset arvostavat sitä. <3

 

*Kerro sinäkin oma menkkamokasi tai tarina ohivuodostasi kommenteissa. Vaikka silloin se ei naurattanut, ehkä sille nyt voi jo nauraa?

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (5)

Nolopuna housuissa ja poskilla

Autokoulun ajotunnin jälkeen, noin vartti päättymisestä, huomaan, että farkut on ihan veressä. Miten paljon sitä on autokoulun auton penkillä? Ei mitään käsitystä... Ihanaa että näitä sattuu muillekin, eikä vaan ”aina mulle”. <3

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Nolopuna housuissa ja poskilla. Tuo on nuorelle naiselle niiiiin ikävä tilanne. Autokoulussa ollaan muutenkin vielä niin herkillä jännityksestä ja tietoisuus siitä, että on ehkä sotkenut auton ei auta... Näitä menkkamokia todellakin sattuu muillekin ja yhdessä näille voi nauraa iloisesti! Ollaan sitten yhdessä noloja. Menkat ovat luonnollinen osa naisen elämää. <3

Vierailija

Jännä että kuparikierukka voi aiheuttaa epäsäännöllistä tiputtelua. Itselläni ei tätä ole ollut enkä keneltäkään muultakaan kuparikierukan käyttäjältä kuullut. :)

Laura/iloa, eloa!

Musta menkkajutut on tosi hauskoja, ja on ihan parasta kun niitä jaetaan, niitä kun kuitenkin sattuu kaikille. Ei tule nyt mitään varsinaista ohivuotojuttua mieleen, mutta korvia kuumottava hetki oli kesällä, kun olin vajaan 3v:n kanssa vessassa, ja tyhjensin samalla kuukupin. Oven takana oli miespuolisia sukulaisia, ja ipana kysäisi hyvin kuuluvasti ihmetellen, että ÄITI MIHIN SÄ PISTIT SEN KUUKUPIN? Vastasin että kerron kun lähdetään vessasta :D Kerroin lapselle kyllä, mutta aattelin, ettei sitä tarvitse kaikille kertoa siinä asetteluhetkellä :'D Kuukautiset oli lapselle silloin ihan uusi ajatus, raskauden ja imetyksen vuoksi kun niitä ei ollut mulla näkynyt.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat