Kirjoitukset avainsanalla arki

Arki voi kuormittaa niin paljon, että tuntuu kuin vetäisi kivirekeä perässään. Työkiireet voivat puristaa koko kehoa. Tai perhe ja lapset, jotka vaativat yhtä sun toista. Ja vielä puolisosikin haluaa oman osansa.

 

Rakkaus voi tuntua haalealta muistolta sateisina syysaamuina. Mieli tekisi vain rähistä rakkaimmalleenkin. Tai olla vain hiljaa sulkeutuen oman mielen syövereihin.

 

Silloin on hyvä pysähtyä pohtimaan, missä mennään. 

 

Pieni, mutta voimallinen teko voi olla puhuminen. Hetki, jolloin sinä saat sanoa miltä sinusta tuntuu. Mikä uuvuttaa, mikä kuormittaa, mikä harmittaa ja mitä toivoisit kumppaniltasi - jos sinulla sellainen on.

Liian usein kuulen vastaanotollani, miten yksin ihmiset kulkevat elämässään vaikka rinnalla on kumppani. Kumppani ei aina ehdi kuunnella, eikä edes osaa välttämättä. 

 

Toisaalta voi olla, ettei ihminen itse saa sanottua sitä mitä haluaisi. Moni sanookin, että he pelkäävät. Pelko kumpuaa mahdollisesta kumppanin reaktiosta. Mitä jos oma rakas kieltää, vähättelee, suuttuu tai tulkitsee väärin sanojani?

 

Huomaan usein, että kyse on luottamuspulasta. Piilevästä sellaisesta. Sitä et ole ehkä itsekään tunnistanut, eikä kumppanisi. Avoimuus jää luottamuspulan jalkoihin ja silloin ne tärkeimmät sanat eivät saa ääntäsi - sinä nielet ne. Patoat sisään ja tunnet outoa pahaa oloa tai ahdistusta kehossasi.

 

Terapiassa on mahdollisuus purkaa luottamuspulan syitä ja seurauksia. Opetella puhumaan ja kuulemaan. Yhtä hyvin niitä voi harjoitella herkällä korvalla kotonakin.

 

Voit jo tänään kysyä rakkaaltasi, mitä hänelle kuuluu. Sen jälkeen keskity kuuntelemaan. Pyydä myös häntä kuulemaan, miltä sinusta tuntuu ja kuuntelemaan sinua.

Älkää jääkö yksin, vaan eläkää toinen toisenne rinnalla kulkien. Koska pahinta on yksin jääminen vaikka rinnalla olisi oma rakas. Me haluamme tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, se on perustarpeemme ihmisinä. Avaa itsesi rakkaallesi, uskalla vastaanottaa se rakkaus ja lohtu, mitä hän tarjoaa.

 

Jokainen keskustelu on uusi mahdollisuus kohdata ja löytää toinen, tulla takaisin toisen luo. ❤️

 

Millaisia ajatuksia kirjoitukseni herätti sinussa? Oletko sinä kokenut yksinäisyyden tunteen parisuhteessa? Miten olet ottanut asian puheeksi kumppanisi kanssa vai oletko jatkunut vain eteenpäin?

 

*Suosittelen lukemaan myös aiemmat kirjoitukseni Uudelleen toisen luokse <3 ja Valitsen sinut

*Kuvat Muru ja alin kuva Pixabay.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

”Ensimmäinen ajatus oli, että miksi äiti on lähtenyt lapsensa luota. En mahtanut sille ajatukselle mitään. Onneksi hänen entinen kumppaninsa kertoi tilanteesta avoimesta, jotta sain eväät ymmärtää.”

 

Uusi suhde. Kaksi yksinhuoltajaa, molemmilla yksi lapsi - yhdessä uusperhe. Ja kuvioissa yksi etä-äiti. Tilanne vaati hieman sulattelua ja totuttelua. Olisi ollut niin paljon kysymyksiä, joiden vastaukset olisivat tehneet arjesta selkeämpää. Ja parisuhteen rakentamisesta helpompaa.

 

En missään vaiheessa halveksinut tuota toista äitiä. En halunnut varastaa hänen lastaan, vaan ainoastaan pitää huolta.

 

Näin lapsen ikävän, ahdistuksen ja surun - lohdutin. Samalla näin ilon uudesta perheestä ja pikku sisaruksesta. Se oli arkista rakkauden opettelua meille kaikille. Olimme yhtäkkiä "kokonainen" perhe!

 

Toinen ”ylimääräinen” vanhempi ruokkii, pyykkää, auttaa läksyissä ja pyörittää arkea. Eikä se riitä, on myös henkinen kasvatusvastuu. Mutta mitään oikeuksia ei ole. Kaikessa olet se ulkopuolinen, jota ei kuunnella vaan lähinnä arvostellaan. Se on raskas paikka. 

Minun tarinassani etä-äiti kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Hän ei halunnut puhua puhelimessa, nähdä tai jutella kanssani. Ainoastaan kritiikkiä tuli miehen kautta ja oletukset saivat jyllätä. Toivoin aina, ettei lapsi kuulisi kritiikkiä. Välillä purin omaa kiukkuani ja turhautumistani mieheen, välillä purin vain hammasta.

 

Viimeinen niitti oli se, kun lapsi halusi kutsua minua vara-äidiksi. Se oli liikaa etä-äidille.

 

Olin sanonut lapselle, että voit kutsua nimelläni tai millä sanalla haluat. Ajatus oli minusta kaunis, hänellä oli äiti, yksi ja ainoa. Minä olin se arjen varahenkilö, jota tämä lapsi kaipasi. Aikuinen nainen, josta pystyi peilaamaan omaa naiseksi kasvua ja halaamaan, kun kaipasi syliä.

 

Erojen jälkeen on vaikea hyväksyä kumppaneiden uusia puolisoita hoitamassa lapsia. Haluan kuitenkin haastaa jokaisen aikuisen miettimään, onko se väärin, että lasta rakastaa joku muu aikuinen? Keneltä se on pois, jos joku muukin huolehtii hänestä kuin omastaan? Vai onko kyse vain aikuisen itsekkyydestä? Mustasukkaisuudesta, kateudesta? Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä - keneltä se on pois, jos ex-puoliso saa rakastua uudelleen? 

 

Toki on tilanteita, joissa kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Mutta lähtökohtaisesti, voisimmeko toimia lapsen etua ajatellen toisia aikuisia kunnioittaen?

 

Blogin tarina on oma kokemukseni vuosien takaa. Vieläkin minulla on ikävä sitä pientä lasta. Nyt hän on jo aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori. Luonnollisesti kun suhteemme päättyi miehen kanssa, myös minun ja lapsen välit katkaistiin. Muutaman kerran hän on soittanut salaa minulle. Itkua pidätellen, olen muistuttanut häntä, ettei vanhempien selän takana kannata touhuta salaa. Hänellä on aina paikka sydämessäni. <3

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Oletko sinä ollut uusperheen ”varaäiti” tai ns. uusi lähi-äiti? Miten sinut on otettu huomioon? Onko tilanne toiminut hyvin vai onko ollut haasteita? Oletko tai oletko ollut etä-äiti? Voit avata minulle ja muille, sinun näkökulmaasi? Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Etä-äidin blogiin. Hän nostaa rohkeasti esiin Etä-äidin fiiliksiä ja kokemuksia sekä muidenkin tarinoita.

*Kuvat Pixabay. Koska en voi kysyä lupaa, en halua käyttää omia valokuvia noilta vuosilta.

Kommentit (4)

Etä-lähi ja puoliäiti

Avoimuus ja rehellisyys edellisestä parisuhteesta ja niiden loppumisen syistä on mielestäni uuden parisuhteen onnistumiselle äärettömän tärkeää ja se, että vedetään yhtä köyttä. Jos se uusi suhde rupeaa rakoilemaan, kun paineita tulee pahimmillaan molempien entisten puolisoiden suunnasta aletaan olla aika heikoilla.

Puhu muru

Kiitos mahtavasta asian tiivistyksestä Etä-lähi ja puoliäiti. <3 Kokemuksesi syvä ääni kuuluu hyvin kommentissasi, tiedät mistä puhut. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Avoimuus ja rehellisyys ovat ylipäätään hyvin tärkeitä asioita, kun rakennetaan intiimiä parisuhdetta. Silloin jokainen saa olla juuri se kuka on, ilman suojauksia. 

Jyllannin suomineito

Olen itse äitipuoli sekä mieheni etälapselle että etä-äidin lapselle. (Bonuslapsi asuu siis meillä) Vuosien aikana suhteeni lasten äiteihin on ollut hankalaa, turbulenssia, helpompaa ja kehittyvää. Voin sanoa kokemuksesta, että se ottaa aikaa. Ja se vaatii paljon sopeutumista (paljon!)juurikin äitipuolelta, joka  on sillanrakentajan roolissa. Tunnistan hyvinkin tuon "paljon vastuuta, mutta ei oikeuksia"-kohdan, jota kokee todennäköisesti jokainen äitipuoli. Siinäkin pitää jossakin vaiheessa osata puhua asiasta suoraan, ja vaatia niitä oikeuksia. 

Tulin surulliseksi, miten suhteesi bonuslapseesi katkesivat. Jos aikuiset olisivat suurempia ja avoimempia kaikenlaiselle rakkaudelle, näin ei olisi tarvinnut käydä. Se että vastaanotamme rakkautta muilta, ei vähennä sitä keneltäkään toiselta. Päinvastoin. Toivon että löydät vielä joku päivä yhteyden entiseen bonuslapseesi. :)

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Jyllannin suomineito. Sinä tosiaan tunnistit tunteeni ja olen itse tarponut samanlaista, mutta omanlaista tietä. Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että jossain vaiheessa äitipuolena on tärkeää vaatia myös oikeuksia. Se on koko perhe (suuressa mittakaavassa) etu. Onneksi teillä rakkaus on kantanut ja uusperheesi on koossa edelleen. Voimia ja rakkautta tulevaisuuteenkin. <3

Ihanaa, että nostit esiin tuon hiljaisen ja vaietun toiveeni. Toivon todella, että vielä jonain päivänä saisin häneen yhteyden. Tai edes kuulisin, mitä hänelle kuuluu. Tuo pieni tyttö ei unohdu vaikka on jo melkein nainen.  Oli ihanaa olla edes se ohikiitävä hetki hänen varaäitinsä. <3

Tietokoneelle ponnahtelee meilejä vaikka pitäisi lähteä jo. Koululainen soittelee kännykkään uudelleen ja uudelleen. Työkaveri pyytää vielä juttelemaan. Vessaankin pitäisi ehtiä ja sitten kilpajuoksu päiväkodille! Kääks!

 

Pinna on kireällä jo valmiiksi kiireen takia. Silloin kummasti alkaa ärsyttää hitaasti ajavat kanssaautoilijat tai hidastelevat mummut ratikassa. Nälkä saa masun kurnimaan ja päiväkodilla odottaa rakkauden nälkäiset lapset. Syli ei meinaa riittää ja päälle saa vielä kunnon kuravelli kuorrutuksen.

 

Mielessä pyörii, ehkä pitäisi vielä käydä kaupassa vaikka olemme jo kaaoksen partaalla?

 

Melkein jokainen ruuhkavuosia elänyt tietää tämän klassikon. Tilanteen, mikä toistuu arkipäivinä, kun kaikki kokoontuvat yhteen kotiin. Minä ainakin tiedän. Ja muru tietää.

 

Kodin eteiseen tulo kulminoi tilanteen. Itkua, kiukkua ja ärräpäitä leijuu ilmassa. Joka paikassa tuntuu olevan kenkiä ja haalareita sikin sokin. Ja samaan aikaan pitää yrittää saada kaikki käsienpesulle.

 

Nälkää on monenlaista kotiin tullessa. Rakkauden nälkää – sitä eivät pode vain lapset. Kun on oltu koko päivä erossa, äidin lähellä on ihana olla tai isin syliin käpertyä. Ja kun on niin pirun kiire ja nälkä, lapsi jää yksin kiukuttelemaan sohvalle Pikku Kakkosen ääreen. Usein siitä alkaa sisarusten välinen nahina. Ja hetken päästä olohuone on kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

Kuinka monta kertaa olen itsekin joutunut vain sanomaan, että on pakko laittaa ruokaa?

 

Hetkonen. Jos tässä kohtaa pitäisi edes viiden minuutin sylihetken? Sylihetken, josta KAIKKI saavat nauttia. Koko porukka sohvalle. Hetki paikallaan ja lähekkäin. Ei tähän aina pysty, mutta itse ainakin yritän lisätä tätä. Kosketuksen nälkää ei saisi laiminlöydä!

 

Kauhea ruuan nälkä ei ole leikin asia. Joten sylihetken jälkeen on KIIRE. Minä alan ainakin kiukutella, muru lopettaa puhumisen ja lapset alkavat meillä tapella entistä enemmän, jos nälkä kasvaa liian suureksi. Eikä kenelläkään ole kivaa.

 

Omalle kumppanille voi antaa vielä muutaman minuutin keittiössä. Hali, pussaa tai hiero hetki hartioita. Joskus on ihanaa, että toinen vain sanoo: ”Minä hoidan ruuan tänään, mene sinä lasten kanssa köllimään sohvalle.”

 

Jokainen perheenjäsen kaipaa myös huomiota. Yksi äärimmäisen tärkeä kysymys: ”Miten päiväsi on mennyt?” Tästä Jari Sinkkonenkin muistutti kasvatusohjeissaan. Se on tärkeää kysyä omalta kumppaniltakin. Tähän kysymykseen liittyy ihan valtava lataus. Kysyjä sanoo samalla, että minua kiinnostaa, miten sinun päiväsi on mennyt. Olet tärkeä minulle.

 

Voisikohan kello viiden kriisi varautua hieman? Kyllä. Tuttu viisas ja vanhempi terapeuttikollegani kertoi, että tästä aiheesta puhutaan usein jopa terapia vastaanotolla. Ei ole leikin asia, kun aikuiset laiminlyövät syömistään ja siksi raivoavat päivästä toiseen puolisolleen. Tai lapsilleen.

 

Tuskin nälkä aina koko syy on. Mutta jos ei olisi nälkä, pinna olisi pidempi ja siitä hyötyy koko perhe. Voisitko varata töihin banaanin tai vaikka proteiinivanukkaan välipalaksi?

 

Lapsillekin kannattaa varata pientä syötävää, jos ruoka venyy yli viiden. Meillä kuopuksen kanssa tämä on vielä helppo, kun imetän. Isommalle tytölle minulla on usein mukana esimerkiksi rusinoita ja pähkinöitä. Isoveljellä on koulurepussa aina välipalakeksi.

 

Ja ehkä itselleni paras neuvo terapeutti kollegaltani. Älä pingota. Ei tarvitse olla täydellinen vanhempi. Pois nutturapäisestä tiukkapipoisuudesta. Jos on ollut pitkä ja kiireinen päivä kaikilla pinaattiletut hillolla ovat ihan ok. <3

 

* Jaa sinäkin parhaat selvitymisohjeesi kello viiden kriisiin. Tai tarina, miten kello viiden kriisissä voi käydä. Tsempataan taas toinen toisiamme. =)

Kommentit (10)

KT

Just tänään aamulla puhuttiin tästä meidän 2v vasukeskustelussa.

Välillä on tosiaankin sellainen kello viiden kriisi täällä, etten tiedä kuka olisin eniten halin tarpeessa; itse vai pojat. Joskus kriiseillään jo kotimatkalla, kun voimat ei meinaa riittää enää yhteenkään askeleeseen. Kanna siinä sitten kauppakasseja ja tenavaa hartioilla.

Vaikka itsekin (valitettavasti) sorrun välillä siihen lapsen tasolle kiukuttelemaan ja huutamaan, on kaikista paras hoitomuoto kuitenkin nimenomaan se syli. Ja ruoka.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi KT. =) Se on ihan pirun rankkaa, ei me olla varmaan ainoita vanhempia ketkä sortuu joskus huutamaan ja kiukuttelemaan. Työ, päiväkotiin meno ja kaupan kautta kotiin. Siinä ovat kyllä halin tarpeessa kaikki. Tosi hienoa, että sä oot ottanut tuon puheeksi päiväkodillakin. Ehkä mun täytyy ottaa susta mallia ja puhua kanssa tästä päiväkodilla.

Mä oon välillä miettinyt, että onko nää kello viiden kriisit niitä, mitkä "unohtaa"? Kello viiden kriisit vetää joskus niin maitohapoille henkisesti ja fyysisesti. Sitten joskus hamassa tulevaisuudessa voisi katsoa tsempaten nuorempia, mitkä käy tätä samaa vaihetta läpi. 

Samaa mieltä. Syli ja ruoka. Toimii! Kirjataan ylös. <3 

Vierailija

Kriisi voi olla vällillä isonkin oloinen. Varsinkin silloin, kun kaipaa sitä oman rakkaan syliä kaikkein eniten - ja tietää pääsevänsä siihen seuraavan kerran ehkä ensi viikolla... Töitä tehdään eri aikaan ja tai toinen tekee välillä vuorotta. Itse olen ollut tämä kotona kaiken stressin kantava osapuoli pitkään, mutta viimeksi töihin lähtiessäni rakkaani sanoi surullisesti: "kun sinä olet koko ajan töissä." Teen kuitenkin vain normaalia työaikaa, keskimäärin aavistuksen vajaata 40 tuntia viikossa. Siksikin tuon lauseen kuuleminen satutti. Rakkaallani oli edessä lasten nukuttaminen, syöttäminen ja kylmä aviovuode. Oman raskaan viikon jälkeen. Tiedän sen olevan rankempaa yksin, kun yhteinen aika on ollut muutenkin vähissä.

Meillä on kriisit onneksi yleensä pienempiä kuin koko rappukäytävän äänellään halkovia. Tosin meillä ei ole rappukäytävääkään :) Kriisit on yleensä aamulla pahimmillaan, kun kiire, väsymys ja stressi sekä nälkä painavat. Miksi ei voisi tulla toimeen lyhyemmillä unilla, jotta jaksaisi herätä aamuisin pari tuntia ennen lähtöä valmistamaan itseään ja rakkaitaan päivään? Miksi ei voisi aina viedä lapsia yhdessä aviopuolison kanssa hoitoon?

Oma rauhoittuminen on yleensä paras tapa hoitaa ongelma. Lapset reagoi aikuisen kiireeseen ja stressiin. Heidän temperamenttinsa voivat olla niin erilaisia, että sitä on vaikea ymmärtää välillä. Se ei vain helpota itsellä ainakaan stressaavaa kellonkatsomista. Sylihoitoa saa kuitenkin onneksi lapsiltakin, hekin ovat jo oppineet antamaan äitille haleja silloin tällöin. Ne eivät ole yhtä turvallisia kuin puolison antamat, mutta ehkä sitä rakkaampia! <3

Puhu muru

Kylläpä kirjoitit viisaasti ja se herätti paljon ajatuksia, Vierailija. Kiitos lämpimästi kommentistasi. <3

Vastaukseni on kestänyt, koska tällä viikolla on ollut melkein yhtä kello viiden kriisiä murun lähdettyä työmatkalle. On ollut huutava pula toisesta sylistä, haleista ja nopeasta "ruokapalvelusta". Tuo on niin totta, mitä lopussa sanoit, että oma rauhoittuminen on paras apu. Kyllä! Vaikka se ei ole aina kovin helppoa...

Se on hankalaa parisuhteelle ja perheelle, kun vanhemmilla on erilaiset työrytmit. Vaatimukset kovenevat ja monessa kohtaa joutuu joustamaan puolin ja toisin. Ja sitten tulee sanottua ikävästi, niin kuin itsekin kerroit esimerkin kun puolisosi oli sanonut, että olet aina töissä. Luulenpa, että hän tarkoitti enemmänkin: "Tarvitsisin sinua enemmän lähelleni. Mutta ymmärrän toki, että teet töitä koska haluat pitää huolta perheestämme."

Voimia teille arjen aherrukseen ja kello viiden kriiseihin. Haaveillaan yhdessä jaksamisesta hieman lyhyemmillä yöunilla. =)

P.s Lasten halit ovat kyllä ihania ja niistäkin saa voimaa. Meillä on käytössä myös ryhmähalit. <3 

Vierailija

Keinoja mietitty tähän. Ruoka valmistettu aiemmin, ainoastaan lämmitys. Myös salaatti tehty etukäteen jos mahdollista. Porrastettu sisääntulo: ensin 6-v sisällä käsinpesun kautta. Sitten kun eteinen tyhjä pikkuveli sisään, vanhempi auttaa riisumisesaa, samalla tulee läheisyyttä. Päivän kuulumisia kysellään kaikilta jo autossa paluumatkalla, jatkuen ruokapöydässä. Välillä toinen vanhempi kävelee puolen kilometrin kotimatkaa toisen lapsen kanssa ja toinen tulee autossa toisen lapsen kanssa. Näin lapsi saa vanhemman huomion. Lapset osallistuu myös pöydän kattamiseen, tiskikoneella tyhjennykaeen ja tyttöön ja vasta sitten saa katsoa pikkukakkosta (taulukko kotitöistä, millä kerätään rahaa luokkaretkeö varten). Eilen pelasin pihalla 10 min jalkapalloa pikkuveljen kanssa, mies lämmitti ruokaa samaan aikaan sisällä. Hyvin sujui. On vuosien harjoittelun tulosta että suuremmat riidat useimmiten välttyy porrastamalla ja läheisyydessä. Aikuisen oma hetki tulee kun lapset kattoo sitä pikku kakkosta.

Puhu muru

Kiitos Vierailija hyvistä ja käytännön läheisistä vinkeistä! Niistä tosiaan välittyi, että teillä on harjoiteltu kotiin tuloa. <3

Noissa on kyllä paljon hyvää. Ruuan etukäteen valmistelu, sisääntulon porrastus, jokaisen omat hetket. Ja aikuisten hetki Pikku Kakkosen ääressä. Täytyy itsekin kiinnittää tähän huomiota, kun saan murun kotiin ja päästään taas kahden aikuisen voimin tätä arkea pyörittämään. 

Tsemppiä teillekin arjen hulinoihin, vaikka teillä tuo kuullosti kyllä varsin järjestelmälliseltä. =)

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Westend Mum. Ja olet aivan oikeassa. Ennakointi on ihan kultaa! =) Tsemppiä teillekin arjen pyöritykseen.

Vierailija

Meillä ei ole mitään "kello viiden kriisiä". Mies hoitaa aamun, hän tekee aamiaisen, siivoaa keittiön, petaa vuoteen ja vie lapset. Koska itse lähden aiemmin töihin, on minun vuoroni hakea lapset, antaa heille välipalaa, panna astianpesukone, pyykkikone ja sen jälkeen kuivuri päälle ja olla vaan lasten kanssa ja  valmistella illallista.

Kun mies tulee kotiin, juomme kahvit ja sitten on vuorossa harrastukset. Illallinen on meillä noin kello 19.00. Yleensä ruoka on muhinut uunissa pari tuntia ja tarvitsee vain sekoittaa salaatti.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. =) Todella hienoa kuulla, että on lapsiperheitä missä kello viiden kriisiä ei ole olemassa. Kommenttisi perusteella, teillä on selvästi hyvin suunniteltu tuo arjen rutiini. 

Meillä tuollainen on vain unelmointia, sillä teemme murun kanssa molemmat täysin työajatonta työtä. Töihin liittyviä aikatauluja välillä muutetaan päivän aikanakin eikä aina ennakointi ole mitenkään mahdollista. Tosin myönnän, että olemme välillä aika suurpiirteisiä.

Mutta onneksi perheitä on monenlaisia, kaikki yhtä oikeita ja hyviä omalla tyylillään! <3

On aivan ihanaa, että koulut ja päiväkodit alkoivat taas tänään. Kesän villi ja vapaa meno rauhoittuu arjen alkaessa. Esikoinen meni kouluun ja keskimmäinen päiväkotiin, ainoastaan taapero jää kotiin kanssani. Murukin meni töihin jo viime viikolla.

Kesä oli rankka, tapahtumarikas ja muistoihin jäi paljon onnellisia hetkiä. En olisi uskonut, miten paljon hommaa kolmessa liikkuvassa lapsessa onkaan! Viime kesä oli helppo, kun kuopus oli vielä sylivauva. Toisaalta, tänä kesänä näki miten hauskaa lapsilla on keskenään. Ja miten paljon sisarukset hiovat toistensa kulmia.

Esikoinen ja keskimmäinen oppivat tappelemaan yhdessä. Toisaalta välillä he leikkivät pitkään yhdessä ja puolustivat toisiaan, kun paikalla oli muita lapsia. Kuopuksesta taas on tullut mustasukkaisuuden kohteen sijaan porukan suloinen ja temperamenttinen maskotti. Meidän pikku termiitti!

Murun kanssa yhdessä istutut kesäillat oli kuin rakkautta olisi säilönyt hillopurkkiin. Sokeriksi laitettiin rakastelulle varastetut hetket ja kansi purkille on meidän vahva tiimihenki. Me selvittiin tästäkin savotasta ja entistä isomman pesueen luotsaaminen onnistui meiltä.

Sain viettää hetkiä myös itsekseni, kiitos murun ja mummolan. Otin rauhassa aurinkoa, luin kaksi hyvää kirjaa, urheilin, shoppailin, kävin bilettämässä tyttöjen kanssa, etsin metsässä sieniä ja join rauhassa kahvia. Nukuin jopa muutamat päiväunet. Omat hetket tekivät todella hyvää minulle. Ja sitä kautta koko perheelle.

Olo on vielä vähän kuin olisi saanut iskun palleaan ja ilmat olisi pihalla. Mieli maalailee jo rauhallisia hetkiä kuopuksen kanssa, urheilua keskellä päivää ja lounaita äitituttujen kanssa. Saatan saada nukkua jopa päiväunet kuopuksen kanssa silloin tällöin.

Minulla on silti haikea olo. Melkein kaiho mieli. Välillä itkettää.

Helpotus ja haikeus sekoittuvat ihmeelliseksi ristiriidaksi. Tekee melkein mieli äristä vähän murulle. Tuntuu kuin laumani olisi hajonnut. Minulla on ikävä heitä, välillä tuntuu kuin heidät olisi lähetetty jonnekin paljon kauemmas paljon pidemmäksi aikaa. Illalla on tuntuu hyvälle, kun kaikki ovat kotona viimeistään iltapalalla.

Tuntuu kuin tämä haikeus vaan kasvaisi sisälläni vuosi vuodelta. Mietin jo, miten erilainen kesä meillä on edessä ensi vuonna. Sillä joka kesä huomaa, miten äkkiä lapset kasvavat. Viime kesänä meillä oli pieni vastasyntynyt vauva, nyt pieni 1-vuotias ja ensi kesänä kuopuskin on vauhdikas taapero.

Kesän loppuminen onkin myös luopumista. Haluan täyttää mieli onnellisilla muistoilla, jotka lämmittävät sitten kun on surkea ilma, illat pimenevät ja väsyttää.

Hetket, jolloin katsoin kauniina kesäiltana murua onnellisena elämästä, kun isommat lapset juoksivat veteen ilosta kiljuen tai kun kuopus nukahti syliini kesken iltapalan uupuneena hauskasta päivästä. Ne hetket haluan tallentaa sydämeeni.

Kesästä kannattaa puhua lastenkin kanssa. Muistella iltapalalla ja kertoa, miten ihanaa teidän kanssa oli. Miten hyvä jengi me ollaan! Se kasvattaa lasten itseluottamusta, he ovat osa perhettä, jossa jokaisella on tärkeä tehtävä.

Sano myös kumppanillesi, miten ihanaa hänen kanssaan oli. Rakkaus ei kulu tai laimene hehkutuksesta. Yhteiset muistot liimaavat teidät yhteen.

Minä olen ainakin kaikesta loma kiukuttelusta huolimatta entistä rakastuneempi muruun. Ja tulipahan tänäkin kesänä tehtyä juttuja, jotka hymyilyttävät vielä pitkään. <3

*Onko sinulla ollut samanlaisia haikeuden fiiliksiä kesäloman loputtua?

Kommentit (2)

Puhu muru

Kiitos mieltä lämmittävästä palautteestasi Vierailija. =)  Tämä kirjoitus tuli kyllä suoraan sydämestä ja auttoi mua itseänikin ymmärtämään haikeaa oloani. Kirjoittamisessa on voimaa. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat