Kirjoitukset avainsanalla synnytys

Vauvakuumeen vimmassa tai vauvahaaveiden maalatessa kauniilla pensselillään kuvaa vauva-arjesta, ei todellisuuden ääni aina kuulu. Haaveiden maailmassa tuore äiti katselee kaunista vauvaa sylissään, ja kumppani katsoo heitä rakastunein silmin.Väsymyksen sumentama maailma, ikuinen äitinuttura ja ärsyttävä kumppani ovat vain jonkun muun elämää. 

 

Kunnes alkaa raskaus. Vaikka äitiys alkaa hiipimään naisen ja kumppanin elämään jo haaveesta, todellisuus näyttää kyntensä useimmiten viimeistään raskausaikana.Tässä vaiheessa tuoreet vanhemmat tarvitsisivat tietoa tulevasta muutoksesta myös seksuaalisuuden ja parisuhteen osalta.

 

Raskausaikana nainen kohtaa ensimmäisen kerran aikuisiällä tunteen, että omaan vartaloon ei ole kontrollia. Omaan seksuaalisuuteen ei myöskään ole kontrollia. Halu voi kadota tai hypätä tähtiin, kumppani käy samaan aikaan omaa matkaansa. Ja molempien on käytävä oma matkansa haaveiden, pelkojen ja todellisuuden viidakossa. Miten käy niiden yhteensovittaminen?

 

Raskauden kulkua etenkään ensimmäisen lapsen kohdalla on vaikea ennustaa. On otettava vain vastaan se mikä tulee. Eikä palautusmahdollisuutta ole! 

Tulevat vanhemmat joutuvat kiperien tilanteiden eteen. Yksin odottaja käy asiat läpi hieman eri tavalla ja lisähuolena voi olla pelko lopullisesti yksinjäämisestä.

 

Miten ottaa uudet haasteet vastaan? Stressaako tulevaisuus jompaakumpaa? Pysyvätkö he tiiminä? Miten he sopeutuvat uusiin rooleihinsa? Miten käy parisuhteen? Kuka päättää rahan käytöstä, kun toinen jää kotiin? Entä ajankäyttö – sinun aika, minun aika, meidän aika ja perheaika?

 

Eikä onnenkeksejä jaeta tasan haasteiden viidakossa. Osa joutuu kulkemaan kivikkoisemman polun.

 

Vauvan syntyessä todellisuuden imu vain vahvistuu. Uusista rooleista tulee totisinta totta. Synnytyksen kulku ja se, miten yhteinen taival vauvan kanssa  lähtee käyntiin, vaikuttavat naisen kokemukseen äitiydestä ja omasta seksuaalisuudesta. Kumppanin on samaan aikaan löydettävä oma uusi paikkansa. Mustasukkaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat luonnollisia, kunhan ne eivät kasva liian suuriksi. 

 

Väsymys on vauvavuoden vihollinen numero 1. Stressi ja huoli rahasta, asunnosta tai työpaikasta voi painaa mieltä. Parisuhteen etsiessä uutta muotoa tarvitaan kärsivällisyyttä, mikä voi olla lähes mahdotonta väsyneelle mielelle. Vaikka vauva vie paljon vanhempien huomiota,  toisen huomioimista, arvostavaa puhetta ja hellyyttä ei saisi unohtaa. On ihan normaalia, että uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie aikaa.

 

Seksuaalisuuden saralla haasteita aiheuttaa yhteisen ajan puute. Spontaanin seksin aika loppui kuin seinään. Nyt tuo pieni nyytti määrää tahdin. Halujen eriparisuus vaivaakin monia kuten myös erilaisien tarpeiden sekamelska. Kumppani kaipaa esileikkiä, toinen vain pikapanon ja nukkumaan. Imetys voi olla aiheuttaa monenlaisia tunteita ja tuntua jopa syyltä haluttomuuteen. Ja bonuksena naiselle synnytyksestä sekaisin olevat hormonit! Ja bonuksen bonuksena keho, joka voi tuntua täysin vieraalta. 

Itse kolmen lapsen äitinä haluan jakaa teille yhden parhaista ohjeista,  joka on auttanut minua pysymään järjissäni. Laura Saarikoski jalosti HS:n kolumnissaan Salamatkustaja bloggaaja Satu Rämön lainausta luoden termin "neljän vuoden kuoleman laakso":

 

"Kun neljä vuotta jaksaa tarpoa, vanhempien onnellisuus palautuu samalle tasolle, jolla se oli ennen lapsen syntymää." Satu Rämö

 

Eli aika aikaansa. Juuri nyt sinusta voi tuntua siltä, että vaellat "neljän vuoden kuoleman laaksossa", joka muodostuu arjen raadollisesta monotonisuudesta. Se rasittaa ja miltei tappaa kaiken ihanan ja saattaa saada katumapäälle koko homman suhteen. Vaikka valoa ei näkyisi, se on siellä! Joten koita jaksaa sisko! 

 

Seksuaalisuus ei lopu äitiyteen, vaan muuttuu läpi elämän ja mitä todennäköisemmin se vain syvenee . Voit lisää aiheesta postauksestani Seksuaaliterapeutin vinkit parisuhteen hoitoon pikkulapsiperheissä. <3 

*Mikä sinulle oli äidiksi tulossa isoin muutos? Miten muutos näkyi seksuaalisuuden ja parisuhteen kannalta? Onko sinulla jotain hyvää vinkkiä tuoreille vanhemmille, jonka olisit itsekin halunnut kuulla.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Pixabay

Kommentit (4)

Vierailija

Oma keho muuttui paljon. Se harmittaa, koska ihmiset kommentoivat negatiiviseen sävyyn. Etenkin mun puoliso jaksaa huomauttaa kuinka paljon kiloja on tullut. Seksiä meillä ei enää harrasteta ollenkaan mikä mua vaivaa todella paljon. Tätä vuoden ikäistä nyyttiä en vaihtais mihinkää, mutta on se mielessä käynyt kuinka joku vielä haluis mua :(

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Ikävä kuulla, että olet jäänyt yksin ison muutoksen edessä. Tuntuu varmasti kovin yksinäiseltä ja pahalta, kun kumppani yhtyy ikävien kommentoijien joukkoon. On ylipäätään todella kurjaa, etteivät ihmiset kunnioita sinua ja hienon työn tehnyttä kehoasi. Kukaan ei saisi puhua sinulle noin.

Seksin pois jääminen varmasti vaivaa ja sen taustalla oleviin syihin olisi tärkeää paneutua. Jo pelkästään tuo kehosi muutokseen liittyvä jännite välillänne ja loukkaukset vievät varmasti halujasi. Jos kaipaat tukea siihen voit soittaa esimerkiksi Sexpo-säätiön maksuttomaan seksuaalineuvonta puhelimeen. Siellä vastaavat aina koulutetut ammattilaiset ja saisit rauhassa puhua kokemuksestasi.

Onneksi näet pikkuisen voimavarana ja olet ylpeä hänestä. Olet varmasti hyvä äiti. <3

Vierailija

Moikka! Netistä en löytänyt tietoa ja opiskelen seksuaalineuvojaksi. Osaatko sanoa, mikä on seksuaalineuvojan noin palkka julkisella/yksityisellä? Entä seksuaaliterapeutin?

Vierailija

Neuvoisin huomioimaan myös kumppania sieltä vauvakuplan uumenista.
Meidän lapsemme ei ehtinyt kuin 2 kuukauden ikään, kun mies aloitti suhteen työkaverinsa kanssa. Noin kuukauden päästä sain tämän selville ja koen että sen myötä vauvavuosi on mennyt suurelta osin pilalle. Ahdistus ja katkeruus petetyksi tulemisesta on vienyt energiaa ja iloa nauttia lapsen ihanuudesta.

Sain esikoiseni yksin vain 22-vuotiaana. Kaikki tapahtui vähän nurinkurin ja nopeasti. Olen jo aiemmin kirjoittanut Äidiksi yllättäen postauksen, jossa kerron esikoisraskaudestani  ja synnytyksestäni.

 

Eilen sukelsin Sis.klubilla uudelleen elokuuhun 2007, jolloin esikoiseni syntyi. Kaikki se, mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten elää edelleen kehossani vahvoina muistoina.

 

Minun muistoissani suurin ja kipein kokemus oli kuolemanpelko. Kätilön sanat ”vauvasi saattaa kuolla ” kirjoitettiin tunnemuistiini, kirjaimet poltettiin ihooni. Ne kirvelivät, aiheuttivat ahdistusta ja hätää. Nuo sanat johtuivat ennenaikaisesta synnytyksestä, raskausviikkoja oli koossa vasta 31+4. 

 

Synnytyksessäni se näkyi etäisyytenä. Olin jollain tavalla irti kehostani ja mielestäni. Suojelin itseäni. Yritin suorittaa synnytyksen mahdollisimman hyvin ja saada epävarmuuden päätökseen. Minulle oli tärkeää, että äitini tuli synnytykseen heti, kun ehti paikalle. Tiesin, että hän pystyy olemaan rinnallani, jos pahin tapahtuu.

 

Kaikki kulminoitui esikoiseni syntymän hetkeen ja hetkeen sen jälkeen, kun sali hiljeni.

 

Pienen pieni vauvan rääkäisy. Niin pieni, että hyvä kun kuulimme sen. Sitten minulle näytettiin nopeasti tuo pieni, puolentoista kilon ihmisen taimi, ennen kuin kätilöt veivät hänet kiireellä vauva-teholle. 

 

Itse jäin syli ja kohtu tyhjänä saliin. Äitini itki hiljaa vähän matkan päässä tuolilla. Olimme ihan hiljaa. Minä en pystynyt edes itkemään. Nielin kyyneleitä, ja taistelin rakkautta vastaan. Pelkäsin ihan helvetisti rakastaa tuota ihanaa pientä vauvaani, koska pelkäsin hänen menettämistään. Se kipu repi sisintäni. Kaikki tuntui epätodelliselta ja vääristyneeltä.

En tiennyt edes saanko olla onnellinen. Olihan juuri saanut vauvan ja tullut äidiksi! Eikö tässä vaiheessa pitäisi olla euforisessa vauvakuplassa?

 

Mietin mielessäni, että kestän paremmin, jos en rakasta vauvaani liikaa.

 

Sis.klubilla tätä kertoessani, itkin jälleen. Padot aukesivat, vaikka taas yritin taistella virtaa vastaan. Nyt taistelin kyyneliä vastaan sen takia, että saisin kerrottua tarinani. Huomaan kuitenkin, että kipu on muuttanut muotoaan. Se ei ole enää niin ankara. Ehkä haava on muuttunut arveksi, osaksi ihoani.

 

Toisaalta ymmärrän itseäni hyvin, toisaalta tekisi mieli ihmetellä ääneen, että mikset vain rakastanut alusta asti täysillä. Onneksi aika auttoi, vauvani oli sitkeä taistelija varustettuna ripauksella onnea. Hän alkoi kasvaa, ja minä aloin rakastaa päivä päivältä enemmän. Nyt hän onkin jo esimurrosikäinen ja maailman rakkain minulle. <3

 

 

*Onko sinulla jokin kipeä muisto synnytyksestäsi? Voit jakaa sen tähän, jos haluat. Jossain vaiheessa elämää se muisto kannattaa yrittää purkaa, ettei se vaivaa läpi elämän. Kuuntele itseäsi, milloin olet siihen valmis. <3

*Kuvat ovat perhealbumistamme. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

Kommentit (4)

Omenapuuro

<3

Minä sain esikoiseni ollessani vielä 19-vuotias, rv 39+2 neuvolassa todettiin (vihdoinkin) raskausmyrkytys ja kävelin lapsen isän kanssa kohti Tyksiä. Äitiyspoliklinikalla vahvistettiin raskausmyrkytysepäily ja kävelin yksin osastolle, kun olin soittanut äidille ja laittanut tekstiviestin.

Sen ja seuraavan päivän olin osastolla ja ihmettelin. Synnytystä yritettiin hieman käynnistellä pillerillä, mutta koska hyvää tulosta ei saatu, päätti osaston ylilääkäri, että käynnistetään. Ilmeisesti kouristuskynnys oli jo madaltunut, joten oli syytäkin.

Rv39+4 synnytys käynnistettiin oksitosiini-tiputuksella. En voi mitenkään sanoa kokemusta miellyttäväksi. Olin lähes koko 12h kiinnitettynä piuhoihin, jotka tarkkailivat poikaamme. Sain epiduraalipuudutuksen, taisin ehkä torkahtaakkin hetkeksi. Illalla klo 22.30 sain alkaa ponnistamaan. Se tuntui jotenkin tosi helpolta, tiesin kyllä mihin suuntaan ja miten ponnistaa, aikaa kului 38min ja repesin.

Pieni poikamme oli hetken sylissäni, kuulin kätilön sanovat: "Täällä vuotaa oudosti", jonka jälkeen poika siirtyi isänsä syliin ja minut vietiin leikkaussaliin. Spinaalipuudutus tiputti verenpaineeni lattiatasolle, muistan kuinka anestesiahoitaja läpsytteli poskiani ja sai minut hereille. 3.-4.asteen välilihan repeämä ommeltiin ja pääsin heräämöön. Isä ja poika pääsivät sinne myös, koska siellä ei siihen aikaan yöstä ollut ketään muuta. Saimme kuohuvaa ja sain syödäkseni. En muista koska leipä olisi maistunut NIIN hyvälle!

Sänkyyn sitominen piuhoilla jäi traumana mieleeni, samoin repeäminen. Kävin äitiyspolilla juttelemassa kätilön kanssa kuopusta odottaessa. Hänen synnytyksensä meni täysin toisella tavalla. Näin jälkeenpäin kun mietin esikoisen syntymää, niin jotenkin tuntuu, että nuori ikä vaikutti monen sairaalassa työskentelevän ammattilaisen suhtautumiseen. Eihän minulle mitään tarvinnut kertoa, kun olin niin nuori, etten olisi kuitenkaan ymmärtänyt. Imetykseen sain jonkinsortin neuvontaa, mutta aina kätilöillä ja lastenhoitajilla oli kiire ja jäin yksin. Mutta se on vallan toinen tarina.

Esikoisen synnytyksen lähestyessä pelkäsin eniten sektiota. Samaa pelkäsin kuopusta odottaessa, eri syystä tosin. Jos olisi ollut vauvan tai minun henki kyseessä, en olisi epäillyt hetkeäkään, mutta niin kauan kuin molemmat olimme hyvässä kunnossa, en halunnut edes ajatella sitä.

Nyt mulla on aivan ihana 16-vuotias ja aivan ihana 8-vuotias. Molemipien otsat tuntuu niin samanlaiselta, kuin vastasyntyneenä <3 Vai onkohan se vain äidin kuvitelmaa =D Molemmat tuoksuivat ihanalle vauvamaiselle aika pitkän aikaa. Nyt en voi sanoa kummastakaan enää samaa :P Ei siinä että haisisivat, mutta teini on teini ja neiti 8v tykkää mustikkashamppoosta =D

Imetystrauman olen purkanut Imetyksen tuki ry:n kurssilla. Se herätti valtavan suuria tunteita. Nyt pystyn katsomaan asiaa hieman kauempaa ja näkemään sen lyhyydessäkin kauneuden.

Puhu muru

Kiitos koskettavan kokemuksesi jakamisesta Omenapuuro. <3  Olet joutunut kokemaan hurjan ensi synnytyksen, missä oma kehosi "kahlittiin" piuhoihin ja sait repeämät. Ylipäätään synnytykseen lähteminen on erilaista, kun kyseessä on käynnistys raskausmyrkytyksen takia. Todella hienoa, että olet sitä päässyt purkamaan myöhemmin ja sanoittamaan tapahtumia. Imetystrauman purkaminen oli varmasti myös hyvin tärkeää. 

Tarinasi nostaa minussakin paljon tunteita, sillä koin itsekin ajoittain ettei nuorta äitiä kohdeltu samalla tavalla kuin aikuisempia äitejä. On todella väärin kohdella nuorta äitiä sivuuttaen häntä tai kiirehtien. Tilanteen pitäisi olla ihan päinvastoin! Nuori äiti tarvitsee tukea, kohtaamista ja nähdyksi tulemista. Hänellä on kaikki edellytyksen hyvään vanhemmuuteen. Minulle suuri apu ja tuki tuli neuvolasta. Ihana neuvolatätini muistutti aina, miten ihanan luontevaa minun ja muiden nuorten äitien suhtautuminen raskauteen, vauvoihin ja arkeen oli. Se tuntui todella hyvältä ja kannusti uskomaan omaan riittävyyteen. <3

Olet osannut kohdata vaikeat tunteet ja kirjoituksestasi huokuu vahva kiintymys lapsiisi. Voit olla todella ylpeä itsestäsi ja perheestäsi. Onnea lastesi teinivuosiin! <3

Omenapuuro

<3

Onneksi mulla oli ihana neuvolan terveyenhoitaja, hän oli kaikille asiakkaillee samalaine, mun ikäni ei vaikuttanu hänen tukkeensa ja neuvoihin.

Käytiin poikasen syntymän jäläkeen näytillä parikin kertaa ihan huviksemme, terveyenhoitajasta oli ihana nähä asiakkaittensa lapsia :)

Puhu muru

Yksikin ammattilainen joka tukee ja on nuoren äidin rinnalla, tekee ihmeitä. Vaikka sietäisi muiden ottaa heiltä opikseen ja kohdella kaikkia tasa-arvoisesti. Tuollaiset viisaat ja työtään rakastavat neuvolatädit ovat kultaakin arvokkaampia! <3 Ihanaa, että sinulla oli noin ihana neuvolatäti Omenapuuro. <3

Kaikki alkoi odottamattomalla tavalla, sillä alussa oli menetyksen pelko. Kätilön sanat ennen synnytystä kirjoitettiin kehooni: "Varaudu siihen, että vauvasi voi kuolla synnytyksessä."

 

Olin täynnä rakkautta, mutta en uskaltanut rakastaa. 

 

Purin huulta itkien sisäänpäin muiden edessä. En halunnut olla heikko muiden edessä. Ääneen itkin vain yksin potilashuoneessani.

(Kuvat ovat otettu samana päivänä, kun poikani syntyi. Raskausviikkoja oli silloin takana rv 31+4 ja poikani painoi 1600g.)

 

Joka hetki olin kateellinen muille äideille heidän vauvoistaan, joita he kantoivat kotiin kaukaloissa sairaalan pihalla. Välillä tuntui, että sain yksin kannettavaksi ihan liikaa. Saisinko edes omaa pientäni kotiin ikinä?

 

Kaiken hulluuden huippuna, minun huoneesi laitettiin tuore äiti vauvansa kanssa kaksi päivää poikani syntymän jälkeen. Yötä päivää kuuntelin tuon toisen vauvan itkua ja ajattelin, etten kestä sitä. Miten rumia ajatuksia voikaan ajatella tuollaisena hetkenä?

 

 Tsemppasin itseäni katselemalla digikamerasta kahta kuvaa, jotka olivat pienestä pojastani. Tunnustelin miltä äitiys tuntui.

 

Koko sairaala-aika oli rankka, mutta sain kulkea kohti rakkautta. Hoitajat olivat lempeitä ja tukivat minua äitiyden hapuilevilla ensi metreillä. Päivä päivältä poikani vahvistui, sain alkaa hoitaa häntä ja pitää sylissäni. Imetys yhdisti meidät lopullisesti. Rakkaus voitti pelon menettämisestä.

(Kuvassa poikani on ensimmäistä kertaa vauva-uinnissa 5kk ikäisenä.)

 

Muistan, mitä ajattelin tuolloin kymmenen vuotta sitten. Toivoin, että minulla olisi kristallipallo, josta näkisin tulevaisuuteen. Näkisin, miten kaikki menee pienen keskospoikani kanssa. Miltä hän mahtaa näyttää 4-vuotiaana? Tai 10-vuotiaana? Miten koulu sujuisi?

 

Nyt tiedän mitä kristallipallosta olisi näkynyt. Olisin nähnyt iloisen ja taitavan pojan, jonka kanssa olen saanut kasvaa keskellä rakkautta. Haluaisin lohduttaa tuota nuorta äitiä, joka olin kymmenen vuotta sitten ja sanoa: "Usko itseesi, ota rohkeasti muiden apua vastaan - kaikki menee hyvin. " ❤️

(Kuva on tuorein kuva pojastani. Nyt hän on 10-vuotias.)

 

*Voit myös lukea aiemman postaukseni aiheesta Äidiksi yllättäen.

*Onko sinulla ollut samanlaisia tunteita, kun olet saanut vauvasi? Oletko pelännyt rakastaa? Voit kirjoittaa kommentteihin kokemuksesi, jos haluat. Aiemmissa postauksissa olen huomannut ja saanut palautettakin, että ihmisille on tärkeää lukea muiden samanlaisista tai samankaltaisista kokemuksista. <3 

Kommentit (15)

Puhu muru

Kiitos. <3 No pikkumies oli kyllä ihan MINI. En tiedä ootko sä ikinä nähnyt sitä kuvaa, missä hän nuken kanssa? Ovat kuin kaksi marjaa! ;) 

Puhu muru

Ihanaa, että sullakin on jo niin iso pieni ihmisen taimi! <3 On nuo pienet niin sisukkaita. Onnea teidänkin 10-vuotiaalle ja kiitos kommentistasi! =)

Puhu muru

Kiitos ihanasta palautteestasi Nicola. Se lämmittää aina yhtä paljon mieltä. <3  Kävin tuossa katsomassa myös blogiasi ja tykkäämässä sitä facebookissa. Jatka samaan malliin! Kirjoittaminen tekee mielellekin hyvää. =)

Hh

Mulla oli samoja tunteita kun esikoinen syntyi ja joutui teholle toiseen sairaalaan. Olin pitkään varma, että lapsi viedään multa vielä pois ja ei musta äitiä tullutkaan ja jälkeenpäin ajateltuna tämä vaikutti vauva-aikaan. Onneksi vaikeasta asfyksiasta huolimatta meillä on terve 3 vee ja pikkuvelikin, jonka synnytys ja sairaala-aika paikkasi haavoja.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Hh. <3 Sairaala-aika vauvasi kanssa oli varmasti rankka. Tuo mitä kerroit, kuulostaa niin tutulta. Samoja pohdintoja ja haavoja. On onneksi ihana huomata, että meillä molempia nuorempien sisarusten syntymät ovat parantaneet noita haavoja. Antaneet korjaavia kokemuksia. Yritetään molemmat nähdä itsemme armollisesti. Toimimme varmasti niin hyvin äiteinä silloin kuin osasimme juuri niissä olosuhteissa. Kaikkea hyvää perheellenne. <3

Janzku

Meillä syntyi 2010 pieni prinsessa rv 24+6 700g syntymäpainolla..alussa kyllä.pelkäsi rakastaa.mutta oltiin jo aikanaan päätetty että jos selvitään aktiivihoidon rajalle niin selvitään kaikesta...nyt likka aloitti juuri eka luokan <3

Puhu muru

Kiitos kokemuksenne jakamisesta. Teidänkin tyttö on ollut noin pieni ja pienillä viikoilla. Alku oli varmasti todella pelottavaa - kaiken kaikkiaan. Miten niin hauraasta ihmisen taimesta saadaan autettua pikku hiljaa vahvistuva vauva.  Siinä on aina jotain niin ihmeellistä. Ihan varmasti teidän päätöksestä ja asenteesta on ollut apua. Ja nyt teillä on sitten pieni eka luokkalainen. Niin ihana selviytymistarina! <3 Toivottavasti koulu on lähtenyt hyvin liikkeelle. Pitäkää rakkaudesta huolta. <3

Akv

Meillä 32+5 ja 36+1 syntyneet pojat nyt 1,5v ja 7,5kk. Esikoinen rupsahti erittäin yllättäen ja suht nopeasti eikä yhtään oltu osattu varautua.. olo oli aika ns lamaantunut olihan se ihan super ihana jne mutta se järkyttävä pelko joka esti innostumasta liikaa.. kaikista inhottavinta oli ne koneet mitkä piipitti lasten vierellä yleensä turhaan ja sai aikaan melkein sydämin.. vieläkin jos sen äänen kuulee tulee sellainen ahistava olo.. nyt poika on reipas ja iloinen ikäänsä vastaava joskin siro :) nuorempi oli Senverta iso että selvisi valohoidolla ja "miljoonilla" verikokeilla :) ovat itseasiassa nyt aika saman kokoisia ja periaatteessa samaa vaatekokoa käyttävät :D

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Juu - ne piipittävät laitteet. Ja kun et kuule laitteita, mietit niitä. Yöt valvot puhelinta. Se epätietoisuus on rankkaa. Sydäntä lämmittää kuulla, että teillä on kaikki mennyt hyvin vaikka pojat ovat olleetkin pieniä. <3 <3 <3

Vierailija

Kuopukseni syntyi hätäsektiolla istukan osittaisen irtoamisen vuoksi 35+6. Ei siis mitenkään hirveän pieni, mutta lastenosaston kautta viereeni. Paino vauvalla tippui viisi pvää, vaikka pidin kiinni sovituista maitomääristä, jotka pumppasin. Purin hammasta aina ruokaa itselleni hakiessa yhteiseltä pisteeltä, etten olisi purskahtanut itkuun muita hyvinvoivia vauvoja ja äitejä nähdessäni. Huoneessani itkin paljon. Mieli oli musta mutta onneksi noista päivistä ja öistä selvittiin.
Kiva blogi sulla, aitoa asiaa:)

Puhu muru

Kokemuksesi oli varmasti rankka. Ja tuo alun vauvan painon putoaminen saa olon niin epävarmaksi, pahimmillaan epäonnistuneeksi. Hormonit saa mielen muutenkin herkäksi ja muiden "onni" korostuu. Oli hyvä, että uskalsit itkeä. Itkusi sai tulla tulla ulos. Onneksi te molemmat selvisitte haastavan alun jälkeen hyvin.  <3

Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja palautteesta. <3

Esikoista odottaessa olin aivan pihalla. Nyt voin sen myöntää hymyssä suin. Olin vasta 21-vuotias eikä kaveripiirissä ollut kuin yksi lapsiperhe. Jo pelkästään sieltä saadut neuvot olivat kultaakin arvokkaampia. 

 

Toista lasta odottaessa päätin tehdä asiat toisin: ottaisin itse asioista selvää.

 

Lainasin kirjastosta kasan kirjoja, jotka liittyivät synnytykseen. Kävin äitiysjoogassa. Ilmoittauduin synnytysvalmennukseen, jossa kannustettiin aktiiviseen synnytykseen. Halusin olla aktiivinen synnyttäjä, koska esikoisen kohdalla koin olevani passiivinen synnyttäjä. Puhuin myös murun kanssa paljon synnytyksestä. Yhdessä katsoimme Youtubesta synnytysklippejä.

 

Huomasin, miten vähän olin tiennyt aiemmin ja miten tuo uusi tieto muutti ajatuksiani synnytyksestä. Luonnollinen synnytys alkoi tuntua mahdolliselta ja siitä muodostui haaveeni. Tajusin myös, että minunkin pitäisi tehdä töitä sen eteen. Valmistautua ja ottaa itse siitä vastuu. 

 

Ilman valmistautumista en olisi esimerkiksi löytänyt synnytyslaulua, mikä oli suurin apuni kivun kohtaamisessa. Sen avulla opin rentoutumaan ja etenkin kolmannen lapsemme synnytys oli upea kokemus. Kerroin siitä blogissani aiemmin Kolmas vauvani- ihana synnytys kirjoituksessa.

 

Miten ikinä haluatkaan synnyttää, suosittelen ettet jätä sitä vain kätilöiden vastuulle. Sinun kehosi on viisas ja sieltä löytyy valtavat voimat.

 

Puhu murun vinkkejä synnytykseen valmistautumiseen:

 

1.     Hae kirjastosta kirjoja liittyen raskauteen ja synnytykseen. Etsi netistä blogeja, joissa käsitellään synnytystä. Suosittelen tutustumaan Voimaannuttava synnytys -sivustoon, jossa on loistava linkkilista ja muutenkin kiinnostavaa luettavaa. Uskon, että pikku hiljaa löydät sen, mikä sinua kiinnostaa ja millaista synnytystä toivoisit.

2.     Raskausjooga on hyvää valmistautumista synnytykseen. Tunneilla opetellaan usein äänenkäyttöä ja liikkeet tekevät hyvää keholle. Synnytys on fyysinen kokemus, johon tarvitaan vahvaa kehoa avuksi. Joogassa tutustuu myös muihin odottajiin. Itse aloitin tunneilla ja pikku hiljaa aloin joogata myös kotona, tässä linkki hyviin perusharjoituksiin.

3.     Youtubesta löytyy mahtavia synnytysklippejä. Voit etsiä erilaisilla hakusanoilla, kuten esimerkiksi "active birth" "natural birth", "water birth". Itse suosittelen etsimään positiivisesti nimettyjä klippejä. Youtubessa on myös erilaisia synnytys rentoutukseen liittyviä klippejä. Rentoutumista tai meditaatiota kannattaa harjoitella läpi raskauden.

4.     Puhu. Etsi ympärillesi naisia, joilla on positiivisia synnytyskokemuksia, vältä negatiivista puhetta synnytyksestä. Kysy positiivisen kokemukseen saaneilta, mikä heidän mielestään vaikutti kokemukseen? Mikä auttoi kestämään kipua? Miten he valmistautuivat?

5.     Pohdi tarvitsisitko tueksesi doulaa. Doula voi olla tärkeä tukihenkilö synnytyksessä. Hän voi kannustaa ja auttaa sinua uskomaan omaan kehoosi.

6.     Ota kumppanisi/ tai synnytystukihenkilö mukaan valmistautumiseen. Kerro hänelle toiveistasi ja mitä toivot häneltä. Joskus esimerkiksi kipu voi viedä kyvyn kommunikoida ja on tärkeää, että hän tietää, mitä toivot.

7.     Tee synnytyssairaalaan kirjoitus synnytystoiveistasi. Ne eivät välttämättä toteudu, mutta ovat tärkeää tietoa sinua hoitaville kätilöille.

8.     Facebookissa on loistava ryhmä nimeltä Aktiivinen Synnytys – jossa voi kysyä ja saada tietoa synnytykseen valmistautumisesta. Siellä saa myös vertaistukea, jos lähelläsi ei ole samassa elämäntilanteessa olevia.

9.     Kysy neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa kaikkea, mikä mieltäsi painaa. Älä jää yksin kysymyksiesi kanssa. Voit myös pohtia tarvitsetko/ onko sinulla mahdollisuutta neuvolan ulkopuolelta ostettuun synnytysvalmennukseen. Niissä on mahdollista saada tietoa esimerkiksi aktiivisesta synnytyksestä, vesisynnytyksestä, synnytyslaulusta tai hypnosynnytyksestä.

10. Käy keskustelemassa synnytyssairaalan pelkopolilla, jos siihen on tarvetta. Pelkäämistä ei tarvitse hävetä. Synnytyspelon tunteen kohtaaminen etukäteen voi vaikuttaa synnytyskokemukseesi positiivisella tavalla.

 

Puhu murun kirjavinkkejä:

 

* Luonnonmukainen synnytys : onnellinen ja turvallinen menetelmä äidin ja lapsen parhaaksi  -Michel Odent

 

* Nainen naiselle – Luonnollinen syntymä -Aila Miettinen

 

* Väkevä hauras: kuvia ja tekstejä äitiyden mysteeristä -Maija Butters

 

* Vesi kannattaa: vesi raskauden ja synnytyksen helpottajana  -Hanna Hirvonen

 

* Isä syntymässä - Hanna Hirvonen (Hyvä kirja niin synnyttäjälle kuin tukihenkilöllekin.)

 

* Ina May's Guide to Childbirth - Ina May Gaskin

 

* Hypnobirthing the Mongan method. A Naural Approach To A Safe, Easier, More Comfortable Birthing -Marie Mongan

 

* The Waterbirth Book –Janet Balaskas

 

Olen itse saanut kokea kaksi synnytystä ilman kivunlievitystä aktiivisena synnyttäjänä. Ne ovat voimaannuttaneet minua ja vahvistaneet naiseuttani. Mutta ilman valmistautumista en olisi ollut valmis niihin. Lukeminen, joogaaminen ja puhuminen oli tullut osaksi minua ja kaikki se tieto löytyi synnytyksessä, kun sitä tarvittiin. Se yhdistettynä loistaviin kätilöihin ja murun tuki oli minulle tie hyviin synnytyksiin.

 

 "Jo pitkään on ollut selvää tieteellistä näyttöä, että hyvin valmistautuvat naiset kokevat synnytyksensä myönteisempänä, käyttävät vähemmän kipulääkkeitä ja synnyttävät muita todennäköisemmin normaalisti." totesi Kätilöliiton hallituksen jäsen Eliisa Karttunen Ylen artikkelissa 2.1.2017 Vauva tulossa mutta valmistautuminen puuttuu - moni synnyttäjä jättää kokemuksen kätilöiden käsiin.

 

Toivon koko sydämestäni onnea kaikille odottajille ja synnytykseen valmistautuville. Uskokaa itseenne, te olette hyviä synnyttäjiä – naiset on tehty siihen.  Jokainen synnytys on arvokas, oli tyyli mikä vain. <3

 

*Blogin kommentteihin toivon positiivia synnytyskokemuksia ja vinkkejä synnytykseen valmistautumisesta. Voit myös linkata omaa blogiasi ja erityisesti tarinoita hyvistä synnytyskokemuksista oli kyseessä sitten alatiesynnytys tai sektio. 

Kommentit (12)

Vierailija

Tuo mitä kirjoitat synnytyksestä on varmasti totta, tunnistan. Minulla on takana yksi alatiesynnytys, johon en ainakaan omasta mielestäni valmistautunut juurikaan. Toki luin ja kuulin niin positiivisia kuin negatiivisia kertomuksia. Tutustuin rentoutumisharjoituksiin, syvähengitykseen yms. Olen joogannut aikaisemmin joten minulta löytyi tietoa, kuinka hengittäminen ja ääntely vaikuttavat rentoutumiseen. Voisin väittää, että tein mielikuvitusharjoituksia.

Silti mikään valmentautuminen ei lopulta valmentanut itse tilanteeseen. En tiennyt, miten päin olla. Luotin loppupeleissä kätilön apuun ja sanaan. En sano, että minulla oli negatiivinen kokemus. Mikään ei mennyt huonosti. Aika on tehnyt kokemuksesta paremman ja tunnen, että minun pitää tehdä tämä uudestaan tai ennemmin saan tehdä, koska pystyn. Toisaalta missään vaiheessa ennen tai jälkeen synnytystä en kokenut, ettenkö pystyisi siihen.  

Puhu muru

Kiitos kommentistasi. =) Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että synnyttämisessä on iso apu myös kokemuksesta. Eikä todellisuutta synnytyksestä tiedäkään ennen kuin synnyttää, koska se on niin henkilökohtainen kokemus. Silti on minusta hyvä valmistautua ja ottaa selvää asioista.

Täytyy sanoa, että sinulla oli hyvä pohja synnyttää. Joogaaminen ja äänen käytön hallinta, olivat varmasti iso voimavara. Ja se, että kerroit luottaneesi kätilöön on upeaa. Sinulla on selkeästi ollut hyvä kätilö. Toivottavasti pääset uudelleen synnyttämään jonain päivänä. <3

Rampal Kaur kundaliniyoga teacher

Saako tähän laittaa linkin raskausjoogakurssille, joka on tulossa keväällä Espoossa..? Kyseessä on Espoon työväenopiston kolmen lauantain lyhytkurssi, joten on hintansa puolesta varmasti kaikkien ulottuvilla. Lisätietoja saa suoraan minulta: rampal (piste) kaur (at) hotmail (piste) com. https://ilmonet.fi/#en/search/txt=raskausjooga

Puhu muru

Kiitos infosta. On todella tärkeää, että löytyy vaihtoehtoja joihin kaikki voivat osallistua. Raskausjoogat ovat varsin hintavia. Toki niihin tarvitsee koulutetun joogaopettajan, joka tuntee raskaudenajan erityispiirteet.

Peppi-Lotta

Omalta kohdaltani valmistauduin synnytykseen niin, että harrastin liikuntaa, kävin uimassa ja salilla niin kuin kauan kuin vain siihen oli mahdollisuus. Neuvolassa oikein ihmeteltiin, kun kysyin liikunnan harrastamisesta viime metreille asti. Teoriaosuudesta sain tietoa koulusta (sh-opinnot) ja perhevalmennus.

Synnytys sitten kesti pari päivää, enkä avautunut kuin 5 cm. Vauvan syke heitteli korkeita lukemia ja edessä oli sitten 29.6 aamuyöllä sektio.  Sektion jälkeen tytär vietti pari päivää teholla ja sai 7 päivän antibioottikuurin. Kävin teholla kärryjen kanssa aamuin illoin. Sektiosynnytys ei jättänyt traumoja, pitkä arpi vain korostaa alavatsalla.

Synnytyksen muuttuessa tietäen tulevan sektion, en siinä sitten ehtinyt edes ajatella, olenko jotenkin epäonnistunut. Ajattelin siinä tilanteessa lapseni parasta, varsinaista pelkoa en tuntenut. Sektiosta toivuin suht nopeasti. Fyysisenkunnon ylläpito on kyllä todella tärkeää läpi raskausajan ja synnytyksen jälkeen.

Puhu muru

Kiitos synnytyskokemuksesi jakamisesta Peppi-Lotta. <3 En voi muuta kuin ihailla positiivista asennettasi ja järkevää tapaa jäsenellä synnytyskokemus. Näät hienosti ne tärkeät asiat, kuten lapsen hyvinvoinnin. Olit myös valmistautunut ilmeisen hyvin opintojesi ja liikunnan avulla. Ja tuosta sinun viimeisestä lauseesta olen aivan samaa mieltä - hyvästä fyysisestä kunnosta on paljon iloa tulevalle äidille. =)

Vierailija

Aktiivinen synnytys -ryhmää facebookissa ylläpitää yhditys Aktiivinen synnytys ry ja kaikki ovat tervetulleita liittymään myös yhdistyksen jäseniksi, vuosimaksu 20 €. Jäsenetuna mm. ainut Suomessa ilmestyvä juuri raskauteen ja synnytykseen keskittyvä lehti, Sydänääni. Jäseneksi voi liittyä osoitteessa aktiivinensynnytys.mycashflow.fi.

Tuija

Mielenkiintoinen kirjoitus! Täällä laskettu aika olisi 8.2 ja kovasti valmistaudutaan ja etsitään kaikki mahdollinen tieto. :)

Puhu muru

Kiva, kun tykkäsit Tuija! Teillä on jännät paikat. Loppuraskaudesta on hyvä hetki ottaa sohvalla hyvä asentoa ja vähän lukea tai rentoutua vain. Tammikuu tuo mulle aina mieleen oman kutkuttavan jännityksen, sillä toisen lapsemme LA oli 11.2. <3

Ajassa juuri ennen vauvan syntymää on jotain taianomaista. Nauti, lepää, rentoudu, tee asioita, mistä tulet hyvälle tuulelle. Nyt jos koskaan, pieni panostus itseen tekee hyvää. Ihanaa loppuraskautta. <3 

Anna Y.

Oma ensimmäinen synnytykseni oli nopea ja raju, mutta ei silti mitenkään hallitsematon. Keskityin vain hengittämiseen ja annoin kivun vyöryä yli. Tuntui että vajosin melkein jonkinlaiseen transsiin, josta sitten ponnistusvaiheessa piti havahtua. Olisin pärjännyt varmasti kokonaan ilman kipulääkkeitä, mutta ilokaasu ja paikallispuudutus oli ihan kiva lisä. Ensimmäinen synnytys oli ihan positiivinen kokemus, toisessa jännittää lähinnä se, ehdinkö sairaalaan asti...

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Anna Y. Ihana kuulla, että vaikka ensimmäinen synnytyksesi ola nopea ja raju, se oli silti ihan hyvä kokemus. Tunnistan hyvin tuon mainitsemani transsin, johon vajoaa kun kipu velloo ympärillä. Voit olla ylpeä itsestäsi. <3 Toisen raskauden aikana kannattaa kyllä mennä ajoissa sairaalaan, koska synnytys voi nopeutua. Kuuntele rohkeasti kehoasi ja jos tulee kiire, soita rohkeasti ambulanssi. Onnea matkaan. <3 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat