Kirjoitukset avainsanalla keho

Nainen, jolla näkyy tissivako saa huomiota niin miehiltä kuin naisiltakin. Lopputuloksena voi olla tissikateus katsojassa. Eräs lukijani halusi kertoa teille oman tarinansa, miten tissikateus osoitetaan isorintaiselle naiselle luettuaan postaukseni Oi tissit, tissit.

 

Murrosiässä rintani kasvoivat hyvin aikaisin, olin vasta 10-vuotias. Siihen aikaan ei pahemmin puhuttu tisseistä. Olin meidän luokalla ensimmäinen, jolle kasvoi rinnat. Eikä kotonakaan asiasta paljoa puhuttu. Olin kaiken muutoksen keskellä kauhean yksin.

 

Luokkani tytöissä se herätti uteliaisuutta ja kateutta, mikä ilmeni rajattomana kosketteluna sekä tarkoituksellisena rintaliivien availuna. Ihan kuin muut tytöt olisivat epäilleet ovatko rintani oikeat. Erityisesti kaksi luokkani tyttöä olivat ärsyyntyneitä saamastani huomiosta. He myös lällättivät tisseistäni. Seksuaalikasvatusta olisi ollut paikallaan.

 

Pojat ihailivat ja olivat omalla tavallaan uteliaita. Mieleeni on jäänyt hyvin yhden pojan hyväntuulinen laulaminen Markku Aron Jestas sentään, mitkä rinnat –biisin mukaan. 

 

 Aikuisena keskustelut naisten kanssa kääntyvät helposti siihen, että kyllä noilla rinnoilla on kiva ostaa rintsikoita, biksuja tai vaatteita. Moni sanoi, että helppohan sinun on saada huomiota miehiltä. Isot rinnat olivat jokin naiseuden ylivoimainen mitta, mikä teki minusta erilaisen. En kuulunut joukkoon. 

Keskusteluissa muiden naisien kanssa ei ollut tilaa puhua isojen rintojen huonoista puolista. Se oli sanattomasti ilmaistu asia, että turha sinun on valittaa vaikeudesta löytää vaatteita, selkäkivuista tai miesten epämiellyttävästä koskettelusta. 

 

Onneksi on ollut myös syvällisiä kohtaamisia naisten kanssa, joissa olen saanut luvan puhua avoimesti niin, että minua on kuultu ilman mitätöintiä. Niinä hetkinä ei ole ollut väliä rintojen koolla vaan ihmisyydellä. 

 

Parasta tukea olen saanut muilta isorintaisilta naisilta, jotka ovat ymmärtäneet puolesta sanasta, mitä joudun kokemaan rintojeni takia. 

 

Kateuden ikävin kääntöpuoli tuli esiin imetyspettymyksen ja väärän tiedon myötä. Oletus siitä, että isoilla rinnoilla on helppo imettää oli minun taakkani. Kun sain esikoiseni, maitoa ei vain tullut, eikä kukaan meinannut uskoa sitä. Voi sitä ihmettelyn määrää, typeriä neuvoja ja empatian puutetta! Tuoreena äitinä koin valtavaa syyllisyyttä tuon paineen alla.

 

Totta kai minä olisin halunnut imettää. Muiden ihmisten epäusko oli käsinkosketeltavaa. Minua syytettiin, että halusin vain säästää rintojani. Toiset epäilivät, että laihdutin salaa eikä maitoa tullut siksi. 

Kuusikymppisenä naisena elämä on antanut jo perspektiiviä naiseuteen. Nainen ja naisen seksuaalisuus ei ole yhtä kuin rinnat. Olen itse ollut toisaalta välillä kateellinen pienirintaiselle naisille. Ajatus urheilusta, ilman rintojen tuomaa painoa, pukeutumisesta ilman ”sääntöjä” ja rintojen tuomaa rasittavaa huomiota houkuttelee. 

 

Kaikista tärkeintä on ollut opetella olemaan sinut itse asian kanssa. Tämä on minun kehoni. Minun ainutlaatuinen kehoni. Enää en mieti pienennysleikkaukseen menoa, vaikka niskakivut vaivaavat. Nykyään pelkoa aiheuttaa riski rintasyövästä. Löydänkö rinnoistani muutoksen tarpeeksi ajoissa, jos sellainen tulee? 

 

Toivottavasti jokainen niin nuori kuin aikuinenkin nainen osaisi edes vähän miettiä, miltä isorintaisesta naisesta tuntuu. Kateus erottaa meitä. Ymmärrys tuo yhteen. Kunpa naiset osaisivat nähdä omassa itsessään oman ainutlaatuisuutensa, rintojen koosta viis. <3

 

*Mitä ajatuksia lukijan kokemus sinussa herättää? Kommentoithan asiallisesti, vaikka kokisit asiat erilailla.

*Kuvat Pixabay

**Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (13)

Samavain

Koin teinigiässä kovasti kateutta kavereilta rintojen vuoksi, kun ne kasboivat äkkiä kooltaan suuremmiksi kuin muiden, vaikkakaan ei miksikään jättimäisiksi. On ollut parempi laittaa kokonaan välit poikki, koska tuollaisella naljailulla on ihan muut syyt kun minun tissini.
Enemmän itseöni on kyllä jäänyt kaivamaan äitini reaktiot kehitykseeni. Minulla on pari isosiskoa enkä ole todellakaan viimeinen lapsikatraastamme, mutta äitini oli jotenkin vaikea hyväksyä rintojani. Kun olisin halunnut jo kehittyneille rinnoille uudet nätit rintaliivit, niin sain käyttää siskojen vanhoja. Sen ikäiselle olisi ollut hyvinkin tärkeää päädtä ostamaan niitä ihan omia eikä käyttää suhteelliden kulahtaneita. Joskus äiti osti minulle sitten itse rintsikoita, lähinnä toppeja, jotka olivat jo ostohetkellä ihan liian pieniä. Onneksi jossain vaiheessa kesätyörahoilla jain jo omiani, mutta tästä on kuitenkin jäänyt vähän kaihertamaan, että mikäköhän äitini syy tälle oli. Ainakin kuukautisia odotettiin joka tytön kohdalla, että ihan selvä asia niiden alkaminen minunkin kohdallani oli.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Samavain. Ikävä kuulla, että olet joutunut nuoruudessa kaveriporukassa naljailun kohteeksi. Muita isommat rinnat voi saada yllättävän suuret mittasuhteet nuoruudessa niin kuin postaukseni nainenkin kertoi. Kaikki kateus ei välttämättä johdu rinnoista, vaan myös niiden tuomasta huomiosta. Ja siihen kun vielä lisätään lähes jokaisen nuoren epävarmuus itsestään ja omasta muuttuneesta kehosta. Teit kuitenkin varmasti parhaan mahdollisen ratkaisun itsesi kannalta sillä hetkellä, kun katkaisit teidän välit. Vaikka se ei varmasti ollut helppoa.

Äiti käytös tuntui hämmentävältä ja epäreilulta. Olisit selvästi kaivannut äidin tukea, mutta äitisi ei sitä pystynyt sinulle ihan täysin antamaan. Hänen syitään on vaikea arvailla, mutta yksi syy voi hyvin olla kateus. Hän ei silti olisi saanut toimia niin kuin toimi. Aikuisen tehtävä on aina olla aikuinen ja yrittää tukea omaa lastaan. Ehkä äitisi olisi tarvinnut tukea joltain. Pystyisitkö joskus ottamaan asian puheeksi äitisi kanssa?

Onneksi olit itse toimelias ja säästit kesätyörahoja tärkeisiin rintaliivi hankintoihin. <3

Omenapuuro

Isorintaisena voin vain samaistua.

Mutta ilmeisesti isot rinnat ovat tehneet minusta miesten mielestä liian itsevarman. Koska tiedän mitä haluan, minua ei voi lähestyä. Ei edes isojen tissien tähden.

Ja minullekin hommattiin muiden vanhoja toppeja ja liivejä. Ostin ekat sopivat vasta yli 2-kymppisenä, poika taisi olla melkein 2 jo siinä vaiheessa...

Ostan uusia liivejä nykyään usein, yhdestä tietystä liikkeestä. Aina sopivat ja kotona olen ilman liivejä. Mutta sen verran häveliäs olen, että jod on vieraita, niin laitan liivit. En oikein tiedä, miten ihmiset suhtautuvat vapaana liikkuviin isoihin rintoihin ja nöpöttäviin nänneihin...

Isoilla rinnoilla on aivan yhtä vaikea imettää, kuin muun kokoisillakin. Oli rinta minkä kokoinen tahansa, niin on löydettävä se oma niksi imetykseen. Haastateltavalle iso sympatiahali, imetyspettymys on suuri asia naisen ja äidin elämässä ja sen olemassaolo on hyvä tunnustaa. Omaa esikoistani imetin n.4kk, sitten pullo ja korvike korvasi rinnan. Olisin kaivannut enemmän tukea ja ohjausta ja minun olisi pitänyt pyytää apua. Kuopuksen kohdalla sanoin sen ääneen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ihana imetystukiäiti tuli meitä auttamaan ja imetys jatkui yli 4-vuotiaaksi.

Tytär on nyt 9 ja haluaa käyttää jo toppeja. Hänen mielestään minun rintani ovat edelleen ihanan pehmeät ja sopivat tyynyksi :P Kun sitten on ekojen liivien aika, me menemme juhlistamaan ostamalla uusia liivejä ja isot kakkupalat!

Vierailija

Tätä minäkin olen ajatellut tyttäreni kohdalla! Itse sain ekat liivit liian myöhään, mutta muistaakseni itse en halunnut niitä 🙄 Mutta tyttäreni on jo käyttänyt 9 vuotiaasta asti toppeja ja nyt 12 täytettyään odottaa kovasti ”kunnon” liivejä! Kun ne tästä hankitaan vuoden sisällä, siitä tulee juhlapäivä ❤️

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Omenapuuro kokemuksesi jakamisesta. Ja ihana kuulla, että pystyit samaistumaan postauksen tarinaan. 

Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta, että olet ollut "liian itsevarma". Voisiko siinä olla kyse miehen jostain pelosta, ettei riitä? Pelosta, että joku muu vie oman naisen? Harmi, kun asiaa ei voi enää kysyä heiltä. Ja toki ihmisillä voi hyvin erilaisia syitä, miksi on kokenut sinut sillä tavoin eikä niitä kannata alkaa liikaa arvailemaan. Se on varmasti silti ihmetyttänyt sinua.

Moni isorintainen nosti esiin tuolla Facebookin ryhmissä tuon haasteen saada vanhemmilta ja myöhemmin löytää oikean kokoisia rintaliivejä. Ongelma voi tuntua pieneltä, mutta mitä haastattelemani lukijakin kertoi se vaikuttaa isosti elämänlaatuun. Isot rinnat kun ovat painavat ja huonosti istuvien liivien kanssa olo voi olla jopa tuskallinen.

Tuo on ihanan lupaa antava lause: " Oli rinta minkä kokoinen tahansa, niin on löydettävä se oma niksi imetykseen." Ja niinhän se on. Iso rintaisella naisella on omat haasteensa ja hankin kaipaa apua sekä tukea tarvittaessa. Imetyspettymys voi olla iso surun paikka, niin kuin sanoit. Onneksi sinä uskalsit toisen lapsen kanssa pyytää rohkeasti apua ja sait korjaavan kokemuksen imetyksestä.

Suunnitelmasi tyttäresi tulevien rintaliivien hankinnan ja kakkupalojen suhteen kuulostaa LOISTAVALTA! Minusta jokainen nuori nainen, joka joka saa ensimmäiset rintaliivit on ansainnut kakkupalan. Toki nuoren ehdoilla, hänen toiveitaan kunnioittaen. Se on hieno siirtymä hetki aikuisuuteen päin. <3

Vierailija

Koko sukuni naisilla äitini puolelta on todella isot rinnat. Nuorempana olin tyytyväinen siihen, että minulla on kunnon tissit, mutta nyt toivoisin rintojeni olevan pienemmät. Tuntuu, että ne ovat vain kasvaneet iän myötä. Rintani ovat aina kerran kuukaudessa tosi arat. Juokseminen on ihan tuskaa, nukkuminen vaikeaa, koska välillä tuntuu etten mahdu samaan sänkyyn rintojeni kanssa. 

Haluaisin käyttää kivoja vaatteita, mutta rintani eivät mahdu niihin. Tai vaatteet näyttävät koomisilta ylläni. En voi kuvitellakaan puseroita joissa on leikkaus rintojen yläpuolella, koska silloin koko pusero leijuu kaukana edessäni rintojen nostamana. En halua myöskään pukeutua huomiota herättävästi, joten tiukat t-paidat ja muut vastaavat ovat nounou. Lyhyt selkäisenä rintani ovat myös melko ylhäällä ja aina tavallaan tyrkyllä jos kaulus on vähänkin avara niinkuin melkein aina on. Haluaisin näyttää asialliselta, mutta isojen rintojen kanssa se ei aina vaan onnistu. Jakkupuvut eivät näytä ylläni tyylikkään viileiltä vaan villin seksikkäiltä. Varmaan monen mielestä hyvä juttu, mutta itse olisin mieluummin tyylikkään viileä.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Rintojen koko todella muuttuu iän myötä ja voi kasvaa. Kuukautiskierron mukaan, myös tuntemukset rinnoissa voivat olla kuvailemiasi, mikä varmasti häiritsee elämää. Oletko keskustellut kenenkään sukusi naisten kanssa rintojen muutoksesta iän myötä tai kuukautiskierron vaikutuksista? 

 Vaatehaaste tuntuu vaivaavan monia isorintaisia naisia. Istuvien vaatteiden löytäminen on monilla kiven alla ja ns. oikeanlaisia malleja sopivalla kaula-aukolla ei todellakaan ole helppo saada käsiinsä. Avaat hyvin yhden naisen näkökulmasta sitä tunnetta, mitä rintojen aiheuttama seksuaalinen lataus aiheuttaa. Jakkupuku esimerkkisi on silmiä avaava, kun joudut tahtomattasi aina muottiin "villin seksikäs" se ei ole enää kivaa ja sinut määritellään ulkoapäin. Turhautumisesi on hyvin ymmärrettävää. Ei asiallisuus ei saisi rintojen koon mukaan määriteltävissä ja sinun pitäisi saada olla tyylikkään viileä. <3

Amanda

En oikein ymmärrä tuota että ollaan kateellisia rintojen suuruudesta. Omaan silmään isot rinnat ovat aina olleet muodoltaan ei niin seksikkäät ja alkavat roikkua hyvinkin nuorena, varsinkin lasten saannin jälkeen. Isosiskollani jolla on todella isot rinnat näyttivät ekan lapsen jälkeen 22-vuotiaana ihan mummon rinnoilta, kun taas omat b-kupin rinnat ovat vielä kahden lapsen saannin jälkeen kiinteät ja pyöreät. Ja koska olen siro 154cm pätkä, nuo b-kupit näyttävät ihan tarpeeksi isoilta. Oma kokemus on pääosin ollut se(en halua kuitenkaan yleistää, poikkeuksiakin on), että isorintasilla naisilla on kauhea tarve mainostaa rintojaan suureen ääneen esim työpaikan kahvipöydässä, kun miehet vaan tuijottaa näitä, kauhee kun nää on niin isot, hei arvaa se ja sekin kehui kun mul on niin isot...ei siinä voi oikein muuta kuin pyöritellä silmiään ja ihmetellä miten huono itsetunto voi jollain olla, kun pitää koko ajan tehdä numeroa rinnoistaan. En esim itse jatkuvasti selitä sitä kuinka on niin hankala löytää istuvia housuja, joissa olisi todella kapea vyötärö mutta kuitenkin tilaa muodokkaalle pyllylleni tai että kauhee kun miehet tuijottaa ja vislailee mun takamukselle. Ja ärsyttävintä on se, että nämä naiset luulevat että pienempirintaset ovat automaattisesti heille kateellisia. Jollain miehillä on myös tällainen outo käsitys. Itse en vaan pidä kauniina isoja rintoja. En vaan viitsi olla yhtä typerä ja olen mielummin hiljaa enkä viitsi sanoa suoraan että en ole kyllä yhtään kateellinen noille sun raskausarpisille roikkareillesi. Sori, pieni ärsytys on jäänyt tän asian suhteen, koska en pidä siitä että meille naisille ja miehille tuputetaan median kautta, että isot rinnat ovat aina muodosta riippumatta tavoiteltavammat kuin pienemmät rinnat. Tuntuu, että se aivopesu tulee jo korvista ulos ja siksi kirjoitin näin kärkkäästi. On kamalaa,että nuoret tytöt, joilla on kauniit pienet rinnat eivät voi tuntea itseään seksikkääksi, koska silikonirintoja ja suuria rintoja tuputetaan joka paikasta. Nykyään ajattelen niin, että täytyy olla helkatin hyvä itsetunto ja mieleltään fiksu, että "uskaltaa"kantaa niitä pienempiäkin rintoja ylpeydellä eikä sorru ympäristön painostamana silikoneihin. Sitä paitsi, jos olisin ollut isorintanen, en olisi ollut puoleensavetävän näköinen mieheni mielestä, eikä olisi tullut iskemään minua. Joten ei, en kadehdi muiden rintoja, vaikka isorintaset naiset näin usein olettavat.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Amanda. Toit monta tärkeää pointtia esiin kirjoituksessasi. Olet aivan oikeassa, ettei KAIKKI ole kateellisia isoille rinnoille. Itse nostin asian esiin blogissani, sillä aihe kolahtaa moniin ja Facebookissa nousi iso keskustelu aiemmasta kirjoituksestani Oi tissit, tissit. Ja isojen rintojen "palvonta" tai tapa puhua niistä saa ärsyttää sinua. Erittelit hyvin, mistä ärsytyksesi kumpuaa. Kannattaa kuitenkin muistaa kunnioittava puhe ärsytyksenkin keskellä.

Amerikasta tullut kulttuuri isojen rintojen sekä silikonirintojen palvomiseen ei missään nimessä tuo mukanaan vain hyvää. Nuoruuden epävarmoina hetkinä, voi olla vaikea nauttia omasta kehostaan, etenkin jos esimerkiksi seuraa sosiaalisessa mediassa tietyn tyyppistä kuvastoa. Ja niin kuin sanoit, se varmasti vaatii hyvää itsetuntoa oli minkä ikäinen tahansa, että osaa nauttia rinnoistaan juuri sellaisina kuin ne ovat. Oli sitten isot tai pienet rinnat, paineita tuntuu monilla olevan. 

Itse en lähde määrittelemään millaiset rinnat ovat kauniit. Ajattelen, että onneksi meitä ihmisiä on erilaisia ja makuja monia. Kunpa jokainen nainen löytäisi rinnalleen ihmisen, joka näkee kauniina ja haluttavana juuri hänen rinnat sellaisina kuin ne ovat. <3

Vierailija

En lukenut edes koko juttua mutta on sairasta oelttaa että kaikki olisivat kateellisia isoista tisseistä. Itse ihannoin pieniä ja tyttömäisiä jotka ei roiku.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Juttu kannattaa aina lukea, että pääsee sisälle aiheeseen. En ole missään nimessä olettanut, että KAIKKI olisivat kateellisia isoille rinnoille. Postauksessani oli yhden naisen kokemus siitä, millaiselta muiden kateus isoista rinnoista on tuntunut ja miten sitä on osoitettu. 

Sinä saat ihannoida pieniä ja tyttömäisiä rintoja, jotka eivät roiku. Moni nainen on varmasti onnellinen siitä. 

Vierailija

Tyypillistä naistenlehtikamaa: Tehdään tai etsitään jostain asiasta "ongelma"  aletaan etsiä siihen parannusta ratkaisua tai helpotusta ja aina löytyy niitä jotka huokaisevat onnessaan: aivan kuin minä...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Aihe ei selvästikään kolahtanut sinuun, mutta se ei tarkoita etteikö aiheella tai kirjoituksellani olisi jollekin ihmiselle suuri merkitys. Ihmiselle voi olla hyvin tärkeää huomata, ettei ole ainoa joka on kokenut tulleensa ikävästi kohdelluksi esimerkiksi isojen rintojen aiheuttaman kateuden takia. Minulle riittää, että tämä kirjoitus on tuonut yhdellekin ihmiselle tärkeän samaistumisen kokemuksen tai ahaa -elämyksen toisen ihmisen kokemuksesta. 

Rakkaus omaa työtä kohtaan antaa hurjat voimat. Into on voiman bensa. Sitä vain kahmii töitä adrenaliinin virratessa suonissa. Voimat eivät silti ole rajattomat, vaikka itsestä tuntuisi supersankarilta. 

 

Sain omien voimien rajallisuudesta karun opetuksen viime viikolla. 

 

Flunssana se alkoi. Yritin tsempata ja vetää sovitut työjutut sekä kirjaani liittyvät haastattelut. Suoritin parhaani mukaan, yritin olla tuottamatta pettymystä kenellekään. Mukauduin uusiin tilanteisiin ja näytin parhaat puoleni. Hymyilin vaikka aina ei olisi hymyilyttänyt. Olin se reipas tyttö, josta olin saanut kiitosta ennenkin.

Samaan aikaan muru oli työmatkalla ja koko arjen pyöritys oli vastuullani. On aivan eri asia ottaa lasten ilot, surut ja kiukut vastaan yksin.  Olisin kaivannut murua, kuuntelemaan minua ja pitämään sylissä. Mutta ei auta itku markkinoilla, joka päivä sama ralli alkoi alusta.

 

Rakkaus omaa työtä kohtaan ei enää riittänyt. Salakavala painava väsymyksen viitta alkoi laskeutua harteilleni tukahduttaen tuota rakkautta. 

 

Päivä päivältä olo paheni, kunnes yhtenä iltapäivänä makasin 40 asteen kuumeessa kotona. Tajusin, etten pysty hakemaan lapsiani päiväkodista. Kehoni oli täydessä hälytystilassa. Voimat aivan kirjaimellisesti loppu. 

 

Olin ylittänyt rajan, vaikka kehoni oli yrittänyt varoittaa. Sekä henkinen että fyysinen raja tuli vastaan. 

 

Ystäväni onneksi riensi apuun ja huolehti kaikesta. Hän haki lapset, teki ruuan ja passitti minut päivystykseen lempeästi mutta päättäväisesti. Kuume ei enää laskenut edes lääkkeillä. Sille oli iso syy. Keuhkokuume. 

 

Lääkäri katsoi minua silmiin ja kysyi: kai sinä ymmärrät, että keuhkokuumeen kanssa ei leikitä.

Tuli aika päästää irti ja perua työkeikat, seksuaaliterapia-asiakkaat sekä unohtaa blogi. Kieriskelin syyllisyyden tunteessa, toisaalta olo oli helpottunut. Tunsin myös henkistä uupumusta vaikka olin nauttinut viimeiset viikot kaikista uusista haasteista. Pakkolepo oli salaa kaivattu tila.

 

Keho on viisas. Kunhan ihminen kuuntelisi sitä. Vaikka itse työssäni opetan tai vähintäänkin neuvon, miten omaa kehoa pitää kuunnella, sokaistun itsekin elämän edessä. Se on inhimillistä. 

 

Toivon silti, että opin tästä jotain. Niin kuin osteopaattini sanoi: "sinun täytyy ottaa kehosi viesti vakavasti.” Kehoni on ainoa todellinen kotini. Ja rakastan elämää yli kaiken. Joten, jos haluan murun kanssa rypistyä ja rakastaa, minun on opeteltava kuuntelemaan kehoni viestejä. Opettele sinäkin. <3

*Oletko sinä joskus unohtanut kuunnella kehoasi? Mitä siitä on seurannut? Opitko sinä kokemuksesta jotain? Ehkä voit jakaa muillekin lukijoilleni jonkun oman oivalluksesi? Ja niin kuin aina, jos postaukseni herättää ajatuksia, kirjoita rohkeasti kommentti. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Muru <3

Kommentit (6)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Hanna / Yli pyykkivuorten kommentistasi ja tsempeistä. <3 Nyt ollaan jo voitonpuolella. Jos oma virheeni auttaisi jotain toista huomaamaan edes hieman aikaisemmin kehon viestit, se olisi hienoa. Ruuhkavuosien keskellä tahti on helposti aika hurja. Tsempit siis kaikille, ketkä sitä tarvitsevat!

Vierailija

Mielestäni on vähän omituista puhua sairastamisesta ikään kuin se olisi joidenkin virheiden tai väärän elämäntavan seurausta. Lapseni aloitti syksyllä päiväkodin, ja sieltä kulkeutuu kotiin kaikki mahdolliset taudit. Olemme sairastaneet puoli vuotta niin, että pisimmät terveet jaksot välissä ovat pari viikkoa. Ja minähän olen kotiäiti, elämääni ei voi kuvata kovin hurjaksi. Lääkärissä ravataan, ja lääkäri minua ystävällisesti informoi, että sairastamisemme on tilastollisesti normaalia - tässä taaperoiässä rakennetaan vastustuskykyä, ja silloin sairastaa taapero ja koko perhe. Ja kun paljon sairastaa, niin elimistö ei pääse koskaan kunnolla palautumaan ja vastustuskyky on koko ajan heikko. Ja se on tietysti otollinen maaperä kierteen jatkumiselle.

Ja kyllähän minä kuuntelen kehoani. Kun TAAS aamulla tuntuu kurkkukipu, niin tiedän, että otetaan rauhallisesti. Mutta asioiden pitää hoitua silti. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykit pestävä.

Lääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä, tätä kestää, kunnes helpottaa. Kehon kuuntelu ei auta, eikä tästä mitään voi oppiakaan. Ehkä voin ottaa lapsen takaisin kotihoitoon, mutta sama odottaa, kun päiväkodin aloittaa uudestaan.

Ystävältäni leikattiin juuri munuaissyöpä. Hän eli hyvin tasaista ja tervettä elämää. Voidaanko sanoa, että kehon raja tuli vastaan, ja hänen olisi pitänyt höllentää ajoissa. Höllentää mistä?

Voihan joskus olla niin, että vetää itsensä aivan piippuun, ja jos elimistö on kovin stressaantunut, niin vastustuskyky on heikko ja sairaudet iskee helpommin. Mutta kyllä pääsääntöisesti näen, että ihmiset vaan sairastuvat, ja sille ei juurikaan voi mitään. Ei, vaikka miten kuuntelisit kehoasi, ja elät rauhallista ja tervettä elämää. Tulee vähän "yksinkertaistettu" olo, jos tämäkin asia pistetään oman toiminnan piikkiin. "Et sitten kuunnellut kehoasi, ja ymmärtänyt höllätä. No, ota nyt ainakin opiksesi."

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Nostit tärkeän näkökulman esille. En missään nimessä tarkoittanut, että kaikki sairastumiset liittyvät siihen, ettei ihminen kuuntele omaa kehoaan.

Tämä kirjoitus oli täysin omaa pohdintaa oman sairastumiseni syistä. Minun kohdalla todennäköisesti syy oli juuri pitkittynyt stressi, siitä seurannut flunssa ja levon puute. En ole ammatiltani lääkäri, enkä millään tavalla pätevä sanomaan kuka sairastuu ja miksi. Omaa elämääni sen sijaan haluan tutkia uteliaana. Ja auttaa esimerkiksi asiakkaitani tutkimaan omaa elämäänsä.

Keskellä ruuhkavuosia on tärkeä olla lempeä itseä kohtaan. Ja tunnen hyvin sen tunteen, että sairastumisia tulee ja menee vaikka kuinka yrittää niitä ehkäistä. Mutta kyllä se helpottaa. Meidän perhe on nähnyt jo valoa tunnelin päässä, kun nuorinkin on jo täyttämässä kolme. Pienet eivät pysy pieninä iän kaiken.  Tsemppiä arkeenne. <3

rossaaja

Ennen joulua sairastuin ensin kovaan yskään, sitten selkää koitteli noidannuoli ja lopulta takareidessä/pakarassa vihloi piriformis. Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän noiden oireiden olleen kehon tapa kertoa että nyt ei ole treenaaminen, treeniolosuhteet, palauttelu, lepo, ravinto ja uni tasapainossa. Jännä miten pitkälle sitä pitää mennä ennenkuin tajuaa hidastaa ja muuttaa tahtia...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta rossaaja. Tarinasi kulku kuulostaa niin tutulta. Ihmisen hyvinvointi on niin monen asian summa, että itse olen ainakin arjessa huomannut miten se välillä unohtuu. Kun yritän pitää huolta syömisestä ja treenistä, huomaan että nipistän yöunista. Tai jos saan rästityöt tehtyä, tajuan että olen syönyt huonosti. Liian kauan kun tuo oravanpyörä pyörii ja tahti vain kiihtyy.... Ai jai. Ehkä näistä pienistä ja isoista "pysäytyksistä" pitäisi olla kiitollinen omalle keholle. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat